Näin kävi Pietarsaaressa, joka on tarpeeksi lähellä Kokkolaa aiheuttaakseen pelkoa miten omien lastemme käy, kun vähän joka puolella raiskataan. Mikä neuvoksi?
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015112520726035_uu.shtml
Nuori tyttö raiskattu lähimetsässä?
41
211
Vastaukset
- sadas
kiitos sipilä,stubb,soini tästäkin tapauksesta vaikka tekijästä vielä kerrota mitään mutta kova epäilys että maahantunkeutuja kyseessä
- JärjetöntäVatulointia
Ihan aikuisten oikeasti tämä maa on mennyt kuluneena vuonna täysin sekasin eli teinejä tapetaan, murhataan ja raiskataan tekijät ovat nuoria tai nuorehkoja kuka hemmetti kantaa loppupeleissä vastuun?
- Viisveisataan
Ei kukaan. Samat naamat tuonne hallitukseen kuitenkin äänestetään seuraavissakin vaaleissa. Varsinkin keskustan kohdalla on turha toivoa mitään muutosta; keskustan äänestäminen periytyy on suorastaan kirjattu geeneihin saakka.
Suurin osa suomalaisista on likinäköistä ja dementikon muistilla varustettuja joukkoa, joka ravaa omaa pientä oravanpyöräänsä kodin, koulun, päivähoidon ja kaupan välillä. Tärkeintä näille (orja)työmuurahaisille on se, että saa asuntolainansa kuitattua joka kuukausi samaan aikaan. Naama tiukasti kiinni kengänkärjissä, eivätkä osaa katsoa ympärilleen eivätkä hahmottaa omaa eläänsä suurempia kokonaisuuksia. Autistitkin havainnoivat ympäröivää maailmaa enemmän kuin keskimäärin suomalainen keski-ikäinen omakotitaloasuja.
Siihen nuo puolueet luottavat jatkossakin tehdessään näitä päätöksiä. Suomalainen ei välitä, ei tajua eikä muista. Viisveisaavat.
- asiota.pimitetään
Kovasti on yritetty salailla tapahtumaa! Pakottiko Kempelleen tapahtuma tulemaan julkisuuteen?
- Tiedon.valtatie
Jos Jeppiksen marraskuun alun raiskauksesta olisi tiedotettu ajallaan tuskin Kempeleessä olisi nyt raiskattu ketään julkisuus olisi pitänyt siitä huolen.
- Salaliittoteoria
Tiedon.valtatie kirjoitti:
Jos Jeppiksen marraskuun alun raiskauksesta olisi tiedotettu ajallaan tuskin Kempeleessä olisi nyt raiskattu ketään julkisuus olisi pitänyt siitä huolen.
Oletko koskaan miettinyt miksi raiskauksista uutisoidaan Keski-Pohjanmaalla yleensä vain kerran verrattuna muun Suomen mediamyllytykseen?
- YllättäväLuku
Salaliittoteoria kirjoitti:
Oletko koskaan miettinyt miksi raiskauksista uutisoidaan Keski-Pohjanmaalla yleensä vain kerran verrattuna muun Suomen mediamyllytykseen?
Luin tänään uutisista, jotta turvapaikanhakijat ovat tehneet Suomessa vain 10 raiskausta tänä vuonna se on aika vähän ottaen huomioon, että näitä on tullut jo yli 30000 tähän päivään mennessä.
- Wertuers
YllättäväLuku kirjoitti:
Luin tänään uutisista, jotta turvapaikanhakijat ovat tehneet Suomessa vain 10 raiskausta tänä vuonna se on aika vähän ottaen huomioon, että näitä on tullut jo yli 30000 tähän päivään mennessä.
Vain 10? :DDDDDDD
- Kurjajuttu
Wertuers kirjoitti:
Vain 10? :DDDDDDD
Jep jep yks raiskaus kuussa pahemminkin vois olla.
- Kalma
YllättäväLuku kirjoitti:
Luin tänään uutisista, jotta turvapaikanhakijat ovat tehneet Suomessa vain 10 raiskausta tänä vuonna se on aika vähän ottaen huomioon, että näitä on tullut jo yli 30000 tähän päivään mennessä.
Ryntäys alkoi heinä-elokuussa, syksy-/talviaika ei tunnetusti ole puskaraiskausten sesonkiaikaa. Saattaa sultakin tulla itku kun ensi keväästä alkaen huomaat miten ne tilastot alkavatkin näyttämään kymmeniä tai jopa satoja raiskauksia/vuosi näiden sotaa ja vainoa pakoon tulevien pakolaislasten toimesta.
- VoihanLollero
YllättäväLuku kirjoitti:
Luin tänään uutisista, jotta turvapaikanhakijat ovat tehneet Suomessa vain 10 raiskausta tänä vuonna se on aika vähän ottaen huomioon, että näitä on tullut jo yli 30000 tähän päivään mennessä.
(a) Poliisin mukaan rikoksia ei Suomessa kirjata sen mukaan, onko kyseessä maahanmuuttaja. Eivät ne voi tuollaisia lukuja esittää omien sanojensa perusteella tai sitten joku valehtelee niin että korvat heiluvat. Ei tosin olisi uutta, kun katsoo tätä kokoomuksen ministeriäkin. Suomalainenhan uskoo kaiken, mitä sille syötetään ylhäältä käsin. Ei mitään kritiikkiä tai kykyä havaita ristiriitaisuuksia.
(b) Loka- ja marraskuun pimeät, kylmät räntäsateiset säät eivät varmaankaan ole sitä aikaa, jolloin puskaraiskataan. Seuraava kesä sen sijaan voikin tuoda monenmoista yllätystä mukanaan, kun ihmiset ovat vapautuneita, pukeutuvat paljastavasti ja ehkä ovat humalassakin ja siten varomattomia.
Sitä ennen näitä tilaisuuksia varmaankin ehditään järjestämään monenmonituisia, jotta kansa saataisiin pysymään hiljaisena ja nielemään mukisematta kaiken sen, mitä virkamiehet ja politiikot ovat suunnitelleet.
- Mielestäni
Siis ketä tässä nyt oikein suojellaan? Kyllä mun mielestä lapsenraiskauksesta pitää ilmottaa heti eikä viiminen päivä varsinki, kun sellainen sattuu naapurikaupungissa, missä kokkolan nuoriso käy alvariinsa joraamassa.
- mangnusgay
Ja vem fan veit,vem e re.Men i jakobstad he fins nu myzi tömti som ha komi utomlands.
- Vääräätietoa
Kokkolalaiset ei todellakaan kulje missään pietarsaaressa, siellä päin voi saada kuulemma turpaansa porukalla jos kertoo tulevansa kokkolasta.
- ootko-vähä-putkinäköne
Vääräätietoa kirjoitti:
Kokkolalaiset ei todellakaan kulje missään pietarsaaressa, siellä päin voi saada kuulemma turpaansa porukalla jos kertoo tulevansa kokkolasta.
Nin saaki siks kokkolalaiset lapsoset valehteloo oovansa Kronobystä sulla ei näämmä oo tietoo kuin paljo ruohtinkielisiä murkkuja Kokkolassa söheltää. Käys vähä vilasemassa niitten koululla ja kysäse moniko niistä rundaa jepiksessä kyllä kuule yllätyt somasti.
- Vitut-on
ootko-vähä-putkinäköne kirjoitti:
Nin saaki siks kokkolalaiset lapsoset valehteloo oovansa Kronobystä sulla ei näämmä oo tietoo kuin paljo ruohtinkielisiä murkkuja Kokkolassa söheltää. Käys vähä vilasemassa niitten koululla ja kysäse moniko niistä rundaa jepiksessä kyllä kuule yllätyt somasti.
Jos ajokortti sinne liikkumiseen on niin ei voi sanoa lapsosiksi eikä täysikäsii siellä kiinnosta kulkee hurrien väheksymänä ja uhkailemana.
- Amismulkero
Vitut-on kirjoitti:
Jos ajokortti sinne liikkumiseen on niin ei voi sanoa lapsosiksi eikä täysikäsii siellä kiinnosta kulkee hurrien väheksymänä ja uhkailemana.
Sinulla ei taida olla teini-ikäisiä lapsia tai sitten et vain näe järjenjuoksultasi keitä siellä bemaripoikien takapenkeillä luuhaa yökaudet tuolla kylillä. Pummaa kyyti, onko tuttu juttu?
- fuckyoutoo
Amismulkero kirjoitti:
Sinulla ei taida olla teini-ikäisiä lapsia tai sitten et vain näe järjenjuoksultasi keitä siellä bemaripoikien takapenkeillä luuhaa yökaudet tuolla kylillä. Pummaa kyyti, onko tuttu juttu?
En oo kahtomassa niin en nää eikä kiinnosta! Ihte en ainakaan pietarsaareen menis hullujen hurrien rienattavaksi.
- hurustunttare
mangnusgay kirjoitti:
Ja vem fan veit,vem e re.Men i jakobstad he fins nu myzi tömti som ha komi utomlands.
Onko kokkolalainen raiskattu vai mitä mongerrat
- mikä.tömti
hurustunttare kirjoitti:
Onko kokkolalainen raiskattu vai mitä mongerrat
Onks se myzi ulkomaalaisen naisen nimi?
- Eiymmärtää
Minen tajua tosta uutisesta enkä nuista ruohtalaisten sepustuksista niinkö yhtikäs mitään elikkä onks tää raiskaaja tuolla ulkona vapaana kyttäämässä seuraavaa uhuria tai lusiiko jo sellissä häh.
- Epidemiaa
Kysy vaan montako oli osallisena raiskaamassa sitä ei kerroo itte pirukaan.
- Harmageddon
Sanovat, et maa kaipaa uutta verta mut ei nyt hemmetti neitsytverta sentäs!
- svinhuvud
Hallitus vois erota pikkuhiljaa,ovat pilanneet tämän maan.kovat oli odotukset mutta toisin kävi......
- toivomuslista
Toivoisin lapsenraiskaajille elinkautistuomioita sekin on liian vähän vaadittu.
- suomikaksneljäfani
Siellä on kaikki sekopäät ja lukijoille ponnahtaa pirullisia uhkailuviestejä ylläpidolta mikäli pitää kaikki nettisuojaukset päällä, sairas sivusto.
- Montakoraiskausta
Paljonkohan näitä raiskauksia on oikeasti ollut? Meille ei vaan kerrota. Sinänsä ei mikään ihme, että Pietarsaaressa salataan tällaiset teot. Eikös siellä salattu lasten seksuaalista hyväksikäyttöäkin. Pietarsaari on sisäänpäinkääntynyt ahdistava kylä.
- RaiskaustaSekin
Niin tai "piip" kopelointia mistä eivät kehtaa kertoa vanhemmille sitä on nähty tuolla puistoissa se ihan ällöttää kurjasti.
- Tyttäret-Piiloon
RaiskaustaSekin kirjoitti:
Niin tai "piip" kopelointia mistä eivät kehtaa kertoa vanhemmille sitä on nähty tuolla puistoissa se ihan ällöttää kurjasti.
Kopeloinnista puheen ollen uusimman uutisen mukaan mies kouri 14-vuotiaan tytön rintoja koulumatkalla keskiviikkona aamulla. Mikä buumi meneillään?
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015112520725734_uu.shtml
- AAHHLLAAAH
nämähän on vielä yksittäistapauksia?odottakaahan kun tulee kevät ja kesä,kun nuo rupee näkeen vähän paljasta pintaa nii ky*pä pystyssä jahdataan teinejä joka päivä.eihän nuo oo nähny muuta kun kaapupäällä olevia naisia . ja eikös niiden uskonto oikeuta ottamaan vähän pukeutuneita väärä uskosia naisia vaikka väkisin.
- karttakäppi
Seksuaalivalistusta on nyt kuulemma tehostettu jää nähtäväksi toimiiko.
- Valistakaa-Lapsianne
karttakäppi kirjoitti:
Seksuaalivalistusta on nyt kuulemma tehostettu jää nähtäväksi toimiiko.
Ei toiminu nimittäin taas oli pidätetty turvapaikanhakija epäiltynä 14-vuotiaan raisiolaisen tytön raiskauksesta mietin kyseleekö ne tytöiltä onko sina 14 vuotta ja sitte raahaa mehtään kö tärppää?
- hyviä.ajatuksia
Kovasti tähän ongelmaan haetaan ratkaisua toivottavasti tämä on mies sanojensa takana aika näyttää, tik, tak.....
http://www.kp24.fi/uutiset/401692/Lindström-varoittaa-sinisilmäisyydestä-Jos-tämä-sössitään-käy-ikäviä-asioita-- Olimpas_Pirullinen
Suuria puheita pieniä tekoja, sano.
- järjenköyhyystaas
Ai raiskattu VAIN 10, ja tulleita 30 tuhatta. Kyllä ne 10 raiskattua ovat kaikki IHAN LIIKAA !!!!!!!!!!!! Pitäisi olla NOLLA !!!!!
Aikaisempi kirjoittaja näkee uhrit vain lukuina, HÄPEÄ, ja ymmärrä, että jokainen uhri on elävä ihminen, joka menettää tuossa rikoksessa paljon !!!! - Vigilante-oikeus
Jokainen osaa valittaa mutta kukaan ei osaa tehdä asialle mitään ? Kotitekoinen "kastraatio" on ainoa keino aiheuttaa ulkomaan matkailijoille
tarpeeksi pelkoa ettei suomen kansa hyväksy ketään heistä maahansa.
Ensimmäinen raiskaus jää silloin rötäleen viimeiseksi.Missä ne riskit kylänmiehet piileksivät,kun mitään ei tapahdu asian hyväksi ? - muutamianeuvoja
Raiskaaja tekee sen teon "Allahille",mitenkä joku "kallonkutistaja" luulee sen
muuttavansa seksuaalisella opetuksella miehille jotka ovat syntyneet ja
kasvaneet kieroutuneisuuden keskellä.On liian myöhäistä opettaa mitään
villille erämaan beduiineille,he ottavat marttyyrikuoleman vastaan ilomielin.
Jos ei arabia voida opettaa länsimaiden tavoille omassa maassaan,niin miten
sen teet scandinaaviassa,et mitenkään,peli on jo menetetty. - KatseetKatuun
Suurin ongelma on siinä, kun teinitytöt ovat aivan lääpällään mielestään komeisiin tummiin ulkomaalaisiin ja hankkiutuvat väkisin heidän seuraan puhumattakaan miten he tuijottavat näitä mamunuoria nauravin silmin. Vuorovaikutus voi olla kohtalokas nythän tämä on tullut todistettua.
- rkjioerjgu
Suomi halusi raiskaajansa ja sai ne! pakolaisten ym.muodossa.
- uutispimento
Jos Pietarsaaressa on raiskattu ruotsinkielinen, niin Rkp kieltää sen julkistamisen.
Samalla tavalla jos Närpiössä jotain tapahtuu, mikä liittyy vierastyöläisiin, Rkp laittaa uutissulun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit264228Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2993564TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.302499Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e372439- 1402097
- 551936
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1201811Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:81535Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21413Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi201328