Hevon humppaa ja höpö juttuja

EräsKansanparantaja

Aikainen kevät näyttäisi olevan tulossa, kun vaihtoehtohoitojen vastustajat ovat heränneet kirjoittamaan hevon humppaa ja höpö juttuja. Aiempina vuosina tämä maalis- huhtikuun taitteeseen ajoittuva joka keväinen ilmiö on aikaistunut ja kukapa muu kuin Myllykangas on soidenmenonsa aloittanut. Kohtapuoliin Lauerma ja muut lajitoverit säestävät ja aktin saadessa kliimaksin kesän kynnyksellä, onkin haudonta-aika ja munien kuoriutumista odotellen mennään sitten syksyä kohden.

Onko kasvihuoneilmiö ja sään lämpiäminen saanut skeposet heräämään vai kenties yleisen ilmapiirin muuttuminen lajin säilymisen kannalta epäedulliseen suuntaan. Saas nähdä mitä munista kuoriutuu kun syksy koittaa. Saammeko uuden putoushahmon Myllykankaasta, ainakin ainekset ovat hyvät ja pienellä jalostuksella vallan mainio.

27

162

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • valheitajaellaan

      Sinäpä sen sanoit! Lauerma on jo herännyt nostamaan esiin ne kolme kuollutta omaista, jotka vaihtoehtoisissa hoidoissa olleet potilaat ovat muka tappaneet. ensinnäkään vaihtoehtohoitajilla ei ole potilaita, vain asiakkaita. Toisekseen nämä eivät olleet kenenkään asiakkaina. Sen sijaan toinen oli LÄÄKÄRIN potilaana.

      Lauerma unohtaa kertoa siitä potilaasta, joka ei päässyt lääkärin hoitoon ja siksi puukotti ohikulkijaa. Eikä muistanut sitäkään psykiatria, joka seksuaalisesti hyväksikäytti potilastaan, joka iän puolesta olisi voinut olla hänen tyttärensä, ajoi tämän eroon perheestään, uskotteli tälle hänen olleen isänsä hyväksikäyttämä ja lopulta ajoi tytön itsemurhaan. Suomessa. Ja tämä psykiatri teitysti joutui vankilaan? No ei tietenkään! Älkää nyt hulluja olko! Lääkärinoikeudet säilyivät, ei vankilaan, ei mitään. Tyttöhän on kuollut, ei se oikeuteen tätä lääkäriä haasta. Kun VALVIRA TUTKI. http://rapport.fi/rapport/artikkeli.php?aid=225443
      Mutta turvallisia siis ovat lääkärihoidot Suomessa ja vaarallisia ovat kaikki muut!

      Aivan suoraa valehtelua siis.

      • elmeri.k

        Ihan oikiasti positiiviseksi ihmiseksi synnytään. Kun vielä lapsuus on vapaamielinen ja virikkeellinen - hyvä supliikki-ihminen on syntynyt.
        Tunnen näitä monia sekä miehiä että naisia. He levittävät ympäristönsä ihmisiin letkeää maailmankansalaisen ilmapiiriä.
        He seuraavat ympäristönsä ihmisiä. He hyväksyvät tuntemattomankin ihmisen vertaisekseen.
        Näitä ihmisiä maailma ihan lopaalissa mitassa tarvittoo.

    • Epäjumalienkieltäjä

      Se mitä vastustetaan on puoskarointi. Minua ihmetyttää suuresti, miksi "vaihtoehtoala" ei itse vaadi puoskarilakia ja jotain rajoja herkkäuskoisten huijaamiselle. Eikö se olisi heidänkin etu, että koko alaa ei leimata vastuuttomaksi rahastamiseksi - edellyttäen tietenkin, että koko ala ei ole vastuutonta rahastamista.

      • ”Se mitä vastustetaan on puoskarointi.”

        Olen kanssasi samaa mieltä, mutta ensin on puolueettomin tutkimuksin käytävä läpi eri vaihtoehtohoidot. Selvitettävä vaikuttavuudet ja pyrittävä löytämään vaikutusmekanismi. On monia samankaltaisia hoitoja, mutta eri nimillä ja kilpailuyhteiskunnan toimintatavan mukaan, jokainen pyrkii nostamaan oman hoitonsa etusijalle.

