Tässä syy miksi Toyota sukeltaa Euroopassa

Kovat.ajat.Kaivokselassa

Toyota on karsinut isolla kädellä tuotehityskustannuksiaan viimevuosina. Vielä 2007 Toyota oli ykkönen koko maailmassa ja VW sijalla 13. Vuodesta 2012 VW on ollut joka vuosi ykkönen ja Toyota on valunut sijalle kahdeksan suunnan ollessa vuosi vuodelta alaspäin.
Eurooppa on nähtävästi se alue jolta on karsittu eniten koska Euroopassa tärkeä Avensis on päästetty vanhenemaan käsiin ja saa lopullisesti kirvestä vuoden-kahden sisällä. Loppuunmyynti ale on jo alkanut.
Tämä uusi C-HR on ainoa valonpilkku Toyota Europelle, mutta massahurmaajaksi siitäkään ei ole. Kilpailu tuolla segmentillä on kovaa ja ehdokkaita ostajille on paljon. Myyntiä rajoittaa pahasti umpi-japsi ulkonäkö luokassaan pienimmät takatilat. Useimmat crossoverit menevät perhekäyttöön ja tilaa mm QQ:ssa, Tiguanissa ja CX-5:ssä on kuin farkussa. C-HR:ssä ei ole.

Tilanne tuskin muuttuu kun tietojen mukaan Toyotan tuloskunto on romahtanut tänä vuonna noin puoleen vuodentakaisesta. Ei ole kovin ruusuinen tulevaisuus Toyota-kauppiaalla Suomessakaan. Syömähammas Ave poistuu eläkkeelle ja muukin massamyyntiin soveltuva mallisto on teknisesti hyvin vanhaa. Ainoat uudet mallit Prius, C-HR ja RAV on marginaalisegmentissä ja niissä myynti onnistuessaankin on nappikauppaa.

http://www.strategyand.pwc.com/global/home/what-we-think/innovation1000/top-20-rd-spenders-2015

40

178

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tero_Autoilija

      Eikös sen ProAven pitäisi pelastaa Toyota Euroopassa ProAcen tapaan? PSAn tekniikka ja toitsun merkki liimalla keulaan. Jo vain mielenrauhaa.

    • Grmba

      Kaikenlaista paskaa sitä kirjoitetaankin. Toyota on ollut maailman suurin autonvalmistaja iät ja ajat. Vuotta 2011 lukuunottamatta, jollon tuotanto oliluonnonmullistustan vuosi keskeytyneenä. Toyotan myyjillä Suomessa menee oikein hyvin kun Toyotia on myyty 1200 kappaletta enemmän kuin viime vuonna.

      Vikawagenin myyjät ovat kusessa ja kannattavuus kuralla ja riitelevät maahantuojan kanssa.

    • Selkeätluvut

      Toyotalla on Euroopassa kolmepilkkujotain markkinaosuus ja se on pudonnut tasaisesti vuosie ajan.
      Liikevaihdolla mitattuna VW on ollut suurempi jo vuosia ja tänävuonna myös lukumääräisesti laskettuna. Sinänsä lukumäärä on pikkujuttu Euroihin verrattuna.
      Mutta onhan Toyotan tuotekehityksen suunta aika selkeä. Entinen ykkönen on nyt sijalla ynnämuut. Se näkyy kyllä selkeästi malliston vanhana ikänä ja moottoritekniikan jämähtämisenä 15v takaiseen.

      • Seonsuurim

        Toyota tulee oleman tänäkin vuonna maailman suurin autonvalmistaja.

    • dfsdfsdfsdfsdfd
      • Sumuverhoa

        Nyt ei auta puheenaiheen vaihtoyritys. Kuukausi tuoreempi uutinen
        http://m.taloussanomat.fi/autot/2016/07/20/paastoskandaalissa-ryvettynyt-volkswagen-antoi-positiivisen-tulosvaroituksen/20167666/304

        Saksalainen autonvalmistaja Volkswagen on antanut positiivisen tulosvaroituksen, jonka mukaan vuoden alkupuoliskon vertailukelpoinen liiketulos ilman päästöskandaalista aiheutuvia kuluja kasvoi 7,5 miljardiin euroon viime vuoden vastaavan ajan 6,7 miljardista eurosta.

        Mutta eipä VWn jutut muuta miksikään sitä asiaa että Toyota on karsinut kehitysbudjettiaan rajusti ja Euroopan keskeisin mallisto vanhenee käsiin. Vai kuinka?

      • Wvwvwv
        Sumuverhoa kirjoitti:

        Ai mikä vanhenee käsiin?

        http://www.kauppalehti.fi/uutiset/volkswagen-pysayttaa-golfin-valmistuksen-kokonaan/wnPzpr3C

      • Pikkaisen.perspektiiviä

        Voi teitä lapsia. Syynä on kiista osatoimittajan kanssa. Golf on ollut kukkulan kuningas jo vuosikymmeniä ja jatkaa samaa rataa vielä pitkälle tulevaisuuteen. Alihankkijat maksavat tämän oman sählinkinsä aiheuttaman viikon tuotannonmenetyksen.
        Toista on Avan kanssa jossa mietitään kuka on se viimeinen joka sammuttaa valot lopullisesti.
        Golfilla ei ole edes vakavasti otettavaa kilpailijaa pitkällä tähtäimellä.

      • Peräkylän_Arska

        Päinvastoin, Toyotan tulevaisuus Euroopan markkinoilla näyttää hyvältä. Valmistaja ei lähtenyt nopeiden voittojen tielle tuomaalla keskentekoista tekniikkaa perheautoihin eli käytännössä puhutaan pikkuturboista ja kaksoiskytkinvaihteistoista. Turbojen ja näiden kaksoiskytkinlaatikoiden heikko kesto on tullut kalliiksi eurooppalaisille valmistajille ja vienyt luottamuksen rankasti alaspäin. Toyotalla ei näitä murheita ole ollut, upean tasaisesti kiertävät vaparikoneet ovat vain vahvistaneet merkin kestävyysmainetta. Onhan tosiasia, että turbokoneiden kohdalla on jouduttu yleisesti avaamaan koneita ja vaihtamaan ahtimia jo 50-60 000 kilometrin ajomäärillä kaksoiskytkin laatikoiden huimista korjauskustannuksista puhumattakaan.

        Toyotalla on myös markkinoiden kattavin hybridimallisto, se on ollut järkevää tuotekehitystä, kun diesel on painumassa unholaan ja monin paikoin ollaan kieltämässä diesel-autojen käyttö kaupungeissa. Hybridin kysyntä on kovaa ja perinteisiin dieseleihin satsanneet valmistajat ovat jäämässä pahasti paitsioon.

        C-HR:ssä on raikas design, se tulee olemaan lähtökohta Toyotan uudelle nuorekkaalle ja persoonalliselle muotoilulle ja saa seuraa seuraavista uutuusmalleista. Autolehdistö onkin ylistänyt Toyotan rohkeaa linjaa tuoda konseptiauton ihaillut muodot lähes suoraan sarjatuotantoon.

        Avensis on edelleen luokan mittapuu mm. turvallisuudessa, Toyota ei ole lähtenyt keventämään rakenneratkaisuja kuten monet muut valmistajat uutuusmalleissaan, vaan on hionut kestävyyden ja tukevuuden ikonia Avensista vielä paremmaksi. Avensis on erittäin kilpailukykyinen ja mikä parasta hinnaltaa monia kilpailijoitaa edullisempi. Seuraajaksi on vahvasti ehdolla amerikkalaisperäinen Camry, joka on Avensista vieläkin ylellisempi ja mukavampi auto ja joka kurkottaa jo seuraavaan segmenttiin.

        Toisin sanoen seuraavat vuodet näyttävät sen, kuinka autojätti Toyota nostaa markkinaosuutensa yllättävän korkealle muuallakin Euroopassa kuin Suomessa.

      • Gong-
        Pikkaisen.perspektiiviä kirjoitti:

        Alihankkijoiden mukaan Volkswagen on yrittänyt tinkiä osien hinnasta. Alihankkijat ovat kieltäytyneet alentamasta hintojaan ja lopettaneet osien toimitukset.

        Sopimukset eivät pitäneet taaskaan.

        " Alihankkijat maksavat tämän oman sählinkinsä aiheuttaman viikon tuotannonmenetyksen."

        Alihankkiat vai asiakkaat?

        Mutta luovaselitys tietysti tarvitaan kun konserni alkaa korahdella viimmeisissä tuskissaan. (eihän tämä meidän vika ole vaan noiden alihankkioiden)
        Ei saada pehmikkeitä istuimiin ja hammaspyöriä puuttuu...
        Tekaistu yriys pelastaa naama kun kohtalonkellot soi!

      • Huumorivaikealaji
        Peräkylän_Arska kirjoitti:

        Mä kyllästyin jossain kohtaa corollapapan itseään toistavaan "hauskaan" jargoniin.
        Nimimerkin PA käyttöönotto ei muuttanut tilannetta.

      • GermanEngineeringg
        Gong- kirjoitti:

        Alihankkijoiden mukaan Volkswagen on yrittänyt tinkiä osien hinnasta. Alihankkijat ovat kieltäytyneet alentamasta hintojaan ja lopettaneet osien toimitukset.

        Sopimukset eivät pitäneet taaskaan.

        " Alihankkijat maksavat tämän oman sählinkinsä aiheuttaman viikon tuotannonmenetyksen."

        Alihankkiat vai asiakkaat?

        Mutta luovaselitys tietysti tarvitaan kun konserni alkaa korahdella viimmeisissä tuskissaan. (eihän tämä meidän vika ole vaan noiden alihankkioiden)
        Ei saada pehmikkeitä istuimiin ja hammaspyöriä puuttuu...
        Tekaistu yriys pelastaa naama kun kohtalonkellot soi!

        "Tuomioistuin on määrännyt alihankkijat noudattamaan tehtyjä sopimuksia, mutta ne eivät ole noudattaneet oikeuden päätöstä."

        Olen tehnyt töitä saksalaisessa firmassa ja saksalaisten kanssa. Mä tiedän tasan tarkkaan kuka maksaa viulut näissä tapauksissa. Se ei ole VW. Asiakas ei ole millään tavalla mukana noissa väännöissä.

      • Loppupääeivedä

      • PappaLepää
        Huumorivaikealaji kirjoitti:

        Mä kyllästyin jossain kohtaa corollapapan itseään toistavaan "hauskaan" jargoniin.
        Nimimerkin PA käyttöönotto ei muuttanut tilannetta.

        Höh? Eikös corollapapparainen jauhanut ainoastaan luottomyyjää, järvivettä ja katsastushuoltoja vai mitä ne nyt oli. Kuitenkin ihan eri tarinaa minun mielestä. PA:n jutut on aika lailla erilaista.

      • nenästävedettävät
        PappaLepää kirjoitti:

        Höh? Eikös corollapapparainen jauhanut ainoastaan luottomyyjää, järvivettä ja katsastushuoltoja vai mitä ne nyt oli. Kuitenkin ihan eri tarinaa minun mielestä. PA:n jutut on aika lailla erilaista.

        Kaava on helposti tunnistettava. PA alkaa rakentamaan näitä omia järvivesiään samallla tavalla kuin pappa rakensi omansa. Toiston kautta.

        Oliko "onksviljoonäkynyt" oikeasti jollakin tapaa hauska? Tyhmän toisto on huumorin pohjasakkkaa.

      • Goin-

        Eipä auta puheenvaihto yritykset, WViggaa Buggaa.
        Loppu häämöttää.

      • noseenosee
        Sumuverhoa kirjoitti:

        Nyt ei auta puheenaiheen vaihtoyritys. Kuukausi tuoreempi uutinen
        http://m.taloussanomat.fi/autot/2016/07/20/paastoskandaalissa-ryvettynyt-volkswagen-antoi-positiivisen-tulosvaroituksen/20167666/304

        Saksalainen autonvalmistaja Volkswagen on antanut positiivisen tulosvaroituksen, jonka mukaan vuoden alkupuoliskon vertailukelpoinen liiketulos ilman päästöskandaalista aiheutuvia kuluja kasvoi 7,5 miljardiin euroon viime vuoden vastaavan ajan 6,7 miljardista eurosta.

        Mutta eipä VWn jutut muuta miksikään sitä asiaa että Toyota on karsinut kehitysbudjettiaan rajusti ja Euroopan keskeisin mallisto vanhenee käsiin. Vai kuinka?

        http://www.taloussanomat.fi/autot/2016/08/18/volkswagen-harkitsee-tyoajan-lyhentamista/20168646/304

        Tässä vielä tuoreempi, joten ei mene VW.llä putkeen:
        http://www.taloussanomat.fi/autot/2016/08/18/volkswagen-harkitsee-tyoajan-lyhentamista/20168646/304

    • Tojotistina
    • mennyttä.aikaa

      Toyotan kehitysbudjetin pienentyminen näkyy mallistossa selkeästi. Aygo ja ProAce ovat ranskalaisten suunnittelemia, Auris ja Avensis ovat yhteen tai kahteen kertaan faceliftattuja kohta 10 vuotta vanhoja malleja. Yaris on muuten vaan vanha auto.
      Hybriditekniikkakin on 20 vuotta vanhaa ja jäänyt sille tasolle, muiden valmistajien pluginit jyräävät vanhentuneen tojon tekniikan.
      Ero on selkeä kun katsoo kuinka VW pukkaa ulos uusia autoja vuosittain ja sieltä löytyy tällä hetkellä niin plugin-hybridiä, täyssähköä kuin kaasukäyttöistä autoakin.
      Vanhanaikaisia vapareita ei enää käytetä lainkaan.
      Kaikkein konkreettisimmin Toyotan pysähtynyt tuotekehitys näkyy siinä että Toyotan autoja ei ole enää mukana lehtien vertailuissa tai vuoden auto äänestyksissä. Sinne otetaan mukaan vain uusia malleja ja Toyotalla ei sellaisia ole ollut enää pitkään aikaan.

      • Peräkylän_Arska

        Aygo ja ProAce ovat yhteisiä malleja, Toyotan panos suunnittelussa on vahva. Auris ei ole mikään pian 10-vuotias malli ja Ave on uudistettu hyvin perusteellisesti ja tarjoaa luokkansa huippua olevan mukavuuden ja parhaan turvallisuuden. Yaris taas hybridipioneeri pikkuautoissa, missä muut pikkuhybridit?
        Ja uutta mallia etunenässä sensaatiomaisen moderniksi ylistetty C-HR pukkaa markkinoille puhumattakaan uusista Priuksista.
        Toyotan vaparitekniikka ei ole vanhentunutta vaan kehittyy jatkuvasti, myös Mazda pitäytyy vapareissa ja tulevaisuudessa näemme kuinka vaparit palaavat muidenkin merkkien mallistoon. Turbot jäävät tähdenlennoksi, kestävyys on jo todettu heikoksi ja päästöt suuriksi todellisessa ajossa.
        Autolehtien toimittajat suosivat euromalleja ilman todellisia perusteita. Toyotaa arvostellaan sellaisista ominaisuuksista, jotka todellisuudessa ovat Toyotan kohdalla erittäin hyvät. Esimerkiksi mukavuus on euroautoja parempi ja ajettavuus arkikäytössä erinomainen, toisin kuin vaikka saksalaisissa, joiden ajettavuus suunnitellaan kovaan moottoritieajoon, siellä kivikova alustakin toimii, mutta ei Suomen teillä. Toimittajat eivät noteeraa sitä, että auton tärkein ominaisuus on kestävyys, ja siinä Toyotalle ei ole todellisia kilpailijoita. Ylläpito tulee edulliseksi, koska paljon ajettunakaan ei tarvitse muuta kuin määräaikaishuollot. Tunnettua on, että Toyota käyttää vain kestäviä komponentteja, jolloin esimerkiksi alustan osien käyttöikä on jopa kolminkertainen euromerkkien käyttämiin osiin verrattuna.

      • Moderni.vikaniikka

        Kaikki, omasta kukkarostaan ja rahoistaan kiinnostuneet, tietävät että VW työntää markkinoille keskeneräisiä suunnittelun kukkasia hyväuskoisten hölmöjen murheenalhoiksi, niinkun ketjuhelvetin ja arpomislaatikon. Wigawaagenikin on aina päässyt mukaan Autobildin laatu ja luotettavuusvertauluun, niinkuin Toyotakin. Menestymisessä tosin on jo niin suuri ero että, sokea Reetakin jo näkee sen. VW-tekniikka on jo niin modernia että siinä pitää jo huijausohjelmistotkin päivittää. Tosin se maksaa kymmeniä miljardeja hyväuskoisille hölmöille. Pelkään kuitenkin, että koko maailma tulee kärsimään niinkuin hitlerinkin kaasutuksesta vaikka jossain vikavaagenmyönteisestä julkaisussa luki että: " VW on joutunut päästökohusta kärsimään"! Voiko huijaria enää lempeämmin paapoa?

      • Anonyymi
        Moderni.vikaniikka kirjoitti:

        Toyota on aloittanut säästökampanjat, joiden tarkoitus on karsia valmistuksen kustannuksia. Tällaisia säästökampanjoita aina välillä kokeillaan ja joka kerta on onnistuttu tappamaan tuotteen laatu ja maine. Näin kävi Opelille ja on käymässä Toyotalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällaista jälkeä syntyy kun guci on keskellä yötä noussut taas päähän eikä lääkityksestä enää ole apua.

        Toyotan tie on kuin Opelin tie oli 90-luvulla.

        Toyota tekee yhä laadukkaampia autoja. Ne ovat kestäviä, pitkäikäisiä, viattomia ja mukavia. Ajo-ominaisuudet ovat luokkansa kärkeä ja ergonomia myös. Nykyiset mallit ovat sangen hiljaisia. Ne ovat suorastaan äänettömiä.

        Toyota on eniten myyvä merkki Suomessa ja tulee vast edes olemaan. Ehkä vielä markkina osuuttaan kasvattaen.

        Näkevänä ja lukutaitoisena ei ole kovinkaan vaikea havaita että Volkkarin tie on melkein jo kopio 90-luvun Opelin tiestä. Onhan heillä ollut yhteinen laadun edistäjä herra Lopez suhmuroimassa. Ei näkynyt enää volkkarin yhtään mallia suomen viimeisessä ensirekisteröinnissä sen enempää kuin opeliakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällaista jälkeä syntyy kun guci on keskellä yötä noussut taas päähän eikä lääkityksestä enää ole apua.

        Guccit laitetaan aamulla jalkaan, kun aamulla lähdetään klubille.
        Huoltsikan baarissa terot istuvat nurkkapöydässä kyräilemässä meitä paremmin menestyneitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näkevänä ja lukutaitoisena ei ole kovinkaan vaikea havaita että Volkkarin tie on melkein jo kopio 90-luvun Opelin tiestä. Onhan heillä ollut yhteinen laadun edistäjä herra Lopez suhmuroimassa. Ei näkynyt enää volkkarin yhtään mallia suomen viimeisessä ensirekisteröinnissä sen enempää kuin opeliakaan.

        Vaari höpöttää taas omia tyhjiä juttujaan jo ties kuinka monen vuoden loopilla.

        VW on noussut viime vuosina koko maailman suurimmaksi autonvalmistajaksi joka takoo miljarditulosta vuodesta toiseen. Aika erilainen tie kuin Opelin. Tuo Lopez kävi kääntymässä VW:llä vuoden verran vuosikymmeniä sitten ja hän sai kenkää saman tien.
        Huru-ukon tarinaa joka ei ei uppoa kehenkään joka osaa katsoa asiaa faktojen pohjalta. Nämä mielikuvitusturinat toistuvat aika ajoin vuodesta toiseen. Pitäisikö olla huolissaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toyota tekee yhä laadukkaampia autoja. Ne ovat kestäviä, pitkäikäisiä, viattomia ja mukavia. Ajo-ominaisuudet ovat luokkansa kärkeä ja ergonomia myös. Nykyiset mallit ovat sangen hiljaisia. Ne ovat suorastaan äänettömiä.

        Toyota on eniten myyvä merkki Suomessa ja tulee vast edes olemaan. Ehkä vielä markkina osuuttaan kasvattaen.

        Aika monta valetta muutamalla rivillä. Voi sinua, olet epätoivoinen toyotasi kanssa, miksihän?

    • Anonyymi

      VW uusien myynnistä puolet tulee Kiinasta!

      vieläkö myyvät 4 golfia siellä uutena autona? onko se oikein?

      • Anonyymi

        Miksei olisi oikein? Nelosgolfin on erittäin hyvä ja vahva teknisesti. En epäröisi hetkeäkään ostaa sellaista jos saisi tehdasuuden edullisesti.
        Onhan tojonkin moottorit 90-luvulta ja edelleen tojo myy niitä.

      • Anonyymi

        "VW uusien myynnistä puolet tulee Kiinasta!"

        Kannattaa olla suurin ja vahvin nimenomaan maailman suurimmilla ja kasvavilla markkinoilla.
        Tojolla on siellä hiljaisempaa kun kiinalaiset eivät fiksuina menneet hybridihuijaukseen.

        Toyota keskittyy USA:n, Afrikan kaukoidän ja lähi-idän markkinoillle. Euroopassa on oma autonvalmistus niin vahvaa, ettei Toyota ole oikein pärjännyt. Paitsi tietysti Suomessa, mutta täkäläinen myynti on nappikauppaa, yhteensäkin.

        Kiinassa on volkkarillakin mahdollista pärjätä kun ei tarvi yltää kuin kiinalaiseen laatuun.
        Japanissa ja USA:ssa ei oikein menesty vaikka huijaamallakin on yrittänyt.

        "Lopez kävi kääntymässä VW:llä vuoden verran vuosikymmeniä sitten "
        Oppivaista väkeä on konsernissa kun vuodessa oppivat historiallisen surkean laadun valmistuksen ja päästöhuijausohjelmiston lanseerauksen. Oli tosi aikaansaava tyyppi!

        No miksei sitten Toyota ole pärjännyt sen enempää Kiinassa kuin Euroopassakaan?
        Eikö Tojon laatu riitä? Kaikki tietää että jenkkien autot ovat aivan paskoja ja kaikki rikkaat ajavat jenkeisä eurooppalaisilla autoilla. Japsit on ghettomobiileja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Lopez kävi kääntymässä VW:llä vuoden verran vuosikymmeniä sitten "
        Oppivaista väkeä on konsernissa kun vuodessa oppivat historiallisen surkean laadun valmistuksen ja päästöhuijausohjelmiston lanseerauksen. Oli tosi aikaansaava tyyppi!

        Tojotismi aiheuttaa kyllä todella merkillisiä ja epäloogisia purkautumisia. Tässäkin tapauksessa Lopezin käynnin ja dieselgaten välillä on kaksi vuosikymmentä.
        Ei asu äly tojotistin päässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Lopez kävi kääntymässä VW:llä vuoden verran vuosikymmeniä sitten "
        Oppivaista väkeä on konsernissa kun vuodessa oppivat historiallisen surkean laadun valmistuksen ja päästöhuijausohjelmiston lanseerauksen. Oli tosi aikaansaava tyyppi!

        Toyotalla on vastaavia epäonnistuneita säästökampanjoita, joilla on tuotteen laatu saatu tapettua.

    • Anonyymi

      Toyotan vahvinta markkina-aluetta on Aasia ja Afrikka. Miksi Tojon pitäisi kaataa rahaa tuotekehitykseen, että olisi kilpailukykyinen Euroopassa.

    • Anonyymi

      Toyota jälleen maailman suurin valmistaja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1920
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1509
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      130
      1307
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1298
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1210
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      270
      1009
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      962
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      107
      925
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      110
      890
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      47
      733
    Aihe