Mikä pörssisyklin vaihe on menossa?

markkinatapaus

Eli missä osakemarkkinat ovat…? Itse olen ajatellut, että ollaan karhumarkkinoiden alusssa. Seppo Saarion mielestä ollaan kuitenkin nousun keskivaiheilla.

Näkemyksiä?

http://areena.yle.fi/1-3325489

6

192

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vakuusvaje

      Se on tulkintakysymys ja riippuu siitä, miten pitkän ajan käyrää katsellaan. Kolme kuukautta tässä on ollut varsin huonoa aikaa, mutta 30 vuoden sijoittajanurallani tämä on vain lyhyt kuoppa pitkillä nousumarkkinoilla. Viime vuosi oli sitä paitsi minulle parempi kuin koskaan.

      Minusta kuitenkin useimmilla yhtiöillä menee tällä hetkellä paremmin kuin vuoden alun markkinatunnelma näyttää. Tuloksiin nähden ei ole sellaista kuplaa kuin vaikkapa vuonna vuosituhannen vaihteessa. Osinkotuototkin ovat hyviä, varsinkin riskittömiin nollakorkoihin verraten, joten vaikea on uskoa mihinkään rajuun laskuun vuoden 2008 malliin.

      Ja jos sellainen sittenkin tulee, niin ostetaan osinkorahoilla lisää halpoja osakkeita. Sitä enemmän kilahtaa ensi vuonna kukkaroon.

    • EiOleSyklejäEnää

      Taitaa olla markkinat niin sekaisin, ettei syklejä enää edes ole. Lyhyellä tähtäimellä veikkaan sahaavaa laskua, pitemmällä tähtäimellä sahaavaa nousua, pysyvään tai erittäin pitkäaikaiseen romahdukseen en usko.

      Minkäpä tälle voi. Tunnelma on erittäin hermostunut ja sopuleilla riittää menoa, mutta uskoisin että matalat korot tukevat kursseja niin, etteivät ne ainakaan pitkäksi aikaa voi jäädä kovin alas kyntämään. Lyhyellä aikaa voi tapahtua tietysti mitä tahansa.

      Lisäksi kun puhutaan kalliista osakkeista, tällä tarkoitetaan yleensä lähinnä USA:ta, esim. Helsingin pörssissä on hyvässä kunnossa olevia osingonmaksajia varsin edullisesti myynnissä. Tietysti amerikkalaisten salkunhoitajien paniikki heijastuu Helsinkiin myös, eikä siinä välttämättä hintaa tai maanosaa katsota kun amerikanpoika ryhtyy osakkeita myymään, mutta pitemmällä tähtäimellä uskoisin vähintään nykyisen kurssitason kestävän. Jos talous taas alkaa piristyä, korkotaso nousee mutta tulokset myös. Win-Win.

      Jos olisi ylimääräistä rahaa, en minä ainakaan valtionlainoihin sijoittaisi enkä oikein yrityslainoihinkaan. Kulta on ääliösijoitus, johon en sijoittaisi missään olosuhteissa. Käteistä inflaatio syö eikä talletussuojastakaan ihan satavarma voi olla, jos pankkeja alkaa mennä nurin. Kiinteistöjen hinnat ovat suhteellisesti vähintään samalla tasolla kuin osakkeiden. Vähän kulunut sanonta ettei osakkeille oikein ole vaihtoehtoa, mutta pitää mielestäni kyllä paikkansa.

    • jörnvaalruus

      Seuraavat 6 kk tulee todennäköisesti olemaan sahaavaa laskua. Eli olemme pitkän nousun jälkeisessä syklisessä korjausliikkeessä, joka kestänee 1,5 - 2 vuotta ja alkoi keväällä 2015. Mitä nopeammin markkina tulee alas, sitä nopeammin alkaa taas uusi pidempi nousujakso. Nousut, kuten myös laskut eivät ole tasaista kehitystä, vaan sahaavaa, josta aktiivinen treidaaja voi onnistuessaan hyötyä mutta suuri riski on että ajoitus ei osu kohdalleen. Itse en treidaa aktiivisesti. Parasta hetkeä ostaa osakkeita on mahdotonta määrittää, mutta ajoituksen hajautuksella voidaan välttää pahimmat mokat. Itse olen nyt suurimmalta osin käteisenä ja aion lähteä nostamaan osakepainoa pikkuhiljaa seuraavan 6-8 kk:n aikana riippuen siitä kuinka nopeasti markkina vielä notkahtaa. Kovassa laskumarkkinassa on se "hyvä" puoli että myös hyvien (vakavaraisten, tulosta tekevien) yritystenkin osakkeet tulevat alas eli sellainen hetki tarjoaa hyviä oston paikkoja.

      • warrenpizzabuffet

        Vähän kateeksi käy, aika hyvä tilanne sinulla kun olet suurimmaksi osaksi käteisessä. Nyt on kyllä ostettavaa ja vielä saattaa paljonkin halvemmalla saada. Kunhan katsot, ettet jää junasta :)

        Minulla on jo suunnilleen all-in osakkeissa, hieman tappiolla tällä hetkellä mutta ei pahasti. Ihan kohtuu edullisesti ostettuja uskoakseni, ainakin pitkällä tähtäimellä ajateltuna. Osinkoja odotellessa.


      • jörnvaalruus
        warrenpizzabuffet kirjoitti:

        Vähän kateeksi käy, aika hyvä tilanne sinulla kun olet suurimmaksi osaksi käteisessä. Nyt on kyllä ostettavaa ja vielä saattaa paljonkin halvemmalla saada. Kunhan katsot, ettet jää junasta :)

        Minulla on jo suunnilleen all-in osakkeissa, hieman tappiolla tällä hetkellä mutta ei pahasti. Ihan kohtuu edullisesti ostettuja uskoakseni, ainakin pitkällä tähtäimellä ajateltuna. Osinkoja odotellessa.

        Nyt ei kannata enää myydä, kyllä se markkina toipuu. Uskoisin että suurin pudotus on jo nähty. Osinkoja onneksi tulee mukavasti kun firmat ei löydä järkeviä investointikohteita - jotain hyvää siinäkin.


    • laskuepisodi

      Tällä vuosikymmenellä laskee 20 prosenttia alle nyt tason.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2052
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      165
      1582
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      155
      1537
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1348
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1270
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      275
      1115
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      131
      1027
    8. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1022
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1003
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      53
      847
    Aihe