        Kieltämällä jokin hoito sen mystisen nimen tai menetelmän vuoksi, saatetaan heittää lapsi pesuveden mukana. Samoin käy hyväksymällä suurinta ääntä pitävät diplomihoidot kuulematta maanhiljaisia, vaikka heilläkin olisi paljon annettavaa. Asia on perin kinkkinen ja asiantuntijoita monia, joiden pyrkimys on usein vain omanedun tavoittelu.

      • Epäjumalienkieltäjä
        EräsKansanparantaja kirjoitti:

        ”Se mitä vastustetaan on puoskarointi.”

        <>

        Ongelma onkin, että mitä sitten kun on tutkittu? Kun esimerkiksi homeopatia on aika puhkitutkittu hoitomuoto ja kaikissa tutkimuksissa toimimattomaksi havaittu, niin onko "vaihtoehtoala" valmis luokittelemaan homeopatian huijaukseksi ja puoskaroinniksi?

        Toinen "ongelma" on, että jos joku hoitomuoto todetaan toimivaksi ja erityisesti jos se todetaan tehokkaaksi hoitomuodoksi, se lakkaa oikeastaan olemasta "vaihtoehtohoito" ja siitä tulee osa lääketiedettä.

      • <>

        On tutkimuksia ja tutkimuksia, mitä ja miten tutkittu. Mielestäni tutkimuksen tuloksen poiketessa merkittävästi tosielämästä, suhtaudun siihen kyseenalaistaen. Silloin tulisi selvittää mistä poikkeama johtuu ja tarkastella, onko kenties otettu kaikki vaikuttavat tekijät huomioon. Lääketieteen tarkastellessa ihmistä vain fyysisenä olento, jää, ei aineelliset tekijät huomiotta. Onko homeopatian vaikuttavuutta tutkittaessa otettu huomioon tämä mahdollisuus ja itse epäilen sitä suuresti.

        Epäilyni perustuu omakohtaisiin energiahoitokokemuksiin, eikä lääketiede tunnusta energiahoidon kaltaista olevan olemassa, jossa hoito tapahtuu matkojen päästä käsin koskematta. Miten kaikki tapahtuu, ei virallisesti ’viisaat’ ole kyenneet ratkaisemaan ja ellei haluja ole tutkia, eivät kykenekään. Homeopatiata harjoittavat lääkärit ovat lääketieteellisen koulutuksensa vankeja, eivätkä hyväksy enkeliterapioita ja yksisarvishoitoja tai muitakaan energiahoitoja. Samoin on koulutuksen kautta oppinsa saaneet esim. fysioterapeutit, hierojat, ym., jotka tekevät käsillä hoitotoimenpiteitä.

        <>

        On monia terveydenhoitotyötä tekeviä, jotka ovat omaksuneet energiaparannuksen ja käyttävät sitä omissa hoidoissaan, koska ovat huomanneet sen auttavan ja nopeuttavan paranemista. Miksi heitä ja heidän potilaitaan ei kuulla, vaan uhataan oikeuksien menettämisellä ja kieltää käyttämästä ihmisen luontaista kykyä parantaa.

      • Näinhänseoli

        Itse asissa nimenomaan ala on halunnut lakia, mutta se laki ei kelvannut Lauermalle ja muille. Lauerman mielestä se virallistaisi vaihtoehothoitojen aseman eikä hän missään nimessä halua sitä!! Nyt Lauerma juuri sanoi haastattelussa, että ala itse ei halua valvontaa. Se on vale. Taas.

        Tällä "alalla" vaan ei ole mitään yhteistä yhtä järjetöä, liittoa tai organisaatiota, joka toimisi koko alan puolesta. On hoitoja, joita itsekin katson humpuukiksi ja hoitoja, jotka ovat lähellä kampaamokäyntiä tai kylpylän hyvänolonhoitoja. Kaikkia ei saisi niputtaa, vaan laki voisi määritellä ne, joita on jo kauemman aikaa harjoitettu Suomessa. Voidaan tietysti lähteä myös tutkimaan kaikkea, mutta siihen ei ole rahaa.

        Siki pääaisia on, että keksitytään haittavaikutuksiin. Mitä ne ovat? Onko sellaisia esiintynyt.

        Eipä juuri. Keskustelua toivotaan eikä yritetä välttää.

        Hoitoihin ei saa sekoittaa myöskään ennustamista horoskoopeista tai muuten. Jos niitä ei kielletä, niin miksi hoidot?

      • Jo sillä, että tutkitaan ihmisen oma kyky parantaa, eli energiahoidon vaikutukset ja otetaan energiahoito soveltuvin osin hoitokäytäntöihin, saadaan terveydenhoitokuluihin miljardiluokan säästöt aikaan . Sen jälkeen ei ole kovinkaan suurta rahallista merkitys sillä, että tihennetään kampaa ja tutkitaan lilliputin varsia, suitsukkeen tai jonkin killuttimen merkitystä hoitotapahtumaan.

        Olennaista on terveysvaikutukset, vaikka tiedeyhteisö ei löytäisikään vielä pitkään aikaan vaikutusmekanismia, niin vaikuttavuutta voidaan tutkia nykymenetelmin.

      • Epäjumalienkieltäjä
        EräsKansanparantaja kirjoitti:

        <>

        On tutkimuksia ja tutkimuksia, mitä ja miten tutkittu. Mielestäni tutkimuksen tuloksen poiketessa merkittävästi tosielämästä, suhtaudun siihen kyseenalaistaen. Silloin tulisi selvittää mistä poikkeama johtuu ja tarkastella, onko kenties otettu kaikki vaikuttavat tekijät huomioon. Lääketieteen tarkastellessa ihmistä vain fyysisenä olento, jää, ei aineelliset tekijät huomiotta. Onko homeopatian vaikuttavuutta tutkittaessa otettu huomioon tämä mahdollisuus ja itse epäilen sitä suuresti.

        Epäilyni perustuu omakohtaisiin energiahoitokokemuksiin, eikä lääketiede tunnusta energiahoidon kaltaista olevan olemassa, jossa hoito tapahtuu matkojen päästä käsin koskematta. Miten kaikki tapahtuu, ei virallisesti ’viisaat’ ole kyenneet ratkaisemaan ja ellei haluja ole tutkia, eivät kykenekään. Homeopatiata harjoittavat lääkärit ovat lääketieteellisen koulutuksensa vankeja, eivätkä hyväksy enkeliterapioita ja yksisarvishoitoja tai muitakaan energiahoitoja. Samoin on koulutuksen kautta oppinsa saaneet esim. fysioterapeutit, hierojat, ym., jotka tekevät käsillä hoitotoimenpiteitä.

        <>

        On monia terveydenhoitotyötä tekeviä, jotka ovat omaksuneet energiaparannuksen ja käyttävät sitä omissa hoidoissaan, koska ovat huomanneet sen auttavan ja nopeuttavan paranemista. Miksi heitä ja heidän potilaitaan ei kuulla, vaan uhataan oikeuksien menettämisellä ja kieltää käyttämästä ihmisen luontaista kykyä parantaa.

        <>

        Näinhän se on. Mikään tutkimus ei kelpaa, kun tulos on "väärä". Homeopatiasta on tehty kattava joukko tutkimuksia. Ne eivät kaikki voi olla huonosti tehtyjä. Vaikka kaikki tutkimukset yhtäpitävästi osoittavat homeopatian toimimattomaksi huuhaaksi, niin te että halua sanoa sitä toimimattomaksi huuhaaksi. Ei korppi korpin silmää puhkaise - vai miten se menikään.

        <>

        Tämä on ns. puppua. Ei ole olemassa hoitoa, jonka "moni huomaa auttavan", mutta joka ei koskaan tutkimuksessa anna mitään positiivista hoitovastetta.

      • Epäjumalienkieltäjä
        Näinhänseoli kirjoitti:

        Itse asissa nimenomaan ala on halunnut lakia, mutta se laki ei kelvannut Lauermalle ja muille. Lauerman mielestä se virallistaisi vaihtoehothoitojen aseman eikä hän missään nimessä halua sitä!! Nyt Lauerma juuri sanoi haastattelussa, että ala itse ei halua valvontaa. Se on vale. Taas.

        Tällä "alalla" vaan ei ole mitään yhteistä yhtä järjetöä, liittoa tai organisaatiota, joka toimisi koko alan puolesta. On hoitoja, joita itsekin katson humpuukiksi ja hoitoja, jotka ovat lähellä kampaamokäyntiä tai kylpylän hyvänolonhoitoja. Kaikkia ei saisi niputtaa, vaan laki voisi määritellä ne, joita on jo kauemman aikaa harjoitettu Suomessa. Voidaan tietysti lähteä myös tutkimaan kaikkea, mutta siihen ei ole rahaa.

        Siki pääaisia on, että keksitytään haittavaikutuksiin. Mitä ne ovat? Onko sellaisia esiintynyt.

        Eipä juuri. Keskustelua toivotaan eikä yritetä välttää.

        Hoitoihin ei saa sekoittaa myöskään ennustamista horoskoopeista tai muuten. Jos niitä ei kielletä, niin miksi hoidot?

        <>

        Mikä olisi peruste, jolla jaettaisiin todistamattomiin oppeihin perustuvat hoidot "virallisiin" vaikutuksiltaan todistamattomiin hoitoihin ja "epäilyttäviin" vaikutuksiltaan todistamattomiin hoitoihin?

        Ainoa mahdollinen ja järkevä puoskarilaki on sellainen, jossa rajataan se, kenelle näitä hoitoja saa myydä. Rajataan sairaudet (esimerkiksi syöpä) joihin niitä ei saa kaupitella ilman hoitavan lääkärin lupaa. Samoin pitäisi rajata pois erityistä suojelua kaipaavat potilaat kuten lapset, muista riippuvaiset kehitysvammaiset jne.

        Lisäksi olisi myös hyvä määrittää puoskaroinnista määrättävät rangaistukset ja "vaihtoehtohoitajan" vastuut (mukaanlukien korvausvastuut).

      • Missä tutkimuksissa? Kyse on siitä, ettei ole virallisesti ’viisaiden’ toimesta tutkittu ja mikäli Myllykankaan ja Lauerman uskonsisaret ja veljet saavat päättää ei myöskään tutkita.

        Uskonnolliset oppiriidat ovat saaneet aikaan pattitilanteen, jossa uskonnolliset ja epäuskonnolliset kalastelevat sieluja omaan mutalammikkoonsa. Näiden ääripäiden välillä tavan kansalaiset uiskentelevat ymmällään uskoako itseensä ja omiin kokemuksiin vai heille annettuun syöttiin.

        Tarvitaankin selkeitä ja kirkkaita vesiä, että nähtäisiin pohjalle asti, ilman selittelyjä ja tulkintoja.

      • Myllykangas ja Lauerma ym. sanovat vaihtoehtohoitoja uskomushoidoiksi, perustellen väitettä, ettei vaikuttavuutta ole kyetty tieteellisin tutkimuksin osoittamaan. Nämä samat veijarit kuvaavat energiahoitoja hemmottelu, hiplailu ja aikuisviihteenä. Mikäli tutkimuksia olisi todellisuudessa tehty, olisi moni näkyvä tapahtuma tullut tutkimuksissa esille.

        Jos joku kuvaa lähellä kipukynnystä olevaa kipua hiplailuna tai hemmotteluna pitäisin sellaista ihmistä masokistina tai sadistina. Kehon näkyvät ja esim. käsien ja jalkojen erilaiset liikkeet olisi tutkimuksissa tullut esille ja monet liikkeet ovat sellaisia, ettei henkilö kykene niitä itse tietoisesti tekemään.

        Energiahoitokokemuksiini perustuen pidän Myllykankaan väitettä energiahoitotutkimuksista perättöminä. Mikäli on tutkittu ei tutkimustuloksia ole julkaistu ja/tai tuloksia on vääristelty.

      • Epäjumalienkieltäjä
        EräsKansanparantaja kirjoitti:

        Myllykangas ja Lauerma ym. sanovat vaihtoehtohoitoja uskomushoidoiksi, perustellen väitettä, ettei vaikuttavuutta ole kyetty tieteellisin tutkimuksin osoittamaan. Nämä samat veijarit kuvaavat energiahoitoja hemmottelu, hiplailu ja aikuisviihteenä. Mikäli tutkimuksia olisi todellisuudessa tehty, olisi moni näkyvä tapahtuma tullut tutkimuksissa esille.

        Jos joku kuvaa lähellä kipukynnystä olevaa kipua hiplailuna tai hemmotteluna pitäisin sellaista ihmistä masokistina tai sadistina. Kehon näkyvät ja esim. käsien ja jalkojen erilaiset liikkeet olisi tutkimuksissa tullut esille ja monet liikkeet ovat sellaisia, ettei henkilö kykene niitä itse tietoisesti tekemään.

        Energiahoitokokemuksiini perustuen pidän Myllykankaan väitettä energiahoitotutkimuksista perättöminä. Mikäli on tutkittu ei tutkimustuloksia ole julkaistu ja/tai tuloksia on vääristelty.

