Saamelaiskäräjien hallitus on päättänyt järjestää uudet vaalit, koska vaalien tulos ei ollut hallituksen mielen mukainen. Tämän samaisen saamelaisen diktatuurin jäsenet haukkuvat Suomea rasistiseksi maaksi. Elämmekö samalla planeetalla?
Demokraattiset vaalit ovat saamelaisille utopiaa?
18
67
Vastaukset
- yksiääni
No tuskin se tulos muuttuu vaikka järjestettäisiin vaikka kolmet vaalit. En ymmärrä tämmöstä touhua.
- Perehtyjä
Saamelaisten asemasta huolehtiminen, sellaisena kun se on määritelty Suomen perustuslakiin ja kansainvälisiin sopimuksin nojautuen, on saamelaiskäräjien lainmukainen tehtävä. KHO:n päätöksissä Suomen lait ja kansainväliset sopimukset saivat huutia. Käräjien vaitiolo olisi ollut paitsi saamen kansan pettämistä myös Suomen lakien väheksymistä.
- taikkasittennäin
Ryhdyttiin järeämpiin toimiin, kun entinen presidenttimme ei alentunut Järjestelmän juoksupojaksi.
- minulleriitti
Kyllä vaalitulos voi keinotekoisin järjestelyin täysin muuttua. En äänestä toista kertaa. Olin tarkasti harkiten valinnut ehdokkaani ja hän pääsikin varsin pienellä marginaalilla sisään. Nyt hänet voidaan vilpillä pullauttaa pois.
- yksiääni
Totta on. Voihan siinä niin käydä.
- Lopettakaakäräjät
Uskomatonta sekoilua. Sietäisi lopettaa koko saamelaiskäräjät, enemmän hallaa tekevät saamelaisten maineelle kuin mikään muu. Aina saa hävetä.
- Siivokas
Joo, ollaan siivosti vain. Annetaan herrojen ja Kansanedustajien paskoa päälle. Sitä ennen näytämme niille parhaat hillasuot, kalavedet ja evääksi poroa ja lohta, pääsevät sitten uusien " saamelaistensa" kanssa voitonmaljoja kumoamaan.
- lopunalkua
Äskettäisten vaalien perusteella tiedetään nyt itsekunkin kannatus (vapaissa vaaleissa). Nyt voidaan järjestellä "omat" ehdokkaat Saamelaiskäräjiin ja poistaa nyt valituista ne ei-toivotut henkilöt.
- Mainittu
Saamelaiskäräjien äänestäjiksi KHOn kautta päässeet suomalaiset eivät ikinä title äänestämään saamelaista ehdokasta. Saamelaisalueen kunnissa vain erittäin harva suomalainen koskaan on äänestänyt saamelaista. kansallisen kivääriyhdistys Kärnä oikeana kätenään tietävät tämän. Vaalien kautta saamelaisen yhteiskunnallisen elämän nujertaminen käy nopeasti ja kivuttomasti, Suomen kansan mielestä Suomi ainoastaan toteuttaa ihmisten oikeutta olla mitä kulloinkin haluavat, esimerkiksi ilmoittaa olevansa saamelaisia, Valtion maiden jakaminen saamelaisille on monen saamelaiseksi pyrkivän toiveena.
- PelleB
Ihan käsittämätöntä ulkopuolisena seurata. Toinen suuri lappilainen farssi Kittilän lisäksi. Ei voi, kuin ihmetellä.
- ihmetyksiä
Kuka näissä riidoissa pysyy enää edes perillä?
- Sotilasvaan
Ota vertauskohdaksi talvisota. Suomi riiteli Neuvostoliiton kanssa. Suomalaiset olivat silloin riidoissa naapurivallan kanssa. Nyt on vähän helpompi vastustaja, kun ollaan muutenkin niskan päällä.
- Neljäntuulentie
Demokratia tuntuu olevan ihan vieras käsite niin Kittilässä kuin saamelaiskäräjilläkin. Turha varmaan haaveilla mistään ILO:sta vähään aikaan.
- surullista
Mitäpä niillä käräjillä enää tekee kun lantalaiset jo saaneet äänensä sinne.
- 10101k
Yäk yäk ja vielä yäk ja pieru päälle. EI Ole kovin asiantuntevien juttuja
- mot101
Tulevilta vaaleilta puuttuu lainmukaisuus sekä saamenkansan suuren enemmistön tuki.
- Muorikainen
Vaaleja ei tulla uusimaan. Vaalilautakunta noudattanut Saamelaiskäräjälakia. Joka muuta väittää, niin finlexiä lukemaan.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1995/19950974 - Lastentarha
Eduskunnassa on varmaan huokastu helpotuksesta että keväällä äänestettiin niinkuin äänestettiin. Tämä sakä on niin lapsenkengissä vielä että voisi mistään vastuuta ottaa. Leikkikööt nyt rauhassa ilman mitään vastuuta ja valtaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit326331Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3113933Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e583543TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.373166- 1692496
- 552096
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1261990Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne451721Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:111660Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281619