Kekkilä (Vaop),uusi Talvivvara

Maitopoikavaan

Parkano ja Lapinneva on hyvä huono esimerkki vääränlaisesta ympäristön suojelusta,jota alueella on harjoittanut valtion,siis meidän veronmaksajien omistama yriys Vapo,joka toimii myös nimellä Kekkilä.Niin yhtään multa pussia en enää osta mainituilta yrityksiltä ja syystä.Toiminta jo sinänsä aiheuttanut ympäristöönsä jatkuvaa peruutus piippareiden tuomaa melu saastetta,mutta että he ovat viellä perustaneet portein,kejuin,munalukoin suljettuja alueita.Alueelle menneenä nähnyt kuinka valtavia "Talvivaara"altaita rakennettu erittäin hyville kivettömille maatalous käyttööön sopiville maille(maidon kuljetus yrittäjänä ja alan toimijana tiedän),siis sähkö voimalla pumpataan vettä perus maan pintaa ylempänä oleviin altaisiin,ilman ilmastusta.Lisää ydinvoimaa siis tarvitaan.Käykää itse tutustumassa tuohon suljettuun alueeseen ja ymmärrätte sanoa kaupassa EI VAPO,EI KEKKLÄ

5

98

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Armyman

      Pitäisi mistaa myös turvallisuus,tuollaiset altaat kuuluu aidata,jotta eivät lapset ja uimataidottomat aikuisetkaan niihin hukkuisi,ymmärtääkseni ne on myös rakennettu luvatta,ainakaan maan omistaja naapureilta lupaa EI OLE KYSYTTY

      • Työllistävä.vaikutus

        Kaivetaanko sielläkin nikkeliä suurimittaisesti kun Talvivaaraan verrataan? Mikä muuten on Parkanon työllisyysaste, eli tulevatko työpaikat tarpeeseen.


    • TyöllistiMinutkin

      Kesätöissä muutamana kesänä turvetuotannossa voin kertoa: Alue on suljettu turvallisuuden vuoksi. Alueella liikkuu työkoneita kuten traktoreita ja turvetta noutavia rekkoja. Lisäksi tulipaloriski on merkittävä, kun alueella liikkuu ulkopuolisia. Auton kuuma katalysaattorikin voi riittää kuivissa oloissa sytyttämään tulipalon. Myös tupakointi ja minkään tulen teko alueella on kielletty.

      Mainitsemiasi "Talvivaara-altaita" joita alueella on, käytetään ainoastaan kahteen tarkoitukseen. 1. Joko ne ovat tulipaloja varten täytettyjä sammutusvesialtaita, joista palokunta pumppaa vettä mahdollista tulipaloa sammuttaessa.

      2. Vesienkäsittelyrakenteita, eli laskeutusaltaita. Kyseisissa altaissa tuotantoalueelta tulen veden kiintoaine laskee altaan pohjaan ja vesi puhdistuu. Nämä altaat ovat verrattain hyvin pieniä. Myöskin talvella tai alkukeväästä pintavalutuskentät ja vesienpuhdistuskosteikot voivat näyttää suurilta altailta, koska kasvillisuus on vielä lumen tai veden alla.

      Huom. Turvetuotantoon ei käytetä mitään kemikaaleja ja lähtevät luonnonvedet puhdistetaan. Talvivaarassa tuotannossa käytetään erilaisia liuoksia ja kemikaaleja, nämä eivät ole päästöiltään vertailukelpoisia. Turvetuotantoalueella ei ole allasta, jonka vesi ei olisi sitä samaa tuttua taivaalta satanutta vettä.

      • YksiTohelo

        Kiitos asiallisesta vastauksesta. Voishan näistä olla paikallakin jokin infotaulu satunnaisia kulkijoita opastamassa.


    • Pix100

      Valitettavasti tuotannon vedenpuhdistuksessa käytetään kemikaalia osalla tuotantoaleista.se on faktaa.googletappa niin yllätyt mitä myrkkyä se on ja onkos se hyväksi alapuolisiin vesiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 185
      2048
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1952
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      148
      1558
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1217
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      11
      1184
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1138
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1137
    Aihe