18v nainen puukotti poikaystävänsä

Mikkelissä_

Näitä auerskan seuraajia riittää, akat on heti väkivaltaisia ja usein puukko kädessä kun tulee erimielisyyttä kumppanin kanssa. Täytyy olla aika helvetin tyhmä tai femakko jos yhä väittää auerskaakin syyttömäksi, eihän sillä eukolla ole minkäänlaista empatiaa ketään kohtaa, ajattelee vain itseään ja rahaa kuten lähes kaikki naiset. Tuokin 18v bimbo halkunnut vain elää miesten siivellä töitä tekemättä.

Pitäisi edes miehillä olla järkeä jättää akka heti kun ensimmäisen kerran käy käsiksi, seuraavalla kerralla se saattaa olla puukko kun nukkuu. On tietysti hankalampaa kun on omaisuutta molempien nimissä ja lapset joita Jukkakaan ei halunnut jättää auerskan armoille.

"Poliisi epäilee 18-vuotiasta naista poikaystävänsä taposta Mikkelissä. Henkirikos tapahtui tiistai-iltana puoli kahdeksan aikaan Tuppuralassa.

Samana päivänä alkuiltapäivästä nuori nainen kirjoitti Facebookiin päivityksen "Oispa mies".

Kaveri kyseli päivityksen alla häneltä, että monta miestä nainen oikein tarvitsee. Siihen hän vastasi "yhen ees nii olis jees".

Poliisin mukaan nainen seurusteli miehen kanssa, jonka taposta häntä epäillään.

Pari tuntia myöhemmin samana päivänä toinen kaveri jatkoi keskustelua: "et sä vast yhest päässy eroo xD".

Siihen nainen vastasi: "no en näköjää päässy et jakso se viel mua pari kusettaa ja siinä se".

Seuraavana päivänä, henkirikoksen jälkeisenä aamuna, kolmas kaveri kommentoi naisen viimeisintä kommenttia: "Taisit päästä".

Nainen täytti vasta maaliskuun alussa 18 vuotta.

Facebook-profiilinsa perusteella nainen opiskelee. Hän aloitti opintonsa viime vuonna.

Työpaikakseen nainen ilmoitti profiilissaan, että "Princesses don't work" (prinsessat eivät työskentele)."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016032421319472_uu.shtml

41

2618

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tambieda

      Saa pienen tuomion. Naisen tuomitseminen rikoksesta on Suomessa vaikeaa, usein mahdotonta.

      • einim

        8-10 vuotta,siitä istuu ensikertalaisena 1/3 osan.


      • huhhuhhuhhuhhuh
        einim kirjoitti:

        8-10 vuotta,siitä istuu ensikertalaisena 1/3 osan.

        Eikös tässä tapauksessa tule soveltaa nuorena henkilönä tehtyä rikosta, sillä täyttänyt vasta 18v? 'jos sovelletaan niin on vapaalla jo 1,5vuoden kuluttua


      • eisentään

        Onneksi ehti edes täyttää sen 18v, joutuu edes jotain istumaan elli hovinarrit keksi taas jotain tekosyytä vapauttaa.


      • einim
        eisentään kirjoitti:

        Onneksi ehti edes täyttää sen 18v, joutuu edes jotain istumaan elli hovinarrit keksi taas jotain tekosyytä vapauttaa.

        Istuu ensikertalaisena 1/3 osan. (15-20v. ensikertalainen rikoksentekijä istuu 1/3 osan tuomiosta,lukuunottamatta elinkautista)


      • einim
        huhhuhhuhhuhhuh kirjoitti:

        Eikös tässä tapauksessa tule soveltaa nuorena henkilönä tehtyä rikosta, sillä täyttänyt vasta 18v? 'jos sovelletaan niin on vapaalla jo 1,5vuoden kuluttua

        1,5 vuoden päästä vapaana,tarkoittaisi 4,5 vuoden tuomiota.Lievin tappotuomio on muistaakseni ollut 7 vuotta.


    • pottajakikkeli

      Onhan näitä Ulvilan jälkeläisä filunkipelaajia riittänyt. Ainahan voipi sanoa että mittään en oo tehny ja filunki menee läpi.

    • Xerxes

      Köysijengillä riittää murheita, hahahahahhhahhahha

      • rapatessaruiskisroiskuu

        Lahkolaisilla niitä vasta riittääkin.


      • niinpää

        Femakkoa naurattaa kun akka murhaa miehen, kertoo kaiken annulisteista.


      • juuniinjoo

        Taitaa koko femakko jengi nauttia siitä kun joku ukkeli menettää henkensä erittäin julmassa pahoinpitelyssä. Siinä on joku oikea termikin ketkä nauttii viiltelystä ja toisten tuskasta. Taisi olla jokin pornon alalaji.


