"Anneli Auerin asianajaja Advokaatille: Olo on kuin olisi luovinut kovassa myrskyssä
Heikki Jantunen
Anneli Auerin asianajaja Juha Manner toivoo Advokaatti-lehdessä, että jutun kulku rikosoikeudellisena prosessina tutkittaisiin tarkkaan ja puolueettomasti, jotta sen aikana tehdyiltä virheiltä vältyttäisiin tulevaisuudessa.
Asianajaja Juha Manner kertoo Advokaatissa, että olo on hiukan samanlainen kuin olisi luovinut merellä kovassa myrskyssä ja selviytynyt kuin ihmeen kaupalla maihin. Vasta jälkeenpäin tajuaa, miten olisi voinut käydä.
– En osaa sanoa, olisinko ottanut jutun, jos olisin tiennyt, mitä on tulossa. Jossittelu on kuitenkin turhaa ja mahdotontakin, Manner kertoo.
Raskainta oli hänen mukaansa olla yksin jutussa, jossa vastassa oli parhaimmillaan neljä syyttäjää. Pitkiä oikeudenkäyntirupeamia oli keväisin ja syksyisin."
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/advokaatti auer asianajaja manner-56665
No, aika vaikea tämän jutun kulku olisi oikeasti tutkia rikosoikeudellisena prosessina, koska jokainen nyt vähänkin alaa tuntevat tiukahtuu jo tästä luonnehdinnasta nauruun.
15.4.2010 Iltalehti, syyttäjä Valkama:
"- Se on voitu laittaa vaikka oman kiinteistön tai naapuririvitalon roskalaatikkoon, joka on siinä ihan vieressä. Se on ihan mahdollista, mutta kun pohditaan tätä niin spekuloidaan.
Spekuloidaan.
Se on sana, joka on Ulvilan surmaoikeudenkäynnissä ehditty kuulla jo moneen kertaan."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010041511484237_uu.shtml
Jokaisen oikeudenkäynnin alussa syyttäjä spekuloi ja Manner pahoitteli, kun on todistettava syyttömyys. Haluaisinpa nähdä tästä käsittelyformasta, heh, sen ihan oikean tutkinnan, että miten tämä oli ylipäätään mahdollista.
Pidin tietysti tällaista käsittelyä alusta lähtien täysin mahdottomana ja absurdina, mutta "näillä vain menttiin" - minun suureksi hämmästykseksi. Ja taatusti on myrskynnyt - sanoihan syyttäjä Valkama, että tällä tulee olemaan merkitystä koko Suomen kannalta.
Joko muuten se "asiantuntijaryhmä", johon liittyy myös valtakunnansyyttäjänvirasto KRP:n ohella on siellä Haagissa? Sanottiin, että käyvät lokakuun aikana?
.
Kovassa myrskyssä luovittua
44
104
Vastaukset
- Sikanaama.Manner
Manner puhuu asiaa.
- kerrankinrehellinen
Vain rahan ahneus syynä sikanaamamannerilla, ei ole itsekään uskonut missään vaiheessa auerskan syyttömyyteen ja nyt miettii kannattiko pilata maineensa.
- SikanaamaManner
kerrankinrehellinen kirjoitti:
Vain rahan ahneus syynä sikanaamamannerilla, ei ole itsekään uskonut missään vaiheessa auerskan syyttömyyteen ja nyt miettii kannattiko pilata maineensa.
Ei Anneli olekaan syytön. Ja raha on parasta, ja rahaahan se huora-Anneli joutuu maksamaan. Minulle!
-The Real - SikanaamaManner
SikanaamaManner kirjoitti:
Ei Anneli olekaan syytön. Ja raha on parasta, ja rahaahan se huora-Anneli joutuu maksamaan. Minulle!
-The RealPyydän anteeksi edellistä, käyn hieman kierroksilla. Pe-pe-pe---PEEEKan pillerit auttavat vasta viiveellä.
Se aito SikanaamaManner, todella alkuperäinen ja aito. - Sikanaama.Manner
SikanaamaManner kirjoitti:
Pyydän anteeksi edellistä, käyn hieman kierroksilla. Pe-pe-pe---PEEEKan pillerit auttavat vasta viiveellä.
Se aito SikanaamaManner, todella alkuperäinen ja aito.Moro feikkihoro, hyvä että PervoPekka toi sinulle lisää paskahuumeita. Et näytä selviävän ilman niitä. Ehkä joku päivä paranet kokonaan annelismista, tuosta hirveästä sairaudesta. Tai sitten et. Todennäköisesti et parane. Joten vedä ranteet auki.
-Ainoa oikea, feikkihorot vittuun! - Sekilttihoitaja003
Sikanaama.Manner kirjoitti:
Moro feikkihoro, hyvä että PervoPekka toi sinulle lisää paskahuumeita. Et näytä selviävän ilman niitä. Ehkä joku päivä paranet kokonaan annelismista, tuosta hirveästä sairaudesta. Tai sitten et. Todennäköisesti et parane. Joten vedä ranteet auki.
-Ainoa oikea, feikkihorot vittuun!Etkö enää pysty vetämään käteen, kun käyt noin kovilla kierroksilla? Onko Pekan pillerit vieneet kyvyn käteenvetoon? Kyllä sinun nyt vaan pitäisi vetäistä käteen, jotta rauhoittuisit. Mutta onhan kaikki muuten hyvin? Eino-eno unohtunut jne.?
Koetappa vielä, jospa se runkki onnistuisi. Ranteella!!! - toimiikoranne
Sekilttihoitaja003 kirjoitti:
Etkö enää pysty vetämään käteen, kun käyt noin kovilla kierroksilla? Onko Pekan pillerit vieneet kyvyn käteenvetoon? Kyllä sinun nyt vaan pitäisi vetäistä käteen, jotta rauhoittuisit. Mutta onhan kaikki muuten hyvin? Eino-eno unohtunut jne.?
Koetappa vielä, jospa se runkki onnistuisi. Ranteella!!!Miten on tunteroinen alias psykiatripekka alias muut pervoannulistinimimerkkisi, miten ranteesi kestää runkkia alituiseen kaikkia niitä raiskaamiasi eläimiä vai tarvitsetko särkylääkettä? Onneksi olet hampaaton vanha mummo ettet aiheuta pahempia vammoja eläinraukoille.
- Zauer
Onhan se varmaan kamalaa puolustaa vuosikausia ihmistä, joka on pedofiili ja todennäköisesti murhannut miehensä. Meni siitä Mannerinkin kunnia, ehkä vähän helpotti, kun täppää tippuu kuiteskin.
- loogisesti
Ei, tämä on onnettomuus, vaikka syyttäjä Valkama sanoikin, että tällä tulee olemaan merkitystä koko Suomen kannalta - mutta eihän hän sanonut, että onnessa vai onnettomuudessa!
"Auerin asianajaja anoi viranomaisfarssin puolueetonta jälkikäsittelyä Onnettomuustutkintakeskuksessa. Vastaavanlainen tutkinta on tehty kerran, vuonna 2012.
21.10.2016"
http://yle.fi/uutiset/3-9243982
Eikö loogisesti ajatellen Valkaman viesti sitten toteutunutkin onnellisesti, kun kerran se ei ollutkaan onnettomuus?- eiturhaatyötä
Jestas, kyllä mä olen iloinen!!!!!!!!
- ennaltaehkäisy
Vastaavat "onnettomuudet" voidaan välttää kun poliiseista ja tuomareista siivotaan pois kaikki femakot, mannereilta ei voi puolueettomuutta ja selkärankaa odottaakaan.
- Itsestäänselvää
ennaltaehkäisy kirjoitti:
Vastaavat "onnettomuudet" voidaan välttää kun poliiseista ja tuomareista siivotaan pois kaikki femakot, mannereilta ei voi puolueettomuutta ja selkärankaa odottaakaan.
Tottakai asianaja selittää asiat aina päämiehelleen edullisessa valossa.
- perheriidasta
Muistetaanpa sekin, että Mannerin mukaan teko oli itsepuolustusta. Jotain viitettä tuossa mutta varmaan löytyy muutakin. Perheriita kärjistyi. Oikeilla raiteilla alunperin mutta kun juttu pitkityy niin tulee mutkia.
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/ulvilan-surmasta-syytetyn-asianajaja-mies-loi-veitsella-ennen-surmaa/2044746- Pikkulieska
Älä valehtele. Mannerin mukaan teko ei ole ollut koskaan itsepuolustusta, vaan hän ja hänen päämiehensä ovat koko ajan kiistäneet, että Auer olisi koskaan milläänlailla vahingoittanut miestään. Riita ja itsepuolustus ovat olleet kokonaan muutaman tietyn poliisin pakkomieltymää ja harhakuvitelmaa, joista tämä kamala syytöntä ihmistä ja hänen vanhinta tytärtään mustamaalaava vyyhti on lähtenyt liikkeelle.
Murhayönä Tähtisentielle tunkeutui vieras mies, joka puukotti kerran aviovaimoa rintaan ja tappoi julmasti nelilapsisen perheen isän. Me kaikki voimme yhdessä vaikuttaa siihen, että vaadimme poliisia jatkamaan Ulvilan murhatutkimusta ja saattamaan oikean tekijän tästä teosta vastuuseen. Uskon, että Suomessa on poliiseja, jotka haluavat tuoda totuuden esiin ja jotka osoittavat omilla toimillaan meidän elävän yhä edelleen oikeusvaltiossa Villin Lännen sijaan.
Pyydän asiakeskustelijoita siirtymään Murhainfon puolelle jatkamaan keskustelua siellä. - SikanaamaManner
Pikkulieska kirjoitti:
Älä valehtele. Mannerin mukaan teko ei ole ollut koskaan itsepuolustusta, vaan hän ja hänen päämiehensä ovat koko ajan kiistäneet, että Auer olisi koskaan milläänlailla vahingoittanut miestään. Riita ja itsepuolustus ovat olleet kokonaan muutaman tietyn poliisin pakkomieltymää ja harhakuvitelmaa, joista tämä kamala syytöntä ihmistä ja hänen vanhinta tytärtään mustamaalaava vyyhti on lähtenyt liikkeelle.
Murhayönä Tähtisentielle tunkeutui vieras mies, joka puukotti kerran aviovaimoa rintaan ja tappoi julmasti nelilapsisen perheen isän. Me kaikki voimme yhdessä vaikuttaa siihen, että vaadimme poliisia jatkamaan Ulvilan murhatutkimusta ja saattamaan oikean tekijän tästä teosta vastuuseen. Uskon, että Suomessa on poliiseja, jotka haluavat tuoda totuuden esiin ja jotka osoittavat omilla toimillaan meidän elävän yhä edelleen oikeusvaltiossa Villin Lännen sijaan.
Pyydän asiakeskustelijoita siirtymään Murhainfon puolelle jatkamaan keskustelua siellä.Eikös sinun pitänyt painua takaisin sinne Minfoon?
-Anneli on ruma huora, terveisin aito SikanaamaManner - pikkulieauerska
Pikkulieska kirjoitti:
Älä valehtele. Mannerin mukaan teko ei ole ollut koskaan itsepuolustusta, vaan hän ja hänen päämiehensä ovat koko ajan kiistäneet, että Auer olisi koskaan milläänlailla vahingoittanut miestään. Riita ja itsepuolustus ovat olleet kokonaan muutaman tietyn poliisin pakkomieltymää ja harhakuvitelmaa, joista tämä kamala syytöntä ihmistä ja hänen vanhinta tytärtään mustamaalaava vyyhti on lähtenyt liikkeelle.
Murhayönä Tähtisentielle tunkeutui vieras mies, joka puukotti kerran aviovaimoa rintaan ja tappoi julmasti nelilapsisen perheen isän. Me kaikki voimme yhdessä vaikuttaa siihen, että vaadimme poliisia jatkamaan Ulvilan murhatutkimusta ja saattamaan oikean tekijän tästä teosta vastuuseen. Uskon, että Suomessa on poliiseja, jotka haluavat tuoda totuuden esiin ja jotka osoittavat omilla toimillaan meidän elävän yhä edelleen oikeusvaltiossa Villin Lännen sijaan.
Pyydän asiakeskustelijoita siirtymään Murhainfon puolelle jatkamaan keskustelua siellä.Ei tietenkään ollut itsepuolustusta vaan harkittu kidutusmurha. Veritahra auerskan paidassa oli tuore, juuri oli itseään pistänyt veitsellä puhelun aikana tai sen jälkeen, paidankin oli vaihtanut ennen pistoa. Sen sijaan verilammikot lattialla olivat enimmäkseen kuivuneita eli teko oli kestänyt jopa yli tunnin. Ulkopuolisen mahdollisuus on siis poissuljettu, Jukan murhan teki pedopsykopaatti auerska itse tai kaksoisolentonsa, miten pervoannulistit haluaa asian esittääkään.
- Tenhuska
pikkulieauerska kirjoitti:
Ei tietenkään ollut itsepuolustusta vaan harkittu kidutusmurha. Veritahra auerskan paidassa oli tuore, juuri oli itseään pistänyt veitsellä puhelun aikana tai sen jälkeen, paidankin oli vaihtanut ennen pistoa. Sen sijaan verilammikot lattialla olivat enimmäkseen kuivuneita eli teko oli kestänyt jopa yli tunnin. Ulkopuolisen mahdollisuus on siis poissuljettu, Jukan murhan teki pedopsykopaatti auerska itse tai kaksoisolentonsa, miten pervoannulistit haluaa asian esittääkään.
Mä olen kuivapillu!
- SeJokaSatuttiIsiäOlinMin
Pikkulieska kirjoitti:
Älä valehtele. Mannerin mukaan teko ei ole ollut koskaan itsepuolustusta, vaan hän ja hänen päämiehensä ovat koko ajan kiistäneet, että Auer olisi koskaan milläänlailla vahingoittanut miestään. Riita ja itsepuolustus ovat olleet kokonaan muutaman tietyn poliisin pakkomieltymää ja harhakuvitelmaa, joista tämä kamala syytöntä ihmistä ja hänen vanhinta tytärtään mustamaalaava vyyhti on lähtenyt liikkeelle.
Murhayönä Tähtisentielle tunkeutui vieras mies, joka puukotti kerran aviovaimoa rintaan ja tappoi julmasti nelilapsisen perheen isän. Me kaikki voimme yhdessä vaikuttaa siihen, että vaadimme poliisia jatkamaan Ulvilan murhatutkimusta ja saattamaan oikean tekijän tästä teosta vastuuseen. Uskon, että Suomessa on poliiseja, jotka haluavat tuoda totuuden esiin ja jotka osoittavat omilla toimillaan meidän elävän yhä edelleen oikeusvaltiossa Villin Lännen sijaan.
Pyydän asiakeskustelijoita siirtymään Murhainfon puolelle jatkamaan keskustelua siellä.Auer tunnusti teon. Ei kai mitään epäselvää siinä. Vaikka tietysti hän itse varmasti muuta nyt väittää. Myöhemmin hän sitten toki perui tunnustuksen.
Tunnustuksessa hän kertoi murhayön perheriidasta, veitsestä, Jukan kenkien käyttämisestä, vasaran pesemisestä...
Muistaakseni Manneria haastateltiin tuolloin tv-uutisiin, ja hän puhui juuri itsepuolustuksesta?? - Lähtitäältä
Tenhuska kirjoitti:
Mä olen kuivapillu!
koko maailmaa villitsevä pelleilmiö.
- perheriidasta
Pikkulieska kirjoitti:
Älä valehtele. Mannerin mukaan teko ei ole ollut koskaan itsepuolustusta, vaan hän ja hänen päämiehensä ovat koko ajan kiistäneet, että Auer olisi koskaan milläänlailla vahingoittanut miestään. Riita ja itsepuolustus ovat olleet kokonaan muutaman tietyn poliisin pakkomieltymää ja harhakuvitelmaa, joista tämä kamala syytöntä ihmistä ja hänen vanhinta tytärtään mustamaalaava vyyhti on lähtenyt liikkeelle.
Murhayönä Tähtisentielle tunkeutui vieras mies, joka puukotti kerran aviovaimoa rintaan ja tappoi julmasti nelilapsisen perheen isän. Me kaikki voimme yhdessä vaikuttaa siihen, että vaadimme poliisia jatkamaan Ulvilan murhatutkimusta ja saattamaan oikean tekijän tästä teosta vastuuseen. Uskon, että Suomessa on poliiseja, jotka haluavat tuoda totuuden esiin ja jotka osoittavat omilla toimillaan meidän elävän yhä edelleen oikeusvaltiossa Villin Lännen sijaan.
Pyydän asiakeskustelijoita siirtymään Murhainfon puolelle jatkamaan keskustelua siellä.Näkee kaikista sun kommenteista, ettet ole perehtynyt juttuun vaan menet mutulla ja silti kerrot kuin lapsi, tiedän että ei tehnyt, tiedän että niin tai näin jne...
kerrataanpa vielä noi faktat ihan kaikille, erityisesti annelisteille ovat tarpeen :
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000502992.html - SikupossunaamaKulmala
perheriidasta kirjoitti:
Näkee kaikista sun kommenteista, ettet ole perehtynyt juttuun vaan menet mutulla ja silti kerrot kuin lapsi, tiedän että ei tehnyt, tiedän että niin tai näin jne...
kerrataanpa vielä noi faktat ihan kaikille, erityisesti annelisteille ovat tarpeen :
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000502992.htmlJoku toimittajatytöntyllerö siinä höpisee. Olematonta höpinää. Merkityksetöntä, koska Anneli todettiin syyttömäksi.
- kerroihmeessä
SikupossunaamaKulmala kirjoitti:
Joku toimittajatytöntyllerö siinä höpisee. Olematonta höpinää. Merkityksetöntä, koska Anneli todettiin syyttömäksi.
Mitkä syylliseksi todistavat syytekohdat kumottu? Miten ne verilammikot kuivui muutamassa minuutissa? Kerro nyt lopultakin äläkä panttaa tietojasi.
- SikanaamaManner
Näyttää siltä, etteivät annelistit osaa puolustaa Anneli-lorttoaan kunnolla.
-Anneli on ruma huora, terveisin aito SikanaamaManner - koitasnytvastata
kerroihmeessä kirjoitti:
Mitkä syylliseksi todistavat syytekohdat kumottu? Miten ne verilammikot kuivui muutamassa minuutissa? Kerro nyt lopultakin äläkä panttaa tietojasi.
Tuhannenen kerran: miten se aika näkyi valokuvasta, josta Mika Tauru teki tämän "esitutkinta-aineiston" syyttömyyden todistamisprosessointiin oikeuslaitoksessa?
- hahahahahahhaahha
koitasnytvastata kirjoitti:
Tuhannenen kerran: miten se aika näkyi valokuvasta, josta Mika Tauru teki tämän "esitutkinta-aineiston" syyttömyyden todistamisprosessointiin oikeuslaitoksessa?
Ei niitä verilammikoita ole valokuvista tutkittu vaan heti paikanpäällä ja kuivuneita olivat, vain äskettäin murskatusta päästä tuli vielä tuoretta.
No miten on, keksitkö mitään selitystä miten se liitelevä huppis kuivatti ne verilammikot muutamassa minuutissa?
- liitäväluuserihuppis
Miksi ei sissokaan Mulhainfossa nyt hauku luovuttajamanneria? Oliko annelisteille niin traumaattinen, ahistava paljastus? Koko ajan mentiin heikoilla jäillä niin sanotusti.
Jukka ei varmaan perhekerhosta välittänyt, oli varmasti huomannut mitä sinne oli pesiytynyt, kaikenmaailman sen ajan liikkeitä, mikä ohjeisti ja häiritsi.- käytä.preesensiä
Mennään heikoilla jäillä edelleen...
- hianooooo
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001936235.html
kappas, joku annelisti on taas ollut pellenä.- pellet.ovat.pellejä
Kappas, pellehavaintoja. Heikoilla jäillä edelleen...
- komaritkyykkyyn
Kappas, täällä kaikuu, täällä kieku , kuuleeko kaiku?
Turun hengentieteen seura? Mesikämmen... - huikamalaa
Suuri vala että joku ottaa oikeuden omiin käsiin ja nuijii pesäpallomailalla jonkun kammottavan pelottavan auerskan, mannerin tai muun annulistin. Mistä helvetistä sen voisi tietää ettei ole naamari.
- sansmuuta
Se olisi jo niin kamala onnettomuus, että sen varmasti tutkisi onnettomuustutkintalautakunta, eikä poliisi!
- SikupossunaamaKulmala
huikamalaa kirjoitti:
Suuri vala että joku ottaa oikeuden omiin käsiin ja nuijii pesäpallomailalla jonkun kammottavan pelottavan auerskan, mannerin tai muun annulistin. Mistä helvetistä sen voisi tietää ettei ole naamari.
Siinä rullatuolipotilas mehustelee olevansa oikea mies.
- oholipsahti
Turrukka paljastaa parhaillaan minfon annelistien mädännäisyyden. Tollanen löperö ja katkera suupaltti olisi ollut oikeudessa nannaa.
- joooooooooooo
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016102422511218_uu.shtml
Lahti ja Puputti olikin tästä konnasta kärryillä, samaan aikaan insestiä ja lautamiehenä.
Lapsimorsian.- haluaisintutustua
Mistä linkistä voi lukea niiden 150 lestan insestioikeudenkäynnit, jotka syylliset siinä massiivisessa tutkimuksessa löydettiin?
- Y-HYYYYYYY
Taisi olla muitakin kun vain lestoja??!!
- eiollut
No, ei siinä tapauksessa - muuten kyllä.
- hianoooooo
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001937964.html
Nyt alkaa olemaan pedotuomio kohdillaa, näin se meilläkin päin pitäisi olla.- pelleilyä
Millä ne meinaa pitää miehen hengissä noin kauan.
Juuri tuli TV:stä dokumentti kun mies sieppasi teinitytön ja piti vankina maakuopassa. Aikaisemmin oli käyttänyt hyväkseen naisystävänsä tytärtä, jonka äiti itse antoi hyväksikäytettäväksi ja varmaan osallistuikin, sama asia joka tapauksessa kun katselee sivusta. Nainen ei saanut mitään tuomiota, mies 421 vuotta, ei missään suhteessa toisiinsa, samanlainen rikollinen tytön äitikin.
- EpäileväTuomas77
Auerin jutussa on vielä jotain hämärää minusta joka ei tullut esiin....Kaivakaa syvemmältä vielä.Joka kerran keksitään sitä aina epäillään...
- naulankantaan
Osuit suoraan asian ytimeen ja naulankantaan - Tuomashan oli Jeesuksen kaksoisveli - Didymus Tuomas, epäilevä Tuomas. Tällä perusteella olisi syytä esittää Jumalalle muutama tarkentava kysymys kristinuskostamme. Ja prosessoijille Ulvilan prosessista.
- Anti-satan
No onhan tuo yhtä saatanaa ollut alusta asti: koska kyseessä on nainen, niin pidetään epäiltynä, koska kyseessä on nainen, niin noituuskin esiin todisteena, koska kyseessä on nainen, niin peniksen koolla, kidutuksilla -ei millään- väliä kun raiskauksestakin epäillään!
Kyllä tässä itse kukin on loukkaantunut ja vakuuttunut Ns-Oikeuden korruptoituneisuudesta! - Ja kaikki todisteet on pöydälle kyseisestä levitetty, muita tapauksia myöten.- hirteenvaan
Turha pitää naista löysässä hirressä lopun ikäänsä, hirteen vaan niin kuin akat vaativat miehiä vaikkei olisi edes todisteita syyllisyydestä, auerskan syyllisyys 100% varma.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit326221Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3113923Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e573461TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.373136- 1682479
- 552096
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1261980Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:111650Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne441621Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281619