Suomen vesistöt uhattuna!

MN__

Olen etsiskellyt vapaa-ajan mökkiä tai tonttia järven rannalta, alueena laajalti Keski-Suomi ja Etelä- ja Pohjois-Savo.

Kriteereinä on ollut mm puhtaat vesistöt. Alueiden ja kohteiden metsien ja vesialueiden ympäristön laatua on helpohko skannailla (Ely-keskukset, Järvikalastus, Wikipedia jne).
Huolestuneena olen pannut merkille, että monen järven, varsinkin pienemmän sisäjärven rasitteena on turvetuotantolaitos.

Lyhyelläkin haeskelulla löytyy tietoa eri oikeusasteiden kirjauksia ja päätöksiä, kuinka turvetuotannon vaikutuksia on niissä puntaroitu.

Hätkähdyttävän usein löytyy järvi, jonka lähialueella on vuosikymmeniä ollut käynnissä turpeentuotanto, mutta siitä huolimatta mm ELY-keskus ja muut päätäntävaltaiset tahot katsovat edelleen olevan edellytykset toiminnan turvalliselle jatkamiselle.

Katsokaapa ihmiset esimerkiksi Juvan kunnan aluella sijaitseva Nevajärvi. Tyypillinen, surullinen esimerkki siitä, miten täysin ympäristöä kunnioittamatta jatketaan sen tuhoamista vain jossain määrin taloudellinen ja työllistävä vaikutus tähtäimessä.

Nevajärvi on tehty virkistyskäytölle sopimattomaksi, vaki- ja vapaa-ajan asujat ovat voimattomia, kärsien suuret arvonmenetykset ja ennenkaikkea kokien surua ja ahdistusta heille rakkaan luontoseutunsa turmelemisesta.

15

925

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TosiLuontoa

      Minä tiedän muutaman suolammen. Täysin musta vesi. Mustat ahvenet. Ei ojituksia eikä hakkuita lähelläkään. Parin kilometrin patikkamatka josta puolet suota. Rakennusluvasta en osaa sanoa. Telttailla voi maanomistajan luvalla ilman Korvausta.

    • luontohoitaa

      Ai että vesien pitäisi olla kirkkaita mökkiläisiä varten? Jos se veden väri ei laskisi mökin arvoa niin se ei varmaan haittaisi.
      Mitä syvyyskarttoja katselin niin tuolainen matala allas tulee kasvamaan umpeen joka tapauksessa tuli humusta tai ei, vielä kun tuolta lähtisi mökkiläiset niin tulevaisuudessa tuosta tulisi upea lintujärvi.

      Kumma kun aina valitetaan turvetuotannon haitoista vesistöille, mutta kuitenkin suurin sotkija on metsäojitus. Siitä ei viitsitä nostaa juurikaan melua koska kaikkien maanomistajien metsät ovat ojitettuja. Ojittamamttomana heidän metsänsä ei tuottaisi niin paljoa rahapuuta ja tämän takia asiaa katsotaan sormien välistä.

    • soistuuko

      Olen luontohoitaa nimimerkin kanssa samaamieltä metsäojitusten aiheuttamista vahingoista,mutta nykyisin jo tarvitaan laskeutumis montut ojien päähän jotka keräävät vasta kaivetuista ojista irtoavan mullan/humuksen pois. En kuitenkaan hyväksy soiden ojituksia,koska haitat on suuremmat kuin hyödyt. Itsellänikin on metsää. Turvesuo yrittäjät on suurimmaksi osaksi suurpiirteisiä lakien noudattamisessa.Ensin tehdään ja sitten voivotellan,että mites tässä näin kävikään. Ely-keskukset on löperöitä valvonnoissaan ja antavat väärinkäytösten jatkua vaikka epäkohdat pitäs heti korjata. Itse asun järvenrannalla, ja suo kaikissa muodoissaan tuo ongemia kyseiseen suurehkoon vesistöön. Luontoa PITÄÄ kunniottaa kaikissa muodoissaan.

    • Kalastajat

      Vapo ja turvetuottajat vastuuseen.SE ON YMPÄRISTÖRIKOS.
      Eivät täytä päästörajoja,esim.fosfori,rauta,yms.>>>laskeutusaltaat rehottaa,tulvat tulee yli altaiden,eristysojat tukossa ja lähes olemattomat.
      Olen paljon nähnyt ja seurannut tuota sotkemista.Annetaan väärää tietoo,rahat eivät näköjään riitä kaikkeen.

    • korkealle

      Nykyään todella väitetään, ettei turvetuotanto sotke alapuolisia vesistöjä. Väitetään vieläpä, että turvetuotanto puhdistaa alapuolisia vesistöjä. Monet poliittisesti suuntautuneet uskovat väitteet täysin palkein ja monet muutkin. Tosiasia on kuitenkin se, että turvetuotanto pilaa vääjäämättä alapuoliset vesistöt. ELYkin on tietoisesti tietämätön asian todellisesta tilasta.

    • Metsäojiensyy

      Suomen totaalinen metsien ja peltojen ojitus on johtanut lähes kaikkien järviemmme happamoitumiseen ja kirkkaiden vesien katoamiseen vesiliukoisten ravinteiden ja liukenemattomien hiukkasten virratessa vesistöihin. Kyseessä on valtavan laaja ja typeryydestä johtuva ympäristörikos.

      • Jd667j

        Soiden ojitus kuuluu mukaan tähän järjettömyyteen. Kun Suomessa tehdään jotain hölmöä, niin se tehdään sitten kunnolla. Sama koskee maahanmuuttoa: kaikki haitat tervetuloa!


    • turvettailmanojia

      Turvetta pitäisi saada nostaa vain ilman ojituksia, varsinkaan jos ei ole käytössä suodattimena toimivaa suota ennen vesistöjä.
      Ilman ojiakin onnistuu ja sitä tehdään kasvatusturpeen nostossa leveätelaisilla kaivinkoneilla.
      Kirkasvetiset järvetkin voi olla happamoituneita. Vesi on kirkasta juuri happamuuden takia.

      • Ud7789e

        Vesi on kylläkin kirkasta yleensä juuri päinvastaisesta syystä. Niin sameita järviä kuin Suomessa useimmat ovat, ei esimerkiksi Etelä-Saksasta juurikaan löydy. Kiitos rantarakentamiskiellon ja veden korkean kalkkipitoisuuden. Siellä ei putket syövy happamuuden vuoksi, vaan kalkiintuvat haitaksi asti.


    • Linukki

      Nevajärvi on edelleen samassa kunnossa kuin 10 v sitten, eli vesi on tummanruskeaa, mutta puhdasta ja kalakanta hyvä. Terv. ranta-asukas..

      • ReheväJaHapan

        Tuo 10 vuotta mihin viittaat, on muuten erittäin lyhyt aika. Onko sinulla tietoa Nevajärven tilasta useamman vuosikymmene ajalta?


      • Linukki

        Sikäli kun muistan, niin jo n. 30 v sitten puhuttiin nevajärven rehevöitymisestä, mutta muutama vuosi myöhemmin se oli yksi parhaita pilkkijärviä, Nevansivuntie oli parkkeerattu kevättalven päivinä aika tiukkaan, ainakin Pieksämäeltä kävivät ahkerasti . Nykyisin järven veden laatu mielestäni vaihtelee, on edelleen vuosia kun järven vesi on kirkasta ja vastaavasti päinvastoin. Haukia ja kuhia tulee mukavasti. Kangasjärvi on mielestäni huomattavasti surullusempi tapaus turvetuotantosoiden takia..


    • mökittuhoaa

      Juuri nämä yli 600 000 "mökkiä" ovat Suomen vesistöjen suurimpia saastuttajia. Ei turpeentuotanto tai maataloustuotanto.

      • Kaalipäinen

        Ei niitä jätevesiä mökeillä tuoteta, vaan jokapäiväisissä toiminnoissa. Mökit ovat niin kaukana rannasta, ettei useimmista ole haittaa vesistöille, kunhan harmaiden vesien imeytys ja kompostointi on kunnossa. Ne olisi kyllä syytä tarkastaa mökki mökiltä! Mattojen pesukin on useimmissa vesistöissä kielletty jo ajat sitten ja vain idiootit käyvät enää järvessä pesemässä ja huuhtomassa pesuaineiden kera itseään, vaatteitaan tai astioitaan.


    • JuoKuravettäJaKusePäälle

      Mikset osta ulkomailta paikkaa? Oletko joku saatanan köyhä valittaja jälleen...ilmeisesti olet...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe