Suomi on muuttumassa pikavauhtia täysin turvattomaksi maaksi naisille ja lapsille. Tyttö on ihan normaalisti kulkenut kauppakeskukseen ja kotiin mutta nyt kun tänne avattiin rikollisten keskus ei tyttö uskalla lähteä kauppakeskukseen edes päivällä.
En aina pääse turvamieheksi mukaan niin ehdotin tytölle että ostetaan koira turvaksi. Koulutukseen ja koiran ostoon ei ole rahallista merkitystä, lapsen turvallisuus on tärkein joten hinta ei ole tärkein tekijä.
Mikä koirarotu suojelee tyttöa parhaiten ja lähtee käskystä heti kimppuun?
Uskomatonta että Suomessa on menty niin pitkälle että vapaasti ei saa liikkua.
Stub ja Sipilä pitäisi laittaa linnaan maanpetturuudesta. Outoa että kansa hyväksyy suome miehityksen ja ei tee asialle mitään.
Mikä koira turvaksi?
42
869
Vastaukset
- parasrotu
Paras koirarotu tähän tarkoitukseen on testien mukaan iiii-rakki !
- sgdsushds
Nyt on tasan kaksi vaihtoehtoa: joko olet trolli tai sitten olet sekaisin. Ja pahasti.
Sekaisin tosin on tyttökin, jollei uskalla päivällä liikkua ulkona. Sen sijaan, että kasvatat likkasi kieroon ja yllytät pelkäämään entistä enemmän, niin voisit varata hänelle ajan psykiatrille. Ja samalla myös itsellesi. - kaverivaara
Eli parempi on rakin raatelema ihminen kuin ihmisen pahoinpitelemä henkilö? Pahimmassa tapauksessa saat linnatuomion, jos koirasi raatelee jotain muukalaista pahasti. Samalla koira oppii hyökkäämään tyttäresi kevereidenkin kimppuun.
- Lapsenvahti
No ei kai sitä koiraa saa kauppakeskukseen viedä kuitenkaan. Entäs jos ihan palkkaat lapsenvahdin?
- antakaa-olla
TÄMÄ ON TROLLI. PITÄÄKÖ SIIS RUOKKIA TROLLIA???
- eitrolli
Luetko päivittäin iltalehteä,hesaria ja muuta valehtelevaa mediaa? Tämä on tosi ja voin kertoa myös paikan, kyseessä Vantaan Jumbon kauppakeskus ja siellä on koiralle omat kopit joten ei ongelmaa. Jumbon vastapäätä kehä 3 pohjoispuolella on rikollisten vastaanottokeskus. Jos ajat siitä ohi niin katso sillalle mikä menee jumboon päin. Ahdistelu on päivittäistä ja keskus on irakilaisia täynnä. En minä turhaan lasten turvallisuutta mieti!
- äläviittiisoihminen
eitrolli kirjoitti:
Luetko päivittäin iltalehteä,hesaria ja muuta valehtelevaa mediaa? Tämä on tosi ja voin kertoa myös paikan, kyseessä Vantaan Jumbon kauppakeskus ja siellä on koiralle omat kopit joten ei ongelmaa. Jumbon vastapäätä kehä 3 pohjoispuolella on rikollisten vastaanottokeskus. Jos ajat siitä ohi niin katso sillalle mikä menee jumboon päin. Ahdistelu on päivittäistä ja keskus on irakilaisia täynnä. En minä turhaan lasten turvallisuutta mieti!
Heheh! Muutaman päivän keskus vasta ollut auki ja jo muka raiskaukset jatkuva riesa.
- territurvaksi
eitrolli kirjoitti:
Luetko päivittäin iltalehteä,hesaria ja muuta valehtelevaa mediaa? Tämä on tosi ja voin kertoa myös paikan, kyseessä Vantaan Jumbon kauppakeskus ja siellä on koiralle omat kopit joten ei ongelmaa. Jumbon vastapäätä kehä 3 pohjoispuolella on rikollisten vastaanottokeskus. Jos ajat siitä ohi niin katso sillalle mikä menee jumboon päin. Ahdistelu on päivittäistä ja keskus on irakilaisia täynnä. En minä turhaan lasten turvallisuutta mieti!
Jos on ahdistelua, ilmoita heti viranomaisille.
Koira ei voi olla iso, ne kopit on pieniä.
Eli joku pieni ja ärhäkkä terrieri olis sopiva.Katso terrieri rotuja, ja valitse sopiva niistä :) - uikuti
territurvaksi kirjoitti:
Jos on ahdistelua, ilmoita heti viranomaisille.
Koira ei voi olla iso, ne kopit on pieniä.
Eli joku pieni ja ärhäkkä terrieri olis sopiva.Katso terrieri rotuja, ja valitse sopiva niistä :)Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. UikutiUikuti uikuti. UikutiUikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. uikuti.Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. UikutiUikuti uikuti. UikutiUikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. UikutiUikuti uikuti. UikutiUikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. uikuti. Uikuti Uikuti uikuti.Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. UikutiUikuti uikuti. UikutiUikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. UikutiUikuti uikuti. UikutiUikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. UikutiUikuti uikuti. UikutiUikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. uikuti.Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. UikutiUikuti uikuti. UikutiUikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. UikutiUikuti uikuti. UikutiUikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. uikuti. Uikuti Uikuti uikuti.Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. UikutiUikuti uikuti. UikutiUikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. UikutiUikuti uikuti. UikutiUikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. Uikuti Uikuti uikuti. Uikuti uikuti. uikuti. Uikuti Uikuti uikuti.
- suojaksi
Koiranomistajilla pitää aina olla jotakin pelättävää että voi sitten selittää miksi koira on "voimakkaasti suojeluviettinen" , " koulutettu suojelemaan omaa laumaansa" , " helposti provosoituva" , " sietää huonosti vieraita ihmisiä, mummoja, kakaroita, polkupyöriä, lastenvaunuja, rollaattoreita, kävelysauvoja,..." Jos ei ole mitään pelättävää, niin pitää sitten mielessään kehitellä mahdollisia uhkia.
- 5plus10
Voimakas suojeluvietti pohjautuu rodun historiasta ja perimästä. Sitä ei saa koirasta pois edes kouluttamalla, ei mitenkään. Kaikki onkin omistajan omissa käsissä, miten hyvin sosiaalistaa koiransa ja miten koira kuormittuu ulkoisista ärsykkeistä. Tasapainoinen ja sosiaalistettu koira ei ole mikään ongelma missään ei lasten eikä mummojenkaan kanssa, vaikka koiralla mainitsemasi vietit ja koulutus olisivatkin.
- laumisvaativaeikaikille
Juuri noin.Itellä ollut laumanvartijoita.Omalle perheelle mitä parhaimpia ja kilteimpiä koiria.Mutta, täytyy itse ennakoida ettei koira pääse itsekseen komentelemaan vierasta.Eli aina tiedettävä missä koirat on, ei jätetä vahtimatta ulos, jos portit on auki.Tarkkana on oltava jos perheessä lapset tuo kavereita kotiin, silloin ei koirat voi olla niin, että pääsevät kavereiden luo.Eli suuri on vastuu koirasta.Sitä ei ymmärrä ihminen jolla ei ole ollut sellaista vahtikoiraa, jota on myös itse kokoajan vahdittava ;)
Koirahan ei saa missään tilanteessa purra vierasta, omistaja maksaa viulut aina. - dogidogi
Joku syyhän siihen täytyy löytää, kun koira melkein tappaa naapurin 7-vuotiaan pikkutytön. Syyllinen ei koskaan ole koiranomistaja itse eikä koira ole liian vaarallista rotua.
- terriereiäsuosittelen
Jack russeli, menee näppärästi kainalossakin, on riittävän pieni, helposti hallittavissa.Ja tytöllä menee kivasti aika koiraa hoidellessa, siinä unohtaa turhat pelot.Toimii ovivahtina, lenkittäjänä, ja mikä parasta sen kanssa voi harrastaa, agilityä, tottista, jälkeä....melkeimpä mitä vaan :)
- trollillevastasin
Aloittajalle: Muistathan että koiralla ei ole IKINÄ oikeus käydä ihmiseen käsiksi. Jos koirasi tekee jolleki pahaa, maksat viulut ja pahasti. Saat huimat sakot, yhteiskuntapalvelua ja siinä samassa saat eläintenpitokiellon. Toki tiedän että tää oli provo, mut vastasin koska tiedän että varmasti aloittajan tapasia löytyy...
Ja onhan Suomi pikkuhiljaa huonoon suntaan menossa, se on fakta, mutta koiran tehtävä ei ole ketään tappaa tai käydä päälle. Koira saa puolustaa toki ihmistä, mutta päälle ei saa käydä, hyvin koulutetut koirat sen tietää...- kokoriittää
Juuri muuten melkein noin, mutta eläintenpitokielto ja yhteiskuntapalvelua...mitä lie XD..... koiran puremasta, empä ole ikinä kuullut/lukenut....taisit vähän innostua ;)
Iso koira pihassa vapaana,vaikka lempeäluonteinenkin, on kyllä tavallaan turvaksi.Eipä kukaan halua kokeilla onneaan tieten tahtoen.Kun ei koiraa tunne.Eikä pidä päästääkkään vieraisiin tutustumaan, etteivät huomaa fuskua.Kovasti aina pidellään pannasta, vaikkei koiraa yhtään tulokas kiinnostakkaan XD - työtälopunikää
Mutta etten pääsis eläkkeelle jos se koira joskus jotain puree.Ei kai nyt sentään.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/47810-yhteiskuntapalvelua-hamaan-hautaan-saakka - aloittaja123
Maksan sakot mielummin kuin se että apina raiskaa alaikäisen tytön...
- RealityShow
Aloittaja on sekopää-hullu eli ihan
koiranomistaja-ainesta!
Suosittelen teille mitä tahansa isokokoista, voimakkaasti vahti- suojelu- tai tappeluviettistä rotua. Mieluiten leikkaamaton uroskoira ja ottakaa niitä kerralla useampi. Tärkeintä kai on , että koira hyökkää heti armotta epäilyttävän ihmisen nähdessään ja tyttö ei pysty pitelemään sitä hihnassa, niin lopputulema on valmiiksi tiedossa.
Me muut jäämme jännityksellä odottelemaan uutisia ja kuvia perheenne uudesta koiraharrastuksesta...- Anonyymi
Mene lääkäriin. Itsellä hyvin koulutettu, ystävällinen ja isokokoinen koira. Vaan kun huumehörhö, normaali ihmisestä poikkeava, tulee vastaan, niin kyllä koira reagoi ja on selvästi varuillaan ja valmiina puolustamaan omaa "laumaansa". Onneksi koirilla vielä vaistot pelaavat ja tunnistavat koira- ja ihmisvihaajat.
- isä1973
Ottakaa immeiset huomioon, että aloituksessa etsitään
1) hyökkäävää vartiokoiraa
2) aralle lapselle
3) ostoskeskusmatkoille
Kuinka uskottava tällainen kirjoitus on? Aivan, aivan. Ei kovin uskottava.
Ei minulla muuta. Jatkakaa.- Nokatoppaskun
Tämä on s24 jossa pitää vastata trolleillekin. Ei ne muuten jaksaisi täällä riehua kun ei kukaan vastaa!
- aloittaja321
Otetaan otsikosta pois "hyökkää" ja laitetaan tilaalle pelottaa, eli koira mikä saa pelkoa katsojassa aikaiseksi ja valitsee mielummin toisen uhrin...
- sleepingshepherds
Saksanpaimenkoira. Yleensä vahtiva ja suojeleva. suht helppo kouluttaa, älykäs.
- eiikinäeiikinä
sleepingshepherds kirjoitti:
Saksanpaimenkoira. Yleensä vahtiva ja suojeleva. suht helppo kouluttaa, älykäs.
Heikkohermoinen, hankalasti hallittava, arvaamaton, vaarallinen.Selliasen näin lenkillä, juuri ja juuri pysyi naisen käsissä, kovaa rähinää piti, nainen oli ihan kalpea.Kamala koira X/
- näisevaamenee
lyhytpiippuinen 38.. muuta ei tarvi..
- Kaukasianpaimenkoira
http://www.kaukasianpaimenkoirat.com/ Jos olit tosissas ni pidä kyseinen rotu mielessä. Koulutus on erittäin tärkeätä, että ei hyökkäile ihmisten kimppuun täysin ilman syytä. Pidätte vain kyseisen koiran eristettynä vaikka tummaihoisista jos pidät niitä ongelmallisena. Kyseisen koiran etu on se, että vaikka heillä olisi teräaseita mukana niin koira tulee silti hoitamaan uhan tehokkaasti.
- pienempikoirarotu
Kaukari, ei pysy tytsyn käsissä, eikä mahdu kaupan koirapoxiin.Ei todellakaan kuulu keskusta koiriin.On ihan liian iskokokoinen, ja koulutus hankalaa.Eli huono vaihtoehto.
- Laitatyttö
itsepuolustuskurssille. Koira kaipaa myös hoitoa ja liikuntaa, eikä sitä voi jättää kauppakeskuksen eteen moneksi tunniksi.
- Kaverimukaan
Ei kai sitä suojelukoiraa kaupan eteen olekaan tarkoitus jättää. Tän vuoksi just pitäs koirille sallia pääsy kaikkiin kauppoihin, ois lapsilla ja naisilla ees joku turva.
- maanpinnalle
Suurin uhka lapsille on KOIRA
väkivaltaiset isukit myös
- ainutsyy
Tämä on mielestäni ainoa kelvollinen syy hankkia vaarallinen koira. Mutta se pitää sitten kouluttaa ihan vitun hyvin, ettei se hyöki kenenkään viattoman ihmisen kimppuun.
- löytynee
Melkeimpä mikä tahansa koira, puolustaa tarvittaessa omistjaa.Ei tarvitse olla palvelusrotu, ei laumis,eikä taistelurotukaan.
Löytyy pienempiä, helpompia käsitellä,Valittee sieltä vaan. - Samoillalinjoilla
ainutsyy,olen samaa mieltä kanssasi.Eikä koiran tarvitse olla" vaarallinen" tokikaan,riittää että on rotu,jonka ihmiset mieltävät olevan vaarallinen. Omaani,kuten joku edellä kirjoittikin,esitän samoin ottamalla kaulasta kiinni,kuin pidätellen,vaikka koiruus itse hyvin iloisesti tekisi tuttavuutta esim.tunkeilevan kaupustelijan kanssa,se yleensä riittää ja lähtevät pois.
- ainutsyy
Mutta tuo ei sitten ole oikein, että usutetaan kimppuun, kuten nyt on ollut uutisissa. Se pitää olla ainoastaan turvaksi. Siis niin, että jos joku - minkä maalainen tahansa - hyökkää oikeasti kimppuun, niin sitten koira oma-aloitteisesti puolustaa. Ei noin, että usutetaan kimppuun. Tuo on sairasta!
- fargot
Mulla on hyvähermoinen,kaikille ystävällinen käyttölinjainen belgianpaimenkoira tervueren. Tarvittaessa se kyllä puolustaa itseään ja minua raivokkaasti. Luonnetstissä se testattiin ja ei kyllä jäänyt epäselväksi mitä tapahtuu jos joku erehtyy uhkaamaan. Testissä kuitenkin,kun uhka lopetettiin ja keppi laskettiin pois,koira muuttui takaisin ystävälliseksi itsekseen.
Joudun työpaikallani liikkumaan samoissa tiloissa maahanmuuttajien kanssa ja täytyy myöntää,että en koe oloani erityisen turvalliseksi. Mietin ottaisinko tuon koiran mukaani,mutta sekin askarruttaa provosoisiko koira jotenkin maahanmuuttajia ja joku voisi sitä ilman syytäkin säikähtää ja lyödä sitä veitsellä,potkaista tai jotain muuta. En haluaisi saattaa koiraani vaaraan.
Muissa kulttuureissa koiralla ei ole sellaista asemaa kuin meillä täällä Suomessa. Maahanmuuttajilla voi olla syvälle syöpynyttä pelkoa jo lapsuudestaan asti kulkukoirien aiheuttamana. Tämä pelko voi aiheuttaa arvaamatonta käytöstä koiraa kohtaan.- säälittäväääää
Sorry...jotenkin säälittää...maahanmuuttajien vuoksi, mietit ottaako BELKKARI mukaan duuniin ....WOIHXD
- fargot
Selitä tarkemmin,mikä säälitää?
- turvaatarvitaan
Tässä kansalaisten kertomuksia Jumbosta (ja varmaan satoja muitakin paikkoja mihin matuja tulee)
Työntekijät eivät uskalla enää lähteä iltavuorosta kotiin, kun Vantaan Pakkalassa sijaitsevan kauppakeskus Jumbon ympärillä parveilee miespuolisia turvapaikanhakijoita. Osa henkilökunnasta on alkanut käyttää taksia iltavuorosta lähtiessään.
Jumbossa asiakkaiden perään huudellaan, vihelletään ja kosketellaan. Asukkaiden lisäksi myös poliisin korviin on kantautunut tietoa, että tyttöjä tai naisia olisi lähennelty sopimattomasti.
Hyvästi turvalline Suomi! Kiitos Sipilä ja Stub !!- töitäkaikillejuu
Just, ja päivän palkka menee taksikyytiin.Työiloa vaan :)
Kannattas hommata omakuski.Ulkomaalaiset olis varmaan halpoja, niitähän nyt suositellaan palkkaamaankin ;)
- seurakoira
Eilen yöllä oli tiukka tilanne minulla ja koirallani ! tyhjällä lasipullolla koitivat heittää koukkunokat,minua ja koiraani,onneksi ei pullo osunut meihin!!! .tapahtumapaikka oli Valkoisenlähteentie suopursu vanhainkodin vieressä, kyseinen paikka on vantaalla .Tikkurilassa ,toivottavasti tuo nyt oli tässä että ei tarvitse ruveta pelkäämään,kun koiran kanssa lähtee lenkille?!he olivat arabialaisen näköisiä ja tumalla isolla autolla olivat liikkeellä! ja rekisterinumero en saanut ylös harmi juttu!!
- Anonyymi
Naisista lähtee ääntä ilman rakin turpaakin.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 743610
- 2012972
- 252860
- 492738
- 222644
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412445Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2482112Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241877- 441807
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen1741786