Onnea Tuorilan kyläkoulu!

Mohammedberg

Turvapaikanhakijoilla rahastavat tahot ovat tehneet omalta kannaltaan fiksun vedon sijoittaessaan turvapaikanhakijoiden lapset kuolemassa olevaan Tuorilan kyläkouluun. Näin koulun alkuperäisväestön vanhempien vastustus saadaan minimoiduksi, kun vastustuksen noustessa voidaan kiristää kyläkoulun lakkauttamisella.

Turvapaikanhakijoiden koulunkäyntiä koskevia aiheita on tiukasti sensuroitu ja sensuroiduksi on joutunut myös Opettaja-lehden 2011 tekemä tutkimus, jossa opettajat kertovat tuntemuksistaan koskien maahanmuuttajien koulunkäyntiä. Sensurointia vaativat tahot eivät vain ole tietoisia siitä, että kerran internetissä julkaistu asia löytyy internetistä hamaan tulevaisuuteen asti. Niin myös tämä Opettaja-lehden tutkimus. Nostan tähän joitain keskeisiä poimintoja kyseisestä tutkimuksesta:

"Jos koulun oppilaista suuri osa on maahanmuuttajia, se heijastuu opettajien mielestä koulun antamaan opetukseen ja kasvatukseen, mutta myös muuhun."

"Joka neljäs opettaja sanoo, että maahanmuuttajien suuri osuus lisää hälinää ja melua luokkahuoneessa sekä kasvattaa väkivallan määrää koulussa."

"Joka viides arvioi, että opettajat hakeutuvat muihin kouluihin, ja lähes 16 prosenttia arvioi, että kantaväestön ja maahanmuuttajien välit kiristyvät."

"Vaikka osa opettajista arvioi, että maahanmuuttajat rikastuttavat koulukulttuuria, suurin osa opettajista kokee työmäärän kasvavan jopa kohtuuttomaksi. Samalla opetuksen laatu kärsii ja tasoa on laskettava."

"Oppimisvaikeudet ja niiden havaitsemisen vaikeus lisääntyvät, lisäresurssien tarve kasvaa, kun opettajalla ei ole aikaa niin yksilölliseen opetukseen kuin olisi tarve."

"Opettajista näyttää selkeästi siltä, että kaupunkien koulut ovat jakautumassa maahanmuuttajien vuoksi hyviin ja huonoihin."

"Myös maahanmuuttaja-isien ja poikaoppilaiden asenteissa naisopettajia kohtaan on usean opettajan mielestä parannettavaa."

"Maahanmuuttajille pitää kertoa, että lasten pitää päästä kouluun jokaisena päivänä eikä lasta voi jättää rangaistukseksi kotiin. He tarvitsevat tietoa tyttöjen pukeutumisesta muun muassa liikuntatunneilla ja uimisesta."

Nämä olivat siis opettajien näkemyksiä vuonna 2011, jolloin turvapaikanhakijoiden määrä oli huomattavan alhainen nykyiseen verrattuna. Uskon, että jos opettajat saisivat nykyäänkin puhua vapaasti ilman että siitä seuraa kengänkuva perseeseen, niin kannanotot olisivat huomattavan paljon jyrkempiä. He ovat nimittäin todella väsyneitä. Koska vuonna 2011 turvapaikanhakijoiden määrä oli vielä niin vähäinen, että oli toivoa selvitä tilanteesta kunnialla ja kyseiset opettajat kertoivat myös näkemyksiään silloisen tilanteen selvittämiseksi, niin laitan teille linkin tutkimusta koskevaan artikkeliin, että voitte siihen itse tutustua:

http://web.archive.org/web/20111129212937/http://www.opettaja.fi/pls/portal/docs/PAGE/OPETTAJALEHTI_EPAPER_PG/2011_08/156481.htm

9

112

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TuuliV

      Tietääkö kukaan, että ovatko nämä Tuorilaan kuskattavat lapset niitä pienempiä vai ovatko nämäkin niitä Sipilän partalapsia?

    • Partahuijari

      Menkää halkojen kanssa tarkistamaan parran pituus.

    • Sinivir

      Kannattaa tutustua Ruotsin tilanteeseen, siellä koulumenestys on useissa kouluissa romahtanut.

      • opelle.töitä

        Lienee itsestään selvää, että paikallisten koulumenestys vaarantuu vakavasti koska-muutenkin säästöjen nimissä pienennetyt resussit- suunnataan näiden, ei niin oppimishaluisten/kykyisten, "partalasten"opettamiseen.


    • Jeesukset

      Tietääkö kukaan, milloin nämä partalapset aloittavat Tuorilassa?

    • Puusukset

      Vai ovatko peruneet ja lakkauttavat koko jonninjoutavan koulun? Ei oo sieltä kellään pitkä matka toiseen kouluun.

    • Ahmedby

      Eikö mamut tule Tuorilaan vuodenvaihteen jälkeen. Paljonko kaupunki saa vuokratuloja. Menoja on 3-4 palkkauksesta 170 000 euroa.

    • kuukelibi

      Tuorilan koulussa tehdään remonttia partalapsille.

      • unohtamatonE

        Mamuissa on jopa ysiluokkalaisia. Miten suomalaiset pikkulapset sopeutuvat kun remontin aikana ollaan samoissa tiloissa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      42
      5702
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      44
      5223
    3. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      48
      3668
    4. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      13
      3623
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      3096
    6. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      88
      3053
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      51
      2793
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      56
      2673
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      50
      2306
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      38
      1794
    Aihe