Keskustan Juha Sipilä joutaa paskatunkiolle

umpikujassa

Keskustan pääministeri Juha Sipilä on sotkenut Suomen asiat pilalle, kansanedustajiltahan pitäisi kuukausi palkkiosta vähentää 4000 euroa pois. On meillä hullut päättäjät jotka vievät Suomen umpikujaan.

91

298

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 16-3

      Sipilän omaisuus on mitattu 22milj.€ joten ei hän tule nälkää näkemään vaikka luopuisi koko vuoden palkastaa.

    • varokaanäitä

      Sipilä ei ole sopiva pääministeriksi, voisi mennä lestojensa tykö.
      Kauhea selkään puukottaja, kuten keput yleensä.

      • kktulot450

        Kyllä se on kokoomus, mikä selkään puukottaa. Hyi, hyi, hyi. Sutbin naamakin niin vastenmielinen ihan , kun olis nälkää nähnyt.


    • JuhaS_Levittää_p_kasan

      Mitä nämä kaverille sitä ja vielä enemmän toverille tätä piti jakaa edellisten hallituskausien aikaan. Talkoovero olisi alaitettava 50000€ vuodessa niin nämä julkishallinnon tyhjähousut nousukkaat pääsisivät talkoisiin. Nämä tyhjäntoimittajat maksaa nykyisin enmmän veroja kuukaudessa kuin hoitaja saa palkkaa.

      • Raparipe

        Näyttää sinunkin kohdalla olevan niin, että kateutesi voittaa kiimasikin. Ja sitä paitsi: Jos maksaa noin paljon veroja, niin eikö sillä elätä jo melkoisen määrän kaljajuoppoja ja muita yhteiskunnan elättejä.


    • 17-9

      Suomea johtaa rikas oligarkki kuin missäkin Venäjällä tai sen vasallivaltiossa!

    • Eiälyämpäristäkarkaa

      Upean kansan valitsema fantastinen johtaja!
      Demokratia toimii, ollaan me viisaita kun osataan johtajat valita.
      Hyvä me suomi talkoilla nousuun.

      • lestaadiolainen

        Mitähän hyvää ne niksmannit näki kun ne Sipilän äiteetä nai, ainakin lopputulos oli enemmän, kuin huono Juha kun on kuulemma saksmannien äpärä.


    • Oligarkkipomojennaiset

      Katsoppa tarkemmin kuinka kalliit kellot, korvakorut, kaulakorut, sormukset ja kylpylän höyrysaunassa kimaltelevat timantein koristeluttut lävistykset näillä VR rikkaiden rouvilla on. Vaimot ja tyttöystävät palkitaan Venäjän VR malliin.

    • Sipilän_Tunkio

      Tunkio nimeltään Oy Suomi Ab löyhkää jo ulkomaille asti!

      Arvostettu talouslehti irvailee hallitukselle

      Financial Times perkaa Suomen hallituksen toimia. "Mitä voi odottaa?"

      Perjantaina julkaistussa artikkelissa arvostettu talouslehti Financial Times pui hallituksen ratkaisuja kriittiseen sävyyn. Toimittaja Martin Sandbu vastailee jutussa omiin kysymyksiinsä varsin reteällä otteella.

      Alkajaisiksi lehti arvioi Suomen tuoreen hallituksen turvautuneen epäskandinaavisiin keinoihin käynnistääkseen alavireisen talouden uudelleen.

      Erityisen kärjekkäästi Sandbu ruotii pääministeri Juha Sipilän viljelemää puhetta "yksikkötyökustannuksista".

      Toimittaja syyttää termiä turhan tekniseksi ja haluaa tietää, miten se selitetään kansalaisille. Kun käy ilmi, että poliitikot käyttävät juurikin mainittua termiä avaamatta lainkaan sen sisältöä ja merkitystä, Sandbu kummastelee kovasti.

      - Pilailetko? hän kysyy itseltään ja vastaa:

      - En, Reutersin mukaan pääministeri Juha Sipilä sanoo, että tavoitteena on yksikkötyökustannusten alentaminen viidellä prosentilla.

      - Ja tämä on hallitus, jossa on mukana populisteja! Miltäköhän teknokraattinen hallitus näyttäisi, toimittaja kuittailee.

      Ei fiksu veto?

      Termin lisäksi Financial Times kritisoi myös itse tavoitetta.

      Vaikka yksikkötyökustannusten kutistaminen voi olla järkevää yrityksen kannalta, asia ei ole valtion kohdalla niin yksioikoinen, lehti kirjoittaa.

      - Vaikka yksittäinen yritys voi leikata työvoimakustannuksia vaikuttamatta omaan myyntiinsä, koko kansantalouden kohdalla leikkaaminen vähentää helposti kotimaista kysyntää, Sandbu kirjoittaa.

      Vientiäkään ei näillä keinoin saa välttämättä vetämään, toimittaja varoittelee.

      - Kreikka on leikannut työvoimakustannuksiaan valtavasti, muttei ole nähnyt suurempaa viennin kasvua. Espanjan vienti vetää ilman minkäänlaista "kilpailukyvyn" tehostamista.

      Irvailua Stubbille

      Talouslehti hämmästelee euromaiden harjoittamaa "itseruoskintaa" ja kaivaa esiin valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok) aiemmat puheet.

      - Valtiovarainministeri Alex Stubb sanoo: "(valuutan) devalvointi on ... kuin dopingia urheilussa: se voi antaa lyhytaikaisen buustin, mutta pitkässä juoksussa se ei ole hyödyllistä".

      - Mutta tämä (hallituksen harjoittama) politiikka tähtää aivan samaan asiaan, Sandbu tulkitsee.

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015091220337813_uu.shtml

    • Nyt_tuuletetaan_kunnolla

      Tämä tärkeä vuoropuhelu pitää Suomessa nyt käydä. Liian pitkään on lakaistu roskat maton alle. Rakenneltu tuulentupia ja pilvilinnoja. Kaaoksen ja riitelyn jälkeen löydetään ne jutut, joilla homma lähtee taas käyntiin. Jos ei koskaan ota kunnolla yhteen, niin ei synny uutta. Välillä pitää kiljua oikein reilusti ilmat ulos keuhkoista. Se tekee hyvää. Ikkunalaseja menee rikki, mutta uusia saa tilalle.

    • Kylmää

      Edellinen hallitus kohelsi ja nyt on selvät sävelet. Vedättäjillä ja puuhastelijoille koittaa huonot ajat. Osamaksuyhteiskunnan on käännettävä suunta. Vasureista ei ole valtion velkaneuvojiksi ja punapääomat meni uusjakoon 90-luvulla.

      • 19-17

        Sipilä on vain EK:n juoksupoika ja yritysjohtajien ja teollisuuden omistajasukujen asiamies!

        Maata ei voi johtaa kuin yritystä. Kaikkien ihmisten palkkojen leikkaaminen 5% ei paranna vientiteollisuuden kilpailukykyä.

        Yksittäisen yrityksen sisällä 5% palkan alennus voi nostaa firman kilpailukykyä, mutta siivoojan, sairaanhoitajan ja kaupan kassan palkan alentamisella ei ole mitään tekemistä suomen vientivetoisen talouden kanssa.


      • Uuni_Omena

        Amputaatiolla ei saada mitään hyvää aikaiseksi. Pienipalkkaisen kaupan myyjän tai hoitajan palkkojen leikkauksilla ei Suomen vientikauppa lähde nousuun. Miksei vientiteollisuus sitten investoi tehokkaampiin koneisiin ja prosesseihin, joilla tehtäisiin iso tuottavuusloikka? Vastaus: Nykyiset tuotteet eivät myy maailman markkinoilla. Vientiteollisuus ei itsekään usko omiin tuotteisiinsa. Ei ole kysyntää moiselle sortimentille. Ei tule lisämyyntiä vaikka ilmaiseksi antaisi. Helpompi leikata työvoimakustannuksia ja laittaa ylimääräinen väki pellolle. Ja jatkaa saman vanhan bulkin tekoa vuodesta toiseen. Näin se menee. Ja Sipiläkin sen tietää. Vai ymmärtääköhän ? Suomen vientikaupan tuoterakenne on tolkuttoman ohut. Tuotteet ovat vääriä. Ne eivät myy. Muutamaa hyvää poikkeusta lukuun ottamatta!


      • Se_on_sitä

        Suomalaista laatua joka on suuressa maailmassa lähes tuntematon käsite. Raaka totuus on se että Suomessa tuotetaan korkeintaan keskinkertaista, osin jopa paskalaatua kovalla hinnalla. Ei sellaiselle ole maailmalla paljoakaan kysyntää. Suomi ja laatu eivät siis kuulu yhteen, ehkä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.


      • Suhteellista
        Se_on_sitä kirjoitti:

        Suomalaista laatua joka on suuressa maailmassa lähes tuntematon käsite. Raaka totuus on se että Suomessa tuotetaan korkeintaan keskinkertaista, osin jopa paskalaatua kovalla hinnalla. Ei sellaiselle ole maailmalla paljoakaan kysyntää. Suomi ja laatu eivät siis kuulu yhteen, ehkä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

        Eihän täysjärkinen ihminen ole koskaan kuvitellutkaan, että viiden miljoonan kansakunta olisi maailmannapa 7miljardin ihmisen maapallolla? Hyvinhän tähän asti on pärjätty lilliputtikansojen joukossa.


      • lestaadiolainen
        19-17 kirjoitti:

        Sipilä on vain EK:n juoksupoika ja yritysjohtajien ja teollisuuden omistajasukujen asiamies!

        Maata ei voi johtaa kuin yritystä. Kaikkien ihmisten palkkojen leikkaaminen 5% ei paranna vientiteollisuuden kilpailukykyä.

        Yksittäisen yrityksen sisällä 5% palkan alennus voi nostaa firman kilpailukykyä, mutta siivoojan, sairaanhoitajan ja kaupan kassan palkan alentamisella ei ole mitään tekemistä suomen vientivetoisen talouden kanssa.

        Sipilän hallitusohjelma on suora kopio vanhasta virrestä 440 "jo vääryys vallan saa se huutaa taivaisiin, ken hurskautta täällä tahtoiskaan puolustaa. On valhe vallaan päällä ja köyhää sorretaan, myäs lesken leivän syövät nuo jumalattomat... jne". Ainakin nämä kolme S:sää harjoittavat juuri tarkalleen tätä politiikkaa kaikissa toimissaan, on kuin suomea ajettaisiin ajassa taaksepäin suoraan 1918 luvulle ja kohti luokkayhteiskuntaa. On kova kiire luoda maahan kaksi luokkaa porvaristo ja käyhälistö. Tässä kisassa ei tosin ole maajussit mitenkään mukana, heiltähän ei ole meininkiäkään leikata yhtään mitään, eläkeläisiä, sairaita ja työttömiä on kyllä jo kiristyksin kovin muistettu.


      • SAKveturimiestenlaulu

        Työn-orjat! Sorron yöstä nouskaa! –
        maan äärin kuuluu kutsumus.
        Nyt ryskyin murtuu pakkovalta,
        tää on viime ponnistus.
        Pohja vanhan järjestyksen horjuu.
        Orjajoukko taistohon!
        Alas lyökää koko vanha mailma,
        ja valta teidän silloin on!
        :,: Tää on viimeinen taisto!
        Rintamaamme yhtykää,
        niin huomispäivänä kansat
        on veljet keskenään! :,:

        Isojakokoja miesten talvikenkiä tarvitaan pika apuna tarvitseville sorretuille työläisille.


      • niksmanni

        Joo. "Haistakaa paska koko valtiovalta, ette osaa muuta , kun verottaa muutenkin touhu tuntuu holtittomalta kaikki pitäs kerralla lopettaa" Että siitä vaan saunantaa koko porukka kolme S:ää saarahan maan asiat kuthoon.


      • kerran-vielä-pojat

    • Haittahallintoelimet

      Ympäristön ns. haittamaksut ja -piiloverot ovat tulleet tiensä päähän. ympäristön nimissä on myös paisutettu julkishallintoa tolkuttomasti 15-vuoden aikana. Loppupäätelmänä näistä voidaan luopua, koska Ympäristöhalinnolla on mennyt asiat päin seiniä mm. Talvivaarassa.

      • Valitettavasti

        Voi olla vaikeaa lakkauttaa näitä virastoja ja irtisanoa niiden virkamiehiä.

        Nämä virastot ovat jo ehtineet viimeiset 20v kutoa sellaisen keskinäisen riippuvuusverkoston, että kaikki asiat hidastuvat tai jopa pysähtyvät, jos syntyy tilanne jossa toinen virasto ei pystykään pyytämään lausuntoa, hyväksyntää, leimaa, lupaa tai allekirjoitusta toinen toisiltaan, koska niiden virkamiesten määrää on vähennetty liikaa.


      • Ihmehalintoa
        Valitettavasti kirjoitti:

        Voi olla vaikeaa lakkauttaa näitä virastoja ja irtisanoa niiden virkamiehiä.

        Nämä virastot ovat jo ehtineet viimeiset 20v kutoa sellaisen keskinäisen riippuvuusverkoston, että kaikki asiat hidastuvat tai jopa pysähtyvät, jos syntyy tilanne jossa toinen virasto ei pystykään pyytämään lausuntoa, hyväksyntää, leimaa, lupaa tai allekirjoitusta toinen toisiltaan, koska niiden virkamiesten määrää on vähennetty liikaa.

        Rakenneuudistus ensin ja sitten työ uudelleen jakoon. Ympäristöhallinnon vikrahenkilöt jarruttaa kaikkia suojelun nimissä. Miksi veroilla pidetään yllä aluehallintovirasto ja ELY:n ympäristöosasto/maankäyttö, luulisi yhden viraston riitävän. Maakuntaliitto voi hoitaa myös nykyisiä ELY:n asioita ja siellä on maakuntahallitus.


      • Suonsilmä
        Valitettavasti kirjoitti:

        Voi olla vaikeaa lakkauttaa näitä virastoja ja irtisanoa niiden virkamiehiä.

        Nämä virastot ovat jo ehtineet viimeiset 20v kutoa sellaisen keskinäisen riippuvuusverkoston, että kaikki asiat hidastuvat tai jopa pysähtyvät, jos syntyy tilanne jossa toinen virasto ei pystykään pyytämään lausuntoa, hyväksyntää, leimaa, lupaa tai allekirjoitusta toinen toisiltaan, koska niiden virkamiesten määrää on vähennetty liikaa.

        Kyllä virkahenkilöt osaa töitänsä luetella ja kerätä itselle. Suomessa lähes kaikki mm. natura-alueet on hoitamatta ja uusia suojelualueita suunnitellaan.


    • hessuhobo

      Vittuako te jotkut Sipilää haukutte ( en ole Kepulainen ) ettekö te tajua, että Suomen talous pitää saada kuntoon, ei se Sipilän vika ole että on eletty yli varojemme. Haluatteko Kreikan kohtalon? Hyvä että nyt nykyinen hallitus pistää "suitset" ylivelkaantumiselle, se on pako. Ja että nyt jotkut kuspäät menee lakkoon, eikö ne todellakaan tajua että jostain on säästäminen aloitettava. Kyllä me suomalaiset järjen köyhää porukkaa.

      • 5-18

        Et ole sitten näköjään seurannut asiaa, mutta päätit kuitenkin kirjoittaa siitä....


      • kädestäsuuhun

        Olisivat pitempääkin lakossa, mutta osamaksut ja lainaerät painaa päälle. Yksityinen talous on rajusti myös ylivekaantunut. Naapurille on ollut pakko näyttää, kuinka hyvin pyyhkii ja nyt itketään, kun ei pääsekkään etelän aurinkoon talvella. Yhteiskunnan vikako, kun ei saa tarpeeksi rahaa.


      • pmäkiluottaasipilään

        Juupa juu. Ei oo lakkoilu viksun immeisen touhuja. Hessuhoboli puhuu viisaita toisin kuin monet muut täällä. Sipilä osaa hommansa (en ole kepulilainen enkä varsinkaan sostemu enkä vittu mikään muukaan minäkään) ja on valmis ottamaan ehdotuksia/esityksiä vastaan muiltakin, kuten nyt tuo lomarahojen puolittaminen.


      • Näinhän_sen

        pitäisi mennä mutta koska Suomi on sosialistinen valtio, ei mikään yhteiseksi hyväksi tehty toimi ota tuulta. Tilanne on samanlainen kuin Ranskassa jossa öykkäröidään välttämättömiä uudistuksia vastaan joiden tarkoituksena olisi pitää kansantalouden puolta. Molemmissa maissa on suuri joukko tyhjäntoimittajia suurella palkalla ja heikosti tuottavia tai jopa tuottamattomia vasemmistolaisia yksilöitä duunarien joukossa joiden agendana on yrittää estää kapitalismin voittokulkua heikentämällä yhteishenkeä ja sabotoimalla tuotantovälineitä. Samaa olen nähnyt jopa Suomessa, tosin vain työvälineiden tahallisena rikkomisena. Onneksi täällä työyhteisö pitää vielä pahimmat änkyrät jotenkin kurissa.


    • hjjhhhhjhdfvhhh

      Sipilä on kiero lestadiolainen.

      • etetfgtingt

        Mitähän sisäsiittoisuudesta seuraa.....sairaita lapsia joiden sairauksia edes nyky lääketiede tiedä , siis mielipuolisuutta yms...Sipilä ei ole politiikan kartalla.


      • Sairasmielipuolinen
        etetfgtingt kirjoitti:

        Mitähän sisäsiittoisuudesta seuraa.....sairaita lapsia joiden sairauksia edes nyky lääketiede tiedä , siis mielipuolisuutta yms...Sipilä ei ole politiikan kartalla.

        Melkein kuin pieksämäkeläinen.. Täällä on niin sisäsiittoista vaikka ei lestadiolaisia ollakaan.


    • Paattis

      Kylläpä on taas älyvapaa tyyppi asialla.
      Edustajilta 4000 kuussa pois,on 800000kk ja se on vähemmän kuin velkaannutaan joka minuutti.
      Tuskin tää nykyinen Hallitus ihan niin nopea on ollut,että on tämän kusisen tilanteen saanut aikaan,jota nyt yritetään korjata.

      Jonkunhan noita asioita ihan oikeasti pitää muuttaa,tekevät vaan liian pieniä muutoksia.

      Olen ollut pienyrittäjä ( Yhdenmiehen Kiinteistöhuolto )yli 20 Vuotta,ei ole ollut lomia sinä aikana vain yhdellä päivällä jatkettuja viikonloppuja,jos hyvin käy.,En tunne käsitettä ylityölisä tai pyhälisä.Liputukset ja auraukset hoidetaan yleensä aina normiaikojen ulkopuolella.Ulkomailla käynyt viimeksi Vuonna 1989.
      Kipeenä olen ollut kerran 3 Päivää,kun kaaduin töissä ja murtu 3 kylkiluuta,muihin vaivoihin vedetään Buranaa.

