Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

metsäveli selittää hiilidioksidin toimintaa osa 6.

metsä-veli

Metsäveljen selitystehtaan päästö numero 5. päätyi Saharan hiekalle
ihmettelemään ja aivan tarkoituksella.
Ihmettelyn syy oli että vaikka ilmakehän CO2 pitoisuus sieppaa energiakvantteja kuin vierasta sikaa, ja siitä seuraa alailmakehän lämpeneminen, niin silti paikat vetää jäähän.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14483958/metsaveli-selittaa-hiilidioksidin-toimintaa-osa-5-

Osa nelosessa selitetään miten pienikin CO2 pitoisuus riittää sieppaamaan
lähes kaikki sen taajuusikkunan enrgiakvantit ennenkuin ne karkaavat avaruuteen.
Osa nelosesta pääsee myös aiempiin osoihin ja varsinkin numero kolmoseen,
jonka aiheeseen tulee nyt Saharan kautta koukkaamalla lisäys, eli osa
kuutosessa aletaan käsitellä kuuluisaa "takaisinsäteilyä".
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14480438/metsaveli-selittaa-hiilidioksidin-toimintaa-osa-4-

Moni osa kolmosen lukija saattoi häätyä ajattelemaan, että nyt se pöljä
metsäveli selitti itsensä umpijuntturaan siinä kohdassa kun se väitti että
alailmakehä ei pääse eroon lämpötilastaan perustilaan jumpsahtanutta
CO2 molekyyliä törmäysten kautta uudelleen virittämällä.
Kylläpä ilmakehä tämän virittämisen saa aikaan vallan mainiosti, mutta
siitä ei seuraa ameriikanhönöttäjän kannattamaa "termodynaamisen tasapainon" laajentumista säteilyäkin koskevaksi.
Ennenkuin asiaa aletaan enemmän avata, kannattaa siirtyä jälleen Saharaan.

Nimittäin tähän mennessä on on ainoastaan todettu että auringon näkyvän
säteilyn lämmittämä maan taikka veden pinta säteilee IR taajuudella energiaa
kohti avaruuden peräseinää, - ja huomattavia määriä säteileekin, eli
jotain päälle 300 wattia neliömetriltä, - riippuu kylläkin vaikka mistä.
Metsäveliriepu esittää nyt pelkkää ilkeyttään kysymyksen semmoisen että
paljonko se Saharan hiekan säteilevä osa painaa vaikkapa neliömetriä kohti ?

Pitäisi oikeastaan jättää vastaus seuraavaan osioon, mutta vastataan nyt
itse kysymykseen.
Sehän ei paina paljon mitään ja saa olla tarkka vaaka joka sen pystyy mittaamaan.
Nimittäin säteily syntyy muutaman atomikerroksen toimesta aivan kiinteän
aineen kiteiden, taikka muutoin kiinteytyneen materiaalin pinnalla.
Kyseessä on erittäin "sähköinen" rajapinta, jonka muodostavien atomien
elekroniverhojen toiminta tapahtuu kvanttimaailman lakien mukaan.
Tältä kantilta katsoen ei ole kovin kummallista, että syntyy sähkömagneettista
säteilyä eli energiakvantteja.

Energiaa siis häipyy kvanttien muodossa kohti avaruuden peräseinää, mutta
eikös se energia tällä pelillä lopu, eli mikä säteilyä ylläpitää ?

Säteilyyn tarvittava energia saadaan päivällä auringon näkyvästä valosta
joka pitää pinnat lämpiminä, ja yöllä maaperään varastoitunut lämpö pitää
säteilevien pintojen lämpötilaa yllä.
IR säteily on lämpösäteilyä ja lämpö sitä aikaansaa säteilevien pintojen
kiteiden kidehilan sähköisten värähtelyjen kautta.
Kaasujen käyttäytymiseen nähden on se poikkeus että säteily on jatkuvaa
spektriä, mikä tarkoittaa että siitä ei löydy erottuneita taajuuksia kuten
esimerkiksi vesihöyryllä ja CO2 molekyylillä on.
Eli kyseessä on ns. "mustan kappaleen säteily" vaikka pieniä eroja löytyykin
tähän teoreettiseen kummajaiseen.
Kuitenkin tällöin on kyse lähes teoreettisella maksimivoimalla huhkivasta
säteilijästä, ja sellainen Saharankin hiekka on.

Mustan kappaleen säteilyn voimakkuus riippuu lämpötilasta, kuumassa säteilee
paljon energiaa ja kylmässä vähemmän.
Musta kappale säteilee kuitenkin kaiken aikaa ja menettää koko ajan
energiaa säteilykvanttien muodossa.
Ellei mitään esteitä olisi, niin ainoastaan alkuräjähdyksen jälkihehku, eli kolmen kelvinasteen säteily rajoittaisi loppulämpötilaa.

Näin kävisi jos esteitä ei olisi, ja niitähän riittää.
Näitä ei nyt aleta luettelemaan, vaan otetaan käsittelyyn ilmakehän
toiminta.
No voihan rähmä !
Suulas liirumlaarumia lateleva metsäveliriepu tärväsi taas aikaa
niin että luvattuja aiheita ei nyt ehdikkään käsitellä.
Sanotaan nyt kuitenkin että eräs este mahtipakkasiin on juuri
se "takaisinsäteily", joskin metsäveli uhkaa nimittää sitä lähisäteilyksi.
Ja lisäksi tärvätään aikaa kertomalla että ilmakehä ei säteile kuin
musta kappale, - ei vaikka sen säteilevä osa painaa aivot nyrjäyttävän
paljon, - vastaan Saharan hiekka jonka säteilevä osa painaa saman verran
kuin "torakan pieru" niiku.

14

60

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 5jl53

      Ei ole helppoa tieteen popularisointi. Sanovat, että yksikin kaava popularisointikirjassa pudottaa myyntiä x %.

      • 5jl53

        Tunnettu popularisoija, hiukkaskosmologian professori Kari Enqvist on todennut, että kadunmiehellä ei ole enää mitään annettavaa nykypäivän tieteelle. Siitä seuraa voimattomuuden tunne ja itutus. Monilla tämä purkautuu sitten totaalisena tieteen kieltämisenä.


      • 5jl53

        Varmuudeksi vielä, että ei ollut tarkoitus mitenkään masentaa metsä-veljeä. Päin vastoin, tsemppiä.


      • Ajan_kone
        5jl53 kirjoitti:

        Tunnettu popularisoija, hiukkaskosmologian professori Kari Enqvist on todennut, että kadunmiehellä ei ole enää mitään annettavaa nykypäivän tieteelle. Siitä seuraa voimattomuuden tunne ja itutus. Monilla tämä purkautuu sitten totaalisena tieteen kieltämisenä.

        Tämän voi kääntää myös toisin päin: tieteellä ei ole enää mitään annettavaa kadunmiehelle. Siitä pitäisi seurata tiedemiehelle voimattomuuden tunne ja itutus. Oikeasti siitä seuraa ylimielisyys ja kadunmiehen tarpeiden huomiotta jättäminen.

        Onneksi ihan näin huonosti asiat eivät ole. Ainakin kadunmiehet antavat jatkuvasti tieteen tekijöille paljon eli Suomessakin useita miljardeja rahoitusta. Ja riittävän kypsät tiedemiehet ymmärtävät, että sellainen tiede, josta ei synny käytännön sovelluksia jonkin polun kautta on pelkästään mallinnusta, ei todellista tiedettä.


      • Ajan_kone
        5jl53 kirjoitti:

        Varmuudeksi vielä, että ei ollut tarkoitus mitenkään masentaa metsä-veljeä. Päin vastoin, tsemppiä.

        Samaa mieltä. Jättäisi vain reaalikaasun termodynamiikan väliin, kun ei sitä ymmärrä. Eivät kyllä ymmärrä monet energiatekniikkaa erilaisissa opinahjoissa opettavatkaan.


    • Sähköteurastaja_

      no vesihöyry on kaasumaista vettä, eli käyttäytyy kaasun tavoin, mutta pilvi ei ole, se on aerosoli ja sillä taitaa olla jatkuva spektri.

      Tämä on syytä ottaa huomioon ettei yleistä.

      Eron näkee siintä että vesihöyry on näkymätöntä.

      Mitä kadunmiehiin tulee, kyllä meidän tehtävämme on ainakin yrittää pitää tiedemiehet tieteen kaidalla polulla koska selvästikkään eivät itse kyenneet tähän jonka absurdina tuloksena on se että globaalista ilmastotieteestä ja sen perusteella suoritettavasta energia ja ilmastopolitiikasta päätetään US presidentinvaaleissa kadunmiesten äänin.

      • Ajan_kone

        Nyt kyllä ovat söhlöprofessorit Onaniemessä luoneet sinulle väärän käsityksen, mitä tiede on. Tieteen peruslähtökohta on se, että kun kehitetään teorioita ja niiden pohjalta malleja, niin ne pysyvät teorioina ja malleina, kunnes niille on saatu empiiristä tukea (ja ennen kuin joku alkaa lässyttää muuta, niin kannattaa muistaa, että matematiikka ei ole tiede vaan teknologia). Tiedettä ei ole se, että kehitetään malli, ja asetetaan parametrien avulla empiria vastaamaan mallin vaatimuksia. Siten "ilmastotiedemiehet" eivät ole tiedemiehiä, vaan mallintajia.


      • Sähköteurastaja_

        Onko ilmastomalleille saatu empiiristä tukea, no ei ole.

        Joutuvat väärentämään historiallasta dataa päästääkseen edes samaan mittaluokkaan .


      • 4j4öö
        Sähköteurastaja_ kirjoitti:

        Onko ilmastomalleille saatu empiiristä tukea, no ei ole.

        Joutuvat väärentämään historiallasta dataa päästääkseen edes samaan mittaluokkaan .

        Ilmasto on erittäin monimutkainen kokonaisuus. Se koostuu kuitenkin osailmiöistä, joita hallitsevat luonnonlait "tiede" tuntee jo tasan tarkkaan.

        Ongelmana on, että ilmiöt tapahtuvat mikrotasolla ja niiden yhteisvaikutukset ovat epälineaarisia ja usein kilpailevia, kuten esim. pilvisyyden vaikutukset. Tämä tekee kokonaiskäyttäytymisen luotettavan ennustamisen erittäin vaikeaksi, käytännössä mahdottomaksi.

        Yksittäisten ilmiöiden vaikutusta pienillä muutoksilla voidaan kuitenkin arvioida varsin luotettavasti yksinkertaisilla linearisoiduilla herkkyystarkasteluilla. Tällainen ilmiö on mm. CO2-pitoisuuden muutoksen vaikutus globaaliin keskilämpötilaan.

        Epälinearisuudet ja ilmiöiden yhteivaikutus astuvat kuvaan suurehkoilla muutoksilla. Ja todellisuudessa "kaikki muuttuu", joten yksittäisen ilmiön muutosvaikutus usein "hukkuu" sitten muuhun "kohinaan". Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vaikutus olisi yksittäisilmiönä väärin ennustettu.


      • 4j4öö
        Sähköteurastaja_ kirjoitti:

        Onko ilmastomalleille saatu empiiristä tukea, no ei ole.

        Joutuvat väärentämään historiallasta dataa päästääkseen edes samaan mittaluokkaan .

        Jos CO2-pitoisuus nousee esiteolliselta tasolta 285 ppm nykytasolle 400 ppm eli suhteellisesti 40 %, niin tästä seuraavan lämpenemisvaikutuksen suhteen on ensin kolme karkeaa vaihtoehtoa. Lämpötila
        a) nousee
        b) ei muutu
        c) laskee

        Sähkis, kerropa nyt vielä oman "vakaumuksesi" mukainen vaihtoehto, jos se ei olekaan c.


      • 4j4öö
        4j4öö kirjoitti:

        Jos CO2-pitoisuus nousee esiteolliselta tasolta 285 ppm nykytasolle 400 ppm eli suhteellisesti 40 %, niin tästä seuraavan lämpenemisvaikutuksen suhteen on ensin kolme karkeaa vaihtoehtoa. Lämpötila
        a) nousee
        b) ei muutu
        c) laskee

        Sähkis, kerropa nyt vielä oman "vakaumuksesi" mukainen vaihtoehto, jos se ei olekaan c.

        Tiedeyhteisön konsensus on vaihtoehto a. Sitten seuraa heti vaikeampi kysymys. Kuinka paljon CO2-pitoisuuden tuplaaminen sitten nostaa lämpötilaa ?

        Tuota tuplaamista käytetään sen takia, että arvioiden mukaan fossiilipolttoaineet riittävät pitoisuuden tuplaamiseen. Suhteellinen muutos on siis 100 %, mutta CO2:n vähäisestä määrästä johtuen absoluuttinen muutos on vain 0.03 %-yksikön luokkaa. Näin ollen muutosta voidaan pitää vielä ilmakehän kokonaisuuden kannalta melko pienenä.

        SB-kaavasta saadaan muutosvaikutuksen arvioimiseksi yksinkertainen kaava
        dP/P = 4 dT/T
        josta
        dT = T (dP/P)/4

        dP = 3.67 W/m2 (tuplaamisen säteilypakote IPCC:n kaavan mukaan)
        P = 238 W/m2 (Tellukselta poistuva säteilyteho keskimäärin)
        T = 287 K (voidaan käyttää keskilämpötilaa 14 C vastaavaa arvoa, *tai sitten 255 K)
        saadaan
        dT = 1.1 K (*tai 0.98 K)

        CO2-pitoisuuden tuplaamisen suora lämpenemisvaikutus on siis 1 C luokkaa.

        Jos tämän haluaa kiistää, niin joutuu kiistämään IPCC:n säteilypakotekaavan. Se taas perustuu tietokonemalleihin, joita on validoitu mittauksilla. Mm. metsä-veljen ketjussa 3 on linkkejä mittauksiin ja mittaustietokantaan.


      • 4j4öö kirjoitti:

        Tiedeyhteisön konsensus on vaihtoehto a. Sitten seuraa heti vaikeampi kysymys. Kuinka paljon CO2-pitoisuuden tuplaaminen sitten nostaa lämpötilaa ?

        Tuota tuplaamista käytetään sen takia, että arvioiden mukaan fossiilipolttoaineet riittävät pitoisuuden tuplaamiseen. Suhteellinen muutos on siis 100 %, mutta CO2:n vähäisestä määrästä johtuen absoluuttinen muutos on vain 0.03 %-yksikön luokkaa. Näin ollen muutosta voidaan pitää vielä ilmakehän kokonaisuuden kannalta melko pienenä.

        SB-kaavasta saadaan muutosvaikutuksen arvioimiseksi yksinkertainen kaava
        dP/P = 4 dT/T
        josta
        dT = T (dP/P)/4

        dP = 3.67 W/m2 (tuplaamisen säteilypakote IPCC:n kaavan mukaan)
        P = 238 W/m2 (Tellukselta poistuva säteilyteho keskimäärin)
        T = 287 K (voidaan käyttää keskilämpötilaa 14 C vastaavaa arvoa, *tai sitten 255 K)
        saadaan
        dT = 1.1 K (*tai 0.98 K)

        CO2-pitoisuuden tuplaamisen suora lämpenemisvaikutus on siis 1 C luokkaa.

        Jos tämän haluaa kiistää, niin joutuu kiistämään IPCC:n säteilypakotekaavan. Se taas perustuu tietokonemalleihin, joita on validoitu mittauksilla. Mm. metsä-veljen ketjussa 3 on linkkejä mittauksiin ja mittaustietokantaan.

        Huh huh mitä potaskaa!

        Vielä kerran huh!


      • Sähköteurastaja_
        4j4öö kirjoitti:

        Jos CO2-pitoisuus nousee esiteolliselta tasolta 285 ppm nykytasolle 400 ppm eli suhteellisesti 40 %, niin tästä seuraavan lämpenemisvaikutuksen suhteen on ensin kolme karkeaa vaihtoehtoa. Lämpötila
        a) nousee
        b) ei muutu
        c) laskee

        Sähkis, kerropa nyt vielä oman "vakaumuksesi" mukainen vaihtoehto, jos se ei olekaan c.

        CO2 pitoisuuden nousu laskee ilmakehän lämpötilaa koska se on lähes ainut elementti joka voi emittoida ilmakehän lämmön
        avaruuteen.

        http://www.naturalnews.com/040448_solar_radiation_global_warming_debunked.html


    • Sähköteurastaja_

      Metsän impi ei säteile.

      "ja huomattavia määriä säteileekin, eli
      jotain päälle 300 wattia neliömetriltä, - riippuu kylläkin vaikka mistä."

      Koska läpö johtuu muuta, eli kineettisen energian kautta.

      Immen harharetki johtuu siintä että Maanpinnan lämpö
      on SB lailla johdettu harhaan kuvaamaan maanpinnan lämpöenergiaa säteilyksi jolloin kylmempi lämmittäisi kuumempaa.

      Ottaa vaan lertsa kätteen ja laskee paljonko se lämittää
      säteilyllä, mutta älä ala runkkaamaan ettei teoriasi vuoda.

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14488490/wmon-massiivinen-kasvihuonekaasupetos

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2174
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2003
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1622
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1450
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      75
      1420
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1337
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1314
    8. 50
      1205
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1180
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe