Hiljaista taisi olla kuin huopatossutehtaalla mielenosoituksessa .Pisti naurattamaan kun videota siitä katseli .Muutama hattivatti huutelee torveen ja missä yleisö ja montako heitä oikeasti oli? Videota kun katsoi niin ihan välillä näytti siltä että puuhamiehellä olisi mekko päällä ?
Mites meni Suomi Ensin
12
51
Vastaukset
- nurkkapatriotti
Tietotoimiston tiedotus. 15 hattivattia osallistui mielenosoitukseen. Hö ,oli varmaan yhtä kuin 100% prosenttia suomen kansasta, suomi ensin laskuopin mukaan.
- Heräämisiä_tapahtuu
Monet ovat ymmärtäneet että tilanne Suomessakin on kehittynyt pisteeseen mistä ei selvitä ilman aseellista väliintuloa. Meidän kädettömiksi ja maan rajojen ulkopuolelta ohjailtaviksi osoittautuneet "päättäjät" tietävät kyllä tilanteen ja ratkaisun mutta ovat valehdelleet lähestulkoot kaiken aivan maahantunkeutumis-invaasion alusta lähtien joten oikealle linjalle paluu tarkoittaisi tunnustamista huijanneensa. Nämä hauskat vesselit eivät edes anna haastatteluja aiheesta, luulevatko että viimeisen vuoden tapahtumat sillä unohtuu?
Tavallisten kaduntallaajien soisi osallistuvan näihin "info-tilaisuuksiin" saadakseen faktaa miten paljon tiukemmassa tilantessa ollaan mitä "virallinen totuus" antaa ymmärtää, tiedän että asia kiinnostaa lähestulkoot jokaista Suomalaista, moni aktivoituu vasta silloin kun tapahtuu ensimmäinen henkilökohtainen kohtaaminen elättiemme kanssa, ero median maalailemaan "Suomen uuteen nousuun" laittavien herrasmiesten ja todellisen välillä on herättävä kokemus. Tässä Turvapaikkabisneksessä todellakin pätee sanonta "Totuus on tarua ihmeellisempi" ja myös karumpi.
Etsikää hyvät ihmiset se TOTUUS jostakin, käykää kuuntelemassa näitä tapahtumia ja/tai lukekaa muita(kin) medioita kuin Suomen täysin objektiivisuutensa ja moraalinsa hylännyttä valtavirta uutisointia. Oikeasti!- Lyhyt_kommentti
Heh.
- lokapöksyrakkaani
Mv-.lehteäkö ,Trisk hi hi hi hi hi hi hi hi kuolen nauruun.
- Dipl.ins
Hyvin ajateltu ja kirjoitettu. Itselläni on suuron huolenaiheeni puhtaasti taloudellinen. Pelkkänä yhteiskunnan ja elättiläisten maksumiehenä oleminen alkaa saavuttaa sietämättömyyden rajan. Elätän osaltani jo yhtä erittäin vaurasta perhettä, jonka yrityksen voitot kääritään joka vuosi säkin pohjaa myöten omiin liiveihin. Omaa palkkaa ei nosteta ja lähes nollasopimuksia on ollut monta vuotta perättäin. Ei hymyilytä.
- Sumiensin
Jyvin meni ku ei ollu domput häiriköimäs niiku itksessä :) hyvä meininki oli. Kiitos ollistujille! :)
- pe.enis.tä.suuhun
Yhtä hiljaista, kuin sinun seksielämä. Miksi ihmeessä itket seksielämääsi täällä? Onko masturbointi vienyt ajattelukykysi? Se että olet vanha mummo niin ei oikeuta sinua valittamaan, kuin pieni ilotyttö. Häpeä senkin rotko.
- hiljainenainen
Hittoako sitä saastaista suomimakkaraa tyrkytät ,se kellekään kelpaa
- ei.vielä.kiitos
hiljainenainen kirjoitti:
Hittoako sitä saastaista suomimakkaraa tyrkytät ,se kellekään kelpaa
Poistata ne mädäntyneet hampaat ensin , niin katsotaan sitten uudestaan.
- olinsuomalainen
Kyll maar tää on annettu jo pois.Mitäpä sitä ennee torille toitottammaan.Yritetähän syyä vaan muruset jos jottain vaik Hennalast meitille jää.Me ollahan vähä ressukoit ja huonosti kävis meille jos enempiä alettas vastaan sannoo.Kyll miun mielest ollaan kuiteskin vaa suomalaisii.Eiköhän meiä aika oo jo painua hautuumaalle.
- JeesusPelastaa1
Perinteisiä arvoja kunnioittava kansan osa on hiljaista ja pelkää. Irstaat rivouksia huutavat väkivaltaiset mellakoijat saattavat käydä kimppuun missä tahansa "vapaata mielipidettä" ilmaisevassa tilaisuudessa. Enemmistä tai ainakin kovaa meteliä pitävä riehujien joukko joka luulee olevansa enemmistö, hallitsee mediaa ja muotiarvoja kuten alastomuus, irstaus pervoilu saastainen kiroilu.
Ei normaali kansa halua vaarantaa turvallisuuttaan tulemalla "kokoontumisiin".
Jos perustatte puolueen saattaa äänestäjiä kuitenkin löytyä paljon.
Tosi asia kuitenkin on että yleisesti lisääntynyt pahuus ei lopu ennen kuin tulee kolmas maailman sota. Koska pahuus pakkautuu ihmisiin kuin virta yliladattuun akkuun. Ja se purkautuu äkisti kuin painekattila. Jäljelle jääneet ihmiset tekevät parannuksen kun näkevät mitä pahuus sai aikaan.
Jos haluat pelastaa oman sielusi ikuisesta tuomiosta niin pyydä Jeesusta Pelastajaksi.
Muuta toivoa ei ihmiskunnalla ole. - JeesusPelastaa1
Raamatussa on teistä ennustettu :
Jesaja:
13:11 Minä kostan maanpiirille sen pahuuden ja jumalattomille heidän pahat tekonsa; minä lopetan julkeitten kopeuden ja painan maahan väkivaltaisten ylpeyden.
25:5 Niinkuin helteen kuivassa maassa, niin sinä vaimensit muukalaisten melun. Niinkuin helle pilven varjossa vaipuu väkivaltaisten voittolaulu.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 683209
- 2012822
- 222638
- 492598
- 202476
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412315Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2101763Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241717- 371580
- 181436