      Kannattaisikohan palkansaajien ihan vaan kiltisti ruveta muuttamaan kulutustaan ja vähentämään sitä Naapurille näyttämistä,kahviakin voi juoda muuallakin,kuin eliittipaikoissa.

      Yrittäjiä asiasta on turha syyttää,tosin kirjoittaja ei ollut siintä maininnutkaan,jos ei ole yrittäjiä niin ei kyllä ole Perkele palkansaajiakaan.

      Suomi Oy ei kyllä tätä menoa kestä,kohta olemme ihan oikeasti kusessa

      • iso_muutos_lähellä

        Jos ei ole palkkatyöntekijöitä ei ole olisi nykyaikaista liiketoimintaa. Kaikki tekisivät vain yhden miehen juttuja. Jos painat yöt ja päivät myös kesällä lunta auraten, niin oletko ajatellut palkkaavasi apumiehen. Vai etkö luota, että joku toinen pystyy samoihin hommiin ? Pääsisit myös joskus vaimosi kanssa lomille tai käymään jossain tuulettumassa, ettei hänen tarvitse yksin aina mennä. Kulutuksen vähentäminen vain lisää talouden syöksykierrettä. Moni yrittäjä joutuisi konkurssiin. Ei syyllistetä yrittäjiä eikä myöskään työntekijöitä nykytilanteesta. Taustalla on maailman raju muuttuminen. Robotiikka ja teknologia tulee ihmisten tilalle tekemään tuotteet ja palvelut 10-30 v aikajänteellä. Olemme siirtymässä uuteen aikakauteen. Se on iso täydellinen muutos. Se ei tule ilman yhteentörmäyksiä ja kolinaa ja itkua.


      • Puurot_Ja_Vellit

        "Kannattaisikohan palkansaajien ihan vaan kiltisti ruveta muuttamaan kulutustaan ja vähentämään sitä Naapurille näyttämistä,kahviakin voi juoda muuallakin,kuin eliittipaikoissa."

        Mitenkä yksityisten ottama velka "näyttämisen" vuoksi on syyyllinen valtion velkaantumiseen?


      • Lyhyt_Oppimäärä
        Puurot_Ja_Vellit kirjoitti:

        "Kannattaisikohan palkansaajien ihan vaan kiltisti ruveta muuttamaan kulutustaan ja vähentämään sitä Naapurille näyttämistä,kahviakin voi juoda muuallakin,kuin eliittipaikoissa."

        Mitenkä yksityisten ottama velka "näyttämisen" vuoksi on syyyllinen valtion velkaantumiseen?

        Hyvä Huomio! Kyllä on syytä käyttää palveluita, kun on mahdollista, muuten kaikki pysähtyisi. Yksityinen lainanotto tuo lisää rahaa pelikentälle. Joka kerta kun lainaa otetaan pankista, niin pankki tekee/taikoo rahaa tyhjästä. Jos vain kierrätettäisiin sitä rahaa, joka meillä on lompakossa, niin sama raha kulkisi kaverilta toiselle. Se on tuhon tie. Laina on sama kuin velka, mutta eri vinkkelistä katsottuna. Laina ei ole pahasta, kun sen käyttää oikein. Ei voi investoida uuteen tekemiseen ottamatta lainaa. Ei kannata uskoa kaikkea, mitä meille ylhäältä päin kerrotaan. Ei ne sen fiksumpia kavereita ole. Ovat vain päässeet ison puun oksalle istumaan ja kertomaan mitä luulevat näkevänsä. Ei valtion lainanotto aina suinkaan ole pahasta. Riippuu yksinomaan siitä miten fiksusti lainanotto "investoidaan" poikimaan lisää menestystä yhteiskuntaan !


      • nniinu
        iso_muutos_lähellä kirjoitti:

        Jos ei ole palkkatyöntekijöitä ei ole olisi nykyaikaista liiketoimintaa. Kaikki tekisivät vain yhden miehen juttuja. Jos painat yöt ja päivät myös kesällä lunta auraten, niin oletko ajatellut palkkaavasi apumiehen. Vai etkö luota, että joku toinen pystyy samoihin hommiin ? Pääsisit myös joskus vaimosi kanssa lomille tai käymään jossain tuulettumassa, ettei hänen tarvitse yksin aina mennä. Kulutuksen vähentäminen vain lisää talouden syöksykierrettä. Moni yrittäjä joutuisi konkurssiin. Ei syyllistetä yrittäjiä eikä myöskään työntekijöitä nykytilanteesta. Taustalla on maailman raju muuttuminen. Robotiikka ja teknologia tulee ihmisten tilalle tekemään tuotteet ja palvelut 10-30 v aikajänteellä. Olemme siirtymässä uuteen aikakauteen. Se on iso täydellinen muutos. Se ei tule ilman yhteentörmäyksiä ja kolinaa ja itkua.

        Ei tätä menoa olekaan vaan saatte hakea työnne Intiasta.


      • iso_muutos_lähellä
        nniinu kirjoitti:

        Ei tätä menoa olekaan vaan saatte hakea työnne Intiasta.

        Loppuu ne "työt" myös Intiastakin. Ei niitä sieltä voi enää mennä hakemaan. Se on se uusi maailmanjärjestys kun tulee. Ei kestä kauan: 10- 30 vuotta. Mitä se ihmisen työ sitten on, kun robotiikka ( nanoteknologia ym.) on valtavirtaa. Työt joudutaan määrittelemään täysin uusiksi. Palkkatyö tulee katoamaan lähes kokonaan. Yrittäminen nykymuodossa katoaa. Vain ne pärjäävät, joilla on aivokapasiteettia ja kyky oppia uusia asioita nopeasti. Isot myllerrykset ovat alkamassa ( osittain jo alkaneet) ympäri maailmaa, kun uusi systeemi jyrää päälle. Nämä Sipilän ideat ovat yhtä tyhjän kanssa. Aspiriinia josta ei ole apua. En usko, että yksikään nykypoliitikko kykenee asiaa ymmärtämään. Kapasiteetti ei vain riitä. Maailma tekee omat ratkaisunsa itse.


      • Jean-claude-juncker
        iso_muutos_lähellä kirjoitti:

        Loppuu ne "työt" myös Intiastakin. Ei niitä sieltä voi enää mennä hakemaan. Se on se uusi maailmanjärjestys kun tulee. Ei kestä kauan: 10- 30 vuotta. Mitä se ihmisen työ sitten on, kun robotiikka ( nanoteknologia ym.) on valtavirtaa. Työt joudutaan määrittelemään täysin uusiksi. Palkkatyö tulee katoamaan lähes kokonaan. Yrittäminen nykymuodossa katoaa. Vain ne pärjäävät, joilla on aivokapasiteettia ja kyky oppia uusia asioita nopeasti. Isot myllerrykset ovat alkamassa ( osittain jo alkaneet) ympäri maailmaa, kun uusi systeemi jyrää päälle. Nämä Sipilän ideat ovat yhtä tyhjän kanssa. Aspiriinia josta ei ole apua. En usko, että yksikään nykypoliitikko kykenee asiaa ymmärtämään. Kapasiteetti ei vain riitä. Maailma tekee omat ratkaisunsa itse.

        Tappakaa Juha Sipilä! Juha Sipilällä ei ole oikeus elää sen jälkeen mitä hän teki kokoomukselle! Saatanan diktaattori! Vittu! Saatana! Perkele! Heil Hitler!


    • Persujenäänestäjät

      Soini ja Persuja äänestäneet mahdollisti tällaisen oikeistopolitiikan teon Suomessa!

      • pulmuset

        Kaalisoppaa sitä on tarjottu ihanne soalistivaltiossa Neuvostoliitossakin. Sitä tarjoilee EU Suomen sosialisteille, kun veivät Suomen väkisin euroon aikoinaan.


    • Sss_ohje_perjantaiksi

      Nuoret jääkää lakkoon, naikaa koko päivä ja täyttäkää tämä maa. Edellinen suuri ikäluokka laitettiin alulle reilut 70-vuotta sitten. Ja sitä on muistettu 70-vuotta.

    • tultamunille

      Suomella edessä kreikat joka tapauksessa! Hallitus perseestä erottaa pitäis! ja uudet päättäjät valita...vaikka huijareita valehtelijoita taitaa olla suurin osa...kaikkien aikojen kusipäisimmät epäpätevät päättää ja kansa työntää vaikka vasaran persereikäänsä jos hallitus sanoo...saatanan lapasia koko kansa! auttaako joku pieni lakko mielenilmaisut ei riitä

    • tultamunille

      Lakkojen ois oltava valtavat ja kestettävä PITKÄÄN joka tapauksessa vaikuttaa ,että suomi menossa syvälle suohon...ei taida auttaa mikään enää

      • yhteiskunnanpiikkiinkö

        Rahat ovat loppu liitoiltakin? Lakoilla voi pitkäänkin, mutta jäsen maksut nousee ja se sataa loimaan kassaan.


      • Sipilän lähtölaskenta on alkanut. Oma puoluekaan ei pidä häntä enää täyspäisenä.


      • pmäkiluottaasipilään
        tuntemattomatsotilaat kirjoitti:

        Sipilän lähtölaskenta on alkanut. Oma puoluekaan ei pidä häntä enää täyspäisenä.

        Pmäen demarijämät kapinoi! Uskokaa jo että valta on vaihtunut, vanhukset!


    • Lakoton

      Mikä mahtaa olla SAK:n Lauri Lylyn ja AKT lakkokenraalin palkka? Selvittäkääpä se ennen kuin kadehditte pääministerin ansioita.Mitä he tekevätkään palkkansa edestä, suunnittelevat lakkoja. Varsinkin AKT vähän väliä.Voisitte miettiä, että mitä kaikkea hyvää perjantaina tuhlatuilla sadoilla miljoonilla saataisiin, vaikkapa uusi lastensairaala syöpälapsille Järki käteen kaikille huutelijoille. Sipilä yritti kaksi kertaa käydä neuvotteluja, mutta nämä "perseet penkkiin" herrat eivät osanneet edes päättää mukaantulosta. Nyt on korkea aika lopettaa Ay-liikkeen yli- ja mielivalta.

      • 11-1

        Tulisiko tästä samanlaisia dynaamisia vaikutuksia kuin yhteisöveron laskemisesta? Siinä yritysten saama veroetu 800 miljoonaa, ja jonka piti parantaa kilpailukykyä jaettiin samantien osinkoina omistajille.


      • 13-19

        "Sipilä yritti kaksi kertaa käydä neuvotteluja"

        Ja PASKAT Sipilä mitään neuvotellut!

        Löi itsetehdyn listan pöytään ja sanoi toiselle osapuolelle että ALLEKIRJOITA!

        Äijä on elänyt aivan liian pitkään miljoonäärin elämää norsunluutornissaan.

        Omista asioista suvereenisti päättävä yrittäjä, toimitusjohtaja ja miljonääri ovat sellainen yhdistelmä, että todellisuudentaju sumenee ajan myötä ja toisten käskemistä aletaan pitämään reiluna neuvotteluna.

        Ja se mitä ei saada käskemällä, ostetaan isolla rahalla!

        Narsistisen, itsekeskeisen ja itseään korvaamattomana pitävän henkilön synty ja kehityskaari on selitetty edellä.


      • ulkomaankaupanjarrut
        11-1 kirjoitti:

        Tulisiko tästä samanlaisia dynaamisia vaikutuksia kuin yhteisöveron laskemisesta? Siinä yritysten saama veroetu 800 miljoonaa, ja jonka piti parantaa kilpailukykyä jaettiin samantien osinkoina omistajille.

        800 miljoonan verohelpotuksella kuitattiin miljoonan vientiteollisuudelle maksettavaksi tarkoitettu rikkidirektiivin aiheuttamat kustaanukset. Milloin kansalaisille tehdään selonteko kaikista kymmesessä vuodessa säädetyistä ympäristöhaittamaksujen aiheituneista kustannuksista ja mikä osuus niillä on nykyiseen maamme tilanteeseen.


      • takiaiset
        ulkomaankaupanjarrut kirjoitti:

        800 miljoonan verohelpotuksella kuitattiin miljoonan vientiteollisuudelle maksettavaksi tarkoitettu rikkidirektiivin aiheuttamat kustaanukset. Milloin kansalaisille tehdään selonteko kaikista kymmesessä vuodessa säädetyistä ympäristöhaittamaksujen aiheituneista kustannuksista ja mikä osuus niillä on nykyiseen maamme tilanteeseen.

        Rikkidirektiivin vaikutus vientiteollisuuden kilpailukykyyn on miljardi. Takiin tuli 200 miljoonaa ja 10 000 työvuotta tästäkin piiloverosta. Edellinen hallitus harrasti kimppakivaa.


    • vcxcveeeee
      • lukutoukka10

        Kiitti! Aku Ankka tilattu, 4 numeroo.


    • resinaralli

      Pitäisi niitä kaksikanta sopimuksia lyödä pöytään ja pian. Hallitusjuna lähti jo matkalle.

    • hijun

      Totuus on, että edelliset hallitukset ovat ajaneet päätöksillään tämän katastrofin partaalle ja tällä hallituksella on murheellinen tehtävä, yrittää elvyttää.
      No mikä on paras ja mikä ei, siitä voidaan olla montaa mieltä. Kuitenkin toivoisin jokaisen ennen murinaansa koettavan ottaa selville kansantalouden hoitamisen ja siihen kuuluvat velvoitteet.

      Siitä keneltä otetaan, kantani on, että pienituloisilta ja lapsiperheiltä ei enää voida mitään leikata, kyllä työn teon hellekin pitää tuoda elanto ja vähän ylikin, muutoin ihminen väsyy ja tarvitsee niitä tukirahoja elämiseen eri kautta paljon enemmän, rahat tukiin ovat veroina maksettuja varoja.

      Mutta sen tietämyksen perusteella, joka minulla on yrityksiä pitää myös rokottaa n nyt siellä johtoporras nostaa omaan taskuun niin valtavia määriä, että niitä ei osaa edes kunnolla laskea. Eli yrityksiä näin ryöstetään. Eihän näin tapahtuisi, ellei edelliset hallitukset olisi antaneet päätöksillään siihen mahdollisuutta ja tietysti näiden on vaikea mistään luopua.
      Meillä yritysten johto on korskeaa väkeä, että tuskin koskaan tervehtivät edes oman laitoksensa työväkeä.
      Pois erityisetuudet, esim heiltähän ei veroa enää koroteta tietyn tulorajan jälkeen ja monet ottavat osan palkka osinkoina, verotus on keveää. Sitten tämä tulospalkkaukset, ei ovat keinotekoisesti järjesteltyjä tai markkinavoimien tuomia tuloksia, eivät mitenkään yrityksen itsensä aikaansaamia.
      Näille johtoportaille pitää määrittää kuukausipalkka, jonka saavat ja muuta ei, he voivat sitten palkkaansa sijoittaa pörssin osakkeisiin yksityishenkilöinä jos on varaa, silloin oltaisiin lähempänä tasavertaisuutta.
      Silloin yritys voisi menestyä, kun se voisi viedä tavaraa halvemmalla ulkomaille ja vienti vetäisi. Myöskään tehtaita tai osaakaan niistä ei vietäisi kehitysmaihin, koska siellä opetellaan itse tekemään asiat ja sitten ei enää tarvita Suomen tehtaan tavaroita.

      Minusta on turha kohdistaa tätä sotaa Sipilään, hänellä on ollut yritystoimintaa, en tiedä mitä se on, mutta se on lähtenyt tuottamaan. Ymmärtääkseni hän möi jonkun aloittamansa yrityksen hyvään hintaan. Toivottavasti ymmärtää, että Suomessa noita Hannu Hanhia ei ole kovin monia, vaan useimmat ihmiset ovat täällä työssä eri yrityksissä ja yritysten tulee maksa sellainen palkka työstä, että sillä elää. Mutta työntekijän on myös sitouduttava tekemään työnsä kunnolla ja velttoilematta.

      Ymmärrän että on pakko leikata, mutta se leikkaus pitäisi kohdistua niihin, joille on kertynyt edellisten hallitusten heille etuisista päätöksistä enemmän eli tasoitetaan tuloeroja ja se on oikein.
      Lapsiperheet tarvitsevat lomansa, sillä kyllä perheen pitää saada viettää aikaa yhdessä, avioerot ovat kallis hinta maksettaviksi yhteiskunnalle.
      Näköala pitää olla ja ymmärtää mitä ihmiset saavat palkkaa ja onko siitä vara puristaa millään tavalla pois mitään.
      Suon ihmiselle omistuskodit, en ymmärrä että ajetaan noihin vuokrataloihin, joissa saa pelätä jatkuvasti ja palkastaan ihminen joutuu asuntonsa maksamaan, meillä ei alkuperäiskansa saa asunto kuten arabimaissa ilmaiseksi.
      Laskin juuri omaa talouttani, mistä pitää tinkiä ja totuus on että pitää, en voi juuri ajatella lomamatkoja, joita lehtien lööpit ovat täynnä, kuinka nämä suuret pomot ovat milloin missäkin, mutta eivät työssä.
      Kun nuori äiti tekee kahta-kolmea työtä voidakseen jollakin tavalla elättää perheensä, sitä tapahtuu tämän päivän Suomessa.
      Päättäjät näyttävät olevan sokeita todella ihmisten elämälle, kun oma pussi saa joka kuukausi tuhansien eurojen palkan ja onpa niitäkin jotka saavat kymmeniä tai satoja tuhansia kuukaudessa.

    • säästöliekillä

      Kyllä ihmetyttää, kun tavalliset työntekijät syö nykyisin ravintoloissa. Kukaan ei juuri omaa ruokatermaria tuo töihin. Omaruoka annos maksaa noin pari eroa ja ravintolassa väh. kahdekasan eroa. Säästöä tulee 120 eroa kuukaudessa. Aina, kun ajaa auton elinkaaren loppuun säästöä tulee paljon. Vaateissa säästää myös paljon, kun ostelee vain välttämättömään tarpeeseen.

      • Tilanteen_mukaan_mennään

        Kutakin aikansa. Kun joutuu työttömäksi tai oma työ on ns. halpatyö, niin aivan varmasti syö eväitänsä ajaa autonrämällä käyttää vaatteensa puhki harventaa parturissa käyntiä. Joillekin se työpaikan lämmin ateria on päivän ainut lajissaan. Toki jos haluaa saada säästöjä niin omat eväät on hyvä konsti pikkasen petrata niukkaa budjettiansa.


      • silakkaköyhyys

        Eikös se entinen pankinjohtajakin yllyttänyt syömään silakoita, mutta niitä ei tahdo enää saaada.


      • Kaviaaria_duunarille

        Minä syön eilistä kylmää klimppisoppaa taskussa kulkevasta muovipussista.

        Nurkka auki saksilla ja purista suoraan suuhun.


    • visavinkuu

      Kyllä siinä monen talvilomarahat etelän auringossa menee valtion velkojille pelkästään korkomenoissa Suomi kuntoon talkoissa.

    • khhk

      Sipilän iterointi perustuu täysin väärille laskelmille. Hän uskoo pelkästään työnantajien jankutusta.

      Suomen kustannustaso ei ole korkeampi kuin lähimpien kilpailijamaiden. Suomen kapitalisti ottaa suuremman potin osinkoina kuin monessa kilpailijamaassa.

      Suomen valtio ei ole mitenkään erityisen velkaantunut. Kun puhutaan kestävyysvajeesta, pitää ottaa huomioon eläkerahastot. Niihin kertyy koko ajan enemmän euroja kuin otamme velkaa. Suomi on itse asiassa velaton maa.

      Kaikilta näiltä SSS-EK-hallituksen väittämiltä putoaa pohja, jos niitä tarkastellaan kriittisesti.

      • Eläkelläiskööri

        Eläkerahastojen puskurit ovat jo sivuutaneet taitekohdan. Niistä hupenee varoja enemmän kuin niihin kertyy. Kustannustaso on silloin korkeampi kilpailija maihin, kun tuoteet eivät mene kaupaksi. Yleinenkustannustaso on eri asia kuin, se millä markkinoitavien tuotteiden kustanustasolla ollaan maailmalla. Kun pyritään kasvattamaan markinaosuuksia uusille alueille, silloin kustannustason pitää olla kilpaileviin tuotteisiin nähden alhaisemmat. Pitää verrata oikeisiin asiohin, joilla on merkitystä kasvun aikaan saamiseksi. Suomen valtio on uppoamassa velkaan, joka kasvaa huimaa vauhtia. Pitäisi tajuta jokaisen myös omassa taloudenpidossa seuraukset, kun velat kasvaa ja niiden hoitokuluihin ei riitä tulot.


      • Pitkä_selitys
        Eläkelläiskööri kirjoitti:

        Eläkerahastojen puskurit ovat jo sivuutaneet taitekohdan. Niistä hupenee varoja enemmän kuin niihin kertyy. Kustannustaso on silloin korkeampi kilpailija maihin, kun tuoteet eivät mene kaupaksi. Yleinenkustannustaso on eri asia kuin, se millä markkinoitavien tuotteiden kustanustasolla ollaan maailmalla. Kun pyritään kasvattamaan markinaosuuksia uusille alueille, silloin kustannustason pitää olla kilpaileviin tuotteisiin nähden alhaisemmat. Pitää verrata oikeisiin asiohin, joilla on merkitystä kasvun aikaan saamiseksi. Suomen valtio on uppoamassa velkaan, joka kasvaa huimaa vauhtia. Pitäisi tajuta jokaisen myös omassa taloudenpidossa seuraukset, kun velat kasvaa ja niiden hoitokuluihin ei riitä tulot.

        Suomen (vienti)teollisuus ei ole juurikaan investoinut 10 vuoteen. Tuottavuusloikka tehdään vain hyvillä koneilla, laitteilla, prosesseilla, fasiliteeteilla, osaamisella. Venyttämällä ihmisten työaikaa ei juurikaan saada lisää tehokkuutta. Viiden prosentin työvoimakustannusten leikkaus ( esim. työaikaa pidentämällä) vaikuttaa lopputuotteen hinnassa keskimäärin 1% verran. Aika mitätön vaikutus. Lisääntynyt tuotanto täytyy saada kaupaksi myös. Muuten kasaantuu tehtaan varastoon iso patteri myymätöntä tavaraa. Onko myyntimiehet hyvässä iskussa ? Työpaikat missä ihmiset nyt jo istuvat pakin päällä, kun tavara ei mene kaupaksi on hyödytöntä pidentää työaikaa. Miten käy, jos pienipalkkaisten tai keskituloisten palkkoja toisaalta leikataan, kuten nyt Hallitus on ehdottanut. Veikkaisin, että ihmiset vähentävät palveluiden ja tavaroiden ostamisen minimiin. Alkavat pihistellä kaikesta. Jos joku on rikki, niin korjaavat aina itse. ihmiset elävät pelossa ja alkavat säästämään puskuriin sukanvarteen pahanpäivän varalle. Alkaa 70-luvun säästötalous. Monet yritykset menevät kanttuvei, kun kukaan ei osta mitään ja kukaan ei käytä palveluitakaan. Ihmiset käpertyvät itseensä. Ei käy kateeksi Sipilän hallitusta, ei AY-liikettä, ei yrittäjiä, ei työssäkäyviä ihmisiä, ei työttömiä, ei eläkeläisiä. minun mielestäni parasta olisi, että Ay-liike sitoutuu monivuotiseen nollaratkaisuun. Ja suurteollisuus toteuttaisi ne investoinnit joita ei ole tehty 10 vuoteen. Mihinkään radikaaliin palkkojen alentamiseen ei ole syytä lähteä tässä tilanteessa. Se kolahtaisi äkkiä omaan jalkaan. Insinöörit saisivat luvan ruveta kehittämään vauhdilla niitä uusia ihmeellisiä tuotteita. Insinöörikunta saisi muuten jo pikkasen hävetä saamattomuuttansa tässä asiassa. Itsekin DI olen. Ei voi itseänsäkään kehua.


      • Jean-claude-juncker

        Tappakaa Juha Sipilä


    • Siispä

      Surullista, todella surullista. Onko niin, että suuriosa näille sivuille kirjoittavista ovat lievästi sanottuna joko tietämättömiä taikka tyhmiä. Joka tapauksessa tuntuu siltä, että viha ja kauna ja pahaolo ovat keskeisiä asioita. On vaikea ymmärtää, että me suomalaiset olemme kansainvälisessä vertailussa koulutuksen osalta maailman kärkeä, kun lukee näitä mielipiteitä. Varmaa ainakin on, että sivistystaso on näillä kirjoittajilla todella alhainen.

      • 18-13

        Onhan se valitettavaa erttä kaikki eivät ole kanssasi samaa mieltä.


    • Sipilän_TV-puhe
      • 6-6

        Seksi, seksi, pannaan pää sekaiseksi. Tuttifrutti makeaa, kuumaa ja kosteaa, aahhh...


      • 18-12

        Sipilän simänkääntötemppu kuin suoraan taikurin oppikirjasta!

        Taikuuden seitsemän vaihetta:

        "principles of magic: palm, ditch, steal, simulation, load, misdirection, switch."

        Piilota käteen, hankkiudu esineestä eroon, vaivihkaa ota esine, simuloi jotakin tekemistä, lataa hävitetty esine takaisin, harhauta yleisöä, vaihda esine harhautuksen varjolla.


      • 9-6
        18-12 kirjoitti:

        Sipilän simänkääntötemppu kuin suoraan taikurin oppikirjasta!

        Taikuuden seitsemän vaihetta:

        "principles of magic: palm, ditch, steal, simulation, load, misdirection, switch."

        Piilota käteen, hankkiudu esineestä eroon, vaivihkaa ota esine, simuloi jotakin tekemistä, lataa hävitetty esine takaisin, harhauta yleisöä, vaihda esine harhautuksen varjolla.

        Taikurit Pen ja Teller näyttävät taikuuden seitsemän eri vaihetta.

        Penn and Teller Principles of Magic (with subtitles)
        https://www.youtube.com/watch?v=3R3TKXSpwqw


      • West_End_Playboy
        9-6 kirjoitti:

        Taikurit Pen ja Teller näyttävät taikuuden seitsemän eri vaihetta.

        Penn and Teller Principles of Magic (with subtitles)
        https://www.youtube.com/watch?v=3R3TKXSpwqw

        Perfect ! Ihan taikurin oppikirjasta.


    • Seurakuntaopisto

      Opettajat ja työntekijät on näitä Sipilän lestoja kavereita. Siellä kaveria eikä kaverin lapsia eikä sukulaisia jätetä. Kovimmat puukon tuppeen laitettavat ja laittavat löytyy sieltä.

    • rööhrö

      Oli uutisissa jotain hyvääkin,nyt alkoi alamäki paskapuolue persuille,sitä se per,,, nuoleminen tuottaa,kun ei pysytä sanojen takana.Valheella on lyhyet jäljet vaikka olis millainen röh röh vetämässä.

    • Navetasta

      Ihan sama kuka on vallassa,se ei tämän käpykylän ahdinkoa miksikään muuta. Näivettyy joka tapauksessa. Onneksi sipilä haalii tänne paljon pakolaisia marhaamaan keskuskadulle. Siinä on tulevaisuutta kerrakseen.

      • voihankikkare

        Mikähä paskan ilo on tuolla takapäästä tulevalla mönjällä, kun sitä pitää jokapaikkaan levittää. Uskomaton sanavarasto...


      • 10-6
        voihankikkare kirjoitti:

        Mikähä paskan ilo on tuolla takapäästä tulevalla mönjällä, kun sitä pitää jokapaikkaan levittää. Uskomaton sanavarasto...

        Se takapäästä tuleva mönjä on se Sipilän kuuluisa kakkara!


    • Käppänät

      Mihin asti täältä pitää matkustaa päästäkseen lekuriin kun kepu saa soteuudistuksen valmiiksi? Vissiin. Ouluun? Ei hyvältä näytä.

    • onkotääsairauttavaimitä

      Miten selitämme lapsillemme ja lapsenlapsillemme ? Suomesta on tullut kehitysmaa ja eläintarha. Lapsemme tulevat syyttämään aikanaan sukupolveamme.

      Sipilälle jouluvieraaksi 50 luku- ja kirjoitustaidotonta karvasta apinaa. Sipilälle joululahjaksi pukilta henkilökohtaista rikastustapahtumaa vieraiden kanssa, vaikka yksitellen tai ryhmässä joulupuun äärellä.

    • Takkuaa

      Turhaa täällä vingutte,itse äänestitte keput valtaan. Nyt turvat tukkoon.

    • Tästäonpäästäväeroon

      Tässä se nähdään kun HERRAN mies alkaa vilpittömästi, rauhallisella äänellään puhuen ajaa kokonaisen kansan asiaa. Kun se keksitty JEESUS/JUMALA määrää arvot. Olisiko niin ettei tuollaista hurskastelua politiikkaan tarvita. Asioitahan pitäisi hoitaa tiedolla eikä kirjoitettujen satujen pohjalta. Mies jonka totuutena ja oppikirjana on LARS LEEVIN opus. Rikas SIKA joka alistaa herran nimissä kokonaista kansaa. JA en ole kateellinen SIAN rahoille/sitä löytyy itseltäkin. Käskyt tulee rapakon takaa ja STUBB jakaa ne kanssa kusettajille. Ihmettelen että miten meidän ministereillä ja niiden lähipiirillä sattuu olemaan useita vastaanottokeskuksia omistuksissaan???. Tulee väkisin mieleen että olisiko ollut hyvissä ajoin jo tämäkin asia tiedossa. JONKA kansa nyt kustantaa!!!!!!!!!!!!!!!! Kummasti alkoi pakolaisia tulla kreikan kautta miltein heti kun saatiin soinin kaveri zipras valtaan.

    • risutapio

      Sipilä on huono

    • sipiläjakempeleennaapuri

      kempele rakastaa sipilää

      kempele on naurunalainen ja kirosana

    • hevonen3
    • polski

      Sipilä Juha on kuin käenpoikanen, joka on päässyt pesiytymään toisten pienien lintujen pesään, jossa se syö kaikkien muiden eväät ja senkuin vain pullistuu ja pörhistyy itse aina vain suuremmaksi. Se tulisi häätää tästä pesästä jota Suomeksi kutsutaan, kun se ei itse osaa lähteä pois. Toisaalta voidaan ajatella että tämä pesä onkin pönttö, jossa on vain pieni ulospääsy aukko ja siten tämän Juha pojan elämä tulee aikaamyöden kuin itsestään sinetöidyksi.

      • kaukoset

        Juha Sipilä on maanpetturi ja veronmaksajien verorahojen kavaltaja. Näistä pitäsi tuomita.


    • Mikkellistä

      Mitenkäs se savolainen Toivakka taapertaa? Siinä vasta on meillä pätevä ministeri ja ihan oman kylän tyttöjä.

      • Siinä-Meillä-Ministeri

        Puhuu muunneltua totuutta ja pesee rahaa ulkomaisten firmojensa kautta.


    • PetriVirosenkaverit

      Pieksämäen pelastaa munaton Paavo Karvinen ja täysin naisista mitään ymmärtämätön Arto Sepponen

    • KUYSIP

      KAVERIT MELLASTAA NY BARCELONSSA, ONKO PIKAKIN SIELL? KU O LOMAL ? ONKO KEMPELELLES NGYNYT? EI. OISO ESPANJAS RELLESTMS?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3075
    3. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3074
    4. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3070
    5. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    6. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    7. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3065
    8. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe