Älkää otattako passikuvia Sähkö-Niskasella. Alkuvuodesta sellainen nuori pojankloppi otti, en ollut kunnolla asettunut penkkiin niin oli jo valmista. En osannut sanoa mitään ja otin kuvat. Hieman opastusta siinä liikkeessä asiakaspalveluun. Nopeus ei ole aina hyvää palvelua. Eiköhän Viiskulmassa osata palvella asiakasta rauhassa. Ja hintakin olisi ollut sama. Jäi pahamaku suuhun siitä ripeydestä.
passikuvat Niskaselta
13
3215
Vastaukset
- Nopeaa_ja_hyvää_palvelua
Kaks kuukautta sitte käytii ottamassa kuvat niskasella, ja kyllä silloin nuori harjoittelija antoi ohjeita, ennen kuvan ottamista. Ja kuvan hyväksyi myös poliisin passipalvelu
- Passinhakijax5
Me käytiin koko viishenkinen perhe siellä ja vaikka lapset 2-, 4- ja 6-vuotiaat, niin nuorella harjoittelijapojalla riitti palveluhenkisyyttä ja ystävällisyyttä vaikka muille jakaa. Hoiti tehtävän ammattimaisesti ja kerrankin rouvakin oli tyytyväinen passikuvaansa. Lisäksi kyseinen nuorimies oli erityisen asiantunteva, kun kyseltiin apuja nettiongelmiin.
- hgjghgh
Semmonen kuva, millanen malli. Turha se peiliä syyttää jos ei naama miellytä.
- Pettynytolin
Viiskulman valokuvausliikkeessä ei voinut edes palvelusta puhua. Ukko oli tosi töykeä eikä edes näyttänyt kuvaa vaan rahasti ja ulos vaan liikkestä.
- jawehos
Se on ollut Niskaselta nopeaa toimintaa jos neiti ei ole vielä edes kunnolla ollut penkillä asennossa kun temput jo teki, mitäpä sitä turhia puheita pitämään, mekko uumalle ja menoksi.
- autsh
autsh ja huoh
- kotivalokuvaaja
Passikuvat ottaa räpsäytetään. Muotokuvat ja potretit on sitten asia erikseen.
- ammattilaiskuvaaja
Sinä voit kotonasi räpsytellä niinkuin haluat, mutta kyllä ammattitaitoinen kuvaaja asettaa kuvattavan sopivalle etäisyydelle ja sopivaan asentoon sekä odottaa, etträ kuvattava saa naamansa peruslukemille ennen räpsäystä.
- nii-in
ammattilaiskuvaaja kirjoitti:
Sinä voit kotonasi räpsytellä niinkuin haluat, mutta kyllä ammattitaitoinen kuvaaja asettaa kuvattavan sopivalle etäisyydelle ja sopivaan asentoon sekä odottaa, etträ kuvattava saa naamansa peruslukemille ennen räpsäystä.
minä olen samaa mieltä ja passikuvatkin maksaa, ovat tuote samoin kuin joku t-paita ko. kaupassa.
- selau
nii-in kirjoitti:
minä olen samaa mieltä ja passikuvatkin maksaa, ovat tuote samoin kuin joku t-paita ko. kaupassa.
Passikuvat on tähän asti räpsitty kotona ja hyvin on kelvannut. Vaatimukset on muuttunut vuosien varrella, mutta mikäs ongelma se on.
- Hkjkj
Hhlnln
- ReissuLassi58
Niskasella saa heti varmuuden että se passikuva täyttää kaikki kriteerit ja kelpaa passiin tai ajokorttiin. Omakin passikuva niin ruma että ei itekään viitsi kahtoa sitä mutta hyvin sillä on reissuun päästy.
- entinenasiakas
Aikoinaan kun tulostin valokuvia Niskasella ja osa meni pilalle niin eikö myyjä ala asiakasta eli minua siitä syyttämään "no ei se sen koneen vika ole", käsittämättömän surkeaa asiaksapalvelua saa joskus pikkukaupungissa, varsinkin Äänekoskella! Enpä ole sen jälkeen siellä asioinut!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 743270
- 2012852
- 222676
- 492628
- 202496
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412335Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2101793Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241747- 371610
- 181466