Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Kuparipannu on suljettu!

Mikähänon

Monet ovat tästä paikasta puhuneet ja eilen olimme menossa suurin odotuksin kokeilemaan paikkaa. Ovet oli kuitenkin suljettu ja valot poissa ja aivan autiota. Ei mitään lappua edes. Mikähän on?

370

3861

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aika.outoa

      Ei luulisi että keskellä kuuminta sesonkia on kiinni. Jos se meni lopullisesti kiinni? Eikö mitään lappua ollut että olemme lopettaneet toimintamme tms. ??

      • OletSurkimus

        Täyttä valhetta koko juttu Kuparipannun sulkemisesta. Häpeä jo surkimus joka näitä kirjoittelet.

    • kolmepluskaks

      No ei sit tarvii mennä kiitti tiedosta ettei turhaan mennä

    • jebulis2

      Niinkös siinä sitten kävikin. Toisaalta, eikös tätä jo hieman ounasteltu kesällä kun alkoi tulla huonoja uutisia pannun taloudellisesta tilanteesta.

      • semmostsattuu

        Ei varmaan ole ensimmäinen eikä viimeinen suomalaisten ravintola joka sulkee ovensa. Eikös Sakari Kuosmasella ollut joku ravintola ja nurin taisi sekin mennä

    • Taashelppokumotaväite

      Siellä joku taas kirjoittelee itsensä kanssa. Olipa vaikea tarkastaa asia netistä? Viettävät näköjään yhden päivän joulua, kuten monet muutkin suomalaiset ravintolat 1-2 päivää.

      Joulunajan aukioloajat ja poikkeukset:

      Poikkeuksellisesti maanantaina 21.12.
      ei ole grilli-iltaa joulunvalmisteluista johtuen.

      Olemme joulun aikaan auki kaikkina muina päivinä
      paitsi joulupäivä 25.12.
      Silloin rauhoitumme hetkeksi joulunviettoon
      ja jatkamme Tapanina normaalisti aamusta klo.9.00 alkaen.

      Meillä on juoluaattona kaksi kattausta(16.00 ja 19.30) joulubuffettiin, mutta tällä hetkellä molemmat kattaukset ovat täynnä. Peruutuspaikkoja voi kuitenkin kysyä lähempänä joulua.

      Muina päivinä olemme avoinna klo.9 - 23.
      Meiltä saa myös lounasta
      joka päivä klo. 11 - 16 ja aamiaista 9 - 12.

      Tervetuloa ja hyvää joulun odotusta!

      • heh.heh

        No te siellä pannussa jaksatte päivystää netin ääressä :D
        Mainonta ei ole muuten sallittua tälläkään palstalla. Rahalla voitte ostaa mainontaa

      • Taashelppokumotaväite
        heh.heh kirjoitti:

        No te siellä pannussa jaksatte päivystää netin ääressä :D
        Mainonta ei ole muuten sallittua tälläkään palstalla. Rahalla voitte ostaa mainontaa

        Kuule minä olen täällä kesämökillä Suomessa. Mutta ottaa päähän täydet Uunot. Eli pystyin täältä maalta kumoamaan väitteen puolessa minuutissa. Luulisi aloittajaa hävettävän!!! Jatkossakin todistan vääräksi tyhmät väitteet kaikista jutuista, olipa mikä ravintola hyvänsä.

      • tarkkanaOltava
        heh.heh kirjoitti:

        No te siellä pannussa jaksatte päivystää netin ääressä :D
        Mainonta ei ole muuten sallittua tälläkään palstalla. Rahalla voitte ostaa mainontaa

        Ai sun mukaasi ei saa edes tyrmätä valheellisia tietoja!!!
        Taidat itse olla näiden valheiden keksijä.
        Kuka hullu näitä herjoja Kuparipannua vastaan oikein tehtailee?
        Näin massiivisien valheviestien lähettäjän täytyy olla pahasti sairas.
        Älä sotavento nyt kuitenkaan julkista tätä Kuparipannun "lopettamista", kuten teit kesällä. Et sitäkään perätöntä ilmoitustasi kuitenkaan voinut pahoitella.

      • hyvät.tavat
        tarkkanaOltava kirjoitti:

        Kuparipannulla näyttää olevan ihan oma puolesta-räyhääjä. Saatko ruokaa ilmaiseksi tai alennuksella vai mikä on motiivisi? Minusta on ihan luonnollista että ravintoloita arvostellaan eri asiosta, palveluista, hinnoista jne. Monet arviot ovat aika subjektiivisia, toiset taas objektiivisempia. Ei aina saa kehuja. Ei niistä saa ottaa hernettä nenäänsä. Varsinkaan arvostelijaa ei saa pilkata hulluksi. Nämä räyhäykset kääntyvät puolustajaansa vastaan. Toisen sairaaksi nimittäminen on ehdottomasti vastoin kaikkia keskusteluiden sääntöjä johon joskus jo ylläpitokin puuttuu.

      • tarkkanaOltava
        hyvät.tavat kirjoitti:

        Mitä hyviä tapoja tämän ketjun aloituksessa on noudatettu?
        Keksitään valhe tarkoituksena vahingoittaa yrittäjää. Sekö on mielestäsi tervettä ravintolan arvostelua?
        Mitään keskustelun sääntöjä ei ole noudatettu. Ehkä sinun mielestäsi saa levittää mitä sontaa tahansa, mutta jos menee puolustamaan ravintolan mainetta näiltä valheilta se jo onkin hyvän tavan vastaista.
        Olet mitä pahin farisealainen. Häpeäisit edes kirjoitustasi.

      • aikaHämmentävääHerjaa

        Vai että ylläpitokin joskus puuttuu. Eipä ole ylläpito puuttunut mihinkään vaikka tarvetta olisi ollut poistaa tästäkin ketjusta monta kirjoitusta. Ihan ensimmäinen kirjoitus elikkä aloitus olisi pitänyt poistaa, koska se on täyttä valhetta. Sama kirjoittaja on sitten kirjoittanut monta muuta samaa valheiden jatkoa.
        Eikö niitä pitäisi poistaa? Mitä mieltä nimimerkki hyvät.tavat on niistä???

      • mites.se.olikaan
        tarkkanaOltava kirjoitti:

        Mitä hyviä tapoja tämän ketjun aloituksessa on noudatettu?
        Keksitään valhe tarkoituksena vahingoittaa yrittäjää. Sekö on mielestäsi tervettä ravintolan arvostelua?
        Mitään keskustelun sääntöjä ei ole noudatettu. Ehkä sinun mielestäsi saa levittää mitä sontaa tahansa, mutta jos menee puolustamaan ravintolan mainetta näiltä valheilta se jo onkin hyvän tavan vastaista.
        Olet mitä pahin farisealainen. Häpeäisit edes kirjoitustasi.

        Ketjun aloituksessa on ihmetelty miksi pannu on ollut kiinni 25.12
        Tarkoitatko että pannu on ollut auki 25.12 toisin kuin aloittaja väittää???

      • kiinni.oli

        Nimenomaan, 25.12 hautaustoimisto oli kiinni.

    • onkiinnion

      Kuparipannun sulkemisesta oli keskusteltu jo keväällä ja silti moni intti vastaan. Omituista että miksi? Jos kerta on lopetettu niin sitten on. Kaikella on aikansa ja kun asiakkaat eivät käyneet niin aika oli lopettaa. Ihan sama kohtalo kun Tiffanylla. Ei enää vetänyt.

      • KatkeraKalkki

        Mistä tiedät, että on suljettu? Toivottavasti vastaat puhumisistasi!

      • satuilut

        Kannattaisko tutustua keskustelun sääntöihin , vois olla paikallaan. Satusedät ja tädit on erikseen.

    • älytöntä

      Kuka hemmetti tätä Kuparipannun parjaamiskampanjaa täällä oikein pitää yllä - mahdollinen kilpailijako ???

      Kuparipannu on edelleen toiminnassa. Meitä oli siellä loistavalla jouluaaton ateriallakin talo kahteen kertaan täynnä. Ja muutenkin toiminta hyvine ruokineen jatkuu normaalisti.

      Tää parjauskampanja on naurettavaa !!!

    • Canariankäpy

      Paskanjauhajia riittää. Kuparipannu porskuttaa samaan malliin kuin ennenkin. Ei ole suljettu. Ohessa linkki Kuparipannun sivuille:

      http://www.kuparipannu.net/

    • valehtelijahirteen

      Tämän ketjun aloittaja on suuri valehtelija!!!

    • keskustelu.on.keskustelu

      Reipasta keskustelua!

    • Toluca

      Kyllä täytyy ihmetellä, että miksi suomalaisen ihmisen täytyy olla niin idiootti, että nimimerkkien takana kirjoitellaan lomaruokailustaan kaikkia muita haukkuen?
      Ihan sama meno, kuin autopalstalla!

      Jos joku ei tykkää jostain asiasta, eikö riitä että siististi sanoo sen? Onko pakko keksiä kaikenmaailman typeryydet juttuunsa, ja aina olla haukkumassa toisia?
      Monella palstalla lapsenmieliset käskevät järjestystä perääviä kasvamaan aikuisiksi, täällä se aikuisvaatimus olisi kohdallaan!

      • titaanipannu

        alumiini ja teräspannu on käytössä kotona ...mihin sitä kuparipannua ?

      • miekkatuppeen

        ene ei anusta taunukseen enneko kuparpannu o avatt

    • kopperpannu

      Voi voi Kuparipannu on Granin paras suomi baari ja asiakaspalvelu huippuluokkaa ainakin jos vertaa siihen puerto ricon mörskään siellä rannassa !

      kait hekin voi pitää jouluna päivän pari kiinni !

    • uskoiskohan.tota

      Siis onko joku ihan oikeasti käynyt syömässä Kuparipannussa?

      • Hawajia.vaan

        Vain talvehtivat eläkeläiset käyvät siellä -50% kanta-asiakaskorttien kanssa. Paikka on muutenkin järkyttävät kallis. Pizzat alkaen 16,90 kun Karhubaarissa 5,30
        Kuparipannussa oluttuoppi 8,20 kun Hawajibaarissa euron, siis EURON torstaisin. Yli kahdeksan kertainen hinta, huh huh!

      • hinta.tietoinen
        Hawajia.vaan kirjoitti:

        No sitähän tässä on yritetty sanoa että kuparipannussa on 5-8 kertaiset hinnat mutta kun porukka inttää vaan että trolleja olette ja katsokaa netistä kuin halpaa on pannussa. No on tosi halpaa jos pannussa tuoppi 8 egua ja toisessa saa tuopin eurolla. Sama hintaero on ruoissa, melkein. Ainakin kolminkertainen. Pannu ei ole köyhille

      • monenlaista.tietoa

        Tämän linkin http://www.kuparipannu.net/ruokalista/pizza/ mukaan pizzat 6,60 - 8,80.

      • 98jusasd

        Mun pokka ei kestäsi mennä sinne eikä muuhunkaan Suomibaaariin selvin päin ja on aika vaikeeta mennä muutoin, kun en käytä lainkaan alkoholia.

      • naurattaaaaaa
        monenlaista.tietoa kirjoitti:

        Tämän linkin http://www.kuparipannu.net/ruokalista/pizza/ mukaan pizzat 6,60 - 8,80.

        Mitäs se kalja maksaa jos pannu on halvin?? Hawajissa on euron. Nyt on todistettu että pannun hinnat on kalleimmat. Buahahahahaa!! BUAHAHAAAAA KUN NAURATTAA!!
        Vai että pannussa halvimmat kaljat vaikka on 8 kertaa kalliimpaa!!!
        BUAHAHAHAHAAA!! NAURATTAA!! BUAHAHAA BUAHAHAHAHAAA!! NAURATTAA!! BUAHAHAA BUAHAHAHAHAAA!! NAURATTAA!! BUAHAHAA BUAHAHAHAHAAA!! NAURATTAA!! BUAHAHAA BUAHAHAHAHAAA!! NAURATTAA!! BUAHAHAA BUAHAHAHAHAAA!! NAURATTAA!! BUAHAHAA BUAHAHAHAHAAA!! NAURATTAA!! BUAHAHAA BUAHAHAHAHAAA!! NAURATTAA!! BUAHAHAA BUAHAHAHAHAAA!! NAURATTAA!! BUAHAHAA BUAHAHAHAHAAA!! NAURATTAA!! BUAHAHAA BUAHAHAHAHAAA!! NAURATTAA!! BUAHAHAA BUAHAHAHAHAAA!! NAURATTAA!! BUAHAHAA BUAHAHAHAHAAA!! NAURATTAA!! BUAHAHAA BUAHAHAHAHAAA!! NAURATTAA!! BUAHAHAA BUAHAHAHAHAAA!! NAURATTAA!! BUAHAHAA

        Missä on Aki ja Reijo selittämässä että meidän juomat on halvimmat????

        BUAHAHAHAHAAA!! NAURATTAA!! BUAHAHAA BUAHAHAHAHAAA!! NAURATTAA!! BUAHAHAA BUAHAHAHAHAAA!! NAURATTAA!! BUAHAHAA

      • hinnat.todistettu
        naurattaaaaaa kirjoitti:

        Veikkaan että pannulaiset on aika hiljaa :D
        Nyt kun joku vielä laittaisi nettiin kuvia kuparipannusta kun se on aivan tyhjä vaikka omistajat vakuuttaa että koko ajan on porukkaa. Sitten minäkin repeilisin. Te jotka olette inglesissä, ottakaa kuvia tyhjästä kuparipannusta ja laittakaa nettiin!

      • voihan_vee

        Siis ihan tottta: eihän siellä kukaan käy oikeasti!

      • Pannunystävät

        Jokohan buuasit tarpeeksesi. Ellet jatka muutaman sivun verran.
        Tuskin omistajat ovat koskaan väittäneetkään, että heidän juomansa ovat halvimpia.
        Tosin olut ei Kuparipannussa maksa 8 € kuten valheellisesti väität.
        Ravintola on nimenomaan ruokapaikka, eikä juomapaikka. He eivät kaipaakkaan pelkästään juovia asiakkaita, vaan ruokailevia.
        En minäkään menisi sinne syömään, jos siellä olisi riehakas juottolatunnelma.
        Yritä nyt edes vähän tajuta, jos se on mitenkään mahdollista. Tuskin on!

      • Valokuvaajat
        hinnat.todistettu kirjoitti:

        Veikkaan että pannulaiset on aika hiljaa :D
        Nyt kun joku vielä laittaisi nettiin kuvia kuparipannusta kun se on aivan tyhjä vaikka omistajat vakuuttaa että koko ajan on porukkaa. Sitten minäkin repeilisin. Te jotka olette inglesissä, ottakaa kuvia tyhjästä kuparipannusta ja laittakaa nettiin!

        Sitten sinun pitää pyytää omistajilta lupa tulla kuvaamaan ennen avaamista tai sulkemisajan jälkeen jos haluat kuvia tyhjästä ravintolasta.
        Mene trolli vaan rohkeasti esittämään asiasi sinne!

      • piannähdään

        En ole aikaisemmin kirjoitellut tälle palstalle, olen lukenut vain näitä kirjoituksia. Nyt kuitekin kirjoitan. Olen monena vuonna käynyt Inglesissä ja aina pari kertaa olemme käyneet loman aikana Kuparipannussa syömässä ja ihan hyvä paikka ja hyvä ruoka. Ja jos se maksaa jokun yhden eron enemmän se ei minua haittaa. ja aivan taatusti oli siellä muitakin asiakkaita, olis pitänyt olla kamera mukana.
        Aivan selvästi huomaa tämän , että kilpailevat yrittäjät yrittävät mustamaalata tätä paikkaa. Nyt lähden jälleen muutaman viikon kuluttua Inglesiin ja aion käydä Pannussa syömässä muutaman kerran.

      • surkeaTrolliOlet
        hinta.tietoinen kirjoitti:

        No sitähän tässä on yritetty sanoa että kuparipannussa on 5-8 kertaiset hinnat mutta kun porukka inttää vaan että trolleja olette ja katsokaa netistä kuin halpaa on pannussa. No on tosi halpaa jos pannussa tuoppi 8 egua ja toisessa saa tuopin eurolla. Sama hintaero on ruoissa, melkein. Ainakin kolminkertainen. Pannu ei ole köyhille

        Katso pannun ruokalistalta hinnat ja hirnu vasta sen jälkeen. Kukaan ei ole maksanut siellä oluesta 8 €/tuoppi, kuten sinä väität. Pystytkö seisomaan sanojesi takana trollitehtailija?

      • kallista-on
        surkeaTrolliOlet kirjoitti:

        Katso pannun ruokalistalta hinnat ja hirnu vasta sen jälkeen. Kukaan ei ole maksanut siellä oluesta 8 €/tuoppi, kuten sinä väität. Pystytkö seisomaan sanojesi takana trollitehtailija?

        Mut vaik kalja olis 5 euroa per tuoppi se on silti 5 kertaa kalliimpaa kuin halvimmassa suomalaispaikassa. Pannun hintatasosta tässä lienee kyse ja se on järkyttävä niin juomien kuin ruoan suhteen. Ei ihme että keikkuu konkan partaalla kuten kesällä täällä uutisoitiin

      • PahinTrolliOlet
        kallista-on kirjoitti:

        kallista-on nimimerkki on yksi pahimmista trolleista. Hänen mukaansa valkoinenkin on mustaa. Lopettaisit jo trollitehtailusi.

      • valehtelijathirteen
        Hawajia.vaan kirjoitti:

        Vain talvehtivat eläkeläiset käyvät siellä -50% kanta-asiakaskorttien kanssa. Paikka on muutenkin järkyttävät kallis. Pizzat alkaen 16,90 kun Karhubaarissa 5,30
        Kuparipannussa oluttuoppi 8,20 kun Hawajibaarissa euron, siis EURON torstaisin. Yli kahdeksan kertainen hinta, huh huh!

        Ei siellä mitään alennuksia kanta-asiakkaille ole ja oluttuopinkin hinnan olet itse keksinyt. Häpeäisit valehtelemistasi.

      • ruokailijat
        kallista-on kirjoitti:

        Mut vaik kalja olis 5 euroa per tuoppi se on silti 5 kertaa kalliimpaa kuin halvimmassa suomalaispaikassa. Pannun hintatasosta tässä lienee kyse ja se on järkyttävä niin juomien kuin ruoan suhteen. Ei ihme että keikkuu konkan partaalla kuten kesällä täällä uutisoitiin

        Etkö jo vähitellen saa paksuun trollikalloosi mahtumaan, ettei Pannu ole mikään juottola. Mene ryyppäämään sitä euron kaljaasi niin me saadaan syödä kunnolla ja rauhassa.

      • eijokavuosi
        voihan_vee kirjoitti:

        Siis ihan tottta: eihän siellä kukaan käy oikeasti!

        Kävin parivuotta sitten siellä.

      • kanta-aasiakas
        valehtelijathirteen kirjoitti:

        Ei siellä mitään alennuksia kanta-asiakkaille ole ja oluttuopinkin hinnan olet itse keksinyt. Häpeäisit valehtelemistasi.

        Se että sinulla ei ole -50% kanta-asiakaskorttia pannuun, ei tarkoita etteikö meillä kanta-asiakkailla ole. Etkö saanut omaa korttiasi ja nyt olet katkera?

    • tietoa_on

      Pannussa on lähiaikoina tarjolla erikoisannos "Kotirouvien päivänpannut".

      • olen_utelias

        Paljonko maksaa ja mitähän kaikkia herkkuja se sisältää?

      • pässikoulutusta
        olen_utelias kirjoitti:

        Paljonko maksaa ja mitähän kaikkia herkkuja se sisältää?

        En tiedä, mutta pian saadaan lukea miten sinä ja minä olemme yksi ja sama henkilö, sama trolli kuulemma :D
        Nää pässit ei tajua että täällä kirjoittaa aika monta tyyppiä jotka ei tykkää pannusta, ja ihan aiheesta ei tykätä.
        Jos heille pannu on paratiisi, pysyisivät siellä ja olisivat hiljaa jotta muut saamme keskustelurauhan. Alkaa vituttaa jatkuva trolliksi haukkuminen varsinkin kun ainakin itse oon kirjoittanut vaan totuuksia. 1. fakta: Kuparipannu on kallein suomalaisravintola. Tämä ensin kiistettiin jyrkästi, mutta ei näköjään kiistetä enää. 2. fakta: Kuparipannu on melkein aina tyhjä ja pysyy pystyssä vain kovien katteiden takia. Tämän me siellä käyneet tiedämmekin, mutta joillekin totuus on vaikea uskoa. Katsotaan kunhan jengi alkaa laittamaan nettiin kuvia tyhjästä ravintolasta että mitkä selitykset saamme kuulla. Varmaan asiakasryntäys on tullut aina minuutti kuvien ottamisen jälkeen :D

      • Roope-Ankka

        "Kuparipannu on kallein suomalaisravintola."
        Se vain tuntuu kalliilta, jos on köyhä.

      • olen_utelias
        pässikoulutusta kirjoitti:

        Me emme missään tapauksessa voi olla sama henkilö jo pelkästään siitä syystä, että en ole koskaan käynyt Pannussa. Enkä aio mennäkään. Pokka ei varmaankaan kestäisi.

        Kanarialla olen kyllä käynyt ja Inglesissäkin poikennut ja kulkenut Pannun ohi.

        Kovin oli paikka (siis Ingles) hiljainen. Elettiin vasta iltapäivää, porukat ei varmaan olleet vielä heränneet.

