Se tiedetään että tupakanpolttoon jää koukkuun siinä missä heroiiniinkin. Riippuvuussuhde voi olla yhtä vahva.
Se minulle on uutta että runsas tupakointi rasittaa keuhkojen lisäksi myös munuaisten toimintaa.
Sukulaismies kertoo että lääkäri on kehoittanut häntä ainakin vähentämään, mutta mieluummin lopettamaan tupakoimisen kokonaan.
Kuuluuko tupakointi myös päihde-skaalaan?
9
102
Vastaukset
Tupakka on päihde ainakin siinä mielessä, että se aiheuttaa voimakasta riippuvuutta, jota tosiaan on verrattu riippuvuuteen heroiinista. Sanotaan, että tupakasta on vaikeampi irtautua kuin heroiinista, mutta itse epäilen, että heroiinin ollessa paljon tappavampi huume, siitä irtautumaan pyrkivällä on sekä parempi motivaatio että hoitohenkilökuntaa apuna toisin kuin tavallisella tupakkalakkolaisella.
Yksittäisen tupakoijan kohtaloa ei pysty ennakoimaan, mutta tilastollisesti on osoitettavissa tupakoijan elävän lyhyemmän ja sairaamman elämän kuin tupakoimattoman.
Ei esimerkiksi keuhkosyöpä kaikille tupakoijille tule, ja voi sen saada passiiviselle tupakoinnillekin altistumaton tupakoimatonkin. Tupakoijalla vaan riski on suurempi, ja tämä on todistettavissa.- Tohmooro
>Tupakka on päihde ainakin siinä mielessä, että se aiheuttaa voimakasta riippuvuutta
Väärin. Riippuvuuden aiheuttaminen ei ole päihteen tunnusmerkki. Päihteen lääketieteellinan ja juridinen määritelmä eroavat hieman toisistaan, mutta kummassakaan riippuvuuden aiheuttaminen ei ole ratkaisevaa.Toisaalta lähes jokainen päihde aiheuttaa ainakin psykologista riippuvuutta, jopa kannabis.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Päihderiippuvuus- vaikea_määritelmä
Päihde ei nikotiini ole ainakaan siinä mielessä, että voi ajaa autoa. Piriste se ei ole, kuten esim. kofeiini. Ainakaan en ole kenenkään todennut käyttävän tuota sanaa nikotiinin yhteydessä. Mikä olisi sopiva ilmaisu? No ainakin huume nikotiini tietysti on, täyttäen kaikki huumeen määritelmät, paitsi laittomuuden aikuisilla. Harvemmin sitä kuitenkaan huumeeksi kutsutaan, ehkä juuri tuon laillisuuskysymyksen vuoksi.
- eiainakin
Ei se ole huume koska se ei ole päihde, eikä siitä huumaannu eli päihdy.
- ent.solttu
eiainakin kirjoitti:
Ei se ole huume koska se ei ole päihde, eikä siitä huumaannu eli päihdy.
Kyllä siitä tupakan henkeenvedosta oikeasti päihtyykin. Minulla oli tuppaaski kun lähdettiin silloiseen aikaan SA.Int-palveluksessa Kemijärvelle pöllisavottaan.
Oli kevättalvi v.1958. Oltiin hiukan b-miehiä. Mistä lie viirasi kun vedin monta tupakkaa peräjälkeen henkeen. Kyllä se päähän käy, häkämyrkytys.
Muut pöllikolonnan varusmiehet ihmettelivät mistä se kännin imaisi. - riippuvuus
eiainakin kirjoitti:
Ei se ole huume koska se ei ole päihde, eikä siitä huumaannu eli päihdy.
Huumeeksi nikotiinia voisi sanoa ainakin siksi, että se aiheuttaa riippuvuutta.
- Siitäs.saitte
Aiheuttaa tai ei.
Muuan vanhempi työkaveri aikanaan poltti suunnilleen ketjussa. Sitten yhtenä päivänä joku huomasi, ettei tupakka enää pala ja kysyi.
Vastasi: "laskin kuinka paljon olen tupakkaan rahaa pannut kuluneen 40 vuoden aikana. Siihen jäi vajaa Klubiaski uunin reunalle. Sanoin, että ploltan jos itseksesi suuhun tulet. Ei ole tullut. Eikä ollut vaikeaa lopettaa".
Sukulaismies, iso ja riski, poltti tupakkaa. Piti yölläkin nousta tupakalle. Sitten yhtenä yönä tupakoidessaan alkoi päivitellä, että näin pikkuinen pötkyläkö se minua määräilee! Siihen lopetti tupakoinnin ja aikaa on mennyt ainakin 20 vuotta ilman tupakkaa.
Muitakin tuttuja lopettaneita on. Ei-lopettaneita tuttuja on vuosi vuodelta vähemmän. Ja muutama lopetti tupakoinnin vasta siinä vaiheessa, kun rautakeuhkossakin jo meni taju ja hoitaja nykäisi töpselin irti.
- tupakka_on_myrkyttäjä
Tupakoidessa saa ajaa autoa, päihde se ei ole, mutta epäterveellistä se on ja myrkky haitaten koko elimistön toimintaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit263948Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2983509TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.292391Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e372249- 1382051
- 541875
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1201781Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:81505Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21373Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi191280