    • sdfdssg

      L K tökkäsi kerran J N:ää puukolla ja se oli siinä. Näyttihän tuo nyyhkivän vangitsemisoikeudenkäynnissä. Tuppuralassa sattuu ja tapahtuu.

      • nyyhkiine

        Akat näyttelee aina ja kyttiin tehoaa aina kun hiukan tirauttaa tekoitkua, käräjäoikeudessa harvemmin tehoaa, mutta hovinarreihin menee täydestä.


      • lauraniskä

        miten tiedät lauran itkeneen vangitsemisoikeudenkäynissä? sehän oli suljetuin ovin tapahtuva käsittely?


    • niinpätietysti
      • Maksaja

        Miten päättelet ryssäksi. Siksikö, kun on hyvännäköinen. Jos olisi ryssä, ei MV-lehti sanoisi siitä sanaakaan.


      • käytäjärkeäsi
        Maksaja kirjoitti:

        Miten päättelet ryssäksi. Siksikö, kun on hyvännäköinen. Jos olisi ryssä, ei MV-lehti sanoisi siitä sanaakaan.

        Kun itse kirjoittaa olevansa ja nimikin ryssäläinen niin miksi epäillä.


      • Kumpulainenko

        No, jos tuomitaan, alkaa Putinin kaarti taas sättiä Suomea venäläisten kaltoinkohtelusta.


      • puoliryssä

        Kun toinen vanhemmista ryssä niin ei pääse mihinkään geeneistään, eikä taida isäkään sen kummempi olla.


      • Anonyymi

        Tulevaisuutta ei ainakaan ole hyvin kasvatetulla prinsessallas jonka ei tarvii töitä tehä.. jep jep ei pienintäkään väliä onko venäjältä vai ei.. vanhemmat te kusitte lapsenne kasvatuksen 100%


      • Anonyymi

        Heheh, vain ryssät käyttää vk:ta. Yleensä nuo puoliryssätkin tuntee itsensä ryssiksi vaikka asuisivat koko ikänsä muualla, yhden kanssa olen jutellut ja kehui olevansa ylpeä venäläisyydestään, kummallista ettei vaan viihdy siellä. Virosta Suomeen, mutta venäjä ei kelpaa kun ei saa sossusta rahaa. Noita me täällä elätetään.


    • Jerrry

      Ei 18 vuotias voi tappaa, ei Gustafssonkaan voinu noin nuorena tappoja tehdä, siis täysi mahdottomuus!!!!

      Nyt pitää kiistää kaikki ja asianajaja saa kehitellä hupparihemmon paikalle, ja jos ja kun, jää pienikin mahdollisuus, että huppari on tullunna ja haihtunna, niin sitten korvaukset ja vapaaksi ja sitten me unohdetaan tää juttu!!!!!

    • dshhsjss

      Pimuhan ei itse soittanut häkeen, vaan joku kolmas osapuoli. Ehkä juttu ei olekkaan aivan mahdoton asianajajalle. On mahdollista että postiluukusta on tullut 5 metriä pitkä käsi puukon kanssa ja tökkinyt summitain ja osunut J N:ää rintaan.

      Jos tästä L K tuomion saa niin otetaan tähän lievennykset mitä tullaan käyttämään.
      Nuori ikä, melkein kapalovauva kun vasta täytti 18.
      Naisalennus mikä lohkaisee neljäsosan miniimissään tuomiosta.
      Silmien räpsyttely ja pakkoitkun tirahdukset vaikka sipulin avulla.
      Älyttömän mieletön katuminen.
      Tapetun hillitön väkivaltaisuus tappajaa kohtaa vuosien ajan, vaikka suhde olikin kestänyt muutaman kuukauden. Itsepuolustus kun meinasi oma henki lähteä.
      Hyväksi käytetty lapsena, raiskattu jatkuvasti. Muutenkin vaikea lapsuus ja huostaanotot.

      Tuomiona tulee kärsimyskorvauksia tappajalle 100 000 euroa. Teon saaman negatiivisen julkisuuden, ja aiheuttaman kärsimyksen tappajalle, käytetään korotusperiaatetta jotta prinsessan ei tarvitse mennä töihin, täten maksettvaa valtionkonttorille tule 3 000 000 euroa. Koska uhri on todettu maksukyvyttömäksi,ja muutenkin kyvyttömäksi niin valtionkonttori hoitaa maksamisen. Syyliseksi tuomitaan yhteiskunta ja sen jäsenet. Normaali käytännön mukaisestihan olisi uhrin perikunnan kuulunut maksaa korvaukset.

      Jotta tämä L K poloinen ei joudu uudelleen tappamaan passitetaan hänet avoterapiaan kerran puolessa vuodessa 10 minutin ajaksi.

    • aamulääkkeetotettu

      Eräällä annulistilla on alkanut pahasti päässä viiraamaan, on mennyt live ja some elämä ristiin, sekaisin. Pitäiskö jonkun nyt rauhoittua :)))))

    • samatoistuu

      Taas joku ämmä ilmestynyt puolustelemaan ettei muka ollut väkivaltainen ja vanhemmatkin tekemässä uhrista syyllistä vaikka akka itse kertonut hakanneensa ja kaikki pojan kaverit tiesi kuka hakkaa. Jos olisi itse ollut hakattu niin mikä olisi estänyt tekemästä rikosilmoitusta ja hakemasta vaikka lähestymiskieltoa. Ei olisi ollut pakko avata oveakaan ja onko itsellään mitään vammoja, tuskinpa vaan eli puukotti tahallaan vaikka poika oli muuttamassa pois ja varmasti juuri sen takia.

      Kertovat oikein nyyhkytarinaa koulukiusaamisestakin, tuo poikako se kiusaaja muka oli eikä kaikista kiusatuista murhaajia tule, tainnut "temperamenttisena" itse aiheuttaa "kiusaamisenkin". Kannattaisi laittaa turvat tukkoon ja kärsiä seuraamukset teoistaan, aivan liian pienen tuomion saa joka tapauksessa vaikka toiselta vei koko elämän. Ja mitähän ne lääkkeet olleet, taionnut nekin hommata vain huumaamismielessä ja lisäksi käyttänyt alkoholia jatkuvasti, aivan turha syyttää muita.

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016032821325619_uu.shtml

    • derrickki

      Veitsellä surmanneen mikkeliläisnaisen mielentila tutkitaan, kertoo lehti

    • geeli87

      Joo, mä olin tutkarina samassa vankilassa missä oli toi IhQu daa penikka...
      Se siis niinkun puhu silleen niinkun teini. Ja vittu semmonen läskiperse ja kehtas pitää jotain vitun läpinäkyviä leggareita.
      Sitten kun joku ois tullu sen selliin kun asu kahden hengen sellis nii se vaan sano ''mä haluun olla yksin''.... :D Voi vittu.. Ja muutenkin se ämmä on jotenkin niin vasten mielinen.
      Yks päivä se siellä pillitti muille et mitenhän ison tuomion se saa... hyvä ettei itku tullu kun selitti siinä. Ja on kuulemma saanu uhkauksia jos joku näkee sen niin siltä lähtee henki, ja sen vanhempia on uhkailtu. Ei se uskalla alkaa käy kouluu ees missään kun sitä reppanaa pelottaa nii paljon. Ei ees tupakalle yksin uskaltanu mennä..
      Hohhoijaa...

      • kärsisikin

        Maasta pois tai maan sisään. Kun voisikin ryssän pennun lähettää venäjälle kärsimään tuomiotaan. Kohta taas vapaana, taisi tulla uusi terhi.


    • pamppuperkele

      Tämäkin mätisäkki jo vapaana!

      • oikeastikoo

        Ei kai tuota hullua murhaaja ole oikeasti vapautettu? No, eipähän akkoja suomifemakkolassa tuomita juuri koskaan, mies olisi saanut vastaavasta elinkautisen ja istunut yli 10 vuotta.


    • pfhjjukr

      Kuulkas nyt "tietäjät", toi muija ei todellakaan ole vapaa, eikä edes lomille päässyt. Joten lopettakaapaa paskan vääntö.

    • eivapaana

      Juu, ei ole vapaa vielä. Istuttavaa on jäljellä puolitoistavuotta. Maaliskuusta 2016 lähtien ollut kiinni. Sai yhdeksän vuoden tuomion, ja istuu siitä 1/3 osan, eli kolme vuotta. Edullinen on ihmishenki. Mitähän tämä ryssän jälkeläinen vielä ehtii tekemään? Ehkäpä muutaman raadon, koska tulee palaamaan noihin päihdepiireihin. Ensimmäisen raadon tekeminen on se vaikein osuus, mutta seuraavat menee jo rutiinilla. Sama koskee myös linnareissuja.

      • pamppuperkele

        Lomilla on jo kylläkin


    • cmchki

      Kuules nyt säälittävä runkku. Ei ole ollut lomillakaan. Kolmesti on lomia anellut, mutta ne on tyssätty

      • kikkeliskokkeliskikkelis

        lusin samassa vankilassa kuin tyttö ja kahdet lomat käynyt jo ja yhdet tyssätty.


    • Tekijäniskä

      Hauskaa lukea näitä kirjoituksia lomista? Ei minulla kaan ole muuta tietoa lomista kuin että tuli tyssit laukaassa. Ja olisi ollut hänen ensimäinen Loma.elkää viittikö puhua mistään lomista kun ette tiedä asiasta mitään

    • eitulelomia

      Ei ole uhrilla lomista tietoakaan, ei tarvitsisi olla murhaajallakaan ja suunniteltu murhahan tuo oli eikä mikään pikaistuksissa tehty tappo. Kaikki pitäisi tuomita murhina kun on tahallinen teko ja käytetty teräasetta tms.

    Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    9. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe