Voiko kissalle tulla hiiren verestä matoja

Kissatrakkaat

Kaksi kissaa n.5kk ja 8kk. Meillä on ollu pariin otteeseen hiiriepisodit, jossa kissat ovat ottaneet hiiriä kiinni talosta. Nuorempi on kuitenkin hiiren kiinni saatuaan purrut niin, että verta on tullut. Hiirtä kantanut ympäriinsä jne. leikkinyt. En ole antanut syödä hiirtä kuitenkaan, tiedä mitä matoja niissä on. Voiko kissa kuitenkin saada hiiren verestä matoja? Kissa madotettu joskus joulukuussa 2015, enkä ole huomannut kakassa olevan matoja kummallakaan.

7

2170

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyvähoitotärkeää

      Hiiret on aika tavallista, ja luonnonmukaista kissan ruokaa, siksihän niitä on alettu kesyttää, lemmikiksi ja myös hiirten metsästäjiksi. Kissat on madotettava vähintään pari kertaa vuodessa, söivätpä ne mitä tahansa! Ei saa luottaa, että kissa saa kaiken tarvitsemansa luonnosta, vaan omistajan on annettava sille monipuolista ja terveellistä ruokaa, lihaa, kalaa ja hyvälaatuisia valmisruokia.

      • Alkuperäinenlaittaja

        Kissat siis aivan sisäkissoja ja saavat kyllä eläinkaupan ruokaa ja madotettu on pariin otteeseen. Hiiriä vaan sattui löytymään talosta, jonka toinen kissoista tajusi saalistaa. Minkälaisia ovat matojen munat, pystyykö niitä näkemään kakasta päälle päin? Miten voi tietää, että kissalla ei ole heisimatoa? Kissat siis molemmat samasta paikasta, mutta eri pentueesta. Kyseisen paikan olot olivat mitä sattuu. Vanhan papan kissa oli lähtenyt lisääntymään ja paikka kuhisi eri-ikäisiä kissoja. Nuorempi tuli 3kk ikäisenä, ja ottaen huomioon syntymäpaikan olot, niin tuskin oli madotettu. Matolääke Mirrix annettu 2krt kerta-annoksena. Voiko olla, että olisi heisimatoa tms sisäloisia? Muuten ihan aktiivinen ja terveenoloinen, mutta jotenkin tuntuu syövän vähän. Toki saattaa olla, että tuntuu vain siltä jos kissa syö juuri silloin kun olen poissa (töissä). Nakertanut hieman kaupasta ostettua perattua silakkaa, myös perkaamatonta kokeiltiin, mutta silloin oltiin madotettu vähän aikaa sitten.


      • rtyuiopåäölkjhgf
        Alkuperäinenlaittaja kirjoitti:

        Kissat siis aivan sisäkissoja ja saavat kyllä eläinkaupan ruokaa ja madotettu on pariin otteeseen. Hiiriä vaan sattui löytymään talosta, jonka toinen kissoista tajusi saalistaa. Minkälaisia ovat matojen munat, pystyykö niitä näkemään kakasta päälle päin? Miten voi tietää, että kissalla ei ole heisimatoa? Kissat siis molemmat samasta paikasta, mutta eri pentueesta. Kyseisen paikan olot olivat mitä sattuu. Vanhan papan kissa oli lähtenyt lisääntymään ja paikka kuhisi eri-ikäisiä kissoja. Nuorempi tuli 3kk ikäisenä, ja ottaen huomioon syntymäpaikan olot, niin tuskin oli madotettu. Matolääke Mirrix annettu 2krt kerta-annoksena. Voiko olla, että olisi heisimatoa tms sisäloisia? Muuten ihan aktiivinen ja terveenoloinen, mutta jotenkin tuntuu syövän vähän. Toki saattaa olla, että tuntuu vain siltä jos kissa syö juuri silloin kun olen poissa (töissä). Nakertanut hieman kaupasta ostettua perattua silakkaa, myös perkaamatonta kokeiltiin, mutta silloin oltiin madotettu vähän aikaa sitten.

        No tuossa nyt ainakin näkee, että sisäkissakin osaa ja saa sallistaa ihan luonnonmukaisesti.Jos omistajan asunto, sen sallii ;)
        Juu ,noi madotukset kannattaa hoitaa,ja katsoa että matokuurit on kattavia,tehoavat eriloismatoihin.Kissoilla ja koirillahan on aina matoja, kuurilla ne katoaa,siksi aikaa kunnes melkein heti kohta saa niitä jostain lisää.


    • parhaaniyritän

      Axilur on laajatehoinen matolääke, sen voi sulattaa vesitippaan ja sotkea ruuan sekaan. Oma kissani tuli myös epämääräisestä paikasta, joten madotin sen alkuun kahden viikon välein kolme kertaa. Sillä oli myös korvapunkkeja, jotka tartutti vanhempaan kissaan, eläinl. antoi niihin lääkkeen, joka laitettiin niskaan. Broilerin maustamaton liha, jauhelihat ja keitetty sei, ja välillä muikutkin kelpaa meidän mirreille, lusikallinen rahkaa, jogurttia ja kermaakin silloin tällöin. Madot ei välttämättä näy, jos näkyy kakassa tai kissan kunnossa, niin silloin on jo paljon. Näin minä tuumailin ja toimin, mutta kohta "asiantuntijat" tietysti tämän tuomitsevat! :)

    • 3kissaa

      Kissan on syytä madottaa useamman kerran jos sille syötetään raakaravintoa. Omat kissani syövät valmis ruokia ja raaka ravintoa joten madotan kissani 4krt vuosi. Vaihdan myös ajoitain madotus valmistetta. Kissoilla on erittäin paljon matoja jos ne pystyy näkemään ulosteessa tai peräaukon ympärillä, tällöin on annettava madotus kaksikertaa peräkkäin pitäen muutaman viikon välin. Riippuen tietysti mitä madotus lääkettä antaa. Itse suosin Axilur valmistetta.

    • ei_voi_ei_tule

      Hohhoijaa taas... Ei ole hiiren veressä mitään matoja, varmaan seuraavaksi väität että itselläsikin menee nyt matoja verisuonissa, kun koskit kissaan joka puri hiirtä. Hiirellä on kuitnkin elimistössään loisia, eli juuri niitä mistä madot kehittyvät kissan elimistössä, ei kuitenkaan veressä. Kestä aikansa, että kissasta näkee, että on matoja, kissa saattaa köhiä, ja peräluukusta saattaa sillon tällöin roikkua valkoisia matoja, mikäli on hiirestävä kissa. Sinulla tuskin on minkäänlaisia matoja edes kissoille ikinä tulossakaan, sillä vaatii sen hiiren. Sitten kysymys, miksi et antanut kissojen syödä hiiriä? Ei sen parempaa ruokaa kissalle olekkaan kuin kotihiiri, josta kissa saa mm. tauriinia, joka on tärkeä vitamiini juuri kissalle. Aito hiiri päihittää mennen tullen nämä kauppojen moska muonat, joita ei ihminenkään söisi. Eikä se madotus nyt niin hirveän työlästä ole.

    • MistäVaan

      mato ta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    8. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    10. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    Aihe