Homesairautta ei ole.

Mehom

http://yle.fi/uutiset/3-9192247

"Asiantuntijat ovat päättäneet ettei homesairautta ole. Ei niille mahdu tajuntaan, että sama home aiheuttaa eri ihmisille erilaisia terveyshaittoja - sairauksia.
Vähän samaa pyrkimystä on allergian suhteen.

Rakentajat osaavat tehdä niin ovelia sairautta aiheuttavia ympäristöjä, että lääketiede ja muu tutkimus ei ymmärrä asiasta mitään. Tämä on häpeällistä.

253

3243

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fnyse

      Vai niin. Päättäkööt nyt mitä päättää.
      Minä kumminkin sairastuin neljä vuotta homeasunnossa asumisesta, ja oireilen edelleen. Myös siitepöly- hajuvesi- ja huonepölyallergia pahenivat paljon. Lisäksi lievää astman oireilua.
      Vaikka asiantuntijat sen paremmin tietävätkin totta kai.

      • Lääkäri2

        Et oikeasti varsinaisesti sairastunut, sait vain oireita joita voidaan hoitaa, mutta mitään pysyvämpää sairautta ei home aiheuta, paitsi astmaa se saattaa joillekin aiheuttaa, sitä hoidetaan astmalääkkein. Astmakin yleensä helpottaa kun poistuu homeisesta rakennuksesta.

      • Qxy

      • Lukekaa.olokaa.hyvät

      • pistäkäähän.nimi
        Lääkäri2 kirjoitti:

        Et oikeasti varsinaisesti sairastunut, sait vain oireita joita voidaan hoitaa, mutta mitään pysyvämpää sairautta ei home aiheuta, paitsi astmaa se saattaa joillekin aiheuttaa, sitä hoidetaan astmalääkkein. Astmakin yleensä helpottaa kun poistuu homeisesta rakennuksesta.

        Pistäkää adressiin nimi oikean asian puolesta.

        Myös maahanmuuttajat ketä on työnnetty raakasti homeisiin ja jopa käyttökiellossa oleviin vastaanottokeskuksiin. Kysymys on terveydestänne ja myös oikeuksistanne. Kosteusvaurioastmalääkärit ei pysty teitä pelastamaan jos myrkkyä sisäilmastossa missä pitkiä aikoja myrkyille niille altistumaan.

        Tämä koskee eritoten "kosteusvaurioastmalääkkeiden" määrääjiä ja varsinkin Lääkäri2 joka on tätä mieltä ""*kortikosteroidit hengitysteihin, nenäsumutteena ja astmapiippuna,*"" ja kassan kautta pihalle.

        No aivan käsittämätöntä puuhastelua Lääkäri 2 sulla. Tuohan on melkein sama homma kuin homerakennukseen aletaan myrkyillä myrkkyjä myrkyttämään eikä edes tiedetä mitä myrkkyjä mikrobitoksiinirakennuksessa on olemassa.

        Nyt on kyllä kansan saatavat rivit kuntoon lukekaahan tuosta homesairaat ja sisäilman myrkyille terveytensä menettäneet.

        "Vakuutuslääkäreiden lisäksi TTL:n- ja Kelan lääkärit ja Sosiaali- ja terveysministeriö tulee asettaa totuusvelvoitteen piiriin osallistuessaan inhimillisyyttä ja ihmisoikeuksia koskevaan päätöksentekoon WMA:n eettisten periaatteiden mukaisesti. Samoin kaikkien eri lääketieteen alojen edustajat."

        "Vakuutuslääkärit on asetettava totuusvelvoitteen piiriin
        Vakuutuslääkäreille on säädetty toimivalta totuudenvastaisten lausuntojen antamiseen. Eduskunnan on kumottava tämä laki, joka…"!
        "adressit.com"

        http://www.adressit.com/vakuutuslaakarit_on_asetettava_totuusvelvoitteen_piiriin

      • nixlääkäri
        Lääkäri2 kirjoitti:

        Et oikeasti varsinaisesti sairastunut, sait vain oireita joita voidaan hoitaa, mutta mitään pysyvämpää sairautta ei home aiheuta, paitsi astmaa se saattaa joillekin aiheuttaa, sitä hoidetaan astmalääkkein. Astmakin yleensä helpottaa kun poistuu homeisesta rakennuksesta.

        Itselläni kaksi mikrobien ja homeiden aiheuttamaa ammattitautia, jotka vakuutusyhtiö on myös päätöksellään ammattitaudeksi todennut. Kysymys on kuitenkin teollisenprosessin aikana syntyvistä home ja myrkkypitoisuuksista. Sisäilmassa kuitenkin.

    • Haistahan lääkäri2:n pitkä paska... Jotenkin jopa toivon, että joudut johonkin homeloukkoon muutamaksi vuodeksi. Muuttuu sinunkin näkemyksesi kantapään kautta(tähän tunnettu kansainvälinen merkki :) )

      • Lääkäri2

        Olen ollut töissä hyvinkin homeisissa työpaikoissa, jo opiskeluaikana olen ollut homeisessa yliopistossa. Homeelle haisevassa huoneessa työskennellessä en huomannut muita erityisiä haittoja kuin että työsalkkuni alkoi haisemaan homeelle, salkun sisäpuolinen pehmeä nahka otti homeen hajua itseensä, mutta se salkku oli muutenkin niin vanha ja kulunut että heitin sen lopulta pois. Myös homeisilla mökeillä olen ollut vieraana ja haittana on ollut että vaatteet ovat haisseet mökille eli homeelle sen jälkeen, tuulettamalla ja pesemällä ovat hajut kuitenkin lähteneet.

        Kaikki eivät oireile homeista, jotkut saavat oireita, joita voidaan lievittää ja hoitaa, mitään pysyvää sairautta homeet eivät nykytiedon mukaan aiheuta, paitsi astmalle altistavat, astmaa voidaan hoitaa astmalääkkein ja sekin lievenee kun poistuu homeisesta paikasta tai homevaurio korjataan.

        Lääkärille kuuluu homeoireiden hoito, oireita voidaan hoitaa ja lievittää, mutta itse ongelman hoito kuuluu rakennuspuolen asiantuntijoille eli timpureille ja putkimiehille, arkkitehdit ja insinöörit sekä isännöitsijät ja rakennusten omistajat vastatkoot itse virheistä ja ongelmista, ei kuulu lääkärille.

        Mitään pysyvää erityistä homesairautta ei sen kummemmin siis ole olemassa, se on nyt todettu asiantuntijoiden toimesta.

      • Lääkäri2 kirjoitti:

        "Mitään pysyvää erityistä homesairautta ei sen kummemmin siis ole olemassa, se on nyt todettu asiantuntijoiden toimesta."

        - Juu, ja tämä "totuushan" pätee vaan Suomessa.

        Älkää uskoko tätä pukkia ja kaikkea kusetusta.

    • helvetin.helvetti

      Voi jumalauta! Homeita voi olla kaikkialla, mutta on homeita ja sitten on myrkyllisiä homeita. Stachybotrystä, josta itse sairastuin vakavasti ja pysyvästi vaikka mihin, ei ole kaikkialla! Lähinnä sitä on viemärivuodoissa. Asiantuntijat ovat ihan pihalla biologiasta ja perusasioista!

    • Lobotomiasta.Ratkaisu

      Sitä ei vielä nykyisin tiedetäkään (lue: haluta tietää) mitä kaikenlaisia saatanallisia sairauksia home aiheuttaakaan. Homma on täydellinen pommi, joka aikanaan laukeaa syliin.

      Nythän vain tuijotetaan näissä homeasioissa kustannuksia (niin kun tuijotetaan kaikkinaisessa terveydenhoidossa). Täydellistä perse edellä puuhun kiipiämistä ja vieläpä akateemisen koulutuksen omaavilta ihmisiltä

      • Vastaavaa

        Onko tässä homeasiassa kyseessä vastaava ongelma elohopean kanssa?

        Elohopeakin on ominaisuuksiltaan ensimmäisen luokan hermomyrkky, mutta terveydenhoidossa sen ominaisuudet yllättäen muuttuvatkin ihmiselle vallan positiivisiksi.

      • Lääkäri2

        Perusteellisesti on asioita tutkittu ja todettu että homeet eivät aiheuta muuta kuin astmaa ja erilaisia ärsytysoireita, nenän tukkoisuutta ja flunssaoireiden lisääntymistä, päänsärkyä ja vähän yskää sekä muita vähäisiä oireita, joihin löytyy apu nenäsuihkeista, yskänlääkkeistä ja särkylääkkeistä. Astmaan toki astmapiiput hoidoksi. Homeiden aiheuttamia sairauksia ja vaivoja on siis tutkittu perusteellisesti ja pitkään ja todettu että mitään ihmeempiä sairauksia eivät homeet aiheuta eikä pysyviä haittoja ole paitsi ehkä astmaa. Kun erityistä hoidettavaa ei ole eikä erityisiä tutkimuksia ole tarpeen tehdä muuta kuin yleisoireiden osalta eikä mitään erityistä homesairautta ole löytynyt eikä erityisiä labrakokeita ole jolla tutkittaisiin homeista oireita saavia niin on todettu että oireiden lievitys ja homeisen rakennuksen välttely riittää hoidoksi eikä muuta hoitoa olekaan. Säästöistä ei ole kyse siis. Rakennusten korjaamisen viivyttelyssä ehkä on säästöistä joskus kyse toki kun korjaaminen ja remontointi maksaa. Se ei ole toki lääketieteellinen ongelma.

        Olen jo 10 vuoden ajan itse asiaa selviteltyäni todennut että mitään erityistä homesairautta ei ole ja oireiden lievitys riittää hoidoksi ja jos haluaa välttää homeiden aiheuttamat vaivat niin siihen ei ole muuta "hoitoa" kuin pysytellä pois homeisista rakennuksista tai korjata ne rakennukset.

      • WHO.sen.tietää.Lääkäri2

        " Duodecimin julkaisussa "Hankala, haitallinen home" todetaan, että "home- ja bakteeritoksiineilla on syöpää aiheuttavia, neurotoksisia, immunotoksisia ja elinvaurioita aiheuttavia ominaisuuksia, joten niiden aiheuttamat riskit tulisi arvioida huolellisesti." Tällä hetkellä tiedetään, että kosteusvaurioaltisteet vaikuttavat ainakin seuraavin tavoin:

        lamaamalla/ylitehostamalla immuunijärjestelmää ja aiheuttaen autoimmunisaatiota (immuunijärjestelmän kääntymistä elimistön omia soluja vastaan)
        erilaisilla tulehdusmekanismeilla
        jotkut kosteusvaurioaltisteet ovat toksisia (myrkyllisiä) hermokudokselle, hedelmällisyydelle sekä genotoksisia (solumyrkkyjä)3
        Tiedot ovat WHO:n raportista vuodelta 2009. Sama raportti toteaa, että lisää tutkimusta tarvitaan."

        http://homepakolaiset.fi/terveyshaitat.html

        Kyllä WHO tietää ja kansa myös.

      • astmapiippu.ja.kassalle
        Lääkäri2 kirjoitti:

        Perusteellisesti on asioita tutkittu ja todettu että homeet eivät aiheuta muuta kuin astmaa ja erilaisia ärsytysoireita, nenän tukkoisuutta ja flunssaoireiden lisääntymistä, päänsärkyä ja vähän yskää sekä muita vähäisiä oireita, joihin löytyy apu nenäsuihkeista, yskänlääkkeistä ja särkylääkkeistä. Astmaan toki astmapiiput hoidoksi. Homeiden aiheuttamia sairauksia ja vaivoja on siis tutkittu perusteellisesti ja pitkään ja todettu että mitään ihmeempiä sairauksia eivät homeet aiheuta eikä pysyviä haittoja ole paitsi ehkä astmaa. Kun erityistä hoidettavaa ei ole eikä erityisiä tutkimuksia ole tarpeen tehdä muuta kuin yleisoireiden osalta eikä mitään erityistä homesairautta ole löytynyt eikä erityisiä labrakokeita ole jolla tutkittaisiin homeista oireita saavia niin on todettu että oireiden lievitys ja homeisen rakennuksen välttely riittää hoidoksi eikä muuta hoitoa olekaan. Säästöistä ei ole kyse siis. Rakennusten korjaamisen viivyttelyssä ehkä on säästöistä joskus kyse toki kun korjaaminen ja remontointi maksaa. Se ei ole toki lääketieteellinen ongelma.

        Olen jo 10 vuoden ajan itse asiaa selviteltyäni todennut että mitään erityistä homesairautta ei ole ja oireiden lievitys riittää hoidoksi ja jos haluaa välttää homeiden aiheuttamat vaivat niin siihen ei ole muuta "hoitoa" kuin pysytellä pois homeisista rakennuksista tai korjata ne rakennukset.

        "Perusteellisesti on asioita tutkittu ja todettu että homeet eivät aiheuta muuta kuin astmaa. " Sanoo tämä lääkäri 2. Onkohan joku valelääkäri, vähän kyllä siltä alkaa vaikuttamaan.

        Tuohan on täyttä sontaa. Kuka on sen syy-yhteyden homerakennuksen ja terveytensä menettäneen "astmaisen" välillä varmuudella selvittänyt. Mitkä ovat ohjearvot sekä viitearvot terveysperusteisesti ja kuka on ne laatinut ja vielä puolueettomasti ja missä se tieto on julkaistu.

        Mikä home tai minkä sukuinen home sen astman varmuudella aiheuttaa koska lääkärit puhuvat vaan kosteusvauriosta ja homeesta? Miten niitä toisiinsa verrataan, sairasta rakennusta ja astmaan sairastunutta ihmistä?

        Tuo astmahan taitaa olla vähän niinkuin lääkäreiden hatusta vetaistu juttu kun muuta ei ole hyväksytty homesairaudeksi eikä sisäilman myrkytykseksi, kuin astma.

        Niin ja mikrobiologit ja toksigologit ovat jo vuosia sitten oikeaksi todenneet monisairauksia ja tulehuskierteitä mitä mikrobitoksiinivaurioinen rakennus aiheuttaa pitkään altistuneille. Joskus jopa lyhyen altistumisen jälkeenkin.

        Tuossa Lääkäri 2. Vain 9 päivää! http://www.iltalehti.fi/tyoelama/2016092622350101_tb.shtml

        Tämä Lääkäri 2 määrää potilaille ilman parempia tutkimuksia ja varmaa syy-yhteyden selvittämistä kuitenkin astmalääkkeitä mitkä ovat reseptijuttuja ja vastuu satavarmasti on laitettava reseptin kirjoittajalle jos jotain menee päin helvettiä. Näin ainakin minä vaatisin asioiden menevän.

        No voi helvetti tätäkin peliä.

        Tietämättömät ihmiset homerakennuksista kyllä luulevat sairastavansa astmaa tuollaisen asintuntemattoman lääkärin vakuuttelujen jälkeen joka pokkana vetasee "siedättäjien" käypähoitovihkon esille.

        Mutta mitäs sitten kun myöhemmin keuhkot on jo menetetty ennenkuin totuus selviääkin, että eihän se astma ollutkaa.

        Tilannehan on sellainen, että voi lääkärit astmahöpinäänsä jauhaa miten lystää, mutta se astma ihmeellisesti kyllä tuppaa häviämään viimeistään jos sitä käsitellään oikeudessa ja potilaan oikeusturvasta on kyse varsinkin, siitä kuka maksaa viulut aiheuttamastaan terveyden tuhoamisesta kosteusvauriorakennuksessa mistä on löytynyt homeita, ja sisäilman myrkyllisyyttä eli toksisuutta vaikka näillä nykyisillä Toksisuuden näytteidenottomenetelmillä mitä ei ole ainakaan vielä validoitu Asumisterveyopasta vastaan. Ei kyllä niitäkään mitä meille myytiin 2010. Joku sian siittiösolujuttu.

        Lääkäri 2 miten se onkaan jos kosteusvauriorakennuksen ja astmapotilaan vällillä ei voida todistaa syy-yhteyttä tai on edes riittämätön sen näytön mahdollisuus, niin miten helvetissä menet noin vain jonku Käypähoitosuosituksen perusteella määräämään potilaalle astmalääkkeitä?

        " astmapiipun ja sitten kassan kautta kotiin." Ai, että ilman sen kummempia tutkimuksia astmapiipun määräät Lääkäri 2, niinkö ne "siedättäjät" siinä käypähoitosuosituksessaan sua ovat ohjeistaneet?

        "Astmapiippu ja kassalle" ei helvetti pidätköhän sinä Lääkäri 2 potilaitasi nyt ihan pillkkana.

      • Aamulehtikäy
        Lääkäri2 kirjoitti:

        Perusteellisesti on asioita tutkittu ja todettu että homeet eivät aiheuta muuta kuin astmaa ja erilaisia ärsytysoireita, nenän tukkoisuutta ja flunssaoireiden lisääntymistä, päänsärkyä ja vähän yskää sekä muita vähäisiä oireita, joihin löytyy apu nenäsuihkeista, yskänlääkkeistä ja särkylääkkeistä. Astmaan toki astmapiiput hoidoksi. Homeiden aiheuttamia sairauksia ja vaivoja on siis tutkittu perusteellisesti ja pitkään ja todettu että mitään ihmeempiä sairauksia eivät homeet aiheuta eikä pysyviä haittoja ole paitsi ehkä astmaa. Kun erityistä hoidettavaa ei ole eikä erityisiä tutkimuksia ole tarpeen tehdä muuta kuin yleisoireiden osalta eikä mitään erityistä homesairautta ole löytynyt eikä erityisiä labrakokeita ole jolla tutkittaisiin homeista oireita saavia niin on todettu että oireiden lievitys ja homeisen rakennuksen välttely riittää hoidoksi eikä muuta hoitoa olekaan. Säästöistä ei ole kyse siis. Rakennusten korjaamisen viivyttelyssä ehkä on säästöistä joskus kyse toki kun korjaaminen ja remontointi maksaa. Se ei ole toki lääketieteellinen ongelma.

        Olen jo 10 vuoden ajan itse asiaa selviteltyäni todennut että mitään erityistä homesairautta ei ole ja oireiden lievitys riittää hoidoksi ja jos haluaa välttää homeiden aiheuttamat vaivat niin siihen ei ole muuta "hoitoa" kuin pysytellä pois homeisista rakennuksista tai korjata ne rakennukset.

        Asioita ei ole perusteellisesti tutkittu, vaan jopa Jussi Karjalainen myönsi Aamulehden haastattattelussa, että vain kaksi tutkimusta on asiasta.

      • Lääkäri2 kirjoitti:

        Perusteellisesti on asioita tutkittu ja todettu että homeet eivät aiheuta muuta kuin astmaa ja erilaisia ärsytysoireita, nenän tukkoisuutta ja flunssaoireiden lisääntymistä, päänsärkyä ja vähän yskää sekä muita vähäisiä oireita, joihin löytyy apu nenäsuihkeista, yskänlääkkeistä ja särkylääkkeistä. Astmaan toki astmapiiput hoidoksi. Homeiden aiheuttamia sairauksia ja vaivoja on siis tutkittu perusteellisesti ja pitkään ja todettu että mitään ihmeempiä sairauksia eivät homeet aiheuta eikä pysyviä haittoja ole paitsi ehkä astmaa. Kun erityistä hoidettavaa ei ole eikä erityisiä tutkimuksia ole tarpeen tehdä muuta kuin yleisoireiden osalta eikä mitään erityistä homesairautta ole löytynyt eikä erityisiä labrakokeita ole jolla tutkittaisiin homeista oireita saavia niin on todettu että oireiden lievitys ja homeisen rakennuksen välttely riittää hoidoksi eikä muuta hoitoa olekaan. Säästöistä ei ole kyse siis. Rakennusten korjaamisen viivyttelyssä ehkä on säästöistä joskus kyse toki kun korjaaminen ja remontointi maksaa. Se ei ole toki lääketieteellinen ongelma.

        Olen jo 10 vuoden ajan itse asiaa selviteltyäni todennut että mitään erityistä homesairautta ei ole ja oireiden lievitys riittää hoidoksi ja jos haluaa välttää homeiden aiheuttamat vaivat niin siihen ei ole muuta "hoitoa" kuin pysytellä pois homeisista rakennuksista tai korjata ne rakennukset.

        "Homeiden aiheuttamia sairauksia ja vaivoja on siis tutkittu perusteellisesti ja pitkään ja todettu että mitään ihmeempiä sairauksia eivät homeet aiheuta eikä pysyviä haittoja ole paitsi ehkä astmaa. Kun erityistä hoidettavaa ei ole eikä erityisiä tutkimuksia ole tarpeen tehdä muuta kuin yleisoireiden osalta eikä mitään erityistä homesairautta ole löytynyt eikä erityisiä labrakokeita ole jolla tutkittaisiin homeista oireita saavia niin on todettu että oireiden lievitys ja homeisen rakennuksen välttely riittää hoidoksi eikä muuta hoitoa olekaan. Säästöistä ei ole kyse siis."

        - Älä jauha paskaa. Juuri säästöistä on kyse jätettäessä ihmiset kylmästi ilman tutkimuksia ja hoitoa kärsimään.

        Sairautta, suomettumista ja sensuuria
        http://www.sanasinko.net/viewtopic.php?p=12354#12354

    • eetupa.hyvinniin

      "Perusteellisesti on asioita tutkittu ja todettu että homeet eivät aiheuta muuta kuin astmaa ja erilaisia ärsytysoireita, nenän tukkoisuutta ja flunssaoireiden lisääntymistä, päänsärkyä ja vähän yskää sekä muita vähäisiä oireita, joihin löytyy apu nenäsuihkeista, yskänlääkkeistä ja särkylääkkeistä. Astmaan toki astmapiiput hoidoksi."

      Aivan! Homeet ei yksin aiheuta vielä mitään tuon kummempaa.

      Sorry arvon lääkärit keneltä oikea tieto, taito ja työkalut ovat hukassa. Kyse on myrkytyksestä kosteusvauriorakennuksessa missä on hometta, toksiineita tuottavia homeita, mikrobitoksiinivaurio, myrkyllisiä kastuneiden ja homehtuneiden rakennusmateriaalien kaasuja ja höyryjä, VOCkipaskaa, runsasta bakteerin kasvua ja aivan turhien ja vaarallisten homedesinfiointien jälkeisiä myrkkyllisten kemikaalien jäämiä osa (pitkävaikutteisiakin). Ja turhien otsonointienkin aiheuttamaa lisäongelmaa. http://www.rakennuslehti.fi/2016/04/desinfiointiaineet-voivat-vain-pahentaa-homeongelmaa/

      Miksi tuossa hyvien veljesten porukassa ja sisarustenkin, jotka tuon käypäläishoidon on kehitelleet, niin siinä ei ilmeisesti ole ollut mukana toksigologia ja mikrobiologia tai oikeita myrkkyasiantuntijoita.

      Yksi tuntemani valehtelija siellä näkyi olevan suunnittelemassa tuota "käypähoitoa" joka valehteli virallisiin asikirjoihin, että "MCF PHMG on lyhytvaikutteinen" myrkky. vaikka Mirja Salkinoja-Salonen kertoo aivan muuta ja esite myrkyttäjillä myös.
      " Vaikutus on pitkäaikainen"
      http://www.fi-service.fi/assets/files/tuotteet/mcf-pintadesi.pdf

      http://www.hs.fi/kotimaa/a1359608719785

      No ei siinä mitään pojat, valheella on lyhyet jäljet.

      Tiedätkö lääkäri 2 paljonko näitä petoksia on tässä maassa tehty. Meille tekivät kaksi, mutta eivät tee enää kolmatta eikä ystävilleni ja sukulaisilleni edes sitä ensimmäistä.

      "Biosideilla harhautetaan viranomaisia. Biosidikäsittely aiheuttaa pesäkelukujen aleneman. Biosidien avulla saatua, alhaista pesäkelukua on käytetty näyttönä tilojen käyttäjälle tai terveysviranomaiselle, että sisätiloissa ei olisi kosteus- tai homevauriota, jopa siten, että näille tahoille ei ole annettu tietoa
      biosidikäsittelystä. Tämä voi johtaa siihen, että kiinteistön mahdollisten vaurioiden todellinen etsintä ja vaurioiden korjaus jätetään tekemättä tai tehdään vain osittain. "
      Ainoa lääke mikä on toiminut "Heti pois kotoa" homekodista siis joita taakse jäi neljä ( joista kaksi TA-Aso) ja toipuminen on hyvällä mallilla nyt. Verentulo poskionteloista, kurkusta, keuhkoista ja perseestä (suolisto) on nyt loppunut syksyllä 2015. Kolmenässänkujan asunnossamme on häikkää vieläkin hallinto-oikeuden päätöksen mukaan, vaikka sinne on tehneet helvetin kovat homeremontit muutama vuosi takaperin meidän entiseen sekä seinänaapuriin myös. Että silleen. jesselle terkkuja. Muistahan kertoa totuus jatkossa Korkeimmalle hallinto-oikeudelle Kolmenässänkujan niistä homeasunnoista ja homekoiramerkkauksista useassa asunnossa missä olit isännöitsijänä myrkyttäjien sähläyksien aikoihin.

      https://tuhat.halvi.helsinki.fi/portal/files/24338502/FLYSalkinojaSalonenb.pdf

      PS: Allulla on yksi helvetin hyvä "Käypä hoito" ollut jo vuosia. " Saunan puolelle pienen poran kanssa ähisemään." Tsemppiä sulle Allu.

      • silläsipilä

        Kun oven sisäpuolella vakavia oireita ja tulehdus-sairauksia ja oven ulkopuolella helpottaa, niin muuta lääkettä ei ole, eikä aivan heti edes tule, kuin pois niistä tiloista missä pahoja oireita ja jatkuva tulehduskierre. Pitää välttää paikkoja missä oireita ja kaikki irtaimisto pois ongelmajätteisiin vaan raakasti mikä vakavia oireita aiheuttaa. Homeentappoaineita ja homeentappajia kierrä kaukaa sekä litkujen läträäjiä. Kyse on myrkytyksestä. Ympäristömyrkkyjen yhteisvaikutuksesta. Puhumalla vain homeesta tai "homepulmasta" harhautetaan terveytensä täysin syyttömänä sisäilman myrkyllisyydelle menettäneitä. Oikeisturva ja vakuutusturva kuntoon ja siedätykset sikseen. Siedätykset ovat tietoista ja tahallista terveytemme vaarantamista, ja silläsipilä.

        Kun sisäilmaltaan myrkyllisestä rakennuksesta joutuu lähtemään apua hakemaan lääkäriltä, niin ollaan jo pahasti myöhässä ja tilanne on lähellä "homekatastrofia" jos oma asunto. Tästä selviäminen on lujan takana ja toipuminen voi kestää vuosia jos vielä kylkiäisinä on iskenyt päälle monikemikeaaliyliherkkyys ja/tai ympäristösairaus ympäristömyrkkyjen yhteisvaikutuksesta (mistä lääkärit ei älyä vielä minkään vertaa).

        Tai on alkanut lumettomana kautena oireilemaan luonnon homeille. Jotta sekin vielä.

        Saastuneita kontaminoituneita tavaroista ei pidä viedä myyntiin kirppiksille eikä huutokauppoihin. Märkien villojen paikka on kaatopaikka, tämä tiedoksi nakertajille. Vai mitä sanoo jesse?

      • Lääkäri2

        Ei tavaroita tarvitse heittää pois jos ne eivät ole homeessa, pelkkä homeen haju ei ole terveydelle haitaksi eikä pelkkä haju aiheuta varsinaisia oireita, toki vaurioitunut rakennus kannattaa korjata tai vaihtaa asuntoa, mitään myrkytyksiä ei tietenkään tarvita eikä niitä käypä hoito -suosituksessakaan tietenkään suositella rakennusten korjaamiseksi. Käypä hoito suositus ei toki sen tarkemmin ota kantaa miten rakennus tulee korjata, se asia kuuluu kirvesmiehille ja rakennusinsinööreille. Yleensä tietysti vuodon korjaaminen, kuivatus ja vaurioituneiden rakenteiden uusiminen. Myrkytys ei korjaa rakennusta tietystikään. Homeet eivät onneksi aiheuta hankalampia sairauksia eikä pysyviä sairauksia, se tulee hyvin esille käypä hoito -suosituksessa jonka ovat parhaat alan asiantuntijat laatineet.

      • torppo2

        Nyt sinäkin lääkäri2 keskustelet vain homesairaudesta, jota ei siis ole.

        Kuitenkin sisäilmamyrkytys käynnistää sairauden, joka on aivan kuin haimatulehdus alkoholistilla, pienikin altistus voi herättää sairauden.

        Home on kuitenkin sairastuttanut minut ikuisesti. Olen altistunut jotain noin 30 vuotta, ja nyt niin herkkä, että pelkkä 10 minuutin oleskelu väärässä tilassa saa keuhkot johonkin toksiseen tilaan, aivan kuin poltetaan. Astma on vasta sekundaarinen. Kun keuhkopinnat on poltettu, niin jokainen haju, pienikin ärsyttää koska se monikemikaaliallergia on puhjennut.

        tämä sairauden tila on minulla ikuisesti. En ole taipuvainen psyykkiseen oireiluun, mutta tämä on laukaissut niitä. Kaupassa käyn vain silloin kun tiedän, että voin toimittaa asiat 10 minuutin sisällä.
        Nuorena rakastin shoppailua.

        Nyt ei ikinä tule toipumaan tästä. En ikinä voi ilmeisest matkustaa vieraisiin maihin ja tuntemattomiin huoneisiin. Matkustan junalla joskus, sairastun siitäkin joskus.
        En ikinä voi käydä teatterissa, en elokuvissa, en shoppailla Ideaparkissa.

        Tämä on minulle todellista, se on sisäilmasairaus, enkä pidä sitä kuvitelmana.

      • Anonyymi
        torppo2 kirjoitti:

        Sama.
        Tämän vuoden aikana on tulleet oireet pahemmiksi.
        Poskiontelot on turvoksissa.

        Homeet
        Maalit

        Yhdestä Suosikki hotellista, johon oli tehty iso remontti, joudumme lähtemään pois, koska en pystynyt siellä olemaan. Ennen remonttia se oli tosi kiva hotelli.
        Enää en sinne voi mennä. Varmaankin kemikaalia ja homeenestoaineita niin paljon, että oiretta pukkasi.

        Kotona oireilen. Kaikki puuvillamatot ha ouuvillaverhot olen poistanut.
        Huonekaluissa, jos on pöllyjä, niin pois.

        Maalasin keväällä pintoja vesiohenteisilla maaleilla.
        Ehkä siinä yksi syy. Niissä on kuulemma paljon homeenestoaineita ja kiinnitysaineita——kemikaalit.

        Ja luulin niiden olevan parempia kuin liuotinpohjsiset.

        Tämä on tosi ikävää.
        Ulkoiset syyt ja sisäiset syyt ja autoimmuuni?

        Tämä ei kai parane.
        Yritän poistaa hajunlähteet ja relata. Ehkä joskus freesi olo.

    • voi.hyvä.veli

      Ei "hyvä veli" tietenkään niitä kamoja mitkä eivät aiheuta mitään vakavia oireita ei tarvitse pois heittää. Johan se on tullut jo selväksi monessa yhteydessä.

      Ei pelkkä home yksin vaarallista olekaan vaan ne MYRKYT mistä sulla ja lääkäreillä yleensä ei ole oikeaa käsitystä edes tai ette halua sitä myöntää, että myrkytyksestä on kyse sisäilmaltaan myrkyllisessä rakennuksessa terveytensä menettäneillä.

      Mitä v'''n paukapäitä tämä maa päällään kantaa kun et halua ymmärrtää myrkytyksestä yhtään mitään. Ympäristömyrkkyjen yhteisvaikutuksista on kyse. Se mitä nielet kitusiin, mitä hengität keuhkopussin rakkuloiden perukoille ja mitä menee ihon läpi elimistöön solujamme tuhoamaan. MYRKKYJEN YHTEIVAIKUTUS ja paras ja varmin mittatikku niiden mittaamiseen on terveytensä syyttömänäkin mikrobitoksiinivaurioisessa rakennuksessa pitkään altistunut henkilö.

      Eikö tuo lääkäri 2 mene perille kaaliisi? HÄH? http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/homeista_viis_ongelmatalossa_sairastuttaa_toksiini

      "Ei tavaroita tarvitse heittää pois jos ne eivät ole homeessa, pelkkä homeen haju ei ole terveydelle haitaksi eikä pelkkä haju aiheuta varsinaisia oireita."

      Kuka näin on edes väittänyt. Minä puhunkin tosiasioista, sisäilman myrkyllisyydestä = toksisuus. Pahinta asiassa on se, että kontaminoituneet tavarat ei yleensä haise edes paljoa milleen jollei niitä ole yritetty tuhota lopullisesti otsonoimalla.

      Luehan lisää aiheesta lääkäri 2.

      "Mikäli kosteusvaurio on aiheuttanut vakavia sairastumisia, voi olla tarpeen myös irtaimiston uusiminen."
      http://homepakolaiset.fi/13_myytti.html

      "Käypä hoito suositus ei toki sen tarkemmin ota kantaa miten rakennus tulee korjata."

      https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/130236/Biosidit ja korjausrakentaminen.pdf?sequence=1

      Parempi onkin, että pidät mölyt mahassasi ja toisetkin siedättäjät koska siedättäminen on tietoista ja tahallista terveytemme vaarantamista ja pahimmassa tapauksessa homepäiväkotien lasten ja homekoululaisten tahallista terveyden tuhoamista. Silläsipilä.

      Siellä käypähoitokehittelijöiden joukossa ei tainnut ollutkaan mukana maamme parhaat asiantuntijat jotka sisäilman myrkylisyydestä jotain ymmärtävät. Vai oliko mm. Mirja Salkinoja-Salonen tai joku toksisuuden tutkija joka kaupittelee toksisuusmittauksiaan mitkä ovat Korkeimman hallinto-oikeudenkin päätöksen mukaan turhia.

      Minun mielestäni paskapaperin arvoisia jos niitä ei ole validoitu asumisterveysopasta vastaan tai huomioitu Terveydensuojelulaissa. Paljon on puppua sisäilmasirkuksessa, mutta on näissä lääkäri 2:en ajatuksissa ja möläytyksissä myös!

      • Lääkäri2

        Kosteusvaurio ei aiheuta mitään vakavia sairastumisia eli irtaimistoa ei ole koskaan tarpeen uusia. Toksisuusmittaukset yms. hölynpöly ovat turhia kuten oikeudessakin on todettu. Mitään puhdistuksia tms. ei tarvita vaan remontti tarvittaessa jos vikaa rakennuksessa on.

    • hyvät.veljekset.rapparit

      Kyllä on tämä lääkäri 2 aivan pihalla tosiasioista. Siitä mitä on kun irtaimisto kontaminoituu sisäilmaltaan myrkyllisessä rakennuksessa.

      ""Kosteusvauriomikrobien tuottamat toksiinit ovat kestäviä yhdisteitä, eivätkä usein tuhoudu esim. desinfioimalla tai keittämällä." 2 Joillakin aktinobakteereilla on kyky käyttää ravinnokseen sellaisia kemikaaleja, jotka useimmille muille bakteereille ovat myrkkyä, kuten tolueenia, kloorifenoleita ja isopropanolia. Esim. tolueenipitoinen siivousaine desinfioi pois kilpailevat mikrobit ja luo elintilaa sitä ravinnoksi käyttäville aktinobakteereille ("sädesienille").10"" Vai mitä sanoo tähän jesseee?

      http://homepakolaiset.fi/13_myytti.html

    • ihmettelijä-

      Kaikki sairaudethan ovat geeneissä. Mitenkähän on tämän home jutun kanssa?

    • geeneissäpä.hyvinkin
    • KusetustaOn

      Ovela veto lääkäreiltä!

      Ihan kuin joku olisi yrittänyt väittää, että home aiheuttaisi jonkin YHDEN TIETYN sairauden. Näin ei tietenkään ole ja sen tietävät myös lääkärit itse. Sanovat vain samaan hengenvetoon, että tottahan home aiheuttaa MONIA ERILAISIA OIREITA.

    • HölmöjäLääkäreitä

      Miten voisi olla yksi ainut homesairaus kun ei ole olemassa yhtä ainutta homettakaan? :D

    • OsallaOnNuppisairaus

      Jossain oli tehty testi miten ihmiset reagoivat, kun heidät laitetaan "steriiliin" tilaan ja väitetään, että tilassa on "sitä ja tätä"(Hometta tai jotain kemikaalia en muista) ja piti kertoa tunteeko oireita ja mahdollisesti minkälaisia. No aika moni meni miinaan ja sai kun saikin oireita ja tuli niin maan perkeleen sairaaksi. Eli toisin sanoen sisäilmaongelmista iso osa on korvien välissä.

      • Esikoululaisen.taustalta

        Homepäiväkodeissa ja homekouluissakin pienillä lapsillakin vai?
        Perkeleen sairaaksi tuli lapsi homepäiväkodissa, mihin pirusti ovat tehneet epäonnistuneita homeremontteja. Henkilökuntaa myös sielläsairastelee, mutta heillä onkin suojanaan Työterveyslaki, mitä ei homepäiväkodeissa ja homekouluissa lapsilla ole.
        Vähättelehän vaan kyllä sen vielä edestäsi "nuppisairas" löydät ennemmin tai myöhemmin.

      • Lääkäri2

        Mikä sairaus sille lapselle tuli homeisessa päiväkodissa muka? Kun on todettu juuri että homeet eivät aiheuta sairauksia vaan pelkästään oireita, ohimeneviä silmien ja hengitysteiden ärsytysoireita lähinnä tulee joillekin, vaan ei kaikille edes niitä.

      • Esikoululaisen.taustalta

        Välillä kovaa kuumetta, ja pahoinvointia sekä poskiontelotulehdus. ne ovat hellittäneet ja parantuneet kun on päässyt pois sieltä homepäiväkodista.

        Onhan sen homepäiväkodin tilanteesta ollut tietoinen professori Tuula Putus myös. Tuossahan se homepäiväkoti on melkein naapurissa.

        "Poskiontelontulehdus eli maksillaarisinuiitti on sairaus, jossa poskiontelon limakalvot ovat tulehtuneet."

        Poskiontelotulehdus on siis sairaus, jos et sitä vielä tiedä lääkäri 2 ;)
        Kaikki omasta pussista, mutta henkilökunnalla oli Työterveyslaki apunaan taistelussa vääryyttä vastaan vaikka joku paskiainen oli vaatinut henkilökuntaa olemaan hiljaa homeongelmista.

        Mikähän vänkääjä sinä lääkäri 2 oikein olet. Oletkohan joku yhteiskunnan mätäpaise? Miltä sinusta nyt tuntuu? Mikähän lääkäri sinä muka oikein olet Lääkäri 2?

        "Potilas voi esimerkiksi sairastaa kymmenkunta poskiontelotulehdusta."
        http://www.hengitysliitto.fi/fi/home-ja-kosteusvauriopotilaan-oireet

        Mulla muuten Kolmenässänkuja 7 C 14 homeasunnossa oli kuusi antibioottikuuria ja seitsemän punkteerausta poskionteloitulehduksien aikana vuosina 2005-2007 ennenkuin poskiontelot leikattiin PHKS 2007 vuoden alussa. Tuon tulehduskierteen aikana tulehtui kaksi ylähammastakin vasemmalta puolelta ja ne piti poistaa. Siinä asunnossa oli VOC 2 etyyliheksalonia, homeita, toksiineita tuottaviakin mm. Aspergillus Versicolor, Penicillium ja Chaetomium sekä muitakin mikrobivauriojuttuja sekä Germasert Super ja MCF PHMG homeentappoainejäämiä ja päälle vielä turha otsonointi. Myrkkyjä siis saatanasti.

        Home yksin tuskin aiheuttaa edes poskiontelotulehduksia. Pitää olla kastuneiden
        ja homehtuneiden rakennusmateriaalien myrkkyjäkin seassa ja useampi sählääjien petollinen myrkytyskin. Sitä en tiedä onko siinä homepäiväkodissa tehty kuinka paljon homeentappoyrityksia ja millä myrkyllä ja otsonointejakin, mutta mattoja lattiasta on vaihdettu ja kattovuotoja korjattu sekä melkein jokaisessa huoneessa siellä on ilmanpuhdistaja vieläkin usean vuoden kosteusvaurioiden jälkeen pyörimässä. Itse olen siellä aina niissä tiloissa oireillut ystävänpäivänä isovanhempien tilaisuudessa.
        Onneksi kakarat on nyt sen päiväkotivaiheen ohittaneet. Kova kokemus se kieltämättä on ollut ilman niitä "siedätyksiäkin".

      • Lääkäri2

        Poskiontelotulehduksia ilmenee ilman homeitakin, kyseessä on viruksen tai bakteerin aiheuttama infektio ja tulehdus. Ei poskiontelotulehduksen voi todeta johtuvan juuri päiväkodin homeista siis. Kuumetta samaten esiintyy infektiotaudeissa, ihan tavallisessakin flunssassa, kuumetta voi esiintyä ilman homeitakin ihan hyvin. Samaten pahoinvointia voi olla oireena vaikka mitään homealtistusta ei olisikaan.

      • Poskiontelotulehdukset

        ""Sairaudet

        Hengitystieinfektiot
        poskiontelotulehdukset
        keuhkoputkentulehdukset
        flunssat
        Hengitystiesairaudet
        homepölykeuhko eli alveoliitti
        allergiat ja muut pitkäaikaiset haitat
        astman puhkeaminen tai paheneminen
        allerginen nuha
        Allerginen silmätulehdus
        Nivelreuma (yhteys rakennuksen mikrobiologiaan on epäselvä)
        http://www.sisailmayhdistys.fi/Terveelliset-tilat/Terveysvaikutukset/Mikrobien-terveyshaitat

      • Lääkäri2

        Taitaa olla vanhaa tietoa tuossa ajalta ennen tätä uusinta tietoa, joka on tiivistetty käypä hoito -suositukseen. Noita edellä kuvattuja sairauksia on homeiden epäilty toki aiheuttavan ja esim. homepölykeuhkoa aiheutuu massiivisia homeitiömääriä henkeen vedettynä, esim. maanviljelijöiden homepölykeuhko ammattitautina homeisen viljan puinnin yhteydessä saatuna. Allergista alveoliittia ei kukaan kyllä homeisessa rakennuksessa saa, homepölyä pitää vetää oikein pölynä henkeen että sen kehittää, ei sitä homepölyä kosteusvauriosta niin paljoa rakennuksen ilmaan pölise, ellei sitten pureta jo kuivunutta rakennusta ilman suojaimia, esim. homeisen mutta jo kuivuneen välipohjan purkaminen ilman suojaimia voisi ehkä allergisen alveoliitin aiheuttaa jos pölisee oikein kunnolla purkaessa. Astma on todettu, nuha ei ole allergista, poskiontelotulehdukset paranevat itsestään ja samaten yskät eli keuhkoputkien tulehdukset, pysyviä haittoja tai pysyvää sairautta ei jää.

        "Käypä hoito -suositukset ovat riippumattomia, tutkimusnäyttöön perustuvia kansallisia hoitosuosituksia. Niissä käsitellään tärkeitä suomalaisten terveyteen ja sairauksien hoitoon ja ehkäisyyn liittyviä kysymyksiä. Suosituksia laaditaan lääkäreille, terveydenhuollon ammattihenkilöstölle ja kansalaisille hoitopäätösten pohjaksi."

      • vastuun.pakoilua.eimuuta

        Lainaus käypähoidosta: " "Määritelmä ei kuitenkaan ole terveysperusteinen, vaan se perustuu rakennusteknisiin lähtökohtiin."

        Eli lääkäreillä ei näytä edelleenkään olevan kanttia ottaa vastuuta mistään.

        Sepä ikävää, munatonta touhua. Luottamus lääkäreihin on laskussa ei voi mitään.

        Tiedän kirvesmiehiä ja varattuja muurareitakin jotka ottavat vastuuta paremmin tekemisestään.

      • Lääkäri2 kirjoitti:

        Poskiontelotulehduksia ilmenee ilman homeitakin, kyseessä on viruksen tai bakteerin aiheuttama infektio ja tulehdus. Ei poskiontelotulehduksen voi todeta johtuvan juuri päiväkodin homeista siis. Kuumetta samaten esiintyy infektiotaudeissa, ihan tavallisessakin flunssassa, kuumetta voi esiintyä ilman homeitakin ihan hyvin. Samaten pahoinvointia voi olla oireena vaikka mitään homealtistusta ei olisikaan.

        "Poskiontelotulehduksia ilmenee ilman homeitakin, kyseessä on viruksen tai bakteerin aiheuttama infektio ja tulehdus. Ei poskiontelotulehduksen voi todeta johtuvan juuri päiväkodin homeista siis."

        - No ei niitä todeta, kun ei tutkitakaan.

        Suomettuneessa Suomessa on sitä paitsi tapana vesittää kaikki ulkomaiset tutkimukset niin kuin Mayo-klinikan tutkimus siitä, että lähes kaikkien poskiontelotulehdusten takana on sieni: http://keskustelu.suomi24.fi/t/8848953/hurja-vaite---

        Viimeisimmällä virityksellä täällä kävellään jopa WHO:n laajan tutkimuspaketin http://www.euro.who.int/__data/assets/pdf_file/0017/43325/E92645.pdf päältä, josta olen kirjoittanut täällä:
        http://www.sanasinko.net/viewtopic.php?p=8652#8652

        Lainaus:

        4.2.6 Other effects

        Several other effects of exposure to mould have been discussed in the context of indoor air, including toxic, immunological, reproductive and neuropsychiatric symptoms and syndromes. The Institute of Medicine (2004) found no evidence that the prevalences of cancer and reproductive outcomes were altered by exposure to indoor air. A search of these subjects showed no studies on this subject within the past 5 years. The Institute of Medicine (2004) included only a few case reports, with inconsistent findings for neuropsychiatric effects.

        - Monet ihmiset ovat kuukanneet syöpään ja taustalla on ollut homekämppää ja hometyöpaikkaa, mutta asiaa ei ole viitsitty tutkia kunnolla, kommentoin tuolla.

        Jos tutkittaisiin enemmän, voitaisiin esimerkiksi löytää syöpää, joka onkin sieni-infektiota keuhkoissa:

        http://www.sanasinko.net/viewtopic.php?p=10884#10884

        http://www.knowthecause.com/downloads/guimaraes2013.pdf

      • poskiontelo.homeesta
        sanasinko kirjoitti:

        "Poskiontelotulehdusten määrässä ero on viisinkertainen, paljastaa Tehyn teettämä laaja tutkimus.

        Tehyläisillä on astmaa ja monia oireita huomattavasti enemmän kuin muilla suomalaisilla, käy ilmi Turun yliopiston Tehylle tekemästä sisäilmakyselystä. Astma on kaksi kertaa yleisempi kuin väestössä keskimäärin."

        "Joka viidennen vastaajan työtiloissa oli näkyviä merkkejä kosteusvauriosta. 16 prosenttia kärsi lääkärin toteamista astmaoireista.

        Vastaajista 15 prosenttia on joutunut vaihtamaan työpistettä tai työpaikkaa sisäilmaongelman vuoksi ­– heistä kolmannes useaan kertaan.

        Tuula Putuksen mukaan tutkimuksen tulokset korreloivat kymmenen vuotta sitten tehdyn selvityksen kanssa. Työterveyslaitos kartoitti silloin kymmenen suuren keskussairaalan rakennuskannan kunnon. Jo silloin ilmeni, että 15 prosenttia sairaaloiden rakennuskannasta oli kiireellisten korjausten tarpeessa. Noin 30 prosenttia rakennuksista edellytti vähemmän kiireellistä korjausta.

        ­– Uusi tutkimus osoittaa, että kosteus- ja homevauriot, muut sisäilmaongelmat ja koetut ilmanvaihdon ongelmat ovat edelleen erittäin yleisiä hoitoalan työpaikoilla, Putus toteaa."

        Tässä yksi maamme parhaista erikoislääkäreistä. Toivotaan heitä lisää taistelemaan oikeiden asioiden puolesta.

        https://www.tehylehti.fi/fi/tyoelama/astma-tehylaisilla-kaksi-kertaa-yleisempi-kuin-vaestossa

    • koekaniiniksi

      Miksei lääkärit testaa asiaa itsellään, jos todisteista on pulaa? Tehdään altistustestejä lääkäreille. Ei tarvitse asua homeasunnossa, ja hengitellä niitä kaasuja vuosikausia, kun otetaan raju yksittäinen altistus kosteusvaurioituneille materiaaleille ja kysellään tuntemuksia sen jäkeen.

      Itse sairastuin tällaisesta rajusta yksittäisestä tapahtumasta, josta tuli ns. aivosumu, järjetön väsymys, flunssan kaltaiset oireet ja hengenahdistus jota tutkittiin, mutta astmaa ei löytynyt. Jotain oireilua on edelleen enemmän kuin ennen altistusta, mutta en koe olevani kovin vakavasti sairas. Jonkin jäljen se kyllä jätti eli en voi kuvitellakaan oleskelevani homeisessa paikassa.

      Jos mitään pysyvää ja vakavaa ei homeista aiheudu, niin ei luulisi olevan mikään ongelma testata asiaa tällä tavalla. Home on hermomyrkky, mutta aivosumu menee ohi parissa viikossa rajun altistuksen jälkeen. Jokin jälki jää elimistöön, mutta voivat sitten ihmetellä, että mitä se oikein on.

      • Lääkäri2

        Oliko sinulla siis muka tutkimuksissa todettavissa jokin sairaus, vai koitko vain oireena "aivosumua" jota ei voitu mitenkään todeta vaan sinusta vain tuntui siltä? Hengenahdistustakin siis koit mutta mitään vikaa tai sairautta ei tutkimuksissa löytynyt? Kun nämä jo homeen hajusta "sairaaksi" tulevat kyllä kokevat vaikka mitä oireita mutta mitään ei ole todettavissa tutkimuksissa kuitenkaan. Esim. koetaan väsymystä mutta väsymystä ei voida todeta tai koetaan flunssaoireita mutta potilasta tutkittaessa ei ole mitään flunssalöydöksiä tai koetaan "aivosumua" mutta potilasta tutkittaessa ei löydy mitään poikkeavaa jne.

        Lisäksi sokkokokeissa potilaat ovat saaneet oireita vaarattomista hajuista tai jopa ihan puhtaissa kopeissa jos on vain sanottu että toisessa kopissa on hometta ja toisessa ei ja pitäisi erottaa kummassa on (vaikka hajua ei olisikaan), eli kun vain varoitetaan että tässä on sitten hyvin paljon hometta, tuleeko mitään oireita niin pelkkä tieto että hometta olisi (vaikkei oikeasti ole) alkaa aiheuttamaan potilaalle oireita: psykosomaattinen ilmiö

        Lääkäri kakkosen, eli kakkosluokan lääkärin tai b luokan lääkärin pitäisi päästä ehdottomasti noihin altistustesteihin;).

      • kuumenousee
        Lääkäri2 kirjoitti:

        Oliko sinulla siis muka tutkimuksissa todettavissa jokin sairaus, vai koitko vain oireena "aivosumua" jota ei voitu mitenkään todeta vaan sinusta vain tuntui siltä? Hengenahdistustakin siis koit mutta mitään vikaa tai sairautta ei tutkimuksissa löytynyt? Kun nämä jo homeen hajusta "sairaaksi" tulevat kyllä kokevat vaikka mitä oireita mutta mitään ei ole todettavissa tutkimuksissa kuitenkaan. Esim. koetaan väsymystä mutta väsymystä ei voida todeta tai koetaan flunssaoireita mutta potilasta tutkittaessa ei ole mitään flunssalöydöksiä tai koetaan "aivosumua" mutta potilasta tutkittaessa ei löydy mitään poikkeavaa jne.

        Lisäksi sokkokokeissa potilaat ovat saaneet oireita vaarattomista hajuista tai jopa ihan puhtaissa kopeissa jos on vain sanottu että toisessa kopissa on hometta ja toisessa ei ja pitäisi erottaa kummassa on (vaikka hajua ei olisikaan), eli kun vain varoitetaan että tässä on sitten hyvin paljon hometta, tuleeko mitään oireita niin pelkkä tieto että hometta olisi (vaikkei oikeasti ole) alkaa aiheuttamaan potilaalle oireita: psykosomaattinen ilmiö

        Minä olen ehkä lääkäri 1 ja kärsin todella sisäilmasairaudesta.

        Homealtistus on vuosikymmeniä.

        Pystyn jossain 10-15 minuutissa ollessani vääränlaisessa kämpässä kertomaan, että täällä on huono sisälma, ehkä home, ehkä joku muu. Jännää, että esim. TAYs jossain labratilojen huoneissa se tuli esiin, toisissa taas ei. ehkä ei ilmastoinnista ollut.
        Jopa kardiologisella puolella ollessani TAYs tuli homeoireet ei kovin nopeasti.
        Ja labran tiloissa joissa tehtiin kystisen fibroosin testi aikuiselle. Se huone oli pahin.

        Ehkä lääkäri2 et ole kohdannut oikeasti home/sisäilmasairasta.

        Oma sairauteni on pysyvä, vaikuttaa valitettavasti elämänlaatuuni lopun ikää ja olen lopun ikää ikään kuin homekoira.

        Minulla on todettu astma, mutta se on oikeasti ns sekundaarinen. Monikemikaaliherkkyys ja tuo herkkyys jollekin on se primaarinen oire. mutta eihän sille ole sairauden asemaa Suomessa.

      • Lääkäri2

        Melko huonosti ne potilaat jotka epäilevät saaneensa homeista oireita ovat valmistautuneet vastaanotolle, useimmat eivät edes tiedä onko kotona tai työpaikalla hometta, eli asiaa ei ole edes selvitetty kun potilaat itse tuovat esiin epäilyn että oireet voisivat johtua homeista. Siinä tapauksessa on tietysti vaikea sanoa mitään jos ei ole edes tiedossa onko sitä hometta vai ei. Ohjaankin olemaan yhteydessä työsuojeluvaltuutettuun jotta työpaikka tutkitaan eli rakennus tutkitaan tai tutkitaan kotona onko hometta vai ei. Potilasta tutkimalla ei voi saada selville johtuuko oireet homeista vai ei. Jos hometta on a oireita on niin sitten oireenmukainen hoito eli oireiden lievitys lääkkein ja kehoitus korjata rakennus. Pysyvää sairautta ei onneksi homealtistuksesta nykykäsityksen mukaan tule eli oireet helpottavat kun homeesta päästään eroon. Niinhän siinä käypähoitosuosituksessakin sanotaan. Potilaat luulevat kuitenkin edelleen että potilasta tutkimalla voidaan selvittää onko kotona tai työpaikalla hometta mikä on aika ihmeellinen luulo. Kyllä se rakennus pitää tutkia.

      • son.myrkytys

        Luulo ei olekaan tiedon vääritti kun joutuu tekemisiin vain vähän perillä asioista olevan "kosteusvaurioastmalääkärin" kanssa kenellä rahankiilto silmissä on ja vain tämä mielessä "Astmapiippu ja kassan kautta pihalle."

        No mistähän ne ihmiset sitten sitä oikeaa tietoa homesairauksista ja sisäilmasairauksita sekä monikemikaalisairauksista saisi jos ei oikeaa mediaa ole kaikilla edes saatavilla. Niin ja lähes jokaisessa mikrobotoksiinivauriotapauksessa, missä yksikin on sairastunut tai oireilee vakavasti, niin pimitetään tosiasioita ja valehdellaan minkä ehditään.

        Jos ei ole terveystarkastajaa paikalle pyydetty ennen lähetymistä "kosteusvaurioastmalääkäriä", niin onhan siinäkin jo melkoinen puute saada edes jotain oikeaa tietoa. No kun sitten tämä "kosteusvaurioastmalääkärimme" Lääkäri 2 vastaanottaa ihmisiä jotka eivä tosiaan mistään mitään tiedä, niin heillehän on helppo se astmapiippu määrätä ja näin sitten ihmisparat luulevat että heillä on astma. Monet saattavat jopa päästää helpotuksen huokauksen, että "Eihän se ollutkaan kuin astma" ja oikea lääke tulla tupsahti. Vielä oikealta "kosteusvaurioastmalääkäriltä."

        Olipa hyvä etten sortunut tuohon paskaan eli astmaan mitä mulle yritti kolme lääkäriä. Eikä sitten testeissä mikään astma kyllä ollutkaan.

        Mutta kuten aikaisemmin olen kertonut, niin älkää helvetissä menkö tuhon "kosteusvaurioastmalääkäreiden" vedätykseen jos kyse on homeista mitkä tuottavat toksiineita, ja joku litkujen läträäjä on niitä vielä yrittänyt tappaa ja tuhota.

        Ainakin nämä aiheuttavat paljon vaarallisimpia ja vakavampia sairauksia kuin sitä kosteusvaurioastmaa:

        " Chaetomium-home voi tuottaa toksiineja, kuten ketomiinia ja ketoglobosiinia sekä sterigmatokystiiniä, joka on karsinogeeninen (syöpää aiheuttava), teratogeeninen (sikiöepämuodostumia aiheuttava) ja toksinen keuhkokudokselle. Chaetomium voi aiheuttaa poskiontelontulehduksia, paiseita aivoissa, pernassa ja keuhkoissa.6
        Myös Aspergillus-homeet tuottavat erilaisia toksiineja, joista esim. tremorgeenit ovat hermomyrkkyjä ja aiheuttavat syöpää, aflatoksiinit ovat toksisia hermokudokselle ja aiheuttavat maksavauriota, ja okratoksiini A vaurioittaa munuaisia.6
        Penicillium-home voi tuottaa toksiineja, kuten okratoksiinia, joka on hermostoon vaikuttava toksiini ja aiheuttaa mm. vapinoita, lihasnykinöitä, pahoinvointia ja oksenteluja.6
        Fusarium- suvun homesienien tuottamien toksiinien on todettu aiheuttavan mm. syöpää, elinvaurioita ja sikiövaurioita. Fusariumin tuottama fumonisiini on maksa- ja munuaistoksinen. Monilla eläinlajeilla se on aiheuttanut hyperkolesterolemiaa ja sotkenut rasva-aineenvaihduntaa. Fusariumin toksiinit voivat vähentää verisolujen tuotantoa, pidentää veren hyytymisaikaa ja vähentää vasta-aineiden määrää. Yksi fusariumin tuottamista toksiineista on zearaleoni, jolla on immunologisia ja hormonaalisia vaikutuksia ja eläimillä se haittaa mm. jälkeläisten tuottoa ja aiheuttaa sikiöepämuodostumia.6, 10
        Stachybotrys tuottaa trikotekeenejä, jotka estävät proteiinisynteesiä, häiritsevät immuunipuolustusta ja luuytimen toimintaa. Lisäksi trikotekeenit aiheuttavat maksa-, munuais- ja hermovaurioita sekä iho- ja keuhkovaurioita. Rakennuksissa, joissa Stachybotrysta on löytynyt, ihmiset ovat oireilleet toistuvin hengitystietulehduksin, kärsineet ripulista, läiskittäisestä hiustenlähdöstä ja pahoinvoinnista. Vastasyntyneillä on todettu kuolemaan johtavia verenvuotokeuhkokuumeita. Stachybotrys-materiaalinäytteestä valmistettua uutetta annettiin eläinkokeessa hiirille ja rotille ja nämä kaikki kuolivat 24:n tunnin kuluessa mm. aivojen, pernan, suoliston, sydämen ja imusolmukkeiden vaurioihin sekä sisäisiin verenvuotoihin. Stachybotryksella saastunutta rehua syöneillä eläimillä on todettu kuolemantapauksia johtuen sisäisistä verenvuodoista ja sisäelinvaurioista. Niillä todettiin myös sydänvaurioita, rytmihäiriöitä ja EKG-muutoksia.6
        Bacillus cereus aiheuttaa aivokalvon tulehdusta, silmätulehduksia, virtsateiden tulehduksia ja pehmytkudosten nekrooseja eli kuolioita. 6, 9

        Chaetomium-home voi tuottaa toksiineja, kuten ketomiinia ja ketoglobosiinia sekä sterigmatokystiiniä, joka on karsinogeeninen (syöpää aiheuttava), teratogeeninen (sikiöepämuodostumia aiheuttava) ja toksinen keuhkokudokselle. Chaetomium voi aiheuttaa poskiontelontulehduksia, paiseita aivoissa, pernassa ja keuhkoissa.6
        Myös Aspergillus-homeet tuottavat erilaisia toksiineja, joista esim. tremorgeenit ovat hermomyrkkyjä ja aiheuttavat syöpää, aflatoksiinit ovat toksisia hermokudokselle ja aiheuttavat maksavauriota, ja okratoksiini A vaurioittaa munuaisia.6
        Penicillium-home voi tuottaa toksiineja, kuten okratoksiinia, joka on hermostoon vaikuttava toksiini ja aiheuttaa mm. vapinoita, lihasnykinöitä, pahoinvointia ja oksenteluja.6
        Fusarium- suvun homesienien tuottamien toksiinien on todettu aiheuttavan mm. syöpää, elinvaurioita ja sikiövaurioita. Fusariumin tuottama fumonisiini on maksa- ja munuaistoksinen. "

      • älä-enää-jauha-tyhyjää
        Lääkäri2 kirjoitti:

        Melko huonosti ne potilaat jotka epäilevät saaneensa homeista oireita ovat valmistautuneet vastaanotolle, useimmat eivät edes tiedä onko kotona tai työpaikalla hometta, eli asiaa ei ole edes selvitetty kun potilaat itse tuovat esiin epäilyn että oireet voisivat johtua homeista. Siinä tapauksessa on tietysti vaikea sanoa mitään jos ei ole edes tiedossa onko sitä hometta vai ei. Ohjaankin olemaan yhteydessä työsuojeluvaltuutettuun jotta työpaikka tutkitaan eli rakennus tutkitaan tai tutkitaan kotona onko hometta vai ei. Potilasta tutkimalla ei voi saada selville johtuuko oireet homeista vai ei. Jos hometta on a oireita on niin sitten oireenmukainen hoito eli oireiden lievitys lääkkein ja kehoitus korjata rakennus. Pysyvää sairautta ei onneksi homealtistuksesta nykykäsityksen mukaan tule eli oireet helpottavat kun homeesta päästään eroon. Niinhän siinä käypähoitosuosituksessakin sanotaan. Potilaat luulevat kuitenkin edelleen että potilasta tutkimalla voidaan selvittää onko kotona tai työpaikalla hometta mikä on aika ihmeellinen luulo. Kyllä se rakennus pitää tutkia.

        Tutustu "kosteusvaurioastmalääkäri" Trichoderma nimiseen terveysvaaraan homemikrobitoksiinivaurioisessa rakennuksessa. Tutustu myös "tähän" http://www.utu.fi/fi/yksikot/tcls/ajankohtaista/Documents/Home_ja_kosteusvauriot_laaketieteell_nakokulma_Putus23032015.pdf ja unohda vähäksi aikaa se "kosteusvaurioastma" koska kosteusvaurio ei astmaa aiheuta. Etkä pysty sitä meille kertomaan mikä home, mikä mikrobi tai mikä toksiini on se varma todistettu syy-yhteys "kosteusvaurioastman" ja sen sisäilman myrkyllisyydelle sairastuneen ihmisen välillä.

        Mietihän sitäkin, miksi toksiinitutkimusporukoissa ei pahemmin lääkäreitä ole mukana.
        Ja sitäkin miksi Käypähoitoporukassa ei ole ollut pahemmin mikrobiologeja eikä toksigologeja mukana. Mitä tähän vastaat?

        Missä on se poikkitietteellinen yhteistyö mirobiologien, toksigologien, lääkäreiden, arkkitehtien, insinöörien ja sisäilmasirkuksen sekä rakentajien ja rakennuskorjaajien välillä mikä olisi homeille- ja sisäilman myrkyllisyydelle sairastuneiden turva ja tuki. Myös oikeusturvan ja ihmisarvon takuu.

        Homeentappajat ja myrkkyjen myrkyttääjät jätin tarkoituksella jo pois junasta.

        Mutta kun jo muutamat omaa etuaan vain ajattelevat vastuunkantajat törkeällä tavalla yrittävät homesairaiden oikeusturvaa ja ihmisarvoa loukata edelleenkin vähättelyillää ja vääristelyillään ja jopa välinpitämättömällä tavallakin.

        Mikrobiologit ja toksigologit kuitenkin tietävät oikeasti mikä kosteusvauriorakennuksessa sairastuttaa kun kosteusvaurioisessa ja homemikrobitoksiinivaurioisessa rakenuksessa alkaa kaikenlaiset tunnetutkin myrkkycocktailit sisäilmaa pilaamaan ja terveyttämme tuhoamaan.

        http://www.etlehti.fi/homeoire

        http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/homeista_viis_ongelmatalossa_sairastuttaa_toksiini

        http://www.rakennuslehti.fi/2016/06/tuula-putus-rotia-hometutkimukseen/

        Suomessa on onneksi lääkäreitä jotka ymmärtävät todellisen tilanteen ongelmista.
        Ruotsissa on kuitenkin paremmin vaikka siellä maahantunkeutujien kanssa on kovempi hätä nyt kuin meillä.

        Omat koirat puree jo pahasti Lääkäri 2:n koipee. Siitä olen hyvillä mielin, että meillä on kaikesta huolimatta jokunen järkeväkin lääkäri puikoissa. Kuten tämä S.S.

        Eli. Sari Sahanne
        anestesiologian erikoislääkäri, hallinnollinen pätevyys, Helsinki

        http://www.hs.fi/mielipide/a1475373911205?jako=612f1cc594bec5f2e36798befb8781d0&ref=og-

      • PEUKKUA YLÖS TÄLLE VIESTILLE!

        "koekaniiniksi
        28.9.2016 18:24

        Miksei lääkärit testaa asiaa itsellään, jos todisteista on pulaa? Tehdään altistustestejä lääkäreille. Ei tarvitse asua homeasunnossa, ja hengitellä niitä kaasuja vuosikausia, kun otetaan raju yksittäinen altistus kosteusvaurioituneille materiaaleille ja kysellään tuntemuksia sen jäkeen.

        Itse sairastuin tällaisesta rajusta yksittäisestä tapahtumasta, josta tuli ns. aivosumu, järjetön väsymys, flunssan kaltaiset oireet ja hengenahdistus jota tutkittiin, mutta astmaa ei löytynyt. Jotain oireilua on edelleen enemmän kuin ennen altistusta, mutta en koe olevani kovin vakavasti sairas. Jonkin jäljen se kyllä jätti eli en voi kuvitellakaan oleskelevani homeisessa paikassa.

        Jos mitään pysyvää ja vakavaa ei homeista aiheudu, niin ei luulisi olevan mikään ongelma testata asiaa tällä tavalla. Home on hermomyrkky, mutta aivosumu menee ohi parissa viikossa rajun altistuksen jälkeen. Jokin jälki jää elimistöön, mutta voivat sitten ihmetellä, että mitä se oikein on."

        - Sorry, piti antaa peukkua ylös eikä alas tälle viestille, mutta lipsahti väärään paikkaan, eikä sitä voinut enää muuttaa. Tosin eipä peukutukset alaspäin näy edes kirjautuessaan ulos.

        Taistelu on kovaa!

        Taustatukea kaikille palstan "jääkäreille ja erikoisjääkäreille", jotka yrittävät vielä sairainakin taistella julmaa systeemiä vastaan:

        "6 Heinäkuuta -61

        Väsynyt
        ja yksin.
        Väsynyt
        niin että mieltä särkee.
        Kalliopaasia alas
        valuu sulanut lumi.
        Sormet puuduksissa,
        polvet tärisevät,
        juuri nyt et
        juuri nyt et saa hellittää.

        Toisten tiellä on
        lepopaikkoja
        päivänpaisteessa –
        he tapaavat toisensa siellä.
        Mutta tämä
        on sinun tiesi,
        ja juuri nyt,
        nyt juuri et saa horjua.

        Itke
        jos voit.
        Itke
        mutta älä valita.

        Tie valitsi sinut –
        ja sinun osasi on kiittää."

        - Runo Dag Hammarsköljdiltä, joka todennäköisesti murhattiin,
        ks. http://www.sanasinko.net/viewtopic.php?p=7928#7928

    • itiö

      En ole koskaan tavannut ketään jonka kotona olisi homeongelmia tai olisi sairastunut homeesta. Kuitenkin tuntuu että hometaloja on paljon. Lienee sitten enemmän omakotitalojen ongelma ja myös joidenkin toimistotalojen. Koska olen astmaatikko olen ajatellut että huomaisin kyllä oireiden pahenevan jos hometta olisi. Tämän kerrostaloasunnon kylpyhuoneen suihkutilassa haisee kyllä homeelta mutta en ole siitä välittänyt kun mitään ei ole ilmennyt.

      • Kato.immuunikato

        Lääkäri 2 katohan tuosta listaa montako oikeaa asiantuntijaa löydät jotka ovat toksigologeja tai mikrobiologeja tai oikeita sisäilman myrkyllisyyden asiantuntijoita? http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50111

        Nuo Pentti Lampi, Kari Reijula ja Anne Hyvärinen kyllä tietävät, mutta tuskin ovat ensimmäisten joukossa sisäilman myrkyllisyydelle terveytensä ja kaiken menettäneiden perheiden menettäneiden oikeusturvan ja vakuutusturvan parantamista yrittämässä paremmalle mallille.

        Niin ja mihin lääkärit ja hyvät veljekset on unohtaneet tämän naisen Aino Nevalainen, vai löytyykö hän tuosta käypähoitoporukan nimilistasta? Kerrohan Lääkäri 2 se meille kun olet oikea "asiantuntija."

        http://www.sisailmauutiset.fi/?p=4285&utm_medium=email&utm_campaign=Sisilmauutiset Uutiskirje Syyskuu2016&utm_content=Sisilmauutiset Uutiskirje Syyskuu2016 CID_af7030d6d72451fff28acb254f75f376&utm_source=SIU email targeting&utm_term=Kuukauden kasvo Aino Nevalainen suomalainen mikrobitietj

        Tässä sulle Lääkäri 2 ja toisetkin "siedättäjät" ajattelemisen aihetta.
        Kyse ei olekaan homeesta vaan myrkyllisestä sisäilmastosta ja näin sanoo oikea asiantuntija.

        "Kuten me kaikki tiedämme suomalaisessa kosteusvauriossa sairastuttavat mikrobien (lähinnä bakteereiden) erittämät peptidit, jotka aiheuttavat mitokondriovaurioita lähinnä veren neutrofiileille. Kyseessä on immuunikato, joka on sairauksista pahin."

        Painahan tuo LÄÄKÄRI 2 mieleesi jos joku sisäilman myrkyllisyydelle terveytensä menettänyt raahautuu vastaanotollesi nyt syksyllä koska syksy on pahin aika sisäilman myrkyllisyydelle oireileville ja terveytensä menettäneille. Muista myös rehellisesti kertoa hänelle, että olette "askeleen verran myöhässä kun tänne apua tulitte hakemaan."

        Heittäkää jo vihdoinkin pois paskanjauhanta kosteusvaurioista ja homeesta. Kosteusmittauksilla ei saada selville aina edes kosteusvaurioita puhumattakaan mikrobitoksiinivaurioita. Home ei yksistään sairastuta ketään vaan myrkyt ja myrkkyjen yhteisvaikutukset " sisäilman myrkylliset cocktailit" joiden sairastuttava koostumus on pikkusen hakusessa sisäilmasirkuksellakin. Tilanne on vaan sellainen, että sisäilmaongelmia ei hallitse enään kukaan tässä maassa. Jos joku niin luulee, niin erehtyy kyllä pahoin.

      • Lääkäri2

        Juu se on kumma kun oireita tulee lähinnä työpaikoilla toimistoissa, kouluissa ja sairaaloissa yms. mutta ei asuinkerrostaloissa. Varmaan jos se asuinkerrostalo muutettaisiin toimistotiloiksi tai kouluksi niin alkaisi sama rakennus heti aiheuttamaan "oireita".

      • Lääkäri2
        Kato.immuunikato kirjoitti:

        Kumma kun ei sitä immuunikatoa voida sitten todeta potilailla jos verestä valkosolut kuolevat. Asiahan olisi helppo todeta yhdellä verikokeella jos potilaalle todella tulisi vereen neutrofiilien kato. Mutta kun ei "homeista sairastuneilla" ole todettavissa mitään sairautta verikokeissa tai muutenkaan. Ne homeiden ja bakteereiden myrkyt joita vähän sisäilmassa on eivät aiheuta mitään sairautta, muuten ihminen olisi kuollut sukupuuttoon ajat sitten jos bakteereiden ja homeiden toksiinit joita on kaikkialla luonnossa aiheuttaisivat ihmisille immuunikadon. Kivikaudella jo on luolissa ollut hometta ja kosteutta ja näitä toksiineja. Ihmisen immuunijärjestelmä estää ihmisen maatumisen kun ihminen on elossa. Kuoltuaan ihminen toki maatuu ja mätänee kun immuunijärjestelmä on lakannut toimimasta. Ilman immuunijärjestelmäämme olisimme vain biologista materiaalia joka odottaa maatumista homeiden ja bakteerien vaikutuksesta.

      • valakosolututkimuksia
        Lääkäri2 kirjoitti:

        Juu se on kumma kun oireita tulee lähinnä työpaikoilla toimistoissa, kouluissa ja sairaaloissa yms. mutta ei asuinkerrostaloissa. Varmaan jos se asuinkerrostalo muutettaisiin toimistotiloiksi tai kouluksi niin alkaisi sama rakennus heti aiheuttamaan "oireita".

        Meillä oli aso rivitalossa vakavia oireita, meillä oli sen jälkeen aso pienkerrostalossa vakavia oireita, tämän jälkeen vielä kahdessa viisikerroksisessa kerrostalossa vakavia oireita. Kaikista löytyi joko hometta, mikrobeja toksiineita tuottavia homeita, VOCkipaskaa tai runsasta bakteerinkasvua ja homedesinfiointien ja otsonointien jäämiä cocktaileina. Kahteen asuntoon tekivät homeremontin ja kahteen homeentappoyrityksiä ja otsonointeja.

        Nämä olivat normi asuinhuoneistoja ja olipa mahtava homma ettei yksikään niistä ollut oma. Heh heh.

        Ota lääkäri 2 yhteys Turun yliopiston dosentti Esa-Matti Lilius, hän nimenomaan tutkii valkosolujuttuja koeteusvaurio- ja homevauriorakennuksissa sairastuneiden ihmisten elimistöstä.

        Jos sulla ei ole vastaanottoja nyt siellä homavastaanotossasi, niin katsoppa tuosta videoita.

        Suosittelen. Voit aloittaa "uuden opin" opiskelun tuosta videosta.
        https://www.suomenuutiset.fi/sisailmasairaudet-ovat-kansantauti/ Tsemppiä.

        Tuossa vuoden takaista röpinää. https://www.suomenuutiset.fi/uusilla-aseilla-homeongelman-kimppuun/

        Miksi tuo tutkimus annettiin mennä perseelleen? Siksikö koska se olisi näyttänyt varmasti syy-yhteyden sairaan rakennuksen ja sairaan ihmisen välillä.
        http://www.kemia-lehti.fi/wp-content/uploads/2013/04/kem313_toxtest.pdf

        Nämä toksisuusmittausmenetelmät tulevat vielä lääkäri 2 älähän hättäile ja silloin lääkäreiden siedätyksiä tarkastellaan aivan uudella tavalla.

        Tuosa hieman esileikkiä sulle lääkäri 2. (Lääkärit "ne vähättelevät ja vääristelevät" ovat ihan hukassa näiden sisäilmasairauksien kanssa).
        http://sisailmatutkimuspalvelut.fi/

      • Lääkäri2
        Kato.immuunikato kirjoitti:

        Lääkäri 2 katohan tuosta listaa montako oikeaa asiantuntijaa löydät jotka ovat toksigologeja tai mikrobiologeja tai oikeita sisäilman myrkyllisyyden asiantuntijoita? http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50111

        Nuo Pentti Lampi, Kari Reijula ja Anne Hyvärinen kyllä tietävät, mutta tuskin ovat ensimmäisten joukossa sisäilman myrkyllisyydelle terveytensä ja kaiken menettäneiden perheiden menettäneiden oikeusturvan ja vakuutusturvan parantamista yrittämässä paremmalle mallille.

        Niin ja mihin lääkärit ja hyvät veljekset on unohtaneet tämän naisen Aino Nevalainen, vai löytyykö hän tuosta käypähoitoporukan nimilistasta? Kerrohan Lääkäri 2 se meille kun olet oikea "asiantuntija."

        http://www.sisailmauutiset.fi/?p=4285&utm_medium=email&utm_campaign=Sisilmauutiset Uutiskirje Syyskuu2016&utm_content=Sisilmauutiset Uutiskirje Syyskuu2016 CID_af7030d6d72451fff28acb254f75f376&utm_source=SIU email targeting&utm_term=Kuukauden kasvo Aino Nevalainen suomalainen mikrobitietj

        Tässä sulle Lääkäri 2 ja toisetkin "siedättäjät" ajattelemisen aihetta.
        Kyse ei olekaan homeesta vaan myrkyllisestä sisäilmastosta ja näin sanoo oikea asiantuntija.

        "Kuten me kaikki tiedämme suomalaisessa kosteusvauriossa sairastuttavat mikrobien (lähinnä bakteereiden) erittämät peptidit, jotka aiheuttavat mitokondriovaurioita lähinnä veren neutrofiileille. Kyseessä on immuunikato, joka on sairauksista pahin."

        Painahan tuo LÄÄKÄRI 2 mieleesi jos joku sisäilman myrkyllisyydelle terveytensä menettänyt raahautuu vastaanotollesi nyt syksyllä koska syksy on pahin aika sisäilman myrkyllisyydelle oireileville ja terveytensä menettäneille. Muista myös rehellisesti kertoa hänelle, että olette "askeleen verran myöhässä kun tänne apua tulitte hakemaan."

        Heittäkää jo vihdoinkin pois paskanjauhanta kosteusvaurioista ja homeesta. Kosteusmittauksilla ei saada selville aina edes kosteusvaurioita puhumattakaan mikrobitoksiinivaurioita. Home ei yksistään sairastuta ketään vaan myrkyt ja myrkkyjen yhteisvaikutukset " sisäilman myrkylliset cocktailit" joiden sairastuttava koostumus on pikkusen hakusessa sisäilmasirkuksellakin. Tilanne on vaan sellainen, että sisäilmaongelmia ei hallitse enään kukaan tässä maassa. Jos joku niin luulee, niin erehtyy kyllä pahoin.

        Jos joku "homesairas" tulee vastaanotolleni niin sanon hänelle että korjatkaa se rakennus tai hankkikaa uusi, hoidoksi homeoireisiin saa kortisoninenäsuihketta, Nasolinia ja astmapiipun ja sitten kassan kautta kotiin.

      • immuunikato.kato.Lilius
        Lääkäri2 kirjoitti:

        Jos joku "homesairas" tulee vastaanotolleni niin sanon hänelle että korjatkaa se rakennus tai hankkikaa uusi, hoidoksi homeoireisiin saa kortisoninenäsuihketta, Nasolinia ja astmapiipun ja sitten kassan kautta kotiin.

        Varmaan se noin pitääkin toimia "homesairaiden" kohdalla kun kyse on lääkäristä joka ei ymmärrä mikä on myrkytys. Kosteusvauriorakennuksessa mikä on läpeensä homehtunut ja myrkyllisten rakennusmateriaalien kaasut ja höyryt yhdessä mikrobien / toksisuuden, VOC 2-etyyliheksalonin ja homeentappomyrkkyjen Germasert Super ja MCF PHMG tai vastaavan myrkyn jäämien kanssa on aiheuttanaut täydellisen immuunipuolustuksen romahtamisen.

        " korjatkaa se rakennus tai hankkikaa uusi."

        Näin kehoitan kyllä jokaista "homesairasta" minäkin toimimaan kun asunto on oma. Jos oven sisäpuolella vakavia oireita ja oven ulkopuolella helpottaa, niin kytkintä. Älä raahaa perässäsi mitään tavaroita mitkä vakavia oireita aiheuttaa.

        Kortisoninenäsuihkeita, Nasolinia ja astmapiippua ei passaa ottaa käyttöön ennenkuin on perusteellisesti tutkittu mihin vaivaan niitä pitäisi käyttää. Valelääkäreiden höpinöihin ei pidä sortua. Tai niiden jotka itsestänsä liikoja luulevat.

        Jos omistusasunto, niin vaikeaksi menee. Paljon on rahastajia aivan turhien tutkimusten kauputtelijoita. On homeentappajia ja litkujen läträäjiä perseesi takana niitä "pelastajia." Varsinkin kylmäsavusumuttajia. Väistösuoja (sijaisasunto) ym. ym. mukavia yllätyksiä ja rahaa palaa.

        Mutta jos vuokra-asunto tai asumisoikeusasunto, niin onhan hellpoa. Lähdet vain pois ja painat oven hiljaa perässäsi kiinni omistaja kyllä päättää sitten antaako vahingon kierttää vai teettääkö helvetin kalliit homeremontit mihin päälle petolliset homedesinfioinnit tai otsonoinnit joiden jälkeen voidaan terveysviranomasille ja uusille mahdollisille asukkaille näyttää, että homeremontti on onnistunut, vaikka ei olisikaan.

        Joo jos oma on, niin kannattaa olla ainakin itsellensä rehellinen ja jättää ostamatta kaikenlaiset myrkkyjen myrkytykset ja yrittää näin pelastaa ainakin asunnossa asuva muu porukka myrkytyksiltä.

      • Lääkäri2

        Käypähoito suosituksen mukaan lääkärin tulee hoitaa oireita, joita potilas saa homeisesta rakennuksesta tai rakennuksesta jossa sisäilman laatu on muuten heikko. Oireenmukainen hoito tulehdusoireisiin on kortikosteroidit hengitysteihin, nenäsumutteena ja astmapiippuna, Nasolin tai esim. otrivin Comp on hyvä jos nenä on tukkoinen, sitä ei toki saa käyttää yli viikkoa yhtäjaksoisesti ettei potilaalle tule lääkenuhaa. Nenäsuihkeita saa ilman reseptiäkin eli potilas voi itsekin hoitaa niillä itseään. Astmapiiput vaativat toki reseptin. Antibiootteja ei kannata turhaan määrätä ellei ole oikeasti viitettä bakteeri-infektioon, poskiontelotulehduksistakin 80% paranee ilman antibiootteja ja keuhkoputkien tulehduksista n. 80-90% paranee ilman antibiootteja myös.

      • terveysperusteinen

        Minulla loppui poskiontelotulehdukset kohta sen jälkeen kun pääsin pois homepaska-asunnoista (4 peräkkäin) missä oli toksisuutta = myrkkyjä ja kaiken lisäksi kahdessa asunnossa myrkkyttäjät myrkyillään myrkkyjä myrkyttivät. Petollisesti.

        Antibiottikuurit useita, punkteeraukset useita ja poskionteloiden leikkaus ei lopettanut poskiontelotulehduksia asuessani homeasunnoissa vaikka välillä lievittivät ongelmaa. Eikä varsinkaan lopettanut ajoittaista runsasta verenvuotoa nenästä /poskionteloista.

        Kuitenkin verenvuoto perseestä, keuhkoista, kurkusta ja poskionteloista loppui viime syksynä 2015 kun olin päässyt uuteen puhtaasen asuntoon missä on vihdoin uusien rakennusmateriaalien kemialliset, oireita aiheuttaneet, höyryt ja kaasut haihtuneet. Täytyy ilolla kertoa, että vihdoinkin on toipuminen sisäilman myrkyllisyydestä käynnistynyt. Enään en oireile luonnonhomeille ulkona enkä kemikaalien höyryille enkä myrkyllisille kaasuillekaan kuten pahimmillaan 2010. Ainoastaan joillekin toksiineita tuottaville homeille oireita vielä ilmenee koska lieviä oireita saan kirpputoreilla, Hollolan terveyskeskuksessa, kirjaston kirjasta (HOMELOUKKU Mistä saa apua) ja se kirja jos mikä on aivan varmaan kiertänyt asunnoissa missä on homeongelmia.

        Että sillä tavalla ainoa oikea lääke löytyi "Heti pois tiloista missä vakavia oireita ja tulehduskierteitä."

        Tuon jos uskoo ja kuuntelee oman roppansä ääntä, niin lääkäreitä on turha sen jälkeen enään lihottaa ja lääketeollisuutta ei kovin paljoa sitäkään.

        Onko kukaan pystynyt sitä varmasti toteen näyttämään, että varma syy-yhteys on sairaan rakennuksen ja astmapotilaan välillä, kun kyse on sisäilman myrkyllisyydestä. Tuon jos Lääkäri 2 pystyt selvittämään ja sen mulle sanomaan kuka ja miten asian pystyy toteen näyttämään, niin hyvä, mutta muuten pidän juttujasi perseestä repäistyinä ja terveytensä menettäneille vakavana vittuiluna.

        Mikäli varma syy-yhteys on homeen ja astman välillä todistettu, niin millä mittarilla mitattuna ja minkälaisilla ohjearvoilla ja viitearvoilla terveysperusteisesti????

        Lainaus Käypähoidosta: ""Määritelmä ei kuitenkaan ole terveysperusteinen, vaan se perustuu rakennusteknisiin lähtökohtiin." Ja tuohan on vain teidän lääkäreiden lipsumista pois vastuustaan! Heh heh ja heh.

        En käytä mitään "homelääkkeitä" ainoat pakolliset lääkkeet ovat marevan (kaksi keuhkoveritulppaa) ja somac 40 mg homepaska-asunnoista saadun vuosia kestäneen ruokatorven tulehduksen vuoksi ja Agiocur homepaska-asunnoissa tulleen paksusuolen tulehduksen vuoksi.

        Jatkossa yhä vähempi turvaudun epäpätevien läkärien apuun, mutta toimin siten miten oma roppa reagoi myrkkyihin. Jos oma roppa ei ilmaise "vaaraa" ja kerro oireilun muodossa homerakennuksessa sisäilman myrkyllisyydestä, niin sehän on pahempi juttu. Nykyisin uskon siihen jos missä vaan oireita esiintyy, että pois näistä tiloista ja helvetin nopeaa. Yksinkertaista kunhan sen älyää ja uskoo oman roppansa antamiin "viesteihin." Tuhaa se on itseään tressata osaamattomien lääkäreiden kanssa jotka tykyttävät astamaa sisäilman myrkyllisyydesä täysin terveytensä menettäneille hometaloasukkaille.

        Takana siis neljä peräkkäistä sisäilmaltaan myrkyllistä asuntoa juhannuksen 2004 ja 2014 huhtikuun lopun välisenä aikana.

        Tulehdukset: Paksusuolen tulehdus jatkuva , poskiontelotulehdus useita, otsaontelotulehdusepäily, keuhkotulehdus, astmaepäily mutta kun eivät saaneet myrkytyksestä väännettyä astmaa, Kolmenässänkuja 7 C 14 vielä ennen poismuuttoa eturauhastulehduskin. Järvisenkatu 2 oli jalassa polven alapuolella paha tulehdus ja letkuihin PHKS viikoksi Asunnosta löytyi (sieltäkin) Aspergillus Versicolor ja Chaetomium ja useita kohteita homeessa. Makkarin katossa oli vanha ontelolaatassa näkyvä kosteusvaurio mistä se Chaetomium toksiineita tuottava vaarallinen home löytyi tutkimuksissa. No sitten siinä asunnossa vielä tulehduksia lisää, ruusu ja vyöruusu sekä silmähermo-oireet aika pahat, niin ja siellä alkoi vuosia kestänyt ruokatorven tulehdus. Tämä tästä näin lyhyesti. Tässä uudessa puhtaassa ja omassa omistusasunnossa on tulehdukset loppuneet, kas kummaa Lääkäri 2. Mitenhän tässä näin pääsi käymäänkään: HA HAH ja vielä TERVEYSPERUSTEISESTI!

      • Lääkäri2

        Ai että kun olet altistunut joskus hometoksiineille niin sitten jo uudesta rakennuksesta ilmaan haihtuvat vähäiset kaasut aiheuttavat oireita, siis uuden talon hajustakin jo sairastuu, tuleeko siitäkin sitten verta perseestä myös? Entäs uuden auton haju, jos menet uuteen taksiin vaikka niin tuleeko verta taksin penkille sitten? Jollekin voi tulla maalin hajusta vähän päänsärkyä vaikka, kyseessä ei ole mikään sairaus silloin kuitenkaan.

        Ruokatorvitulehdus johtuu siitä kun mahahapot nousevat ruokatorveen ruokatorven alemman sulkijalihaksen liian heikon toiminnan takia. Johtuuko tuo sulkijalihaksen heikkous sekin toksiineista siis?

        Työperäinen astma on todettavissa työpaikka-PEF -seurannalla, siihen löytyy kriteerit, esim. Työterveyslaitoksella voidaan työperäinen astma todeta, eli jos PEF-arvot laskevat työpaikalla tarpeeksi niin sitten kyseessä on työpaikan sisäilman aiheuttama astma ja vakuutusyhtiö maksaa sitten astmalääkkeet.

      • työperäinen.astma.mitäv

        Neljä peräkkäistä homeasuntoa aiheutti täydellisen terveyden menetyksen ja siitä kylkiäisinä tuli myös monikemikaalisiraus MCS minkä aivan varmasti aiheutti homeentappoaine MCF PHMG. Kielletty EU nyt. http://kemikaalitutka.fi/2016/02/09/1842/

        Uuden asunnon kemikaali höyryt ja kaassut eivät olleet mitään vähäisiä koska muuttoamme edeltävänä päivänä olivat maalanneet korjaustyönä olohuoneen seinän kokonaan ja kylpyhuoneen laatoitus oli aika tuore juttu myös.

        Lisäksi vasta muuttopäivänä käynnistivät ilmastointikoneen. Se ei ollut koskaan päällä kun kävimme rakennusvaiheessa asuntomme töiden edistymistä seuraamassa. Niillä kerroilla sain oireita ja ne meni kyllä uusien rakennusmateriaalipäästöjen piikkiin. Oireet loppuivat kun pääsin ulos, mutta alkoivat kun menin asuntoomme Järvisenkatu 2 missä oli toksiineita löydetty Aspergillus Versicolor ja Chaetomium. Sulla on näköjään vaikea ymmäsrtää, että meillä oli oikea hätä silloin kun oltiin uutta puhdasta asuntoa etsimässä ja takana neljä homepaska-asuntoa.

        Mutta Lääkäri 2 kun sinä et näistä asioita tarpeeksi oikein ymmärrä, niin kerron lisäksi sen, että siinä uudesakin oireita oli ja terveytensä menetettyä toksiineille niin ei se parantuminen hetkessä edes tapahdu sormia napsauttamalla.

        Lisäksi tässä rakennuksessa oireili toinenkin henkilö alapuolellamme kenen aikaisemmassa homeasunnossa oli löytynyt Trichoderma http://www.helsinki.fi/ajankohtaista/uutisarkisto/10-2012/4-15-56-57

        meillä kahdessa entisessä oli Chaetomium ja Aspergillus Versicolor jotka ovat pahoja tulehduksien aiheuttajia myös.

        Okei Lääkäri 2 tähän uuteen "puhtaaseen" asuntoomme vaadin terveystarkastajan. Terveystarkastajan tutkimuksesta ei selvinnyt mitään pintakosteusmittauksilla eikä vaistonvaraisilla tutkimuksilla, mutta lämpötila makuuhuoneessa oli liian korkea ja siihen vaadittiin toimenpiteitä taloyhtiöltä, mitkä vieläkin on korjaamatta.

        No niin sitten oli makuuhuoneen ja olohuoneen ilmastointi torven kaarevan osan pohjalla runsaasti vaaleanharmaata pölyä ja siitä soittelin Turun Yliopistoon toksiinien tutkijalle. No purkkeihin otettiin toksisuusnäytteitä ilmastointitorvien pölystä joku e-coli. Samalla otettiin pölynäytteitä yli kaksikymmentä ympäri huoneiston.

        Missään muualla ei ollut tämän tutkimuksen mukaan toksisuutta, mutta olohuoneen ilmastointitötterössä olevassa pölyssä epäily tai siihen viittaava merkintä mistä piti ottaa uusi näyte. No YIT:n nainen kävi ne tötteröt puhdistamassa joten uutta näytettä ei enää saada mistä totuus voisi tulla esille.

        Nyt kun toksisuus on "puhdistettu" torvista (toksisuus poistettu) ja uuden rakennuksen rakennusmateriaalipäästöt ovat vähäisiä ja tuuletetaan kovasti, niin viime syksynä vihdoin verentulot loppui joka reijästä, myös aamupaskalla perseest.

        Autoista voin sanoa sen, että jos menen auton sisälle missä raitisilmasuodatinta ei ole vaihdettu, niin siitä saan oireita, kovia kipuja oikealle puolelle keuhkon oikealle puolelle. Sen verran on vielä jäljellä jotain elimistöön jääneitä myrkkyjä mitkä reagoivat homeille ja toksiineita tuottaville varsinkin. Meiltä löytyi kahdesta asunnosta Chaetomium ja se ei kovin helpolla poistu elimistöstä eikä irtaimistosta senkään vertaa, mutta tuonhan sinä jo tiesitkin Lääkäri 2.

        Mikrobitoksiinivauriot homerakennuksissa pitkään altistuessa siis aiheuttaa monia erilaisia tulehduksia kuten astma, keukoputkentulehdus, ruokatorventulehdus ja paljon muita erilaisia tulehduksia. Aiheuttaa jopa syöpää.

        No niin Lääkäri 2 sanot näin: "Työperäinen astma on todettavissa työpaikka-PEF -seurannalla, siihen löytyy kriteerit, esim. Työterveyslaitoksella voidaan työperäinen astma todeta, eli jos PEF-arvot laskevat työpaikalla tarpeeksi niin sitten kyseessä on työpaikan sisäilman aiheuttama astma ja vakuutusyhtiö maksaa sitten astmalääkkeet. "

        Mutta sanohan minkä sukuinen home, mikä kosteusvauriomikrobi, mikä toksiini tai mikä myrkyllinen cocktail sen työperäisen astman saa aikaan. Siinä sulla onkin miettimistä ja jollet siitä mitää älyä, niin kyseleppä vaikka Karvalalta sattuisiko hän sen mahdollisesti tietämään.

        "Ruokatorvitulehdus johtuu siitä kun mahahapot nousevat ruokatorveen ruokatorven alemman sulkijalihaksen liian heikon toiminnan takia. Johtuuko tuo sulkijalihaksen heikkous sekin toksiineista siis?"

        Kyllä johtuu.

        Kaikki tulehdukset ovat loppuneet nyt kun asunto on kohtalaisen puhdas myös ilmastointikoneen torvien osalta ja uuden rakennuksen rakennusmateriaalien päästöt ovat haihtuneet. Pikkuhiljaa tämä tästä. Suurimmat ongelmat tässä homekatastrofissani ovat olleet vittumaiset isännöitsijät, ammattitaidottomat homeremontteja tekevät homepaskan tonkijat ja valehtelevat terveysviranomaiset ja lääkärit jotka ei näistä asioista halua mitään ymmärtää. Tsemppiä sulle lääkäri 2 lue näitä kirjoituksiani ja yritä jotain painaa paksuun kalloosi myös, että voit pelastaa ainakin homepäiväkodeissa ja homekouluissa terveytensä menettäneitä lapsia.

      • Lääkäri2

        Sillä ei ole väliä mikä home sen astman aiheuttaa. Astman toteamiseen on selvät kriteerit olemassa. Käypä hoito -suosituksen mukaan hoito aloitetaan heti vaikka aiheuttaja ei olisikaan selvillä.

    • Samitsare

      Home- ja kemikaalioireet ovat itse asiassa myrkytysoireita.

      • Myrkyllisiä.cocktaileja

        Cocktaileja joissa myrkyllisyyttä. Tutkikaa oikeita asioita, myrkkyjä ja myrkytyksiä.

        Ainoa oikea lääke sisäilman myrkyllisyydelle oireilevilla on "kytkintä" ja heti jos oven sisäpuolella oireita ja vakavia tulehdus-sairauksia ja oven ulkopuolella helpottaa. Onko tuo nyt niin helvetin vaikeeta. Jos terveuys ei ole se ensimmäinen juttunne, niin siitä vaan uskokaa paskanjauhajia jatkossakin.
        http://areena.yle.fi/1-3738319

    • manit-loppu-hei.lissää

      Melekosta touhua. Voihan pirskatti.

      Kansainvälisen sisäilmastotutkijoiden järjestön elämäntyöpalkinnon saanut Aino Nevalainen sanoo nykyisen mikrobialtistuksen tutkimuksen tuhlaavan voimavaroja, kun samoja asioita selvitetään yhä uudelleen. [http://www.sisailmauutiset.fi/?p=4285]

    • Käyrähoito

      Jollakin on aina se ikävä velvollisuus ilmoittaa, että ei ole rahaa. On se sitten vaikka Käypä hoito-suosituksen muodossa. Nykyisestä suosituksesta välittyy hyvin selkeästi terveydenhuollon ja tutkimuslaitosten asenne sisäilmasairauksia kohtaan mikä on tunnettu jo pitkään.

      Ei sisäilmasairauksia tulla koskaan myöntämään Suomessa sillä sisäilmaongelmaisia rakennuksia on niin paljon ja niistä suurin osa julkisia. Ei kannata odottaakaan sitä. Rahaa ei yksinkertaisesti ole niiden korjaamiseen tai korvaamiseen muuta kuin pikkuhiljaa kymmenien vuosien aikana kun rakennusten elinkaari päättyy. Lisäksi, hoitokeinoja ei useimmille sisäilmaoireiluille ole. Siksi ainoa keino on välttää altistumista.

      Niinpä työssä sairastuneilla jää ainoaksi vaihtoehdoksi lähteä työpaikasta pois jos työnantaja ei hoida asioita ja jos työpaikalla ei ole tarpeeksi yhteishenkeä ja rohkeita ihmisiä asioita viemään eteenpäin. Lisäksi, on aina niitä, jotka sanovat, että ei sisäilmaongelmat aiheuta mitään, koska he eivät itse tunne oireilua. Eivät välitä, koska asia ei vaikuta koskevan heitä.

      Ihmisiä kierrätetään niin kauan, että löytyy niitä, jotka ei näennäisesti sairastu (toksiinien ym. kemikaalien vaikutusta esim. aivoihin on itsellä vaikea huomata). Astmaahan on vain n. 10%:lla. Sitten on tätä oireilua, jota ei ymmärretä, ei haluta ymmärtää eikä riittävästi tutkitakaan. Ei haluta tietää. Ei haluta uskoa. Aina löytyy uusia työntekijöitä. Astmaatikot ja muut sairastuneet ovat korvattavissa. Työntekijät vaiennetaan uhkaamalla. Tämä on todellisuutta eikä se muutu miksikään lähiaikoina.

      Suomessa sisäilmatutkimuksen kehittäminen on kokenut takapakkia viime vuosina samaan aikaan kun on vallinnut taloudellinen lama. Nämä asiat kulkevat valitettavasti käsi kädessä.

      • Lääkäri2

        Juurihan on tehty iso yhteenveto viimeisen vuosikymmenen sisäilman ja homeiden tutkimuksista ja seminaareista yms. ja todettu loppujen lopuksi yhteisenä konsensuksena että mitään erityistä homesairautta ei ole olemassa ja lääkäri voi lievittää oireita joita jotkut saavat ja suositella että rakennus korjataan joka tapauksessa. Tutkimuksissa on siis saavutettu lopulta konkreettiset tulokset ja ohjeet.

      • sahan.sitä.lässyttää

        Tässä vastine "siedättäjille".
        http://homepakolaiset.fi/ratkaisuja-sisailmasairaille/kaypahoito/

        "Siedätys" ja pakottaminen henngittämään myrkyllistä sisäilmaa on tietoista ja tahallista terveyden vaarantamista. Pahimmassa tapauksessahan se voi olla jopa tahallista terveyden tuhoamistakin.

        "Iso yhteenveto" missä ei mukana ollut yhtään perusteellisesti sisäilman myrkyllisyyteen perehtynyttä osaajaa. Ainoastaan astman, kosteusvaurion ja homeen pulmia tunnistavia henkilöitä. Heistä kukaan ei edes pysty todistamaan syy-yhteyttä sairaan rakennuksen myrkyllisen sisäilman ja sisäilmasta myrkyttyneen ihmisen välistä astmaa. Jos joku sen pystyy toteen näyttämään, niin kertokaahan se meille, kuka ja miten? Lääkäri 2 selvitä tämä epäkohta ensimmäisenä.

      • lättyviikari26

        "Astma ei ole psyykkinen sairaus"! Miksihän? No siksi, että lääkäreiden kakaroitakin sairastaa astmaa!

        " Ilmanvaihto on kuitenkin kaikkien sisäilmaongelmien äiti, eivätkä suinkaan homeongelmat."! Miksihän näin? No siksi, että lääkäreiden kämppiä, "salkkuja" ja kesäpaikkojakin on homeessa!

        Heh heh, voi teitä suuria raukkoja viisauksissanne.

      • kadumus
        Lääkäri2 kirjoitti:

        Juurihan on tehty iso yhteenveto viimeisen vuosikymmenen sisäilman ja homeiden tutkimuksista ja seminaareista yms. ja todettu loppujen lopuksi yhteisenä konsensuksena että mitään erityistä homesairautta ei ole olemassa ja lääkäri voi lievittää oireita joita jotkut saavat ja suositella että rakennus korjataan joka tapauksessa. Tutkimuksissa on siis saavutettu lopulta konkreettiset tulokset ja ohjeet.

        Lievitä lääkäri2 mun oireita.

        Niitä tulee jostain muusta kuin homeesta.
        Nyt syksyllä, ja keväällä myös. Olen allerginen koivulle, mutta ei siitä johtu.

        Voin erittäin pahoin hometalossa, erittäin pahoin hajuissa ja savussa ja pakokaasussa.

        Lääkäri2 olet luvannut lievittää mun oireita, auta. Haluan olla töissä.
        Olen ketjusta kadottanut alkuperäisen jutun.

        Olen niin pahasti sairas. Minulle nousee kuume, noin 37.5 ja kaikki paikat särkee, jopa hiuspohjan lihakset. Sairastun jostain toksiinijutusta, en homeesta, tai ainakaan suoranaisesti. Minun oireeni ovat kuten ODTS.

        Olen itsekin lääkäri, mutta en ikinä ymmärtänyt, että kaikki Suomessa on näin huonosti. Kadun ammatinvalintaani.

      • "kadumus
        3.10.2016 21:41

        Lääkäri2 kirjoitti:
        Juurihan on tehty iso yhteenveto viimeisen vuosikymmenen sisäilman ja homeiden tutkimuksista ja seminaareista yms. ja todettu loppujen lopuksi yhteisenä konsensuksena että mitään erityistä homesairautta ei ole olemassa ja lääkäri voi lievittää oireita joita jotkut saavat ja suositella että rakennus korjataan joka tapauksessa. Tutkimuksissa on siis saavutettu lopulta konkreettiset tulokset ja ohjeet. --

        Lievitä lääkäri2 mun oireita.

        Niitä tulee jostain muusta kuin homeesta.
        Nyt syksyllä, ja keväällä myös. Olen allerginen koivulle, mutta ei siitä johtu.

        Voin erittäin pahoin hometalossa, erittäin pahoin hajuissa ja savussa ja pakokaasussa.

        Lääkäri2 olet luvannut lievittää mun oireita, auta. Haluan olla töissä.
        Olen ketjusta kadottanut alkuperäisen jutun.

        Olen niin pahasti sairas. Minulle nousee kuume, noin 37.5 ja kaikki paikat särkee, jopa hiuspohjan lihakset. Sairastun jostain toksiinijutusta, en homeesta, tai ainakaan suoranaisesti. Minun oireeni ovat kuten ODTS.

        Olen itsekin lääkäri, mutta en ikinä ymmärtänyt, että kaikki Suomessa on näin huonosti. Kadun ammatinvalintaani."

        - Voi, voi, kun joka ammattiryhmässä hyvät tyypit ovat alakynnessä, mutta juuri näiden pitäisi puskea tiensä kärkeen ja laittaa sen jälkeen tuulemaan!

        Tuntematon tekijä voi olla vaikka sieni-infektio, jota Suomessa ei tietty ole, ks. http://www.sanasinko.net/viewtopic.php?t=932

        - Peukkuplussaa sulle :)

    • Käyrähoito

      Niin. Ei ole yhtä yhtenäistä homesairautta. Sehän on totta. Tässä käypä hoito-suosituksessa vain astma liitetään kosteus- ja homevaurioihin, vaikka huono sisäilma aiheuttaa useita erilaisia oireita ja sairauksia. Kaikesta muusta sanotaan, että "ei ole riittäviä todisteita, ei ole riittävää näyttöä, merkitys on vähäinen tms." Kaikki se tutkimus mikä ei ole tehty teellä alkavissa organisaatioissa on epäluotettavaa ja riittämätöntä.

      On varsin hyvin tunnettu julkinen salaisuus, että suurin osa julkisista sisäilma-asioita tutkivista laitoksista ja sairaaloista kärsii itse jatkuvista sisäilmaongelmista. Ei saada hoidettua edes omaa pesää. Ihmiset sairastuu, mutta ei sen väliä. Kun ei ole rahaa korjata.

    • myrkylliset-aineet-veks

      Kaikki homeentappomyrkyt ja hyönteismyrkyt käyttökieltoon ja helvetin nopeasti.
      Näiden mukana pois käytöstä kaikki homemyrkyt mitkä terveytemme tuhoaa. http://yle.fi/uutiset/3-9199299

    • VauhtiaMuuttoon

      On selvää, että epäterveellisiä rakennuksia on ja ns. asiantuntijat eivät pysty niiden myrkkyjä selvittämään, eivät myöskään tekemään diagnoosia. Sairaan rakennuksen aiheuttamat vaivat kun eivät sovi millekään diagnoosinumerolle.
      Homesairautta ei siis voida kirjoittaa olevan. On vain suuri lukumäärä "oireita" ja hoito on kuin puoskarointia koska tutkimus ei ole edennyt.

    • VauhtiaMuuttoon
    • asuojuoksu
    • toksiinionmyrkky

      Tästä olen täysin samaa mieltä:

      "Pitkäranta mainitsee myös Indoor Air -lehdessä julkaistavan katsausartikkelin, jossa osoitetaan aistinvaraisten havaintojen vahva korrelaatio sisäilmaoireiden kanssa." http://www.rakennuslehti.fi/2016/09/homeongelma-ei-ole-vain-suomalainen-ilmio/

      Eli jos oven sisäpuolella vakavia oireita ja ja ulkopuolella hellittää, niin nosta kytkintä ja usko oman roppasi tuntemuksiin sekä omiin aistinvaraisiin havaintoihisi.

      Älä luota tippaakaan terveystarkastajien vaistonvaraisiin jutttuihin eikä turhiin "seinärääpäisyihin" millä hän saattavat harhauttaa itseään sekä homesairaita etsiessään seiniltä hometta, kuten meillä yksi terveydensuojelupäällikkö teki. Niitä homerääpäisyjä ei noteerannut ESAVI:n ylitarkastaja eikä kukaan siitä ylöspäin vaikka terveystarkastaja reppana niin kovasti yritti tosissaan löytää hometta ja sieniä homeasuntomme seiniltä.

      Kaikki turhat näytteidenottamiset voi lopettaa kuten turhat mitään sanomattomat sisäilmamittaukset keräimillä ja erilaisilla pöntöillä, VOCkipaskanäytteiden otot, turhat toksiininäytteiden ottamiset mitä ei ole edes validoitu Asumisterveysopasta vasten. Petolliset otsonointien ja homedesifiointien jälkeiset materiaalinäytteiden ottamiset unohtakaa täysin. Hölynpölykeräykset lasilevyille ja "kenkälaatikoihin." Nämä nyt aluksi unohtakaa.

      Lääkäreiltä ei näköjään jatkossa enää paljoa apua tule joten vain nopeat omat ratkaisut ovat pelastuksesi.

      Jos oireita oven sisällä ja vakavia tulehdus-sairauksia, niin heti kytkintä, äläkä raahaa mukana mitään kamoja mitkä oireita aiheuttaa.

      Lääkäri joka 1991 paikkeilla hoiti keukoveritulppani jälkijuttuja on sitten myöhemmin kirjoittanut eräässä lehdessä mielipiteensä homesairaukisiin liittyen ja sanoo siinä jutussaan mm. jotenkin näin "Kun potilas hakeutuu lääkärin luokse apua hakemaan ollaan jo pahasti myöhässä." Joten suosittelen jokaista sisäilman myrkyllisyydelle oireilevaa tekemään itse nopeita ratkaisuja eikä luottamaan homepaskan jauhajien ja homekusettajien vääristelyjä. Tsemppiä.

    • Pakostimuuttanut

      Ei ole myrkkysairauttakaan. Silti myrkkyjen vaikutukset tunnustetaan.

      Omat toimet todellakin ovat ensiarvoisen tärkeät. Vaikka työpaikka menisi loppuiäksi, on sekin parempi kuin sairastua parantumattomaksi, esim. herkistymällä ja sitten ei löytyisi asunnoksi kuin ulkoilma.

    • toksiinionmyrkky

      "Ei ole myrkkyrairauttakaan." Olet oikeassa ei olekaan, mutta on myrkytys joka tuli erilaisten myrkkyjen yhteisvaikutuksesta Cocktailista missä oli sisäilma saastunut VOC 2-etyyliheksanoli, Aspergillus Versicolor, Penicillium, Chaetomium toksiineita=myrkky tuottavista homeista, Germasert Super homeentappoaineesta = myrkky ja MCF PHMG homeentappoaineesta = myrkky näiden jäämistä koostunut myrkyllinen cocktail. Lopuksi vielä tekivät petollisen aivan turha otsonoinnin.

      Siis kyseessä oli myrkytys ja sen seurauksena tuli ensin verta keuhkoista ja poskionteloista ja sitten vielä suolistosta perseestä. Ei ollut homesairaus vaan oli ympäristömyrkkyjen yhteisvaikutusten aiheuttama myrkytys mikä meinasi johtaa kuolemaan siinä sisäilmaltaan myrkyllisessä asunnossa. Jos olisin jäänyt lisää kuuntelemaan vittumaisen isännöitsijän valehtelua ja epäopätevän terveysmiehen ja sähäälääjien lässytyksiä, niin noutaja olis tullu veli hyvä. Että oma ja vaimon päätös nostaa kytkintä ratkaisi loppujen lopuksi aika paljon siinä vaiheessa kun verta pukkasi melkein jokaisesta reijästä.

      • Murheeks.Menee

        Homepakolaisten sivuilta lainaus "Rajattu tulokulma

        Tulokulma on rajattu homeisiin. Siksi suosituksessa ei päästä käsiksi siihen, miksi massat sairastuvat ja miten tilannetta voidaan todentaa ja ratkoa. Nyt sisäilmaongelmat ovat homeiden, niiden tuottamien toksiinien ja lukuisten eri rakennusmateriaaleissa käytettyjen, terveydelle haitallisiksi todennettujen aineiden sekoituksia. Vain harvoissa kohteissa, kuten vanhoissa hirsitalossa, kyse on pelkistä ”perinteisistä” homeongelmista.

        Lääkärille ei anneta kuitenkaan suosituksessa välineitä hahmottaa, millaisissa kohteissa ja tilanteissa tätä suositusta voidaan soveltaa, eli miten tunnistaa kohde, jossa kyse on vain kosteus- ja homevauriosta.

        Tuntuu rajoittuneelta näkökulmalta, että hetkellä, jolloin tarvittaisiin ratkaisuja merkittävään kansanterveydelliseen ja -taloudelliseen ongelmaan, julkaistaan ongelman poissulkeva ja ratkaisuja ehkäisevä suositus.

        Suosituksessa sisäilmaperäiseksi sairaudeksi kyetään myöntämään astma. Muut sisäilmassa tänä päivänä relevantit tekijät, kuten rakennusmateriaalien sisältämät lukemattomat kemikaalit (esim. muovimattojen ftalaatit, eristemateriaalien palonestoaineet, märän betonin päältä haihtuvat liimapäästöt) jätetään huomioimatta. Niin myös kaikki niihin liittyvät monisyiset elinvasteet, oireet ja sairaudet eivät mahdu suosituksen piiriin."

        Lääkäriseura näpertelee kopeita ja sokeita suosituksiaan. Koettaisi tehdä oikeaa tiedettä. Vanha tietämättömyyden merkki on jankuttaa yksityiskohdasta, kun kapasiteetti ei riitä laajempaan näkemykseen.

      • Lääkäri2

        Onhan niitä kemikaaleja, mutta eivät ne loputtomiin haihdu sisäilmaan. Eivätkä aiheuta mitään selvää spesifiä sairautta vaan vain oireita kuten päänsärkyä. Uudessa talossa ilmanvaihtoa suositellaankin pitämään alkuun kovemmalla teholla esim. ensimmäisen vuoden ajan ja ilmanvaihtokanavien puhdistus aikaistetusti ensimmäisen kerran n. 5v. kohdalla ja sitten jatkossa 10v. välein. Tosin itselläni kerran puhdistettu juuri kun talo oli n. 5v. vanha, sen jälkeen näyttää pysyneen hyvin puhtaana kanavat, ei siellä näy edes pölyä, ilmanvaihtokoneen tehokas suodatus näyttää toimivan hyvin. Rakennusaikana pölyjä pääseekin enemmän kanaviin ilmeisesti, ainakin jos kone on päällä rakennusaikana jo kun sahataan, hiotaan yms. Uudesta huonekalustakin irtoaa kemikaaleja ja hajuja sisäilmaan, esim. uudesta maalista tai uudesta kankaasta. Ei niistä kuitenkaan kukaan sairastu, oireita voi tulla jollekin herkälle toki. Esim. uuden sohvan kankaissa voi olla asetaldehydiä. Luokan I myrkky. Silti kukaan ei kuole tai pysyvästi sairastu jos ostaa uuden sohvan.

      • käypäläisten.hoitoa

        Ei ehkä sairastu, mutta kun on kerran menettänyt terveytensä homepaskoille ja saanut siinä rytäkässä kylkiäisinä vielä monikemikaaliyliherkkyyden, niin monenlaista oireilua voi tapahtua pienistäkin myrkyllisistä kemikaalihöyryista ja kaasuista.

        Nämä mun verentulot sisuksista johtuu neljän homepaska asunnossa saadun tulehduskierteen vuoksi. Yhtenä pahana aiheuttajana tulehduksiin on aivan turhat homeentappoaineet Germasert Super ja MCF PGMG koska nuitten myrkytysten jälkeen helvetin kovia oireita ja MCF PHMG:n jälkeen keuhkoista verta ja poskionteloista myös, eikä kyse ollut siitä astmasta kuten testeissä totesivat (pakkasen puolella) eli perseelleen meni siinä lääkäreiden kova yritys tehdä minusta astmasairas!

        Homesairailla joilla on mirobitoksiinivaurioisessa rakennuksessa saatu myrkytys, niin "hiljainen tulehdus" on päällä vielä pitkään senkin jälkeen kun pääsevät puhtaisiin asuntoihin / rakennuksiin. Ei Home ja sisäilman myrkyllisyydestä noin vain sormia napsauttamalla parane kertaheitolla.

        Luehan tarkoin Lääkäri 2 seuraava!
        Ilmastointilaitteiden suodattimissa on "myrkkyä" jo uusissa suodattimissa pakasta vedetyissä sen on professori Mirja Salkinoja-Salonen ja joku toinenkin tutkinut ja todennut. Joten henkilö joka on terveytensä homeille ja myrkyille menettänyt voi oireilla jo senkin vuoksi vaikka uudessa puhtaassa asunnossa.

        M S-S ei ole kuitenkaan tutkinut isoja kerrostalojen katoilla olevia suodattimia vaan pienempiä ilmastointilaitteen suodattimia (uusia) koska se on kustannuskysymys mihin pitäisi hoitaa rahoitus kuntoon.

        Tässä vastaus professorilta kun kyselin mitä mieltä on ilmastointikoneiden suodattimista kun välillä tähän uuteen puhtaaseen asuntoomme tulee pahaa hajua ilmastointikanavista ja haju on kuin "märän pahvin haju" ja kostealla ilmalla eritoten oireita vieläkin esiintyy. Verta ei tule enää edes persiistä joten voiton puolella Lääkäri 2 ollaan.

        Tuossa professorin antama vastaus minulle:

        1. Vastauksena kysymykseesi IV laitteiden suodattimista:

        Tästä asiasta on tuloksia mainittu seuraavassa julkaisussa:
        "Andersson M., Aattela E., Mikkola R., Atosuo J., Lilius E.-M., Suominen E., Lehtinen S., Viljanen M., Salkinoja-Salonen M. 2016. Uusia sisäilman tutkimusmenetelmiä. Julkaistu kirjassa: Sisäilmayhdistys raportti SIY 34 (toimittaneet: Jorma Säteri & Mervi Ahola), sivut . 295-300, SIY Sisäilmatieto Oy, Espoo.

        2. Liitetiedostona on k.o. julkaisu. Siinä sanotaan että "tuloilman suodattimen ominaistoksisuus oli pienempi kuin poistoilman suodattimen", mutta se lause, jolla selitettiin, että pieni ominaistoksisuuden LUKUARVO tarkoittaa suurempaa haitallisuutta (= pienemmällä annoksella tulee toksinen vaikutus) on jotenkin jätetty (toimittajienko toimesta?) pois, joten lauseen voi siltä osin väärinymmärtää. Mittaustulos siis osoitti että tuloilman suodattimesta tehdyn uutteen pienempi annos oli myrkyllinen kuin poistoilman suodattimesta tehdystä uutteesta tarvittiin samaan myrkyllisyyteen isompi annos."

        Lääkäri 2. Elikä, älähän ensimmäiseksi ole työntämässä homerakennuksesta vastaanotollesi vääntyville sairaille astmapiippua ja yritä vielä ymmärtää sekin miksi näin et voi ensimmäiseksi toimia, vaikka mitä tuohon sanoisikin käypähoitovihkosi!

    • Itkut

      Alkaa kestävyysvaje tuntua http://www.hs.fi/talous/a1475215313096

      Rakennusbuumista kohistaan. Mutta miten on tilaaja määritellyt rakennustavat ja lopputuloksen kunnollisuuden esim. Terveellisyyden suhteen? Ei juuri mitenkään! Ei sitä määrittelyä tilaajat osaa eikä ole rohkeutta hankkia osaamista.

      Lauma sijoittajia on rakentamisessa mukana, lyhytnäköinen voitto pääasiana. Korjattavaa tulee riittämään.

    • Käyrähoito

      Toivottavasti tämä Lääkäri2 ei ole oikeasti lääkäri. Niin hukassa on ihmisten oireilujen todellisuudesta ja inhimillisyydestä yleensä. Sääliksi käy niitä, jotka joutuvat tämän vastaanotolle. Tyypillinen omaan napaan tuijottava ihminen. Jos ei itse oireile tai ole oireillut homerakennuksessa niin ei muutkaan voi niin tehdä tai oireet on keksittyjä/kuviteltuja.
      Ei ne astmaatikotkaan saa oikeutta näissä asioissa. Pitää olla todettuna oireilu PEF-mittauksin työpaikalla, pitää olla todettu mikrobivaurio rakennuksessa ja pitää olla vielä ilmayhteys mikrobivauriosta sisäilmaan. Eli... niin monta keinoa työnantajalla välttyä seurauksilta.

      • Ei.syy-yhteyttä

        Niin tuohon 4 kohtaan se viimeistään tökkää lakituvassa jos alat oikeutettuja kovia vahinkonkorvauksia vaatimaan terveytesi tuhoutumisesta kosteusvaurio rakennuksessa saadun "kosteusvaurioastman" vuoksi. Tuostakaan asiantuntijaporukasta varmuudella ei pysty kukaan toteen näyttämään syy-yhteyttä kosteusvauriorakennuksen ja astman välillä kun homerakennuksessa on myrkyllistä sisäilmaa mikä terveytemme tuhoaa.
        Pystyykö kukaan edes kertomaan varmuudella sitä mikä toksiineita tuottava home sen "kosteusvaurioastman" aiheuttaa. Lääkärit ne kuitenkin astmalääkkeitä määräilee "kosteusvaurioastmaankin". Vaikka eivät älyä edes mikä cocktail = myrkkyjen yhteisvaikutus kosteusvauriorakennuksessa ja homevauriorakennuksessa sekä mikrobitoksiinivaurioisessa rakennuksessa terveyden tuhoaa.

        Sopimus - Kosteusvaurioastman
        toteaminen ammattitaudiksi

        Työryhmä:
        Heikki Savolainen , puh.joht STM
        Tari Haahtela HYKS, Iho- ja Allergiasairaala
        Jaakko Hannula STM
        Kari Haring SAK
        Kaj Husman TTL
        Kirsi Karvala TTL
        Kari Kaukinen EK
        Irmeli Lindström TTL
        Henrik Nordman TTL
        Hille Suojalehto TTL
        Ilkka Torstila Tapaturma-asioiden korvaus-ltk, Tapiola
        Elina Toskala-Hannikainen TTL
        Riitta Työläjärvi STTK

        Sopimuksen sisältö
        I. Kosteusvaurioastman toteaminen ammattitaudiksi
        A. Diagnoosi tehty erikoissairaanhoidossa
        B. Diagnoosi täyttää seuraavat kriteerit:

        1. Merkittävän altistumisen osoittaminen
        2. Sairaushistoria
        3. Astman osoittaminen
        4. Syy-yhteyden osoittaminen
        5. Muuta huomioon otettavaa

        II.
        Kosteusvaurioastman asiantuntijaryhmä.
        http://www.epshp.fi/files/2008/Kosteusvaurio-esitys-Hille-Suojalehto.pdf

    • 19625678944
    • Käyrähoito

      On alkanut tuntua siltä, että lääkäreillä tässä on ongelmia. Onko perusterveydenhuollossa riittävää osaamista potilaiden tilanteen arviointiin ja erikoissairaanhoitoon ohjaamiseen? Onko niin, että astmapotilaat ohjataan erikoissairaanhoitoon ja muita sitten kuunnellaan aktiivisesti pää kallellaan? Lääkäri kuvittelee sitten edelleen mielessään, että potilas kuvittelee oireensa. Olisiko lääkärit psyykkisen hoidon tarpeessa tämän ongelman edessä? Kun on mennyt luottamus ihmiseen ja hänen kokemiin oireisiin? Kun on alkanut tuntua siltä, että kaikilla sisäilmapotilailla on psyykkisiä ongelmia? Pitäisikö lääkärit ohjata ammattiavun luokse selvittämään mistä tällainen epäluottamus johtuu?

      • lääkäri2-lueppa-tämä

        Lääkäri 2 tämä sulle!

        https://scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net/v/t1.0-9/14523192_10153703409877127_4335649699054285786_n.jpg?oh=9cf9a674c0f4326af05d369b15d9f94f&oe=58A6C9E1

        Siinäpä se pelastukoon ken voi. Ainoa "lääke" heti pois tiloista missä pahoja oireita ja tulehduskierre. Jos vuokralla tai aso asunto, niin se on helppoa "Lähdet vai pois ja niin..."

        Voit jättää vittumaiset isännöitsijät ja välinpitämättömät terveysmiehet raapimaan kaljuaan. No jos oma asunto, niin menee vaikeammaksi. Tai jos yksin oireilet työpaikalla, niin sekin.

        No tulevaisuudessa ei tarvitse sitten yksin oireilla eikä sairastella homerakennuksissa missä on myrkyllistä sisäilmaa jos lääkärikunta ei herää korjaamaan vakavaa munaustaan (lue tuo juttu ylhäältä).
        Ei kaikki lääkärit ole vastuuntunnottomia.

        Kääypähoito on tosiaa tämän maan isoin valhe pitkiin aikoihin, mutta se "kosteusvaurioastma" se vasta valehtelua onkin. Kosteusvaurio ei aiheuta yhtään mitään terveydellistä ongelmaa. Sensijaan kun myrkylliset rakennusmateriaalit homehtuvat ja alkaa mikrobien taistelu elintilasta missä ahtaassa tilassa ilman kunnon tuuletusta pohjoismaissa talvikuukausina on myös ihmisiä, niin sisäilman myrkyille sairastuu kyllä.
        Se sairaus ei ole "kosteusvaurioastma" vaan myrkytys.

        Kukaan tässä maassa ei pysty toteen näyttämään syy-yhteyttä sisäilman myrkyllisyyden ja astman välillä. Näin se vaan menee. Ei edes yksikään sisäilmasirkuksessa pyörivä asiantuntija. Eikä lääkärit senkään vertaa.

      • purtavaa.maanantaille
        lääkäri2-lueppa-tämä kirjoitti:

        Lue tämäkin Lääkäri 2.

        "Nyt se sitten on VAHVISTETTU useammistakin - mitä luotettavimmista lähteistä, että kosteusvaurioaltistukset eivät aiheuta astmaa! Ei tuoreista Käypä hoito -suosituksista huolimatta, eikä ammattitautilainsäädännöstämme huolimatta. Kosteusvauriot aiheuttavat "homeastmaa"...mikä siis ei ole lainkaan astmaa, vaan se on allerginen alveoliitti, mistä on useampiakin nimityksiä, kuten Th17 T lymfosyyttien aiheuttama intersitieelipneumoniitti, minkä pääoire ei ole keuhkoputkien supistelu. (Oireet ovat hämäävästi usein kovasti "astman" kaltaiset. Oirekirjo on varsin laaja. Tyypillisiä liitännäissairauksia ovat mm. MCS ja useat eri autoimuunisairaudet.)

        Kiitos Tamara Tuuminen, Pekka Nikkola ja Hilkka Nivukoski!!!

        TUOREET Käypä hoito -suositukset perustuvat MEGA-LUOKAN VALHEESEEN!!

        TERVETULOA JOUKOITTAIN KUULEMAAN ASIASTA TARKEMMIN!!
        SISÄILMASIEDÄTYKSELLÄ SAIRASTUNEET - KUTSUU TEIDÄT YSTÄVÄLLISESTI Turun XXXIII lääketiedepäivien yhteyteen järjestettävään mielenilmaustapahtumaan:

        2.11.2016 klo 17:00 alkaen
        LOGOMO, Köydenpunojankatu 14, 20100 Turku
        Kutsuvieraslistallamme on ministereitä, kansanedustajia ja lääkäreitä.
        Asia vahvistuu myös tästä, sivu 22/68, olkaa hyvät:

        https://www.theseus.fi/…/87…/Taipalus_Kirsi_Ylisalo_Anu.pdf…

      • purtavaaLääkäri2
        lääkäri2-lueppa-tämä kirjoitti:

        Lääkäri 2 tämä sulle!

        https://scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net/v/t1.0-9/14523192_10153703409877127_4335649699054285786_n.jpg?oh=9cf9a674c0f4326af05d369b15d9f94f&oe=58A6C9E1

        Siinäpä se pelastukoon ken voi. Ainoa "lääke" heti pois tiloista missä pahoja oireita ja tulehduskierre. Jos vuokralla tai aso asunto, niin se on helppoa "Lähdet vai pois ja niin..."

        Voit jättää vittumaiset isännöitsijät ja välinpitämättömät terveysmiehet raapimaan kaljuaan. No jos oma asunto, niin menee vaikeammaksi. Tai jos yksin oireilet työpaikalla, niin sekin.

        No tulevaisuudessa ei tarvitse sitten yksin oireilla eikä sairastella homerakennuksissa missä on myrkyllistä sisäilmaa jos lääkärikunta ei herää korjaamaan vakavaa munaustaan (lue tuo juttu ylhäältä).
        Ei kaikki lääkärit ole vastuuntunnottomia.

        Kääypähoito on tosiaa tämän maan isoin valhe pitkiin aikoihin, mutta se "kosteusvaurioastma" se vasta valehtelua onkin. Kosteusvaurio ei aiheuta yhtään mitään terveydellistä ongelmaa. Sensijaan kun myrkylliset rakennusmateriaalit homehtuvat ja alkaa mikrobien taistelu elintilasta missä ahtaassa tilassa ilman kunnon tuuletusta pohjoismaissa talvikuukausina on myös ihmisiä, niin sisäilman myrkyille sairastuu kyllä.
        Se sairaus ei ole "kosteusvaurioastma" vaan myrkytys.

        Kukaan tässä maassa ei pysty toteen näyttämään syy-yhteyttä sisäilman myrkyllisyyden ja astman välillä. Näin se vaan menee. Ei edes yksikään sisäilmasirkuksessa pyörivä asiantuntija. Eikä lääkärit senkään vertaa.

        Linkkiä pukkaa lääkäri2 opiksi ja ojennukseksi sulle. Erityisesti.
        http://www.hs.fi/mielipide/a1475373911205?jako=612f1cc594bec5f2e36798befb8781d0&ref=fb-share

      • Homesairauttaeiole

        Kun näin hyvin homeita ja altistuksia tutkitaan sekä ohjeistetaan, niin kyllä saadaan kansalaisia lisää niihin muutenkin pitkiin potilasjonoihin. Ruuhkat terv. arvauskeskuksissa vain pahenevat.
        Mutta sehän tietää, että bisnes ja pillerikauppa kukoistavat!

      • en.jonota.heti.pois.vaan
        Homesairauttaeiole kirjoitti:

        Kun näin hyvin homeita ja altistuksia tutkitaan sekä ohjeistetaan, niin kyllä saadaan kansalaisia lisää niihin muutenkin pitkiin potilasjonoihin. Ruuhkat terv. arvauskeskuksissa vain pahenevat.
        Mutta sehän tietää, että bisnes ja pillerikauppa kukoistavat!

        Hollolan terveyskeksuksessa oli todella asiansa osaava lääkäri.
        28.12.2009 kun olin hänen vastaanotollaan. Erittäin pätevä naislääkäri sanoi "Homesairaus heti pois kotoa onko paikkaa mihin mennä?" Kirjoitti lausuntoonsa, että "Asunto pitää puolueettomasti tutkia."

        Homekusettajat eivät tutkineet asuntoa kuitenkaan puolueettomasti, ensin myrkytyksiä ja vasta sen jälkeen materiaalinäytteitä ja sisäilmanäyte ja tulokset meitä vastaan. prkle. Näitä petoksia suojelee vielä jopa Korkein hallinto-oikeuskin. Neljä peräkkäistä homeasuntoa, mistä kaikista löytyi jotain cocktaileina. Hometta, runsasta bakteerinkasvua, VOCkipaskaa ja toksiineita tuottavia homeita ja myrkkyjä. Desinfiointiaineiden MCF PHMG myrkyllisiä jäämiäkin jättivät yhteen asuntoon sähälääjät. Jätkät lähti myrkyt jäi.

        Olen kantapään kautta oppinut sen, että kuuntele roppasi ääntä ja toimi helvetin nopeaa. Ainoa lääke home- ja mikrobitoksiinivauriorakennuksen myrkyille sairastuessa on "Heti pois kotoa tai niistä tiloista missä vakavia oireita ja tulehduskierre." Tämän ohjeen voin puhtaalla omallatunnolla jättää perinnöksi omillekakaroille ja heidän lapsilleen. Ja tottakain myös vain omaa etuaan ajattelevien herrojen penikoille myös.

      • Lääkäri2
        purtavaaLääkäri2 kirjoitti:

        Linkkiä pukkaa lääkäri2 opiksi ja ojennukseksi sulle. Erityisesti.
        http://www.hs.fi/mielipide/a1475373911205?jako=612f1cc594bec5f2e36798befb8781d0&ref=fb-share

        Tuossa on nyt se, että yksittäisen henkilön henkilökohtainen kokemus ei riitä näytöksi että homeista sairastuisi sen kummemmin, yhtä hyvin voi joku joka ei oireita homeista saa sanoa että ei homeet mitään aiheuta. Asiaa pitää tutkia laajoilla ihmismäärillä ja sokkoutetusti ja vetää tutkimuspäätöksiä yhteen. Tutkimuksissa kun homeiden toksiinit ovat aiheuttaneet vain soluviljelmissä jotain, ihmisessä ei ole mitattavia tai havaittavia muutoksia tapahtunut. Toksiinien määrä ilmassa on kuitenkin niin vähäinen, vain hajuna havaittava. Eri asia on jos homeremonttia tehdään ja vedetään remonttipölyä kunnolla henkeen ilman suojaimia, siitä voi joku saada allergisen alveoliitin jopa eli sama tauti kuin maanviljelijöiden homepölykeuhko. Ihmisen immuunijärjestelmä hoitaa myrkkyjen vaikutukset ilman ongelmia jos määrä on vähäinen. Homepölykeuhkossakin on kyse allergisesta reaktiosta, ei myrkkyvaikutuksesta.

      • Lääkäri2
        lääkäri2-lueppa-tämä kirjoitti:

        Lääkäri 2 tämä sulle!

        https://scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net/v/t1.0-9/14523192_10153703409877127_4335649699054285786_n.jpg?oh=9cf9a674c0f4326af05d369b15d9f94f&oe=58A6C9E1

        Siinäpä se pelastukoon ken voi. Ainoa "lääke" heti pois tiloista missä pahoja oireita ja tulehduskierre. Jos vuokralla tai aso asunto, niin se on helppoa "Lähdet vai pois ja niin..."

        Voit jättää vittumaiset isännöitsijät ja välinpitämättömät terveysmiehet raapimaan kaljuaan. No jos oma asunto, niin menee vaikeammaksi. Tai jos yksin oireilet työpaikalla, niin sekin.

        No tulevaisuudessa ei tarvitse sitten yksin oireilla eikä sairastella homerakennuksissa missä on myrkyllistä sisäilmaa jos lääkärikunta ei herää korjaamaan vakavaa munaustaan (lue tuo juttu ylhäältä).
        Ei kaikki lääkärit ole vastuuntunnottomia.

        Kääypähoito on tosiaa tämän maan isoin valhe pitkiin aikoihin, mutta se "kosteusvaurioastma" se vasta valehtelua onkin. Kosteusvaurio ei aiheuta yhtään mitään terveydellistä ongelmaa. Sensijaan kun myrkylliset rakennusmateriaalit homehtuvat ja alkaa mikrobien taistelu elintilasta missä ahtaassa tilassa ilman kunnon tuuletusta pohjoismaissa talvikuukausina on myös ihmisiä, niin sisäilman myrkyille sairastuu kyllä.
        Se sairaus ei ole "kosteusvaurioastma" vaan myrkytys.

        Kukaan tässä maassa ei pysty toteen näyttämään syy-yhteyttä sisäilman myrkyllisyyden ja astman välillä. Näin se vaan menee. Ei edes yksikään sisäilmasirkuksessa pyörivä asiantuntija. Eikä lääkärit senkään vertaa.

        Ammattitauti on käsitteenä juridinen, sovittu asia. Eli että kirjallisuudessa on näyttöä että jokin asia työssä aiheuttaa tyypillisesti sairauden. On todettu että kosteusvauriorakennuksessa ollessa joillekin tulee astma, joka ei muuten tulisi. Se korvataan ammattitautina eli tarkoittaa sitä että työvakuutusyhtiö maksaa astmalääkkeet. Ammattiastma pitää todeta erikoissairaanhoidossa eli esim. Työterveyslaitoksen erikoislääkäreiden toimesta, asiaa selvitetään työpaikka-PEF -mittauksilla.

      • oma.koirat.puree.jo

        Etsi meille näyttöä älä selitä. Yksikin näyttö riittää? Syy-yhteys ammattiastman ja "kosteusvaurioastman" välillä kosteusvauriorakennuksessa terveytensä menttäneen ihmisen kanssa missä sisäilman myrkyllisyyttä todettu ja näytteidenotoissa todistettavasti löydetty toksisuutta , runsasta bakteerinkasvua ja myrkkyjä tuottavia mikrobeja.

        Tai oikeastaan sun ei tarvi kertoa kuin se mikä toksiineita tuottava home nimeltään on "kosteusvaurioastman" tai "ammattiastman" aiheuttanut. Siinä sulle onkin etsimistä tässä maassa! Kosteusvaurio ei vielä astmaa aiheuta.

        Työpaikan PEF -mittaukset ovat tietoista ja tahallista ihmisten terveyden vaarantamista lissää, kai sen ymmärrät. Kun henkilö on menettänyt terveytensä kosteusvauriorakennuksessa sisäilman myrkyllisyydelle ja määräät hänet PEF-mittauksiin niihin myrkyllisiin tiloihin pakkohengittämään myrkyllistä sisäilmaa.
        Pärseesstähän nuo sun juttusi ja se systeemi on. Kai sen verran edes ölyyt näistä ongelmista.

        Nyt alkoi omat koirat puremaan siedättäjiä ja käypähoitoporukkaa.
        http://www.hs.fi/mielipide/a1475373911205?jako=612f1cc594bec5f2e36798befb8781d0&ref=og-url

    • Käyrähoito

      Toki on hyviä ja huonoja lääkäreitä niin kuin jokaisessa ammatissa. Suurimmalla osalla on halu hoitaa, mutta antaako Käypä hoito siihen mahdollisuuksia? Ja jos asiantuntijaorganisaatioista annetaan tällaisia ohjeita niin mihin ollaan menossa? Se on ainakin varmaa, että suunta on nyt väärä.

      • omat.koirat.jyrsii.jo

        Valtaa väärillä henkilöillä. Tietoa on paljon ja siitäkin osa väärillä henkilöillä.
        Jatkossa kuitenkin homekoirat tekee merkkauksiaan vanhaan malliin ja Lääkäri2 "omat koirat" purevat vielä monta kertaa sinuakin ennenkuin mikrobit mullaksi meidät muuttaa.

        Jokaisella on kansalaisvelvollisuus puuttua virkamiesten ja viranomaisten tekemiin virheellisiin päätöksiin. Myös lääkäreiden.

        Valvonta saatava kuntoon hometutkimuksiin, homedesinfiointeihin ja homekorjauksiin. Nyt niitä ei valvo edes valvojan valvojat. Systeemi aivan mätä ollut vuosikausia eikä kenelläkään mitään vastuuta mistään.

    • Voipallukka

      En olekaan homesairas vaan sisäilmasairas.

      • jesseeee10

        Mitäpä väliä sillä on jos kovia oireita ja tulehduksia sisällä ja oven ulkopuolella helpottaa etkä älyä nostaa kytkintä.

    • sairastellut

      Miksi kiistelette lääkäri 2:n kanssa? Ajan haaskausta. Hän käy täällä provosoimassa ihmisiä, hänen väitteisiinsä on turha reagoida.

      • he-heh.karavaani-kulkee

        Mielenkiintoista ja kehittävää ajankulua.
        Parempaa kuin ristisanatehtävät. Elämme mielenkiintoisia aikoja.
        Homekusetukset ovat tulossa tiensä päähän ja valheilla on lyhyet jäljet sen tulevat huomaamaan myös hallintoelimissä vääristelevät ja vähättelevät oman edun tavoittelijat...

    • jokuainakeräävoitot

      Siis niin tyypillistä ettei oteta vastuuta jos vaikka joutuu korvaamaan jotakin... Käypä hoito suositukset ovat yleensä tilastonikkareiden innostuksen sivuja kyllä löytyisi yleensä parempiakin ratkaisuja loogisella ajattelulla ihmisten sairauksiin. jos tuijotetaan vain tilastoja sairauksien ratkaisemisessa, parantamisessa ja lääkitsemisessä voivat monet muut hyvät hoitokokemuksien konstit joutua täysin ilman hyvää
      syytä sivuun. Asiat menevät vain lääkkeiden ja lääketehtaiden päätettäväksi vaikka moneen sairauteen olisi muita tärkeitä vaimentajia ja parantavia asioita, ja keinoja. Joissain tapauksissa saatetaan ehdottaa muutakin hoidollista kuin lääkettä mutta ne ehdotetaan jotenkin ehkä vain sivu osana vaikka kuuluisivat ehkä pääosallisiksi. (Lääketehtaat naureskelevat näitä ihmisille aiheutettuja astmojakin ja useat astmalääkkeet ovat melkoisen kalliita. )

      • mita.v......tama.usas

    • myrkytys.se.on
    • lukekaahan

      Totuus kirpaisee siedättäjiä.

      Sivu 116 eteenpäin.
      www.oph.fi
      oph.fi

    • Tästä-tänään

      "Eri alojen asiantuntijoiden äänien kakofoniassa on selvää, että Käypä hoito -suositus ei ole riittävä sisäilmasta sairastuneiden hoitamiseen." Mielenkiintoista.

      http://utain.uta.fi/uutiset/uutisanalyysi-lääkärit-hämmensivät-homesoppaa#.V_YOdVRiyGg.facebook

      Tietoisuus homeongelmista kaiken aikaa lisääntyy. Kyllä kansa kohta tietää!
      http://yle.fi/uutiset/3-8885983

    • ja-jatkosakin
    • toksiini-on-myrkky

      Miksi professori Mirja Salkinoja-Salosen tutkimustuloksia ei ole otettu huomioon ja vakavasti käypähoitoa arvaillessa Lääkäri2 ? Tuossahan sanotaan niinkuin se on eikä mitään arvauksia, kuten sinun jutuistasi paistaa läpi monessa kohdassa vain arvaukset.

      Kosteusvauriorakennuksen myrkyllisyys aiheuttaa monia tulehdus-sairauksia.
      Astmakin on sairaus, se on kaiken lisäksi tulehdus-sairaus. Paranee kyllä usein kun pääsee pois ajoissa myrkyllisestä sisäilmasta muuten ei jos sinne jää siedättäjien määräyksestä terveyttänsä tuhoamaan toksisuuden sekaan. Homedesinfioinnit ei auta eikä homeremontitkaan aina onnistu varsinkaan kun irtaimisto on pahoin kontaminoitunut ja raahataan korjattuihin tai uusiin puhtaisiin tiloihin.

      http://www.aluesanomat.fi/uutiset.php?id=181

      http://www.kemia-lehti.fi/wp-content/uploads/2013/03/kem608_home.pdf

      Myrkyllistä sisäilmaa.

      Tässä; " Aivan järjettömän vastuutonta touhua kaupata saastuneita tavaroita. Ja kyllä, minä tiedän mistä puhun, olen altistunut entisessä työpaikassa niin pahasti erilaisille huoneistohomeille, että kärsin siitä vieläkin (lähes kymmenen vuoden jälkeen), kirjoitti eräs."

      Älytöntä kertakaikkiaan ja tietoista terveyden vaarantamista tämäkin.
      http://www.turkulainen.fi/artikkeli/260718-homekohu-purettavalla-koululla-huutokauppa-onko-irtaimistokin-pilalla

    • Lääkäri2

      "Eri alojen asiantuntijoiden äänien kakofoniassa on selvää, että Käypä hoito -suositus ei ole riittävä sisäilmasta sairastuneiden hoitamiseen"

      "Miksi professori Mirja Salkinoja-Salosen tutkimustuloksia ei ole otettu huomioon ja vakavasti käypähoitoa arvaillessa Lääkäri2"

      No miten sitä sitten pitäisi hoitaa jos Käypä hoito ei kelpaa? Kyllä se rakennuksen korjaaminen ja oireiden lievitys on se hoito. Mitään sellaista lääkettä tai kuntoutusta ei ole millä homeista oireileva voi jatkaa oireettomana ja terveenä oleskelua homeasunnossa tai hometyöpaikalla. Lukekaa Käypä hoito: homeet pois ja rakennus kuntoon, se taas ei ole lääkärin työtä tuo remontti ja lääkäri käskeköön korjaamaan rakennukset ja oireita lievittämään käytettävissä olevin keinoin. That's it!

    • toksiini.on.myrkky

      No niin, tulihan se vihdoin siinä!!!

      "Lukekaa Käypä hoito: homeet pois ja rakennus kuntoon, se taas ei ole lääkärin työtä tuo remontti ja lääkäri käskeköön korjaamaan rakennukset ja oireita lievittämään käytettävissä olevin keinoin. That's it!" Sanoo tämä Lääkärimme2.

      Eihän tämä Lääkäri2 olekaan loppujen lopuksi mikään mulukero, aivan mukiin menevä lääkäri, ammatinharjoittaja joka osaa näköjään ajatella omillakin aivoillaan

      Miksi helvetin paksu käypähoitovihko sitten kun tuossa on se tärkein?

      Paljonko on veronmaksajille tullut maksamaan tuo Käypähoidon kirjoittaminen?

      Miksi sitten typerät siedätykset, pakkohengittämään myrkyllistä sisäilmaa vaikka siihen ei ole kenenkään pakko suostua edes. Mikään laki ei siihen pakota. Ei edes terveydensuojelulaki ainakaan vielä?

      Aivan samaa mieltä olen kanssasi Lääkäri2 monessa asiassa, kuten siitä, että käypä hoito ei kelpaa enään minulle eikä monelle toisellekaan kosteusvaurioastmalääkäreiltä jotka ensimmäiseksi ovat tekemässä homesairaasta ja sisäilmasairaasta kosteusvauriastmaistaista ja kasan kautta, manit pois ja pihalle.

      Jos ja kun vielä määräävät turhia lääkkeitä tietämättä edes sitä onko kosteusvauriorakennuksessa käytetty homeentappoyrityksissä myrkkyjä ja kuinka paljon. Koska jos niitä on käytetty on kosteuvairiorakennuksessa mahdollista enempi se myrkytys kuin astma. Näin ainakin kävi meillä.

      Miksi muuten Lääkäri2 et ota näihin rakennusten desinfiointeihin (myrkytyksiin) kantaa vaikka tiedät, että joku potilaistasi voi olla myrkyttynyt rakennuksessa missä kovia pitkävaikutteisia mykkyjä on käytetty rakennuksessa missä ovat altistuneet myrkyllisille cocktaileille mutenkin . Myös rakennusmateriaalien myrkyllisille kaasuille ja höyryille.

      Luettu on käypähoitoa ja paljon oikeaakin asiaa ja tiedetty samat asiat jo ennen käypähoitijuttujasi.

      Jatkossa toimisin näin:
      Kun homekatastrofi yllättää, niin ilmoitus isännöitsijälle ja/tai taloyhtiön edustajalle, sen jälkeen jos mitään ei ala tapahtumaan, niin ilmoitus terveystarkastajalle.

      Vaatimuksena puolueettomat tutkimukset käyntiin ja heti siinä vaiheessa väistötiloihin jos terveys menee yhä vaan huonompaan kuntoon.

      Lääkäriin voi mennä jos siltä tuntuu, mutta näistä Lääkäri2 jutuistahan käy selväksi, että täysin turhaa rahanmenoa se vain on kun ainoa oikea asia on tässä "Kyllä se rakennuksen korjaaminen ja oireiden lievitys on se hoito."

      Niin ja koska ainoa oikea hoito on pois rakennuksesta missä vakavia oireita ja tulehdus-sairauksia, kuten olen monesti tuon esille myös tuonut.

      Siis väistötiloissa, jos ne vaan ovat puhtaat, on sitten hyvä odotella hometutkimusten ja sisäilman myrkyllisyystukimusten tuloksia ja jokainen hetki pois niistä myrkyllisistä tiloista elimistösi puhdistaa itse itseään kun et ole altistumasa enää millekään myrkyille.

      Jos ja kun niissä puolueettomissa tutkimuksissa löytyy kosteusvauriomikrobeja, runsasta bakteerinkasvua, VOC paskaa, toksisuutta ja vielä jos löytyy pitkävaikutteisten homedesinfiontiaineiden myrkyllisiä jäämiä, niin eihän siinä tarvitse lääkärin apua kuin määräämään IgG ja IgM verikokeisiin, että selvitellään onko veressä samoja myrkkyjä kuin mitä nämä puolueettomat materiaalinäytteet, sisäilmanäytteet ja toksisuusnäytteet löysivät.

      Homekoiran kyllä ensimmäiseksi hankkisin ja vaikka omalla kustannuksella. Siitä on sen verran hyviä kokemuksia entuudestaan kahdessa homeasunnossamme ja homekoira ei valehtele kuten jotku tumpelot jotka ovat itseoppineet homeentonkijoiksi ja myrkkyjen myrkyttäjiksi.

      No lääkäriä ei enää siinä vaihessa tarvitakaan kun toksiineita löytyy homeisesta kosteusvauriorakennuksesta. Kosteusvauriorakennuksen myrkyille sairastunut tuskin tarvitsee kosteuvarioastmalääkkeitä. Monikemikaaliyliherkkyyskin loppui kun olin riittävän monta vuotta pois toksiinien seasta. Hajusteiden tai hajuylherkyyden kanssakaan ei tarvitse mennä kosteusvaurioastmalääkärin vastaanotolle koska se ei varmaan kuulu lääkärille vaan toksikologian piiriin. Siksi ihmettelen suuresti, että käypähoito ei ole kuunnellut riittävällä mielenkiinnolla mitä toksikologeilla on asiaan sanomista kun homeille ja sisäilman myrkyllisyydelle on joku terveytensä menettänyt.

      Tuossa vielä sopivaa iltalukemista ongelmaa sivuten: http://hilkkaliisanivukoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/112498-vakuutusyhtiöiden-mielivalta

      Eiköhän tämä olekin tässä!

      • käypäläishoito.myrkytys

        Tässä kovaa tekstiä viikonlopuksi: Itse johtaja kertoo miten asiat oikeasti ovat.

        "Vainion mukaan ongelman ratkaisut vaativat ainakin työ- ja ympäristöterveyden tuntijoita, biolääketieteilijöitä ja immuunivasteen osaajia, neurotieteilijöitä ja altistumisen ymmärtäjiä, mutta myös sosiaaliturvan kehittäjiä. Vainio myös kirjoittaa, että aikaa ei ole hukattavaksi."

        http://kemikaaliherkkyys.blogspot.fi/

        http://www.ttl.fi/fi/tiedotteet/Sivut/tiedote6_2012.aspx

        Mukavia lukuhetkiä. Onko käypähoitokehittelijät unohtaneet jotain?

    • Vikakorvienvälissä

      Homesairautta ei ole. Vika onkin "korvien välissä", homeista valitettaessa?

      • oikeusturva.myrkytyksiin

        Home pitääkin jättää pois mielestä ja kielestä vihdoinkin ja alkaa puhumaan oikeista asioista, sisäilman myrkyllisyydestä. Homeesta puhuminen on täyttä harhauttamista ollut jo vuosia. Jopa terveysviranomaisetkin ovat harhauttaneet itseäänkin jauhamalla vain homeista.

        Myrkylliselle sisäilmalle myrkyttymisestä on kysymys kun terveytensä sisäilman myrkyllisyydelle menetää. Lue tämä kaikki huolella.

        Tässä on totuuksia.

        http://kemikaaliherkkyys.blogspot.fi/

        Tämähän on kovaa tekstiä mitä kannattaa viedä eteenpäin kosteusvaurioastmalääkäreille jos alkavat astmaan pukkaamaan.

        "Vainion mukaan ongelman ratkaisut vaativat ainakin työ- ja ympäristöterveyden tuntijoita, biolääketieteilijöitä ja immuunivasteen osaajia, neurotieteilijöitä ja altistumisen ymmärtäjiä, mutta myös sosiaaliturvan kehittäjiä. Vainio myös kirjoittaa, että aikaa ei ole hukattavaksi."

        Myrkkyjen yhteisvaikutusta tulee enempi tutkia. Kuten Vainio ja huiput esittävät.

        Ei se sisäilman myrkyllisyyskään ole korvien välissä, vaan seinien välissä.

        Yritä ymmärtää todellinen vaara. Ongelmaa ei vaan kukaan hallitse.

        Turhanpäiväisiä lässyttäjiä tälläkin palstalla.

        Oman edun tavoittelijoita sisäilmasirkuksessa on moneen junaan kyllä, mutta vähempi niitä jotka terveytensä menettäneitä oikeasti olisi auttamassa ja heidän oikeusturvaansa erikoisesti. Mukavia lukuhetkiä.

      • myrkyille.myrkkyäjee

      • koulukiusattu.vai.MV

        Valitettavasti näitä säälittäviä idiootteja vielä löytyy jotka näin ajattelevat, notta "korvien välissä". Näitä on vielä lääkärien joukossakin. Kun tieto, taito ja työkalut hakusessa ja lapsuus ollut sekaisin, niin tuossa on sitten tulos.

        Vielä kerran. Lopettakaa lailla heti kaikki homedesinfioinnit ja otsonoinnit. Myrkytykset siis. Ne ovat aivan turhia rahastuksia ja tietoista ja tahallista terveyden vaarantamista.
        Eikö meinaa mennä paksuihin kalloihin perille tämä. "Mikrobit voittaa aina".
        "Samantapainen ongelma liittyy homeen desinfiointi- ja puhdistusmenetelmiin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ei suosittele esimerkiksi otsonoinnin käyttöä, koska ei tiedetä, voiko otsonointi pilkkoa yhdisteitä uusiksi myrkyllisiksi
        yhdisteiksi."

        http://yle.fi/uutiset/3-6454042
        http://yle.fi/uutiset/3-6454355
        http://homepakolaiset.fi/media/myrkyllisessa_sisailmassa_tyoskentelee_kemia_lehti_26.4.2012.pdf
        http://www.rakennuslehti.fi/2016/04/desinfiointiaineet-voivat-vain-pahentaa-homeongelmaa/

    • Suomi.on.takapajula
    • Siinä.se.on

      Sutta ja sekundaa, ja myrkyille myrkkyä. Siinä se on ja lääkäritkin ihan hukassa astmalääkkeittensä kanssa. "Pilli suuhun ja peli poikki." Vaikka sekään ei auta yhtään mitään jos totuutta ei uskalleta katsoa silmästä silmään ja myöntää myös!
      http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/art2302155

    • "Homesairautta ei ole."

      - Tajusin juuri viime yönä, "miksei homesairautta ole".

      Koska sen hoitaminen maksaisi liikaa.

      Samasta syystä borrelioosia eikä monia muitakaan sairauksia ole eikä haluta nähdä Suomessa.

      Suomalaisten rahoille on tärkeämpääkin käyttöä maailmalla.

      Lisää ajatuksiani täällä:

      Sairautta, suomettumista ja sensuuria
      http://www.sanasinko.net/viewtopic.php?p=12354#12354

      • tilasinlehdenenkadu

        Kannattaa lukea tuo juttu kunnolla kokonaan. Suosittelen.

        "Ympäristo ja terveys-lehden Sisäilma-teemanumerossa 5 / 2016 on lehden päätoimittajalta merkittävä kannanotto sisäilmasairaiden asemaan. Tapio Välikylä kirjoittaa näin: "Sisäilmahaitat eivät poistu odottamalla. Vaurioituneissa rakennuksissa ollaan päivähoidossa, käydään koulua, sairastetaan, asutaan, käydään töissä. Sairastumisen mekanismia ei täysin tunneta, tosiasia kuitenkin on, että osa meistä sairastuu, osa vakavasti ja loppuelämänsä ajaksi. Käynnissä on siis kansallisen tason sairastuttamiskokeilu."

    • Hyvältä.kuulostaa
    • Lääkäri2.piilosilla

      mv:uun se Lääkäri2 on taas mennyt. Tuuhan keskustelemaan vakavasta asiasta äläkä häivy takavasemmalle jos tieto taito ja työkalut on hukassa.

      "Kemikaaliyliherkkyys puhkeaa yleensä sisäilmaongelmille altistumisen myötä."

      Onko käypähoitoporukka tuosta ottanut mitään kommenttia ja vastuusta puhumattakaan myrkyistä ja myrkytyksistä kosteusvauriorakennuksissa. Homepäiväkodeissa ja homekouluissa jatotkossa sairastuu syyttömästi lapsia yhä enempi ja enempi uusilla menetelmillä mitä ovat suunnitelleet siedättäjät.

      https://www.facebook.com/

      Saantanan siedätykset, millä tuhotaan tulevaisuudessa vielä monen lapsen terveys lopullisesti. Lääkäri2. nyt keskustelemaan hopi hopi. Lässytykset pitää lopettaa.

      • Lukekaa.totuuksia

      • Lääkäri2

        Ns. "kemikaaliyliherkkyys" on varsin kiistanalainen asia, vaikeasti todettava, eikä siitä ole yhteisymmärrystä onko kyseessä todellinen asia vai vain potilaan omat tuntemukset. Ympäristöyliherkkyydellä tarkoitetaan kirjavaa joukkoa epämääräisiä oireita, joiden taustalta ei oikein löydy sormella osoitettavaa syytä ja joiden mekanismia ei vielä tunneta kuin aivan alustavasti. Pääoireiden mukaan puhutaan mm. seuraavista oireyhtymistä: Yleinen kemikaaliyliherkkyys (tuoksuherkkyys, tuoksuyliherkkyys, hajusteyliherkkyys), sähköyliherkkyys, krooninen väsymysoireyhtymä, fibromyalgia, sairasrakennusoireyhtymä, homeyliherkkyys, amalgaamisairaus jne. Oireet vaihtelevat jonkin verran oireyhtymästä toiseen. Sellaisia ovat nuha, ahdistus, silmien punoitus ja kirvely, ihon pistely ja puutuminen, suu- ja kielikipu, tuskaisuus, levottomuus, päänsärky, yleiset säryt, univaikeudet, keskittymisvaikeus, muistin huonontuminen, huimaus, pyörtyminen, vatsakivut, pahoinvointi, ripuli, ummetus. Objektiivisia löydöksiä on niukasti tai ei ollenkaan. Nenä ja silmät vuotavat, ääni käheytyy ja joillakin henki vinkuu, kasvot ja kaula punoittavat, otsassa helmeilee hiki. Oireita onkin pidetty pääosin psyykkisinä. Hoitokeinot ovat toistaiseksi hyvin puutteellisia.

        Ympäristöyliherkkyyden oireet ovat yleisiä, ja niitä on eri tutkimuksissa sanottu olevan 10–40 %:lla väestöstä. Yhdeksän kymmenestä on naisia. Oireilu on harvinaista lapsilla, yleisintä keski-iästä eteenpäin. On esitetty, että oireilijat ovat lisääntyneet yhtä jalkaa varsinaisten allergisten sairauksien (astman, allergisen nuhan ja atooppisen ekseeman) kanssa. Syyksi on esitetty ruoan ja muun elinympäristön kemiallistuminen ja sähkölaitteiden määrän voimakas kasvu. Myös työn stressaavuuden on katsottu olevan osallisena oireisten määrän kasvuun. Yhä suurempi joukko oireilijoita päätyy sairaslomalle, työn tai ammatin vaihtoon tai sairaseläkkeelle. Kun asiasta tiedetään kovin vähän, oireilijat pettyvät terveydenhuoltoon. Osa joutuu oireidensa vuoksi huomattavasti rajoittamaan elämäänsä.

        Sähköyliherkkyydessä ei ole voitu osoittaa, että sähkömagneettiset kentät, esimerkiksi matkapuhelinten ja niiden tukiasemien tai tietokoneiden säteily olisi haitallista. Selitys on jokin muu. Ympäristöyliherkkyyspotilaat ovat muita herkempiä ja helpommin masentuvia, ja osalla psyykkiset oireet ovat alkaneet ennen ympäristöyliherkkyytenä pidettyjä oireita. Hermoston aineenvaihdunta muuttuu pysyvästi joko ympäristötekijöiden tai psyykkisten tekijöiden takia. Sen takia oireisiin ei pysty vaikuttamaan psykoterapialla. Oireilijat eivät muutenkaan pidä itseään psyykkisesti poikkeavina ja kokevat loukkaukseksi, jos lääkäri ehdottaa psykiatrin tai psykologin konsultaatiota. Kuten edellä totesin, lääkkeellisiä hoitoja ei juuri ole.

      • Palaset.loksahtaakohalle

        Tässä totuus mikä on ollut tiedossa jo vuosia.

        Hieno homma, että olet vielä hengissä, muka lääkäri, ja täydessä vireessä jauhamaan samaa mantraa mitä käypähoitoporukka ja siedättäjät on pakotettu jauhamaan tässä maassa mikä on nyt menossa melkoisella kyydillä kohti pahempia aikoja monessa asiassa.

        "Kuten edellä totesin, lääkkeellisiä hoitoja ei juuri ole." Sanot Lääkäri2?

        Kuitenkin tuolla alussa olit pukkaamassa vastaanotollasi heti sitä "kosteusvaurioastmaasi" ja lääkkeeksi astmapiippuja, nenäsuihkeita" ja ja mitähän vielä? Sullahan oli tiedossa varmat lääkket, mutta nyt alat sitäkin perumaan vai? Ja kylmästi vaan "kassan kautta" pihalle.

        No teihin samantapaisesti ajatteleviin, muka lääkäreihin, ei kannata aikaansa eikä rahojaan enään tulevaisuudessa tuhlata kenenkään, vaan hakeutua erikoislääkäreiden vastaanotoille kuten Valtonen Ville tai vastaaville.

        Tässä totuuksia. "totuuden kuulemme lasten suusta".

        Mihin Lääkäri2 ja käypähoitoporukka ja siedättäjät olette unohtaneet ne myrkylliset homedesinfioinnit kosteusvauriorakennuksiin kuten myös otsonoinnit mistä ei ole hyötyä kuin niille myrkytysten, tilaajille, tekijöille rahantulona ja terveysviranomaisille järjestettyjen "puhtaiden näytteiden" muodossa .

        Perusteluni:

        "" Kun perheen yhteen autoon tehtiin otsonointi eli hajunpoisto, Ville ei enää voinut mennä autoon ollenkaan. Syyksi paljastui kemikaaliyliherkkyys."

        Tästä olen yrittänyt kertoa myös oman homekatastrofini aikana kun Kolmenässänkujalle ja Kaarikadulle TA-Aso asuntoihin tilasivat (isännöitsijä) otsonoinnin. Munters teki yhden petollisenkin otsonoinnin, niin niiden jälkeen meni terveys vielä huonommaksi ja oireilua kemikaaleille kuten tämä Ville ja luonnon homeille myös aloin oireilemaan mitä ei koskaan aikaisemmin ollut mulle tapahtunut. Ei koskaan eikä missään päin Suomea eikä edes ulkomailla pyöriessäni.

        Ei edes Englannissa. Ei edes sisällä eikä ulkona. Mutta olinkin terve enkä ollut altistunut kosteusvauriorakennuksessa pitkiä aikoja missä oli myrkyillä myrkkyjä myrkytetty. Kuten kolmenässänkuja 7 C 14 ja Kaarikatu 11 TA-Aso asunnoissamme

        Hollolan ja Lahden alueen terveydensuojelu, ESAVI:n ylitarkastaja Vesa Pekkola, Itä-Suomen hallinto-oikeus ei, eikä vielä Korkein hallinto-oikeuskaan noteerannut näitä kertomuksiani otsonointien ja turhien homedesinfiointien vaaroista pätkänkään vertaa kun yritin heille sanoa, että homedesinfioinnit aiheuttivat vaan lisää tuskaa ja oireiluja. Lääkärit aivan pihalla koko asiasta tai sitten teeskentelivät ja alkoivat jauhamaan paskaansa astmasta.

        Edesvastuutonta toimintaa vastustajiltani. Tuosta nyt kuitenkin vihdoin Villen eli "lasten suusta se totuus tuli esille".

        Vielä kerran sullekin Lääkäri2 yritä nieleskellä totuus nyt vaikka se kova pala on jokaiselle siedättäjälle:

        "" Kun perheen yhteen autoon tehtiin otsonointi eli hajunpoisto, Ville ei enää voinut mennä autoon ollenkaan. Syyksi paljastui kemikaaliyliherkkyys."

        Mutta tässä vielä kerran teille päättäjät. Olisitte uskoneet ajoissa ja siedättäjät nyös. Olisiko aika muuttaa yhtään kantaanne tietoiseen ja tahalliseen terveytemme vaarantamiseen ja kieltää lailla kaikenlaiset myrkytykset asunnoissa, autoissa ja kosteusvauriorakennuksissa.

        Eikö meinaa mennä paksuihin kalloihin perille tämä. "Mikrobit voittaa aina".

        Pikkuhiljaa Lääkäri2 alkaa ne palikat vaan loksahtelemaan kohdalleen.

        "Samantapainen ongelma liittyy homeen desinfiointi- ja puhdistusmenetelmiin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ei suosittele esimerkiksi otsonoinnin käyttöä, koska ei tiedetä, voiko otsonointi pilkkoa yhdisteitä uusiksi myrkyllisiksi
        yhdisteiksi."

        http://yle.fi/uutiset/3-6454042
        http://yle.fi/uutiset/3-6454355
        http://homepakolaiset.fi/…/myrkyllisessa_sisailmassa…
        http://www.rakennuslehti.fi/…/desinfiointiaineet-voivat…/
        https://tuhat.halvi.helsinki.fi/portal/files/25857934/Mikrobit_Ja_Kemikaalit20121210.pdf

      • Tottaseon
        Palaset.loksahtaakohalle kirjoitti:

        Aika tuoretta tietoa tämä. http://www.rakennuslehti.fi/2016/04/desinfiointiaineet-voivat-vain-pahentaa-homeongelmaa/

      • Varmaatietoa

    • Kuuntele.se.kannattaa
    • Lääkäri2

      Juu, homeiden aiheuttamiin oireisiin on olemassa oireita lievittäviä lääkkeitä, mutta "kemikaaliyliherkkyyteen" ei ole olemassa oikein mitään hyviä lääkkeitä, kyseinen "sairaus" kun ei ole todellinen vaan psykosomaattinen vaiva. Potilaasta tuntuu siis että esim. haju käy henkeen, mutta mitään varsinaista ahtaumaa ei hengitysteissä ole ja veren happisaturaatio on normaali jne., potilas kokee hengenahdistusta, mutta oikeasti hengitys siis kulkee ihan normaalisti. Auton ilmanvaihtokanavat ja ilmastointi voidaan tosiaan desinfioida ja näin autoon saadaan puhdas ja raikas sisäilma, joskus esim. ilmastoinnin kennoon voi kasvaa hometta josta tulee auton sisään tunkkaista hajua.

      • lääkäri2.myönnätotuus

        Molempiin on hyvä lääke pois niistä tiloista ja välttää altistumista.

        Suosittelen ottamaan selvää asioista ja hakeutumaan erikoislääkäreiden vastaanotoille. Ei terveyskeskusten tavallisten osaamattomien eikä muutenkaan epäpätevien siedättäjien luokse.

        "Auton ilmanvaihtokanavat ja ilmastointi voidaan tosiaan desinfioida." Kerrohan meille Lääkäri2 millä turvallisesti kun kyseessä on homeille- ja sisäilman myrkyille sairastunut tai monikemikaalisairas.

        Nämä nyt on kuitenkin pois laskuistamme. Biosidit ja vastaavat joihin kuuluu myös otsonointi. "Mikrobit voittaa aina."

        En suosittele terveytensä menettäneille edes otsonointeja.

        Tässä perusteluni vielä kerran:
        " Kun perheen yhteen autoon tehtiin otsonointi eli hajunpoisto, Ville ei enää voinut mennä autoon ollenkaan. Syyksi paljastui kemikaaliyliherkkyys. "

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016080121986111_uu.shtml

        Älähän sinäkään suosittele Lääkäri2 jollet mitään vastuuta ota suosituksista tai määräyksistäsi.

        Terveystarkastajat eivät ottaneet mitään vastuuta meilläkään vaikka suosittelivat ja määräsivät homedesinfiointeja ja otsonointeja biosideilla kosteusvaurio ja homemikrobitoksiinivauriorakennuksiin. Jokaisella homedesinfioinnilla terveys meni entistä pahemmaksi.

        Asiantuntijalta olen saanut sellaisen lausunnon, että pahoin oireilevan rakennukseen ei, eikä irtaimistoon passaa tehdä edes desinfiointia etanolillakaan. Pitkä perustelu on sähköpostissani ja uskon sitä ihmistä.

        Homesairaille ja sisäilman myrkyllisyydelle terveytensä menettäneille sekä monikemikaalisairaille anna ilmaiseksi hyvän neuvon. Jos joku tavallinen lääkäri, teveystarkastaja tai isannöitsijä teille määrää homedesinfiointeja tai otsonointeja, niin ottakaa aina kirjallinen lausinto näiltä edm, suosittelijoilta ja sellainen, että jos jotain mneee v****'rallaa tai pahasti pieleen ja terveys entistä pahemmaksi, niin vastuu on silloin suosittelijoiden ja desinfiointien määrääjien.

        Jos eivät sellaista sopimusta ala allekirjoittamaan, niin silloinhan he voivat mennä myrkkypönttöjensä kanssa vaikka hevon kuuseen.

        Tuossa juttua aiheesta mikä on ympäristömyrkkyjen yhteisvaikutusien aiheuttama. Aihe mitä lääkärit ei edes aina älyä ja jos älyävät, niin eivät halua myöntää. Mutta se siitä.

        http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=kol00206

      • Lääkäri2

        Onko otsonoinnista osoitettavissa jotain haittaa? Perusteeksi ei riitä se että potilaasta tuntuu siltä vaan tutkimuksin osoitettavissa oleva haitta tai sairaus.

        Auton ilmastointi voidaan puhdistaa esim.

        http://www.motonet.fi/fi/tuote/608038/Sonax-ilmastoinnin-puhdistusaine-150ml

        http://www.motonet.fi/fi/tuote/606131/CRC-Ilmastoinnin-puhdistusainepanos-200-ml

        http://autonilmastointilaitehuolto.fi/auton-ilmastointihuolto/ilmastoinnin-desinfiointi/

        "Auton ilmastoinnin säännöllisellä desinfoinnilla estät bakteerien ja homeen kasvamisen ilmastointilaitteessa  ja joutumisen hengityselimistöön. Jos autossa tuntuu tunkkainen kellarin haju on kiire tehdä asialle jotain.
        Huoltamaton auton ilmastointilaite voi aiheuttaa allergista nuhaa yskää iho oireita silmien vuotoa ja jopa astmaa.
        Auton ilmastointilaitteessa muhivat epäpuhtaudet puhaltuvat puhallussuuttimien kautta suoraan sisään autossa olijoiden kasvoille. Oireiden aiheuttajaa voi silti olla vaikea paikallistaa, sillä homeen aiheuttamat oireet sopivat yhtä lailla myös tavalliseen flunssaan.
        Teemme auton ilmastoinnin desinfiointeja otsonaattoreilla ja kemikaaleilla.
        Samalla kun auton ilmastointilaite desinfioituu ja puhdistuu raikastuu auto muutoinkin. Yleensä samalla häviää eläinten, tupakan ja muut epämiellyttävät hajut.

        Auton ilmastoinnin desinfiointi ja hajunpoisto
        Kevyin versio auton ilmastoinnin desinfioimisessa on ilmastoinnin huollon yhteydessä autoon laitettava desinfiointi panos. Desinfiointiaine poistaa  hajuja myös auton sisätiloista samalla kun desinfioi ilmastoinninkanavat ja höytystimen. Aine jää myös vaikuttamaan pidemmäksiaikaa auton pintoihin. Toinen vaihtoehto desinfiointiin on otsonointi. Otsonointi desinfioi myös höyrystimen ja tuhoaa homeitiöt. Otsonointi myös raikastaa auton sisätiloja. Otsonoinnista ei jää kemikaalijäämiä. Laite tuottaa otsoni kaasua, joka tuhoaa bakteerit, homeet ja itiöt.
        Otsoni on luonnon oma desinfiointiaine. Sitä on aina ulkoilmassa, varsinkin ukonilman jälkeen, sitä on erityisen runsaasti.
        Otsonointi on tehokas ja turvallinen tapa poistaa epätoivottuja hajuja ja allergianaiheuttajia, kuten tupakan, eläinten, homeen hajuja.
        Vakavammissa tapauksissa käytetään desinfiointiaineiden ja otsonoinnin yhdistelmiä."

      • otsoni.O3.biosidi

        Tuossa THL kertoo totuuksia. Et ilmeisesti osaa lukea kunnolla tai et ymmärrä lukemaasi.
        https://www.thl.fi/fi/-/otsoni-ja-muut-biosidit-eivat-sovi-rakennuksen-homeongelman-ratkaisuksi

        Lääkäri2 kun nyt sorruit ottamaan litkukauppiaiden ja homebisnesmiesten jutut esille oljenkorreksesi, niin kerron sulle, että tuskin tuota otsonointia=biosidi on koskaan alun alkaen tarkoitettukaan kosteusvauriorakennusten myrkkyjen poistoon.

        Se ilmeisesti on vaan lipsahtanut jotenkin ahneudessaan olevien homekusettajien innostuksessa kosteusvauriorakennusten "halvaksi homeremontiksi," kun mitään valvontaa ei ole ollut koskaan siltä osin olemassa ja virkamiehet ja viranomaiset eikä vielä lääkäritkään ole älynneet koko myrkkkyjen myrkytyksistä tuon taivaallista. Eikä ole mistään mitään edes koskaan välittäneetkään kuten tämä Lääkäri2 on siitä hyvä surullinen esimerkki.
        Helppoa rahaa ja miljoonabisnes ja tyhmiltä vaan rahat pois.

        Alunperin otsonoinnit on suoritettu konteissa irtaimistoille. Mutta kuten on surullisesti käynyt, niin ilman mitään viranomaisvalvontaa pirulle joku antoi pikkusormen ja se veikin koko käden. Edes irtaimiston puhdistuksessa se otsonointi eli biosidin käyttö ei ole turvallinen terveytensä homeille ja sisäilman myrkyllisyydelle menettäneille. Senhän olet jo lukenutkin monesta jutusta ja myös Ville pojan tapaus mikä erityisesti minuakin hirvittää. Mihin valvomaton myrkkyjen käyttö tässä maassa on johtanut.

        Vastaa kuitenkin vihdoin kysymykseeni Lääkäri2. Oletko koskaan kysynyt homerakennuksesta tulevalta sairaalta potilaalta "Onko rakennuksessa, missä terveytenne menetitte, käytetty homedesinfiointiaineita, biosideja joihin kuuluu myös otsonointi." Jos et ole näin kysynyt, niin kehoittaisin sinua jatkossa niin sisäilman myrkyllisyyteen sairastuneilta ja homesairailta kysymään. Mikäli saat heiltä myönteisen vastauksen, niin kehoittaisin sinua unohtamaan jo kättelyssä "kosteusvaurioastmalääkkeet" ja miettimään potilaiden sen hetkisen tilanteen vakavuutta myrkytyksenä.

        Tämän annan sulle ilmaisena vinkkinä ja perinnöksi tulevien polvien oikeamman taudin kuvan arvioimiseen kun kyseessä on potilas joka on pitkään altistunut sisäilmaltaan myrkyllisessä rakennuksessa missä on tehty homeentappoja biosideilla ja kovilla vastaavilla homeentappomyrkyillä.

        Tässä ei olekaan kysymys siitä miltä potilaasta tuntuu, vaan mitä sanovat maamme johtavat ja parhaat tutkijat ja ihmiset jotka kulkevat vuodesta toiseen Sisäilmastoseminaareissa home- ja sisäilman myrkyllisyyteen liittyviä asioita selvittelemässä.

        Miksi lääkärit eivät ottaneet käypähoitoporukkaansa asioita suunnittelemaan potilaiden kannalta paremmalle mallille yhtään mikrobiologia ja toksikologia? Et ole tuohonkaan kysymykseeni vastannut miksi et? Jos oli niin ketä?

        Tuossa vielä viimeisen Sisäilmaseminaarin 20126 jälkeisiä tunnelmia maamme parhaimpien sisäilmaihmisten näkemyksistä siitä mitä on kosteusvaurio ja homemikrobitoksiinivaurio rakennuksen turhien homedesinfiointien tilanne tässä maassa tällä hetkellä. http://www.rakennuslehti.fi/2016/04/desinfiointiaineet-voivat-vain-pahentaa-homeongelmaa/

        Tässä vielä professori Mirja Salkinoja-Salonen sanoo miten asia on ja meillä tekivät juuri näin petollisesti, Ensin homedesinfioivat MCF PHMG myrkyllä ja vasta sen jälkeen ottivat kolme materiaalinäytettä ja vain yhden sisäilmanäytteen. Sitten ensin otsonoivat ja ottivat VOC lisänäytteitä ja tuloksia käyttivät meitä vastaan. Valheita myös.

        Tuossa M S-S:n totuus:
        ”Biosidikäsittelyllä saatuja matalia mikrobipesäketuloksia käytetään osoittamaan, että tilat olisivat puhtaat. Kuitenkaan käsittely ei tuhoa tai poista homeiden tai bakteerien tuottamia toksiineja, vaan se lisää sisätilan toksisuutta, koska desinfiointiaine on yhtä myrkyllistä ihmisen soluille kuin homeiden tuottamat toksiinit. Lisäksi tutkimuksissa on havaittu, että imisten terveydelle kaikkein haitallisimmat homeitiöt olisivat resistenttejä biosideille.
        Näin ollen biosidikäsittely tappaisi niin sanottuja hyviä bakteereita ja itiöitä, ja jäljelle jäisivät vahingolliset, joilla olisi käsittelyn jälkeen enemään elintilaa.
        Professori Mirja Salkinoja-Salosen mukaan PHMG on pinnoille jätettynä pitkäaikainen altistaja. PHMG:n ollessa vesiliukoinen se ei liukene käsittellyiltä pinnoilta uudelleen jos se joutuu tekemisiin kosteuden kanssa. Tällöin sitä pääsee ihmisen hengitysteihin, missä se aiheuttaa vakavaa terveyshaittaa."

        M S-S:n mukaan "PHMG:tä ei ole sallittu käyttää kodeissa eikä pieniä lapsia ja äitejä pidä altistaa kyseisellä aineella." Sanoo Mirja Salkinoja-Salonen.
        Olen paljon käynyt läpi näitä asioita myös professori Mirja Salkinoja-Salonen kanssa ja on pikkuisen eri juttu käyttää biosideja (otsonointi) autossa kuin kosteusvauriorakennuksissa missä on hometta, mikrobeja ja toksiineja sekä myrkyllisiä kemikaaleja kaasuina ja höyryinä.

        Jos lääkäri2 sortuu käyttämään litkukauppiaitten mainostekstejä potilaita vastaan, niin onhan se aika ihmeellistä touhua.

      • korjaus

      • "Juu, homeiden aiheuttamiin oireisiin on olemassa oireita lievittäviä lääkkeitä, mutta 'kemikaaliyliherkkyyteen' ei ole olemassa oikein mitään hyviä lääkkeitä, kyseinen 'sairaus' kun ei ole todellinen vaan psykosomaattinen vaiva. Potilaasta tuntuu siis että esim. haju käy henkeen, mutta mitään varsinaista ahtaumaa ei hengitysteissä ole ja veren happisaturaatio on normaali jne., potilas kokee hengenahdistusta, mutta oikeasti hengitys siis kulkee ihan normaalisti."

        - Eihän allergiakaan ole psykosomaattista, mitä skeidaa täällä oikein kirjoittelet.

        Kirjoituksistasi saa virheellisen käsityksen, että homesairaita ylipäätään vaivauduttaisiin Suomessa tutkimaan mitenkään.

        Monet altistuvat homeasunnoissa ja muissa homepaikoissa ties mille taudinaiheuttajille, jotka voivat tarttua ja infektoida. Monet homesienet ovat dimorfisia; rihmamuodossa elimistön ulkopuolella ja päästyään elimistöön hiivamuodossa, josta lääkäreillä ei ole mitään käsitystä:

        http://www.sanasinko.net/viewtopic.php?p=5252#5252

        Oikeasti ihmisessä on noin sata sientä per lärvi eivätkä kaikki kestä jo sitä pelkkää mykotoksiinien taakkaa, josta siitäkään lääkärit eivät ole tarpeeksi kiinnostuneita.

        Aika hyvin osun oikeaan tässä:
        http://www.sanasinko.net/viewtopic.php?p=8281#8281

        Hakuammuntaahan se tietty on vaan, mutta jos pitkä terbinafiinikuuri auttaa varpaiden lisäksi silmiin ja muuallekin, intuitio on johdattanut ihan oikeaan suuntaan hakemaan apua.

        Viroon.

        Kirjoitan kaikesta dokumenttien kera lisää.

        - Enhän ole vaan käynyt vastaanotollasi?

        Kuka tietää, sinustahan voisi kehkeytyä oikein hyvä homelääkäri vielä.

        Sekä borre- että homepoleja tarvittaisiin.

    • Näitä.lisää.Lääkäri2

      "Kas näin tukka taipuu ja tukka taipuu näin...."

      "– Tavallaan tämä on kosteus- ja homevaurio-ongelmatiikkaan liittyen ennakkopäätös siinä mielessä, että sekä käräjäoikeuden että hovioikeuden kautta päästään johonkin lopputulokseen ja lopputulos on tässä tapauksessa työntekijöiden oikeusturvan kannalta heidän toiveensa mukainen, Työterveyslaitoksen professori Kari Reijula sanoo."

      http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/vuosien-oikeustaistelu-paattymassa---katilot-voittivat-homeriidan-/3148982

      • Ei.ollut.astma.oli.myrkk

        Eipä ollut "kosteusvaurioastma", oli solumyrkkyjä ja useiden myrkytysten aiheuttama myrkytys. Kolmenässänkuja 7 C 14

        "Kaasukammio on suljettu tila, jossa ihmisiä tai eläimiä tapetaan myrkkykaasulla."

        Näitäkö ne ovat nykyiset homerakennukset? Jos ei tapeta, niin aiheutetaan pysyviä vaurioita elimistöön.

        Siedätykset ovat tietoista ja tahallista terveytemme vaarantamista.
        Törkeää edes yrittää saada ihmisiä pakkohengittämään myrkyllisiä kaasuja ja höyryjä kosteusvauriohomerakennukseen missä on toksisuutta ja tehty myrkkyjen myrkytyksiä biosideilla kuten otsonointi.

        http://www.rakennuslehti.fi/2016/04/desinfiointiaineet-voivat-vain-pahentaa-homeongelmaa/

        Homeiset kosteusvauriorakennukset missä on käytetty kovia vaarallisia homedesinfiointimyrkkyjä, biosideja tai vastaavia, voivat olla kuin ”kaasukammioita” missä on vaarallisia myrkkycocktaileja joidenka koostumusta ei tunne eikä hallitse vielä tällä hetkellä tuskin kukaan.

        Homerakennuksissa voi olla myös mykobakteereja ja mykotoksiineita.

        http://www.homepakolaiset.fi/1_myytti.html

        ”Kosteusvaurio voi tuottaa sisäilmaan mm. kasvaneen määrän itiöitä, toksiineja, endotoksiineja, allergeeneja, betaglukaaneja, mykobakteereja ja itiöllisiä bakteereja kuten basilluksia ja streptomykeettejä. Lisäksi kosteus ja hajoamisprosessit tuottavat rakennuksissa sisäilmaan erilaisia materiaaleista irtoavia haitallisia yhdisteitä kuten muovimattojen pehmitinaineita ftalaatteja, erilaisia mattojen ja puulevyjen liimoja, formalhelydiä, ammoniakkia ja muita kemikaaleja.2 ,3 ,4 ”

        ”Hometaloissa olevia mikrobimyrkkyjä ei voi pestä eikä niiden ihmisille aiheuttamia vaurioita voida korjata.”

        http://www.homepakolaiset.fi/tutkimustietoa_the_validity.html

        http://www.aluesanomat.fi/uutiset.php?id=181

        "Professori Mirja Salkinoja-Salosen johtama tutkijaryhmä on löytänyt terveysongelmia aiheuttavien hometalojen sisäilmasta vahvoja solumyrkkyjä, jotka saattavat selittää sairastumisia, kertoo Helsingin Sanomat tänään".

        ”Sisäilmatutkimukset ulotettava solumyrkkyihin.”
        ”Toisaalta täysin terveen oloinen ja hajuton tila saattaa sisältää supermyrkkyjä.”
        http://www.terhikoulumies.fi/index.php/blogipaivitys/139-homekoulut-kuntoon

        Onko kokoomus turvallisin jää nähtäväksi.

        Tutkikaa vaan lisää oikeita asioita kosteusvaurio- ja hometoksiinivauriorakennusten toksiineita=myrkkyjä.

    • Lääkäri2

      Edellä oli puhe auton ilmastoinnin hajujen poistosta, sinne kun voi pesiytyä hometta jos ilmastointia ei laiteta pois päältä esim. 10 minuuttia ennen auton sammutusta, ilmastoinnin kennoon kun jää kosteutta. Hajut auton ilmastoinnista saa pois esim. otsonoinnilla eikä siitä ole mitään haittaa, päin vastoin. Rakennusten otsonointi on toki aivan eri asia ja varmaankin turhaa pääosin, kun ne homeet on esim. talon alapohjassa. Mikrobien aineenvaihduntatuotteet aiheuttavat tyypillisen "mökin hajun".

      • ei.autoonkaan.ei.ei

        Tässä esimerkki kun auto oli otsonoitu. En suosittele näissä tapauksissa ainakaan otsonointia (biosidikäsittelyä) edes autoille. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016080121986111_uu.shtml

        Myrkky on aina myrkkyä, Lääkäri2 puhu mitä puhut tai mitä haluat. Pikkusen olet nyt siedättäjien aivopesemä tapaus. Noissa tilanteissa voi hajut autosta lähteä, mutta myrkyt jää. Sama kuin myrkyttäjillä on tapana toimia. Jätkät lähti myrkyt jäi.

        Kerron sulle Lääkäri2 todellisen tilanteen oikeasta elämästä. Kolmenässänkujalla meidän asuntoon tekivät homedesinfioinnin Germasert Super ja toisen MCF PHMG myrkyllä (tämä se petollinen). Sitten vielä otsonoivat asunnon ennen poismuuttoa senkin petollisesti. Tutkimuksissa oli löytynyt homeita ja toksiineita tuottaviakin sekä 2-etyyliheksalonia. Myös solumyrkkyjä.

        Meillä meni terveys ja a toipuminen on mulla kestänyt lähes kuusi vuotta. Meillä meni melkein koko irtaimisto kaatopaikalle ja joitakin tavaroita (kirjoja, LP levyjä videokasetteja ym.) on vielä häkkivarastosssa suljetuissa laatikoissa ja edelleenkin niistä saamme oireita.

        Mutta asiaan. Seinänaapurissamme rouva ja hänen luonaan perhepäivähoidossa oleva lapsi oireilivat ja sairastuivat kuten minä. Talvella 2010. Siellä seinänaapurin asunnossa homekoira teki merkkauksia myös ja siihen asuntoon tekivät samanlaisen helvetin ison homeremontin kuin meille vaikka terveystarkastajat valehteli, että "Ei terveyshaittaa." Voi ***** mitä raukkoja tämän maan systeemi sisällään pitää ja verovaroista palkkaa heille vielä maksetaan. Varsinaiset terveytemme suojelijat jotka suojelivat petoksien tekijöitä, myrkyttäjiä.

        Siinä seinänaapurin asunnossa ei koskaan asukkaan asumisen aikana käynyt terveystarkastaja eikä muntersin myrkyttäjät.

        No niin luehan tämä osa Lääkäri2 hyvin tarkkaan. Kun seinänaapuri pääsi heti siitä homeasunnostaan pois puhtaaseen asuntoon, niin hänen toipumisensa alkoi heti kohta eikä hänen irtaimistonsa aiheuttanut hänelle mitään oireita kuten meillä biosideilla MCF PHMG ja otsonointi, homedesinfioidut tavarat mitä jonkin verran on (häkkivarastossa suljetuissa laatikoissa), aiheuttavat vielä tänäkin päivänä oireita.

        Nuo myrkytykset tekivät 2010 alkutalvella MCF PHMG ja otsonointi keväällä 2010. Mitä opimme Lääkäri2 tästä. No ainakin sen, että jos hometta on vaikka missä ja toksisuutta ja sille terveytensä menettää, niin on parempi kiertää kaukaa myrkyttäjiä ja kieltää kaikenlaiset myrkytykset autoissa, asunnoissa ja kosteusvauriorakennuksissa.

        Kosteutta ei pidä päästää autojen sisälle. Raitisilmasuodattimet on vaihdettava usein, mattojen alustat tulee pitää kuivana.

        Jos jotain desinfiointeja autoon teettää, niin homesairaan ja sisäilman myrkyille terveytensä menettäneen tulee vaatia kirjallinen sopimus siitä, että jos auton homedesinfioinnin jälkeen oireilut ja sairastelut lisääntyvät, niin homedesinfioinnin tekijä vastaa seurauksista. Jos näin ei sovita, niin ei kannata mitään turhia vaarallisia homedesinfiointeja hyväksyä tehtävän mihinkää.

        "Kaikki eivät sairastu, mutta jokainen voi." Sanoo professori ja "homelääkäri" Tuula Putus ja ymmärtään näistä asiosta pikkusen enempi kuin sinä Lääkäri2 ja yksikään "siedättäjä" tässä maassa

        Onko siedätykset onnistuneet ja homedesinfioinnit myös
        kun puretaan kouluja.

        http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/385363-hameenkylan-koululle-purkutuomio-tuomelan-koulun-tilat-sittenkin-vaistotiloiksi

        Siltä näyttää, että ei.

        Pikkuisen olet nyt hukassa näitten juttujesikin kanssa:
        Sanoit tuolla jutussasi ennen "autoja" Lääkäri2 näin: "Onko otsonoinnista osoitettavissa jotain haittaa?" Vastasin siihen mitä Sisäilmaseminaarissa keväällä 2016 on tullut esille. Etkö ymmärrä enää tavallisia vastauksia ja sitä mitä
        viisaat ihmiset ovat todenneet ja medialle kertoneet.

    • Lääkäri2

      Juu, allergia ei ole psykosomaattista, mutta "kemikaaliyliherkkyys" tai "hajusteyliherkkyys" ei ole allergiaa eikä mikään varsinainen sairaus, kumpaakaan ei ole hyväksytty kansainvälisessä tautiluokituksessa taudiksi tai sairaudeksi, kyseessä on sellainen ilmiö että potilas kokee hajujen aiheuttavan oireita. Kyllähän voimakas haju voi tuntua ikävälle, mutta kyse ei ole taudista silloin. Muutenhan kaikki olisivat sairaita, esim. riittävän voimakas rikin haju tuntuu kaikista ikävälle hengityksessä tai vaikka voimakas väkevä kloorin haju. Allergia on taas immuunipuolustuksen virheellinen reagointi vaarattomaan aineeseen siihen liittyvine tulehdusvasteineen.

    • Lääkäri2

      Oikeastaan kaikkiin autoihin joissa on ilmastointi kertyy kosteutta ilmastointijärjestelmään ja siihen voi liittyä hajuja.

      Huoltamattoman ilmastointilaitteen höyrystin ja sisäilmansuodatin tarjoavat kuitenkin ihanteellisen kasvualustan allergiaa aiheuttaville mikro-organismeille.
      Höyrystimen säännöllinen desinfiointi poistaa bakteerien aiheuttaman pahan hajun sisäilmasta ja ennaltaehkäisee allergisia reaktioita.

      Korjaamolle kannattaa hakeutua heti, jos ilmastointilaitteen vikaan viittaavia merkkejä ilmaantuu. Niitä ovat muun muassa ilmastointilaitteen suuttimista tuleva pahan hajuinen ilma, laitteen jäähdytystehon putoaminen tai katoaminen kokonaan. Myös polttoaineenkulutuksen kohoaminen tai tuulilasin jatkuvaa huurtuminen voivat olla oireita ilmastointilaitteeseen tulleista ongelmista.

      Erityisesti taajamissa ilmansaasteet, pöly, siitepöly ja noki heikentävät ilmanlaatua. Monet nykyautoista onkin varustettu jo tehtaalla myös sisäilmansuodattimilla.

      Myös se on moottorin ilmansuodattimen tapaan vaihdettava säännöllisesti.

      Ajossa suodattimeen kerääntyy ulkoilmasta pölyä, siitepölyä ja nokea. Puhdas suodatin estää paremmin muun muassa itiöiden ja muiden epäpuhtauksien leviämistä auton sisäilmaan.

      Nenä sen kertoo. Auton sisälle tulviva paha haju voi olla lähtöisin ilmastointilaitteistoon pesiytyneistä bakteereista.

      http://www.raikasilma.fi/esimerkki/

      Otsoni on turvallinen menetelmä hajujen poistamiseen.

      Otsoni on voimakas hapetin joka poistaa orgaaniset hajuhaitat sekä tuhoaa home- ja hiivasieniä sekä bakteereja ja viruksia.

    • ei.autoon.ei.asuntoon

      Tässä uusinta tietoa otsonoinnista. Otsonointi on biosidi.

      "Otsoni reagoi ilman epäpuhtauksiin ja lisää samalla haitallisia sivutuotteita sisäilmaan. Ne voivat pysyä ilmassa kuukausia."

      http://www.rakennuslehti.fi/2016/04/desinfiointiaineet-voivat-vain-pahentaa-homeongelmaa/iosidi.

      Tässä lisää.
      " Desinfiointia on käytetty huolen hoitamiseen ymmärtämättä, että sillä ei ole merkitystä. Nyt tämä saanut semmoiset mittasuhteet, että varmasti viesti menee paremmin perille, Eero Palomäki toteaa."

      "Teho on huono

      Tutkimusten mukaan aineet purevat heikosti homesieniin, bakteereihinkin usein lyhytaikaisesti.

      - Teho sieniin on olematon ja aina kun lisätään kemikaalia, se voi olla itsessään ihmiselle haitallista, sanoo THL:n johtava tutkija Anne Hyvärinen."
      http://yle.fi/uutiset/3-6454355

      Meille ja kavereilleni ei enää tehdä mitään homedesinfiointeja biosideilla. Eikä vastaavilla myrkyillä. Eikä mitään typeriä siedätyksiä oteta kuuleviin korviin missä omaa etuaan ajattelevat määräävät pakkohengittämään myrkyllistä sisäilmaa.......

      Ei edes otsonointia autoon, asuntoon eikä kosteusvauriorakenniukseen. Jokainen voi tehdä mitä itestä tuntuu. Jos ei mitään mistään älyy. Tai ei halua uskoo oikeita asiantuntijoita.

      Luuleehan ne monet sisäilman myrkyllisyydelle terveytensä menettäneet ihmiset sitäkin, että heillä on astma kun "kosteusvaurioastmalääkäri" on heille niin sanonut. Luulo ei ole kuitenkaan tiedon väärtti.

    • Tuen.vihaisia.äitejä
      • lisää.osaajia.tarvitaan

        Uusinta ja tuoretta oikeaa tietoa: Näin asiansa osaava lääkäri.

        " Pitkä altistus lisää riskiä sairastua erilaisiin autoimmuunitauteihin tulehduksellisiin suolistosairauksiin ja reumaan. Osa myös kehittää monikemikaaliherkkyyden reagoiden hajusteille ja muille ympäristön ärsykkeille.

        Asian ikävä puoli on se, että oireet eivät koskaan katoa kokonaan.

        Tuomelan mukaan sisäilmasta oireilevien tilanne on otettava vakavasti.

        – Heidän oireiluaan ei saa kyseenalaistaa. Heitä ei saa syyllistää eikä diagnosoida psyykeltään sairaiksi. Lastensuojeluilmoituksilla uhkaaminen on täysin epäammattimaista toimintaa, Tuomela sanoi mielenosoituksessa.

        Useat kouluikäiset sisäilmasta sairastuneet joutuvat oireilun takia vaihtamaan koulua useaankin otteeseen. Tai jopa jäämään kotiopetukseen."

        http://www.kdlehti.fi/2016/09/07/tiina-tuomela-100-000-lasta-altistuu-paivittain-huonolle-sisailmalle/

        Hakeutukaa erikoisosaajien vastaanotoille ei kenenkään siedättäjän.

    • Lääkäri2

      No jos autossa haisee pahalle kun ilmastointi puhaltaa pahaa hajua autoon niin puhdistamalla auton ilmastoinnin ei autossa enää haise pahalle. En ainakaan itse halua autossani haisevan pahalle sillä ajaessani ja jos ilmastoinnin puhdistus raikastaa auton ilmastoinnin ja vie hajut pois niin silloin se puhdistetaan tarvittaessa. Mitään oireita ei tule puhdistuksesta tietenkään ja hajut lähtevät. Ei niistä hajuistakaan kyllä mitään oireita tule mutta se riittää että en halua että autossa haisee pahalle. Jos kotona haisisi pahalle niin korjaisin senkin ongelman tietysti jos se korjattavissa on. Riittävä ilmanvaihto on hyvin tärkeää asunnossa, niin uudessa kuin vanhassa. Vanhoissa taloissa tosin ilmanvaihto on usein heikko, etenkin painovoimaisella ilmanvaihdolla varustetuissa rakennuksissa kesällä kun sisäilman ja ulkoilman lämpötila on sama, mutta toki tuuletus auttaa asiaa.

      • Hyviä.ohjeita.tässä

        Erikoislääkärit osaavat tässä maassa asiansa:

        "Miksi oireilen autossa ja muissa liikennevälineissä?

        Auton kuramaton alle pääsee joskus kosteutta ja alla oleva matto voi homehtua. Auton säännöllisestä siivouksesta ja kuivatuksesta on syytä huolehtia. Tuloilman suodatin on vaihdettava säännöllisesti ja pinnoille kertynyt siitepöly ja katupöly on hyvä puhdistaa. Tuolien pehmusteisiin kertynyt kosteus, pöly, lemmikkieläinten hilse ja muu orgaaninen pöly voivat aiheuttaa oireita. Tunkkaista hajua ei pidä poistaa hajusteilla vaan puhdistamalla tai vaihtamalla materiaalit (tai koko auto).

        Busseissa ja junissakin on kosteusvaurioita ja täytteissä voi olla homekasvua. Lehtikuvasta muistan bussin sisäseinässä kasvavan siitakesienen. Myös asuntovaunujen seinien eristeet voivat vaurioitua ja homehtua. Monet homeherkät saavat oireita myös metrossa ja lentokoneissa. Terveellekin henkilölle on hyvin epämiellyttävää uusissa junissa leijuva viemärinhaju. Silti ei kannata jäädä kotiin, jos tiedossa on virkistävä matka.. Lääkkeet mukaan! Vaunun vaihto voi auttaa. Eräät home- ja hajuherkät matkustavat raitisilmahuppu päässä kanssamatkustajien katseista välittämättä."

        Eibiosiideja eli otsonointeja näytä olevan näissä osaajan antamissa ohjeissa.
        http://indooraid.com/?page_id=86

    • Lääkäri2

      Mitä ne erikoisosaajat sitten tekevät Käypä hoito suosituksesta poikkeavasti?

      Käypä hoito sanoo että pois rakennuksesta tai rakennuksen korjaus ja tarvittaessa oireita helpottavaa lääkitystä.

      Kirjoittavatko ne erikoisosaajat jotain lausuntoja sitten vai määräävätkö eri lääkkeitä kuin yleislääkärit?

      Joka tapauksessa tärkein "hoito" on se että poistuu homeisista rakennuksista tai korjataan rakennus. Oireisiin löytyy myös lievitystä. Lausuntoja rakennuksen terveyshaitoista ei voi täydellä varmuudella antaa, Käypä hoito kun sanoo että mitään pysyvää varsinaista sairautta ei kosteusvauriorakennus aiheuta, vain ohi meneviä oireita saattaa ilmetä ja se kuinka haitallisia ne oireet ovat niin on sitten niin ja näin, jokainen kokee oireet eri lailla, jotakin häiritsee jo haju, pitääkö siitä saada jotain korvauksia jos kotona tai töissä haisee pahalle? Esim. liian kuiva sisäilma talvella aiheuttaa sekin vähäisiä vaivoja ja oireita mutta ei mitään varsinaista pysyvää sairautta. Pitääkö kuivasta ilmastakin saada jotakin "korvauksia" ja sitä varten lääkäriltä lausunto?

      • Ei.oppi.ojaan.kaada

        Erikoislääkärit sanovat näköjään miten asiat ovat ja se on hyvä se ja mulle riittää kyllä ja toimin heidän ohjeidensa mukaan:

        Erikoislääkäreitä tarvitaan lisää se on selvä se. Ei tarvita yhtään siedättäjää.

        "– Pitkä altistus lisää riskiä sairastua erilaisiin autoimmuunitauteihin tulehduksellisiin suolistosairauksiin ja reumaan. Osa myös kehittää monikemikaaliherkkyyden reagoiden hajusteille ja muille ympäristön ärsykkeille."

        "Asian ikävä puoli on se, että oireet eivät koskaan katoa kokonaan."

        http://www.kdlehti.fi/2016/09/07/tiina-tuomela-100-000-lasta-altistuu-paivittain-huonolle-sisailmalle/

        Tuossa lisää aineistoa lääkäreille jotka haluavat erikoistua myrkyllisessä sisäilmastossa sairastuneen auttamiseen aivan oikeasti hei:

        http://www.e-julkaisu.fi/hengitysliitto/julkaisu_sisailmasta_sair/

      • Lääkäri2

        Ei siihen erikoislääkäriä tarvita että osaa antaa ohjeet poistua kosteusvaurioituneesta rakennuksesta jos rakennus aiheuttaa oireita.

    • Puhtaus.puol.ruokaa

      Auto puhdistettiin hyvin keväällä, raitisilmasuodatin vaihdettiin aktiivihiili- suodattimeen. Sama tehdään vielä ennen lumia. Kaikki mahdollinen imuroitiin Hepa 14 imurilla. Mitään myrkkyjä ei käytetty, ei edes niitä biosideja. Ei hajuja ei oireita. Mitään hajusteita ei käytetä autonkaan sisällä. Miellyttävää on matkustaminen. Auton Ilmastointilaitteen huollon tekee ammatiosaajat ilman homedesinfiointia kahden vuoden välein. HUOM! Ilman myrkytystä. Ei rahastusta.

    • Tottakai-pitää-korvata

      "Pitääkö kuivasta ilmastakin saada jotakin "korvauksia" ja sitä varten lääkäriltä lausunto? "

      Totta kai! Jos sen kuivan ilman on pilannut täysin joku itseoppinut savusumuttaja ja myrkkyjen myrkyttäjä ja vielä "omin päin" ilman isännöitsijän lupaa.

      Tämähän on ihan päivän selvä asia Lääkäri2. Eihän sulla ole mitää "hajua" näistä asioista, tai siitä miten näitä pitää junailla oikeaoppisesti ja vielä oikeudenmukaisestikin.

      Otahan nyt vaan tavaksesi kysyä sisäilman myrkyllisyydelle terveytensä homerakennuksessa menettäneiltä jo kättelyvaiheessa, että onko homedesinfioitu biosideilla (myös otsoni) rakennuksessa missä olette terveytenne menettäneet ja pahoin oireilette. Tuo kysymys, tai paremminkin siihen saatu rehellinen vastaus potilaalta voi vaikka hyvin "pois sulkea" sen kosteusvaurioastman mahdollisena tulehdus-sairautena ja jäljelle jääviä vaihtoehtoja arvaukseesi olisi siten vähemmän. Niin jollet ole tuota kysymystä vielä kenellekään homesairaalle ja sisäilman myrkyllisyydelle terveytensä menettäneelle tehnyt jotka ovat vastaanotollesi eksyneet.

      Jokaisen asukkaan tulee saada tietoonsa jos heidän asunnossaan joku sumuttaja suorittaa myrkyillä myrkkyjen myrkytyksiä ennen tai jälkeen homeremonttien. Niin ja varsinkin ennen materiaalinäytteiden- ja sisäilmanäytteiden ottamista. Niitä jos pimitetään, niin petollista toimintahan se on.

    • Lääkäri2

      Mitä haittaa siitä on jos poistaa hajuja otsonilla? Otsonihan on turvallinen ja hyvä aine hapettamaan hajuja tuottavia yhdisteitä, sillä saa esim. tupakan hajun pois.

      • Otsonni2

        Ei se minua haittaakaan jos niin teet (otsonoit) kotonasi, autossasi tai homekesämökissäsi. Sinähän saat tehdä mitä haluat kunhan et tule meille tekämään mitään, et edes lääkärin töitäsi nuilla tiedoilla mitä olet tänne kertonut.

        Tuossa asiaa mistä sulla ei näytä olevan mitään hajua:

        "Otsoni voi reagoida erilaisten rakennusmateriaalien ja tyydyttymättömien
        orgaanisten yhdisteiden kanssa ja aiheuttaa uusia, terveydelle haitallisia reaktiotuotteita. Otsonin reagoidessa esimerkiksi puumateriaalista peräisin olevien terpeeniyhdisteiden kanssa reaktion seurauksena ilman terpeenipitoisuus vähenee, mutta samalla ilman formaldehydipitoisuus nousee ja ilman pienhiukkasten määrä kasvaa. (Työterveyslaitos 2010 Työympäristö) Jotta sillä olisi sienien ja bakteerien kasvua hidastavia vaikutuksia pitoisuuden tulisi olla vähintään 5-10 kertaa ihmisille haitalliseksi todettua pitoisuutta suurempi, (Foarde ym. 1997, Sharma ym. 2008, Khurana ym. 2003, Peitzsch ym. 2012, Korzun ym. 2008). Lyhytaikainen altistuminen otsonille ärsyttää silmiä ja hengitysteitä. Aineelle altistuminen voi aiheuttaa vaikutuksia keskushermostossa, joka voi johtaa toimintavajeeseen. Kaasun, jonka pitoisuus on yli 5 ppm, voi aiheuttaa keuhkopöhön. Vaikutukset voivat ilmetä kuitenkin viivästyneinä. "

        http://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20160013/urn_nbn_fi_uef-20160013.pdf

        Lueppa tuo kohta vielä uudestaan ja yritä siitä jotain vielä ymärtääkkin:

        "Jotta sillä olisi sienien ja bakteerien kasvua hidastavia vaikutuksia pitoisuuden tulisi olla vähintään 5-10 kertaa ihmisille haitalliseksi todettua pitoisuutta suurempi."

        Hyvä bisnes se on kuten kaikki homedesinfioinnit ja homeentapot vaikka ne ovat täysin turhia ja helppoa rahaa totta tosiaa. Tyhmiltä rahat pois. Ei minulta eikä kavereiltanikuitenkaan jotka tuosta ovat kyselleet.

        Kolmenässänkujalla otsonoivat ja Kaarikadulla myös. En silloin ymmärtänyt otsonoinnista yhtään enempää kuin sinä nyt. Irtaimisto meni kaatopaikalle ja kovia oireita ja uusia hajuja irtaimistoon niistä otsonoinneista mitkä aiheuttivat pahoinvointia ja suolistosairauksia.

        Kahdesta DVD soittimesta otsonoinnin jälkeen lyhyellä ajalla meni vetokumi hauraaksi ja poikki. Videokameran kumit haurastu ja meni vaihtoon. Otsonointi oli viimeinen pisara meidän irtaimistollemme. Seinänaapurissa ei otsonoitu ja siellä ei ollut irtaimiston kanssa mitään ongelmia sen jälkeen kun pois homeläävästä läksivät.

        Jos se otsoni (biosidi) sinusta on turvallista, niin anna palaa vaan. Multahan se ei ole pois miten sulle ja irtaimistpollesi käy, mutta älä helvetissä sitä otsonointia (biosidi) suosittele ja varsinkaan määrää kenellekään joka on menettänyt terveytensä kosteusvauriorakennuksessa sisäilman myrkyllisyydelle.

    • Lääkäri2

      Otsoni on tehokas hajujen poistossa, mutta toki sen kanssa on syytä olla varovainen, se on tehokas hapetin. Tavaroiden otsonointi ei varmaan olekaan järkevää kovilla pitoisuuksilla, ettei esim. kumit haurastu. Eikä asunnossa saa olla sisällä otsonoitaessa. Mutta asunnosta ja autosta sillä saa hajut pois. Uutta maalia vielä lopuksi päälle esim. jos asunnossa on tupakoitu sisällä. Liika on toki liikaa ja herkät tavarat pois. Ei niitä toksiineja niin paljon esim. DVD-soittimeen tartu että sitä tarvitsisi otsonoida ja ei se nyt niin paljon haisekaan joku videokamera esim. jos vertaa vaikka tekstiileihin, mitkä kyllä otsonia kestävät ja hajut lähtee. Ne toksiinit pitää käytännössä syödä että niistä varsinaista haittaa olisi. Pelkkä mikrobien aineenvaihduntatuotteiden haju ei varsinaisesti sairastuta mutta toki hajukin voi häiritä.

    • otsonni.ei.bakteereille

      ""Eikä sienikasvustojen poistamiseen / tuhoamiseen.""

      Näyttää siltä, että tämä lääkäri2 ei oikein ymmärrä asiosta riittävästi vaikka oikeaa tietoa netissä on vaikka kuinka paljon.

      Tämä hänen lausunto minulle kertookin riittävästi Lääkäri2 osaamisesta ja ymmärtämisestä otsonointiinkin liittyen.
      "Tavaroiden otsonointi ei varmaan olekaan järkevää kovilla pitoisuuksilla, ettei esim. kumit haurastu." Sanoo tämä ihmelääkäri2. Voi helv..... mikä huumori sulla.

      Joskus tuntuu, että oletkohan edes oikea lääkäri, vai joku ihmepelle tai trolli, mikä lie vai kirjoitatko juttujasi aivan selvästä päästä. Niin hukassa olet välillä kommenttiesi- ja päätelmiesi kanssa. Nuo jotku lausuntosi jopa johtaa harhaan home- ja sisäilmasairaita. Se ei ole hyvä asia ollenkaan.

      Nimenomaan se, että jos mikrobeja ja bakteereita yritetään tuhota (biosideilla) kuten otsonoimalla, pitää pitoisuudet olla helvetin kovat ja silloinkin homma on tässä.

      ""SUURETKAAN OTSONOINTIPITOISUUDET (100-1000 ppm) eivät pysty tuhoamaan kaikkia sieni-tai bakteeriorganismeja rakennusmateriaalien pinnoilta tai SISÄLTÄ.
      Tällaisten pitoisuuksien tavoittaminen kenttäolosuhteissa on lähes mahdotonta.""

      Eli koko homma on yhtä tyhjän kanssa Lääkäri2 siis enkä tätä soopaa suosittele yhdellekään kaverilleni enkä varsinkaan niille jotka ovat menettäneet terveytensä homeille ja sisäilman myrkyllisyydelle.

      ""Otsonointia ei suositella bakteeri- ja sienikasvustojen poistamiseen / tuhoamiseen.""

      ""Otsonointi voi vaikuttaa haitallisesti pintoihin (betoni,kipsilevy,luonnonkumi, neopreeni, lateksimaali, linoleum, ja puulattiat, kokolattiamatot) ja myös vanhentaa ja haalistaa materiaaleja. - Otsonoitava tila tulee olla tyhjä.""

      """Otsonointi sisäympäristöissä - tiivistelmä kirjallisuuskatsauksesta, Hanna Leppänen"""

      Tuolta voit lukea lisää oikeaa asiaa: 2016 Sisäilmaseminaari missä maamme viisaat ovat vuosittain juoniaan punoneet ja "teräviä päitään" raapineet, mutta kukaan ei ole ollut ajamassa koskaan kai homesairaiden ja sisäilmasairaiden oikeusturvaa paremmalle mallille. Ovat kyllä hoitaneet omia bisneksiään kuntoon ja vielä homesairaiden kustannuksella.

      http://www.sisailmayhdistys.fi/Tapahtumat/Sisailmastoseminaarit/Sisailmastoseminaari-2016

      Kahlaa nyt tuolta kaikki homerakennusten myrkytyksiin liittyvät jutut Lääkäri2, mitä viime kevään Sisäilmaseminaarissa ovat käsitelleet ja päättäneet. Ennen sun ei kyllä kanata enempää tulla näille palstoille itseäs munaamaan. Sorry Lääkäri2 olet aika heikoilla osaamisella hoitamassa homesairaita ja sisäilman myrkyllisyydelle sairastuneita. Itse kääntyisin vastoonotoltasi pois jo kättelyvaiheessa.

      Ne määrät/pitoisuudet ppm, mitä autojen otsonoinneissa käytät ovat yhtä tyhjän kanssa. Jos luet tuota THL.n lausuntoakin, niin se kertoo totuuden myös sulle. Turhaa rahan polttamista.

    • kerronyt

      Osaako lääkäri kertoa miksi homealtistuneelle jää pysyvästi oire, että ääni käheytyy herkästi? Eli omasta äänestä tulee mittari, joka kertoo onko sisäilmassa jotain. Itselle jäänyt tämä objektiivisestikin todettavissa oleva oire reilun parin vuoden takaisesta rajusta altistuksesta. Äänihuuletko reagoi johonkin, mutta mihin ja miksi?

      "Äänen käheyttä oli 30 prosentilla vastaajista. Heistä 70 prosenttia ilmoitti oireen lievittyvän työpaikan ulkopuolella."

      https://www.tehylehti.fi/fi/tyoelama/astma-tehylaisilla-kaksi-kertaa-yleisempi-kuin-vaestossa

    • Lääkäri2

      Kyllä siitä otsonoinnista on kokemuksia hajujen poistossa, ei se tietysti kosteusvaurioitunutta rakennusta "korjaa" vaan siihen tarvitaan kirvesmies ja materiaalien vaihto sekä ilmanvaihdon ja kosteudenhallinnan korjaus. Mutta esim. tupakan haju sillä saadaan pois. Tupakan hajulla on suuri viihtyisyyttä haittaava vaikutus, se hidastaa myös asunnon myyntiä ja saattaa vaikuttaa jopa myyntihintaan.
      otsonointi poistaa tupakan hajun sisäilmasta, pinnoilta ja irtaimistosta. Otsonointi on käytännössä ainoa tapa jolla hajun saa pois lattiasta kattoon. Otsoni toimii voimakkaana hapettimena, tuhoten hajumolekyylit fyysisesti.Jo melko lyhytaikaisestakin tupakan polton aiheuttamasta hajuhaitasta on vaikeaa päästä kotikonstein eroon. Haju tarttuu kaikkialle pintoihin, seiniin, kattoon, kaapistoihin, listoihin, ikkunanpuitteisiin. Normaali pintaremontti ei riitä poistamaan hajuhaittaa. Tyypillisiä heikon ilmanvaihdon asuntoja ja asuinkiinteistöjä ovat esimerkiksi 70-80 luvulla rakennetut rivitaloasunnot joista puuttuu korvausilmaventtiilit ja ilmanpoisto on painovoimainen tai hoidettu huippuimurilla. Korvausilma tulee asuntoon rakenteiden tai jopa viemäriverkoston kautta epäpuhtaana, tilanne voi ajan saatossa aiheuttaa asuntoon tunkkaista hajua. Kesämökkien haasteena ovat suomen olosuhteet, eli talven kylmyys ja kosteus sekä riittämätön ilmanvaihto. Lämpöeristämättömät kesämökit kestävät kyllä rakenteellisesti talven olosuhteet, mutta tunkkaisen mökin hajun syntymiseltä on vaikea välttyä. Siinä vaiheessa kun huomataan mökin tunkkaisuus ja hajun tarttuminen vaateisiin, on ongelma syntynyt. Tässä tilanteessa homeen hajusta ei pääse eroon pelkällä siivoamisella, pesemällä tai tuulettamalla. Myös irtaimisto on puhdistettavissa homeenhajuista. Kalusteet, vaatteet ja kankaat ovat käsiteltävissä. Mikäli irtaimisto on sijainnut terveydelle haitallisissa tiloissa, tulee hajunpoiston lisäksi soveltaa TTL:n homeettomaksisiivous ohjeistusta.

      Otsonilla ei siis poisteta hometta vaan sen haju.

      Otsonointi poistaa mm.

      - Tupakoinnin hajut

      - Homeen hajut

      - Kalman hajut

      - Savun hajut

      - Eläinten jättämät hajut

      Käyttökohteita mm.

      - Autot

      - Veneet

      - Asunnot

    • En.tilaa.otsonointia

      En hyväksy koskaan enään minkäänlaista otsonointia mihinkään meille enkä edes suosittele kavereilleni. Haju voi lähteä, mutta siinä samalla lähtee kyllä lopullinen teveys home- ja sisäilmasairailla ja irtaimisto kaatikselle. Huonoja kokemuksia siitä on.

      Muntersin tyyppikin sanoi kevät 2010, että "meillä ei ole vielä työkaluja millä nykymyrkyt voidaan poistaa (kuitenkin tuli sähläämään ja rahastamaan TA-Asoa turhalla otsonoinnilla kahteen homeasuntoomme.) Ehkä kymmenen vuoden päästä." Sanoi toveri joka oli vielä alueen työnjohtaja. Olikohan aivan itseoppinut, en tiedä, mutta tekemisestä niin arvelin.

      Sanoi kyllä paljon muutakin, mm. näin "Jos haluaa jatkoaikaa elämälle, niin pois tästä asunnosta." ok, kaveri taisi tietää mistä puhui. Otin neuvot vakavasti.

      En jäänyt odottelemaan niitä "työkaluja" ja lähdin pois siitä homemurjusta vaikka tekivät ison homeremontin keittiöön joka ei varmaankaan sitten onnistunut koska oireet vaan pahenivat remontin jälkeisen otsonoinnin jälkeen.

      Kaveri sanoikin, että "sohva on kova haaste." Olen samaa mieltä, että ainakin muntersille koska sohvasta ja nojatuoleista helvetin kovia oireita otsonoinnin jälkeen. Nekin meni kaatopaikalle ja kukaan ei korvannut mitään. Vittumainen oikeusturva homekatastrofiin joutuneille tässä maassa, mitä pahentaa vielä omaa etuaan ajavien lääkäreiden antamat harhaanjohtavat vähättelevät lausunnot.

      "Otsoni voi myös pahentaa astman oireita ja heikentää vastustuskykyä."

      "Sivutuotteina syntyvät yhdisteet voivat pysyä sisäilmassa kuukausia,jopa pidempiä aikoja, pitoisuuksina jotka ihminen voi haistaa (riippuvainen materiaalista jam pinta-alasta).

      Se oli sitten siinä. Pieneinä pitoisuuksina yhtä tyhyjän kanssa hajut eiku pahenee vaan niiden homesairaiden ja sisäilmasairaiden kannalta ja "astma voi hyvin" sekä lääketeollisuus.

    • Lääkäri2

      Miksi sitten esim. autosta lähtee hajut pois otsonilla ja sillä voidaan raikastaa auton ilmastointilaite myös jos siitä ei ole kuin haittaa ja hajut pahenevat ja myrkkyjä syntyy muka? Kun se otsoni hapettaa ne hajuja tuottavat yhdisteet, ne yhdisteet tuhoutuvat eivätkä enää haise sitten. Toki eri asia se on otsonilla käsitellä jotain kosteusvaurioitunutta rakennusta homeineen kuin auta jossa on tupakoitu. "Hajuyliherkälle" otsoni voi olla hyvä vaihtoehto hajujen poistoon esim. autosta.

      • En.polta.eikä.otsonia

        En polta edes tupakkaa, olen kärsinyt jo aivan tarpeeksi asuntoihimme tehdyistä myrkytyksistä. Enkä tarvitse enään, edes biosideja kuten otsonointi hajujenkaan poistoon asunnossa, autossa enkä kosteusvaurioisessa rakennuksessa. Eikä kaverinikaan sen jälkeen kun minulta ovat asiasta kyselleet.

        Missään tapauksessa en suosittele edes "Hajuyliherkille" biosideja kuten otsonointi, en hajuyliherkille jotka ovat saaneet sen "hajuyliherkkyyden" homesairauden- ja sisäilmasairauden yhteydessä kuten usein niin vielä käy. Näin asiantuntijat ja tutkijat ovat tuon varmuudella todenneet jo useamman kerran.

        http://www.hajusteyliherkkyys.com/linkkejaTutkimuksiinJaLisatietoon.html

        Minustakin tuli Kolmenässänkujan homeiden, toksiineiden, 2-etyyliheksalonien, Germasert Super myrkytyksen, MCF PHMG myrkytyksen ja otsonoinnin jälkeen "Hajuyliherkkä, kemikaaliyliherkkä ja luonnonhomeyliherkkä." Mutta ensin tuli homeyliherkkä selvien kosteusvaurioiden ja homekoiran merkattujen varmistavien homeongelmien jälkeen. Kuivan kuivaajien ja sählääjien jälkeen tuli sitten vaikka mitä tulehduksiakin ja pahoja.

        Olen lukenut ja kuullut, että aika monelle on ensin tullut homesairaus, sitten sisäilmasairaus (myrkytyksen tapainen) ja vielä päälle "hajuyliherkkä." En ole koskaan kuullut sellaista, että ensin olisi tullut kosteuvaurio- ja homerakennuksessa "hajuyliherkkä", sitten kemikaaliyliherkkä, sisäilmasairauas ja viimeisenä vasta homesairaus. Höh!

        Onkohan se kenellekään tuossa järjetyksessä sattunut etenemään edes. Onko Lääkäri2 sulla kokemuksia niistä joille ensin on tullut "hajuyliherkkyys" ja vasta sen jälkeen home-ja sisäilmasairaus?

        Otsoni. mm. "Viitteitä haitallisista vaikutuksista sydän- ja verisuonitauteihin."

        Jos hajujen ja vakavien oireiden aiheuttajaa ei voida normijutuilla poistaa, niin poistukaa niistä tiloista missä oireita saatte. Sinne on turha jäädä kuikuilemaan ja kuunteleen siedättäjien satuja. Eikä passaa jäädä odottelemaan myrkyttäjiä.

        Keuhkosairaat, syöpäsairaat, sydän- ja verisuonisairaat, aivoinfraktipotilaat ei saac ola pitkiä aikoja altistumassa home- ja sisäilmaongelmallisissa rakennuksissa eikä mitään biosidihomedesinfiointia niihin kuten otsonointi. Eikä passaa antaa lupaa tehtäväksi niihin tiloihin missä oleskelette pitkiä aikoja mitään homeentappoyrityksiä.

        Erittäin surullista on sekin, että epäpätevät tavalliset lääkäritkään eivät siedätyksillään ja höpöjuttuineen pysty auttamaan edes (omaa väkeään) hoitajia jotka oireilevat ja sairastelevat pahoin terveyskeskuksissa ym. vastaavissa työskentelypaikoissa.

        Kuinkahan monen sellaisen työpaikan tilanne on saatettu entistä pahemmaksi homedesinfiomalla biosideilla kuten otsonilla.

        Erikoislääkäreiden vastaanotoille kyllä suosittelen menemään. En minkäänlaisten siedättäjien.

        Tässä hyvä juttu erikoislääkäriltä:
        http://yle.fi/uutiset/3-9222308

        "Miksi sitten esim. autosta lähtee hajut pois otsonilla ". Kysyy Lääkäri2 vaikka tietää tämänkin.

        No vastaan, että hajut ehkä lähti mutta ongelmat jäi tai jopa paheni. Tässä tapauksessa. "" Kun perheen yhteen autoon tehtiin otsonointi eli hajunpoisto, Ville ei enää voinut mennä autoon ollenkaan. Syyksi paljastui kemikaaliyliherkkyys. ""

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016080121986111_uu.shtml

    • Lääkäri2

      Epäilen vähän tuota iltalehden juttua, koska miten se muka on voitu todeta että syynä sille ettei kykene autoon menemään on "kemikaaliyliherkkyys" kun eihän sitä voida edes todeta mitenkään, koko "sairaus" ja sen "diagnosointi" perustuu vain potilaan kertomiin oireisiin ja kokemuksiin. Eli jos jostain tuntuu sille että jokin kemikaali käy henkeen jotenkin niin, selvä: olet "kemikaaliyliherkkä"! Onpa helppoa diagnostiikkaa mutta kovin epäluotettavaa kun koko "diagnoosi" perustuu siihen että potilas kertoo ja kokee jotain mikä ei välttämättä liity mitenkään mihinkään siihen mihin sen luullaan liittyvän eikä asiaa voida todentaa mitenkään.

      Ns. "hajusteyliherkkiä" on kuulemma joidenkin haastattelututkimusten mukaan suomalaisista jopa 40%. Eli joka toinen on "sairas". Epäilenpä vahvasti että näistä on valtaosa hysteerisiä naisia, joiden nenään käy jokin väkevä tuoksu kuten vahva partavesi ja sitten ollaankin "sairaita" ja kun tätäkään "sairautta" ei voida mitenkään todentaa tai tutkia niin ollaanpa heikoilla perusteilla taas liikenteessä. Kuulemma herkimmät saavat "oireita" jopa siitä jos pyykit on pesty tavallisella pyykinpesuaineella tai jos vieressä istuu joku joka on käyttänyt tavallista saippuaa. Naurettavaa!

      "Hajusteyliherkkiä" kun on 40% ihmisistä joidenkin kyselyjen mukaan niin silloinhan todella moni on hajusteyliherkkä mutta ei homeyliherkkä kun ei sentään lähes puolet suomalaisista ole "homesairaita". Hajuyliherkät varmaan voivat saada mökin hajustakin oireita eli ensin voi olla hyvinkin "hajuherkkä" tai "kemikaaliherkkä" ja sitten huomata olevansa myös "homeherkkä" mennessään vaikka tuttavan homeiselle mökille missä tuoksuu mökille.

      • Myrkkyjä.joka.paikassa

        Otahan nyt itseäsi niskasta kii Lääkäri2. Jos Ville pojalla oireilu alkaa otsonoidussa (biosidi) autossa ja loppuu kun sieltä pois pääsee, niin eihän siinä ole sen kummempaa lääkettä kuin pysytellä pois Villen siitä autosta eikä iltalehtikään voi sen paremmin poikaa auttaa vaikka haluaisikin.

        Ei Villelle mitään "kosteusvaurioastmalääkäreiden" määräämiä turhia "kosteusvaurioastmalääkkeitä" eikä siedätyksi. Hulluahan se on sinun Lääkäri2 tuota Villeä pakottaa paikkaan (autoon) missä otsonoinnin jälkeen kovia oireita.

        Erikoislääkärit kuuntelevat potilasta ja ottavat vakavasti heidän kertomuksiaan esm. "Oirekyselyissään". Jos sinä et kuuntele potilasta etkä ota vakavasti heidän kertomuksiaan, niin ethän sinä ilmeisesti toimi silloin edes Käypäohjesuositusten mukaan vaan alat "sooloilemaan" oman etusi hyväksi tai mitä v****u?

        Nehän voi ehkä autoon mennä ketkä ei vielä oireile, mutta kuinka pitkäksi ajaksi onkin sitten toinen juttu. "Kaikki ei sairastu, mutta jokainen voi" sanoo erikoislääkäri joka tietää mistä puhuu.

        "Otsoni. mm. "Viitteitä haitallisista vaikutuksista sydän- ja verisuonitauteihin."
        En suosittele edes autoon tehtävää biosidikäsittelyä kuten otsonointi kun on pahoin altistunut homeille ja sisäilman myrkyllisyydelle.

        Sama koskee sairaaloiden ja terveyskeskusten myrkkyjä PHMB mitä voivat vielä käyttää muka "käsideseinä" suihkeina, sinäkin Lääkäri2 vai oletko jo lopettanut myrkkyjen sumuttamisen omassa vastaanottohuoneessasi, siellä tuppukylän tk:ssa.

        Jätä nyt se otsonointi koska pienillä pitoisuuksilla (ppm) siitä ei ole mitään hyötyä edes autossa, mikrobien ja bakteerien tuhoamisessakaan.

        Oletko vastannut edes nimimerkki
        Kerro näistä miten olet toiminut kun PHMB on tullut kiellettyjen myrkkyjen piiriin. Niin ja tämän päivän sallitut myrkyt voivat olla huomisen kiellettyjä, sekin vielä jos nuo viranomaiset vaan pysyvät ajan hermolla ja seuraavat ihmisten altistumisesta aiheutuvia myrkytyksiä enempi..

        "Suihkutettavia PHMB-valmisteita ei suositella tällä hetkellä käytettäväksi lainkaan sisätiloissa, koska ne saattavat aiheuttaa hengitystieoireita ja iho-oireita erityisesti herkille ihmisille. Suihkutettavat PHMB-käsidesit ovat aiempien suositusten vuoksi luultavasti käyneet laitoksissa jo harvinaisiksi, mutta Tukes haluaa varmistaa, että niiden käyttäminen loppuu kokonaan."
        Miten siellä sinun työympäristössä on hoidettu kondikseen nämä asiat?

        Oletko jo vastannut nimimerkki (kerronyt) kysymyksiin. Niistä vastauksistasi ovat kiinnostuneet useat tällä palstalla. Kerrohan sitten kun pääset sieltä autosi otsonibiosidimyrkkyhöyryistä ja vaarallisista kaasuista pois. Tsemppiä sulle ja käypää hoitoakkii. Hakeudu erikoislääkärin (myrkytys) vastaanotolle jos oikein kivistää vielä pitempäänkin.

      • surkia.homma.lääkäri2

        Minä en epäile yhtään lehtikirjoituksia lääkäri2. En iltalehtien, päivälehtien enkä minkään muunkaan, mutta epäilen siedättäjien käypähoitojuttuja kun niihin sisällytetään sairaille ihmisille joku ihme siedätys tai määräys pakkohengittämään myrkyllistä sisäilmaa vaikka otsonoituakin.

        "Kemikaaliyliherkkyys puhkeaa yleensä sisäilmaongelmille altistumisen myötä".

        "Hannan mukaan lopullisesti potin räjäytti se, kun perheen autoon tehtiin otsonointi eli hajunpoisto. Otsonoinnin vaarallisuudesta sisäilmasairastuneelle ei ollut tietoa. Altistus oli niin kova, että perheen muutkin autot muuttuivat Villen kannalta käyttökelvottomiksi. Syyksi selvisi kemikaaliyliherkkyyden puhkeaminen. Se alkoi todennäköisesti eskarirakennuksen sisäilmaongelmista."

        " Otsonoinnin vaarallisuudesta sisäilmasairastuneelle ei ollut tietoa. "

        Nyt lääkäri2 on ja koko ajan tulee lisää oikeaa tietoamyös otsonibiosidin vaarallisuudesta!

        Kannattaa sun tuokin juttu lukea huolella.
        http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Ville-lopetti-esikoulun-sairastumisen-vuoksi-kemikaalit-muuttivat-7-vuotiaan-elämän/808653

        Tuossa lisää myrkyistä mitä sairaaloissakin on käytetty vuosia sumeilematta eikä aivan tavalliset lääkärit ole niihin puuttuneet vissiin mitenkään vai onko Lääkäri2. Jos olet esm. sinä Lääkäri2 niin miten.

        Toksikologit ja mikrobiologit sitäkin enemmän ovat asioihin ottaneet oikealla asenteella kantaa. Suojellakseen ihmisten terveyttä. http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/siivousmyrkyt-uhkaavat-terveytta/

      • Hävettää.puolestasi

        Lääkäri2 todella paljon.

        Minulla on samanlaisia kokemuksia useista oireita aiheuttavista kemikaaleista, kastuneista ja homehtuneista rakenusmateriaalien myrkyllisistä höyryistä ja kaasuista mitä ei ole tarkoitettu ihmisten hengitettäviksi. Kuten myös homeista toksiineita tuottavistakin sekä myös homeenestoaineet, biosidit, otsonoinnit, palontorjunta-aineet, jotku maalit ja useat turhat kodin puhditusaineet mitkä aiheuttivat pahoja oireita ajalla 2010-2012. Siis vähän sama tilanne läpi käyty kuin Ansela Villikka, mutta kuitenkin pääsin toipumaan ilman "kosteusvaurioastmaa" ja siten ilman niitä "kosteusvaurioastmalääkkeitä". Toipuminen vei kyllä paljon verta ja vuosia sekä edellytyksenä oli saada uusi puhdas asunto ja kontaminoituneesta irtaimistosta luopuminen.

        Vaikka olen mies ikä 70 vuotta enkä käytä partavesiä, enkä deodorantteja eikä läheiseni naisväki käytä voimakastuoksuisia parfyymeja, niin kemikaaliyliherkkyyttä tuli siis myös homeiden, toksiineiden, otsonointien ja homedesinfiointuimyrkytysten jälkeen ja erittäin pahoja.

        Ei "hajusteyliherkkyys" ole yksin naisten ongelma homerakennuksissa eikä niiden jälkeenkään. Useille jää elimistöön pysyviä vaurioita sisäilman myrkyllisyydestä. Ne ei parane ehkä koskaan ja vähiten siedättämällä ja millään käypähoidollakaan missä oikeat työkalutkin ovat näköjään hakusessa useimmilla kuten Lääkäri2 esm.

        Lääkäri2! Tämän vuoksi, olet näköjään melkoinen raukkis mieheksi nyt sekin selvisi sitten kun et malttanut pitää mölyjä mahassasi "naisvihaajana." Tulihan tämäkin vielä nähtyä ajatusmaailmastasi kun noin lausut.

        "Epäilenpä vahvasti että näistä on valtaosa hysteerisiä naisia, joiden nenään käy jokin väkevä tuoksu kuten vahva partavesi ja sitten ollaankin "sairaita" ja kun tätäkään "sairautta" ei voida mitenkään todentaa tai tutkia niin ollaanpa heikoilla perusteilla taas liikenteessä."

        "Kun sanot näin "ollaanpa heikoilla perusteilla taas liikenteessä." Niin se ei pidä paikkaansa, vaan me sisäilman myrkyllisyydelle terveytemme menettäneet ollaan todella VAHVOILLA PERUSTEILLA liikenteessä, kun tiedetään asioista enempi kuin jotku "kosteusvaurioastmalääkkeitä" määräävät siedättäjät.

        Silloin kun elimistö reagoi myrkkyihin, niin asiat on vielä hyvin. Elimistö kertoo sulle sen, että heti pois näistä altisteista ja se on vain pelastuksesi, että toimit helvetin nopeaa, etkä jää kuunteleen vähättelevien siedättäjien paskanjauhantaa.

        Olet kyllä törkeä naistenvihaaja lääkäri2. Se ei ole yhtään hyvä ominaisuus edes lääkärille. Ja vielä vähempi "epäilijä" ja arvaaja sopii niin vaativaan tehtävään kuin käypähoitolääkäri, vai mitenhän se loppujen lopuksi onkaan ....sen sopivuuden kanssa.

        Sanot, että:
        "Epäilenpä vahvasti" ........valtaosa hysteerisiä naisia."
        Niin ja näin syyllistät vielä naisia.

        Pelkkä epäily ei enään riitä jos noin kovaa tekstiä lääkäri päästelee. Nyt tarvitaan poikkitieteelistä monipuolisten asiantuntijoiden viimeisimpiä tutkimustuloksia lätkäistä pöytään Läkäri2. Ei yhden näkökulman kuten käypähoitolääkärit ja pelkkiä "epäilyjä". Pitää olla esittää tiedemiesten ja naisten, insinöörien, mikrobiologien, toksikologien ja erikoislääkäreiden monipuolista asiantuntemusta ja faktatietoa jotka joutuvat jatkuvasti homesairaita, sisäilmasairaita ja kemikaaliyliherkkiä sekä hajuyliherkkiä vastaan ottamaan ja heidän kokemaansa kuulemaan.

        "Epäilenpä vahvasti että näistä on valtaosa hysteerisiä naisia,"
        Näin vähättelee Lääkäri2 asioista mistä ei ymmärrä juuri mitään. Valitettavaa.

        Erittäin häpellistä kannanottoa tämä lääkäriltä joka on mitä ilmeisemmin aivopesty siedätyksiin ja käypähoitoa antamaan sitä tarvitseville. Näin ainakin alan kohta "epäilemään."

        Tuossa vastine Lääkäri2 sinulle.

        Ihmiset eivät vääristele eikä valehtele tuossa tilanteessa missä Ansela Villikka on.

        Kuin vielä Toksikologit ja mikrobiologit ovat nämä myrkyllisyyteen liittyvät asiat tutkineet ja todentaneet oikeaksi, niin on helppo toimia määrätietoisesti ja välttää oireiluja. Onneksemme myös harvat huippuosaajat ja erikoislääkärimme tekevät arvokasta työtä sisäilman myrkyllisyydelle terveytensä menettäneiden asioiden saattamiseksi paremmalle mallille.

        Näitä tulee koko ajan lisää kun hyvin harva homeremontti onnistuu terveytensä menettäneiden kohdalla jos vielä myrkytetään.

        "Ansela aloitti lääkityksen, mutta vointi vain paheni. Hoitajalla alkoi olla käytössään enemmän lääkkeitä kuin yhdelläkään hänen potilaistaan."

        Näinhän siinä usein käy kun "kosteusvaurioastmalääkäri" ei hallitse tilannetta ja määrää jo kättelyssä "kosteusvauriosatmalääkkeitä. " Sisäilman myrkyllisyydelle terveytensä menettäneelle potilaalle.

        https://www.tehylehti.fi/fi/tyoelama/astmahoitaja-sai-toissa-astman-laakkeita-enemman-kuin-potilailla

        Erikoislääkäriin siitä!

        Iltalukemista olkaa hyvä. Nyt jääkiekkoa katsomaan puhtaassa asunnossa. http://www.e-julkaisu.fi/hengitysliitto/julkaisu_sisailmasta_sair/pdf/Sis__ilmasta_sairastuneiden_kokemuksia_e-paper.pdf

    • Lääkäri2

      Miksi Ville-pojalle tuli sitten yhtäkkiä oireita perheen muissakin autoissa ja lähes joka paikassa? Mikä siellä kauppakeskuksissa ja kyläpaikoissa "sairastuttaa"?

      "7-vuotias Ville ei pysty menemään autoon kemikaaliherkkyyden takia. Kemikaaliyliherkkyyden takia Ville ei pysty matkustamaan autolla eikä vierailemaan kauppakeskuksissa. Ville alkoi pian oireilla myös muissa paikoissa: autossa, kyläpaikoissa, kauppakeskuksessa. Villen tilanne on tällä hetkellä niin paha, että hän reagoi pesuaineissa ja vaatteissa oleviin kemikaaleihin. Perheen vaatteet voidaan pestä vain etikalla ja ruokasoodalla ja uusia vaatteita liotetaan monta kertaa ennen käyttöä. Iso kasa vaatteita ja kosmetiikkaa on jouduttu heittämään pois.

      Villen perhe ei ole kesällä voinut käydä oikeastaan missään, sillä Ville ei pysty matkustamaan autolla minnekään. Hän tapaa kavereitaan kotipihalla."

      Ja silti ei voida todeta mitään oikeaa todellista sairautta vaan kaikki on vaan potilaan omia tuntemuksia...

      Oikea hoito olisi supportiivinen ote ja keskustelu, neuvonta ja terapia, kognitiivis-behavioristinen terapia auttaisi poikaa siinä ettei hän enää kokisi pesuaineen tuoksun pahana ja ahdistavana asiana.

      • pelasta.edes.oma.väkesi

        AINOA OIKEA hoito Villelle ja vastaaville lapsille on pysyä poissa paikoista missä oireilee ja kiertää kaukaa lääkärit jotka halveksivat ja syylistävät naisia ja puhuvat täyttä pas kaa näilläkin palstoilla.

        Tottakai jämy ote elämään ja halu voittaa sairaus ja välttää "häiriötekijöitä" kuten epäpätevät lääkärit ja vääristelevät ja vittumaiset isnnöitsijät ja terveystarkastajat sekä myrkkyjen myrkyttäjät täytyy tuupata pois elämästäsi. Kaikki on vain itsestä kiinni ja läheistesi tuesta. Pelastajaa on turha jäädä odottelemaan sängyn npohjalle. Sinne voi kyllä tulla hyvinki pian se "noutaja".

        Tsemppiä pikku-Villet, Kallet ja Irmelit homepäiväkodeissa ja homekouluissa
        He eivät teitä pysty oikeasti auttamaan jotka tekevät vaan kylmällä sydämellään bisnestä meidän homesairastuneiden kustannuksella.

        Minä olen toipunut kaikesta oireilusta ja varsinkin vittumaisista tulehduksista lähes kokonaan kun pääsin puhtaaseen asuntoon 2014 ja vaihdoin auton uuteen ja molemmat takuuvarmasti nyt hoomeettomia.

        D-vitaamin pidän tärkeänä kuitenkin itselläni koska keuhkoihin on jäänyt pysyvät vauriot. Eikä kyse ole edes "kosteusvaurioastmasta" vaan vakavammasta ongelmasta mikä tuli Kolmenässänkujan myrkytysten jälkeen saaduistan tulehduksista.

        Ei enään koskaan biosidimyrkkykäsittelyjä kuten otsonointi mihinkään meille.
        Se on varma se.

        Ettehän te lääkäri kakkoset ja kolomosetkaa, ettekä siedättäjätkään ole pystyneet hotamaan edes omaa "pesäänne" kuntoon ettekä pitämään oman väen lisääntyviä poskiontelotulehdus-sairauksia aisoissa ja astmalääkkeillä olette vielä lisänneet potilaan sairautta entistä pahemmalle mallille.

        Niitä poskiontelutulehdus-sairaita omaan väkeenne kuuluvia siis ketä on saaneet sairauden homeisessa ja sisäilmaltaan myrkyllisessä hoitoalan rakennuksessa. Eli lääkäreiden omassa "pesässä". Lue lisää tehylehti ym kirjoitkset totuksista.

        Otappa selvää Lääkäri2 moneenko hoitoalan rakennukseen on tehty aivan turhia myrkyillä myrkytyksiä biosideilla kuten otsonointi. Se selvittää sinullekin syyn noihin lukuisiin poskiontelotulhdus-sairauksiin hoitoalalla työskentelevien työpailoilla.
        https://www.tehylehti.fi/fi/tyoelama/astma-tehylaisilla-kaksi-kertaa-yleisempi-kuin-vaestossa

        Tässä kylymää kyytiä "kosteusvaurioastmalääkäreille ja siedättäjille:

        Sitten toinen juttu: Tehän olette jopa pahentaneet niillä "kosteuvaurioastmalääkkeillänne" jopa oman väkenne terveyttä kun he ovat menettäneet terveytensä homeisessa ja sisäilmaltaan myrkyllisessä HOITOALAN rakennuksessa jokapäiväisissä työtehtävissään.

        https://www.tehylehti.fi/fi/tyoelama/astmahoitaja-sai-toissa-astman-laakkeita-enemman-kuin-potilailla

        Lue:
        "Ansela aloitti lääkityksen, mutta vointi vain paheni. Hoitajalla alkoi olla käytössään enemmän lääkkeitä kuin yhdelläkään hänen potilaistaan."

        Eikä Ansela ole suinkaan ainoa home-ja sisäilmasairas kenellä on terveys mennyt entistä huonompaan kuntoon astmalääkkeillä ja annoksia on pitänyt vaan suurentaa. Näitä surullisia tapauksia on ollut esillä keskustelupalstoilla ja vertaistukiryhmissäkin kaiken aikaa.

        Lue:
        "Ansela ei ollut ainoa joka oireili, ja tiloissa todettiinkin sisäilmaongelma. Tiloja on korjattu ja suunnitteilla on iso remontti. Hän kiittää sitä, että hänen oireensa on työpaikalla otettu alusta lähtien vakavasti."

        Lue:
        "Anselan oireet alkoivat kolmisen vuotta sitten. Keuhkoihin sattui. Flunssat pitkittyivät. Yskä oli järkyttävä. Oireet tulivat sen jälkeen, kun hän vaihtoi töihin toiseen päähän terveysasemaa. Työterveyshuollossa katsottiin, että kyseessä on astma. Diagnoosi herätti työkavereiden kanssa hieman hilpeyttäkin – astmahoitajalle tuli astma."

        Tuolla Kuusankosken terveysasemalla on näköjään ymmärretty muunkin päälle kuin "kosteusvaurioastma". Ja veikkaan, että Lääkärimme2 ei ole tuolla Kuusankoskella aimnakaan sähläämässä.

        "Keuhkoihin sattui, yskä oli järkyttävä." Samalla tavalla mullaki alkoi joulukuun alussa 2009 se lopullinen terveyden menetys myrkyille . Ja heti homeentappoyrityksen jälkeen, myrkky oli Germasert Super "mitä teollisuus käyttää" sanoi pintakosteuskartoittaja.

        Joo Lääkäri2 sinähän alat pikkuhiljaa "sulamaan."

        Tämä on kyllä paskamaisesti sanottu niiden "siedättäjien" suuntaan kun näin möläytit ja vielä täämmöisenä aikana.

        "On tehty alustavia kokeita limakalvojen totuttamiseen voimakkaisiin tuoksuihin. Osalla oireilijoista se ilmeisesti toimii mutta ainakaan toistaiseksi totuttamisella ("siedätyksellä") ei ole laajempaa käytännön merkitystä."

        Kiitos Lääkäri2 tästä lausunnosta, minulle on kerrottu sitten aivan väärää tietoa.

        Kannattaa miettiä jatkossa paremmin siedättäjiä jotka ovat helvetisti rahoja tuhlanneet siedätysten tutkimiseen. Sillä sektorilla on taas vähän aikaa ollutkin hiljaista. Toivottavasti tutkimusapurahojen jakajat jatkossa miettivät vähän tarkemmin mihin rahoja syytävät.

    • Lääkäri2

      Tuoksuherkkyyttä (tuoksuyliherkkyys, englanniksi multiple chemical sensitivity) on eniten keski-ikäisillä ja ikääntyvillä naisilla, paljon harvemmin miehillä. Esiintymisluvut ovat vaihdelleet eri tutkimuksissa vajaasta 10 prosentista yli 40 prosenttiin. Suuri hajonta johtuu siitä, ettei tuoksuyliherkkyydellä ole kunnollista määritelmää eikä objektiivista toteamistapaa.

      Tuoksuyliherkkyyttä ei voi todeta objektiivisilla mittauksilla. Diagnoosin asettaminen, mikäli sellainen tehdään, tapahtuu oirekyselyn avulla. Voimakkaimmin oireilevia on hankala erottaa esimerkiksi paniikkihäiriöisistä. Tuoksuyliherkät eivät koetilanteissa erota eri tuoksuja kontrollihenkilöitä paremmin.

      Kun oireilu häiritsee päivittäisiä toimintoja, on hyvä käydä keskustelemassa lääkärin kanssa. Lääkettä oireiluun ei kuitenkaan ole. Vaikeimmissa tapauksissa ongelma yritetään ratkaista ns. kognitiivisella käyttäytymisterapialla. Onpa siihen käytetty yksittäistapauksissa sähkösokkejakin.

      Muuten ei ole muuta tehtävissä kuin välttää paikkoja, henkilöitä ja tilanteita, jotka laukaisevat oireilun. On tehty alustavia kokeita limakalvojen totuttamiseen voimakkaisiin tuoksuihin. Osalla oireilijoista se ilmeisesti toimii mutta ainakaan toistaiseksi totuttamisella ("siedätyksellä") ei ole laajempaa käytännön merkitystä.

    • Lääkäri2

      On olemassa tutkimuksia, joiden perusteella tuoksuylihekkyys on opittu psykofyysinen reaktio, muun muassa Meuldersin ym. (2010) tutkimus, jossa terveitä henkilöitä altistettiin ammoniakille ja voihapolle. Altistuksia tehtiin useita peräkkäin. Koehenkilöiden huolestuneisuus yleensä väheni kokeen aikana. Jos koehenkilö ei oppinut aavistamaan seuraavan altistetta tai sen pitoisuutta, reaktioita esiintyi kuitenkin enemmän ja ne olivat voimakkaampia. Das-Munshin ym. (2006) laajaan katsaukseen kerättiin 27 tutkimuksen tulokset sokkoaltistuksista, jotka oli tehty ilman varsinaisen altistusaineen peittävää tuoksua. Tuoksuille herkät aistivat altisteet samaan tapaan kuin verrokit. Samassa katsauksessa viitattiin myös kuuteen tutkimukseen, joissa oli käytetty peitetuoksua tai tutkittavien hengitys nenän kautta oli estetty. Tuoksuille herkät eivät olleet sen herkempiä kuin muutkaan. Myöhemminkään tehdyn tutkimuksen mukaan altistuskokeiden tuloksissa ei ole ollut eroa tuoksuille herkkien ja verrokkien välillä (Bornschein ym. 2008).

      Tuoksuherkkyyden oireet muistuttavat suuresti niitä, joita esiintyy kahdessa muussa etiologialtaan epäselvässä oireyhtymässä, fibromyalgiassa ja kroonisessa väsymysoireyhtymässä. Tuoksuherkkyyden oireet eivät ole kuitenkaan niin vaikeita (Lavergne ym. 2010). Mainittuja kolmea oireyhtymää kutsutaan usein ympäristösairauksiksi. Niiden ja psyykkisten häiriöiden rajat ovat liukuvia.

      Tuoksuherkkyydelle ei löydy tautiluokitusnumeroa ICD-10:stä eikä sitä ole hyväksytty sairaudeksi Suomessa. Se ei oikeuta sairauslomaan, eläkkeeseen eikä muihinkaan sosiaalietuuksiin. Vaiva ei kuulu luontevasti minkään erikoisalan piiriin. Potilaat hakeutuvat usein allergologille, joiden koulutukseen tuoksuherkkyyteen liittyvät asiat eivät ole kuuluneet sen paremmin kuin muidenkaan lääkärien.

      Oireita ilmoittaneista noin 90 % on naisia ja oireet yleistyvät iän mukana. Hyväksyttyjä diagnostisia kriteereitä ilmiölle ei ole eikä myöskään hoitoa.

    • Kannatetaan-ehottomasti
      • vuodestatoiseenseliseli

        Tästä areenan jutusta löytyy se koko ongelman ydin (terveyden menettäminen syyttömänä kosteusvaurioisessa hometalossa missä on myrkyillä myrkkyjä myrkytetty) ja jos sitä ei joku vielä tahdo ymmärtää tai ei halua, niin kerron lisää.

        Laitan kaksi Mirja Salkinoja-Salosen kiteytystä mitkä kertoi Kari Mänty tuossa lähetyksessä: "Home on kylmien maiden erityisongelma jota desinfiointiaineet pahentavat. Etelän hatarissa heikosti eristetyissä taloissa voi olla enemmän hometta, mutta vähemmän homeongelmia."

        Miksi vähemmän homeongelmia, no siksi, että meillä on monenlaisia myrkyjä sisäilmassa ja home ei yksin terveyttämme tuhoa vaan meillä on myrkytys. Meillä jauhaminen vain homeesta on ollut vuosia harhaanjohtavaa lässytystä.

        Tässä toinen Kari Männyn sanoma M S-S:n kultaisista ajatuksista. "Kemiallinen sodankäynti mikrobeja vastaan on lopetettava:"

        Juuri näin enkä puhu mistään hölynpölystä vaa homerakennuksiin tehtävistä homeentappoyrityksistä, homedesinfionneista biosideilla (otsoni) ja kaikella vastaavalla menetelmällä.

        Tämäkin on M S-S:n sanomaa "Ristiriitatilanteissa mikrobit voittaa aina." meilläkin jäkät lähti ja myrkyt jäi ja minä hävisin siinä pelissä. Meinasi mennä henki siinä asunnossa missä tekivät kaksi homeentappoyritysta Germasert Super ja MCF PHMG ja yksi otsonointi ja sekin on kuten biosidi.

        http://areena.yle.fi/1-3068821?autoplay=true

        Odotin kansanedustajan jatkavan aiheesta myös näiden homedesinfiointimyrkkyjen osalla, mutta kaveri ei ymmärtänyt kuin "liimoista" mitkä toki ovat myrkyllisiä kaasuja ja höyryjä homerakennuksen sisäilmaan päästessään.

      • moi.ja.terve.sisäilma

    • ja-näitähän.piisaa.JES

      Täällä loppui siedätysyritykset ja turhat vaaralliset homedesinfioinnit biosideilla.
      Tulivat vihdoinkin järkiinsä.
      "Sisäilmaongelmista kärsinyttä yhtenäiskoulua on remontoitu useaan otteeseen tuntuvin kustannuksin vuosien ajan."

      Onko hysteriaa ja itkua siedättäjillä vai käypää hoitoa. Vai mitä sanoo Lääkäri2 tähän?
      Varmaan lääkärin määräys vaikka homesairautta ei edes ole. ;)

      http://www.lansi-savo.fi/uutiset/lahella/anttolan-homekoulu-puretaan-paikalle-rakennetaan-kokonaan-uusi-kiinteisto-353178?utm_source=dlvr.it

      • huonompi.homma

        Eiköhän ne opi kantapään kautta vielä tämänki.

        "— Irtaimisto on puhdistettu jollakin tavalla, mutta toivoisin pilkun tarkkaa ohjeiden noudattamista. Esimerkiksi tietokoneita ei ole avattu eikä pölyjä poistettu, vaikka Työterveyslaitos niin neuvoo, Savander sanoo."

        Vanhoja ohjeita, miksi niitä ei päivitetä koska oikeaa tietoa alkaa olemaan jo melkoisesti useasta koulusta missä irtaimiston puhdistusyritykset ovat epäonnistuneet. Minä en yrittäisikään tavaroita puhdistaa millään myrkyllä jos vakavia oireita kontaminonoituneesta irtaimistosta. On toksiineita mitkä eivät edes helpolla lähde pois pehmeistä tavaroista kuten kangaskäsityöt, eikä puuesineistäkään ja muoveista myrkyt pois lähde. Myrkyillä myrkkyjä myrkyttämällä saadaan vaan tilanteesta pahempaa oireileville ja terveytensä menettäneille. Mikä siinä on, että tätä ei aleta uskomaan vaikka huipputukijamme tuon ovat todenneet.

        Jos joku irtaimistosta oireita jatkossa aiheuttaa, niin raaka pel,i kaatikselle. On edesvastuutonta myydä niitä enään kirpputoreilla tai huutokaupoissa. Samoin jakaa ilmaiseksi kuntalaisille. Eiköhän se tästä vielä tai sitten bommi räjähtää kunnolla käsiinne.

        http://www.lansi-savo.fi/uutiset/lahella/anttolan-yhtenaiskoulun-sisailmaongelma-ei-ota-ratketakseen-osa-oppilaista-ja

    • Lääkäri2

      Enhän minä ole sanonutkaan etteikö rakennusta, jossa on huono sisäilma ja hajuja kannattaisi korjata tai vaihtaa parempaan rakennukseen, se riittää syyksi korjata kosteusvaurio että se aiheuttaa oireita kuten päänsärkyä ja tukkoisuutta sekä altistaa myös astmalle. Oireisiin löytyy lääkkeitä, mutta ne lääkkeet eivät poista itse syytä mikä oireet aiheuttavat eli vaurioitunutta ja huonolla sisäilmalla varustettua koulua esimerkiksi. Tietenkin on parempi ettei koululaisten tarvitse käyttää jatkuvasti särkylääkkeitä ja nenäsumutteita eivätkä saa astmaa kun ongelma voidaan korjata purkamalla vanha koulu ja rakentamalla uusi. Mutta se on eri asia aiheuttaako heikkolaatuinen sisäilma mitään varsinaista sairautta, mitään virallista tautiluokituksen mukaista sairautta eivät homeet ja niiden toksiinit aiheuta siis, asia on nyt todettu virallisessa Käypä hoito -suosituksessakin. Lisäksi oireet loppuvat kun poistuu rakennuksesta tai pääsee puhtaaseen rakennukseen. Eli päänsärky ja nenän tukkoisuus helpottavat. Lisäksi toksiinien määrä ilmassa on äärimmäisen vähäinen eikä niitä päädy merkittävässä määrin elimistöön hengityksen kautta riittääkseen aiheuttamaan sairautta. Eri asia on jos niitä toksiineja syö eikä kukaan varmaan koulussa syö homeista materiaalia seinän sisältä ainakaan toistuvasti ja kerta-annoksesta edes syömällä ei sairastu pysyvästi, esim. pienet lapset joskus juovat leväistä vettä ulkona, levää, bakteereja, sieniä ja homeita sisältävää likaista vettä juodessa saa elimistöön toksiineja kerralla runsaasti, siitä seuraa lapsille ripulitauti toksiinityyppisenä reaktiona vaikka ei tarttuisikaan mitään bakteeria vedestä, mutta ripuli menee itsellään ohi kun toksiinit poistuvat elimistöstä ripulin mukana. Sehän se ripulin tarkoitus onkin että syödyt myrkyt tulevat vauhdilla suolesta ulos. Ei sisäilmaa hengittämällä tule toksiineista kuin oireita vain, ei sairautta siis. Toki monesta jo pelkkä haju on ikävä haitta ja se tunkkainen haju johtuu mikrobien aineenvaihduntatuotteista. Tietyissä kohteissa biosidi eliotsoni esimerkiksi toimii hyvin hajujen poistoon, esim. auton ilmastoinnin puhdistuksessa tai hajujen poistossa, esim. tupakan hajun poistossa autosta. Jos autossa ei ole hometta vaan vain hajua esim. tupakasta niin mitä haittaa otsonoinnista silloin muka on, jos se vie tupakan hajun pois. Harva auto haisee homeelle, en muista yhtäkään. Ilmastointi voi joissain olla tunkkainen, sen voi puhdistaa esim. otsonoimalla. Lisäksi pelkästä hajusta ei oikeasti saa oireita kuin hysteeriset psykofyysisenä reaktiona, siis jos haju on esim. pesuineen tai partaveden haju.

      • Homeistaviis.seotoksiini

        http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Ville-lopetti-esikoulun-sairastumisen-vuoksi-kemikaalit-muuttivat-7-vuotiaan-elämän/808653

        "Fakta: Kemikaaliyliherkkyys

        – Monikemikaaliyliherkkyys eli MCS on arvioitu olevan noin 200 000 suomalaisella.

        – Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan Suomessa sisäilman vuoksi sairastuneita on jo ainakin 500 000 – 600 000.

        – Kemikaaliyliherkkyys luokitellaan useissa maissa sairaudeksi, mutta ei Suomessa.

        – Sosiaali- ja terveysministeriö on tosin vuonna 2013 antanut sairaudelle diagnoosikoodin, jonka mukaan sairaus on herkkyys ympäristön tavanomaisille tekijöille.

        – Muun muassa Hajuste- ja kemikaaliyliherkät ry on vaatinut tarkempaa luokitusta ja sosiaaliturvaa sairastuneille työkyvyn menettämisen vuoksi.

        – Suomen terveydensuojelulain mukaan yleiset tilat, rakennukset ja laitokset on hoidettava siten, ettei niistä aiheudu siellä oleville terveyshaittaa.

        – Rakentamisessa käytettäville kemikaaleille on määrätty hyvin vähän rajoitteita. Lainsäädäntö ei myöskään vaadi kuivaa rakentamistapaa.

        Monikemikaaliyliherkkyydestä kärsiviä auttavat useat yhdistykset, mm. Homepakolaiset, Hajuste- ja kemikaaliyliherkät ja Terve sisäilma ry."

        Hei!
        Lääkäritkö ne määrääkin sisäilmatyöryhmissä nuo homekoulut, ja homepäiväkodit purettaviksi maantasalle kun homekorjaukset ja homedesinfioinnit menvät päin persiitä?

        Kiitos lääkäreiden jos niin on. Vaikka homesairautta ei olekaan.

        Tuleekohan joku vähättelevä, myrkyllistä sisäilmaa pakkohengittämään määräävä siedättäjä, olemaan ensimmäinen joka tuomitaan lähitulevaisuudessa oikeudessa viranomaisena tahallisen vaaran aiheuttamisesta.

        Toksiinit=myrkky, pysykää poissa rakennuksesta missä toksiineita.

        http://www.kemia-lehti.fi/wp-content/uploads/2013/02/kem312_horppu.pdf

        Tällä menetelmällä mitattuna selviää missä on liikaa toksisuutta. Sisäilman myrkyllisyyttä.

        Kyllä asiantuntijat kertovat milloin myrkyllisistä sisätiloista on parasta vain häipyä jos itse ja hoitava käypälääkäri ei sitä älyä.

        http://uutiset.kauppaympyra.fi/1459838717

    • Lääkäri2

      Lääkärille kuuluu vain terveydellisen merkityksen arviointi ja toimenpidesuositukset jos terveydellistä merkitystä todetaan asiasta. Itse toimenpiteet ja niistä päättäminen kuuluu rakennuksen omistajalle / haltijalle/ vastaavalle. Terveystarkastaja voi määrätä rakennuksen myös käyttökieltoon.

      Antaessaan lausunnon asian terveydellisestä merkityksestä ja siitä miten mahdollinen terveyshaitta voidaan korjata on lääkäri työnsä tehnyt. Toimenpiteiden toteuttaminen ei kuulu lääkärille.

      Esimerkiksi työterveyshuoltoon saattaa tulla työsuojelun kautta viestiä että työtiloissa on talvipakkasilla erittäin kuiva sisäilma.

      Lääkäri lausuu asiasta seuraavaa: Liian kuiva sisäilma lisää hengitysteiden, limakalvojen ja ihon ärsytysoireita. Se heikentää liman poistumista hengitysteistä, mikä lisää limakalvojen tulehdusriskiä. Asialla on siis terveydellistä merkitystä ja suositellaan korjaamaan sisäilman kosteustaso normaaliksi.

      Miten tämä käytännössä toteutetaan ja toteutetaanko asia ylipäätään ei ole sitten enää lääkärin tai työterveyshuollon asia. Lausunto ja arvio asiasta on annettu.

    • sivistynyt.arvaus

      "arvio asiasta annettu" tuo viittaa kyllä arvauskeskuksen puolelle. Mikä paikkakunta sulla on Lääkäri2, että oikeasti homesairaat voivat kiertää sen paikan kaukaa.

      "Arvio" vois olla vaikka sivistynyt arvaus.

      Asiantuntijat, ja kyllä minäkin kokemuksesta olen tätäkin mieltä:
      Liian kuivaa sisäilmaa ei pidä mennä millään kostutusmenetelmällä kostuttamaan tai sisäilman kosteusprosenttia korkealle nostamaan. Koska hometoksiinien, mikrobitoksiinien tai toksiinimikrobien ja homeitiöiden kantoalustana ovat pöly ja vesihöyry /vesimolekyylit.

      Tässä aiheesta enempi Mirja Salkinoja-Salonen:
      "Kirjassa Homehelvetti 2009 (sivulla 259 kai lukee näin): ”Veteen liukenemattomien pintoihin herkästi tarttuvien ja vesihöyryn mukana ilmaan aerolisoituvien toksiinien ja muiden bioaktiivisten mikrobiosasten mittaaminen edellyttää poikkitieteellistä työtä, insinööritaidon yhdistämistä mikrobiologiaan, kemiaan ja toksikologiaan".

      Ihmettelin aikoinaan sitä miksi Mirja Salkinoja-Salonen ei mainitse tuossa "poikkitieteellistä työtä” mitään lääkäreistä. " Mutta minulla on kyllä pieni aavistus miksi ja se tulee kyllä nyt lähinnä mieleen kun näitä viimeisimpiä Lääkäri2 juttuja lueskelee ;)

      Ehdotan, että jatkossa jos tähän maahan kerätään joku "poikkitieteellinen" porukka tutkimaan toksiineitten aiheuttamia vaurioita ihmisten soluissa, niin siihen ryhmään ei tule ottaa mukaan ainakaan "sivistyneitä arvauksia tekeviä" tapauksia kuten tämä lääkärimme kakkonen.

      Niin on tässäkin lausunto annettu (Tuula Putus). Näitä erikoislääkäreitä ei kasvakaan joka oksalla eikä kaikissa tuppukylissä ole nopeaa apua antamassa sisäilman myrkyllisyydelle terveytensä menettäneille.

      Mutta tuossa jutussa mm. näin:

      "Homekeskustelua on leimannut sekin, onko home vaarallista vai ei. Putus muistuttaa, että koe-eläinpuolella osoitettiin jo kauan sitten eläimen kuolevan sisäisiin verenvuotoihin, jos niiden keuhkoihin laitetaan Stachybotryksen itiöitä.

      ”Ei kärpässienitutkimustakaan toisteta kymmenen vuoden välein uudestaan ¬eikä se, että myrkkyjä löytyy luonnostakin, tee niitä vaarattomiksi”, hän vertaa.
      Yksiselitteisiä raja-arvoja homeen myrkyllisyydelle on vaikea määrittää, koska lajikkeita on valtavasti ja osa niistä on allergisoivia; oikea raja-arvo olisi Putuksen mukaan nolla, mikä ei käytännössä ole mahdollista.
      ”Ei kannata inttää onko home vaarallista vai ei, koska homeita on hyviä ja huonoja, jopa vakavasti myrkyllisiä tai allergisoivia. On myös potilasryhmiä, kuten vastasyntyneet ja elinsiirtopotilaat, jotka ovat erityisen haavoittuvia homealtistukselle.”

      "Siis Homeita on hyviä ja huonoja, jopa vakavasti myrkyllisiä tai allergisoivia."
      Sanoo erikoislääkäri professori Tuula Putus.

      Kuten lääkäreitäkin, on hyviä ja huonoja. Niitä jotka vaarantavat tietämättään tai tietoisesti ja tahallaan terveytemme ja niitä jotka ei niin tee. Sanon minä.

      Suosittelen lämpimästi ottamaan yhteyttä erikoislääkäreihin jotka ovat hyvin perillä sisäilman myrkyllisyydestä. Aina silloin kun vakavat oireilut ja tulehdus-sairaudet loppuvat kosteusvaurioisen homerakennuksen oven ulkopuolella. Ja erittän nopeasti jos siellä on tehty aivan turhia homedesinfiointeja biosideilla kuten otsoni ja oireilut vain pahenee myrkytysten jälkeen.

      http://www.rakennuslehti.fi/2016/06/tuula-putus-rotia-hometutkimukseen/

    • Lääkäri2

      Työterveyshuollon tehtävä on joka tapauksessa tehdä työhön liittyvien tekijöiden terveydellisen merkityksen arviot ja niitä arvioita eivät tee muut kuin terveydenhuollon ammattilaiset jotka antavat arvionsa ja toimenpide-ehdotukset. Työterveyshuollon vastuulla on antaa terveydellisen merkityksen arvio työperäisistä mahdollisista terveyshaitoista. Työ ei saa vaarantaa työntekijän terveyttä työsuojelulain mukaan. Lääkäreiltä pyydetään jatkuvasti lausuntoja kaikenlaisista asioista maan ja taivaan väliltä, ampuma-aselupiin, ajokortteihin, eläkeläisten tukiin, vammaisten tukiin, työkykyyn, invapysäköintilupiin, haitta-asteisiin, kouluruokailuun, maahanmuuttoasioihin, urheiluun osallistumiseen, varusmiespalvelukseen, lentämiseen, sukeltamiseen, pahoinpitelyihin, työn terveyshaittoihin, kelpoisuuteen kouluun, tehtävään tai virkaan, kuolinsyyn arvioita, lausuntoja oikeudelle ym. ym. liittyen ja aina kyseessä on lääkärin oma arvio kun lääkäri lausuntonsa antaa asiasta. Ei joka lausuntoa varten voida tehdä laajoja ja perusteellisia laboratorio ja magneettitutkimuksia erikoislääkärien tutkimuksineen sairaaloissa osastoilla monien päivien laajoissa selvityksissä psykologisilla tutkimuksilla lisättynä ja moniammatillisissa työryhmissä, muuten koko terveydenhuolto olisi tekemässä pelkästään arvioita kelpoisuuksista ja terveydellisistä merkityksistä eikä riittäisikään niin paljon erilaisia lääkärintodistuksia kaikenlaisiin asioihin lääkärit kirjoittelevat.

      • lepo.vaan.jääkärit

        No niin ostakaa Ympäristö ja terveys lehti numero 5 / 2016.
        Siinä selviää ero hyvien erikoislääkäreiden ja tavallisten sukelluslupien kirjoittajien välillä:

        Lainaus lehdestä Ympäristö ja terveys numero 5 / 2016

        "Lääkärien koulutuksessa ympäristölääketiedettä vähän"

        "Lääkärien peruskoulutus kestää kuutisen vuotta, ympäristölääketieteen opintoja on niukasti.
        "Lääkärien peruskoulutuksessa ympäristölääketiedettä on erittäin vähän, lähinnä se on ripuliepidemioiden selvitystä, muutama tunti siellä täällä."
        Tämä johtaa siihen, että ongelmia ei osata tunnistaa eikä hallita diagnostiikkaa, ei tunneta olemassa olevia lakeja ja viranomaisohjeita, tarjolla oleva koulutus on ongelmaa vähättelevää, kliiniset taidot jopa erikoislääkäreillä ovat huonot", toteaa Tuula Putus.

    • Lääkäri2

      Liian kuiva sisäilma on joka tapauksessa terveyshaitta, joskin vähäinen sellainen. Se aiheuttaa mm. ihon kuivumista ja kutinaa, silmien kuivumista ja ärsytystä sekä nenän ärsytysoireita.

      • Luonnollisell.menetelmäl

        Koska sanot Lääkäri2, että "Liian kuiva sisäilma on joka tapauksessa terveyshaitta, joskin vähäinen sellainen. "

        SIIS VÄHÄINEN! Niin en silloin varsinkaan suosittele ilman kostuttimia homeongelmaiseen- ja sisäimaltaan myrkylliseen rakennukseen käytettävän.

        Kun tiloissa on vakavia oireita ja on tilanne tämmöinen, että erittäin paljon veteen liukenemattomia pintoihin herkästi tarttuvia ja vesihöyryn mukana ilmaan aerolisoituvia TOKSIINEITA ja muita bioaktiivisia MIKROBIOSASIA, niin ei missään tapauksessa home sairaiden passaa kosteutta mennä niihin tiloihin lisäämään.

        Lisään vielä, että jos on mikrobit ja toksiinit oireita ja sairasteluja aiheuttaneet niin en ainakaan minä ala sellaisia tiloja enään koskaan missään tilanteessa ilmankostuttimilla enkä millään menetelmällä sisäilmankosteusprosentien arvoja nostamaan.

        Kun meillä Kolmenässänkujalla oli homeita ja toksiineita tuottavia homeita ja sisäilman myrkyllisyyttä, 2-etyyliheksalonia ja solumyrkkyjä ja niistä johtuen helvetin kovia oireita, niin tilanne oli erittäin paha. Niin sinne ei olisi saanut missään tapauksessa mennä nostamaan ilmankosteusprosenttia korkeaksi.
        Sanoi rakennusmestari joka oli perillä mikrobitoksiinvaurioisten rakennusten oireita lisää aiheuttavista tilanteista.

        Hollolan alueen terveydensuojelupäällikkö siinä asunnossa ensimmäisellä käynnillään määräsi meille hankittavan ilmankostuttajan (kiehuttavatyyppisen). No niin ostimme sellaisen Giganttista. Kun ilmoitin terveydensuojelupäällikölle, että oireet meni pahemmiksi, niin tämähän siihen, että "pitää olla höyrystävä." No käytiin vaihtaan ja oneksemme Gigantti oli asiakasystävällinen kauppa ja vaihtoi ilmankostuttajan "höyrystävään. " Sitten kotiin ja kone käyntiin. Sama homma kun ilmankosteusprosentti nousi 40 paikkeille, niin oireet pahenivat. Kasvoihin ja varsinkin silmien ja nenän alueelle helvetinmoisia kirvelyjä. Emme voineet ilmankostutinta sitten enää sielläkäyttää.

        No niin sitten meille vääntyi muntersin kuivan kuivaaja ja kerroin hänelle, että terveydensuojelupäällikkö määräsi ilmankostuttajan ja nyt on kaksikin jo kokeiltu ja oireet pahenee vaan.

        Nyt tulee se sen hetken kovin homekusetus! Pitäkääpä hatusta kii! Tämä muntersin kaveri sanoi, että "joo se kosteus pitää nostaa luonnollisella menetelmällä. " Pitää pesuhuoneen ovi auki ja kun suihkussa ja saunassa käy, niin kosteus nousee "luonnollisesti."

        No pitihän se kokeilla kun kuivan kuivaaja kerran noin sanoi. Mutta kuten arvasittekin, niin aivan perseestähän tuo oli koko jippo. Tais kaveri pitää meitä aivan pilkkanaan.

        On mulla muitakin höpöjuttuja mitä kuivan kuivaajat esittivät mikrobitoksiiniongelman poistamiseen 2010 ja vähän myöhemminkin, mutta niistä joskus toisella kerralla.

      • Luonnollisell.menetelmäl

        Korjaan tuon kohdan: "terveydensuojelupäällikkö määräsi ilmankostuttajan:"

        Pitää olla, että "suositteli!" Tarkistin tuon virallisista asiakirjoista. Sorry tällä kertaa terveydensuojelu.

        Suositteli, mutta näitten viranomaisten "suosittelut" ovat vielä paljon pahempia kun määräykset, no miksi? No siksi jos et tee kuten nämä "suosittelee" ja uskalsit järkevänä ihmisenä olla eri mieltä tai hankit jostain fakatietoa ohi viranomaisen kuin nämä "suosittelevat" viranomaiset, niin siitähän soppa syntyy.

        Kun jutut menee, kuten yleensä nämä usein, valituksiin, viranomaisten virheelisten päätösten oikaisvaatimuksiksi, hallino-oikeuksiin, niin melkoista kampitusta on edessäsi jota ei usko ennekuin sen omakohtaisesti voi joutua kokemaan.

        Siis "SUOSITTELI" tällä kertaa. On kuitenkin tilanteita missä ovat terveydensuojeluviranomaiset määränneet jopa homedesinfiointeja meille tehtävän, mutta niistä sitten myös toisella kertaa.
        Paljon on vielä kertomatta neljän homeasunnon aiheuttamista kokemuksista. Opettavaisista ja huonoista jopa vittumoisistakin, mutta myös hymyilyttävistäkin kokemuksista mitä osaamattomat porukat saivat sähläilyillään ja valheellisuudellaan aikaiseksi.

    • Neuvoja1
    • "Sisäilmaongelmat aiheuttavat hengitystieoireita, jotka pääosin ovat ohimeneviä ja vaarattomia."

      - Juup.

      "Jos joku 'homesairas' tulee vastaanotolleni niin sanon hänelle että korjatkaa se rakennus tai hankkikaa uusi, hoidoksi homeoireisiin saa kortisoninenäsuihketta, Nasolinia ja astmapiipun ja sitten kassan kautta kotiin."

      - Unohtuiko pipo Lääkäri2:n hoitosuosituksista jonnekin?

      Minulla on jo useampia, joita joutunut käyttämään sisälläkin ja aina nukkuessani jo toista vuotta tässä lyhytaikaisessa sairaudessa.

      Terveisin,

      Poskionteloiden sieni-infektiohelvettiä jo vuodesta 2010
      http://www.sanasinko.net/viewtopic.php?p=12375#12375

      • haist.myrkyt.ni.ole.terv

        "Jos joku 'homesairas' tulee vastaanotolleni niin sanon hänelle että korjatkaa se rakennus tai hankkikaa uusi, hoidoksi homeoireisiin saa kortisoninenäsuihketta, Nasolinia ja astmapiipun ja sitten kassan kautta kotiin."

        Eihän nuo ole edes oikeita lääkkeitä sisäilman myrkyllisyydelle. Pahentavat vaan.
        Niinkö ne on Lääkäri2 sinuakin vaatineet tekemään, että sisäilman myrkytykseen väärä lääkitys. Kuka siinä oikein sitten pärjää, lääkäri2, lääketeollisuus, vakuutusyhtiöt, hyvät veljekset vai se syyttömänä terveytensä sisäilman myrkyllisyydelle menettänyt. Kerrohan.

        Mihin olette "kosteusvarioastmalääkärit" lääkärit unohtaneet kaikki sisäilman myrkyt?

        """Karvala muistuttaa, että kosteusvauriot eivät selitä kaikkia sisäilman aiheuttamia oireita." ei niin koska kosteusvaurio ei sairastuta vielä ketään, mutta ne monenlaiset myrkyt sisäilmastossa. Ja tämä: "– Mitään hometalosairautta ei ole olemassa." Ei tietenkään jos näin sanoo lääkäri joka ei hallitse kokonaisuutta, mutta mihin jäi se sisäilman myrkyllisyys. Kyllähän se on selvä myrkytys kun terveytensä menettää täysin peruuttamattomasti sisäilman myrkyllisyyteen. Mihin siedättäjät ovat jättäneen ne myrlkyt mikä meidät sairastuttaa mikrobitoksiinivaurioisessa rakennuksessa. Toksiinit, desinfektiomenetelmät, kemikaalit ym. myrkyt. ://www.sisailmayhdistys.fi/…/version/1/.../Tuula-Putus.pdf Tässä on menetelmä millä hommat saadaan takuuvarmasti selväksi ja syy-yhteys sairaan rakennuksen ja sairaan ihmisen välillä. Eikö löydy riittävää rohkeutta myöntää tosiasioita. Ottakaahan siellä Ympäristöministeriössä ja Sosiaali ja terveysministeriössä vihdoinkin järki käpälään. """

        http://sisailmatutkimuspalvelut.fi/

        Lisäisin tuohon homesairaan kantilta asiaa tähystellessä.

        Mitä sitten jos lääkäri2 ei haista hometta vaatteistasi ja kaiken lisäksi kieltää homesairauden olemasaolon kuten käypähoito opettaa ja vakuutuslääkärit niin ovat päättäneet.

        Onkohan lääkäri2 käytös silloin psyykkistä kuten tässä tukimuksessa on tullut ilmi.

        http://www.allergia.fi.pwire.fi/keskustelut/allergia-ja-astma/yleista/tutkimuksen-perusteella-voidaan-arvata-hajuyliherkkyys-onkin-alykkyytta-aivot-toimivat-paremmin-kuin-keskimaarin/

        Näyttää siltä ja kuulostaa, että "hajusteyliherkillä" on sentään vielä asiat hyvällä mallilla. Ei syytä huoleen "hajusteyliherkät".

      • totuuden.torvi2

        Kannattaa lukea "totuuden torvi" on tässä erikoislääkärissä.
        www.sisailmayhdistys.fi/…/version/1/.../Tuula-Putus.pdf

      • etuskuntaa

    • Karvasta.on.niellätotta
    • Lääkäri2

      Löytyy niihin oireisiin lääkkeitä, oli kyseessä nyt sitten "myrkytysoireet" tai muut. Esim. päänsärkyyn parasetamolia tai nenäntukkoisuuteen nenäsuihkeita, yskään yskänlääkkeitä ja kortisonilla tulehdukset rauhoittuvat. Tietysti pysyvä ratkaisu on korjata ongelma eli puhdas sisäilma.

      Käypä hoito -suositus antaa tiivistettynä käytännön ohjeet käytännön lääkärille. Nuo erikoistutkijoiden tutkimukset ja artikkelit kun eivät näytä kertovan mitä tulee tehdä käytännössä kun se potilas on siinä vastaanotolla hakemassa apua oireisiinsa ja vaivoihinsa. Eivät nuo hienot artikkelit ja julkaisut siinä auta tai se että kertoo potilaalle että oireet johtuvat ehkä mikrobien toksiineista, se kun ei auta ketään. Johtui mistä johtui niin varsinaista sairautta ei onneksi tule käypä hoidon mukaan, oireita kyllä. Pysyvä ratkaisu on poistua rakennuksesta ja oireisiin lääkettä

      • kerronyt

        Kyselen taas vaikeita.

        Miksi lääkärit ensimmäisenä määräävät ne nenäsumutteet ja astmalääkkeet, vaikkei astmaa ole todettukaan? Minulle kävi juuri niin, mutta sairaalan tutkimusten jälkeeen suositeltiin myös sarvikuonoa ja pulloon hengittämistä. Onko pakko saada ensin myrkkyä myrkkyjen päälle, jotta asia etenisi jotenkin uskottavasti?

        Voiko lääkäri lähettää homeelle altistunutta potilasta kunnon tutkimuksiin, jos ei ole määrännyt ensin lääkkeitä, vaan pelkän sarvikuonon ja pulloon puhaltelun? MItä Lääkäri2 määrää? Määräätkö astmalääkkeet vaikka astmaa ei olisi todettukaan?

        En enää kestä huonoa sisäilmaa, vaikka käypähoito sanoisi mitä.

        http://personal.fimnet.fi/laaketiede/sarvikuono/kohje.html

        http://www.terve.fi/muut-potilasohjeet/vastapainehengitys-pep-potilasohje

    • pellet.puikoissa

      Lääkäri2 ja itseoppineet myrkyttäjät siis heittävät "myrkkyä myrkyille"vaikka astmaa ei olisikaan, vai miten se meneekään nimimerkki "kerronyt".

      Kohta sisäilmasirkuspellet sanoo et "puhalla pipiin"! Porukoilla on jo pitkään ollut "työkalut" hukassa. Tavallisilla lääkäreillä, homeentonkijoilla ja kuivan kuivaajilla.

      Suoraan erikoislääkäreiden vastaanotoille. Ei pelleporukan määräämille väärille myrkyille jos astmaa ei ole . Mulle yrittivät astmaa tehdä ja ei kyllä ollut.

      Se varmaan vituttaakin niitä "kosteusvaurioastmalääkäreitä" jotka mullekin olivat työntämässä astmapiippujaan.

      Sisäilman myrkyllisyys aiheuttaa pysyviäkin sairauksia ja lisämyrkytykset pahentaa vaan asioita.

      http://www.sisailmauutiset.fi/?p=936

      https://www.youtube.com/watch?v=wzgAQc-_HGs&index=3&list=PLRfUKb0YPvKgyhFSijSKlVXSquGae4mdT

      Kirjoittakaa hakuun! 19.10.2016

      Löytyy tuosta (Hakutulokset haulla "19.10.2016").

      https://www.eduskunta.fi/?/ta?/tallenteet/Sivut/default.aspx

      THL: Anne Hyvärinern sanoo kohdassa 01:21:22 alkaen näin.

      """Ja on muistettava se, että jos se ilmanäyte mikrobinäyte ilmoittaa et siellä ei ole mitään
      sitä ei saa käyttää perusteena , että ihmiset eivät altistu.
      Tätä valitettavan usein edelleen kunnissa käytetään tai joissain tiloissa et ilmoitetaan, että mikrobinäytteissä ei näytä mitään tilanne on normaali. Näin ei saa toimia vaan täytyy tai ….......... täytyy perustua kunnon rakennusteknillisiin tutkimuksiin."""

      Näitä löytyy:
      http://m.iltalehti.fi/asuminen/2016101922488033_an.shtml?orig_ref=http://m.facebook.com/

      Tuossa yhden vihaisen miehen kirjoitus Karvalalle. Kannatta lukea.

      http://tervesisailma.wixsite.com/tervesisailma/single-post/2016/10/20/Hyvä-Kirsi-Karvala

    • Lääkäri2

      Astmalääkkeissä on kortikosteroideja, jotka lievittävät tulehdusta keuhkoputkissa, oli tulehdus sitten astmaa tai muuta tulehdusta. Esim. flunssan jälkeiseen pitkittyneeseen yskään niitä voidaan käyttää (ns. "infektioastma" tai reaktiivinen bronkiitti). Eli astmapiippuja voidaan käyttää muunkin kuin astman hoitoon. Myös esim. keuhkoahtaumatautiin. Lääkkeistä on apua. Lääkärit haluavat hoitaa ihmisiä, siksihän ne potilaat sinne vastaanotolle tulevat. Lääkärintutkimus keuhkojen kuunteluineen ja oireiden kyselyineen riittää homesairaudessa, ei siihen muita tutkimuksia ole, paitsi tietysti puhallusarvojen mittaus, joko vastaanotolla tai esim. PEF-seurantana kotona. No spirometria myös ja keuhkojen kuvaaminen ja verikokeet toki. Mutta hyvä lääkäri ei tarvitse paljon kuvaamista tai labroja, pääsee diagnoosiin oireiden ja oman tutkimuksensa perusteella ihan vastaanottohuoneessa. Sen mukaan sitten hoito. Tärkeintä on toki korjata perussyy eli rakennus.

      • Teki.meille.homemerkkejä

        Homeongelma ja sisäilman myrkyllisyys aiheuttaa pahoja sairauksia myös lemmikkieläimille sekä homekoirillekin. Tedän kolme tapausta missä homekoira on kuollut syöpään.

        Hollolan Homekoirat fb sivulla tosi hyvä kirjoitus tosiasioista.

        """Usea varmaan miettii, että miksi näin Usvalle kävi. Kenties tämä seuraava osaltaan selventää asiaa.

        Moni tietää koiralla ja ihmisellä olevan samoja zoonooseja, mutta sitä ei useinkaan tiedosteta, että koira ja ihminen altistuvat ja sairastavat samantyyppisesti ulkoisista haitoista.
        Jos olette lukeneet teoksen: Home ja terveys, jonka kirjoittaja on Tuula Putus, voitte oikeastaan siitä suoraan mieltää, kuinka koirakin oireilee ja miten altistuminen vaikuttaa koiraan, niveliä myöden. Tosin useimmat koirat oireilevat sairastamalla atooppista dermatiittiä ja sen seurauksena erilaisia hiiva- ja bakteeritulehduksia, sillä ensimmäisenä normaalisti koiran iho reagoi erilaisiin haittoihin, oli sitten kyseessä home, pölypunkki, ruoka-aineallergia tai muu vastaava altistuma. Näistä asioista on hankala tietoa löytää, joten minäkin olen keskustellut eri eläinlääkäreiden kanssa asiasta ja seurannut vuosien ajan niin omia koiriani, kuin myös vaurioituneiden käyntikohteidemme koiria keräten tietoa asiasta.

        Usva ei oireillut niinkään iho-oirein, vaan altistuma vaikutti hengitysteihin ja niveliin, kuten monella ihmiselläkin.

        Ja nyt mietitte, että miksi teen edelleen tätä työtä, vaikka altistan itseni ja koirani. Teen sitä samasta syystä, mistä esim. hyvät asialleen omistautuneet vauriosaneeraajat, osa terveystarkastajista, ja monet muut sisäilmahaittojen kanssa työskentelevät tekevät. Me sairastamme jotta muut, varsinkin lapset voisivat elää terveinä. Niin yksinkertaista se on."""

      • kerronyt

        Ensimmäinen lääkäri, jolle menin altistuksen jälkeen, ei halunut uskoa, että mitään on edes tapahtunut. Oli terveyskeskuslääkäri, jolla oli ilmeisesti omat syynsä suojella eräitä tahoja, koska kyseessä oli selvä työturvallisuuden laiminlyönti. Pisti pitkin hampain verikokeisiin, jossa selvisi kohonnut IgE arvo (lähes 800). Rupesi vielä puhumaan iästäni. Olin juuri täyttänyt pyöreitä vuosia ja veikkasi, että joku kriisi on päällä. Kun hän sai sappeni kiehumaan ja verenpaineen kohoamaan, niin mittasi pulssin, joka oli tietysti korkea, jonka perusteella otatti vielä kilpirauhaskokeet. Vaikka verikokeen tulokset tuli, mitään lääkitystä ei aloitettu, edes allergiaan, saati annettu kortisonia.

        Jos tämä ensimmäinen lääkäri olisi toiminut asiallisesti ja aloittanut kortisonilääkityksen, niin olisikohan siitä ollut hyötyä? Hajuaisti herkistyi, mutta silläkään ei ollut lääkärin mielestä mitään merkitystä. On kuulemma yksilöllinen ominaisuus. Omituinen yksilöllinen ominaisuus, joka ilmestyi äkillisen homealtistuksen jälkeen.

        Puolen vuoden päästä kävin vielä uudestaan terveyskeskuksessa toisella lääkärillä, kun olin saanut hengenahdistuskohtauksen ja tärinän vaihtaessani ilmanvaihdon suodattimia. Pyytämällä sain Prednisoloinia mahdollisia hätätilanteita varten. Astmakokeet lääkäri tuossa vaiheessa mainitsi, mutta mitään ei kuitenkaan tehty.

        Vuoden päästä tapahtuneesta aloin oirella taas enemmän. Olin työpaikassa, jossa kosteusvaurioita, tuli hengenahdistusta ja hajuherkkyys lisääntyi. Menin yksityiselle keuhkolääkärille, joka määräsi PEF seurannan ja monenlaiset lääkkeet. Otettiin myös tarkemmat IgE:t, jotka oli kaukana ensimmäisestä mittauksesta. Laittoi lähetteen keuhkopolille.

        Sairaalan keuhkopolilla tuo lääkitys röntgenkuvien ja monien puhallustestien jälkeen purettiin, ja kerrottiin mm. sarvikuonosta ja puhalluspullosta.

        Kuka näistä nyt oli se hyvä lääkäri?

      • kerronyt
        kerronyt kirjoitti:

        En uskokaan, että annat mitään vastausta, koska lääkärien välillä vallitsee kollegiaalisuus. Minulle on aiheutettu joku loppuelämään vaikuttava sairaus, jota ei saa paljastaa. Liman eritys on taas syksyllä lisääntynyt, mutta mitään vikaa ei voi eikä saa olla. On vaan itse yritettävä välttää toistuvia altistuksia, koska pelkään, että keuhkoihin jää pysyviä vaurioita. Tuosta ensimmäisestä altistuksesta 1.5 vuoden päästä diffuusiokapasiteetti oli 77 % (vakioituna 75%), eli normaalin rajoissa. Onko tämä nyt se minun pysyvä taso?

    • Lääkäri2

      Eihän sinulta löytynyt käsittääkseni mitään sairautta tutkimuksissa vaikka olit erikoissairaanhoidossa keuhkopolilla saakka tutkittavana ja hoidossa. Kun ei löydy vikaa niin ei vikaa voida todeta. IgE kohoaa atopiassa ja se on ihan perinnöllinen ominaisuus, atoopikolla voi olla IgE vaikka 20.000 ihan ilman mitään homealtistustakin, ei siitä voi mitään päätellä tai todeta muuta kuin atooppisen taipumuksen. Hajuyliherkkyys ei ole sekään mikään varsinainen sairaus eikä siihen ole mitään hoitoa tai tutkimuskeinoja, se on vain ihmisen oma kokemus. Hengenahdistustakaan sinulla ei ilmeisesti tutkimuksissa todettu eli sekin on vain kokemus että henkeä ahdistaa vaikkei oikeasti ahdistakaan. Ei sinulla ilmeisesti todettu mitään varsinaista allergiaakaan? Limaneritys syksyisin voi liittyä vaikka tavalliseen flunssaan ja yskään. Kaikki lääkärisi olivat hyviä lääkäreitä. Sait melkoiset tutkimukset itsellesi teetettyä vaikka mitään oikeaa sairautta ei ollut eikä löytynyt ja sairaudet on nyt poissuljettu. Koska homesairautta ei voi verikokeista todeta niin siksi turhia verikokeita ei mielellään määrätä tietysti. Samaten erikoissairaanhoitoon turhia lähetteitä ei mielellään kirjoitella, siellä on töitä tarpeeksi muutenkin vakavasti sairaiden tutkimisessa ja hoitamisessa. No onpahan nyt tukittu perusteellisesti kuitenkin. Sarvikuonot ja pulloon puhaltelut olisi voitu ohjeistaa kevyemmilläkin tutkimuksilla tietysti, mutta onpahan suljettu pois keuhkosairaudet nyt.

      • Kontaminoituneet.kamat

        Ole Lääkäri2 ihan rauhallinen. On tässä maassa sinun kaltaisia toisiakin vänkääviä tumpioita kenelle hyvät veljekset on laittaneet sanat suuhun. Sairastuminen mikrobitoksiineille ei ole enään varallisuudesta kiinni, tiedä pari lääkäriäkin jotka ovat pysyvästi terveytensä menettäneet homevaurioisessa rakennuksessa. Tiedän myös pari terveystarkstajaa jotka oireilevat joutuessään mikrobitoksiinivaurioiseen kohteeseen. Syöpään kuolleista homekoiristkin olikinn jo tuolla edellä juttua.

        http://www.esaimaa.fi/Online/2015/03/30/Kuukanniemen kirjaston kirjat jaetaan kuntalaisille/2015118842495/4

        "Kosteusvauriomikrobit, niiden erittämät toksiinit ja mikrobien itiöt kulkeutuvat sisäilmaongelmaisista tiloista ostettujen, saatujen tai haettujen tavaroiden mukana uusiin paikkoihin. Voi toki olla niin onnekkaasti, ettei tavaran uusi omistaja itse saa siitä oireita (ainakaan heti), mutta joku hänen läheisistään puolestaan voi hyvinkin saada – eikä oireilua välttämättä osata ajoissa tunnistaa. Jos olosuhteet ovat oikeat, yksikin homeinen tai sädesieni-itiöitä sisältävä kirja, seinävaate tai pehmustettu jakkara voi riittää alkulähteeksi koko asunnon tai kesämökin muutokselle sisäilmapommiksi. "

        http://tervesisailma.wixsite.com/tervesisailma/single-post/2015/10/05/Annetaan-vahingon-kiertää

      • kerronyt

        Olet siis sitä mieltä, että myös ensimmäinen lääkäri oli hyvä lääkäri ja toiminut asiallisesti. Et tietysti tiedä kaikkia likaisia yksityiskohtia, mutta AVI kehotti tekemään muistutuksen hänen toiminnastaan. Jos lääkäri ei edes usko potilaan kertomusta, niin miten hyvänä voi sellaista lääkäriä pitää? Enhän tiedä vaikka olisit tuo hullu lääkäri.

        Kysyin kortisonista. Osaatko vastata yksinkertaiseen kysymykseen? Olisiko minulle kannattanut määrätä kortisonia kun sain voimakkaan reaktion, flunssan kaltaiset oireet, lämpöily, aivosumu, väsymys? Toinen reaktio vielä puolen vuoden päästä. Oliko kyse asiasta, johon kortisonilla olisi voitu vaikuttaa, kun ottaa huomioon sen, että olen myös atooppinen? En ihoatoopikko, vaan mm. siitepöly. Ihoatopiassa lukemat voi olla tuota luokkaa, minulla ei ikinä. Tunnen myös omat limaneritykseni. Tavallista flunssaa minulla ei ole jostain syystä ollut, en edes muista milloin viimeksi.

        Minulla lukee keuhkopolin diagnoosina hengenahdistus. Et osannut edes vastata tuohon diffuusiokapasiteettikysymykseen. Jos taso on pysyvästi tuo, niin kannattaako välttää lisäaltistusta vai uskoa kaltaisiasi lääkäreitä? Otatko vastuun, jos saan uusia reaktioita? Jos et osaa vastata näihin kysymyksiin, niin hyväksi lääkäriksi et voi itseäsi tituleerata.

      • kerronyt

        "Sait melkoiset tutkimukset itsellesi tehtyä....". Ehkä minulle haluttiin tehdä tutkimukset ihan tietystä syystä. Lääkäri oli sitä mieltä, että tutkimus oli aiheellinen, jotta tiedetään jatkoa ajatellen mikä on ollut lähtötilanne. Ei minun tapausta ole vielä loppuun asti katsottu. Voi olla, että minua tutkitaan sinun riemuksi vielä moneen otteeseen varsinkin, jos altistaisin itseäni lisää, kun uskoisin sinun vähätteleviä näkemyksiäsi homeen haitallisuudesta.

        Tässä on suora lainaus ensimmäisestä keuhkofunktio tutkimuksesta, joka tehtiin astmalääkittynä, mikä oli virhe, koska se jouduttiin toistamaan ilman lääkitystä. "There is a minimal obstructive lung defect. The airway obstruction is confirmed by the decrease in flow rate at peak flow and flow at 50 % and 75 % of the flow volume curve. On the basis of this study, more detailed pulmonary function testing may be useful if clinically indicated. FEF 25-75 changed by 7 %. This is interpreted as an insignificant response to bronchodilator.
        By signing this interpretation the physician is acknowledging that he/she has reviewed the computer interpretation and, in his/her professional opinion, this is a true and accurate reflection of the patentiet´s current clinical condition."

        Sain vielä Ventolinea 0.4 mg tutkimuksen aikana. En nyt löydä niitä seuraavia tutkimuksia, mutta tutkimuksen tekijä oli varovainen eikä halunut kommentoida mitenkään. Lääkäri sanoi, että jatkotutkimuksia tehdään, jos tarve vaatii. Eli tällainen oli tilanne silloin, ja jos tila muuttuu, niin taas tutkitaan.

    • homesalkku.lääkäri2
    • Lääkäri2

      Diffuusiokapasiteettisi oli/on normaali, ilmeisesti tuo diffuusiokpasiteetti on se tasosi ja se se on pysyvästi. Kortikosterodilla olisi voitu toki tulehdusoireitasi rauhoittaa, muta päätös lääkkeen määräämisestä on aina lääkettä määräävän lääkärin asia ja aina asia ei ole niin että lääkehoito on ehdottoman välttämätö, utta toisaalta sitä voidaan tarvittaessa määrätä. Esim. päänsärkyyn lääkkeen määrääminen eiole ehdottomasti tarpeellista eikä ole hoitovirhe olla sitä määräämättä jos särky on esim. lievä, mutta sitä voidaan määrätä eikä ole virhe sitä määrätä myöskään. Lääkitystä määrätessä on otettava huomioon aina lääkkeestä saavutettava hyöty ja mahdollinen haitta, mahdollisen hyödyn tulee olla suurempi kuin mahdollinen haitta lääkkeestä.

      Hengenahdistusdiagnoosi on oirediagnoosi, tarkoittaa sitä että oireena on hengenahdistusta vaikka sairautta ei olekaan todettu. Hengenahdistus voi olla siis ihan subjektiivinen kokemus ja siitä voidaan käyttää oirediagnoosia "hengenahdistus" vaikkei mitään hengenahdistusta aiheuttavaa sairautta olisikaan todettavissa.

      Monilla lääkkeillä voidaan "homesairauden" oireita lievittää mutta oireista pääsee vaihtamalla puhtaaseen sisäilmaan. Toisekseen käypä hoito -suosituksen mukaan mitään varsinaista "homesairautta" ei ole olemassakaan, kyseessä on vain oireilu huonolle sisäilmalle.

    • puskutraktori

      "kyseessä on vain oireilu huonolle sisäilmalle. " Minkä on aiheuttaneet mm. "sutta ja sekundaa" rakentaminen, rakenuksen ja varsinkin ilmastointilaitteiden ja ilmastointikanavien huollon pitkäaikainen laiminlyönti. Biosidien eli homeentappoaineiden älytön käyttö. Kuten otsonoinnin ja vastaavien myrkkyjen käyttö rakennuksessa missä on löytynyt homeita, mikrobeja, toksiineita tuottavia homeita, VOC ym. myrkyllisyyttä. Joten sellaisessa sisäilmastossa on aina kyse myrkytyksestä joka terveytemme jopa täysin voi viedä. Siedättäjät ja käypähoito "kosteusvauriovakuutusastmalääkärit" eivät myönnä totuuksia. Olen samaa mieltä kanssasi Lääkäri2. Homerakennuksen, missä näitä myrkytyksiä ihmisille tulee, niin paras korjaus on hommata essolta bensiiniä ja tulitikkuja ja sitten palokunta valvomaan se kokko. Yksi hyvä homeiden, mikrobien ja varsinkin toksiinien = myrkky, tuhoamien homerakennusten homekorjausremontti on tässä.
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Puskutraktori

      On tässä maassa vielä joillakin järkeeki. Ei ole kaikki toivo vielä mennyt sentään. Tässäkään tapauksessa ei ole homeentapot ja "siedätykset" eikä pas kanjauhanta purrut. http://yle.fi/uutiset/3-7329216

    • Lääkäri2

      Kaikkien niiden jotka saavat oireita rakennuksissa joissa on heikkolaatuinen sisäilma tai kosteusvaurioita ja homevaurioita kannattaa hankkia uudehko asunto, jossa on huomioitu sisäilman laatutekijät ja hyvät uusien rakennusmääräysten mukaiset vesieristykset. Riittävä ilmanvaihto on sisäilman kannalta tärkeää, lisäksi korvausilma tulee tulla hallitusti putaista ilmanvaihtokanavista suodatettuna hyvätasoisella suodatuksella. Koneellinen ilmanvaihto poistopuhalluksella ja tulopuhalluksella riittävällä teholla ja suodatuksella on paras ratkaisu. Uudehko omakotitalo tai uudehko kerrostaloasunto on varmin valinta. Puurakenteisessa talossa on akustiikka ja viihtyvyys usein parempi kuin betonista tai betoniharkoista valmistetuissa taloissa.

      • Kyllä.kansa.tietää

        Täällähän on ollut lääkäri asialla joka on ymmärtänyt jotain myrkytyksistäkin eikä mikään siedättäjä.

        "Ne ainoastaan desinfioitiin. "

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016102422509409_uu.shtml
        Näitähän tilanteita ne käypähoitolääkärit ja siedättäjät sekä hyvät veljekset pelkäävätkin. Mutta eiköhän se siitä totuus puristu esiin yhä paremmin jatkossa. Kyllä kansa tietää sano timppakii. Akustiikka kunnos, mut muuta ei kun kosteusvauriorakennuksessa on toksisuutta joka on myrkkyä.

      • valinomysiinisiedätystä

      • Metsään_

        Sisäilman laatutekijät ja puhtaat kanavat? Tapasin vastaavan mestarin, joka ei tiennyt kaapistojen M- luokitusta. Kanavat ovat madotonta pitää puhtaina.

        Pientalosta ja kesämökistä materiaalipäästöt alenivat siedettävälle tasolle kahdessa vuosikymmenessä. Kerrostalon karmiventtiilit aiheuttavat karmean lattiavedon, mutta ilma on sietämääni ulkoilmaa, kärpäset suodatettuna.

        Rakentaminen on ulkoistettu ja hajautettu ja siten vastuut laadusta hävitetty. Voisin luetella laatupuutteita perustuksesta vesikattoon.

    • siedättäjät.HUOM
    • sutta.ja.sekundaa
    • Kukkeliduu

      Miksi homesairautta ei enää ole? Oikea vastaus on Sipilän hallitus. Miten muuten niin moni asiantuntija on kääntänyt kelkkansa?

      Miksi opiskelijoita ei enää tueta ja vain rikkaat voivat opiskella? Sipilän hallitus.
      Miksi työttömiä kyykytetään? Sipilän hallitus.
      Miksi köyhät köyhtyy? Sipilän hallitus.
      Miksi Suomi ei enää luo työpaikkoja? Sipilän hallitus.

    • Käyrähoito

      Minulla on aika vahva usko, että mikrobit sinällään aiheuttavat harvoin sairastumisia, mutta mikrobien erittämät kaasumaiset yhdisteet ja niiden tuottamat mikrobitoksiinit sairastuttaa.

      • Kansa.muistaa.vedätys

      • Käyrähoito

        Toki homeherkistyneitä on olemassa, mutta uskon, että suurin osa reagoi aivan muille altisteille sisäilmassa ilman, että he olisivat varsinaisesti allergisoituneet mikrobeille.

      • mille.muille.kerro
        Käyrähoito kirjoitti:

        Toki homeherkistyneitä on olemassa, mutta uskon, että suurin osa reagoi aivan muille altisteille sisäilmassa ilman, että he olisivat varsinaisesti allergisoituneet mikrobeille.

        Kerrohan tarkemmin mitä altisteita ajattelet ja miten ne mittaat ja analysoit.

        Siis esm. tämän cocktailin : Chaetomium, Aspergillus Versicolor, Penicillium, 2-etyyliheksaloni. MCF PGMG, otsonointi =biosidi. Nuo meiltä löytyi muunmuassa.

        Ei ollut mikään "kosteusvauriorakennusastma" vaikka yrittivät sitä useamman lääkärin voimin, eikä allergia. Oli vuosia kestänyt tulehduskierre poskiontelot, keuhkot, otsaontelo, paksusuoli, ruokatorvi ja eturauhastulehdukset putkeen. Verta valui jokaisesta rööristä. Menaatko Käyrähoito, että oli vain allergia migrobeille vai? Tässä maassa ei kukaan pysty selvittämään monisairauksia. Ei monien ympäristömyrkkyjen yhteisvaikutusten aiheuttamia jotka on seurausta kosteusvaurioisesta, mikrobitoksiinivaurioisesta ja homeisesta rakennuksista missä on yritetty myrkyillä myrkkyjä myrkyttää.

        Pitää sulta kyllä löytyä muutakin kuin vain "usko."

        Mulla on nuo kaikki kertomani dokumentoitu ja todella hyvin ja on elettyä elämää.

      • Käyrähoito

        "Menaatko Käyrähoito, että oli vain allergia migrobeille vai?"

        Juurihan sanoin päinvastaista. Eipä siitä sen enempää.

      • uskon.varjolla

        "aivan muille altisteille. " Kerrotko tästä enempi, mitä ne mielestäsi ovat.
        Ei kuitenkaan mitään "vahvan uskon" pohjalta vaan faktaa! Sitten en tarvitsekaan enempää uutta tietoa käypähoidoista.

      • Käyrähoito

        Oletpa sinä kärkäs ymmärtämään väärin ihmisten kirjoituksia. Mitä tarkoitin on, että homeille on harva allergisoitunut, mutta tietenkin niitäkin on. Tarkoitan kaikkia muita altisteita mitä huonossa sisäilmassa on enkä ala niitä tässä luettelemaan. Homeet eivät aiheuta pelkästään allergiaa.

    • uskon.varjolla.mennään

      " enkä ala niitä tässä luettelemaan." Ei kyllä kannatakkaan jollei ole asiasta muuta tietoo kuin "vahva usko." Uskon varjolla tässäkin maassa on höynätty ihmisiä pilvin pimein. "Homeet eivät aiheuta pelkästään allergiaa." Tämähän menikin ihan nappiin sulla. Tuossa on vahvistus vielä siihen "http://homepakolaiset.fi/17_myytti.html

      • näitä.vaan.tulee.jatkoss

      • Käyrähoito

        Ilkeään keskusteluun en lähde mukaan. Provosoit tahallaan, ymmärrät tahallaan väärin toisten viestejä ja takerrut joka sanaan. Mielenrauhaa sinulle.

      • joka.toiselle
        Käyrähoito kirjoitti:

        Ilkeään keskusteluun en lähde mukaan. Provosoit tahallaan, ymmärrät tahallaan väärin toisten viestejä ja takerrut joka sanaan. Mielenrauhaa sinulle.

        kuoppaa kaivaa joka toiselle ei. Faktaa. https://www.youtube.com/watch?v=sm1kxGDj65E

    • Myrkyille.myrkkyjä
    • Hei-herätkäähän
      • mitävi..ua.ei.ei.ja.ei

    • Myrkytyskö
    • Jääkäri2

      Terveysperusteiset raja-arvot ja ohjearvot ja helekatin kyytiin. MYRKYILLE.

      http://www.cramo.fi/Web/Core/Pages/Default.aspx?id=31885&epslanguage=FI

      "Toksisuus aiheuttaa neneäverenvuotoja" sano...

      Mutta paljon muitakin vakavia oireita ja todella pahoja sairauksia. Tutkikaahan oikeita asioita edelleenkin, myrkkyjä sekä monien eri myrkkyjen yhteisvaikutuksia.

      Kodin puhdistusaineissa on vakaviakin oireita aiheuttavia myrkkyjä (homeenestoaineitakin) terveytensä mettäneille. Siedättäjiin ei passaa luottaa tippaakaan. Heidän toimintansa on jopa tietoista ja tahallista terveytemme vaarantamista. Pelastajia on kenenkään turha odotella.

      Toimikaa terveen ajattelun pohjalta ja toimikaa oikein. Pelastuu ken voi.
      Myrkyillä ei passaa myrkkyjä antaa myrkyttää myrkyttäjien. Sen tulos on täystuho.

      http://www.mediaserver.fi/live/tehy

      Lääkäri2 kuuntelehan miten asiat oikeasti ovat. Suosittelen kyllä siedättäjille ja kusettajillekin tutustumaan viimeisimpiin viesteihin. Eilistä päivää kaikille.

    • Jääkäri2
    • Jääkäri2
    • Jääkäri2

      Tässä lisää totuuksia. "Totuuden torvi" vähän törähtelee Lääkäri2 ja siedättäjät ottakaapa vakavasti vaara vaanii teilläkin siellä nurkan takana kuulostaa vähän siltä.
      "Kaikki ei sairastu, mutta jokainen voi" sanoo maamme huippuosaaja ja homeongelmiin paneutunut professori.
      https://www.tehy.fi/fi/ajankohtaista/tehy-vaatii-tyonantajia-ottamaan-sisailmaongelmat-vakavasti-tutustu

    • MV.n.tämä.maa.menos
    • kaarnalaivoja.veistämhän
      • Tämäkinjäynä

        Em. linki on kokonaisuudessaan kirjoitettava osoiteriville, muuten sivu ei löydy.
        On siis kirjoitettava käsin tai linkki on valikossa kopioi, valitse jne. valittava ja kopioitava ja liitettävä osoiteriville.

    • Läkare

      Ei ole mitään homesairautta olemassa ollenkaan. Ei sisäimasairauttakaan. Romukoppadiagnostiikka ei auta ketään. Uskomatonta potaskaa palstat täynnä.

    • antipaatti

      Hirvee määrä tekstiä sairauksista, joita ei ole olemassakaan.

      • "antipaatti
        5.5.2017 22:12

        Hirvee määrä tekstiä sairauksista, joita ei ole olemassakaan."

        Tosiasiassa valtava määrä lapsiakin joutuu tämän vääryyden ja kusetuksen takia kärsimään.

        Mitä tuollaisilla lääkäreillä ja irviperseillä ylipäätään tekee? Vaihtoon koko mäti sakki, että saadaan tämän maan asiat kuntoon!

        Svenska Yle: Lääkäri määräsi oppilaan pois koulusta – syynä pahat oireet sisäilmasta
        http://www.viisykkonen.fi/uutiset/svenska-yle-lääkäri-määräsi-oppilaan-pois-koulusta-–-syynä-pahat-oireet-sisäilmasta

    • antipaatti

      Eikö tälle junttien sisäsyntyiselle raivolle löydy mitään kehittävämpää purkamiskeinoa?
      Hirveää meuhkaamista asioista, joita ei ole olemassakaan. Tätä kai se sivistymättömyys aiheuttaa.

      • "antipaatti
        6.5.2017 9:25

        Eikö tälle junttien sisäsyntyiselle raivolle löydy mitään kehittävämpää purkamiskeinoa?
        Hirveää meuhkaamista asioista, joita ei ole olemassakaan. Tätä kai se sivistymättömyys aiheuttaa."

        - Junttilääkärien foorumit, joissa voitte rienata ja pilkata sairaita aivan vapaasti katseilta salassa, löytyvät muualta. Tämä on Homesairaudet-foorumi, jossa keskustellaan homesairauksista, jotka ovat olemassa.

      • varattumuurarilahti

        Voihan hyvä veli toveri "antipaatti", luehan tuolta lisää ja lopeta lässytys, vähättely , vääristely ja oman edun tavoittelu homekoululaisten lasten terveyden kustannuksella.

        "Tauti on salakavala. Kosteusmikrobiston saastuttama rakennus voidaan peruskorjata tai jopa purkaa, mutta jo tapahtunutta elimistön herkistymistä ei voida enää saattaa entiselleen. Kerran herkistynyt on aina herkistynyt, vaikka välillä potilas olisi oireeton. Noin puolelle ”homepotilaista” kehittyy monikemikaaliyliherkkyyttä. Herkistyminen toki heikkenee, jos henkilö ei saa uutta altistusta. Hyvin lyhytkin uusi altistus voi palauttaa nopeasti oireet, joista paraneminen voi kestää yhä vain kauemmin. Useat altistukset voivat johtaa palautumattomaan tilaan."

        Tässä siedättäjille ja käypähoitoporukoille totuuksia ja kylymää kyytiä.

        https://luontaistuntijat.fi/content/kosteusvaurio-ja-homesairaus

        http://journal.frontiersin.org/article/10.3389/fimmu.2017.00382/full

        Tässä on sentään hyvä ja rehellinen muurari (ei vaapaa) ja kertoo totuuksia.

        http://www.uusilahti.fi/jutut/lahesta/art2365287

        Ei ku niitä kaarnalaivoja veistämään siitä jos ei muuta osaa. Siinäpä sitä "kehittävämpää purkamiskeinoa" raivolle on suvatsevaisille hyyssäreille. Haittamaahanmuutto on sitä
        "sivistystä " viimesen päälle meillä ja ruottissa. Heh heh. Homeongelmat myös samalla tasolla.

      • Käypäähoitoa
        varattumuurarilahti kirjoitti:

        Käypää hoitoa homeongelmaan.

        http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50111

        On vähän sekava tuo esityksesi kaarnalaivoineen kaikkineen. "Heh heh".
        Siitä on juoni hukassa ja varsinaista sisältöähän ei sitten löydy ollenkaan.
        Eihän tällaista voi lähteä tämän kummemmin kommentoimaan. Sori vaan.

      • kaarnalaivaanhehheh
        antipaatti kirjoitti:

        "antipaatti" ensimmäiseksi kyllä tuli mieleen "kaarnalaiva." Kun on kyllä tuo "antipaatti" huonosti istuva nimimerkki akateemiselle vähättelijälle. Sen jälkeen menikin sitten "paatti" ruottin puolelle missä samanlaiset ongelmat ovat kuten meilläkin hallitsemattomassa homeongelmassa ja hallitsemattomassa maahanmuutossa . Nämä nyt ovat ne suurimmat ongelmamme näinä ankeina aikoina molemmin puolin Pohjanlahtea. Sivistyneet vertavat asioita kuten tapana on, niin ruottiin.

        Jos hieman autan. "Kaarnalaivoihin" löytyy valtion rahaa. http://www.nykysuomi.com/index.php/2016/12/02/riku-rantala-kavi-ylen-aamu-tvssa-esittelemassa-uuden-vientituotteen-kaarnalaiva-lue-ja-hammasty/ mutta löytyykö rahaa homekouluihin riittävästi toverit? Siinäpä juoni ja kysymystä kerrakseen.

        Ei se mitään jos olet hieman sekaisin, niin on tämä nykyinen hallituskin.

        No kaikesta huolimatta käypähoito oli susi jo syntyessään ja tässä yksi maamme parhaista asiantuntijoista ja vielä lääkäri, kertoo teille eppäilijöille miten asiat oikeasti ovat. Kannattaa lukea huolella ennekuin tänee uudestaan möläyttelee.
        https://luontaistuntijat.fi/content/kosteusvaurio-ja-homesairaus

      • antipaatti
        kaarnalaivaanhehheh kirjoitti:

        Sinulla on paatoksellisen direktiivinen ote asioista, joita ei ole olemassakaan. Ihan tulee mieleen don Quijote, joka Rosinantella ratsasteli ja hyökkäili tuulimyllyjä vastaan.
        Puuhaa riittäisi kyllä realiteettienkin parissa.

      • kaarnalaivaanheihei

        Tässähän sitä realiteettia on sinullekin "antipaatti" taas tälle päivälle, vapaamuurari Kari Reijula kertoo totuuksia. Ja professori Tuula Putus myös. Homesairauksista lääkäreiden työpaikoillakin.
        http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/usein-vasta-aanekas-valitus-tuo-korjauksia-hoitopaikkojen-sisailmaongelmiin/6420488

        Otahan opiksesi.

      • Suttajasekundaa
        antipaatti kirjoitti:

        On vähän sekava tuo esityksesi kaarnalaivoineen kaikkineen. "Heh heh".
        Siitä on juoni hukassa ja varsinaista sisältöähän ei sitten löydy ollenkaan.
        Eihän tällaista voi lähteä tämän kummemmin kommentoimaan. Sori vaan.

        Varsinainen sisältö on varmaan tässä "varattu muurari puhuu totuuksia."
        http://www.uusilahti.fi/jutut/lahesta/art2365287

      • antipaatti

    • nimpäniin
      • saatiinmitähaluttiin

      • Tosihyvätämä

      • Tuuliveiaamutoi

        Paljon on kirjoittaneet paskaa tänne siedättäjät ja valelääkärit. Patologiset valehetelijat jotka eivät uskalla myöntää totuutta, sitä, että sisäilman myrkyllisyys aiheuttaa kosteusvaurioisessa rakennuksessa myrkytyksiä.
        Tämä yksi antipaatti on kyllä jäänyt nyt pahasti jälkeen kehityksestä.
        Näinä aikoina kyllä taistellaan lujasti "Tuulivoimaloita vastaan."
        Aikamme Supersankari on Matti Putkonen PerusSuomalainen. Jytkytystä oiken kunnola taasen tulevissa vaaleissa. https://www.suomenuutiset.fi/putkonen-tuulivoimaloiden-terveysuhista/

      • antipaatti
        Tuuliveiaamutoi kirjoitti:

        Taas uusi nimimerkki. Hänkin kuulostaa epämiellyttävältä.

      • Jääkärivertti
        antipaatti kirjoitti:

        Taas uusi nimimerkki. Hänkin kuulostaa epämiellyttävältä.

        Epämielyttävältä, siksikö, että oma etusi ja raha-ahneutesi ei hyväksy totuutta siitä, että homerakennusten korjausvelka on miljardiluokkaa tässä maassa ja sisäilman myrkyllisyydelle on terveytensä syyttömänä menettänyt täysin tässä maassa jo tuhansia tai jopa kymmeniätuhansia.

        Epämiellyttävältäkö siksi, että ajattelen tulevien polvien tilannetta ja
        eritoten kosteusvauriorakennusten myrkyllisen sisäilman sairastuttamaa tulevaisuutta pitkälle eteenpäin

        Hoh hoijaa kaveritoveri mikälie ja vielä " antipaatti akateeminen ihminen."
        Et ilmeisesti ymmärrä, että ihmiset jotka ovat huolissan omien lastensa ja lastenlastensa terveellisestä elämästä tulevaisuudessa, ovat huolissaan myös sinunkin lapsien ja lastenlasten terveydestä sekä siitäkin, ettei isoäitisi kuole homeille ja sisäilman myrkyllisyyteen paskat housussa jossain homevaurioisessa hoitokodissa tai homesairaalassa.
        Vakuutuslääkäreiden ja omaa etuaan vain ajattelevien myötävaikutuksella.

        No jatketaampa tästä. Tuolla ylhäällä on aloittajan otsikko "Homesairautta ei ole." Mikä on Käypähoitoporukan (vakuutusyhtiöiden etuja ajavako)? Aika paha mokailu.

        Myönnän kyllä, että ilmeisesti homesairautta ei ehkä ole siinä mittakaavassa kuin joku tietämätön voi luulla. Mutta, mutta kosteusvauriorakennuksissa missä on homemikrobitoksiinivaurioita mitä on yritetty korjata heppoisesti ja halvalla ja lopuksi on tehty homedesinfiointi biosideilla ja otsonoimalla tai muilla kovilla myrkyillä, niin kyseessä on silloin myrkytys ei mikään astma tai muukaan paskanjauhajien määrittelemä terveyden menetys "korvien välissä" vaan aina on ongelma seinien välissä ja osaltaan jonkun tekemien virheidenkin vuoksi tai osaamattomien sähläyksien aikaan saamaa.

        Astmakin on kyllä paha jos sen saa varsinkin lapsena, mutta hyvin harvoin astmaa pukkaa näille myrkkycocktaileille mitä meilläkin on neljässä homeasunnossa ollut.

        Kolme lääkäriä yritti minullekin sitä astmaa, mutta perusteelisten tutkimusten jälkeen joutui sitten yksi heistä kirjoittamaan lausuntoonsa "Näyttö ei riitä astmaan."

        Vai onko "antipaatti" sinusta minulla astma kun verta tuli joka rööristä poskionteloista, kurkusta, keuhkoista ja perseestä suolistosta sekä sukuelimistäkin virtsan mukana?

        No Ristiriitoja pukkaa kentällä "akateemisten ihmisten " jutut.

        Käypähoitopoppoo taustavoimineen "vakuutuslääkärit" ym, vain omaa etuaan ajavat ja vakuutusyhtiöiden mieleistelijät ovat ykskaks päättäneet, että "Homesairautta ei ole. "

        No voi helvetti tätä porukkaa joka paskaa jauhaa homesairauksista vuosia ja samoja asioita tutkivat kymmeniä vuosia ja mitään muka ei löydetä "mekanismeja" eikä mitään.
        Miljoonia on rahaa käytetty jopa turhiinkin tutkimuksiin. En nyt ala niitä turhia erittelemään koska jokainen sen tietää joka tätä kotimaista sisäilmasirkusta on seurannut enempi.

        Tässä esimerkki siitä kuinka sekaisin ovat nämä "akateemiset ihmiset" joille on annettu liikaa valtaa tämän homeongelman selvittelyyn.

        Helsingin Sanomat 9.7.2010 Lukeen mm. näin. Otsikko "Sairaalat rapistuvat käsiin."
        Näin sitten lisää. Lainaus alkaa:

        "Yleisin ongelma rakennuksissa ovat home-ja kosteusvauriot.
        Nämä ongelmat vaativat vuosittain jopa kymmenien suomalaisten hengen, Reijula arvio."

        Siis ymmärrätkö sinä "antipaatti", että tuo Käypähoitoporukka kieltää "homesairaudet", mutta tämä 9.7.2010 Työterveyslaitoksen professori ja kaiken lisäksi kai vielä kunnioitettu vapaamuurarikin Kari Reijula sanoo selvällä Suomen kielellä, että "Nämä ongelmat vaativat vuosittain jopa kymmenien suomalaisten hengen:" Jotain on nyt "akateemisilla ihmisillä" pahasti sekaisin. Vai mitä sanot tähän "antipaatti:" ???

        Homesirautta ei ole, mutta ne vievät "jopa kymmenien suomalaisten hengen. " Ei helevetti teidän kanssanne. Näikö te meinaatte ongelmat ratkaista. Vääntämällä tälläista paskaa jatkossakin. Heittäkäähän nyt pois ja ryhdistäytykää. Kysymys on lastenne ja läheistenne terveydestä, naapureittennekin eikä mistään muusta. Itsekäs toimintanne on tietoista ja tahallista terveytemme vaarantamista ja on jopa ollut joidenkin syyttömien terveyden tuhoamistakin. Kuten Kätilöitten tilannetta jos aletaan kunnolla miettimään. Palomiesten ja mitä vielä?? Esimerkkejä on.

        Mitä ei ole olemassa? Mitä väität "antipaatti."

        Minä olen menettänyt terveyteni neljässä homeasunnossa mistä kaikista on löytynyt homeita, mikrobeja ja toksiineita tuottavia homeita, solumyrkkyjä, VOC 2-etyyliheksanolia sekä Germaset Super, MCF PHMG biosidien jäämiä ja Otsonointien (biosidi) jäämiä. Terveyskeskuslääkäri sanoi vastaanotollaan 28.12.2009 " Homesairaus heti pois kotoa, onko paikkaa mihin mennä." Lisäksi kirjoitti lausuntoonsa mm. "Asunto pitää puolueettomasti tutkia." Eivät tutkineet puolueettomasti vaan petollisti ja näitä petoksia kehtaa suojella vielä KHO. Sanohan "antipaatti" Kuka tässä valtiossa oikein suojelee kansalaisiaan viranomaisten virheellisiä päätöksiä vastaan jos ei KHO? Kerrohan.

      • verttijääkäri
        Jääkärivertti kirjoitti:

        "antipaatti" akateeminen ihminen. Tuolta voit etsiä lissää sivistystä korviesi väliin.
        Voi olla epämielyttävää kohdata tottuus, mutta yritä ny kuiten.
        http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000004742400.html

        Ihmisen pahoinvointi, ahdistus hakee niin monenlaisia ilmiasuja. Ehkäpä jotkut meistä saavat siihen helpotusta etsimällä syytä muista ja muualta kuin itsestään. Mutta jos tällaiseen joukkopsykoosiin (homehysteria) lähtee mukaan, saattavat voimat uupua. Varsinkin tuo opettajan rooli voi olla rasittava. Kun ei oikein tiedä, mitä opettaa ja kenelle.

      • jääkärivertti

        Tuossa on opetusta kerrakseen "akateemisille ihmisille" jotka eivät tiedä mitä toverit selän takana hääräävät, heh heh. Alkaa ihan hymyilyttämään. Pelletouhut.

        ""Siis ymmärrätkö sinä "antipaatti", että tuo Käypähoitoporukka kieltää "homesairaudet", mutta tämä 9.7.2010 Työterveyslaitoksen professori ja kaiken lisäksi kai vielä kunnioitettu vapaamuurarikin Kari Reijula sanoo selvällä Suomen kielellä, että "Nämä ongelmat vaativat vuosittain jopa kymmenien suomalaisten hengen:" Jotain on nyt "akateemisilla ihmisillä" pahasti sekaisin. Vai mitä sanot tähän "antipaatti:" ???""

        SANO NYT EDES TÄHÄN JOTAIN JÄRKEVÄÄ!

        Minullahan ei ole mitään osaa eikä arpaa näihin teidän "akaatemisten ihmisten " mokailuihin.

        Tuo mainitsemasi "joukkopsykoosiin (homehysteria) " on täysin tämän maan johtavien homeasiantuntijoiden aikaan saamaa ja sisäilmastosirkuksen tekosia. Muutenhan homebisnekset kusisivat helvetisti. Johan sinäkin sen ymmärrät.

        Miksi olet todellisesta ongelmasta sisäilmaston myrkyllisyys heittäännyt täysin tuppisuuksi, tuota ihmettelen.

        Tässä vielä näitä pelletouhuja:

        ""Lääkärit: Oireilla todistettu yhteys vain astmaan – "Hometalosairautta ei ole olemassa"""
        KUITENKIN!
        9.7.2010 Työterveyslaitoksen professori ja kaiken lisäksi kai vielä kunnioitettu vapaamuurarikin Kari Reijula sanoo selvällä Suomen kielellä, että "Nämä ongelmat vaativat vuosittain jopa kymmenien suomalaisten hengen:" Jotain on nyt "akateemisilla ihmisillä" pahasti sekaisin. Vai mitä sanot tähän "antipaatti:" ???""

        Kuinka monasti tuo pitää sanoa, että alat juonen älyämään?

        http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/mitaan-hometalosairautta-ei-ole-olemassa-kosteus-ja-homeoireilla-todistettu-yhteys-vain-astmaan/6092318

        Otahan opiksesi. On se vaan kumma jos ei vähemmällä tämä "antipaatti" ala ymmärtämään lukemaansa. Rasittava tyyppi tosiaankin ja vängääjä pahimmasta päästä.

    • Wowhyvätveljekset

      Paattiin vaan tai kaarnalaivaan ja ruottista lissää mallia hakemaan miten asioita oikein hoidetaan.
      Ensiksi täytyy sanoa, että siellä ei vissiin ole täysin turhaa laitosta edes kuten meillä. Ovat ymmärtäneet sen kuiten paremmin kun meidän hyyssärit.

      Tässä siedättäjille ja vain omaa etuaan ajaville vakuutusyhtiöiden nuoleskelijoille uusinta uutta lukemista. Ja näitähän tulee tuutin täydeltä ja sisäilmasirkus voi hyvin.

      Huippuosaaja Kari Reijula kertoo sydämensä kyllyydestä taas mieten asiat oikeasti ovat tämän maan "Hoitolaitoksissa" lääkäreidenkin työmaalla. Ottakaahan opiksenne soutajat ja huopaajat, vastuuta pakoilevat lääkärit sekä vastenmieliset selittelijät ja käsien levittelijät tästä, mitä tosi osaajat taasen kertovat. Tämä on vaan nyt tätä päivää, "Syylliset esiin" ja myrkyt myös rakennuksista missä on myrkyllinen = toksinen sisäilmasto.

      http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/usein-vasta-aanekas-valitus-tuo-korjauksia-hoitopaikkojen-sisailmaongelmiin/6420488

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      376
      3401
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      173
      1439
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      62
      1218
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      144
      1112
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      843
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      163
      793
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      115
      772
    8. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      772
    9. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      23
      757
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      41
      739
    Aihe