        <>

        Mutta kun tilanne on se, että näiden "hoitojen" vaikuttavuudesta ei ole tutkittua tietoa, niin mitä muuta jää jäljelle kuin uskomus?

      • Epäjumalienkieltäjä
        Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:

        <>

        Mutta kun tilanne on se, että näiden "hoitojen" vaikuttavuudesta ei ole tutkittua tietoa, niin mitä muuta jää jäljelle kuin uskomus?

        Korjaus: Joidenkin hoitojen toimimattomuudesta toki on tutkittua näyttöä (esimerkiksi homeopatia). Näytöt toimivuudesta puuttuvat.

      • Moni vaihtoehtohoitoja vastustava vannoo tieteentekijöiden nimeen ja erehtymättömyyteen nostaessaan uskontonsa profiilia. Profiilin nostoa edustaa olettamus, että tieteentekijät olisivat kyllä löytäneet energiahoidon vaikutusmekanismin, jos jotain energiahoidon kaltaista olisi olemassa.

        Näin voisi olettaa, mutta käytäntö osoittaa muuta. Vaikka olen jätetarpeista kyhätty ja näin ollen ei ole älliäkään suotu, olen huomannut sen, että jotain tuntematonta, näkymätöntä ja oman ymmärrykseni yli menevää ja elämään vaikuttavaa Telluksellamme on.

        Se, mitä se sitten onkin, on niin merkittävää ja tutkimisen arvoista, ettei sitä tulisi kieltää uskonnon perusteella. Tällä tarkoitan sitä, että ihminen, olipa vähäinen, vähempiosainen ja ilman oppiarvoa voi tuoda esille sellaista, mitä tieteentekijät eivät aiempaan käsitykseensä ja ns. tietoonsa perustuen usko.

        Ts. tiedon tuojaan, ellei tieto istu oman uskonkäsityksen viitekehykseen ei uskota. Varsinkaan silloin, kun tiedon tuoja katsotaan olevan vähempiälyinen ja oppimaton maalaistollo. Eihän kukaan itseään kunnioittava oppinut tieteentekijä moiseen höpöön usko.

      • Tahtootietää
        Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:

        Korjaus: Joidenkin hoitojen toimimattomuudesta toki on tutkittua näyttöä (esimerkiksi homeopatia). Näytöt toimivuudesta puuttuvat.

        Noiden homeopaattisia hoitoja tutkineiden analyysien tuloksia on laajasti esitelty. Niissä tulokseksi on saatu, että homeopatia toimii placeboa paremmin. Samaan hengenvetoon on valiteltu tutkimusten huonoa laatua, sillä tutkimukset eivät useinkaan ole esimerkiksi kaksoissokkotutkimuksia.

        Eivät ole ravitsemuksestakaan tehdyt tutkimukset! ;D Niissä sekä tutkittava että tutkija tietävät mitä tutkittava syö. Sehän ei ole lainkaan tieteellistä!

        Mutta millä sinä yrittäisit selittää sen, että näissä tieteellisissä tutkimuksissa on saatu näyttöä, joka, vaikkakin olisi heikko, on silti selvästi placeboa parempi?

        http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/10853874
        http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/9884175

        Meta-analyysista oli poistettu estotutkimukset. Sairauden estossa kuitenkin homeopatia on juuri parhaimmillaan, tila hoidetaan pois ennen kuin se aiheuttaa suurempaa ongelmaa. Homeopatiahan toimii vain sillä tavoin, että keho itse hoitaa virukset, bakteerit, tulehduksen tai liman, ei lääke. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/26828000

        Analyyseissä valitellaan tutkimusten heikkoa laatua.
        Jos itse tutkit asiaa tarkemmin, niin huomaat, että vaikutus ei ole heikko. Koeasetelmia vain ei huolita, halutaan samanlainen tutkimus kuin jostain lääkeaineesta, mutta täysin samanlainen tutkiminen on mahdotonta johtuen homeopatian luonteesta.

        On totta, että tehdyistä tutkimuksista noin puolet ei löytänyt homeopatiasta vaikutusta mihinkään. Mutta myös lääketieteessä tehdään tutkimuksia, jotka osoittavat, että joku aine tai menetelmä ei toimi. Koko alasta se ei tietysti kerro. Minua kiinnostaa se, miksi edes joistakin saadaan positiivisia tuloksia? Senhän pitäisi olla mahdotonta, jos kerran skeptikkojen mukaan homeopatia ei voi toimia lainkaan?

        Jos homeopaatti antaa kaikille tutkittaville mielestään tehoavan homeopaattisen valmisteen, mutta sitten toisille joku ulkopuolinen antaakin vain lumetta, niin miten se tekee tutkimusasetelman heikoksi? Tällaisissa tutkimuksissa homeopatia on osoittautunut toimivaksi, merkitsevästi placeboa paremmaksi. Miten selität tämän?

        Eihän tällaisia tuloksia voisi tulla, jos asiassa ei olisi jotain toimivaa!

        Homeopatiassa myös homeopaatilla on ratkaiseva osuus oikean lääkkeen valinnassa. Huono valinta ei tuota tulosta ja joillakin on enemmän huonoja valintoja kuin toisella. Lääkärikin valitsee joskus väärän lääkkeen, mutta kun lääketutkimuksia ei tehdä näin! Ymmärrätkö nyt eron?

        Useat skeptikot valehtelevat tuloksista vääristelemällä niitä tai kertomalla vain osatotuuden. He eivät suostu ymmärtämään asiaa, aivan verrattavissa johonkin lahkolaiseen, joka ei myönnä minkäänlaista epävarmuutta gurunsa saarnassa.

      • Epäjumalienkieltäjä
        EräsKansanparantaja kirjoitti:

        Moni vaihtoehtohoitoja vastustava vannoo tieteentekijöiden nimeen ja erehtymättömyyteen nostaessaan uskontonsa profiilia. Profiilin nostoa edustaa olettamus, että tieteentekijät olisivat kyllä löytäneet energiahoidon vaikutusmekanismin, jos jotain energiahoidon kaltaista olisi olemassa.

        Näin voisi olettaa, mutta käytäntö osoittaa muuta. Vaikka olen jätetarpeista kyhätty ja näin ollen ei ole älliäkään suotu, olen huomannut sen, että jotain tuntematonta, näkymätöntä ja oman ymmärrykseni yli menevää ja elämään vaikuttavaa Telluksellamme on.

        Se, mitä se sitten onkin, on niin merkittävää ja tutkimisen arvoista, ettei sitä tulisi kieltää uskonnon perusteella. Tällä tarkoitan sitä, että ihminen, olipa vähäinen, vähempiosainen ja ilman oppiarvoa voi tuoda esille sellaista, mitä tieteentekijät eivät aiempaan käsitykseensä ja ns. tietoonsa perustuen usko.

        Ts. tiedon tuojaan, ellei tieto istu oman uskonkäsityksen viitekehykseen ei uskota. Varsinkaan silloin, kun tiedon tuoja katsotaan olevan vähempiälyinen ja oppimaton maalaistollo. Eihän kukaan itseään kunnioittava oppinut tieteentekijä moiseen höpöön usko.

        <>

        Vaikka sinun ajatteluasi leimaa dogmaattisen uskonnollinen suhtautuminen terveydenhoitoon, niin älä kuvittele, että kaikki muut suhtautuvat samalla tavalla. Tieteeseen ei kuulu henkilöpalvonta, vaan kriittisyys.

        <>

        Tuo on teidän uskomuksianne. Kyse vaikutusmekanismista on toissijainen kysymys. Ensimmäinen kysymys on se, onko vaikutusta vai ei. Sen selvittämiseen tarvitaan kliinisiä kokeita ja tilastotiedessä. Esimerkiksi edelleen sangen yleinen kuumelääke asetosalisyylihappo (kaupallisena nimenä esimerkiksi Aspirin) oli vuosikausia käytössä, vaikka ei ymmärretty millä mekanismilla se laski kuumetta. Kliinisissä kokeissa oli kuitenkin käynyt kiistattomasti selville, että se laski kuumetta. Käytäntö ratkaisee eikä teoria.

      • Epäjumalienkieltäjä
        Tahtootietää kirjoitti:

        Noiden homeopaattisia hoitoja tutkineiden analyysien tuloksia on laajasti esitelty. Niissä tulokseksi on saatu, että homeopatia toimii placeboa paremmin. Samaan hengenvetoon on valiteltu tutkimusten huonoa laatua, sillä tutkimukset eivät useinkaan ole esimerkiksi kaksoissokkotutkimuksia.

        Eivät ole ravitsemuksestakaan tehdyt tutkimukset! ;D Niissä sekä tutkittava että tutkija tietävät mitä tutkittava syö. Sehän ei ole lainkaan tieteellistä!

        Mutta millä sinä yrittäisit selittää sen, että näissä tieteellisissä tutkimuksissa on saatu näyttöä, joka, vaikkakin olisi heikko, on silti selvästi placeboa parempi?

        http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/10853874
        http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/9884175

        Meta-analyysista oli poistettu estotutkimukset. Sairauden estossa kuitenkin homeopatia on juuri parhaimmillaan, tila hoidetaan pois ennen kuin se aiheuttaa suurempaa ongelmaa. Homeopatiahan toimii vain sillä tavoin, että keho itse hoitaa virukset, bakteerit, tulehduksen tai liman, ei lääke. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/26828000

        Analyyseissä valitellaan tutkimusten heikkoa laatua.
        Jos itse tutkit asiaa tarkemmin, niin huomaat, että vaikutus ei ole heikko. Koeasetelmia vain ei huolita, halutaan samanlainen tutkimus kuin jostain lääkeaineesta, mutta täysin samanlainen tutkiminen on mahdotonta johtuen homeopatian luonteesta.

        On totta, että tehdyistä tutkimuksista noin puolet ei löytänyt homeopatiasta vaikutusta mihinkään. Mutta myös lääketieteessä tehdään tutkimuksia, jotka osoittavat, että joku aine tai menetelmä ei toimi. Koko alasta se ei tietysti kerro. Minua kiinnostaa se, miksi edes joistakin saadaan positiivisia tuloksia? Senhän pitäisi olla mahdotonta, jos kerran skeptikkojen mukaan homeopatia ei voi toimia lainkaan?

        Jos homeopaatti antaa kaikille tutkittaville mielestään tehoavan homeopaattisen valmisteen, mutta sitten toisille joku ulkopuolinen antaakin vain lumetta, niin miten se tekee tutkimusasetelman heikoksi? Tällaisissa tutkimuksissa homeopatia on osoittautunut toimivaksi, merkitsevästi placeboa paremmaksi. Miten selität tämän?

        Eihän tällaisia tuloksia voisi tulla, jos asiassa ei olisi jotain toimivaa!

        Homeopatiassa myös homeopaatilla on ratkaiseva osuus oikean lääkkeen valinnassa. Huono valinta ei tuota tulosta ja joillakin on enemmän huonoja valintoja kuin toisella. Lääkärikin valitsee joskus väärän lääkkeen, mutta kun lääketutkimuksia ei tehdä näin! Ymmärrätkö nyt eron?

        Useat skeptikot valehtelevat tuloksista vääristelemällä niitä tai kertomalla vain osatotuuden. He eivät suostu ymmärtämään asiaa, aivan verrattavissa johonkin lahkolaiseen, joka ei myönnä minkäänlaista epävarmuutta gurunsa saarnassa.

        <>

        Mutta kun ei ole. Esimerkiksi tuo ensimmäinen linkkaamasi Pubmed artikkeli toteaa, että: "Sensitivity analysis showed that the P value tended towards a non-significant value (P = 0.08) as trials were excluded in a stepwise manner based on their level of quality."

        Jos plaseboa ja homeopatiaa vertaa, niin keskimäärin joka toinen kerta homeopatia on parempi. Jos poimitaan vain ne tutkimukset, niin saadaan aineisto, jossa on pieni, mutta merkityksetön (non-significant) ero homeopatian "eduksi".

    • Näitä hevon humppa ja höpö juttuja voisi esittää varta vasten Terskanperälle perustettavassa korpiteatterissa. Näytelmässä käsiteltäisiin riivaajan ahdistaman neidon elämän vaiheita ja shamaaniloitsuja rummunpäristyksineen ym. Valtaapitävien toimia noitavainojen ajalta ja lahkokokouksia uskonjulistuksineen. Riivaajan ulosajoa ja kaiken kruununa Myllykankaan hahmo ratsastaisi yksisarvisella Hevonperseeseen ampuen kuvaannollisesti enkelin alas sanan säilällä. Näytelmän nimi, totta kai tulisi olla esinahka, käsitteleehän se Myllykankaan luomaa kuvaa uskomushoidoista aikuisviihteenä. Taustalla terveysjumpparyhmä suorittaisi revyyesitystä, johon jokainen halukas voisi osallistua kykyjensä mukaan.

      Karjalan kunnailla, lähellä rajaa sijaitsevan Terskanperän maalaismiljöö koostuisi luonnonläheisistä aktiviteeteistä ja luontaishoidoista, jolloin vertailu todellisen ja kuvaannollisen välillä olisi mahdollista. Huuhaa maalaismatkailukierros voisi jatkua Kuusamon Hevonperseen kautta Hörhönkylän kesäteatteriin, jossa esim. yksihenkinen kansantanssiesitys yksinpuheluineen nostattaisi kansalaistuntoa luottamaan maaseudun tulevaisuuteen.

      Näin hevon humppa ja höpö jutuilla saataisiin jotain todellista aikaan, eli Suomelle mainetta, mammonaa ja terveyttä, sillä tunnetustihan nauru pidentää ikää.

      • Ja.vuodesta.toiseen

        Sinähän näitä hevonhumppa juttuja suollat päivästä toiseen.

      • Näin se on nähtävä ja innoittaja mm. ystävämme Myllykangas ja muutama muu.

    • Kautta aikain on teatterin keinoin otettu ja otetaan kantaa yhteiskunnallisiin ongelmiin ja vakavasti otettavaa teatteria esitettäneen Arkadianmäellä. Suomessa valtionkirkko, eli kansankirkko edustaa laella suojattua uskonnollista teatteria, jota ei sovi pilkata. Mielestäni arvostelu nykykirkon toimia ja dogmeja kohtaan on kuitenkin suotavaa, tarpeellista ja ilman kyseenalaistamista ja uskon koettelemista ihmisen koko-olemus jää löytymättä ja pimentoon..

      Samaa teatteria esittävät myös skeposesti toimivat toimijat, esittäen todistamattomia väitteitä ihmisen olemuksesta, ottamatta huomioon ihmisten omakohtaisia kokemuksia. Näihin, tieteen todistamattomiin väitteisiin, eli dogmeihin tulisi ihmisten kyseenalaistamatta uskoa, vaikka omakohtaiset kokemukset toisin osoittavat.

      Moni kokee kyseenalaistamisen Jumalanpilkaksi ja niin myös tiedeuskovaiset, vaikka ilman kyseenalaistamista keskustelu on nöyristelyä ja hyväksyvää nyökyttelyä omaa maallista Jumalaansa kohtaan.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Dogmi

    • Tiedettävaiteattera
    • sivustaseuraajaV

      Niitähän te skeposet palstalle jatkuvasti suollatte tuutin täydeltä.

      • Sivustaseuraajav

        Et sivä v.v ole sivustaseuraaja. Sinun onnettoman päälähetystehtäväsi on ollut toistakymmentä vuotta sabotoida tätä palstaa.
        Ei tarvitte olla kommoinenkaan näkijä huomata, että sinulla itselläsi ei mene erityisen hyvin.
        En voi käsittää, että ns. uskovaiset KD ryhmän johdossakin ovat jopa lanmuutoksen voimalla torppaamassa täydentäviä hoitoja.

        Jos kirjoituksiin on uskomista, Nasarean mies ei ollut näitä hoitoja vastaan. Ne ulottuvat ihmisiin, joita lääketiede ei aina kohtaa.

        (Niin sanottu vaihtoehtoinenhoitonimike on rahalla ostettu ja lanseerattu haukkumanimi täydentävillehoidoille)

        Toivo Lång
        Inkeroinen

    • SalainenTodistaja

      Joo mää olen seurannut salaa pari kertaa skeptikkojen kokouksia.
      Ekaks niillä on sellasii ihmeellisiä rukouksia tai satuja jollekkin ihmeelliselle tiedejumalalle. Se kestää noin puol tuntii ja sitten ne alkaa tanssimaan jotain ihmetansseja niille tiedejumalilleen!
      Se on sitte varmaan sitä skepojen hevonhumppaa!
      Ne skeposet tanssi ainaskii tunnin sitä hevonhumppaansa ja välillä lauloivat ylistyslauluja tiedejumalilleen.

      Oli se hurjaa katseltaa, ne skepojen kokoukset!
      Ne on ihan selvästi uskovaisii eli niillä on se oma lahkonsa!

      • luonnon.oma_lääke

        Kuusen pihkavoide parantaa nopeasti niin ihmisten kuin hyöty-ja lemmikkieläintenkin viiltohaavat umpeen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      Yleistä iskelmämusiikista
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    8. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    10. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    Aihe