Tässä lääke TERRORISTITEKOJEN pysäyttämiseksi!

Tuo muslimeille pyhimmistäkin pyhin MUSTA KIVI MEKASSA vaikuttaa olevan RYÖSTÖSAALIS. Näin ollen kivi on myös häväisty. Kiven alkuperäinen sijainti oli Petra, jossa palvottiin feminiinistä kolmijumaluutta. Kiven kohtalo muistuttaa naisen asemaa Islamissa, maskuliinisen vallan alla. Tämä tietoisuus murtaa Koraanin luoman ansan, helvetin labyrintin - ikuisuuden harhaverhon.

Todistusaineisto:

Petran sijainti, koko, ympäröivät vuoret ja muut pinnanmuodot, sisääntuloreitit, ilmasto sekä asema suurkaupunkina, merkittävänä kauppareittinä ja uskonnollisena keskuksena vastaavat tarkasti Koraanin ja muiden varhaisten islamilaisten kirjoitusten kuvausta islamin Pyhästä kaupungista, jota vastaan MUHAMMADIN JOHTAMAT MEDINALAISET KÄVIVÄT SOTIA. Myös varhaisten moskeijoiden qiblat oli suunnattu juuri Petraa kohti. Joidenkin tutkijoiden mukaan onkin mahdollista, että Petra oli islamin Pyhä kaupunki vajaan sadan vuoden ajan, kunnes siellä sisällissotaan asti sijainnut KAABAB MUSTA KIVI SIIRRETTIIN KAUPUNGIN RAUNIOIDUTTUA PYSYVÄSTI MEKKAAN. (Lähde: Wikipedia / Petra kaupunki)

Missäköhän oleva kivi oli legendan mukaan paratiisista tullessaan maitoa valkeampi, mutta muuttui sitä suudelleiden pyhiinvaeltajien synneistä mustaksi?

Missä Al-Uzza julistettiin saatanalliseksi, mutta toisaalta suudellaan Al- Uzzaraksikin tunnettua kiveä?

Minkä tarun mukaan kivi oli alunperin enkeli, joka tuli liian lähelle maata, muuttui mustaksi kiveksi ja putosi maahan?

Egyptissä ISIS oli koko jumalkaartin ÄITIjumalatar. Nykyaikana on toisin. Voitonjuhla, jossa hyvä voittaa pahan, sitä juhlittiin Jordanian Petrassa ennen kuin se valloitettiin. Tuota juhlaa kutsuttiin nimellä Dushara, ja sitä vietetään Intiassa yhä.

Tiedättekö, että julminta henkistä väkivaltaa on tyttölapsen pakkoavioliitto tai poikalapsen aivopesut ja aseistaminen. Tiedättekö, että Äitiin kohdistuva julmin väkivalta on lastensa alistettuun kohtaloon alistaminen. Äidin sydämen särkemisen seurauksena syntyy HELVETTI, jota todistaa tapahtumat Lähi-idässä ja maan päällä.

VALITETTAVASTI NÄITÄ TOTUUKSIA EI OLE KORAANIIN KIRJATTU. Tämä on luonnollista, sillä jo muslimien profeetta Muhammad kehoitti elämään valheessa, toisin sanoen VALEHTELEMAAN. Tämä on TOTUUS! Sinä itse päätät valitsetko elämän VALHEESSA VAI TOTUUDESSA. Sinä itse luot oman HELVETTISI TAI TAIVAAN!

Minkä ruumiillistuma on se, joka PAKOTTAA sielullisen olennon sieluttomaan EPÄINHIMILLISEEN toimintaan, muka pelastaakseen tämän. Minkä ruumiillistuma on se, joka VIETTELEE tyhjin taivas lupauksin, LISÄÄNTYY, RAISKAA ja TAPPAA - niin henkisellä kuin fyysiselläkin tasolla.

Kun luonnon oma tasapaino järkkyy, evoluutio puuttuu peliin... KUVIOIHIN ASTUVAT IHMISTEN LUOMAT JUMALAT!

TOTUUS SANKARITARINAT JA KOKO HISTORIA ON TOTUTTU KUULEMAAN VALLOITTAJIEN JA RAAKALAISTEN SUUSTA! TOTUUS ON TARUA IHMEELLISEMPÄÄ! Sama pätee kadotetun paratiisin saloihin!

Islam on pelonuskonto, jonka laajeneminen perustuu pelkoon ja huijaamiseen. Tulevaisuudessa myös Suomessa:

www.nykysuomi.com/.../helsingin-muslimit-kehoittaa-ottamaan-vallan- suomessa/

Tietoisuus FAKTOISTA murtaa Koraanin luoman ansan, helvetin labyrintin - ikuisuuden harhaverhon ........viattomien sielujen pelastukseksi, (joihin lasketaan myös jokainen ISIS-taistelija.)

INFORMAATIO ON JO LÄHTENYT LIIKKEELLE, kiitos internetin! Jos Koraani on maailman vaarallisin kirja, niin ketkä tulkitsevat sitä väärin, ei-muslimit vai muslimioppineet!

Todennäköisesti ei kumpikaan! SAA JAKAA!

1

110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huhhuhoi

      Imperialistinen globalisaatio tunnistettu. Paska puhetta. Kolmiot ja neliot. Aina kolmio kuin imperialistinen globalisaatio kyseessä. Missä on yksi ja kaksi? Aina heti kolmio tre kronor... kolme paskaa. Antakaa kullat tänne koska sillä on parempaa tekemistä kourimisen estämiseksi esim. Nämä NWO tyypit eivät edes halunneet mitään kolmio pyramidiä. Se on teidän omaa paskaa ja toivon tällä hetkellä että se tuhottaisiin nyt. Ehkä olette tulleet lentämään pyramidistä mutta on täällä paljon hienompiakin asioita kuten teidän kriminalisointi tälläisen tiedon kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      67
      1686
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      163
      1401
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1222
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      120
      1194
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      48
      1096
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      70
      859
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      825
    8. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      190
      748
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      93
      727
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      654
    Aihe