Työkkäri ei anna opiskella

valkolakkihaavekariutuu

Olen ollut nykyisessä työssäni 5 vuotta. Aloitin nettilukion vuosi sitten ja hyvin menee. Luulin että olen täysin idiootti amis.

Jäin työttömäksi ja kävin työkkärissä. Kerroin että opiskelen nettilukiossa ja valkolakki on tavoite.
Täti sanoi että ei missään nimessä.
Työnhaku on se mitä minun tulee tehdä eikä opiskella jos haluaa saada liitosta rahaa.

Sanoin että en ennenkään ole opiskellut kuin sen tunnin pari päivässä. Enempää ei vaa kerkeä. Työttömänä olisi aikaa hakea työtä mutta opiskelisi silti vain 2 tuntia päivässä.

Ei käy. Se on joko työnhaku tai opiskelu. Jos opiskelu niin rahaa ei tipu.

Luulee että täällä on työtä. Olen etsinyt muita hommia lähes koko sen ajan mitä olen ollut nykyisessä työssäni. Perkele olen käynyt paikan päällä kysymässä jokaisessa sellaisessa paikassa sadan kilometrin säteellä minne rahkeet riittää.
Että sillee.

Onko se sitten tuon yhden tyypin mielipide. Kokemuksia muilla?

23

2947

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • NerkkiMimi

      10 § (28.12.2012/1001)
      Opiskelu

      Päätoimisella opiskelijalla ei ole oikeutta työttömyysetuuteen. Rajoitus koskee myös päätoimisen opiskelun lomajaksoja.

      Päätoimisina pidetään:

      1) opintoja, joiden tavoitteena on ammattikorkeakoulututkinnon, ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon taikka yliopistossa suoritettavan alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaminen;

      2) lukio-opintoja, joiden oppimäärän mukainen laajuus on yhteensä vähintään 75 kurssia; sisäoppilaitoksessa järjestetyt lukio-opinnot katsotaan kuitenkin aina päätoimisiksi;

      http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2002/20021290#L2P10

      Siis jos lukio-opintojen laajuus on vähemmän kuin 75 kurssia niin tuolloin opintoja pidetään sivutoimisina ja käsittääkseni kaikki aikuislukiot ovat oppimäärältään sivutoimisia. Mukaanlukien nettilukiot.

      Mutta sen olen kuullut, että alle 18 vuotiaillle ei makseta työttömyysturvaa jos käyvät aikuislukiota. Tuohon on ohjeena, että ryhtyy suorittamaan lukiota aineopiskelijana.

    • Virkailijatvastuuseen

      Työvoimavirkailijoille annettu harkintamahdollisuus on työttömän kannalta pahinta. Toinen saa käydä iltalukiota työttömyyskorvauksia nostellen ja toisen pärstäkerroin on sellainen ettei lupaa oman työllistymisen parantamiseen työvoimavirkailijalta heru.

    • Muistan joskus lukeeni tuon tyyppisesta tapauksesta. Siinä katsottiin, että sinänsä tuntimäärän vuoksi päätoimiseksi yleensä katsottu opiskelu ei ollut ko. henkilön kohdalla este työttömyysturvan maksamiselle koska ko. henkilö oli osoittanut olemalla kokoaikatyössä aiemmin opiskelujen ohella, että hän pystyi päätoimisesta iltaopiskelusta huolimatta ottamaan vastaan kokoaikaista työtä.

      En löytänyt pikaisella hakemisella tuota juttua Finlexistä, enkä muualtakaan netistä. Mutta joku varmaan tietää asiasta tarkemmin.

      http://www.satakunta.net

    • samassajamassa

      Sen kun opiskelet, pakkokos sun on siitä kenellekään mennä kertomaan. Jos löytyy vain niin ota joku osa-aikaduuni, tai mene vuokratoimistonlistoille keikkatyöntekijäksi ei työkkärin tädillä ole nokkaan koputtamista. Sanot vaan, että teet osa-aikaista niin kauan kuin löytyy muuta ja siinä sinulla on myös sitten tuki ja turva jos pätkähtää karenssia. Sovit vain pomon kanssa, että nyt sitten pitempää työpätkää karenssiajalle, parhaiten onnistuu vuokratoimiston kautta. Ei työkkärissä kannata kaikkea kertoa.

      • ByroB

        "Ei työkkärissä kannata kaikkea kertoa."
        Siinä ottaa riskin takaisinperinnän suhteen.. voihan siitä tietty valittaa ja maksaakin sitten 1/2 vuoden kuluttua, jos joutuu maksamaan. Ja karenssiriski.
        Jos on jo aloittanut sivutoimiset opinnot töissäollessaan ja vähintää 1/2 vuotta ollut töissä JA opiskellut, voi kai jatkaa työttömänä opiskella. Sanotaan, ett päätoiminen, opiskelupaikan haltija voi jatkaa opintojaan, jos on ollut töissä väh. 18h/vk ja samalla opiskellut.


      • d95vbn
        ByroB kirjoitti:

        "Ei työkkärissä kannata kaikkea kertoa."
        Siinä ottaa riskin takaisinperinnän suhteen.. voihan siitä tietty valittaa ja maksaakin sitten 1/2 vuoden kuluttua, jos joutuu maksamaan. Ja karenssiriski.
        Jos on jo aloittanut sivutoimiset opinnot töissäollessaan ja vähintää 1/2 vuotta ollut töissä JA opiskellut, voi kai jatkaa työttömänä opiskella. Sanotaan, ett päätoiminen, opiskelupaikan haltija voi jatkaa opintojaan, jos on ollut töissä väh. 18h/vk ja samalla opiskellut.

        Takaisinperinnän riski onko sitä tai ei rippuu lähinnä siitä haluaako/voiko maksaa takas. Jos on jo paljon velkaa ulosotossa ja luottotiedot jo menneet niin mitään hävittävää ei ole, sen kun opiskelee vaan päätoimisesit vuosikaudet eikä kerro työkkärissä yhtään mitään. Eläähän voi vaikka pimeillä töillä jos sattuisi karenssi tulemaan.

        Itsekään en mitään ilmoitellut kun opiskelin pari vuotta aikuisopistossa työmarkkinatuella. Mietin että jos perivät takaisin niin menköön ulosoton jatkeeksi. En minä ole sinne mitään ennenkään maksanut enkä maksa.


      • Juris.Studentum
        d95vbn kirjoitti:

        Takaisinperinnän riski onko sitä tai ei rippuu lähinnä siitä haluaako/voiko maksaa takas. Jos on jo paljon velkaa ulosotossa ja luottotiedot jo menneet niin mitään hävittävää ei ole, sen kun opiskelee vaan päätoimisesit vuosikaudet eikä kerro työkkärissä yhtään mitään. Eläähän voi vaikka pimeillä töillä jos sattuisi karenssi tulemaan.

        Itsekään en mitään ilmoitellut kun opiskelin pari vuotta aikuisopistossa työmarkkinatuella. Mietin että jos perivät takaisin niin menköön ulosoton jatkeeksi. En minä ole sinne mitään ennenkään maksanut enkä maksa.

        Sinänsä juu, mutta petossyytteestä ei välttämättä selviä tuolla, vaan häkki voi heilahtaa. Kyllä kannattaa olla varovainen.


    • seonnäin

      Kyllä nyt on työkkärin virkailija käsittänyt jotain väärin. Aikuisen opiskelu nettilukiossa on selkeästi sivutoimista. On aina ollut.

      On harmillista, kun viranomaisille joutuu selvittämään asioita, jotka heidän pitäisi tietää työnsä puolesta. Esimerkiksi mikä on päätoimista ja mikä sivutoimista opiskelua.

      Työkkärissä ei yksinkertaisesti pidä kertoa, mitä puuhaa vapaa-ajallaan. On sitten eri asia, jos opiskelee päätoimisesti ja tämä estää kokopäivätyön vastaanottamisen tai työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin osallistumisen.

      • Anonyymi

        Oppilaitokset ilmoittavat opintopistekertymät nykyään automaattisesti Kelalle. Kelaa työttömysetuuden maksajana kiinnostaa, onko henkilö oikeutettu kuitenkin johonkin toiseen tukeen, kuten esim. opintotukeen.

        Opintopisteiden kuukausittaisen määrän perusteella arvioidaan mm. sitä, onko kyseessä päätoiminen vai sivutoiminen opiskelu. Samalla selviää, onko henkilöllä oikeutta opintotukeen, jota saadakseen tulee saavuttaa tietyt opintopistemäärät.


    • Poroporvari

      Työtön on työtön ja opiskelija on opiskelija. Mikä ongelma tässä on? Jos ei ole työtä ja on halua opiskella uusi ammatti, eikö silloin pitäisi opiskella ihan täysipäiväisesti? En oikein ymmärrä..

      • Anonyymi

        Et oikein ymmärrä.

        Opiskella voi kokoaikaisesti myös työsuhteessa ollessaan (aikuiskoulutustuki) ja työttömänä ollessaan (omaehtoinen opiskelu työttömyysetuudella).

        Ja myös osa-aikaisesti voi opiskella. Suosittelen.


    • JepJepJep__

      Aikuis/ilta/nettilukiossa opiskelu ei ole päätoimista ellei sinne ole siirrytty suoraan normaalista lukiosta, joten ei mitään estettä työttömyyskorvaukselle jos vain ilmoittautuu työkkäriin työttömäksi työnhakijaksi joka etsii kokopäivä töitä.

      Vain silloin ei saa työttömyyskorvausta jos ilmoittaa ettei ole aikuis/ilta/nettilukio-opintojen takia työmarkkinoiden käytettävissä.

    • IsoEro

      Siinä on ero sanooko työkkärin tädille näin:

      "opiskelen nettilukiossa enkä voi siksi ottaa kokopäivä työtä vastaa vaikka sellaista minulle tarjottaisiin"

      vai:

      "opiskelen nettilukiossa, mutta voin ottaa kokopäivä töitä vastaan jos minulle sellaista tarjotaan"

    • yksinkertainen_kaunista

      Pitääkö sitä nettiä ja nettilukiota aina niin korostaa, alkaa vaan kyselemään turhia. Olisit sanonut, että opiskelet aikuislukiossa niin se olisi mennyt tädille jakeluun.

    • Käytännön_tila

      Työtön voi opiskella työttömyyskorvauksella, jos opinnot ovat sivutoimisia. Tämä lasketaan opintopisteiden määrältä. Käytännössä jos opiskelet "liikaa", menetät työttömyyskorvauksen.

      Työttömyyskorvauksella voi opiskella 25 tai sitä vanhempi, JOS työ- ja elinkeinovirasto näkee että koulutus edistää työnhakijan työhönpääsemistä. Koska lukio ei edistä ammattiinpääsyä (yliopistoihin voi hakea myös ammattikoulutasolta) on hyvin harvinaista että työkkäri siitä mitään korvaisi. Nopeahko, ammatillinen peruskoulutus korvattaisiin todennäköisesti, yliopistotason ja ammattikorkean korvattavuudesta en osaa sanoa. Riippunee vahvasti työkkäristä ollaanko näitä edeltämainittuja korvaamassa.

      Paras on, että kysyy oman työkkärin tulkintaa etukäteen ennen kuin on hakemassa yhtään minnekkään ja tekee peliliikkeet sen mukaan. Itse opiskelen avoimen yliopiston kursseja ansiosidonnaisella, ja työkkäri oli tyytyväinen omaan aktivoitumiseeni.

      • Käytännön_tila

        "Työttömyyskorvauksella voi opiskella 25 tai sitä vanhempi, JOS työ- ja elinkeinovirasto näkee että koulutus edistää työnhakijan työhönpääsemistä."

        Lisäisin vielä, että tämä koskee päätoimista opiskelua työttömyysturvalla.


    • keskustelutiivistetysti

      Käytännön_tila tiivisti osuvasti, että jos kyse oli aloittajalla opintojen tukemisesta, niin se oli sitten siinä. Mutta jos kyse oli sivutoimisesta opiskelusta ja siis opiskelet aikuislukiossa, kannattaa tehdä Kelalle valitus, jos työkkäri antaa Kelalle kielteisen lausunnon. Jos erehdyit sanomaan tätille, että haluat keskittyä opiskeluun eikä työnhaku kiinnosta, niin eiköhän se ollut siinä sitten sekin.

    • VandaVantaa

      Erään kaupungin (Va...) aikuislukion rehtori kertoi, että työkkäristä oli soitettu ja käsketty erottaa päivälukiosta suoraan aikuislukioon siirtyneet nuoret. Aikuislukion Rehtori oli suorastaan pöyristynyt työkkärin tädin puhelusta. No ottipa selvää OAJ:sta ja sieltä kehoitettiin nuoria ryhtymään aikuislukiossa aineopiskelijoiksi, että ei menisi aikaa hukkaan odotellessaan oikeutta aikuislukion oppimäärään.

      • Letucekasvikset

        Mitä ihmeen oikeutta aikuislukion oppimäärään odotellessa? Siellähän nuoret jo oli opiskelemassa aikuislukion oppimäärää että eikös se oikeus aikuislukion oppimäärän suorittamiseen siis jo ollut. Ei kai se rehtori heitä mihinkään sieltä ollut erottamassa.


      • 48y54

        Työkkärillä ei ole mitään oikeutta soitella rehtoreille eikä muillekaan ja käskeä erottamaan. Toivottavasti tuo rehtori pyyhki työkkärin käskyllä prseensä.


      • raumlaissii
        48y54 kirjoitti:

        Työkkärillä ei ole mitään oikeutta soitella rehtoreille eikä muillekaan ja käskeä erottamaan. Toivottavasti tuo rehtori pyyhki työkkärin käskyllä prseensä.

        Saahan rehtorille soitella, ei sitä varmaan ole kielletty. Mutta tietenkään työkkärillä ei ole mitään valtaa käskeä erottamaan oppilaita, eiköhän jokainen järjissään oleva rehtori tuon tajua. Jos tarina on ylipäänsä tosi, niin mitähän tädin päässä on liikkunut...


    • juris.studentum

      Joku tässä nyt mättää. Provo? Jos aloittaja olisi ollut töissä 5 vuotta ja sen loppupuolella opiskellut yhden vuoden ja nyt jäänyt työttömäksi, niin täti olisi todennut opiskelusi sivutoimiseksi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3075
    3. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3070
    4. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3065
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe