Onko mehtälintupoikueita tänä syksynä ?

runsaasti

Onko etelä päässä kiuruvettä kuinka pesintä onnistuna mehtälinnuilla, olis tarkotus tulla hakemaan pakastimeen lihaa ensi talveksi kun on vielä käyttämättä muutamia kesälomapäiviä.
Viime syksynä oli heikko syksy mutta sitä edellisenä oli lintuja ampua asti, kolmen miehen ja yhden koiran porukalla saatiin parhaana päivänä kaksi metsoa, kaksi koppeloa, neljä teertä sekä kaksi pyytä.

15

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • EläTule

      Millähän metsästysseuralla on ollut näin suuria kiintiöitä?

      Ainakin koppelot ovat olleet vuosikymmeniä rauhoitettuja kai lähes joka seurassa.

      Vaan sitä saa, mitä tienaa. Eipä ole parina viime kesänä eteläpäässä koppelonpoikueita enää näkynyt, ei tosin moneen aiempaankaan vuoteen lukumäärältään täysiä sellaisia.

    • kapinenkotka

      Ei ole kun ampuivat luvattomat koppelot muutama vuosi sitten.

    • PysyUkkoPoissa

      Joo, täytyy olla melko matalamielistä porukkaa, joka yleensäkään näinä surkeina kanalintukantojen aikoina koppeloita ampuu.

      Koko metsokanta on Kiuruvedellä hävinnyt lähes sukupuuton partaalle. Ja sitten nämä muutamat hyvin syöneet kahelit ampuvat huvikseen näitä viimeisiä emolintuja...

      Metsot tarvitsevat yhtenäisiä tukkimetsiä jo suuren kokonsa takia kyetäkseen piileksimään pedoilta ja yli-innokkailta metsämiehiltä. Vaan menepä hankiaisten aikaan kävelemään Kiuruveden talousmetsissä: Jos löydät jossakin kaistaleen tukkimetsää, on se niin pienialainen, että läpi näkyy jo seuraava aukko tai taimikko.

      Niiden harvojen jäljellä olevien metsojen ampuminen on tullut lähes yhtä helpoksi, kuin menisi kanatarhaan paistin hakemaan. Missä on vielä puska tukkimetsää jäljellä, sinnehän se pyrkii turvaan ja siellä haulikkomies on odottamassa.

    • kapinenkotka

      Uskallat vielä "metsässä" kulkea ettei susi vie? Metsä alkaa olla suomessa olla niin vähissä,että turha pienpetoja syyttää minkään häviämisestä kun isoin peto istuu maasturin ratissa
      Naisena uskallan luonnossa yksin liikkua,mutta raavaat miehet eivät.

    • mr.cannon

      Etelän miehillä Kiuruveden eteläpäässä on ollut kusta päässä, jos
      olette lahdanneet tuon määrän lintuja. Ilman tuota teurastusta olisi
      tänä syksynä noissakin maisemissa ollut kymmeniä poikasia kasvamassa.
      Olette lisäksi syyllistyneet metsästysrikkomuksen, minkään seuran mailla,
      eikä lainkaan mukaan saa ampua tuollaisia saalismääriä.

    • runsaasti

      Aloittaja tässä hei! Eihän tuo meidän parhaan päivän saalis nyt niin iso ollut että sillä olisi merkitystä koko Kiuruveden mehtälintujen määrään, lisäksi kun ottaa huomioon että me liikuttiin usean seuran alueella. Viime vuonna ei saatu yhtään koppeloa mutta yksi poikamehto kuitenkin.

      • EläKehtoo

        "Viime vuonna ei saatu yhtään koppeloa mutta yksi poikamehto kuitenkin. "

        No, eikö sinun tajuntaan mene, ettei koppeloa ole ollut lupa Kiuruvedellä, viime syksynäkään, edes yrittää saalistaa.

        Ja vielä kehtaat kehua, että olette näitä sukupuuton partaalla riutuvia lintuja ampuneet!

        Metsokannat ovat Kiuruvedelläkin todella surkeat. Todellisuutta ei vain haluta tunnustaa. Täydellistä ja varsinkin metsokantojen pelastamiseksi välttämätöntä, vuosikymmenen kestävää kanalintujen täysrauhoitusta ei saada aikaan, koska touhun takana on suuret taloudelliset intressit. Jos jotakin kanalintua saa metsästää, niin silloin nämä laumana liikkuvat, lentoon ampuvat kaupunkilaismetsästäjät ampuvat mitä sattuu eteen tulemaan. Nämä sinunkin kehumiset ovat osoitus tästä; koppelo on ollut kaikissa seuroissa jo vuosikymmeniä rauhoitettu.


      • kokkinelonen

        Ampukaa etelän miehet merimetsoja, niitä on pilvin pimein.
        Netissä kehutaan lihan olevan maukasta, siitä saa esim.
        hyvän pitsan!


    • notwannabe

      Kanalintujen metsästys on kiellettävä heti 3 vuodeksi.
      lintukannat on ihan olemattomat ryöstömetsästäjien vuoksi pohjoispäässä kiuruvettä.

    • 987789

      Pohjoispäässä pedot syö linnut talvella, Viime talven havaintoja ilves söi 3 metsoa otti uutusta. kanukit tappoi paljon teeriä.....Aamu suo havaintoja vielä lentää teertä 20 tokka, tiellä aamulla 3 metsoa (kivensyönnissä) että lintua näkyy olevan kun liikkuu metsässä eikä kotisofalla kuvittele. Riekkojakin näkyy mutta vähän.

    • runsaasti

      Huonosti oli lintuja kun tällä viikolla käytiin, heti aamulla oli muutamia teeriä koivuissa kun tuli vihdoinkin pakkas yöt, kiväärillä kaksi teertä heti aamusta sen jälkeen haulikolla yksi pyy sekä rusakko joka nousi makuulta sellaisesta paikasta etten ole ennen rusakkoa nähnyt. Nimittäin kiertosuon ojan penkalta. Metsäjäniksiä täällä on ennen ollut eikä rusakoita.
      Kovin oli hiljaista seutua jälleenkerran, ei siellä liikkunut tällä kertaa edes maitoauto puhumattakaan että olis muita immeisiä riistan perässä keskellä viikkoa.

      • leppärouskut

        Olin muutama viikko sitten sienestämässä Kylmäkylällä.
        Karhu tuli töllöttelemään parinkymmenen metrin päähän touhujani.
        Käskin sen häipyä kauemmaks, se ymmärsi puhetta ja häipyi omille
        teilleen!


    • anakaasuttaja

      Seurasin kun kaksi miestä oli menossa metsälle mutta olivat niin matala jalkaisia että jäivät ojan pientareeseen mahastaan kiinni. Olivat rambo varustuksella,tappajan ilmeet ja kaikki

    • runsaasti

      Moikka! Viimeisenä lupapäivänä maanantaina käytiin vielä toisen kerran eri alueilla haravoimassa löytyiskö lintuja. Kivääri hollille ei päästy mutta haulikko antoi rytkyltä yhden akka töören ja kalliokylästä poika mehto sekä pari pyytä. Taaskaan ei ollut arkipäivänä muita mehtämiehiä joten meidän vähäiset saaliit tänä vuonna ei ainakaan romahduta lintukantoja. Kyllä se on tämä tehometsätalous joka on vienyt lintukantaa alaspäin verrattuna aikaisempiin vuosikymmeniin.

      • passelisti

        Perjantaina tarttu peltohovista matkaan tyttö koppelo ja lauantaina
        kaljapaarista silkkipöksy uikku, telekän ja silikin risteytys,
        se on cityuikku!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      2177
    3. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      2175
    4. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      2175
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      2174
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      2174
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      2173
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      2173
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      2173
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      2173
    Aihe