Jalta, Krim, 2016

Turse

No niin saavuttiin tänään Jaltalle ja tarkoitus on lomailla täällä kymmenisen päivää. Kirjoitan tänne kokemukset huvin vuoksi kun eihän Krimistä kukaan näytä pahemmin kirjoittavan sen jälkeen kun alue siirtyi Venäjälle. Liekö poliittisesti epäkorrektia? :)

Matka kulki Helsingistä Allegro-junalla Pietariin josta muutaman yön jälkeen Rossiya-lentoyhtiön Airbus A319-koneella Sevastopoliin. Sitten Sevastopolista Jaltalle 1,5h matka taksilla, hinta oli 3000 ruplaa eli noin 40e. Matka sujui suomalaisella passilla ja tavallisella kuukauden Venäjä-viisumilla ilman mitään ongelmia.

Sevastopoliin saavuttaessa huomasin ettei kännykkäverkkoon jostain syystä saa yhteyttä. Ongelma saatiin kierrettyä ostamalla halpispuhelin ja siihen prepaid-simkortti. Toisaalta Wifi-verkkoja löytyy runsaasti joten yhteydenpito sujuu myös netin välityksellä.

Hotellina on Imperial 2011. Tehokas ilmastointi, ilmainen wifi, ja ensikokeilun perusteella tavanomaista laadukkaampi ruoka hotellin ravintolassa.

Lähdimme hotellista kävelylle kohti rantaa auringon jo laskettua. Lämmintä oli. Hotellin lähialue oli varsin hiljainen ja heikosti valaistu, johtuen osittain varsin runsaasta puutiheydestä. Kaikkialla on todella isoja puita, ne antavat varsin persoonallisen tunnelman alueelle.

5min kävelyn jälkeen löysimme yhden isommista kävelykaduista ja yhtäkkiä ympärillä vilisi valtavasti ihmisiä. Oli ruokakauppaa, apteekkia, ravintoloita, osa auki 24h. Ja ennen kaikkea silmiinpistävän paljon lapsiperheitä joissa pieniä lapsia, ilmeisesti meneillään on varsinainen ryntäys alueelle. Tietenkin suurin osa turisteista on venäläisiä, mutta välistä kuului puhuttavan myös ukrainaa joten eivät ukrainalaiset turistit ole paikkaa hylänneet.

Lopulta pääsimme pitkälle rantakadulle. Tunnelma kadulla yllätti positiivisesti. Ensinnäkin paikka tuntuu erittäin turvalliselta. Pikkulapset kirmaavat ja ajelevat pienillä leikkiautoilla ja muilla vehkeillään ympäriinsä yötä myöten. Kadulla saa kävellä täysin rauhassa, aggressiivista kaupustelijoista, sisäänheittäjistä tms ei ole tietoakaan. Totta puhuen täällä on jopa turvallisempi olo kuin vaikka Kanarialla. Paljon on katutaiteilijoita, musiikkia jne. Alueella myös järjestetään runsaasti taidetapahtumia niistä pitäville, merkkinä joka paikassa runsaslukuiset mainosjulisteet.

Hauskana yksityiskohtana toimintansa lopettaneen McDonald'sin kohdalle on pystytetty pieni huvipuisto. Omalaatuista katukaupustelua edustivat myyjät joilla oli pystytetty iso kaukoputki johon saa pientä maksua vastaan kurkistaa ja katsastaa vaikkapa Saturnuksen renkaat yötaivasta vasten.

Löysimme myös pari kaapelihissiä joilla pääsee ylemmäs kukkuloille, niitä testaillaan huomenna varmaankin...

Mitä tulee venäjän kielen taitoon niin riippuu paikasta pärjääkö ilman vai ei. Hotellissa palvellaan englannin kielellä, muualla se riippuu tuurista. Joten tietenkin on hyödyllistä jos matkaseurueesta löytyy venäjän kielen taitaja :)

Kaiken kaikkiaan miellyttävä ensivaikutelma ylitti odotukset varsin reilusti! Kirjoittelen tänne lisää myöhemmin :)

43

450

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Turse

      Korjaus ylläolevaan: lento oli siis Pietarista Simferopoliin, ei Sevastopoliin.

      • Propa_Ganda

        terveisiä
        Turselle. Pietariin vai Moskovaan?


    • omur

      hyvää lomaa teille sinne, itse olin viime vuonna krimillä 8 kertaa hieno paikka. ja kaikki hyvin sielä .

      • nbmnbmn

        Hyrskylahti, Putkonen ja Bäckman kirjoittelevat keskenään.


    • dasvidania

      Outoa että Krimillä on ukrainan kieltä puhuvia! Jos en väärin muista niin se oli Ukrainan osa ennen Venäjän vallankaappausta. Muuten, matkavakuutukset ei ole voimassa tällaisessa paikassa.

      • Venäjänmielinen

        Jos saa lisätä että krimin nieminmaa on vanha venäläisten rantakohde jossa n.90% väestöstä on venäläisiä, krimillä oli oma autonomia jo ukrainan aikana juuri tämän takia ja suurin osa krimiläisistä kokivat itsensä venäläisiksi ja äänestivät venäjään liittymisestä, koska ajattelivat saavans paremmat oltavat venäjällä.

        Vähän sama juttu kuin ahvenanmaa haluaisi liittyä Ruotsiin.


    • haiskahtaa.sille

      Kirjoittelijat näyttää olevan Bäckmanin kotiluolan asukkaita eli Moskovantrolleja.

    • Turse

      Söin juuri maukkaan joskin vaatimattoman hotelliaamiaisen. Vihannekset ovat paikallisesti kasvatettuja ja siten erittäin maukkaita!

    • mikä.kirjoituspalkkio

      Ja Moskovan Kreml maksoi.

      • Turse

        Kunpa maksaisi. Hinnat täällä ovat kuitenkin varsin eurooppalaisella tasolla - ei ökykallista mutta ei kovin halpaakaan. Ravintola-ateriat maksavat 5-15e riippuen annostyypistä. Tuore kala on yllättävän kallista.


      • Turse

        Olut on kyllä suomalaisittain todella halpaa, euron tuoppi monessa paikassa. Harmi etten itse välitä alkoholista pahemmin.


      • pivovaari

        Tuolla hinnalla kannatta juoda, vaikkei kovin välittäisikään!!


    • asiaan.ja.pian

      Sano nyt jo trolli että Putin on Stalinin uusi ja parempi versio. Kohta turhia kirjoitteluja on liikaa.

      • yalta

        Krim ainakin on parempi!!


    • Turse

      Tänään käytiin Ai-Petrin vuorella ohjatulla kierroksella. Pikkubussimatka kaapelihissiasemalle oli röykkyinen (tiet eivät ole missään huippukunnossa) ja bussi oli ilmastoimaton, eikä turvavöitä matkustajille ollut, mutta mikäs siinä.

      Ryhmänä pääsimme jonon ohi kaapelihissiin, itse hissimatka oli vaivaton. Ylhäällä odotti kauniit näkymät ja varsin runsas torimyyntitarjonta. Tarjolla oli valtavasti herkullisen tuoksuista ruokaa, eksoottisia mausteseoksia ja teesekoituksia (kasvit kerätty paikallisesti) sekä itämaisia leivonnaisia ja makeisia, baklavaa ja vaikka mitä. Retkeen kuului myös viininmaistelua/myyntiä. Ainoa vähän rasittava ilmiö oli kun meiltä jatkuvasti taksi-/bussikuskit kyselivät tarvimmeko kyytiä alas vuorelta.

      Oppaan kanssa patikoitiin maastossa aivan huipulle asti. En suosittelisi sydänvikaisille tai liikuntaelinvammaisille. Opas oli hyvin taitava ja kertoi vaikka mitä tarinaa paikallisista rohdoskasveista, sienistä, fossiileista jne. Huipulla oli mahdollisuus huikeaan köysisiltakävelyyn sekä köysiratalaskeutumiseen, mutta meillä ei näihin ollut aikaa jonottaa.

      Alas vuorelta tultiin vaihteeksi pikkubussilla. Loppuillan kruunasivat herkulliset villisikapelmenit :)

    • ja.aurinko.nousee.idästä

      Onneksi Krim vapautettiin Ukrainan orjuudesta kun siellä on nyt maanpäällinen parasiitti. Krimin tataaritkin muistelee kaiholla entisiä kotejaan.

    • Turse

      Kommenteista huomaa että aihe näyttää olevan edelleen vähän arka. Täällä on kuitenkin nyt kaikki hyvin.

      Krimin tataarien pitämässä ravintolassa syötiin yksi tähän mennessä parhaista aterioista, lohkoperunat olivat käsittämättömän taivaallisia, Suomen uudet perunat jäävät pahasti kakkoseksi (sori Suomi :))

      Eilen käytiin katselemassa kaiken maailman linnoituksia ja kauniita puistoja, ja sitten tunnin risteilyllä rannikkoa pitkin.

    • ramppi-ensin

      Ja onhan Ameriikan seuraava residenttikin kohta tulossa Krimille - sitten kait saadaan tulla mekin!

    • ja.nie.hatzu.vaina

      Niin mutta jos Ramppi tulee Krimille niin ei tule yksin.

    • PolitiikkaPoisHetkeksi

      Minä kävin Jaltalla seuramatkalla kun se oli vielä Neuvostoliittoa.
      Ensimmäisenä iltana istuin hotellibaarin tiskillä kun viereen sujahti nätti tumma tyttö joka sanoi heti: Suomi-poika minä rakastan sinua!

      Olinpahan ällikällä lyötynä. Ei se sitten enempää suomea osannutkaan eikä enkkuakaan mutta hintaneuvottelut käytiin kivassa yhteisymmärryksessä.
      Otti sitten minua kynkästä kiinni ja mentiin. Ulkona likka pysäytti kuorma- auton johon kipusimme. Jurrasimme ylös mäelle tai vuorelle, miten vain. Likalla oli siellä pieni mökki. Hyvänä minua pidettiin; tarjoiltiin purtavaa ja juomaa. Mustavalkotöllöstä katseltiin virallisia tiedoituksia. Mutta kiihkeä ja kuuma oli Jaltan samettinen yö.

      Aamusella jälleen pysäytti minulle auton jolla pääsin takaisin keskustaan. Tapahtui tuolla viikon matkalla muutakin mutta niistä joskus toiste....

      Kaunis ja ihana paikka on tuo Jalta, Mustanmeren helmi!

      • Turse

        Heh, en tuollaiseen "tarjontaan" vielä ole törmännyt, ajat muuttuvat... ;)


      • eiolekööpenhamina

        Kuulosti hienolta. Matkailu avartaa...Melkein kateellisena luin tarinaasi!


    • vankileirien.saaristo

      Turse kirjoitti Krimistä: täällä on nyt kaikki hyvin. Ihan samalla lailla kirjoitti talvisodan jälkeen Neuvostoliiton propaganda Karjalan kannaksen oloista: täällä on nyt kaikki hyvin. Ainoa ero on siinä että nyt valtion nimi on Venäjä.

    • Turse

      Koska yli puolet kommenteista on pelkkää poliittista herjaavaa skeidaa on selvää että tämä aihe on tabu. Täällä todellakin on kaikki hyvin. Ihmiset elävät sulassa sovussa, jokseenkin kaikki kenelle olen puhunut ovat tyytyväisiä tilanteeseen. Taksikuskit, tarjoilijat, retkioppaat jne kaikki ovat aiheesta puhuttaessa korostaneet tyytyväisyyttään. Mitään pelon ilmapiiriä ei ole aistittavissa pienimmässäkään määrin. Myöskään terrorismia ei täällä tarvitse pelätä.

      En aio tätä päivitellä enempää kun tämä keskustelun taso on mitä on. Lukijat voivat vetää omat johtopäätöksensä tai ehkäpä käydä paikan päällä Krimillä katsomassa mikä on totuus ja mikä on propagandaa :)

      • Suomessa.saa.aina.pelätä

        Krim on samalla lailla turvallinen kuin Pohjois-Korea. Sielläkin on rauhalliset olot, jengit ei riehu kadulla ja salainen poliisi valvoo.


    • druzba.fzigda

      Kyllä uskotaan jo että Putin on tyytyväinen ja trolli on saanut palkkansa. Mitähän se lienee nykyruplissa? Ruplilla pääsee taas käymään vaikka vanhassa venäläisessä kaupungissa Vyborg.

      • Putinomania

      • Turse

        Onkohan seurauksia myös ranskalaisille poliitikoille jotka jo toista vuotta ovat käymässä tarkkailemassa tilannetta?

        https://www.1492news.com/news/36768_1469803975

        Näin muuten heidän ryhmän kävelemässä eilen Jaltan rantatiellä.

        Vaatii tietty hieman uskallusta uida vastavirtaan kaiken pelottelun ja hysterian keskellä ja nähdä omin silmin mikä on tilanne paikan päällä.

        ;)


    • ripax

      Krim on ollut uutispimennossa, joten itsekin olisin kiinnostunut mennä paikan päälle tutustumaan todellisuuteen, joka ei ole aina sama kuin median antama kuva. En ole trolli, vaan joukkoviestimiin pettynyt isänmaallinen suomalainen. Venäjä-Venäjä-Venäjä on ollut ja on aina haaste Suomelle, joten on aina paikallaan tutustua tilanteeseen siellä paikan päälläkin. Krim liitettiin Ukrainaan vasta 1950-luvulla Neuvostoliiton aikana ukrainalaissyntyisen Hrutsevin aloitteesta.

    • isänmaallinen.suomal

      Johan Bäckman on takeena siitä että alue on turvallinen ja kaikkia kansainvälisiä sopimuksia noudatetaan. Tosin hänen mukaansa suomalaisiin ei voi koskaan luottaa. Sen ovat venäläiset saaneet historian kuluessa monesti karvaasti kokea.

    • jaltaonkivamesta

      Mitäs täällä nyt niin höyrytään Krimistä. Ainahan se on ollut osa venäjänmaata.
      Minäkin olin siellä lomalla kun se oli Neuvostoliittoa eikä tästä pitkä aika ole.
      Tottakai neukut sinne nyt marssivat koska muuten siellä olisi nyt NATOn tukikohta.
      Sitähän ei Venäjä voinut sallia.

      Asioilla on kaksi puolta ja mieltymykset riippuvat siitä kummalta puolelta rajaa niitä tarkastelee.

    • silti.rahassa.vähän

      Kuinkahan Ukrainan Krimillä voisi olla Naton tukikohta kun maa ei ole Naton jäsen? Usko nyt Putinin trolli, Suomessa pitää propagandan olla hiukan vähemmän yliampuvaa. No, pääasia että saat tästäkin tuhansia ruplia.

    • Turse

      Saan kyllä haukut monelta kun tämän sanon mutta väitän että Suomen tiedotusvälineissä esiintyy nykyään enemmän propagandaa kuin Venäjän vastaavissa.

      Huomattavaa on myös venäläisten suhtautuminen Suomeen ja suomalaisiin joka on erittäin positiivinen edelleen. Juuri vieruspöydässä ravintolassa venäläisturistit keskustelivat hyvistä lomakohteista ja Suomi mainittiin!

      Vaikka toisen maailmansodan arvet näkyvät venäläisissä edelleen (menehtyihän heistä sodassa prosentuaalisesti erittäin paljon), on kaunat jätetty taakse niin suomalaisten kuin saksalaistenkin osalta. Samanlainen suhtautuminen tekisi hyvää suomalaisillekin...

      • Putin.on.toista.maata

        Tavallisten venäläisten suhtautuminen suomalaisiin ei oikein liity Krimin valtaamiseen. Toisessa maailmansodassa moni venäläinen sai "arpia" kun 1939 hyökkäsivät Suomeen eikä tullutkaan paraatimarssia Helsinkiin. Minäkin olen käynyt paljon Venäjällä (nytkin vuoden viisumi). Tavallinen venäläinen ihminen on sosiaalisempi ja vieraanvaraisempi kuin suomalainen, kyllä.


    • ArseneLupin

      Oli hauskaa lukea nimimerkki Tursen elämäniloinen kirjoitus. Tunnen venäläis- suomalaisia ihmisiä ja he ovat hyvin positiivisia suhteissaan suomalaisiin.

      USA on 50 vuoden aikana hyökännyt 32 itsenäiseen valtioon viemään vapautta ja demokratiaa. Yhdessäkään se ei ole toteutunut.

      Nyt ovat joutessaan paukuttelemassa henkseleitään Kaliningradin sotilastukikohdan aluevesirajalla. Ihmettelevät nyt kovin kun neukut siihen reagoivat.

    • mies.Nauru.saarelta

      No nyt on saatu USA mukaan. Koskahan Burkina Faso mainitaan ensimmäisen kerran?

    • ripax

      Ukrainan tilanne alkoi Maidanin mellakoinnilla, jossa vaadittiin vapailla vaaleilla valitun presidentin eroa. EU hyväksyi ja kannusti mellakointiin vastoin omia demokratiaperiaatteitaan, jossa vaaleilla valitut henkilöt toimivat toimikautensa loppuun siis seuraaviin vaaleihin asti. EU haikaili Ukrainaa jäsenekseen, minkä hankkeen esteenä oli presidentti. NATO:kin oli jo valmiina ottamaan Ukrainan jäsenekseen, jolloin Venäjän Sevastopolin tukikohta Krimillä olisi jäänyt NATO:n saartamaksi. Venäjä valvoi suurvaltana vain etujaan kuten USA:kin tekee.

    • Otto-Ville.Kuusinen

      Mainilan laukaukset oli pakko ampua. Muuten Suomi olisi hyökännyt raa'asti ja tuhonnut Leningradin.

    • sepumatkaa

      Kiitos Turselle asiallisesta kuvauksesta,odotan lisää. Suunitelmissa on Jalta myös täällä. Turistina olen omienteiden kulkija niin suomessa kuin muuallakin.

    • Viipuri.vanha.venäl.kaup

      Moskovan trolli on saanut suosiota kirjoituksillaan. Kerran näinkin päin.

    • Turse

      No niin, Venäjän reissu on nyt kokonaisuudessaan ohi. Jaltan lisäksi tuli vietettyä aikaa myös Pietarissa, Moskovassa ja Uljanovskissa.

      Uljanovskia voin myös suositella turistikohteeksi, oikein mielenkiintoinen kaupunki jossa vaikka mitä nähtävää, vaikkakin pitkähkön matkan päässä. Suosittelen käymään Park Pobedy -huvipuistossa, hieno idyllinen paikka! Tuli katsastettua myös mm. siviili-ilmailumuseo ja myös yllättäen katsottua elokuva IMAX-teatterissa (milloinkohan saadaan Suomeen:)

      Kokonaisuudessaan tällä kuukauden mittaisella matkalla tuli taas todettua Venäjän hienot puolet: ihanaa ruokaa, mukavia hienoja ihmisiä, paljon mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa. Venäjä on myös jännä hybridi: osa asioista on modernia, osa taas ei ole muuttunut kolmeenkymmeneen vuoteen (esim. Ulyanovskin ratikat :D).

      Miinuspuolina lähinnä autoliikenteen vaarallisuus, kaikkialla pinnan alla kukkiva korruptio sekä ihmisten keskimääräinen vähävaraisuus (surkeat palkat verrattuna Suomen tasoon).

      Ja kiitos kaikille jotka jaksoivat asiallisen kommentin laittaa :):)

    • Terijoen.hallitus

      ... ja Putinin rahoilla.

    • vanhaa.venäläistä

      Olisi mukava lukea samantapaista ajankohtaista tietoa Venäjän toiselta laidalta. Vaikka Laatokan pohjoispuolisesta alueesta jossa paikkakunnilla on suomalaisetkin nimet kuten Suojärvi, Suistamo, Korpiselkä, Soanlahti, Pälkjärvi, Ruskeala, Harlu Impilahti, Salmi jne. Nämä nimet ovat olleet käytössä sen parinkymmenen vuoden ajan kun Suomi hallitsi näitä alueita. Venäjä liitti ne omaan yhteyteensä muutama kymmentä vuotta sitten.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    9. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe