Jokelan koulusurmaaja Pekka-Eric Auvisen väitettiin lopulta surmanneen itsensä kouluun noiden koulusurmien jälkeen, mutta tämä ei ole totuus. Sillä Karhu-ryhmä tuli kouluun sisälle klo 12.30
Koulusurmaaminen alkoi n. klo 11:40, eli Karhu-ryhmällä kesti n. 40 min.
Karhu-ryhmä aloitti välittömästi saapuessaan Jokelan koulukeskukseen koulusurmaajan etsinnän ja tavoittivat hänet lopulta sisältä ja ampuivat Auvisen hengiltä.
Tämä kuitenkin salattiin KRP:n esitutkinnasta ja on julistettu salaiseksi 60 vuodeksi.
Olihan 1986 vuoden jakomäenkin pankkiryöstäjän kohdalla Karhu-ryhmälle annettu myös oikeudet ampua hengiltä ja sen he lopulta tekivät, kun Karhun mies avasi konepistooli tulen ja tämä sai sitten lopulta tuon pankkiryöstäjä Takalan räjäyttämään tuon pakoauton Mikkelin torilla.
HYVÄ KARHU!
Karhuryhmä tappoi Jokelan kouluampujan
7
224
Vastaukset
- MalboroAski
etkö pelkää kun niitä idiootteja on täällä liikakin....?
suomessa tapetaan ihmisiä ihan varmasti
veikkaan että muslimeilla on tukalat paikat naton vieressä
nostan hattua heille
ihmetyttää ihmisten vapaa tappaminen!
en ole tottunut. ajattelen, että onko elämässä sittenkin väkivaltaa paljon ajateltua enemmän.
Karhulaiset muuten harjoittelevat salaa tavallisilla kansalaisilla.
He myös "haisevat" terrorille.
En tiedä kuka jaksaa olla naimisissa heidän kanssa.
Liitosta tulee mielipuolinen.
Ja veren maku periytyy lapsiin.
Suomessa on tappaja sukuja, tappaja kerhoja.
Asiaa on vaikeaa kuvitella.
On paljon hidasta aiheutettua kuolemaa, jota ei edes ymmäretä tajuta tapoksi. - Ansionsa_mukaan
Jos asiassa olisi totuuden häviää, Karhuryhmää pitää kiittää Auvisen kohdalta. Eipä jäänyt kusipää verovaroin elätettäväksi.
- kiitostaansaitseva
Jos näin on pitää kiittää Karhuryhmää
- Rynnäkköanaali
Komppaan minäkin muita. Jos todellakin asia on niin, kuin aloittaja väittää, niin HYVÄ KARHU! ♥
Melkein jopa TOIVON, että näin tapahtui. Siellä se eläisi luksus-eristyksissä vielä tänä päivänäkin ja pitkään, lihoten, katsoen telkkaria ja pelaten pleikkaria, sekä tulisi veronmaksajille käsittämättömän kalliiksi.- Kk__
Ajattelette liian yksinkertaisesti. Yhteiskunnan ei tule perustua kostoon, vaan ennaltaehkäisyyn. Mikäs sen parempi konsti, kuin saada sairas psykopaatti elävänä pulloon, tutkittavaksi.
Tottakai se tulee kalliiksi, mutta kuin arvokasta tietoa se poikii tulevaisuutta ajatellen? Ei ne siellä suljetulla istu loppuelämäänsä yksin, vaan huippupsykiatrit tutkivat niitä, synnyttäen valtavasti tietoutta ja väitöskirjoja.
- sjfklsfkskflkskld
Koulukiusaaminen pitää saada ihan tosissaan loppumaan! Muuta vaihtoehtoa ei ole.
Aikoinaan itsekin olin yläasteella kiusattu ja kävihän se hermoille. Silloin alla linkittämäni tapauksen uutinen meni ohi mutta jälkeenpäin netissä tuli vastaan tuo uutinen että samanikäinen poika teki Raumalla Suomen ensimmäisen kouluampumisen tammikuussa 1989 juurikin koulukiusaamisen takia mikä oli tavallaan aika kylmäävä löytö O_O
https://fi.wikipedia.org/wiki/Raumanmeren_koulusurmat
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit285143Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3073756TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.362860Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e372789- 1472275
- 552036
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1221930Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:91614Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s51546Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi271508