Mies haluaa erota - minä en. Ystävinä pysytään.

Hei 'itkettää'

Ihan alkuun: itke vaan, itke niin paljon kuin tarvitsee. Itke mielellään jonkun toisen kanssa, jos sinulla on luottoystäviä. Se oikeasti puhdistaa ja voimaannnuttaa.

Kirjoituksessasi huokuu luopumisen tuska. Et olisi suonut liittonne päättyvän. Yksin ei kuitenkaan parisuhdetta voi ylläpitää. Molempien pitää haluta sitä, tai sitoumus raukeaa. Kun parisuhde loppuu, asiat muuttuvat. Mieleeni nousee, mikä teillä nyt muuttuisi, jos suostuisit 'kaveruuteen'. Vai onko niin, että kaveruus onkin vain yritys sekä syödä kakku että säästää se, yhtaikaa. Aina, kun ihminen tekee jonkin valinnan, hän samalla sulkee pois muita valintoja. Kaiken valitseminen yhtaikaisesti on mahdotonta. Kenen ehdoilla kaveruus jatkuisi? Onko niin, että puolisosi yrittää yhtaikaa pitää sinut lähellään mutta samanaikaisesti ottaa täydn vapauden tapailla muita? Onkohan sellainen reilua ja tervettä?

Mitä, jos miettisit ihan itseäsi. Mitä sinä haluat ja miten voit jälleenrakentua tästä erosta eteenpäin. Hyvin usein ihmiset tarvitsevat kunnollisen, entisestä tilanteesta poikkeavan eron, vaikka sitten joskus myöhemmin voisivatkin taas kaveerata. Irti päästämiseen tarvitaan tilaa. Minusta kuulostaa, että tuo järjestely sitoisi sinua ja masentaisi sinua?
Tarvittaesa voit hakea keskusteluapua, että saisit tuuletettua tuntemuksiasi


Merja, diakoni

Vaikuttaa siltä kuin olisit läheisriippuvainen nykyisestä miehestä. Sinun pitäisi ensin irtaantua sen verran miehestäsi että kykenisit ajattelemaan selkeästi ja selvittää, mitä itse haluat elämästä. Minkälaista elämää haluat?

Toiseksi, sinun pitäisi ymmärtää, että miehesi on vastuussa omista valinoista ja unohtaa miehesi lapsuuden traumaan liityvät asiat. Se merkitsee, että jos miehesi haluaa eroa, niin silloin muukin suhde on poikki, ei minkäänlaista puolitietä lähellä asumista tms. exän kanssa. Koirien suhteen voitte sitten päättää, mitä niille teette. Koska yhteisiä lapsia ei ole, niin ei ole mitään tarvetta yhteiselle elämälle jatkossa.

Minusta vaikuttaa siltä kuin miehesi ei ymmärtäisi omaa vastuutta eikä sitä, mitä avioliitto on. Ehkä ensimmäiseksi voisitte kokeilla perheneuvojaa. Mutta sinun pitäisi kuitenkin itsenäistyä hankimalla ystäviä itsellesi, joiden kanssa jakaa huolia ja suruja.

Sama meillä mies haluaa eron. Minä en ja sitten se ei uskalla hakea yksin eroa? Mikähän siinä? Sanoin kyllä että allekirjoitan kyllä jos niin haluaa. Miettii kuulemma vielä. Tehköötpä niin mulle ihan sama tuokoot paperin kun haluaa sen lopullisen eron. Mitähän se pelkää? Että löydän uuden? Voi olla se jää nähtäväksi.

Eneroajoseipakko: voin näin eroa harkitsevana miehenä (vaimo haluaisi jatkaa) kertoa, että ainakin minua mietityttää monikin asia.
-Vanhasta on vaikea luopua ja en todellakaan ole mikään tuuliviiri että osaisin suhata joka suuntaan koko ajan aina hyvin mielin.
-Yksin ei ole kiva olla ja uuden löytäminen voi kestää todella pitkään, vaikka minullekin vientiä riittäisi
-Perheen hajottaminen
-Miettii miten toinen pärjää
-Joistain tutuista/kavereista joutuu ehkä luopua

Ja mitään selkeää käsitystä mitä tulee tilalle ei ole. Naistenlehtien erohömppähehkutus ei ole tosielämää.

Älkää pysykö ystävinä.

Ystävinä ei kannata pysyä, etenkään silloin jos haikailee miestä takaisin.

"Erilleen muuttamisen kanssa ei ole kiire ja haluaa muuttaa lähelle minua."

Tämä häiritsee minua todella :). Jos mieheni haluaisi erota, niin sitten erottaisiin, mahdollsimman pian eikä nähtäisi alkuun ainakaan kuukausiin, ehkä vuosiin. Teillä tämäkin on juuri väärinpäin :D: "Mies ei halua tapailla pitkään aikaan (ainakaan kuukausiin, ehkä vuosiin) muita. Haluaa olla yksin. (en itsekään halua tapailla muita)"

Tuo kirjoituksesi meni riippuvuuden puolelle. Erityisesi siksi ystävyytenne voi säilyä vain, jos otatte eron jälkeen toisistanne etäisyyttä, ette tapaa aikoihin ette ota yhteyttä. Tuona aikana teillä on mahdollisuus löytää oma itsenne. Selvittää mitä oikeasti haluatte.