      • PäätrollinTuotosta
        pässikoulutusta kirjoitti:

        En tiedä, mutta pian saadaan lukea miten sinä ja minä olemme yksi ja sama henkilö, sama trolli kuulemma :D
        Nää pässit ei tajua että täällä kirjoittaa aika monta tyyppiä jotka ei tykkää pannusta, ja ihan aiheesta ei tykätä.
        Jos heille pannu on paratiisi, pysyisivät siellä ja olisivat hiljaa jotta muut saamme keskustelurauhan. Alkaa vituttaa jatkuva trolliksi haukkuminen varsinkin kun ainakin itse oon kirjoittanut vaan totuuksia. 1. fakta: Kuparipannu on kallein suomalaisravintola. Tämä ensin kiistettiin jyrkästi, mutta ei näköjään kiistetä enää. 2. fakta: Kuparipannu on melkein aina tyhjä ja pysyy pystyssä vain kovien katteiden takia. Tämän me siellä käyneet tiedämmekin, mutta joillekin totuus on vaikea uskoa. Katsotaan kunhan jengi alkaa laittamaan nettiin kuvia tyhjästä ravintolasta että mitkä selitykset saamme kuulla. Varmaan asiakasryntäys on tullut aina minuutti kuvien ottamisen jälkeen :D

        Ja trollitehdas se jaksaa suoltaa valheita........Se on sellaista "keskustelua" jota kaipaat ja sitä odotellessasi kirjoittelet lisää valheita.4
        Nyt on siirrytty tyhjään ravintolaan. Onko 8,20 € oluttuoppi jo unohdettu. Entä paperilaskusta perittävä hinta 0,50 - 5 €, kesäinen lopettaminen, vääristellyt hinnat ym. ym.
        Eikö jo pitäisi kiljua koko sivu täyteen.

      • pässikoulutusta
        PäätrollinTuotosta kirjoitti:

        On sulla kova elämä kun pitää jokaista kirjoittajaa luulla trolliksi, mutta koska oma nimimerkkisi on "PäätrollinTuotosta", lienee selvää että olet itse trollaaja.
        Minä en ole koskaan kirjoittanut sanaakaan mistään paperilaskuista, saati lopettamisista. Pannun tuopin hinnan olen lukenut näistä viesteistä mitä täällä on uutisoitu. Onko vaikeata tajuta että täällä kirjoittelee aika moni ihminen? Se että tiedän pannun olevan tyhjä johtuu ihan omista kokemuksistani, sekä muiden kirjoittamista kokemuksista.
        Eikö sinun kannattaisi näpytellä kassakonetta näppiksen sijaan, vai eikö teillä ole taaskaan ketään asiakkaita?
        Joku myös toivoi että joku laittaisi nettiin kuvia tyhjästä Pannusta, minä toivon samaa.

        Menes nyt vaikka moppaamaan lattiaa tai puunaamaan kassakonetta, hopi hopi. Luulis liikkuvan! :D

      • tolkkua
        PäätrollinTuotosta kirjoitti:

        Ja trollitehdas se jaksaa suoltaa valheita........Se on sellaista "keskustelua" jota kaipaat ja sitä odotellessasi kirjoittelet lisää valheita.4
        Nyt on siirrytty tyhjään ravintolaan. Onko 8,20 € oluttuoppi jo unohdettu. Entä paperilaskusta perittävä hinta 0,50 - 5 €, kesäinen lopettaminen, vääristellyt hinnat ym. ym.
        Eikö jo pitäisi kiljua koko sivu täyteen.

        Ei täällä mitään trollitehtaita ole. Normaalit, toisistaan riippumattomat ihmiset kertovat mielipiteitä suomiravintoloista. Joissakin ravintoloissa on kalliimmat hinnat. Ei niitä saa syyllistämällä, huutamalla, rähjäämällä, syyttämällä alas. Jos palvelukaan ei onnistu, ihmiset, siis vapaat ihmiset, ei trollitehdas, äänestävät jaloillaan. Darwin awards hoitaa jatkossa pysyvät palvelut. Korkeimpia hintoja voi perustella esim paremmalla sijannilla, palvelulla, laadulla jne. Me maksavat asiakkaat pystymme päättämään ilman manipulointia oikeat helmet susien joukosta.

      • pappa45
        tolkkua kirjoitti:

        Totta turiset. Nämä jotka trolleiksi syyttävät ovat nuuhkineet liikaa Inglesin homokaasuja ja ovat ehkä saaneet tartunnan. Kuparipannuun menevät sitten homo orgioihin jossa omistajat pistävät "junan" pystyyn.
        Luin jostain että kun teippaa tennissukat tuulipuvun lahkeisiin jeesusteipillä niin tartunnan mahdollisuus on vähäisempi. Mene ja tiedä, ehkä toimii, ehkä ei, mutta itse suojaudun seuraavalla reissulla.

      • suurinTrolliOlet
        pappa45 kirjoitti:

        Teippaa sinä nenäsi ja suusi kiinni kokonaan ja pysy trolli siellä Kontulassa. Se on meille kaikille hyvä teko.

      • PerskärpäsiäLiikaa
        Roope-Ankka kirjoitti:

        "Kuparipannu on kallein suomalaisravintola."
        Se vain tuntuu kalliilta, jos on köyhä.

        Samaa mieltä. Täällä on häiritsevän paljon persaukisia. Ihan kuin kärpäsparvia. Pysykööt he Suomessa!

      • huh.huh.huh
        suurinTrolliOlet kirjoitti:

        Teippaa sinä nenäsi ja suusi kiinni kokonaan ja pysy trolli siellä Kontulassa. Se on meille kaikille hyvä teko.

        Nyt sitten laskeudutaan tälle tasolle. Teksti kertoo kirjoittajasta paljon. Ei tarvitse sen enenpää kommentoida.

    • KarponHande

      Melkoisia räksyttäjiä...

      • kuinkas

        Hullut kannattaa jättää omaan arvoonsa keskenään kähisemään!

      • näinseon
        kuinkas kirjoitti:

        Hullut kannattaa jättää omaan arvoonsa keskenään kähisemään!

        Näin on

    • Toluca

      Juu, outoa ettei ole muuta koettavaa ja nähtävää; vain ainainen räkytys jostain asiasta!

    • Pannukinsopii

      Iltaruokailuun mennään klo 19.00 jälkeen ja suositut ravintolat täyttyvät vasta silloin. Rannalla olevissa paikoissa otetaan usein päiväpaa iltapäivästä ja niissä on silloin porukkaa. Päivällä käy halvemmat, mutta iltaruokailu on viinien kanssa reissun kohokohtia ja silloin ei hinnassa säästetä, kun samalla saadaan mukava pikku nousu ennen Apilaniittyyn menoa ja siitä eteenpäin. Se on hieno tunne kun astuu Apilaan ja katsoo millaista porukkaa on tullut tanssimaan.

      • nukun_illalla

        ---iltaruokailu on viinien kanssa reissun kohokohtia ----

        Paskanmarjat. Illalla enää mihinkään jaksa mennä syömään, aamiainen syödään aamulla ja lounas lounasaikaan, muuten ollaan koko päivä liikkeellä, ei missään rannalla makailla. Illalla sitä onkin sitten päivä pulkassa ja rättipoikki, on kiva vain olla hotellilla ja mennä aikaisin nukkumaan.

      • Pannukinsopii
        nukun_illalla kirjoitti:

        ---iltaruokailu on viinien kanssa reissun kohokohtia ----

        Paskanmarjat. Illalla enää mihinkään jaksa mennä syömään, aamiainen syödään aamulla ja lounas lounasaikaan, muuten ollaan koko päivä liikkeellä, ei missään rannalla makailla. Illalla sitä onkin sitten päivä pulkassa ja rättipoikki, on kiva vain olla hotellilla ja mennä aikaisin nukkumaan.

        Joo, aikaiseen nukkumaan mennään kun Ässä sulkee illan lopuksi ovensa klo 03.00 ja sitten nukkumaan. Aamupalalle aina klo 9.00 ja päiväunet klo 17.00, sitten suihkuun klo 18.30 ja laittautumaan iltaa varten. Iltaruokailuun klo 19.30 ja Apilaniittyyn 21.30 mennessä. Päivällä ei yhtään alkoholia, mutta liikuntaa rannalla, päiväpalaa ym. Aikataulu on aina sama. On tarkkaa hommaa, ettei päivällä kärsi krapulasta. On tehty tätä satoja kertoja kymmenillä reissuilla. Aiemmin tosin oli Tiffany, Ale-Pub, Berryn baari ja Ryysyrantakin voimissaan toisessa paikassa. Kuparipannu on kuitenkin ollut aina.

      • nukun_illalla

        Eikö toi ala pitemmän päälle kyllästyttämään? Ei ikinä mitään uutta, yllättävää.

        Me on löydetty Kanaria vasta vanhoilla päivillä, ei jakseta enää istua pitkillä lennoilla. Ei niin, että Kanariassa olisi aiemminkaan ollut mitään vikaa.

        Mutta tuo kuvattu maailma kellonaikoineen on minulle aivan outo. Eikä se iästä johdu.

    • Roope-Ankka

      "silloin ei hinnassa säästetä"
      Jep! Ja mitä hemmetin väliä sillä on, jos jokin ravintola on kallis tai halpa? Jokainen menköön varallisuutensa mukaiseen paikkaan ja antakoon muiden tehdä samoin. Hinnat eivät nouse tai laske sen mukaan, mitä tällä kirjoitellaan. Jos rahat eivät riitä Kanarian-matkaan tai sen ravintoloihin ja baareihin, kannattaa pysyä Kontulassa.

      • paikallisiin.paikkoihin

        Ei ole kyse siitä mihin rahat riittää, vaan siitä kenelle haluaa rahojaan antaa. Me emme ainakaan ala kustantamaan yhdenkään suomalaisen ravintoloitsijan 7 kuukauden lomailua kanarialla meidän asiakkaiden piikkiin. 5kk tekevät työtä ja 7kk lomailevat meidän rahoilla, ei kiitos. Tuemme pieniä paikallisia ravintoloitsijoita jotka tekevät raskasta työtä ympäri vuoden.
        Siksi juurihan suomalaisten paikkojen hinnat on pilvissä kun pitää saada lyhyessä ajassa 7kk lomakassa kasaan. Kustantakaa te muut suomalaisten kanarianlomat, me emme osallistu.

      • Toluca

        Kannatetaan paikallista yrittämistä!

      • Roope-Ankka
        paikallisiin.paikkoihin kirjoitti:

        Ei ole kyse siitä mihin rahat riittää, vaan siitä kenelle haluaa rahojaan antaa. Me emme ainakaan ala kustantamaan yhdenkään suomalaisen ravintoloitsijan 7 kuukauden lomailua kanarialla meidän asiakkaiden piikkiin. 5kk tekevät työtä ja 7kk lomailevat meidän rahoilla, ei kiitos. Tuemme pieniä paikallisia ravintoloitsijoita jotka tekevät raskasta työtä ympäri vuoden.
        Siksi juurihan suomalaisten paikkojen hinnat on pilvissä kun pitää saada lyhyessä ajassa 7kk lomakassa kasaan. Kustantakaa te muut suomalaisten kanarianlomat, me emme osallistu.

        " Kustantakaa te muut suomalaisten kanarianlomat, me emme osallistu."
        Juu, näin teemme, mutta miksi jotkut motkottavat täällä kalliista hinnoista, vaikka asia on päivänselvä? Eikö olisi yksinkertaisempaa vain mennä tukemaan pieniä paikallisia raskasta työtä raatavia ravintoloitsijoita ja pitää suu kiinni? Mikä funktio narisemisella on? Jokainen menköön haluamaansa ravintolaan haluamillaan perusteilla, ja sillä siisti!

      • jakakaa-rahaa

        No eikö olisi yksinkertaisempaa että vaan kannatte rahaa sinne suomibaariin ja pitää suu kiinni? Mikä idea on tunkea tänne juttuja että kannatte kaikki rahanne jo valmiiksi miljonääreille? Pysykää siellä kuparipannussa, mummolassa, iskelmäbaarissa tai missä ikinä käytte. Pitääkö sitä tulla tänne julistamaan?

    • ParasRuokapaikka

      Olivat päivän Joulutauolla. Kiva kun otit puheeksi. Taas jatkuu normaalisti ja näyttävät kaikki asiakkaat hyvin löytäneen. kiitos Sinulle, kun otit puheeksi!

      • päivänpannu

        Joulutauolla lauseen keskellä kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella. Mutta yhdyssanat on näemmä hallussa. Vaan eihän kaikkea voi vaatia. Poliiseistakin toinen osaa lukea jne.

      • äikkämaikka

        Pisteen jälkeen. Kiitos alkaa isolla alkukirjaimella. Otit "asian"/"aiheen"/"tapahtuman" puheeksi. Meillä, jotka syömme halvalla muualla, on äidinkieli ja muutkin kielet jo hallussa. Muuten, ovatko kaikki asiakkaat löytäneet jo vaihtoehtoisen paikan? Tekstistä paikka ei oikein käy selville.

      • Toluca

        No eihän sitä paikkaa pitänyt mainita juuri siksi, ettei joku alkaisi vääntämään vääriä faktoja!

      • ei.persaukisille
        Toluca kirjoitti:

        No eihän sitä paikkaa pitänyt mainita juuri siksi, ettei joku alkaisi vääntämään vääriä faktoja!

        Onko ne vääriä faktoja jos joku kertoo että kuparipannu on kallein suomalaisravintola, ellei kallein koko inglesissä? Jokainen voi itse tarkastaa hinnat netistä ja todeta että kuparipannu on kallein, ei siis mikään köyhien paikka. Mutta pitää ollakin että omistajat voi pitää nykyisen elintason.

      • vaihtoehtoja_on
        äikkämaikka kirjoitti:

        Pisteen jälkeen. Kiitos alkaa isolla alkukirjaimella. Otit "asian"/"aiheen"/"tapahtuman" puheeksi. Meillä, jotka syömme halvalla muualla, on äidinkieli ja muutkin kielet jo hallussa. Muuten, ovatko kaikki asiakkaat löytäneet jo vaihtoehtoisen paikan? Tekstistä paikka ei oikein käy selville.

        Las Palmasin Corte Inglesistä saa hyvää lounasta.

      • pannu.konkkaan
        vaihtoehtoja_on kirjoitti:

        Las Palmasin Corte Inglesistä saa hyvää lounasta.

        Sitten pannu jää pois ja matka jatkuu Las Palmasiin, tavarataloon lounaalle. Hyvä että kiskurihinnoille on vaihtoehtoja. Niitä tarvitaan. Pian joku ehdottaa että lopetaan käynti pannussa ja päästetään se konkurssiin. Markkinatalous hoitaa yhden mätäpaiseen pois. Samalla räyhääjät saavat palautteen. Asiakkaiden syyllistäminen täällä sulkee taas yhden paikan . Ei kaikille voi riittää alehintoja. Trollipesä saa kuoliniskun.

      • Eikateellinen
        pannu.konkkaan kirjoitti:

        Eikö sen Kuparipannun olisi sitten pitänyt jo mennä konkurssiin 30 vuoden aikana? Se pystyy tasan niin pitkään pystyssä kun omistajat jaksavat sitä pyörittää. Me lomailijat laitetaan surutta rahaa palamaan suomalaisissa baareissa, ettekä te itkijät mahda sille mitään. Luuletteko tosiaan, että itketään eurojen perään kun on isolla työllä tultu Kanarialle ja varsinkin kun tammikuussa - maaliskuussakin on vielä niin kylmää. Vaikka viikon matkalla maksaa iltaruokailusta 10 euroa enemmän, että saa viihtyisän paikan, niin se on vain 70 euroa viikossa. Kokonaisbudjetissa on ihan sama meneekö muutama satanen enempi tai vähempi. Isorikkaat ovat opettaneet, että yrittäjiä ei pidä kadehtia, vaan olla iloinen niiden lomista ja menestyksestä. Kun tätä on noudattanut on sitten itsekin vähintäänkin varakas. Katkerat ovat lähes kaikki persaukisia. On todella hienoa, että on noin monta suomalaista yrittäjää ja tuntuvat pärjäävän vuodesta toiseen.

      • Lomastanautitaan

        Olet ihan oikeassa. Mekin toimitaan kuvaamallasi tavala ja nautitaan lomasta.
        Tässä ketjussa taitaa joku hieman epäonneekkaampi yrittäjä epätoivoisesti heitellä kapuloita rattaisiin. Ei tule onnistumaan.

      • nahkurinorsillaTavataan
        pannu.konkkaan kirjoitti:

        Sitten pannu jää pois ja matka jatkuu Las Palmasiin, tavarataloon lounaalle. Hyvä että kiskurihinnoille on vaihtoehtoja. Niitä tarvitaan. Pian joku ehdottaa että lopetaan käynti pannussa ja päästetään se konkurssiin. Markkinatalous hoitaa yhden mätäpaiseen pois. Samalla räyhääjät saavat palautteen. Asiakkaiden syyllistäminen täällä sulkee taas yhden paikan . Ei kaikille voi riittää alehintoja. Trollipesä saa kuoliniskun.

        Ei täällä ketään muta olla syyllistämässä kuin juurikin sinua trollitehtailija.
        Miksi Kuparipannu on mätäpaise? Keksi siihen hyvä selitys tai anna asianajajasi keksiä hyvissä ajoin sinne käräjäsaliin.

      • kaikenlaist
        nahkurinorsillaTavataan kirjoitti:

        Ei täällä ketään muta olla syyllistämässä kuin juurikin sinua trollitehtailija.
        Miksi Kuparipannu on mätäpaise? Keksi siihen hyvä selitys tai anna asianajajasi keksiä hyvissä ajoin sinne käräjäsaliin.

        Haha! Mikäs papparainen se siellä vinkuu? Onko astmapiipusta paukut loppu kun pitää piipittää jos joku kertoo että kuparipannu on kanarian kallein suomalaisravintola. Varaa aika sinne dialyysiin niin saat voimia. Kuules patu. Se kuuluu ihan sananvapauden piiriin että totuuksia voi kertoa. Tutustu hinnastoihin netissä niin huomaat että sinun vakipaikkasi on kaikkein kallein. Tämä voidaan oikeudessa helposti todeta. Ota pari konjakkia pannussa ja mee unille pappa, vai ootko pannun työntekijä? Pyydä Akilta niin se heittää sut bungalowiisi

      • Ei.ryssille
        kaikenlaist kirjoitti:

        Nämä kuparipannun puolustajat ovat juuri näitä pappoja jotka pitävät keskiviikko kokoustaan kuparipannussa. Vanhat parrat, vanhat tavat ja pelkäävät että menettävät tuon -50% alennuskorttinsa pannuun. Vanhoja taistolaisia, veikkaan minä.

      • Ei.ryssille
        Ei.ryssille kirjoitti:

        Nämä kuparipannun puolustajat ovat juuri näitä pappoja jotka pitävät keskiviikko kokoustaan kuparipannussa. Vanhat parrat, vanhat tavat ja pelkäävät että menettävät tuon -50% alennuskorttinsa pannuun. Vanhoja taistolaisia, veikkaan minä.

        Minähän se vinkuva taistolainen olenkin. Olen trollannut tätä palstaa kymmenillä eri nimimerkeillä ja tarkoituksenani ainoastaan pannun kiusaaminen. Lopetan nyt tämän toimintani ja pyydänkin kaikilta Anteeksi!

      • Toluca
        ei.persaukisille kirjoitti:

        Onko ne vääriä faktoja jos joku kertoo että kuparipannu on kallein suomalaisravintola, ellei kallein koko inglesissä? Jokainen voi itse tarkastaa hinnat netistä ja todeta että kuparipannu on kallein, ei siis mikään köyhien paikka. Mutta pitää ollakin että omistajat voi pitää nykyisen elintason.

        En tainnut mainita mitään yhdestäkään kuppilasta? Vain yleisellä tasolla, ja se pitää paikkansa!

      • näinseon
        päivänpannu kirjoitti:

        Joulutauolla lauseen keskellä kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella. Mutta yhdyssanat on näemmä hallussa. Vaan eihän kaikkea voi vaatia. Poliiseistakin toinen osaa lukea jne.

        Näin on

    • lilleri_lalleri

      Vissiin ihmisillä taas liikaa aikaa, minä itse mukaan lukien. Kirjoitetaan trolleja tähän kerjuun, vaikkei ikinä ole käyty Pannussa eikä mennä.

      Hyvää uutta vuotta kaikille!

      Toivottavasti Kanarian talvi on alkavana vuonna lempeämpi kuin viime vuonna, jolloin se oli aika ankara.

    • lubentus_onnibussi

      Mitä uutta Pannusta?

      Äkkiä nyt suoltmaan tekstiä, kaikkea ei ole sanottu vielä!

      • öäääjkms

        Aki on kaappihomo ja koko Ingles sen tietää

    • kiitoksin

      Kyllä hyvä ja menstyvä ravintola pystyy yhden päivän loman henkilökunnalleen antamaan joulupäivänä ja pitämään sen suljettuna, sitä arvostan suuresti. Ensi viikolla ollaan tulossa ja odotamme lomaa sekä heidän herkullisia ruoka-annoksiaan ihan vesi kielellä.Hyvää vuodenjatkoa sinne toivottaa lomalaiset pakkasesta.

      • trolli.siellä.taas

        Kyllä te jaksatte trollata siellä pannussa. Onko asiakkaat lopussa? Vai että hyvä ja menestyvä? Herkullisia ruoka-annoksia? Mene Aki/Reijo Mummolaan niin löydät herkullisia ruoka-annoksia puolet halvemmalla kuin mitä teillä on.

      • mummohuijaa
        trolli.siellä.taas kirjoitti:

        Kyllä te jaksatte trollata siellä pannussa. Onko asiakkaat lopussa? Vai että hyvä ja menestyvä? Herkullisia ruoka-annoksia? Mene Aki/Reijo Mummolaan niin löydät herkullisia ruoka-annoksia puolet halvemmalla kuin mitä teillä on.

        Mummolakin voisi laittaa ruokalistaansa hinnat tänne kuten Kuparipannu on tehnyt jo vuosia.
        Että puolta halvempia muka Mummolassa. Saahan sitä täällä väittää mitä tahansa.

    • pers.auki

      Ei se tänään suljettu oo. Se oli suljettu vaan yhen päivän.

    • paraspannu

      totuus kuitenkin on se että kuparipannu on todellinen ruokaravintola ja mummola vain pieni kohtaamispaikka siis kahvila,pannussa on ruoka todella hyvää ja palvelu eriomaista aina.

      • mikäsjosrahaaon

        Ruoka on hyvää mutta samanlainen yhtä hyvä ruoka maksaa puolet vähemmän mummolassa. Lisäksi mummolassa on aina mukavaa seuraa kun pannussa ei ole kuin tyhjät seinät seurana

      • YksiKertaRiitti
        mikäsjosrahaaon kirjoitti:

        Ruoka on hyvää mutta samanlainen yhtä hyvä ruoka maksaa puolet vähemmän mummolassa. Lisäksi mummolassa on aina mukavaa seuraa kun pannussa ei ole kuin tyhjät seinät seurana

        Viitsisitkö ystävällisesti laittaa Mummolan hinnat näkyviin, kun eivät niitä ruokalistallaan julkaise. Se on niin helppoa väittää jonkun olevan puolta halvempi. Olisi kiva saada näyttöä tästä halpuudesta.
        Itse en silti juokse halvan ruoan perässä, mutta täällä tuntuu olevan niitä Pepen grillikioskin ystäviä, jotka vaativat laaturavintolalta samoja hintoja.
        Yksi ruokailukerta Mummolassa riitti minulle.

    • liikaa_aikaa

      Lilleri lalleri.

      Näitä lisäää vain. Nyhjätään tyhjästä.

      • muistamainostaa

        Kyllä tämä mummolan mainostaja on jo ansainnut jo ilmaiset ruuat juomineen mummolassa , on se sen eteen töitä tehnyt. Ihan on mennyt yötyöksi kun jo klo 5.00 aloittanut työnsä. Moneltako alkaa työvuoro ensi yönä.????? Muista mainita kuparipannu, ettei mummolan isäntä suutu!!!!!

      • säälittävää.akilta
        muistamainostaa kirjoitti:

        Kyllä tämä mummolan mainostaja on jo ansainnut jo ilmaiset ruuat juomineen mummolassa , on se sen eteen töitä tehnyt. Ihan on mennyt yötyöksi kun jo klo 5.00 aloittanut työnsä. Moneltako alkaa työvuoro ensi yönä.????? Muista mainita kuparipannu, ettei mummolan isäntä suutu!!!!!

        Eiköhän se mene niin että kuparipannun trollaajat tahtovat pitää kiinni -50% asiakaskorteistaan ja syyttävät kaikkia trolleiksi jotka pannua edes hiukan arvostelevat. Säälittävää toimintaa pannulaisilta, mutta kai he kaiiensa tekee ettei mene firma alta kun asiakkaat menevät mummolaan.

      • surkimusTrolliOlet
        säälittävää.akilta kirjoitti:

        Eiköhän se mene niin että kuparipannun trollaajat tahtovat pitää kiinni -50% asiakaskorteistaan ja syyttävät kaikkia trolleiksi jotka pannua edes hiukan arvostelevat. Säälittävää toimintaa pannulaisilta, mutta kai he kaiiensa tekee ettei mene firma alta kun asiakkaat menevät mummolaan.

        Mene mummolaan jos hyvältä tuntuu.
        Mitä tulee väitteisiisi -50% alennuksista, niin sekin menee sinne sinun trollitehtaasi piikkiin. Yhtä luotettava väite kuten muutkin kirjoituksesi.
        Ai anteeksi, sinähän kirjoititkin "ihan ensimmäistä kertaa ja olit käynyt typötyhjässä pannussa satunnaisesti yhden kerran, kun olit ensin tunnin hakemisen jälkeen sen löytänyt. Yllätyit laskusta suunnattomasti ja sitten laskusikin maksoi 5 € ym. ym. ym."

      • laura-888
        surkimusTrolliOlet kirjoitti:

        Minun mummi ja pappa asuu kanarialla ja heillä on tuollainen alennuskortti kuparipannuun. Eikö sinunkin kannattaisi kysyä sellaista ettei tarvitse kadehtia kortin omistajia?

      • Super.Trolli.Olet
        laura-888 kirjoitti:

        Minun mummi ja pappa asuu kanarialla ja heillä on tuollainen alennuskortti kuparipannuun. Eikö sinunkin kannattaisi kysyä sellaista ettei tarvitse kadehtia kortin omistajia?

        Minullakin on bonuskortti

    • muistamainostaa

      Jos tarkoitat nimimerkkiä muistamainostaa, sen kirjoittaja ei ollut mikään aki. Olen ihan suomessa tällä hetkellä asuva, mutta olen muutaman viikon aina kanarialla ja silloin tällöin käynyt molemmissa paikoissa syömässä. Minua harmittaa kun nään, että selvästi yritetään mustamaalata kuparipannua, mikä on minusta epäoikeuden mukaista. Eikä mulla ole minkään sortin alennuskupongeja mihinkään paikkaan.
      Mutta eiköhän lopeteta nämä kirjoittelut näistä asioista.

    • tissimies.melkein

      Ei lopeteta kirjoittelua. Tämä on avian samanlainen ketju kuin tissimies eräällä toisella palstalla. Ei päätä eikä häntää.

      En ole ikinä käynyt missään Kanarian Suomiravintolassa enkä aio mennäkään, mutta tyhmiin ketjuihin voin kirjoittaa.

      Vaikka ei olisi edes mitään asiaa.

      • Ej.saa.lopettaa

        Ravintolan haukkuminen on tärkeä asia!

    • Käytyonmolemmissa

      Mummola on vähän kun syöt huoltoasemalla loisteputkien valossa ja soveltuu lounaspaikaksi. Siellä on pöytäpaikkojakin vain 36 kpl, jotka soveltuvat ruokailuun. Kuparipannussa on varmaan nelinkertainen määrä pöytäpaikkoja. Kertaakaan en ole ollut Mummolassa siten, ettei ainakin olisi vielä puolet mahtunut lisää. Kuparipannun hinnat ovat netissä kaikkien nähtävillä, mutta Mummolassa on kyllä kaikki annokset netissä, mutta ei hintoja. Kun olen ollut reilun vuoden aikana syömässä päivällä useita kertoja on lähes varma käsitys, että hinnat ovat vielä kalliimpia kuin Kuparipannussa. Paha kun en ole nyt paikalla, jos olisin kuvaisin kännykällä hinnat ja julkaisisin välittömästi. Joku voisi katsoa vähän hintoja, ettei tyhjää kiistellä. Lonkero on aikakin kalliimpaa kun esim. Iskelmäbaarissa.

    • vain.kerran

      ----syömässä päivällä useita kertoja -----

      Sun täytyy painaa satoja kiloja, jos kerran käyt syömässä päivällä useita kertoja. Eikö sinulla tule kylläisyyden tunnetta?

      • no.ei

        Ei ei

      • ei.kö
        no.ei kirjoitti:

        Ei ei

        Ei?

      • Käytyonmolemmissa
        ei.kö kirjoitti:

        Ei?

        Kun Mummola osoittautui omistajan haastattelussa homobaariksi, niin tuskinpa sinne on tarvista enää mennä ainakaan hämärän aikaan, jolloin kokoontuu runsaasti homoja muistakin kun Suomesta. Teitte todella typerästi kun aloitte morkkaamaan Kuparipannua ja ylistämään sateenkaariväelle tyypillisellä lobbauksella Mummolaa. Omistaja kiroaa teitä nyt kyykyssä. Homot kaikki tietävät ja käyvät Mummolassa, mutta kun huomioi Inglesin kävijöiden ikärakenteen, niin voi olla todella suuri kynnys mennä ruokailemaan homojen ravintolaan.
        Haastattelun voi siis lukea: homojen sivulle ranneliike.net ja siitä hakusanaksi Ingles. Sillä on juttu ja haastattelu. Minäkin vähän epäilin, mutta nyt asia varmistui laajemmaksi Jubon porukoiden ja homoravintoloiden yhteistyöpaikaksi.

      • kauheaaaaaaa
        Käytyonmolemmissa kirjoitti:

        KAUHEAA!!!
        Ei koskaan sinne.

      • tuu.jo.kaapista

        Oletko itse kaappihomo? Useimmiten homoja vihaa vaan ne jotka eivät ole varmoja omasta seksuaalisesta suuntautumisesta. Puheistasi käy ilmi että poikarakkaus on sinulle ihan tuttua, joten kaapista ulos vaan. Eikös täällä muuten ollut juttua että eräs kuparipannun sankari on kaappihomo. Ei vaimoa, ei tyttöystävää, miehiä vaan kun silmä välttää. En tiedä, mutta huhutaan näin.

      • Käytyonmolemmissa
        tuu.jo.kaapista kirjoitti:

        Oletko itse kaappihomo? Useimmiten homoja vihaa vaan ne jotka eivät ole varmoja omasta seksuaalisesta suuntautumisesta. Puheistasi käy ilmi että poikarakkaus on sinulle ihan tuttua, joten kaapista ulos vaan. Eikös täällä muuten ollut juttua että eräs kuparipannun sankari on kaappihomo. Ei vaimoa, ei tyttöystävää, miehiä vaan kun silmä välttää. En tiedä, mutta huhutaan näin.

        Minä olen ikäni ollut kova naisten perään ja homot ovat olleet lähinnä vitseissä mukana. Tuskinpa kävisin edes Inglesissä, ellei olisi näitä suomalaisia ravintoloita, joissa saa tanssia ja porukoida naisten kanssa. Periaatteessa on iän myötä oppinut sietämään noita maltillisia homoja, jotka vaan ovat omissa oloissaan, eikä ole kokoajan äänessä vaatimassa milloin mitäkin. Mikään ei ole niin ärsyttävää kun sattuu viereiseen pöytään syömään kaksi vanhaa homoa, jotka inisevät milloin mistäkin asiasta. Ruotsalaiset ovat pahimpia. Suomalaiset ravintolat ovat Mummolaa lukuunottamatta homovapaata aluetta. Thaimassa ovat homot suurempi riesa aamupaloilla ja ruokailupaikoissa. Inglesissä voit vältellä homojen paikkoja. Toisaalta onhan se hyvä, että on nyt todistetusti homoille oma suomalainen ravintola Inglesissä. Kun täällä vaaditaan todistamaan on nyt täysin aukoton omistajan videohaastattelu.

    • Toluca

      Sitä minä olen aina ihmetellyt, että miksi ne maailmalle menneet yrittäjät eivät ole kuolleet jo nälkään, kun aina vaan riidellään ja haukutaan muita; ei minkäänlaista yhteistyökykyä ole!
      Ehkä sitä nenästä vedettävää ostajaa kuitenkin sen verran löytyy, että pyörii jotenkin. Jos kaikki eripuran energia laitettaisiin yhteistyöhön ja oltaisiin toisillemme rehellisiä, menestys olisi muutaman maailmalla menestyvän (ilman suomalaisasiakkaita)yrittäjän tasoista. Meillä on vielä paljon opittavaa; se "talvisodan henki" on kauan sitten kadonnut osin kuviteltu perintö!

    • karhuaaa

      Päivän suljettu. Pannu on out. Porukat menee nykyisin karhubaariin

    • ei.hätää

      Yhden päivän vaan oli suljettu

    • pannukokiinni

      Näytti pimeltä Kuparipannu kun ohi kuljin. Onko se tosiaan lopullisesti suljettu vai pitävätkö lomaa? Ei tuollainen kiinniolo parhaaseen sesonkiaikaan ole pitemmänpäälle hyvää bisnestä.

      • PahaTrolliOlet

        Ei ole suljettu. Kokeile mennä uudestaan ohi josko nyt näkisit trollisilmilläsi sen olevan auki.

      • PääpappatrolliOlen
        PahaTrolliOlet kirjoitti:

        Ei ole suljettu. Kokeile mennä uudestaan ohi josko nyt näkisit trollisilmilläsi sen olevan auki.

        Ei tuo ollut minun trollaukseni, sillä olen jo miettimässä uusia viestiketjuja joihin ei liity ravintolat millään lailla. Pannuhan oli kiinni vain sen yhden päivän jotta saavat huilia hetken, mutta en aloituksessa väittänytkään että lopullisesti kiinni. Muita trollaajia liittyi ketjuuni.

        Uskon että tulevaisuus on sää/lomakuulumiset trollauksissa, kuten eräs ketjuni on saanut jo melkein 300 kirjoitusta, suurin osa tietenkin omiani. Feikki lomakertomuksissa on trollauksen tulevaisuus, uskon näin. Alueet joilla voisin kertoa lomailevani voisivat olla suositut Ingles tai Puertossa viereisellä saarella. Katsotaan mihin päädyn.

      • katapultti88
        PääpappatrolliOlen kirjoitti:

        Sinä olet 100% varmuudella sama henkilö joka kirjoittaa tekaistuja lomakertomuksia nimimerkillä "antigue". Viestiketjuissasi todellakin on 300 kirjoitusta ja hyvin uskon että olet ne itse kirjoittanut.

        Oletko tyytyväinen elämääsi? Anteeksi, ei sinulla ressukalla taida olla elämää.

    • PahaTrolliOlet

      Esimerkiksi, että Playa del Ingles on suljettu suomalaisilta, tuulipuku on lailla kielletty, humpa ei saa kuulua ulos (tästähän siellä kiistelläänkin, samoin rannikolla) Inglesin säät huonontuneet pysyvästi ym. ym.

    • kupripanu

      Kupripannu oli auki kun kuljin sen ohi. Aloitus ei pidä paikkansa.

      • Ei.tietoo

        Kuparipannu? Joo, on se auki. Oli kiinni yhden päivän. Ei tosin tiedä kuinka kauan se on sitten auki, oli tuossa jo kesällä juttua että on taloudellisia vaikeuksia. En sitten tiedä tarkemmin, näin uutisoitiin kesällä ja vielä syksylläkin.

    • totuuson

      söin tänä iltana parhainman pihvin mitä on koko loman ajalla ja se oli kuparipannussa ,käykää sillä ja tilatkaa pippuripihvi on muuten hyvä.

      • mikäsjosrahaaon

        Niin mut mitä maksoi? 15-20 euroa ja sama pihvi tietenkin jossain paikallisessa 10 euroa. Aika kova hintaero, eikö? Lisäksi pitää laskea että pannun juomat maksaa pari kolme kertaa enemmän kuin paikallisissa, jopa enemmän. Tulee syömisille hintaa

      • 17-27e

        Pippuripihvi on hinnaston mukaan 17 euroa. Isompi pippuripihvi maksaa 27 euroa.

      • LomalaisetTurusta
        17-27e kirjoitti:

        Pippuripihvi on hinnaston mukaan 17 euroa. Isompi pippuripihvi maksaa 27 euroa.

        OHHOH mitkä hinnat! 27 euroa pihvistä!? Vaikka toisaalta maksaahan siellä kuulemma yksi kaalikäärylekin 14,50
        Meidän porukka käy aina Yumbo ostarilla ja pippuripihvi ateriat ovat olleet luokkaa 11-13 euroa ja siihen on kuuluneet juomat kahvit ja kaikki. Onpas siinä katteet kohdillaan Kuparipannussa

      • ei.mainontaa

        Älä mainosta laittomasti!

    • Sisäfilettälähesaina

      Se Kuparipannun pippuripihvi sisäfileestä on hyvä ja 16,90 muistaakseni. Se on riittävän suuri ja tuskin kukaan ottaa sitä suurempaa. Halvin hyväksyttävä sisäfilepihvi viherpippurikastikkeella on Patio Canariossa Agaete Parkin talossa minigofradan vastapäätä ja maksaa 13,90, sekä talonviini 7,90 litran karahvi. Tätä tulee syötyä kahdesti reissussa. On hieman jänteinen pihvi (aina samanlainen), mutta huippukastike. Epäilyttää onko sisäfilettä, mutta olen syönyt sitä varmaan ainakin 15 kertaa. Ravintola on aina täynnä ja vähän hosumistunnelma. Tropicalin yläkerrassa olevassa isossa ja suositussa ravintolassa, jossa on aina esiintyjä oli aivan hirveä sisäfilepihvi n. 20 euroa, joka ei paha hinta, mutta ei minkäänlaista kastiketta. Yleensä pippuripihvi on siinä 20 euron molemmin puolin ja viinin saa keskimäärin 14 euroa pullo.

      • vähän.tarkennusta

        Onpas pirun kallista ruokaa Kuparipannussa. Muuten, viinipullo paikallisissa ei maksa 14 euroa per pullo vaan korkeintaan 4 euroa. Pippuripihvin saa hintaan 7-8 euroa paikallisista.

      • jukolista

        Johan on kallista..vaikka lomalla on...ja rahaa kuluu..varmaan kalleimpia baareja..

      • GreenFieldsIngles

        Tropicalin yläkerrassa on tosiaan iso ja suosittu ravintola missä on esiintyjiä, se ukko joka laulaa yksin vanhoja ikivihreitä Italiaisia kappaleita joutuu oman Karmansa uhriks nyt keväällä, hän ei ole siellä enään kesän jälkeen! Menkää katsomaan vielä kun ehditte!

      • tanniininenwashington
        vähän.tarkennusta kirjoitti:

        Onpas pirun kallista ruokaa Kuparipannussa. Muuten, viinipullo paikallisissa ei maksa 14 euroa per pullo vaan korkeintaan 4 euroa. Pippuripihvin saa hintaan 7-8 euroa paikallisista.

        Olet ihan oikeassa, että paikallisista saa, mutta oven yläpuolella lukee vaikkapa vihreällä tekstillä : Mercadona, tai sinisellä Carrefour, joka on tosin jo tavan tolkun tenukepin ulottumattomissa Vecindariossa

    • Vilperi55and1

      Mikäs siihen Patio Canarioon on iskenyt, kun ollut tyhjä, mennyt siitä nyt muutaman kerran ohi, eikä juuri yhtään asiakasta. Ihan kohtuulliset eväät olleet aiemmin.

      • Sisäfilettälähesaina

        Ruoka-aika on iltaisin 19.00 - 22.00 ja muulloin ovat yleensä lähes tyhjiä. On syöty satoja iltaruokailuja ja en kyllä muista yhtään viiniä viimeaikoina pullossa alle kympillä. Pihvejäkään ei missään näy kyllä alle kympillä. Varmaan kun ajaisi alle San Agustinoon tai muualle paikallisiin etäs voisi olla, mutta ei kiinnosta kun keskeiset paikat. Huvittaa kiinalainen buffet siellä 6,99 Green Fieldin vastapäätä 200 -300 metrin päässä oli halvin hinta viinille 15 euroa. On iltaisin täynnä, mutta vesi ja viini kalleimpia.

    • maaliskuussa

      Kurja juttu jos pannu on todella suljettu..ei keretty käymään kuuluisassa pannussa..toivottavasti aukeaa vielä..maaliskuussa ekaa kertaa inglessiin isolla porukalla..2-vkoksi..suvun kera..

    • kävisiellä

      En suosittele. Raiskaavat kanariansaarelaiset jo katseellaan -ja perheen pienimmät

    • ingless

      Otettiin all inculsive..kun niin hurjaksi on ravintolameininki muuttunut..onhan se helpompaakin..viime kerrasta inglesiin on jo 15-vuotta vierähtänyt..meitä ja lähtee 3-perhettä helmikuussa..

    • JanneÖ

      Ei ole suljettu. On ihan väärää tietoa.

    • mikämikäs

      Voi..voi keskellä kautta..mikä nyt.

      • EiTotta

        Ei tietenkään pidä paikkaansa.
        Pienipää trolliterroristi on taas vauhdissa.

      • Kiinni.Oli
        EiTotta kirjoitti:

        Ei tietenkään pidä paikkaansa.
        Pienipää trolliterroristi on taas vauhdissa.

        Kyllä aloitusviesti piti paikkansa. Kuparipannu oli suojettuna 25.12 vai oletko asiasta eri mieltä edelleen? Mikä siinä on vaikeata myöntää kun kiinniolo oli luettavissa pannun nettisivuilta? Sinäkö edelleen väität että auki oli 25.12 vaikka oli kiinni?
        Kukahan se on pienipäinen jäärä?

      • Matkalaiset69
        Kiinni.Oli kirjoitti:

        Kyllä aloitusviesti piti paikkansa. Kuparipannu oli suojettuna 25.12 vai oletko asiasta eri mieltä edelleen? Mikä siinä on vaikeata myöntää kun kiinniolo oli luettavissa pannun nettisivuilta? Sinäkö edelleen väität että auki oli 25.12 vaikka oli kiinni?
        Kukahan se on pienipäinen jäärä?

        Aloittaja oli aivan oikeassa. Kuparipannu oli kiinni 25. joulukuuta

    • KaatuukoKarhuTalvella

      Ja minkähän vuoksi jo ollutta yhden päivän jouluvapaata pitää "mainostaa" seuraavan vuoden maaliskuussa?
      Pienipäätrolliterroristi se keksii kaikenlaista.
      Mitä hyötyä sinulle tästä kaikesta on? Ottaako se oma perseelleenmeno noin koville, että pitää muille kostaa oma epäonnistuminen.
      Pitääpä ruveta tarkkaan seuraamaan esim. karhun aukioloja ja tiedottaa mahdollisista muutoksista näyttävästi. Ilmiselvästi olet sen "juomissa".

    • end.start

      Nyt loppuu tämä asiaton ketju tähän. Ei vastata trollille enää mitään.
      Trolli saa yrittää jatkaa mutta niille jutuille nauramme yhdessä.
      ================================================
      LOPPU.LOPPU.LOPPU.LOPPU.LOPPU.LOPPU.LOPPU.LOPPU.
      ================================================

      • Pettääkö.sydän

        Onko sulla varmaan oikeat verenpainelääkkeet? Onko nitroja riittävästi? Varo varo pappa ettei sydän petä, mistä sitten Kuparipannu saa yhtä hyvän trollaajan kuin sinä? Tähän asti olet saanut 50% alennukset "palkkana" trollauksistasi. Kuka ne jatkossa saa jos sinä joudut sairaalaan? Onko Kuparipannun -50% alennuskortti henkilökohtainen?

      • ToivottavastiEiPetä
        Pettääkö.sydän kirjoitti:

        Onko sulla varmaan oikeat verenpainelääkkeet? Onko nitroja riittävästi? Varo varo pappa ettei sydän petä, mistä sitten Kuparipannu saa yhtä hyvän trollaajan kuin sinä? Tähän asti olet saanut 50% alennukset "palkkana" trollauksistasi. Kuka ne jatkossa saa jos sinä joudut sairaalaan? Onko Kuparipannun -50% alennuskortti henkilökohtainen?

        Lääkkeet on kohdallaan, älä ole minusta huolissasi, kunto on rautaa.
        Sydän voi tietysti pettää keneltä hyvänsä.
        Toivottavasti sinäkin olet kunnossa, vaikka joskus juttujasi lukiessa tuntuu siltä, että sinulla ei ole ihan kaikki hyvin.

      • TottaSeSiisOn
        ToivottavastiEiPetä kirjoitti:

        Lääkkeet on kohdallaan, älä ole minusta huolissasi, kunto on rautaa.
        Sydän voi tietysti pettää keneltä hyvänsä.
        Toivottavasti sinäkin olet kunnossa, vaikka joskus juttujasi lukiessa tuntuu siltä, että sinulla ei ole ihan kaikki hyvin.

        Mielenkiintoista että et edes kiistänyt että saat Kuparipannusta 50% alennukset palkkana trollauksistasi. Hmmmm

        Miten me muut voisimme päästä "Kuparipannun talliin", eli trollaamaan ja saamaan alennuksia? Antaakohan muutkin ravintolat alennuksia jos mainostaa keskustelupalstoilla?

      • FatojaPannusta
        TottaSeSiisOn kirjoitti:

        Mielenkiintoista että et edes kiistänyt että saat Kuparipannusta 50% alennukset palkkana trollauksistasi. Hmmmm

        Miten me muut voisimme päästä "Kuparipannun talliin", eli trollaamaan ja saamaan alennuksia? Antaakohan muutkin ravintolat alennuksia jos mainostaa keskustelupalstoilla?

        Et kai kuvittele että yksikään baari antaa 50% alennuksia ilman vastapalvelusta.

        Siksihän täällä on jatkuvasti noita viestejä Kuparipannun puolesta ja vastaan kun tahtovat pitää ravintolansa julkisuudessa. Eikä tuo 50 % alennus tuota tappiota pannubaarille. Oluen sisäänostohinta on noin 30 centtiä tuoppi joten baari tuottaa voittoa myös noilla -50% hinnoilla

      • PieniPahaValehtelija
        FatojaPannusta kirjoitti:

        Et kai kuvittele että yksikään baari antaa 50% alennuksia ilman vastapalvelusta.

        Siksihän täällä on jatkuvasti noita viestejä Kuparipannun puolesta ja vastaan kun tahtovat pitää ravintolansa julkisuudessa. Eikä tuo 50 % alennus tuota tappiota pannubaarille. Oluen sisäänostohinta on noin 30 centtiä tuoppi joten baari tuottaa voittoa myös noilla -50% hinnoilla

        Sinä pienipäinen sitä pidät jatkuvasti julkisuudessa noilla älyttömillä valheillasi.

    • kutihuti

      No johan nyt.et tää yx saa 50% alea kun trollaatitrollaa ja palkkana varmasn yhden Ison 0,33l oluen krt päivässä.jos noi jutut pitää kutia

      • Bannunbonukset

        Bannun buolustajat on näitä joilla on 50% alennuskortti bannuun. Siksi he niin innokkaasti paikastaan juuri buhuvatkin. Ei kukaan baari ala antamaan puoleen hintaan ilman vastapalvelusta

      • enpäs.maksa
        Bannunbonukset kirjoitti:

        Bannun buolustajat on näitä joilla on 50% alennuskortti bannuun. Siksi he niin innokkaasti paikastaan juuri buhuvatkin. Ei kukaan baari ala antamaan puoleen hintaan ilman vastapalvelusta

        Ilmankos tämä "tanniininenwashington" useiden muiden nimimerkkiensä kanssa mainostaa kuparipannua. Kyllä minäkin jos saisin puolet alennusta, mutta joudun maksamaan täyden hinnan. Tai siis joutuisin, sillä minä en mene maksamaan täyttä hintaa jos samaan aikaa toiset syö ja juo puoleen hintaan kuparipannussa

      • pieniPahaValehtelija

        Pienipäinen se jaksaa samaa valehteluaan päivästä toiseen.

      • Saitko.alennusta
        pieniPahaValehtelija kirjoitti:

        Pienipäinen se jaksaa samaa valehteluaan päivästä toiseen.

        Saitko tuostakin viestistä alennusta lisää?

    • KUPARIPANNUKUPARIPANNU

      Kuparipannu.Kuparipannu.Kuparipannu.Kuparipannu. Kuparipannu.Kuparipannu.Kuparipannu.Kuparipannu. Kuparipannu. Kuparipannu.Kuparipannu. Kuparipannu. Kuparipannu.Kuparipannu. Kuparipannu. Kuparipannu.Kuparipannu. Kuparipannu. Kuparipannu.Kuparipannu. Kuparipannu. Kuparipannu.Kuparipannu. Kuparipannu. Kuparipannu.Kuparipannu. Kuparipannu. Kuparipannu.Kuparipannu. Kuparipannu. Kuparipannu.Kuparipannu. Kuparipannu. Kuparipannu.Kuparipannu. Kuparipannu. Kuparipannu.Kuparipannu. Kuparipannu. Kuparipannu.Kuparipannu. Kuparipannu. Kuparipannu.Kuparipannu. Kuparipannu. Kuparipannu.Kuparipannu. Kuparipannu. Kuparipannu.Kuparipannu. Kuparipannu. Kuparipannu.Kuparipannu. Kuparipannu. Kuparipannu.Kuparipannu. Kuparipannu. Kuparipannu.Kuparipannu. Kuparipannu. Kuparipannu.Kuparipannu. Kuparipannu. Kuparipannu.Kuparipannu. Kuparipannu. Kuparipannu.Kuparipannu. Kuparipannu. Kuparipannu.Kuparipannu. Kuparipannu. Kuparipannu.Kuparipannu. Kuparipannu. Kuparipannu.Kuparipannu. Kuparipannu. Kuparipannu.Kuparipannu. Kuparipannu. Kuparipannu.Kuparipannu. Kuparipannu. Kuparipannu.Kuparipannu. Kuparipannu. Kuparipannu.Kuparipannu. Kuparipannu. Kuparipannu. NO HEI! SIIS KUPARIPANNU

      • Kaikkei.ei.teilläOK

        Ei teillä pannulaisilla le kyllä kaikki ihan kotona, mikä toisaalta ei ole yllätys.

      • zikakoTaasAsialla
        Kaikkei.ei.teilläOK kirjoitti:

        Ei teillä pannulaisilla le kyllä kaikki ihan kotona, mikä toisaalta ei ole yllätys.

        Tämä oli taas pienipäisen trollaajamestarin uusin tuotos.
        Hänen mukaansa Kuparipannua saa trollata surutta, mutta auta armias, jos menet sitä puolustamaan.
        Nyt pienipäinen saa taas syyttää pannua mainostamisesta, vaikka itse kirjoitti vihaamansa ravintolan nimen kymmeniä kertoja. Sitten heti perään vastasi omaan tuotokseensa.
        Pienipäinen ottanut oppia Moskovan trollitehtaan toiminnasta. Tosin hänen älykkyysosamääränsä ei riitä niin fiksuun trollaamiseen. Luulee kaikkien palstan lukijoiden olevan kaltaisiansa idiootteja.

    • Tolkkua

      Täällä on ihan kahelia sakkia. Tuosta Kuparipannusta jaksetaan laittaa samaa päätöntä viestiä jo sadoittain. Kukaan ei varmaan ole missään tekemissä tuon ravintolan kanssa. Samaten tuon alennuskortin jankuttava toistaminen on tosi typerää. Ja sitten perään olet trolli, en ole trolli, valehtelet jne. Tällaista moskaa ei kirjoiteta edes amispoikien autosivuilla vaikka sielläkin on näitä onnettomia jankkaajia. En ymmärrä miten tuon saman viestin toistaminen sata kertaa auttaa ketään mihinkään. Eikö voitasi keskittyä vaikka ruoan laatuun. Kaalikääryle on nyt kyllä niin loppuunkalutta aihe, ei naurata, ei ole koskaan naurattanut.

      • Asiallista.keskustelua

        Tosiaan. En usko että kukaan on missään tekemissä tuon ravintolan kanssa tai muidenkaan, paitsi ehkä asiakkaana joskus.

        Nimimerkki: tanniininenwashington (ja sinun muut nimimerkit)
        Me pyydämme. Keskitytään asialliseen kirjoittamiseen, jookos? Eläkkeellä olet ja sinulla on varmaan aikaa, mutta ajan voi käyttää järkevämminkin.

      • tanniininenwashington

        Kun luin viestisi, tajusin itsekin miten lapsellista trollaamiseni on. Lopetan Kuparipannun mainostamisen tähän paikkaan enkä enää hauku pienipääksi ketään joka kehuu vaikkapa The Galway Girl ravintolaa tai vaikka Iskelmäbaaria.

        Anteeksi kaikille joita olen loukannut sekä omalla, että monilla muilla nimimerkeillä, kuten "zikakoTaasAsialla" ja muillakin olen trollannut.
        Anteeksi.

      • Canario.vsta1985
        tanniininenwashington kirjoitti:

        Luulen että puhun aika monen Inglésin yrittäjän puolesta jos kiitän sinua päätöksestäsi. Vaikka oletkin kanta-asiakas, se ei oikeuta sinua mainostamaan paikkaa luvatta, saati trollaamaan paikan puolesta ja sitä vastaan, kuten olet tehnyt koko talven kymmenillä nimimerkeillä ja sadoilla viesteillä. Jos joku paikka antaa alennuksia ja olet kanta-asiakas, ne eivät ole palkkaa kyseisen paikan mainostamisesta luvattomin ja moraalittomin keinoin.

        Hyvää jatkoa sinulle kuitenkin ja hyvää loppukautta kaikille täältä Inglésistä.

      • tanniininenwashington
        tanniininenwashington kirjoitti:

        Kun luin viestisi, tajusin itsekin miten lapsellista trollaamiseni on. Lopetan Kuparipannun mainostamisen tähän paikkaan enkä enää hauku pienipääksi ketään joka kehuu vaikkapa The Galway Girl ravintolaa tai vaikka Iskelmäbaaria.

        Anteeksi kaikille joita olen loukannut sekä omalla, että monilla muilla nimimerkeillä, kuten "zikakoTaasAsialla" ja muillakin olen trollannut.
        Anteeksi.

        pienipää vaihtoi taktiikkaa, kun otti käyttöön käyttämäni nimimerkin, vinkkinä: se kannattaa rekisteröidä.

      • Rauha_palstalle
        tanniininenwashington kirjoitti:

        pienipää vaihtoi taktiikkaa, kun otti käyttöön käyttämäni nimimerkin, vinkkinä: se kannattaa rekisteröidä.

        Lopettaisit jo yrittäjien haukkumisen ja mainostamisen. Olet haukkunut kaikki yrittäjät ja asiakkaat eli meidät lomalaiset. Jos joku haluaa lomallaan makkaraperunoita tai kaalikääryleitä niin se ei ole sinulta pois. Jos joku viettää aikaansa muualla kuin sinun suosikkiravintolassa niin ei kai sekään ole sinulta poissa. Samoin kuin jos joku käyttää sandaalien kanssa sukkia. Minua ainakin sandaalien remmit hiertää ihon vereslihalle jos en sukkia käytä heidän kanssa. Koittaisit saada uutta sisältöä elämääsi kuin oman suosikkiravintolasi mainostamisen, kun minä en oikein ymmärrä mitä sinä siitä hyödyt. Minullekin Kuparipannu on lempipaikka kun olemme emännän kanssa siellä käyneet jo vuodesta 1991 mutta kehua saa jos tykkää mutta sinä olet mennyt liian pitkälle mainostuksissasi. Varmasti ei yrittäjäperhekkään tykkää kirjoituksistasi.

      • Jäit.Taas.Kiinni
        tanniininenwashington kirjoitti:

        pienipää vaihtoi taktiikkaa, kun otti käyttöön käyttämäni nimimerkin, vinkkinä: se kannattaa rekisteröidä.

        Sinä kuulemma ole sama henkilö kuin antigue joka on trollannut koko talven myös Puerto de la Cruz viestejä.

        Nyt tajuan miksi olet koko ajan koneen ääressä trollaamassa milloin kuparipannun puolesta, milloin sitä vastaan. Kaikki 50% alennuskortit sun muut tuntuu nyt ihan järkeviltä kun tajuan että sinä olet ne kirjoittanut. Välillä haukut karhubaaria ja mummolaa hämäyksenä. Uskomatonta!

        Sinä antigue olet palstan päähäirikkö ja joku saisi tehdä rikosilmoituksen sinusta. Toivottavasti Aller sen tekee

      • Vainiintaas
        Jäit.Taas.Kiinni kirjoitti:

        Jaa se on onkin rekisteröity nimimerkki antigue joka on haukkunut ravintoloita koko talven. Jaahas

    • tottamooses

      KUPARIPANNU ON ERINOMAINEN RUOKAPAIKKA, KANNATTAA KÄYDÄ.

      • MooseTietää

        Mooses puhuu asiaa.
        ja Pannuun Karhun kautta jossa aperitiivi tonicit

      • Noinsemenee

        On sanottu joskus 60-luvun alussa jolloin mosse oli lähes ainoa auto (Skodan lisäksi), jonka persaukinen vippari sai hankittua, että ei ole huonoa tai hyvää mainosta. On vain mainosta. Tuo yhden ruokaravintolan nimi lienee tullut Kanariapalstoilla niin tutuksi, että jos vaikka ei olisikaan siitä kiinnostunut, niin mahdollisesti joku eka kertaa sen paikan ohi kävelevä saattaakin pysähtyä ja mennä sisälle. Jos sattuuaolemaan ruoka-aika. Ja nälkä. Nimi on nimittäin jäänyt päähän.

      • Suosinpaikallisia
        Noinsemenee kirjoitti:

        "Tuo yhden ruokaravintolan nimi lienee tullut Kanariapalstoilla niin tutuksi,.......Nimi on nimittäin jäänyt päähän.".

        Juu, mutta ei hyvässä merkityksessä. Yli kolme kertaa kalliimpi kuin muut ei ole hirveä meriitti ravintolalle

      • eikannatamainostaa
        Suosinpaikallisia kirjoitti:

        Juu ei ole hyvä meriitti. Ei sitä kannata juurikaan mainostaa

      • ZikaVaivaaEdelleen
        Suosinpaikallisia kirjoitti:

        "Tuo yhden ruokaravintolan nimi lienee tullut Kanariapalstoilla niin tutuksi,.......Nimi on nimittäin jäänyt päähän.".

        Juu, mutta ei hyvässä merkityksessä. Yli kolme kertaa kalliimpi kuin muut ei ole hirveä meriitti ravintolalle

        Sinulla sitä valheenkertomista riittää.
        Olet inttänyt yhtä asiaa kuukausikaupalla. Sitä että ruokaravintolassa olut maksaa 3,50 € tuoppi ja eräässä klo 21 aukeavassa drinkkibaarissa PIENI olut maksaa 1 €. (baarin oma ilmoitus)
        Kyseisen drinkkibaarin viereisessä karhubaarissa sitävastoin PIENI olut on jo 25 % KALLIIMPI.
        Revi tästä taas seuraavat kuukaudet, pienipää!!!

      • konkkaanko.menee
        ZikaVaivaaEdelleen kirjoitti:

        Jos sinua "ZikaVaivaaEdelleen" vaivaa joku tauti, mene hyvä ihminen lääkäriin.

        Se että Hawaii-ravintola on edullisin suomalaisravintola Inglesissä ei ole meidän asiakkaiden vika. Kannattaisi teidän siellä kuparipannussa laskea sitä 3,50 oluen hintaa niin saisitte asiakkaita, vai onko lappu jo pian luukulla kun myynti ei vedä?

      • Hawajiinsiis
        ZikaVaivaaEdelleen kirjoitti:

        Sinulla sitä valheenkertomista riittää.
        Olet inttänyt yhtä asiaa kuukausikaupalla. Sitä että ruokaravintolassa olut maksaa 3,50 € tuoppi ja eräässä klo 21 aukeavassa drinkkibaarissa PIENI olut maksaa 1 €. (baarin oma ilmoitus)
        Kyseisen drinkkibaarin viereisessä karhubaarissa sitävastoin PIENI olut on jo 25 % KALLIIMPI.
        Revi tästä taas seuraavat kuukaudet, pienipää!!!

        No eihän sinne karhubaariin sitten kannata mennä vaan inglesin edullisimpaan ravintoaan eli hawajiravintolaan. Se on muuten 3,5 kertaa edullisempi kuin inglesin kallein suomalaisravintola eli kuparipannubaari

      • tottapuhut
        Hawajiinsiis kirjoitti:

        No eihän sinne karhubaariin sitten kannata mennä vaan inglesin edullisimpaan ravintoaan eli hawajiravintolaan. Se on muuten 3,5 kertaa edullisempi kuin inglesin kallein suomalaisravintola eli kuparipannubaari

        Totta

    • tanniininenwashington

      Pyydän taas kovasti anteeksi kirjoittamiani juttuja. Ne ovat ihan tyhmiä ja lapsellisia. Minulla ottaa nupista välillä niin lujaa. Jos unohdan sen aamulääkkeen, niin näppäimistöltä tulee koko ajan ihan pelkkää potaskaa verkkoon ja vatsa menee ihan kuralle. Toistelen jotain ravintolaa ja valitan oluenhintoja. Käytän silloin myös holtittomasti nimimerkkejä joita jälkeenpäin en edes muista. Painajaisena yöllä näen unta että olen donluis ja kävelen suomiravintolan ohi ja joku työntää kaalikäärylettä väkisin suuhuni. Ilma loppuu, karmeaa, herään. Se johtuu pelkästään serotoniinin aineenvaihduntahäiriöstä etuaivolohkossa. Iltapäivällä kadun kovasti aiheuttamaani häiriötä ja mielipahaa. Lääke helpottaa jonkin verran oireita ja kirjoittelukin helpottaa lääketokkuraisen olotilaa. Joudun varmaan vielä jatkamaan jonkin aikaa (500 viestiä) ennenkuin pääsen kaipaamaani lobotomia-leikkaukseen. Sen jälkeen rauhoittuu olo ja ravintolakeskustelu täällä hiljenee. Koettakaa kestää siihen asti.

      • Rauhoit.hyvä.mies

        Kannattasiko hankkia jotain apua? Ei ole ihan normaalia että mainostat kuparipannua ja haukut kaikki muut ravintolat ja heidän asiakkaat lyttyyn. Ei se ainakaan lisää asiakkaiden määrää kuparipannussa, joka lienee sinun kantapaikkasi ja suosikkibaarisi. Jokainen ruokailkoon tai ryypätköön siellä missä tykkää, ei kai se muille kuulu millään tavalla. Rauhoitu ja lopeta kuparipannun mainostaminen sillä luulen että heillä tekee muutenkin tiukkaa kun kaikki puhuvat että suosikkiravintolasi on 3,5 kertaa kalliimpi kuin muut paikat, mitä se hinnastojen perusteella onkin. Loputkin asiakkaat katoavat jos jatkat kirjoittamista

    • tanniininenwashington

      Tuon 3,5 kertaa yksinkertaisemman mommilalaiseläkeläisen monologi alkoikin taas tänään käyttämäni nikin kera.

      Tänään aion itsekin mennä pannuun ja homomonttuun, sieltä viilletän iskelmän ja galwayn kautta kontulaan.

      "Loputkin asiakkaat katoavat jos jatkat kirjoittamista"

      Veikkaan että sinun pienipään jankutuksen myötä väki lisääntyy, tosin tänäänkin pannu menee lopullisesti kiinni tältä päivältä yömyöhällä.

      Karhun 4,90€:n sinappi katso vaikka casa-lehdestä on 100% kalliimpaa kuin Hawaiissa sen voi vaikka Berry todistaa.

      • Pannunomistajaolet

        No kukaan ei varmaan laaturavintolassa tilaa pelkkaa sinappia ja mausteet kuuluvat ruoan hintaan.
        Jos tilaat ruokaa Hawaiissa, karhuravintolassa tai missä tahansa muualla niin mausteet samaan hintaan. Normaali käytäntö.

        Maksaako sinun omistamassa baarissa eli kuparipannussa mausteet erikseen? Se sopisi hyvin kuvioihin sillä tehän laskutatte kuitin tulostamisestakin kuulemma 0,50€

        Milloin keksitte laittaa astioiden pesumaksun?

      • tanniininenwashington
        Pannunomistajaolet kirjoitti:

        Jos tilaan lihiksen ja lidlin makkaran sinapilla, ja nuolen sinapin, muun pistän basuraan, niin eikö tällöin sinappi maksa 4,90€

        Sisäänkäyntien vieressä on sellainen oranssipohjainen kyltti joissa kerrotaan mnkälaisesta paikasta on kyse.

        R= Restaurant, on ulkomaan kieltä, mutta suomeksi ravintola
        Bc= Bar / cafeteria, on ulkomaan kieltä mutta suomeksi baari / kahvila

        pienipäälle taas mietimistä, mikä on basura.

      • Pappa.Porista

        Jos ostat lihiksen ja makkaran niin saat mausteet ilmaiseksi. Ei niille tule mitään hintaa idiootti. No, ehkä kuparipannussa saattaa tulla koska te laskutatte kaiken erikseen mm. kassakuitista peritte kuulemma 0,50
        Oikeat ravintolat eivät tullaiseen sorru. Tätähän sinä sydäntautinen pappa et tajua.

        Sinun kaalikäärylebaarissa eli kuparipannussa sensijaan tulee yhdelle kääryleelle hintaa jopa 14,00

        "pienipäälle taas mietimistä, mikä on basura"

        Tiedän toki koska osaan espanjaa hyvin. Basura, se olet sinä.

      • Alennuskorttilainen
        Pappa.Porista kirjoitti:

        Antigue ei vaan hyväksy sitä että Kuparipannu on Inglesin kallein suomalaisravintola. Keskimäärin 3,5 kertaa kalliimpi kuin edullisin eli Hawaii-ravintola.
        Kuparipannu on suht edullinen jos on kanta-asiakaskortti jolla saa 50% alennukset, mutta niitäpä ei jokaisella anneta. Omaa korttia voi pyytää tiskiltä, mutta kannattaa varautua siihen ettei sitä saa. Kuparipannun talous on kuralla ja alennuskortteja ei mielellään enää myönnetä, näin kuulin.

      • tanniininenwashingon

        Käytiin tänään niin mummolassa kuin kuparipannussakin, istuttiin kummassakin tunnin verran. mummolassa oli keskimäärin 15 asiakasta, 4 söi sinä aikana, pannussa oli keskimäärin 60 asiakasta, ja meitä kaljan lipittäjiä oli 6, muut olivat ruokailevia. kännissä ei ollut kukaan.

        pienipään ongelmana on siellä mommilan metsässä räntäsateessa että todellisuus puuttuu.

      • PäätrolliOlet
        tanniininenwashingon kirjoitti:

        Käytiin tänään niin mummolassa kuin kuparipannussakin, istuttiin kummassakin tunnin verran. mummolassa oli keskimäärin 15 asiakasta, 4 söi sinä aikana, pannussa oli keskimäärin 60 asiakasta, ja meitä kaljan lipittäjiä oli 6, muut olivat ruokailevia. kännissä ei ollut kukaan.

        pienipään ongelmana on siellä mommilan metsässä räntäsateessa että todellisuus puuttuu.

        Vai että 66 asiakasta baarissa jossa on 18 asiakaspaikkaa. Sinä se jaksat valehdella. Missä nämä ruokailivat, lattiallako?

    • tibbamukistaölviä

      Tosiaa.pannulussa oli yli 70asiakasta..kaikilla tippamukissa olutta..1.5dl..hinta 8.20..mittanauhat kierti asiakkaalta toiselle.päänympäri...kun kaverit kysy.et mitä porukkaa ja mikä nimi..kaikki 70-huutivat :tarmo tanniini

    • ehkänäin

      Ai kuparipannu on sitten mennyt lopullisesti kiinni. Ymmärrän koska olihan se aikamoinen räkälä ja vielä 3-4 kertaa kalliimpi kuin muut paikat. No, ehkä perheravintolan pitäjät pistävät kaiken pankin maksettavaksi ja avaavat uuden paikat?

    • eglessi

      Vai on mennyt kiinne..kovastihan siitä on kirjoiteltu..no..jos avaavat sen jonnekkin muualle..onhan se vanha yritys..vaiko eläkkeelle jäivät..

      • tanniininenwashington

        sehän menee kiinni joka päivä, turha tuota on alle 42 senttisen pään täällä tolkuttaa, keskiviikkona jos kävisi itsekin syömässä 3-4x kalliimpaa ruokaa kuin ranskisjuottolassa ikinä.

      • yökyöpelille

        Pää löystyy ja turpoaa kun kirjoittelee keskellä yötä. Suosittelen lisää unta ja raittiutta niin pysyy mölyt mahassa.

      • hajosikopää
        yökyöpelille kirjoitti:

        Pää löystyy ja turpoaa kun kirjoittelee keskellä yötä. Suosittelen lisää unta ja raittiutta niin pysyy mölyt mahassa.

        Totta turiset. Tuo tanniininenwashington on kirjoittanut kello 3:20
        Lienee joko työtön tai eläkkeellä. Veikkaisin että eläkkeellä, ja syynkin saatamme tietää kun trollin juttuja mietimme.
        Hän on menossa keskivikkona pannuun. Saakohan hän nyt ilmaiset ruoat kun on koko talven pannua mainostanut sadoilla viesteillä ja nimimerkeillä?

    • yöpupi

      Onko se kiinni päivät..niinkuin tuo yökirjoittaja kertoo..jos siitä on tullut yöbubi..kun tuo yökirjoittajakin oli siellä.3.20..päivät kiinni ja yöllä auki..notoiset jaksaa yön juoda..onhan sekin lomaa.käyköhän paljon ihmisiä kun on uudet aukioloajat.

    • inglesbugerko

      Yöt auki?.myydäänkö siellä yöllä ruokaakin..vai ainoastaan drinkkejä ja 9,20€ isoja.onko siitä tullut kebab paikka.

      • Mikkis77

        Hinnoista en tiedä kun en muista mutta eihän Kuparipannu mikään oikea ravintola ole. Tavallinen kaljabaari josta puolisammuneet juopot ostaa kaalikääryleitä ruoaksi. Siksi olinkin siellä örveltämässä mutta en muista otinko kääryleitä. Ilmeisesti otin kun meni yli pari sataa rahaa siihen paikkaan

    • tanniinenwashington

      Olen ihan sekaisin tanniineista. Pyöritän lukua 3,5 kertaa, 4-5 kertaa eikun 3,5 kertaa ainakin miljoona kertaa täällä. Minulla ei toimi mikään, vetelät on koko ajan housuissa ja houruan milloin mitäkin ravintola-huuhaata. Käytän koko ajan nimimerkkejä jotka ovat 3,5 x jotakin. Sain juuri tietää älykkyysosamääräni ja se on 3.5. Ja se on yhtä paljon kuin on toimivia aivosoluja turvonneessa päässäni. Lopetan nyt kun tuli taas vetelät housuun. Jatkan ensi yönä kertomalla taas näistä ravintoloista kertotaulua.

      • TulikoPapalleSelväksi

        Laita vaikka vaipat niin ei tarvitse paskoa housuun. Taidat olla sen ikäinen että vaipat on sulle jo ihan tuttu juttu.

        Sinulle nitropapparainen tiedoksi ettei ole laitonta kertoa ravintoloiden hintatasosta. Jos sinun baari (Kuparipannu) on kalliimpi kuin muiden niin sen me asiakkaat lukijoille kerromme. Sekös sinua vituttaa kun lukijat saavat kuulla totuuden kaalikäärylebaarisi hinnoista.

        Tuliko tämä nyt selväksi, HÄH?!?

      • tanniinenwashington
        TulikoPapalleSelväksi kirjoitti:

        Laita vaikka vaipat niin ei tarvitse paskoa housuun. Taidat olla sen ikäinen että vaipat on sulle jo ihan tuttu juttu.

        Sinulle nitropapparainen tiedoksi ettei ole laitonta kertoa ravintoloiden hintatasosta. Jos sinun baari (Kuparipannu) on kalliimpi kuin muiden niin sen me asiakkaat lukijoille kerromme. Sekös sinua vituttaa kun lukijat saavat kuulla totuuden kaalikäärylebaarisi hinnoista.

        Tuliko tämä nyt selväksi, HÄH?!?

        Ravintolan hintataso, hintataso, taso, taso.
        Olen taas ihan sekaisin hintatasoista. Pyöritän lukua 3,5 kertaa, 3,5 kertaa eikun 3,5 kertaa ainakin miljoona kertaa miljoona täällä. Minulla ei toimi mikään, vetelät on koko ajan housuissa ja höpötän milloin mitäkin ravintola-potaskaa. Käytän koko ajan nimimerkkejä jotka ovat 3,5 x jotakin. Sain juuri tietää älykkyysosamääräni ja se onkin 2.5. Laskivat pisteet tuosta HÄH?!? kommentista. Ja se on melkein yhtä paljon kuin on toimivia aivosoluja turvonneessa päässäni. Lopetan nyt kun tuli taas vetelät housuun. Munuaisenikin ovat väärin päin selässä ja työntävät keltaista tavaraa kohti aivokoppaa. Siitä johtuu tämä erikoinen kirjoitustyyli. Jatkan ensi yönä klo 03:30 kertomalla taas näistä ravintoloista kertotaulua. 3,5 nitroa ei auta. Joudun pitämään tauon nyt kun ylihoitaja ottaa tämän päätteen pois ja laittaa sen lepäämään. Itse pörrään osastolla puoleen yöhön ja herättelen tovereitani.

      • Juho-Olavi
        tanniinenwashington kirjoitti:

        Valehtelet! Mutta tämä onkin totta --->

        Olut Kuparipannubaarissa: 3,50
        Olut Hawaii-ravintolassa 1,00

        3,5 kertaa edullisempi on Hawaii-ravintola kuin Kuparipannubaari

      • tulemiitinkiin
        tanniinenwashington kirjoitti:

        Ravintolan hintataso, hintataso, taso, taso.
        Olen taas ihan sekaisin hintatasoista. Pyöritän lukua 3,5 kertaa, 3,5 kertaa eikun 3,5 kertaa ainakin miljoona kertaa miljoona täällä. Minulla ei toimi mikään, vetelät on koko ajan housuissa ja höpötän milloin mitäkin ravintola-potaskaa. Käytän koko ajan nimimerkkejä jotka ovat 3,5 x jotakin. Sain juuri tietää älykkyysosamääräni ja se onkin 2.5. Laskivat pisteet tuosta HÄH?!? kommentista. Ja se on melkein yhtä paljon kuin on toimivia aivosoluja turvonneessa päässäni. Lopetan nyt kun tuli taas vetelät housuun. Munuaisenikin ovat väärin päin selässä ja työntävät keltaista tavaraa kohti aivokoppaa. Siitä johtuu tämä erikoinen kirjoitustyyli. Jatkan ensi yönä klo 03:30 kertomalla taas näistä ravintoloista kertotaulua. 3,5 nitroa ei auta. Joudun pitämään tauon nyt kun ylihoitaja ottaa tämän päätteen pois ja laittaa sen lepäämään. Itse pörrään osastolla puoleen yöhön ja herättelen tovereitani.

        Lopeta nillitys ja tule Kuparipannuun miitinkiin. Yleensä vain jäsenet pääsevät osallistumaan mutta haluamme hieman jutella kanssasi siitä miten olet Kuparipannua koko talven mainostanut ja haukkunut maksavia asiakkaita jotka kertovat ravintola-arvosteluita ja siten olet karkottanut osan asiakkaista. Lisäksi olet syyllistänyt ja haukkunut muita suomalaisravintoloita. Et ole saanut omistajaperheeltä lupaa mainostamiseen joten he varmaan myös tahtovat keskustella kanssasi luvattomasta mainostamisestasi Suomi24 palstalla.

      • Kyllästyttää

        Kyllähän tämä näillä sivuilla esiintyvä yhden ravintolan jatkuva parjaaminen ja vainoaminen olisi rikosilmoituksen ja hyvityssakkojen paikka. Ellei sitten ole jo prosessi menossa.

      • Sivustahuutelija
        Kyllästyttää kirjoitti:

        Kyllähän tämä näillä sivuilla esiintyvä yhden ravintolan jatkuva parjaaminen ja vainoaminen olisi rikosilmoituksen ja hyvityssakkojen paikka. Ellei sitten ole jo prosessi menossa.

        En usko että ravintoloiden hintatietojen kertominen netissä ylittää edes tutkintakynnystä ja mikä olisi rikosnimike? Kunnianloukkaus ei ainakaan koska yrityksen kunniaa ei voi loukata. Olen seurannut keskustelua hymyillen ja huomannut että trollit kertovat vain totuuksia, kuten juuri hintatietoja, mutta se on ilmeisesti suututtanut jotkut tahot. Lienevät noita kalliiden ravintoloiden omistajia nuo suuttuneet? Lisäksi trollit ovat varmasti suojanneet omat yhteytensä niin että vaikea on jäljittää kuka kirjoitti ja mitä. Mahdollista se varmaan on, mutta alkaako kukaan tutkimaan jos joku kanarialainen yrittäjä on pahoittanut mielensä kun heidän hinnastoaan levitetään netissä.

      • LopattakaaHaukkuminen
        Kyllästyttää kirjoitti:

        Kyllähän tämä näillä sivuilla esiintyvä yhden ravintolan jatkuva parjaaminen ja vainoaminen olisi rikosilmoituksen ja hyvityssakkojen paikka. Ellei sitten ole jo prosessi menossa.

        Toivon että prosessi on jo menossa ja haukkujat saadaan vastuuseen. Varsinkin se eräs joka sanoo olevansa kuparipannun ystävä. Karhubaaria on lyöty ja haukuttu koko talven ilman mitään todisteita. Karhubaariahan sinä tarkoitit kun sanoit että yhtä ravintolaa parjataan ja vainotaan. Mukamas sinappikin maksaa siellä 4,90
        Karhubaarin haukkujat sitten esittää jotain todisteita kuten hinnastoja väitteidensä tueksi. Ei ole kuulunut. Hinnastot kertovat paikkojen hintaerot.

      • tanniininenwashington
        LopattakaaHaukkuminen kirjoitti:

        Toivon että prosessi on jo menossa ja haukkujat saadaan vastuuseen. Varsinkin se eräs joka sanoo olevansa kuparipannun ystävä. Karhubaaria on lyöty ja haukuttu koko talven ilman mitään todisteita. Karhubaariahan sinä tarkoitit kun sanoit että yhtä ravintolaa parjataan ja vainotaan. Mukamas sinappikin maksaa siellä 4,90
        Karhubaarin haukkujat sitten esittää jotain todisteita kuten hinnastoja väitteidensä tueksi. Ei ole kuulunut. Hinnastot kertovat paikkojen hintaerot.

        Kirjoitin esimerkin tuon pienipään ajatuksenjuoksusta, siitä 4,90€ sinapin hinta.

        "Karhu Music Bar
        28. tammikuuta ·

        ONX NÄLKÄ ? NYT SAA HYVÄÄ HALVALLA !!!

        ISO TAPAS LAUTANEN: 2 ISOA LIHAMAKKARAA, REILUSTI TUORETTA PERUNASALAATTIA, SUOLAKURKKUA... YHTEENSÄ VAIN: 5 €UROA!!
        LÄHTEE VARMASTI NÄÄS ISOMPIKIN NÄLKÄ!!! TULE HAUKKAAMAAN !! Nammmm !!"
        Siis yksi Lidlin makkara 5€ pienipään laskuopin mukaan.

      • Pienipää

        Ei kun saat vitosella kaksi makkaraa. Aivan sama syötkö yhden vai molemmat, saat kaksi joka tapauksessa muut ruoat.

        Kuparipannussa saat ostamalla "Suomilautanen kahdelle" -annoksen 14,00 eurolla vain YHDEN kääryleen, eli yhdelle kääryleelle tulee hintaa 14,00
        Jos saisit kaksi, tulisi yhdelle hintaa 7,00

        Karhuravintolassa saat vitosella siis kaksi makkaraa, syöt molemmat tai et.

      • Kyllästyttää
        Sivustahuutelija kirjoitti:

        En usko että ravintoloiden hintatietojen kertominen netissä ylittää edes tutkintakynnystä ja mikä olisi rikosnimike? Kunnianloukkaus ei ainakaan koska yrityksen kunniaa ei voi loukata. Olen seurannut keskustelua hymyillen ja huomannut että trollit kertovat vain totuuksia, kuten juuri hintatietoja, mutta se on ilmeisesti suututtanut jotkut tahot. Lienevät noita kalliiden ravintoloiden omistajia nuo suuttuneet? Lisäksi trollit ovat varmasti suojanneet omat yhteytensä niin että vaikea on jäljittää kuka kirjoitti ja mitä. Mahdollista se varmaan on, mutta alkaako kukaan tutkimaan jos joku kanarialainen yrittäjä on pahoittanut mielensä kun heidän hinnastoaan levitetään netissä.

        Kuparipannun menu hintatietoineen (kuten ainakin osittain sen toisenkin suomalaisravintolan) löytyy netistä heidän omilta kotisivuiltaan, joten se hintojen levittämisestä täällä. Muut suomalaisten paikat ovatkin pääasiassa ns. juottoloita ja tanssipaikkoja.

        Jokaisella on oikeus halutessaan maksaa niistä kääryleistä tai oluesta vaikka sata euroa, jos haluaa. Tai olla maksamatta, silloin kait mennään esim. sinne Karhubaariin halvan oluen ääreen. Turha siitä on täällä peistä taittaa kenenkään.

        Tämänhän tietenkin jokainen järkevä ihminen tajuaa, mutta jollain taholla tai tahoilla on selvästi muuta mielessä täällä riehuessaan.

    • Hyvintehtynäisojako

      En usko että yksi kääryle maksaa 14€ ja kaksi 28€ eihän niitä kukaan ostaisi ..noilla hinnoilla..kai siihen jotakin muuta kuuluu..vai onko ne jättikokoisia.bellairin lähellä saa lohileivänkin alle 14€..ja se on hyvin tehty..

      • faktatesiin

      • faktatesiin
        faktatesiin kirjoitti:

        47. Kaalikääryleet, puolukkahilloa ja perunamuusia €11,50
        http://kuparipannu.net/ruokalista/

        Voi ei! En huomannut hinnastossa tätä:

        61. Suomilautanen kahdelle 28,00
        - kaalikääryle, lihapullia....

        Yhdelle kaalikääryleelle voi siis tulla todellakin hintaa 14,00 kuten täällä olet monet kertoneet. Jos siis ostaa nuo annokset niin sehän se tulee sillon hintaa yhdelle, eli 14,00

      • ÄlykköKirjoitti

        Kylläpä olet fiksu. Tuskin kukaan muu kanariankävijä olisi tätä huomannut. Oletko jo Mensan jäsen? Ellet ole, voisin suositella Sinua järjestöömme. Älyköt ovat aina meille tervetulleita!

    • nobad

      Ei paha hinta.

    • winotintos

      Grillilautanen on hyvä..ja maukas hyvän punaviinin kanssa

      • Eipersaukisille

        Bannu on baras ravintola. Varsinkin grilli-ilta on mahtava ruokien suhteen. Bannu ei tosin ole bersaukisille

    • Pappa.Posiolta

      Kyllä on hieno paikka tuo Kuparipannu. Mahtava tunnelma ja aivan upeata ruokaa. Kukaan ei maailmassa tee niin hyvää ruokaa kuin kuparipannun kokit. Ajattelin että jos vielä saisin pikalähdön että pääsisin vielä pannuun tällä kevätkaudella, yritän parhaani

    • Rakastuneetpannuun

      Ei ole pannu suljettu!!!

      Ehkä yhden päivän oli kiinni. Rakastamme Kuparipannua koska se on mielestämme edullinen ja viihtyisä ravintola. Hinnoista viis, sillä laaturavintoloissa laatu maksaa.

      Rakastamme Kuparipannua

    • tottamooes

      pannu on paras ruokapaikka, muut suomipaikat ovat räkälöita.

    • Vienotintos

      Suussa sulavaa ruokaa hyvä palvelu ja nopea suomilautanen ehdoton huippu gurmee annos 12cl vinotinton kanssa..ai ku vie kielen..mennessä ja melke ilmainen..

      • kallista.pannussa

        Puhutko nyt ravintola mummolasta, mainaan kun kuparipannun ruoka ei ole ilmaista ja suomilausella kaalikääryle maksaajo 14,00
        Pelkkä olut on 3,50 ja mitä sitten 12cl viiniä? Olisiko 12€ vai saako pannubaarista edes viiniä?
        Samaa viiniä tosin saa lasipullossa Hiperdinosta 0,99 ja siihen lyödään vaan junttikate päälle.

      • huhmitähintoja
        kallista.pannussa kirjoitti:

        Puhutko nyt ravintola mummolasta, mainaan kun kuparipannun ruoka ei ole ilmaista ja suomilausella kaalikääryle maksaajo 14,00
        Pelkkä olut on 3,50 ja mitä sitten 12cl viiniä? Olisiko 12€ vai saako pannubaarista edes viiniä?
        Samaa viiniä tosin saa lasipullossa Hiperdinosta 0,99 ja siihen lyödään vaan junttikate päälle.

        Huh, onpas kuparipannussa katteet kohdillaan. Ei tuolle ole köyhällä asiaa. Pitänee mennä mummolaan tai vaikka hawajiravintolaan

      • Mirkku556
        huhmitähintoja kirjoitti:

        Huh, onpas kuparipannussa katteet kohdillaan. Ei tuolle ole köyhällä asiaa. Pitänee mennä mummolaan tai vaikka hawajiravintolaan

        Hawaii-ravintola onkin edullisin suomalaisravintola Inglesissä. Kuparipannu lienee kallein

      • Käytiintaas
        Mirkku556 kirjoitti:

        Hawaii-ravintola onkin edullisin suomalaisravintola Inglesissä. Kuparipannu lienee kallein

        Hawaii on tuskin auki uudella kaudella. Sulkee kohta muutenkin tämän kauden. Ei taaskaan ollut alkukaudesta porukkaa, eikä myöskään nyt loppukaudesta kun kävin katsomassa. Pieni olut 2,5 € ja iso 4 euroa. Kuparipannu ei jäänyt väliin tälläkään reissulla.

      • taasvalehtelet
        Käytiintaas kirjoitti:

        Olut Hawaijissa halvimmillaan euron joten lopeta valehtelu. Kävimme kolmeen eri otteeseen Inglesissä tällä kaudella. Marraskuussa, tammikuussa ja helmikuussa pikalähdöllä. Joka ilta oli tupa täynnä Hawaijissa ja viihtyisä meno, aivan kuten karhubaarissa ja onionissa. Ne ovatkin suosituimmat paikat Inglesissä. En ymmärrä miksi sinun pitää jakaa täällä väärää tietoa? Jos sinua köyhää oluen hinta hirvittää, mene karhubaariin. Olut 1,25€

      • Enolesokea
        taasvalehtelet kirjoitti:

        Jos olet käynyt, niin näet oluen hinnan isolla seinässä kun tulet Ässässästä. Minulle ei ole hinnoilla väliä, mutta kun annetaan väärää tietoa. Turha on jauhaa perätöntä tietoa kun vasta taas olin. Hawaissa ei ole porukkaa. Olen tällä kaudella joutunut istumaan aina loppuillan Ässässä, jossa on oikeasti aina lähes täysi ravintola. Hawaiissa on 1 -3 henkeä ja Karhussa hieman enempi. On tullut istuttua todella monta iltaa Ässässä ja samalla käynyt katsomassa Hawaiin ja Ässän. Viime kaudella huudattivat hurjan kovalla musiikkia siinä nykyisen Hawaiin paikalla häiriten Ässää. Nyt on ilmeisesti tullut kielto. Porukat ovat aina siellä missä muutkin. On todella ihme jos Hawaii on auki tuolla asiakasmäärällä nyt seuraavalla kaudella.

      • taasvalehtelet
        Enolesokea kirjoitti:

        Taas sinä valehtelet. Mitä väärää tietoa on annettu? Olut on Hawajissa halvimmillaan euron ja karhussa 1,25.
        On se kummallista kun me kävimme monen viikon aikana niin aina oli täyttä ja hyvä meno. Sinä kun käyt niin on aina tyhjää. Omituista. Me asiakkaat kyllä tiedämme että Hawaji- ja karhubaari ovat suosituimpia baareja Inglesissä. Kävimme kokeeksi Mummolassa ja Kuparipannussa. Varsinkin Kuparipannu oli tyhjä vaikka istuimme ja ruokailimme 20:00-22:30 ajan useasti.

        "Porukat ovat aina siellä missä muutkin."

        Vain tästä olemme samaa mieltä. Asiakkaat ovat Hawaji- ja karhubaarissa. Osa Onionissa ja Äsässä

      • lappu.luukulle

        Me kävimme Kuparipannussa lomamme aikana 6 kertaa ja aina olimme melkein ainoat asiakkaat iltalla. Ryysyrannassa, Ässässä ja varsinkin Hawaii-ravintolassa ja Karhuravintola olivat täynnä. Ehkä se kertoo paikkojen suosioista jotain ja eikös Kuparipannu mene kiinni tämän kauden jälkeen kun rahat loppuvat. Näin olen lukenut ja kuullut

      • Enolesokea
        taasvalehtelet kirjoitti:

        Taas sinä valehtelet. Mitä väärää tietoa on annettu? Olut on Hawajissa halvimmillaan euron ja karhussa 1,25.
        On se kummallista kun me kävimme monen viikon aikana niin aina oli täyttä ja hyvä meno. Sinä kun käyt niin on aina tyhjää. Omituista. Me asiakkaat kyllä tiedämme että Hawaji- ja karhubaari ovat suosituimpia baareja Inglesissä. Kävimme kokeeksi Mummolassa ja Kuparipannussa. Varsinkin Kuparipannu oli tyhjä vaikka istuimme ja ruokailimme 20:00-22:30 ajan useasti.

        "Porukat ovat aina siellä missä muutkin."

        Vain tästä olemme samaa mieltä. Asiakkaat ovat Hawaji- ja karhubaarissa. Osa Onionissa ja Äsässä

        Torstaisin on euron olut. Turhaan te täällä väitätte kun ei ole porukkaa, niin ei ole juuri Hawaiissa ja Karhussa. Karhu on kuitenkin petrannut kun laittoi ikkunat ja oli jo paremmin väkeä kun alkukaudesta sesonkiaikaan. Karhu taitaa tulla toimeen maahantuonnilla. Ei ole kumpaakaan vastaan, mutta ollaan siellä missä muutkin. Ässässä on kalleimmat hinnat, mutta silti paljon porukkaa. On kyllä hyvällä paikalla ja vuokrakin sen mukainen.

    • uudestahan

      Grillilautanen ja piono nor 2008..kyllä oli herkullista...kannatti käydä taas..
      ei oo turhaan kehuttu inglesin ykkösmestaksi..ja halpaa.niinkuin pyörälläajo..

    • erikjalisbeth

      Me syötiin tuo suomilautanen..pyydettiin domaile de romaile 12cl. ja on niin tyyristä muualla mutta kun kerran käy laatupaikassa niin siten se sopii.niin.se on vain.hyvä ruoka..vähän tavallinen.mutta näin lomalla voi hurvitella.

      • Laatutietoinen69

        Miltä maistuu laatupaikassa kaalikääryle viinin kera? Oletko koskaan muuten suomessa maistunut kaalikäärylettä kera viinin? On ihan eri makuista kuin tuoremehun kanssa.

    • kuullutolethuhua

      Olen kuullut huhua ettei aukea anää syksyllä.

    • hanastavieläkylmää

      1€ isotuoppi kuparissa tarjous..halpaa ja hyvää.vielä hanasta..happyhourii kokoajan

      • jottasemmosta

        Kyllä maksaa Kuparipannussa 3,50 per tuoppi. Samanlainen tuoppi Hawaji-ravintolassa euron, Karhubaarissa ja Kontulan Helmessä 1,25

      • tottapuhut
        jottasemmosta kirjoitti:

        Kyllä maksaa Kuparipannussa 3,50 per tuoppi. Samanlainen tuoppi Hawaji-ravintolassa euron, Karhubaarissa ja Kontulan Helmessä 1,25

        Juuri oikein on hinnat viestissäsi

      • Muori.Kouvolasta
        jottasemmosta kirjoitti:

        Kyllä maksaa Kuparipannussa 3,50 per tuoppi. Samanlainen tuoppi Hawaji-ravintolassa euron, Karhubaarissa ja Kontulan Helmessä 1,25

        Kuparipannu onkin 3,5 kertaa kalliimpi kuin edullisin suomalaisravintola Inglesissä Tämän voi jokainen hinnastoista itse todeta

      • tottahanseoli
        Muori.Kouvolasta kirjoitti:

        Kuparipannu onkin 3,5 kertaa kalliimpi kuin edullisin suomalaisravintola Inglesissä Tämän voi jokainen hinnastoista itse todeta

        Totta. Tarkastin hinnastoista kun en ensin uskonut sinua

      • EiPelkkääKaljaa
        tottahanseoli kirjoitti:

        Totta. Tarkastin hinnastoista kun en ensin uskonut sinua

        Kun te niitä hinnastoja jatkuvasti selaate, niin kertokaahan paljonko pippuripihvi maksaa karhussa, hawajissa ja helmessä. Vertaillaan niitäkin hintoja välillä. Pitäähän sitä syödäkin oluenjuonnin välillä.

      • Kallispannu
        tottahanseoli kirjoitti:

        Totta. Tarkastin hinnastoista kun en ensin uskonut sinua

        Pannu ei oo persaukisille. Kannattaa vara pari sataa per nuppi jos menee. Pelkästään yksi kaalikääryle maksaa 14,00

      • MätäPienipää

        Missä olet päässyt kaalisi noin pahoin palelluttamaan, Inglesin tuulessako?

      • oli.kallis.paikka
        Kallispannu kirjoitti:

        Pannu ei oo persaukisille. Kannattaa vara pari sataa per nuppi jos menee. Pelkästään yksi kaalikääryle maksaa 14,00

        Meillä meni 600 euroa kahteen pekkaan eikä juuri edes syöty mitään :(

    • eerograni

      Mitä te tästä jauhatte? Kuparipannu sulki ovensa keväällä 2015 ja paikka on pimeänä. Joku trolli jaksaa vielä pitää yllä tätä lankaa. Irtaimistokin myytiin viime kesänä. Mummolaan on suunnattava jos haluaa syödäkseen kunnolla.

      • KohtiMummolaa

        Irtaimisto kuulemma takavarikoitiin kiinteistön omistajan toimesta maksamattomien vuokrien takia kesällä, ei niitä myyty. Näin täällä uutisoi kesällä sellaiset joilla on oikeata tietoa. Älä sinä levitä väärää tietoa.

        Siinä olemme samaa mieltä että Mummolaan kannattaa suunnata jos mielii syödä kunnolla, ja vielä edullisesti.

      • Sinnevaan
        KohtiMummolaa kirjoitti:

        Homojen iltabilepaikka sopii hyvin ruokailuun. Mummolaan vaan! Itse ei uskalla käydä kun päivällä.

      • Ulos.kaapista
        Sinnevaan kirjoitti:

        Homojen iltabilepaikka sopii hyvin ruokailuun. Mummolaan vaan! Itse ei uskalla käydä kun päivällä.

        Pelkäät siis että humalassa estot katoavat ja tulet kaapista ulos illan ajaksi. Tiedän että olet tehnyt sen monesti ennenkin. Tule rohkeasti vaan. Ei se ole häpeä rakastaa miestä. Enemmän minua naurattaa te kaappihomot jotka häpeätte omaa seksuaalisuuttanne.

      • VälilläOikeaaTietoaa
        KohtiMummolaa kirjoitti:

        Irtaimisto kuulemma takavarikoitiin kiinteistön omistajan toimesta maksamattomien vuokrien takia kesällä, ei niitä myyty. Näin täällä uutisoi kesällä sellaiset joilla on oikeata tietoa. Älä sinä levitä väärää tietoa.

        Siinä olemme samaa mieltä että Mummolaan kannattaa suunnata jos mielii syödä kunnolla, ja vielä edullisesti.

        Pelkkiä valheita kirjoitat ja itsellesi vastaat.
        Kuparipannu toimii kauden loppuun ihan normaalisti ja aukeaa taas ensi lokakuussa kesätauon jälkeen. Silloin alkaa 15. kausi nykyisillä omistajilla. Hyvin siis menee ja sekös pienipäistä venkulaa harmittaa.

      • Hetero44
        Ulos.kaapista kirjoitti:

        Pelkäät siis että humalassa estot katoavat ja tulet kaapista ulos illan ajaksi. Tiedän että olet tehnyt sen monesti ennenkin. Tule rohkeasti vaan. Ei se ole häpeä rakastaa miestä. Enemmän minua naurattaa te kaappihomot jotka häpeätte omaa seksuaalisuuttanne.

        Yleensä ne jotka vihaavat homoja ovat itse kaappihomoja. Ei ole mitään muuta mielessä kuin "homokaasu" ja baarit joissa saattaa olla joku homo.
        Kai se tietenkin heitä kiinnostaa kun pitää homot olla mielessä jatkuvasti niin puheissa, kirjoituksissa kuin ajatuksissa, mutta miksi he ovat kaapissa? Hylkäävätkö kaverit ja vanhemmat jos se tulevat kaapista ulos? Me jotka olemme heteroja, ei meille oe homoista vaaraa, eikä meidän tarvitse päivästä toiseen hokea homojuttuja, saati kirjoitella niistä netissä.

      • Sinnevaan
        Hetero44 kirjoitti:

        Minusta ei saa homoa tekemälläkään. Turhaan te yritätte vääntää. Lapsesta saakkaa on opetettu, että homot ovat sairaita irstailijoita, eikä katsanto ole muuttunut miksikään. Vastahan se oli vielä lainvastaista ja muslimimaissa tapetaan edelleenkin homoja.

    • hyväpaika

      Oli hyvää somelauta saatiin tuplasti vielä...ja iso annoskoko ja reilu alennus mukava henkilökunta iloisuus mieli..nasta mesta.mistä negatiivi ei kallis olut.hyvä olut.meille kelpa.ei kylmä paikka.ilma lämmin.maha täynä.sijainti hyvä.suojapaikka.menkä maistama.

    • onkonäinn

      Onko kaikki siellä pienipäisiä vaan.ne tietysti juo vähemmin jos on niin pieni pää.silloinhan olut on halpaa kun iso tuoppi ei maksa kuin 3,5.vähemmin.ja kääryle on 3,5 x pienempi.on erikoinen kuppila..

    • Mummo-47-eli-Pienipää

      Milloin pannu muuten oikeasti menee kiinni tältä keväältä että tajuaa lopettaa pannun asioilla trollaamisen?

      • KesätaukoTulossa

        Menee kesätauolle huhtikuussa ja aukeaa taas ensi lokakuussa, kuten melkein kaikki muutkin suomalaisyritykset. Yksi parturi-kampaamo toimii myös kesällä Italia kadun alkupäässä.
        Trollaamisen voisi lopettaa heti.

      • miksikysynma
        KesätaukoTulossa kirjoitti:

        Miksi?

      • onkomaksettu

        Meneekö lappu lopullisesti luukulle? Viime kesänä oli jo irtaimisto takavarikossa vuokrarästien takia kuulemma. Onko nyt vuokrat ja palkat maksettu, heillä kun on ollut kuulemma molempien maksujen kanssa vaikeuksia, ainakin uutisista päätellen.

      • VälilläOikeaaTietoa
        onkomaksettu kirjoitti:

        Meneekö lappu lopullisesti luukulle? Viime kesänä oli jo irtaimisto takavarikossa vuokrarästien takia kuulemma. Onko nyt vuokrat ja palkat maksettu, heillä kun on ollut kuulemma molempien maksujen kanssa vaikeuksia, ainakin uutisista päätellen.

        Sinä se kuulet jatkuvasti valheita. Mikset tunnusta keksiväsi niitä itse. Näinhän se pienipää toimii joka puolella.
        Ravintola on Inglesin menestynein suomalaisista. Ei siis mitään hätää. Sinun ei tarvitse kantaa asiasta huolta. Voit jo lopetella nuo "kuulemasi" täysin perättömät juttusi.

      • ei.voi.tietää
        VälilläOikeaaTietoa kirjoitti:

        Sinä se kuulet jatkuvasti valheita. Mikset tunnusta keksiväsi niitä itse. Näinhän se pienipää toimii joka puolella.
        Ravintola on Inglesin menestynein suomalaisista. Ei siis mitään hätää. Sinun ei tarvitse kantaa asiasta huolta. Voit jo lopetella nuo "kuulemasi" täysin perättömät juttusi.

        Entä jos jutut ovatkin totta? Olimme pannussa pari viikkoa sitten ja olimme ainoat asiakkaat 19:00-21:00 välisenä aikana.

      • OletkoSairasPienipää
        ei.voi.tietää kirjoitti:

        Entä jos jutut ovatkin totta? Olimme pannussa pari viikkoa sitten ja olimme ainoat asiakkaat 19:00-21:00 välisenä aikana.

        Eivät ole totta. Samoin kirjoittamasi ei ole totta. Kyllä kaikki sen tietävät. Helppohan täällä on valehdella mitä sattuu. Sitten voit seuraavaksi kirjoittaa, että haukuin pannun asiakkaita. Näinhän nää sun juttus menee päivästä toiseen.
        Taidat olla se pienipäinen 3 ja puoli kertaa muita hullumpi.

      • ei.voi.tietää
        OletkoSairasPienipää kirjoitti:

        Eivät ole totta. Samoin kirjoittamasi ei ole totta. Kyllä kaikki sen tietävät. Helppohan täällä on valehdella mitä sattuu. Sitten voit seuraavaksi kirjoittaa, että haukuin pannun asiakkaita. Näinhän nää sun juttus menee päivästä toiseen.
        Taidat olla se pienipäinen 3 ja puoli kertaa muita hullumpi.

        Mitkä minun kirjoittamat jutut? Tuo viesti oli ensimmäinen viestini tänä vuonna. Halusin vain kertoa että kun olimme kuparipannussa pari viikkoa sitten niin olimme ainoat asiakkaat, joten puheet suositusta paikasta ovat suuresti liioiteltuja.

      • palstaaseuraava

        Suosittu paikka se on vain tämän yhden trollin puheissa joita hän on koko talven levittänyt. Kymmenet asiakkaat kertovat että tyhjää Kuparipannussa on ollut kun he ovat käyneet. Trollin mukaan aina on täyttä, meno ylimmillään ja halpaa on. Välillä kuparipannun trolli laittaa jopa hinnaston todistamaan "edulliset" hinnat. En pidä mahdollisena että kyseessä on paikan omistaja. Todennäköistä on että trolli on joko tarjoilija tai sitten joku tarjoilijan sukulainen tai muuten hänen lähipiiriin kuuluva. Pelkää työpaikan puolesta ja yrittää siksi hankkia Kuparipannulle julkisuutta netissä jotta asiakkaita tulisi ja työpaikka säilyisi. Tämä on todennäköisin vaihtoehto. En usko että kyseessä on joku tavallinen asiakas. Ei kukaan asiakas trollaa netissä koko talvea jonkun ravintolan puolesta ilman että hyötyy siitä jotakin. Miettikää itse. Jos tykkäätte vaikka Iskelmäbaarista, vietättekö koko talven netissä mainostamassa paikkaa?

      • OletkoLaupias
        ei.voi.tietää kirjoitti:

        Mitkä minun kirjoittamat jutut? Tuo viesti oli ensimmäinen viestini tänä vuonna. Halusin vain kertoa että kun olimme kuparipannussa pari viikkoa sitten niin olimme ainoat asiakkaat, joten puheet suositusta paikasta ovat suuresti liioiteltuja.

        Olet kirjoittanut tänne ehkä toistasataa trollausta. Kaikkihan sen tietävät, että juuri sinä olet se trollitehdas. Sitten heti vastasit itsellesi vähän pidemmällä jutulla.
        Tämä on ollut taktiikkasi kesästä asti. Voi sinua "laupias samarialainen".
        Se pitää paikkansa, ettei kukaan asiakas trollaa koko talvea. Sinä sen sijaan olet trollannut viime kesästä asti.

      • paljokstienaat
        OletkoLaupias kirjoitti:

        Paljoks bannu maksaa sulle palkkaa trollaamisesta, siis sen -50% alennuskortin lisäksi? Mikä on sun hyöty siitä että trollaat? Saat takuuvarmasti ilmaista ruokaa ja viinaa kuten monet on epäilleet

      • Taasnaurattaa
        OletkoLaupias kirjoitti:

        Olet kirjoittanut tänne ehkä toistasataa trollausta. Kaikkihan sen tietävät, että juuri sinä olet se trollitehdas. Sitten heti vastasit itsellesi vähän pidemmällä jutulla.
        Tämä on ollut taktiikkasi kesästä asti. Voi sinua "laupias samarialainen".
        Se pitää paikkansa, ettei kukaan asiakas trollaa koko talvea. Sinä sen sijaan olet trollannut viime kesästä asti.

        "Se pitää paikkansa, ettei kukaan asiakas trollaa koko talvea."

        Hahhahahaa! Paljastit juuri itsesi! Olet Kuparipannun tarjoilija! Siksi sä trollaat tänne koko talven ja jauhat paskaa että pannu on halpa ja suosittu paikka. Hahahaa! Jäit pelle kiinni! Vittu että taas naurattaa sun höpinät! Hahahaha!

        "Kaikkihan sen tietävät, että juuri sinä olet se trollitehdas."

        Ketkä kaikki? Minä olen yksi trolleista eikä mulla ole mitään tekemistä ton tyypin kanssa, mutta jos sä niin luulet niin luule vaan. Naurattaa vaan sun pannunpapan vainoharhaisuus. Hahahaha! Ota lääkkeet ja vaihda happipullo hengityskoneeseen. Tulee parempi olo. Hahahaa!

      • tuumaanjatuumaan
        Taasnaurattaa kirjoitti:

        Eli ne on sittenkin Kuparipannun tarjoilijoita jotka tänne paasaa hintoja ja muita. Ilmankos. Luulen että kohta kun paikka menee kiinni niin paasaaminen loppuu ja jatkuu taas syksyllä. Miksi ei voi ostaa mainontaa täältä tai muualta, sillä tuohan on aivan naurettavaa mainostaa omaa ravintolaa keskustelupalstoilla

      • OletPahaTrolli
        tuumaanjatuumaan kirjoitti:

        Eli ne on sittenkin Kuparipannun tarjoilijoita jotka tänne paasaa hintoja ja muita. Ilmankos. Luulen että kohta kun paikka menee kiinni niin paasaaminen loppuu ja jatkuu taas syksyllä. Miksi ei voi ostaa mainontaa täältä tai muualta, sillä tuohan on aivan naurettavaa mainostaa omaa ravintolaa keskustelupalstoilla

        Onko niin, että linkkiä pannun hinnastoon ei saa laittaa. Sensijaan ravintolaa saa haukkua vapaasti Inglesin kalleimmaksi. Täällä on monesti kysytty esim. muutaman muun suomalaisravintolan ruokalistan hintoja, mutta niitä ei vaan näy.
        Ainoastaan lihapiirakoiden, makkaraperunoiden ym. roskaruuan hintoja mainostetaan ja samaan hengenvetoon trollataan pannua. Onko se reilua. No ei tietenkään.
        Hohottele sinä pienipää sen kuin ehdit ja jaksat. Tuo hohottelu pukee sinua hyvin!

      • tuumaanjatuumaan
        OletPahaTrolli kirjoitti:

        Mitä minä olen hohotellut? Tajuatko että täällä on muitakin kirjoittajia kuin minä, vai oletko vainoharhainen? Ei kai se haukkumista ole jos joku kertoo ravintoloiden hintoja? Sinun oma häpeä se on jos sinun Kuparipannu ravintolasi on kallein. Mitäs se yksi kaalikääryle teillä maksoikaan, 14,00€?

      • Ei.mainontaa
        OletPahaTrolli kirjoitti:

        Onko niin, että linkkiä pannun hinnastoon ei saa laittaa. Sensijaan ravintolaa saa haukkua vapaasti Inglesin kalleimmaksi. Täällä on monesti kysytty esim. muutaman muun suomalaisravintolan ruokalistan hintoja, mutta niitä ei vaan näy.
        Ainoastaan lihapiirakoiden, makkaraperunoiden ym. roskaruuan hintoja mainostetaan ja samaan hengenvetoon trollataan pannua. Onko se reilua. No ei tietenkään.
        Hohottele sinä pienipää sen kuin ehdit ja jaksat. Tuo hohottelu pukee sinua hyvin!

        Tuon siis kirjoitti henkilö (sinä) joka ilman näyttöjä, täysin ilman faktatietoa talvella väitti että Mummolassa myydään vanhentunutta lonkeroa. Mikäs sinut oikeuttaa valehtelemaan?
        Te kuparipannulaiset saatte kyllä levittää väärää tietoa, mutta jos joku kertoo FAKTAA teidän hinnoista niin alkaa hirveä älämölö.

        "Täällä on monesti kysytty esim. muutaman muun suomalaisravintolan ruokalistan hintoja, mutta niitä ei vaan näy."

        Ehkä siksi ei näy että täällä ei saa mainostaa. Täältä voit sinäkin ostaa ravintolallesi maksettua mainontaa, vai eikö budjetti salli kun asiakkaat ovat siirtyneet ruokailemaan edullisesti kadun toiselle puolelle suomalaiseen laaturavintolaan?

      • ALKOtarkkailija
        Ei.mainontaa kirjoitti:

        Älä taas yritä vääristellä. Minä en ole kertaakaan maininnut yhdenkään ravintolan nimeä. Sitävastoin SINÄ luettelit useammankin ravintolan nimen siinä yhteydessä.
        Olet koko ajan vääristelemässä ihan kaikkia asioita.
        Minä pystyn seisomaan sanojeni takana ihan missä tuomioistuimessa hyvänsä - pystytkö sinä???
        Taisit muuten niihin aikoihin ihan huutaa isoilla kirjaimilla ja vaatia ravintolan nimeä esiin. Kun kukaan ei nimennyt ainoatakaan ravintolaa, aloit itse niitä nimeämään.
        Oletko koskaan kuullut sanontaa "se koira älähtää mihin kalikka kalahtaa".
        Taisikin osua juuri kohdalleen.
        Onneksi kaikki löytyy ja olen jopa tulostanut muutamat törkeimmät juttusi. mukaanlukien ne, missä syytit nimeltä mainittuja ravintoloita vanhentuneen lonkeron myynnistä.
        Onko sitä vielä monta lavaa jäljellä, kausi päättyy pian........

        Mainittakoon vielä etten liity mihinkään ravintolaan mitenkään Suomessa tai Espanjassa.

      • ALKOtarkkailija

        Miksi muuten nyt kiinnostuit kaivamaan tämän vanhan lonkeroasian esiin? Asiasta on Inglesin suomalaispiireissä puhuttu koko talvikauden, mutta tällä palstalla ei kuukausiin.
        Onko olematon omatuntosi alkanut vaivaamaan, vai ovatko paikalliset viranomaiset jo kiinnittäneet asiaan huomiota. Ei se Ingleskään mikään villilänsi ole. Se olisi kaikkien hyvä muistaa, varsinkin yrittäjien tai siksi aikovien. Muuten voi saada "vuodenyrittäjä" tittelin.

      • Taasnaurattaa
        ALKOtarkkailija kirjoitti:

        Älä taas yritä vääristellä. Minä en ole kertaakaan maininnut yhdenkään ravintolan nimeä. Sitävastoin SINÄ luettelit useammankin ravintolan nimen siinä yhteydessä.
        Olet koko ajan vääristelemässä ihan kaikkia asioita.
        Minä pystyn seisomaan sanojeni takana ihan missä tuomioistuimessa hyvänsä - pystytkö sinä???
        Taisit muuten niihin aikoihin ihan huutaa isoilla kirjaimilla ja vaatia ravintolan nimeä esiin. Kun kukaan ei nimennyt ainoatakaan ravintolaa, aloit itse niitä nimeämään.
        Oletko koskaan kuullut sanontaa "se koira älähtää mihin kalikka kalahtaa".
        Taisikin osua juuri kohdalleen.
        Onneksi kaikki löytyy ja olen jopa tulostanut muutamat törkeimmät juttusi. mukaanlukien ne, missä syytit nimeltä mainittuja ravintoloita vanhentuneen lonkeron myynnistä.
        Onko sitä vielä monta lavaa jäljellä, kausi päättyy pian........

        Mainittakoon vielä etten liity mihinkään ravintolaan mitenkään Suomessa tai Espanjassa.

        "Mainittakoon vielä etten liity mihinkään ravintolaan mitenkään Suomessa tai Espanjassa."

        Hahahhaha! Etpä tietenkään. Ihan omaksi iloksi vietät 24/7 netissä puhumassa paskaa muista baareista ja kehut omaa Kuparipannubaariasi. Onko asiakkaat vähissä kun pitää jatkuvasti mainostaa?

        "Sitävastoin SINÄ luettelit useammankin ravintolan nimen siinä yhteydessä."

        Vittu että mua naurattaa kun te kuparipannulaiset olette vainoharhaisia ja ihan pihalla muutenkin. Tämä on parasta viihdettä kun te ette oikeasti tiedä kuka kirjoitti ja mitä. Hahahahaa!

        TROLLIT!!

        Levittäkää näitä FAKTOJA eri nimimerkeillä niin saadaan pannulaiset vielä enemmän sekaisin:

        1) Kuparipannu on 3,5 kertaa kalliimpi kuin edullisin suomalaisravintola Inglesissä.

        2) Kuparipannussa olut 3,50
        Hawaji-ravintolassa 1,00

        Tätä kun vaikka kymmenen levittää niin pannulaiset ei tiedä kuka on kuka. Toistaiseksi olen nähnyt vain ehkä kolmen kirjoittavan samoja asioita. Jutun pisti alulle joku mutta minä otin siitä elämäntehtävän levittää totuuksia hinnastoista.

      • ALKOtarkkailija

        Onko sinun jälleen ihan pakko valehdella.
        Kysy itseltäsi eli nimimerkki "hintatietoinen", kuka se ravintoloitten nimiä mainitsi.
        Kaikki asiaa koskevat viestit on talletettu.
        Asia on täältä milloin vain tarkistettavissa. Minä en ole ikinä maininnut yhdenkään ravintolan nimeä vanhentuneen lonkeron myyjänä. Asia on täysin pläkki.
        Taitaa sinua pelottaa tuo asia. Joudutkohan liipasimelle syytteitesi johdosta. Sinähän luettelit monen ravintolan nimiä. Muistaakseni joku ravintoloitsija jopa reagoi asiaan tälläkin palstalla. Toivottavasti ovat vieneet asiaa eteenpäin.

        Onnittelen uudesta elämäntehtävästäsi. Ehkä kuitenkin kannattaisi elää jotakin muuta elämää. Tämä tuulimyllyjä vastaan taisteleminen voi käydä sinulle sekä kalliiksi, että eritoten raskaaksi.
        OLKAA ULKOMAILLA TARKKANA kun tilaatte jossakin baarissa suomalaista lonkeroa. Ottakaa tölkki käteenne ja katsokaa päiväys pohjasta. Ei olisi ihme, vaikka päiväys olisi 08/2015. Sama varoitus koskee muitakin vähän myytäviä tuontijuomia.
        Voi olla, että jossakin baarissa ei anneta tölkkiä käteenne millään hinnalla. Silloin voi jättää maksamatta. Kannattaa myös ottaa yhteys paikallisiin viranomaisiin. Espanjassa vanhan alkoholijuoman myynnistä voi baarin luvat lähteä hyvinkin helposti.

        Hahahahaha!!!! vaan itsellesi pienipää

      • Pienipää
        Taasnaurattaa kirjoitti:

        "Mainittakoon vielä etten liity mihinkään ravintolaan mitenkään Suomessa tai Espanjassa."

        Hahahhaha! Etpä tietenkään. Ihan omaksi iloksi vietät 24/7 netissä puhumassa paskaa muista baareista ja kehut omaa Kuparipannubaariasi. Onko asiakkaat vähissä kun pitää jatkuvasti mainostaa?

        "Sitävastoin SINÄ luettelit useammankin ravintolan nimen siinä yhteydessä."

        Vittu että mua naurattaa kun te kuparipannulaiset olette vainoharhaisia ja ihan pihalla muutenkin. Tämä on parasta viihdettä kun te ette oikeasti tiedä kuka kirjoitti ja mitä. Hahahahaa!

        TROLLIT!!

        Levittäkää näitä FAKTOJA eri nimimerkeillä niin saadaan pannulaiset vielä enemmän sekaisin:

        1) Kuparipannu on 3,5 kertaa kalliimpi kuin edullisin suomalaisravintola Inglesissä.

        2) Kuparipannussa olut 3,50
        Hawaji-ravintolassa 1,00

        Tätä kun vaikka kymmenen levittää niin pannulaiset ei tiedä kuka on kuka. Toistaiseksi olen nähnyt vain ehkä kolmen kirjoittavan samoja asioita. Jutun pisti alulle joku mutta minä otin siitä elämäntehtävän levittää totuuksia hinnastoista.

        Mutta Kuparipannubaarihan ON 3,5 kertaa kalliimpi kuin edullisin suomalaisravintola Inglesissä. Hinnastoista tämän voi jokainen todeta. Edullisin on Hawaii-ravintola.
        Minä tuon alunperin kirjoitin jotta ihmiset näkevät baarien hintaeroja. Aivan samalla tavalla kannattaa viesteissä mainita että Karhuravintolan tuoppi on 1,25 euroa. Lisäksi voi mainita että jos tilaa "Suomilautanen kahdelle"- annoksen Kuparipannubaarissa, yhdelle kaalikääryleelle tulee hintaa 14,00€
        Tämä on faktaa eikä se asia siitä mihinkään muut vaikka joku nillittäisi vastaan.

      • KallistaSinappia
        Pienipää kirjoitti:

        Pienipään pienessä päässä ravintolat ja baarit menevät sekaisin, ehkä ei ihan sattumalta.
        Kuparipannu on aito ravintola, josta saa ravintolatasoista ruokaa. Pienipääkin löytää ruokalistan helposti netistä. Siinä on kaikkien annosten hinnatkin mainittu. Karhu ja Hawaji ovat baareja, jotka aukeavat vasta illalla.
        Muistaakseni joku kirjoitti karhussa sinapin maksavan 4,90 €, onko kyseessä Inglesin kallein sinappiannos. En tiedä, olen vain lukenut täältä.

      • Pienipää
        KallistaSinappia kirjoitti:

        Paha trolli olet. Ruoka ei tässä nyt ole tärkein vaan hintataso. Totta on että Inglesin kalleimman suomalaisravintolan, eli Kuparipannun hinnasto on netissä.

        Sieltä juuri voi jokainen tarkastaa että Kuparipannu on 3,5 kertaa kalliimpi kuin edullisin suomalaisravintola Inglesissä. Karhuravintolassa kuten kaikissa ravintolassa mausteet kuuluvat hintaan, joten kirjoituksesi 4,90 sinapista on idioottimainen, kuten sinäkin.

        Miksi edes vastaan sinulle? Olet vain trolli. Kuparipannun trolli :D
        Olet joku tarjoilija. Ei normaalit asiakkaat päivystä netissä 24/7 kuten sinä teet.

        Haha! Just niin! Tuo joka päivystää jatkuvasti täällä on trolli. Kuparipannun oikeat asiakkaat ovat eläkeläisiä jotka eivät todellakaan vietä elämäänsä netissä. Tuskin osaavat edes nettiä käyttää. Siis ne harvat asiakkaat joita pannulla enää on. Mun elämä on netissä koska teen koneella duunia. Ohitetaan tuon trollin puheet. Hintatietojen kertomisessa ei oo mitään pahaa koska hinnat on totta! Antaa trollin räksyttää eikä vastata sille. Sitähän se toivoo että joku vastaisi sille, eli Kuparipannun junttitrollille. Ei vastata enää hänelle mitään niin ehkä hän tajuaa lopettaa. Hintatietojen kertominen on edelleen suositeltavaa ja ihan OK kunhan hinnat perustuvat totuuteen eli baarien itse ilmoittamiin hintoihin.

      • NassuttajaPienipääkö
        Pienipää kirjoitti:

        Paha trolli olet. Ruoka ei tässä nyt ole tärkein vaan hintataso. Totta on että Inglesin kalleimman suomalaisravintolan, eli Kuparipannun hinnasto on netissä.

        Sieltä juuri voi jokainen tarkastaa että Kuparipannu on 3,5 kertaa kalliimpi kuin edullisin suomalaisravintola Inglesissä. Karhuravintolassa kuten kaikissa ravintolassa mausteet kuuluvat hintaan, joten kirjoituksesi 4,90 sinapista on idioottimainen, kuten sinäkin.

        Miksi edes vastaan sinulle? Olet vain trolli. Kuparipannun trolli :D
        Olet joku tarjoilija. Ei normaalit asiakkaat päivystä netissä 24/7 kuten sinä teet.

        Ai ruoka ei ole tärkein, vaan hintataso.
        Taidamme kuulua eri matkustusluokkaan pienipään kanssa.
        Voi olla, että moni muukin on kanssani samaa mieltä.
        Mene sinä pienipää syömään makkaraperunoita johonkin suomalaiseen makkaraperunabaariin ja ahda niitä kurkkuusi oikein kunnolla.
        Me paremman luokan matkailijat menemme syömään Kuparipannuun.
        Onneksi ei tarvitse katsella ja nassutustasi ja kuolaamistasi kuunnella siellä. Saamme syödä rauhassa.
        Jatka sinä täällä.

      • entinen.asiakas
        NassuttajaPienipääkö kirjoitti:

        Ai ruoka ei ole tärkein, vaan hintataso.
        Taidamme kuulua eri matkustusluokkaan pienipään kanssa.
        Voi olla, että moni muukin on kanssani samaa mieltä.
        Mene sinä pienipää syömään makkaraperunoita johonkin suomalaiseen makkaraperunabaariin ja ahda niitä kurkkuusi oikein kunnolla.
        Me paremman luokan matkailijat menemme syömään Kuparipannuun.
        Onneksi ei tarvitse katsella ja nassutustasi ja kuolaamistasi kuunnella siellä. Saamme syödä rauhassa.
        Jatka sinä täällä.

        "Me paremman luokan matkailijat menemme syömään Kuparipannuun."

        14 euron kaalikääryleitä baaritiskillä Kuperipannussa? Kylläpäs kuulostaa paremman luokan touhulta. Olen minäkin Kuparipannussa käynyt.
        Meno Kuparipannussa oli sellaista ettei oikein maistunut. Juopot baaritiskillä mussuttaa kaalikääryleitä jotta puolet putoaa takasin lautaselle suupielistä.
        Meni kyllä ruokahalu minulta ja monelta muultakin jotka lähdimme saman tien Mummolaan.

    • gruziiko

      Minne se muuttaa joku puhu et puerto de la gruzii...

    • Uskonhyvin

      Kuparipannu suljettu? No en ihmettele että menee paikka kiinni noilla hinnoilla. Olutkin on kuulemma jotain 3-4 kertaa kalliimpaa kuin muissa paikoissa, entä sitten ruoka? Kaalikääryleelle (1 kpl) tulee kuulemma hintaa 14,00 euroa, huh huh!

      Me emme ole siellä käyneet koska suosimme paikallisia ravintoloita jotta rahat jäävät paikallisille yrittäjille ja työntekijöille.

      He tekevät töitä ympäri vuoden kun keväällä/kesällä/syksyllä suomalaiset lomailevat. Me emme ala rahoittamaan kenenkään lomailua.

      • kiinni.meni.pannu

        Todennäköisesti ei aukea enää syksyllä sillä nuo kertomasi hinnat pitävät paikkansa kuten myös se on totta että asiakaskato siellä on ollut melkoinen kun asiakkaat ovat ymmärtäneet kuparipannun järjettömät hinnat. Jos laskisivat hintoja tai antaisivat 50% alennuksia myös muille kuin kanta.asiakaille niin se voisi olla pelastus

    • Hyhhyhmikäpaikka

      Kuparipannu? Käykö siellä räkälässä oikeasti joku? Olen kolme kertaa käynyt. Ensimmäisen, ainoan ja viimeisen kerran. Hyi olkoon!

      • vakikävijät

        Hieno juttu ettet enää mene sinne. Ei siellä räkäjätkiä tarvita. Saamme me syödä rauhassa. Meitä siellä ruokailevia on melko paljon. Kiitos ettet enää tule pilaamaan ruokailuamme!

      • juoppojenpaikka

        En käy minäkään Kuparipannussa enää. Räkä poskella istuvat juopot istuu baaritiskillä syömässä kaalikääryleitä ja vetämässä kaljaa. Oksennus haisee. Tosi laaturavintola. Oikea Michelin-tähden mesta, siis jos räkälöille annettaisiin tähtiä.

      • RäkäilijääEiKaivata
        juoppojenpaikka kirjoitti:

        Räkä ja oksennuksen haju kummasti poistui sinun mukanasi.
        Mene nyt mämmille, ellei jo ole housuissasi.

      • asiaa.todistanut
        juoppojenpaikka kirjoitti:

        En käy minäkään Kuparipannussa enää. Räkä poskella istuvat juopot istuu baaritiskillä syömässä kaalikääryleitä ja vetämässä kaljaa. Oksennus haisee. Tosi laaturavintola. Oikea Michelin-tähden mesta, siis jos räkälöille annettaisiin tähtiä.

        Räkälähän se Kuparipannu on. Joskus kun kävelette ohi niin katsokaa millaista sakkia sinne menee sisään tai tulee konttaamalla ulos. Juntit käy vetämässä kaalikääryleen ja kaljan ja se oli siinä. Oksennus joko rinnuksille, pöytään, vessaan tai pannun eteen.

      • SikailijaTrulliko
        asiaa.todistanut kirjoitti:

        Räkälähän se Kuparipannu on. Joskus kun kävelette ohi niin katsokaa millaista sakkia sinne menee sisään tai tulee konttaamalla ulos. Juntit käy vetämässä kaalikääryleen ja kaljan ja se oli siinä. Oksennus joko rinnuksille, pöytään, vessaan tai pannun eteen.

        Uskon sinun käyneen sikailemassa jossain ihan toisessa paikassa.

    • normaaliakenties

      Eikös se mene kiinni aina näitä aikoja vuodesta kuten muutkin suomibaarit? Eri asia sitten jos lopullisesti menee kiinni. Paljon olen lukenut että menee lopullisesti kiinni koska hintojen takia asiakkaat ovat hylänneet pannun. Tiedä sitten onko totta, luulen että on.

      • TarkkanaPäiväyksissä

        Olisit vaan kirjoittanut rehellisesti "paljon olen kirjoittanut että menee lopullisesti kiinni"
        Sitä sinä pienipäinen zika-aivo olet toitottanut viime heinäkuusta asti.
        Meneehän se pääsiäinen näinkin....... Sinulla ei taida olla kiireitä. Ottaisit välillä vaikka mämmin kyytipojaksi vanhentunutta lonkeroa. Sitähän sinulla riittää ja kausi on kohta lopussa.

      • tietoa.välillä

        Menee kuulemma lopullisesti kiinni. Kuulin eräältä joka tuntee Kuparipannun omistajaperheen. Asiakkaita ei vaan riittänyt ja tiskillä notkuvat juopot eivät juuri rahaa tuoneet kassaan, päinvastoin karkoittivat maksavat asiakkaat.

    • Bestbar

      Kohta se aukeaa.inglessin paras baari

    • Pikkiriikkisen

      Onhan se mukava ja ystävällinen baari.pikkiriikkisen kalliinmpi kuin muut.mutta hyvästä ruuasta voi vähän maksaakin enempi.hyvää hanaolutta ja keskeinen sijainti.

    • kiellettyämainontaa

      Tehän aikaisin aloitatte tänä vuonna ravintolanne mainostamisen. Ei auta, ohi kävelen edelleen, sillä tiedän paikan tason.

    • pannussa

      Canarian paras ruokapaikka ...syksyllä taas tullaan. hyvää kesää Kuparipannun väelle.

    • Halpapaikka

      Kyllä inglesin paras paikka.halvat hinnat ja hyvä ruoka

    • Suhtkoht

      Samaa mieltä.sieltä saa herkullisia annoksia kylmän huurteisen kera ja suht koht edullisesti.mukava henkilökunta.paikka on melkein aina vaan täynnä.

    • Ihanjeessi

      Viimetalvena kerran käytiin iltapäivällä ei ollut jonoja .ihan hyvää suomiruokaa.

    • Oikkeinhyväoaikka

      Käytiin monasti talvella syömässä.eikä ollut kiini kertaakaan.hyvät ruuat.lapset tykkäsi pizzoista.oli edullisia.monipuolinen ruokalista.ja ei tosiaankaan kallista.enstalven taas syömähän.matkatkii tilattuna.

    • Huippuruokaa

      Juu.ei oo kii.nyt on niinhyvät ruokalistat ja ihal suorastaan hullunhalvat hinnat.että kannattaa mennä heti maistamaan uskomatonta ruokaa.me mennään heti kun päästään.kyllä nyt kelpaa..

    • aukionpannubaari

      On se auki. Makkaraperunoita saa pannubaarista edulliseen 14,00 euron kappalehintaaj ja isompaan nälkään makkaraperunat vain 19,90
      Suolatikut (20 kpl) saa 5,00 eurolla.

      Jos ruokaravintolaa etsii niin ravintola Mummola tarjoaa oikeidenkokkien tekemään huippuruokaa edulliseen hintaan.

      • PienipäästäMuistisairas

        Meinasiko pienipäältä jäädä tämä ketju unholaan? Hyvä kun muistit kaivaa esille.

    • Tikkuperunamahtuu

      Joo nyt on pienenpienipää mennyt sekaisin hinnoissa.suomilatanen ei maksa kuin 11,50€.Siinä on kaksi kaalikäärylettä muussia ja puolukkahilloa.ja on hyvää and edullista.tosin jos on oikein pieni suu niin ei voi syödä kuin tikkuperunan kerrallaan

    • kallistakääröä

      Suomilautanen kahdelle maksa 28,00 ja siihen kuulu kaksi kääröä. Yhdelle siis hintaa 14,00

      • SaatiinKallistaInfoa

        Tuohan oli suuri uutinen. En muista kuulleeni asiasta aikasemmin. Kirjoititko kallistakääröä tänne ihan ensimmäistä kertaa? Olisi kiva kuulla sinulta myös muita uutisia. Onhan Ingles yksi suosituimmista suomalaisten lomakohteista ja tällä palstalla on varovaisesti arvioiden kymmeniätuhansia lukijoita joka päivä.
        Vielä kerran suuret kiitokset sinulle.

      • Trollitutkija

        Kaikki kenen mielestä tuon yhden häiriköinti ei ole asiallista on käytettävissä "ilmianna"-nappi, kun riittävän moni sitä aikansa painelee, luulisi ylläpidonkin heräävän. Trollin ruokkiminen aiheuttaa trollille erektion.

      • Hormia

        Joskus taas skitsofreniaa sairastavan puhe on korostuneen seikkaperäistä, yksityiskohtiin takertuvaa, sisällöltään ja tunneilmaisultaan köyhtynyttä tai väsyttävää saman asian toistamista (niin kutsuttu perseveraatio). Ajatusten tarpeetonta toistumista ilmenee tyypillisenä oireena myös alkavassa dementiassa.

    • kukaaneimaksa

      On se pannubaari auki mut ei siellä asiakkaita ole. Yhdelle kaalikääryleelle tulee mainaan hintaa 28 euroa pannubaarissa eikä kukaan halua riistohintoja maksaa

      • tosiseon

        Katsoin panubaarin hinnastosta ja tosiaan maksaa kaalikääryle 28,00 pannubaarissa

      • tottaonihan

        Tuo on ihan totta

    • söimmekääröä

      Oli se ainakin eilen auki mutta ei siellä ollut meidän lisäksemme ketään muita. Söimme yhdet 28,00 euron kaalikääryleet ja lähdimme.

      • tosikallistaon

        Aika kalliit hinnat on pannubaarissa

      • EuroopanTyhminkö

        Olette tyhmyyden huippuja. Uskon tietystikaiken kertomasi.

    • Jusjoo11

      Käykääpä katsomassa Kuparipannun nettisivuja ja ruokalistaa, niin saatte oikean kuvan ko. ravintolasta. Itse käynyt silloin tällöin ja aina saanut hyvää ruokaa kohtuullisella hinnalla.

      • Niinpänetekee

        Ei minustakaan 28 euroa ole kallis hinta maukkaasta hyvin tehdystä kaalikääryleestä. Köyhät tietenkin vikisee joka asiasta.

      • edullistaon
        Niinpänetekee kirjoitti:

        Ei minustakaan 28 euroa ole kallis hinta maukkaasta hyvin tehdystä kaalikääryleestä. Köyhät tietenkin vikisee joka asiasta.

        Ei tuo pannubaarin kaalikääryleen 28 euroa minustakaan paha hinta ole, varsinkin jos laskee että ne lennätetään Suomesta pakastekuljetuksena.

    • tulikokonka

      Eilen oltaisiin menty kuparipannubaariin mutta ovet olivat lukossa. Onkohan mennyt lopullisesti kiinni

      • PienipääKännää

        Ei ole kiinni eikä eilenkään. Yritit saranapuolelta sisään. Kukaan ei viitsinyt puuttua asiaan, kun kuljit nelivedolla.

      • SpurguPienipää

        Me olimme myös paikalla ja porukkaa nauratti kun joku surkea haahuilija ei löytänyt ovea. Myöhemmin tuli asiakas mummojen paikasta ja kertoi pienipään lentäneen leppäkeihäänä ulos. Nuorta tarjoilijatyttöä nauratti tuo nimi ja vasta silloin hän osasi liittää nimen Inglesissä pyörivään suomalaiseen spurguun. Ovat tunteneet tämän surkimuksen eri nimellä.

      • onkopannukiinni

        Oli se eilenkin kiinnokun kävimme. Onkohan tosiaan mennyt lopullisesti kiinni.

      • PienipääORG
        onkopannukiinni kirjoitti:

        Oli se eilenkin kiinnokun kävimme. Onkohan tosiaan mennyt lopullisesti kiinni.

        kiinnokun kiinnokun kiinnokun jne. jne. jne.
        Anteeksi olen näin perjantaina hieman huonossa hapessa.

      • Pannuonsuosituin
        PienipääORG kirjoitti:

        kiinnokun kiinnokun kiinnokun jne. jne. jne.
        Anteeksi olen näin perjantaina hieman huonossa hapessa.

        Ravintola Kuparipannu on auki ja kassakone laulaa. Onhan Kuparipannu Inglesin suosituin suomalaisravintola.

    • konkkaan.menee.pannu

      Pian kuulemma menee kuparipannubaari lopullisesti kiinni. Ei kannata enää pitää kun kukaan ei käy pannubaarissa.

      • PienipäätäV-tuttaa

        Käyhän katsomassa, jos uskallat. Saatat näet saada paskahalvauksen kun näet paikan täynnä illasta toiseen. Sama ilmiö muuten lounasaikaan iltapäivällä.
        Kyllä sua harmittaa. Otan pirusti osaa.

    • pannukonkassa

      Käykää vielä kun voitte. Kuparipannubaari sulkee ovensa lopullisesti joulun jälkeen

      • samankuulineilen

        Kuulin saman suru-uutisen kuparipannun omistajilta jotka kuuluvat lähipiiriini

      • TäystuhoaSinulle
        samankuulineilen kirjoitti:

        Kuulin saman suru-uutisen kuparipannun omistajilta jotka kuuluvat lähipiiriini

        Vai kuulut oikein lähipiiriin satiainen.

      • piansaapihviä
        samankuulineilen kirjoitti:

        Kuulin saman suru-uutisen kuparipannun omistajilta jotka kuuluvat lähipiiriini

        Myös minä tunnen hyvin pannubaarin omistajaperheen ja sanoivat että kiinni menee pannubaari. Ei kuulemma riittänyt asiakkaita pannubaarissa kun oli niin kovat hinnat, eli mm. kaalikääryle 28,00 euroa ja makkaraperunatkin 19,90
        Uusi omistaja rakentaa sinne keittiön ja sitten saa pihviä ja muita oikeita ruokia.

      • PienipääValehteleeAina
        piansaapihviä kirjoitti:

        Taas tuota samaa valehtelua. Aivan turhaa mussutusta, ei sinua pienipää kukaan usko!

      • uskottavaseonn
        piansaapihviä kirjoitti:

        Myös minä tunnen hyvin pannubaarin omistajaperheen ja sanoivat että kiinni menee pannubaari. Ei kuulemma riittänyt asiakkaita pannubaarissa kun oli niin kovat hinnat, eli mm. kaalikääryle 28,00 euroa ja makkaraperunatkin 19,90
        Uusi omistaja rakentaa sinne keittiön ja sitten saa pihviä ja muita oikeita ruokia.

        Minä juttelin Kuparipannun Reijon kanssa eilen ja hän vahvisti tiedon. Jouluaatto on vimeinen päivä kun Pannubaari on auki nykyisillä omistajilla.

      • PerheenTuttu
        uskottavaseonn kirjoitti:

        Minä juttelin Kuparipannun Reijon kanssa eilen ja hän vahvisti tiedon. Jouluaatto on vimeinen päivä kun Pannubaari on auki nykyisillä omistajilla.

        Että viitsitkin kirjoitella tuollaisia valheita. Se on totta, että Reijo vaimonsa kanssa luovutti ohjat Akille, omalle pojalleen.

      • kiinnisemenee
        uskottavaseonn kirjoitti:

        Minä juttelin Kuparipannun Reijon kanssa eilen ja hän vahvisti tiedon. Jouluaatto on vimeinen päivä kun Pannubaari on auki nykyisillä omistajilla.

        Totta. Kiinni menee joulun jälkeen pannubaari.

      • voiharmilllista
        kiinnisemenee kirjoitti:

        Totta. Kiinni menee joulun jälkeen pannubaari.

        Kyllä se ihan totta on. Kuulin omistajilta että pistävät heti joulun jälkeen pillit pussiin ja ovet kiinni. Harmi että pannubaari sulkee ovensa.

      • siksimeneekiinni
        voiharmilllista kirjoitti:

        Kyllä se ihan totta on. Kuulin omistajilta että pistävät heti joulun jälkeen pillit pussiin ja ovet kiinni. Harmi että pannubaari sulkee ovensa.

        Juu kyllä se totta en että pannu menee kiinni. Taisi olla 28 euron kaalikääryleet pannubaarissa liikaa asiakkaille kun menevät oikeisiin ravintoloihin mieluummin

      • kallispannubaarion
        siksimeneekiinni kirjoitti:

        Juu kyllä se totta en että pannu menee kiinni. Taisi olla 28 euron kaalikääryleet pannubaarissa liikaa asiakkaille kun menevät oikeisiin ravintoloihin mieluummin

        ei ihme että kuparipannubaari on tyhjä jos kaalikääryle maksaa 28 euroa. Huh mitkä hinnat on pannubaarissa

      • zikavirustutkija

        Vetää se pienipään katkeraksi, kun kuntoutustuki on ennen veroja 28€, ja toiveitakaan etelän lämpöön pääsystä.

      • niinkallista
        kallispannubaarion kirjoitti:

        ei ihme että kuparipannubaari on tyhjä jos kaalikääryle maksaa 28 euroa. Huh mitkä hinnat on pannubaarissa

        Pannubaari onkin inglesin kallin baari. Yksi kaalikääryle on pannubaarissa 28 euroa

      • tottaseon
        niinkallista kirjoitti:

        Pannubaari onkin inglesin kallin baari. Yksi kaalikääryle on pannubaarissa 28 euroa

        Totta. Pannubaari on Inglesin kallein baari

    • KuulinReijolta

      Myös minä tunnen hyvin pannubaarin omistajaperheen ja sanoivat että kiinni menee pannubaari. Ei kuulemma riittänyt asiakkaita pannubaarissa kun oli niin kovat hinnat, eli mm. kaalikääryle 28,00 euroa ja makkaraperunatkin 19,90
      Uusi omistaja rakentaa sinne keittiön ja sitten saa pihviä ja muita oikeita ruokia.

      • pittääolla

        Siellä pittää ola suomalaiset ruuat ja hinnat, asiakaat, musiikit, ja vielä kun sais kotoisen ilmastonkin

    • Yksipäivävuan

      Kylllä se yhden päivän on kiinne joulun jälkeen

    • Tunnen.omistajaperheen

      Myös minä tunnen hyvin pannubaarin omistajaperheen ja sanoivat että kiinni menee pannubaari. Ei kuulemma riittänyt asiakkaita pannubaarissa kun oli niin kovat hinnat, eli mm. kaalikääryle 28,00 euroa ja makkaraperunatkin 19,90
      Uusi omistaja rakentaa sinne keittiön ja sitten saa pihviä ja muita oikeita ruokia.

      • näinkuulineilen

        Kyl se kiinni on menossa. Konkurssipesä pitää pannua pystyssä jouluun saakka.

      • kiinniolieilen
        näinkuulineilen kirjoitti:

        Kyl se kiinni on menossa. Konkurssipesä pitää pannua pystyssä jouluun saakka.

        Eilen oli pannubaari kiinni koko illan :(

      • kiinniolipannubaari
        kiinniolieilen kirjoitti:

        Eilen oli pannubaari kiinni koko illan :(

        Pannubaari oli kiinni tänäänkin. Ovessa kiiteltiin menneistä vuosista.

      • onpannukiinni
        kiinniolipannubaari kirjoitti:

        Pannubaari oli kiinni tänäänkin. Ovessa kiiteltiin menneistä vuosista.

        Niin tosiaankin oli pannu kiinni. Lopullisesti

      • vanhaanlonkeroako
        onpannukiinni kirjoitti:

        Niin tosiaankin oli pannu kiinni. Lopullisesti

        Kuparipannubaarin ovessa oli tänään lappu että kiitos kuluneista vuosista. Uusi omistaja avaa tammikuussa.

      • kallisolipannubaari
        vanhaanlonkeroako kirjoitti:

        Kuparipannubaarin ovessa oli tänään lappu että kiitos kuluneista vuosista. Uusi omistaja avaa tammikuussa.

        Olihan se niin kallis kaljabaari toi kuparipannubaari et ihmettelen miten näinkin kauan on ollut pystyssä. Makkaraperunatki makso kuulemma melkein 20 euroa pannubaarissa ja kaalikääryle 28 euroo

    • LiimaNäppiKOnjakki

      Onko oikeasti suljettu? Ei tainneet ylihintaiset kaalikääryleet mennä kaupaksi.

      • OletSurkeaValehtelija

        Ei ole suljettu. Pienipää se täällä valehtelee ihan työkseen.
        Lukekaa kunnon ihmiset kanaria24 palstalta. Jatkuvasti valehtelevan pienipään ei tarvitse vaivautua.

    • RV-KUOPIO

      Olen todella ihmeessäni, miten jollakin voi olla noin kieroutunut mieli kun levittelee tollaisia satuja. Onko kyseinen henkilö itse Kanarialla ja ei kestä toisten ihmisten menestymistä. Kuparipannu on ja voi hyvin ja varmaan se johtuu siitä kun on tunnolliset ja ahkerat vetäjät. Kateus on yhteyskunnan pahin vitsaus mutta lopulta se yleensä kääntyy itseään vastaan. Tällainen mollaaminen tulee vain vahvistamaan Kuparipannun tulevaisuutta.

      • Matkaaja44

        Minä taas olen todella ihmeissäni että miksi sinä nostat esille näitä vanhoja viestejä. Tämäkin valheviesti on kirjoitettu jo näköjään vuonna 2015. Kuparipannu tosiaankin voi hyvin eikä ole menossa kiinni kuin kesän ajaksi. Syksyllä taas uusi kausi alkaa suositumpana kuin koskaan.

    • Sikivaraus

      Ens talvena taas..pitää varata joulupöytä hyvissäajoin että mahutaan sisään.Muutenkin kannatta varailla pöytiä upeisiin maanantaisiin grilli-iltoihin missä herkkupöydät notkuvat edulliseen hintaan.
      Kyllä se on suosittu ravintola siksi varaus

      • Pienipää

        Iso kiitos kuparipqnnun menestyksestä kuuluu inglesin homoyhteisölle. Siellä minäkin löysin itseni ja seksuaalisuuteni Kerttusedän hellissä käsissä ja kovassa kangessa. Nyt pannu on tauolla, mutta syksyllä mennään taas. Silloin minäkin matkaan Inglesiin kuumaa huumaa kokemaan ja tuulipukumiehiä ja latinokomistuksia panemaan. Siihen saakka, panemisiin.

    • Perheravintola

      Kuparipannuravintola on suosittu perheravintola.Lapset on otettu hyvin huomioon ruokalistassakin.Hyvin tasokas ravintola ja edullinen.Muut palstan jutut on hölynpölyä tai itsensä mainostamista.
      Hyvä perheravintola.

    • jesuit

      näin on..

    • Turhareissuvittu

      Just tulin Kuparipannubaarista ja suljettuhan se oli! Vittu turhaan taksilla menin kun ovet oli kiinni. Ovat kuulemma lopullisesti sulkeneet ja ovessa oli lappu että uudet omistajat avaa ovet joskus. Se ei paljoo lohduttanut kun turhan reissun sinne tein!
      Kuka vi**n trolli täällä jauhaa että hyvä paikka on ja kannattaa mennä. Maksatko sä trolli nyt mun taksit kun turhaan menin Kuparipannubaariin???

      • lukekaauutisia

        Kannattaisi lukea uutisia. Jo aikoja sitten on uutisoitu että kuparipannubaari on suljettu. Uudet omistajat avaa ovet vasta tammikuussa, tai heti kun ovat saaneet keittiön rakennettua. Kuparipannusta tulee ruokaravintola.
        Seuratkaa uutisia niin tiedätte koska uudistunut pannu aukeaa.

      • Täytyyodotella
        lukekaauutisia kirjoitti:

        Kannattaisi lukea uutisia. Jo aikoja sitten on uutisoitu että kuparipannubaari on suljettu. Uudet omistajat avaa ovet vasta tammikuussa, tai heti kun ovat saaneet keittiön rakennettua. Kuparipannusta tulee ruokaravintola.
        Seuratkaa uutisia niin tiedätte koska uudistunut pannu aukeaa.

        Jaa se on sitten Kuparipannubaari oikeasti kiinni. Hyvä tietää ettei turhaan mennä.

      • zikaValehteleeAina
        Täytyyodotella kirjoitti:

        Jaa se on sitten Kuparipannubaari oikeasti kiinni. Hyvä tietää ettei turhaan mennä.

        Tuo höpinä on zikasairaan pienipään toiveunta.
        Kuparipannu voi hyvin ja toimii aivan normaalisti joka päivä, kuten on toiminut jo 15 vuotta nykyisten omistajien toimesta.

      • Eisaanubisseee

        Miksi valehtelet. Ei pannusta saanut bisseä eilen

      • jokuRotiSielläkin
        Eisaanubisseee kirjoitti:

        Miksi valehtelet. Ei pannusta saanut bisseä eilen

        Ymmärrän, ettet SINÄ saanut....

    • sittenaukeaa

      Kuparipannubaari on suljettu mutta uudet omistajat remontoivat pannua ja rakentavat sinne keittiön. Uusi ruokaravintola Kuparipannu aukeaa joskus keväällä

      • Sittenmennäänpannuun

        Hieno juttu. Muuten oltaisiin turhaan menty kuparipannubaariin. Täytyy joskus käydä kokeilemassa uudistunut pannu kunhan uudet omistajat saa sen avattua.

    • Pannunystävä

      Ei ole suljettu eikä konkurssissa, vaikka zikasairas pienipää niin väittää.
      Tulin juuri viikon matkalta ja pannu toimii ihan samalla tavalla kuin on toiminut jo 15 vuotta. Ruoka oli hyvää ja asiakkaita piisasi mukavasti.
      Keväällä menen uudelleen Inglesiin.
      Taitaa pienipää olla aika huonossa hapessa? Jaksamista vaan omaisille.

    • Turhaanmentiin

      Kiinni oli Kuparipannubaari kun viime viikolla yritettii mennä. Turha reissu oli Kuparipannubaariin.

      • pannuntosiystävä

        Zikasairas vietti viikon siestaa. Ilmeisesti nyt alkoi pientä päätä särkeä pahasti kun tuottaa perätysten ketjusta toiseen samaa valhettaan.
        Silti Kuparipannu toimii juuri nytkin loistavasti.

    • Olisekiinni

      Kiinni Kuparipannubaari on. Trollit väittää mutta mutta olen käynyt ovien takana ja kiinni oli.

      • missäOnSeSyy

        Mistähän johtuu, että ovet ei aukene sulle???

    • Ooooonkiinni

      Kiinni on pannu

      • pannuntosiystävä

        Ei ole kiinni. keittiö sulkeutuu tänään klo 22 ja aukeaa taas huomisaamuna. kaikki siis hyvin, kuten jo yli 15 vuotta joka päivä.

    • kiinniseon

      Ovessa oli lappu että olemme sulkeneet konkurssin takia. Kuparipannu siis on suljettu lopullisesti

    • ZikaaSärkeePahasti

      Kaikki tuo zikasairaan pienipään kuvittelua. Hyvin pyyhkii pannulla.

    • olikiinni

      Kiinni oli pannu tänään.

      • PannuVoiHyvin

        Olihan se kiinni klo 23.46, mutta aukesi tänäaamuna normaalien aukioloaikojensa mukaisesti. Aukeaa joka päivä seitsemänä päivänä viikossa.

    • tällastakuultiin

      Eilen oltas menty kuparipannuun mutta oli ovet kiinni 14:20 kun oltiin ulkopuolella. Toiset lomalaiset sano että se on menny konkkaan

      • PienipäätäAhdistaa

        Pienipää se jaksaa taas valehdella oikein olan takaa. Onko kovinkin huono olo?

    • Anonyymi

      Ei taida pannu avata oviaa vielä tänäkään vuonna

      • Anonyymi

        Tuskin. Onhan se ollut suljettuna tällä palstalla ainakin vuodesta 2016 lähtien melkein joka päivä.

    • Anonyymi

      On näköjään ollu taas ihan mahotonta menoa koko viikko. Onko Bannupaari vielä joskus aukeamassa? Onko kellään tietoa.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2257
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2083
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1698
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1510
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1506
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1407
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1374
    8. 52
      1268
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1200
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1196
    Aihe