Vuosia jatkuneet harhaluulot ovat pahentuneet ja hankaloittavat elämää. Mitättömistäkin asioista onnistun kehittämään järkyttäviä päässäni. Esimerkiksi eilen laitoin yöksi puhelimeni lataukseen ja aamulla herätessäni huomasin, että se ei ollut latautunut ollenkaan. Tästäpä sitten heti ajattelin, että olen yöllä käyttänyt puhelinta niin, että en ole itse asiaa tiedostanut. Nyt en pääse eroon siitä ajatuksesta, että olisin yöllä lähettänyt sähköposteja/tekstiviestejä esimerkiksi pomolleni. Lisäksi pelkään, että olen lähetellyt galleriassa olevia kuvia eteenpäin. Olen tarkistanut sähköpostini ja lähetetyt viestini, mutta mitään en ole oikeasti lähettänyt kenellekkään. Siltikään en saa tätä ajastusta pois päästäni, vaan ahdistus on sanoinkuvaamaton ja pelottaa mennä huomenna töihin. Saan aina kamalia harhaluuloja pienistäkin asioista ja monta päivää menee valtavan ahdistuksen parissa enkä pysty ajattelemaan mitään muuta. Vaikka juttelisin ihan normaalisti ystävänikin kanssa niin yksin jäätyäni on kamala ahdistus siitä, että olen sanonut jotain väärin ja ystäväni vihaa minua. Tai kun olen vaikka yksin lenkillä niin sen jälkeen pelkään, että olen tehnyt jotain noloa. Mitä tämä voi olla? Lisäksi pelkään, että sanon tietämättä ajatuksiani ääneen. En oikein saa ajatuksiani nyt kirjoitettua järkevästi tähän, joten viesti voi olla melko sekava.
Harhaluulot
Pääsekaisin
1
<50
Vastaukset
- hmmmmmmm
Hmm...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit263948Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2983509TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.292391Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e372249- 1382051
- 541875
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1201781Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:81505Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21373Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi191280