Museon sulkijat!

Tunareitariittaa

Te jotka suunnittelitte museon sulkemista, taidatte olla 100 % epäpäteviä, sen lisäksi että olette kusipäitä. Nimittäin museon saamien lahjoitusten ehtona on se, että museo toimii, eikä raijaa teoksia mihinkään varastoon. Että kivat vain teille, laitan nimet muistiin...

32

178

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sivistystä

      Ketkä ovat ehdottomassa museon sulkemista? Ei ole nimiä näkynyt missään lehtijutussa vaikka asiasta on kerrottu tai sitten on mennyt minulta ohi? Nimet esiin vaan reippaasti.

      • pöytäkirjoistalöytyy

        Lainaus sivistyslautakunnan marraskuun 2015 pöytäkirjasta:

        "Pentti Auvinen esitti Jari Heikkisen kannattamana lautakunnan päätökseksi
        seuraavaa:

        ”Sivistyslautakunta päättää lähettää kulttuuri- ja vapaa-aikajaoston lausunnon
        museotoiminnan yhdistämisestä ja tehdyt lisäselvitykset edelleen
        kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.
        Sivistyslautakunnan mielestä vaihtoehto, jossa taidemuseon kokoelmat
        sijoitettaisiin Museoviraston Vantaan kokoelmakeskukseen ja niistä järjestettäisiin vaihtuvia näyttelyitä kaupungin omiin, esimerkiksi kirjaston
        tai kaupunginmuseon tiloihin toisi haetun taloudellisen säästön ja samalla
        Pentti Wähäjärven kokoelma säilyisi Riihimäen kaupungin omistuksessa
        lahjakirjassa mainituin ehdoin. Kokoelman ylläpidosta ja näyttelyiden järjestämisestä vastaisi Kaupunginmuseo, jonka henkilöstöön lisättäisiin tehtävää varten yksi henkilö.”

        Mika Laine esitti, että Riihimäki lakkauttaa kaupunginmuseon. Osa sen
        kokoelmista voitaisiin sijoittaa näytille kaupungin muihin tiloihin kuten
        kouluihin, toisiin museoihin, kirjastoon ja kaupungintalolle. Näin kaupunkimme
        historia olisi läsnä kaupunkilaisten arjessa. Mika Laineen esitys raukesi kannattamattomana.

        Mikko Vuolle esitti Patricia Megyaszain kannattamana, että museotoiminnan
        kulurakenteesta tulee hakea merkittäviä säästöjä tai lisää tuloja
        siten, että toimintaa ei ajeta alas. Museotoiminnan kulurakenteen lisäksi
        tulee huomioida valtionosuuksissa tapahtuvat muutokset, joista saadaan
        päätökset valtiontasolla vuonna 2016. Lautakuntaan ja jaostolle tuodaan
        elokuussa 2016 esitys tai vaihtoehdot, joissa edellä mainitut asiat on
        huomioitu. Kulurakenteen muutos tulee toteuttaa vuoden 2017 budjettiin.

        Koska oli tehty pohjaehdotuksesta poikkeavia kannatettuja ehdotuksia,
        joista ei oltu yksimielisiä, puheenjohtaja määräsi toimitettavaksi äänestyksen
        asettaen ensin Auvisen ja Vuolteen ehdotukset vastakkain. Suoritetussa
        äänestyksessä Auvisen ehdotus sai 10 ääntä (Auvinen, Laine,
        Mursula, Andersson-Bohren, Arminen, Kalliotähti, Valo-Hellsten, Heikkinen,
        Perttula, Nokkala) ja Vuolteen ehdotus 2 ääntä (Vuolle, Megyaszai).
        Puheenjohtaja totesi Auvisen ehdotuksen voittaneen ensimmäisen
        äänestyksen.

        Seuraavaksi puheenjohtaja määräsi toimitettavaksi äänestyksen asettaen
        Auvisen ehdotuksen ja pohjaehdotuksen vastakkain. Suoritetussa
        äänestyksessä Auvisen ehdotus sai 10 ääntä (Auvinen, Laine, Mursula,
        Andersson-Bohren, Arminen, Kalliotähti, Valo-Hellsten, Heikkinen, Perttula,
        Nokkala) pohjaehdotuksen jäädessä vaille kannatusta. Kaksi jäsentä
        äänesti tyhjää (Vuolle, Megyaszai).

        Puheenjohtaja totesi näin ollen Auvisen ehdotuksen tulleen lautakunnan
        päätökseksi."

        Onpa meillä AKTIIVINEN SIVISTYSLAUTAKUNTA! Ei ole pulaa esityksistä!


      • Selvyys

        Paljonko muuten kaupungin työntekijät ajelee omia ajoja riihimäellä?Kertokaapas faktoja...milloin tutkitaan tämä asia?


    • Tunareitariittaa
    • perdem

      Hävetkää!

      Auvisen Penalla on viemässä HTY:n kamiinaa kaupunginmuseon kokoelmiin.
      No, eipä sinne ennenkään ole asiaa ollut, siis kumpaankaan sivistyksen kehtoon.
      Piirrustukset se olisi lahjoittanut Putinille.

      Suomi-Venäjä-Seuran Riihimäen osasto

      Osaston tarkoituksena on Suomi-Venäjä-Seuran osastona koota jäsenikseen Riihimäen eri kansalaispiirejä päämääränään edistää Suomen Venäjän kansalaisten ja erityisesti Riihimäen ja Gus Hrustalnyjn asukkaiden välistä ystävyyttä ja yhteistyötä sekä tuottaa ja välittää tätä tukevia palveluita. Osasto toimii myös kulttuuri-, ympäristö-, nuoriso- ja taloudellisen yhteistyön laajentamiseksi. Yhdistys on perustettu vuonna 1944.

      Pentti Auvinen
      Hakakatu 28, 11310 Riihimäki
      p. 0400 925 653
      pentti.auvinen (at) rity.inet.fi
      Suomi-Venäjä-Seuran verkkosivut >>

    • Avot1

      Kukkenhaimi Riihimäelle!

      • kannatankukkenhaimia

        Loistava idea. Onhan rakennuskin jo valmiina eli matkakeskus?


    • luikaslötkö

      Työväentönön voi lakkauttaa; Auvisen Penan silmänterän.
      Ei kellään ole töitäkään ja kuka tietää, että sellainen on edes olemassa.
      Hyvää rakennusmaata se alue, siihen joutaa rakentaa ihmisille asuntoja.
      Vai onko se suojeltu rakennus parille koinsyömälle kommarien lipulle.
      Hirsi hirreltä vaikka Herajoella, Lundin (kettu) Mikon naapuriin HTY:lle.
      Paljonko se saa tukia, eikä siellä muut käy kuin Auvinen.
      Kuntalaiset ei tiedä, Pena on kaappidemari, moni on paskat housussa.
      Ai, mutta P.A on liukkaita miehiä enemmän.

      • mitäpitäisipurkaa

        Tarkoitatko Riihimäen Työväenyhdistys ry:n eli Rityn taloa keskustassa Hämeenkadulla? Sehän on arkkitehtien Marjatta ja Martti Jaatisen suunnittelema. En usko, että rakennus on suojeltu. Eiköhän työväenyhdistyksen johtokunta osaa hoitaa asiat tältäkin osalta.


      • exkommari

        Työväentalo museo, josta "luikaslötkö" kertoo sijaitsee Peltosaaressa. Peltsin sillan ylityksen jälkeen vasemmalla puolella on punainen tönö, se on se. Auvisen silmäterä.


      • työväentalomuseokunniaan

        Valtakunnallinen työväentalo on hyvä muistutus meille kaikille Suomen historiasta ja entisestä köyhyydestä, siitä, mistä tämä maa on ponnistanut vauraaksi valtioksi. Työväentalomuseo on ehdottomasti säilytettävä. Se on erittäin vaatimaton rakennus, samoin kuin entisajan asumukset pari kolme sukupolvea sitten.


    • museotsomaliaan

      Se on kiva tapa päästä omaisuudestaan eroon, kun testamenttaa sen määrätyillä ehdoilla kaupungin huoleksi.

      Taidemuseo, ja muut museot ovat ihan turhia laitoksia. Ei niitä tarvita Riihimäellä eikä muuallakaan Suomessa.

      Verovaroja käytetään vanhojen romujen ja taulujen näyttämiseen ihmisille, jotka luulevat olevat sivistyneitä ja taiteita tuntevia ja arvostavia.

    • Lautapäät

      Riksussa tuntuu nää lautakunnat olevan täynnä puupäitä (vrt. Erkyläntien pilaaminen teknisen ltk:n toimesta). Pitäis varmaan lyödä pölkyllä päähän näitä besserwissereitä!

      • maksakaa-ite

        kalliit humpuuki museot voi yksityistää tulkoot omillaan toimeen tai kaatukoot. turha vero varoin niitä on pystyssä pitää. luulempa että äyskäri museossakin olisi enemmän kävijöitä me anti kultturellit poikettais piruuttammekin


    • persusversus

      Saanen vähän oikaista tätä Ylen amatöörimäistä uutisointia tästä Taidemuseo asiasta.

      ”Ajatuksen taidemuseon lakkauttamisesta esitti perussuomalaisten Jari Heikkinen ja lautakunta päätyikin Heikkisen esityksen kannalle.”

      Eli minun esitys Taidemuseon lopettamisesta ei tullut lautakunnan päätökseksi vaan Pentti Auvinen esitti Taidemuseon kokoelman varastointia Vantaalle. Taulut olisivat esillä kaupungin omistamissa kiinteistöissä esim. kirjastossa jossa ne ovat ennen nykyisiä tiloja olleet. Päätös ei tarkoita suoraan Taidemuseon lopettamista! Esitin kyllä aikaisemmin Taidemuseon lopettamista, mutta asia jäi pöydälle.

      Kaupunginjohtajan kommentit ovat huolestuttavia kaupungin päätöksen teon kannalta. Hän antaa ymmärtää että lautakuntien päätöksillä ei ole merkitystä. No valtuustolla on kumminkin ylin päätöksen teko valta joten asia voi vielä muuttua."

      • persräätä

        Kiäh, persu on soinistaitunut.


      • Wähäjärvenkokoelma

        Mielestäni päätös tarkoittaa käytännössä taidemuseon lopettamista ja henkilökunnan irtisanomista tai siirtämistä muihin tehtäviin. Kun Wähäjärven kokoelma sijoitettaisiin säilöön Vantaalle, ei työntekijöitä tarvittaisi kuin yksi. Näinhän lautakunnan papereissa luki. Yksi taidemuseon työntekijä sijoitettaisiin kaupunginmuseoon. Eihän Vantaalla varastossa oleva kokoelma tarvitse monta työntekijää - yksi riittäisi, kun joskus Wähäjärven kokoelman tauluja laitettaisiin esille kirjaston Samuli Parosen saliin tai kaupunginmuseoon. Tällaisia aivoituksia luin "sivistyslautakunnan" pöytäkirjoista.


      • Varmarvas
        Wähäjärvenkokoelma kirjoitti:

        Mielestäni päätös tarkoittaa käytännössä taidemuseon lopettamista ja henkilökunnan irtisanomista tai siirtämistä muihin tehtäviin. Kun Wähäjärven kokoelma sijoitettaisiin säilöön Vantaalle, ei työntekijöitä tarvittaisi kuin yksi. Näinhän lautakunnan papereissa luki. Yksi taidemuseon työntekijä sijoitettaisiin kaupunginmuseoon. Eihän Vantaalla varastossa oleva kokoelma tarvitse monta työntekijää - yksi riittäisi, kun joskus Wähäjärven kokoelman tauluja laitettaisiin esille kirjaston Samuli Parosen saliin tai kaupunginmuseoon. Tällaisia aivoituksia luin "sivistyslautakunnan" pöytäkirjoista.

        Eikö Rmälä ole varatoja? Oko pesuheikosel kavereit Vantale? Rovika otto!


      • kokoomusko

        Kuinkakohan moni täälläkin kirjoittelevista on käynyt siellä taidemuseossa ? Minä en ainakaan kertaakaan. Se on sellainen harvojen harrastus, kustantakoon huvinsa ihan itse, mutta eipä siellä turhaa liikettä ole näkynytkään, ruuhkaksi asti ei koskaan.


    • mitäsanoojohtosäännöt

      Kuuluuko kaupungin johtosääntöjen mukaan sivistyslautakunnan toimivaltaan museoiden lakkauttaminen? Tietenkin he voivat tehdä asiasta aloitteita tai lausunnoissaan suositella museotoimen lakkauttamisia.

      Arvelen kuitenkin, että museoiden perustaminen tai lakkauttaminen kuuluu kaupunginvaltuustolle. Kyseessä on aina isot talousarviovaikutukset ja henkilöstön palkkaaminen tai irtisanominen.

      • veljetkeskenään

        Eikös museoiden lakkauttamisen vois antaa jonkun maalausliikkeen tehtäväksi? Niillähän on kokemusta maalauksen lisäksi myös lakkaamisesta.


    • sillaila.et

      Museot, teatteri ja kirjasto kiinni vaan. Tilalle terveyskeskukseen osaavampia lääkäreitä

      • Femmatoriintympiintynyt

        Kirpoiksi kaikkis. Työntekijät voisivat jatkaa "vanhoina". Rahaa kaupungin pankkiin.


      • paskaa-paketissa

        lääkäri paikalle nuo huu haa museot voi lopettaa .tämä noin "taiteilijoiden" koulutus vasta rahaa viekin kukahan heistäkin ansaitsee menetetyt eurot


    • Parasta, mitä Riihimäki voi tarjota, ovat kaupungin useat museot. Pelkästään Viestimuseon uudelleensijoittaminen Hämeenlinnaan oli suuri vahinko, eikä sellaista saa tapahtua enää uudelleen.

      Nykyisille kaupunginvaltuutetuille olisi syytä pitää luento Riihimäen historiasta ja varsinkin siitä, miten tätä kaupunkia puolustettiin talvi- ja jatkosodan aikana unohtamatta vuoden 1918 tapahtumia. Riihimäellä on myös sankarihautausmaa, missä voi käydä hiljentymässä ja kunnioittamassa riihimäkeläisten sankarivainajien muistoa.

      Riihimäen kaupungin toiminta vanhojen rakennusten ja kaupunkiympäristön osalta on tunnetusti ollut täysin luokatonta, mutta museot ja niiden tarjonta on tarkoitettu kaikille meille riihimäkeläisille ja tuleville jälkipolville.

      Suosittelen kaikkia riihimäkeläisiä tutustumaan paikallisiin museoihin vaikkapa Riihimäki-päivänä. Me riihimäkeläiset olemme museomme ansainneet; ei liata kaupungin puolesta töitä tehneiden ja henkensä antaneiden muistoa.

    • Asiat-tärkeys-järjestyks

      Markkinatalous määrittää pysyykö museo pystyssä lipputuloilla vai ei. Jos lippuja ei mene kaupaksi tarpeeksi paljon, pitää toimintaa karsia ja tehostaa niin että tulot riittävät kattamaan kulut.

      Mieluummin käyn lääkärissä tai urheilemassa kuin museossa, museo ei pelasta henkeä eikä terveyttä vaikka siellä kuinka ramppaisi.

      • onkoSuomessa

        Onko Suomessa jokin museo, joka pysyy pystyssä lipputuloilla? Uskallan epäillä vahvasti. Suomalaiset museot vaalivat meidän suomalaisten kulttuuria ja historiaa. Eikö se ole tärkeää?

        Uutuutena on joiden museoiden yhdessä lanseeraama museokortti, joka on voimassa vuoden ja jolla pääsee aika moneen museoon. Tällä pyritään nostamaan kävijämääriä. En tiedä, kuuluvatko Riihimäen museot ko. korttijärjestelmään.

        Kun vetoat markkinatalouteen, olen osittain samaa mieltä kanssasi. Useimmista suomalaisista museoista puuttuu esim. hyvä kauppa ja kahvio, joilla voisi ansaita lisätuloja. Näitä ei ole suunnitteluvaiheessa otettu huomioon riittävästi. Ollaan liikaa vain valtionavustusten ja kuntien budjettien varassa.


      • Sairastakaamuualla

        Lääkärin tai urheilunkin pitäisi tuolla logiikalla kattaa omat kulunsa. Miksi minun pitäisi maksaa toisten lääkäreistä tai urheiluista?


      • mielenkiintoistamutta

        Mielenkiintoista: museotoimen budjetti nolla euroa talousarviossa, ylläpidetään lipputuloilla ja muilla mahdollisilla tuloilla. Luopuisitko valtionavustuksista ja muista mahdollisista avustuksista?

        Miten olisi jäähallin budjetin laita? Onnistuttaisiinko se pitämään toiminnassa pelkillä lipputuloilla ja mahdollisilla valtionavustuksilla ilman kunnan rahaa? Jos todellakin tulisimme toimeen kaikessa toiminnassa vain lipputuloilla, voisimme joko poistaa kunnallisveron tai alentaa sitä monta prosenttiyksikköä. Ihanaa!


    • YksinKatsomossa

      Kenen rahoilla Auvinen järjestää perinteisen neukkuelokuvan viikon Gildassa 5-7. 12?

      • olisiko

        Olisiko Suomi-Venäjä -yhdistys saanut vuosiavustusta esim. kunnalta? En tiedä, mutta eiköhän yhdistys kerää myös jäsenmaksuja.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1792
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1459
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1252
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      123
      1240
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1150
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      922
    7. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      245
      907
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      106
      867
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      99
      805
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      674
    Aihe