Median muokkaama sukupuolisuus

HyväBlogi

"Törmäsin äskettäin mielenkiintoiseen kirjoitukseen siitä, miten media muokkaa asenteitamme, ajatuksiamme ja toimintaamme. Erityisesti sukupuolirooleja ja seksuaalisuuttamme.

Yhdysvalloissa ilmestyvät nuorten lehdet Girl’s life ja Boy’s life shokeerasivat kansillaan, joista ei käynyt epäselväksi se, kuinka eri tavoin media esittää tyttöjen ja poikien elämän. Tyttöjen kohdalla oleellisinta näyttää olevan kauneuden ja seksikkyyden tavoittelu, kun taas poikia kannustetaan tutkimaan, oppimaan ja kehittämään itseään. Voiko tämä olla totta nykypäivän maailmassa, jossa samaan aikaan yritetään häivyttää sukupuolisuus kokonaan? Valitettavasti voi.

Seksualisoitunutta mediaa tutkinut Susanna Karkulehto on todennut, että
mediassa tuotetaan jatkuvasti valtahierarkioita. Media kykenee vaikuttamaan siihen, mitä kulttuurissa pidetään oikeana tai vääränä tietona, eli millaista tietoa tuotetaan – ja millaista tietoa ylipäätään saadaan. Se vaikuttaa uskomuksiin, arvoihin ja sosiaalisiin suhteisiin. Erityisesti media vaikuttaa identiteetteihin: käsityksiin siitä, mitä ja keitä olemme, millaisia uskomme olevamme tai millaisia haluamme olla.

Miten nuoriin, kasvuiässä oleviin, omasta itsestään epävarmoihin tyttöihin vaikuttaa se seksistinen kuvatulva, jota media syöttää heille jatkuvana virtana? Miten heihin vaikuttaa yhteiskuntamme pornoistuminen, joka sulautuu osaksi ns. normaaleja mediakuvastoja? Lehtien kansissa provokatiivisissa asennoissa poseeraavat naiset, photoshopatut vartalot, botoxilla täytetyt, punatut huulet? Tyttöjen ja naistenlehdet välittävät viestin josta ei voi erehtyä: tyttöjen on oltava kauniita ja seksikkäitä ollakseen hyväksyttyjä. Tyttöjen osa on asettua miehisen katseen kohteiksi, objekteiksi. Missä ovat tyttöjen- ja naistenlehtien kansikuvat, joissa poseeraisi tavallinen tyttö tai nainen? Missä viipyvät kansikuvat, joissa seksivinkkien, kauneusvinkkien ja laihdutusohjeiden sijasta puhuttaisiin itsensä kehittämisestä, unelmien toteuttamisesta, kouluttautumisesta tai tasavertaisesta parisuhteesta joka ei perustu seksille vaan toisen ihmisen arvostamiselle? Miksei tytöille luoda lehtiä, joissa ulkonäön ja poikien miellyttämiseen pyrkimisen sijaan keskityttäisiin tyttöjen älylliseen potentiaaliin?

Eivätkä nämä tyttöjen-ja naistenlehtien luomat mielikuvat vaikuta ainoastaan tyttöihin. Ihan samalla tavoin ne vaikuttavat kasvaviin poikiin, ja heidän asenteisiinsa tyttöjä ja naisia kohtaan. Kun valtavirtaisessa mediakulttuurissa sukupuolta representoidaan tavallisesti heteroseksuaalisten miesten näkökulmasta ja heteroseksuaalisia miehiä varten, on poikien lähes mahdotonta välttyä siltä ajatukselta, että tytöt ja tyttöjen seksuaalisuus on luotu poikia varten.

Tässä kohtaa kristillisellä kasvatuksella ja seksuaalisuuden teologialla olisi oma, tärkeä paikkansa. Kristillisen kasvatuksen kautta meillä olisi mahdollisuus opettaa tulevat sukupolvet arvostamaan ja kunnioittamaan vastakkaista sukupuolta, näkemään toisensa tasavertaisina, Jumalan kuvaksi luotuina ihmisinä, joilla sukupuolesta riippumatta on yhtäläiset kyvyt ja mahdollisuudet. Seksuaalisuuden teologian kautta voisimme puolestaan tarjota seksuaalisuuteen suuremman ja syvemmän näkökulman kuin vallitseva kulttuuri, jonka näkemys seksuaalisuudesta on mekaaninen, suorituskeskeinen, esineellistävä ja pinnallistava.

Haluammeko tarttua haasteeseen kukin omalta paikaltamme?

Lähde: womenyoushouldknow.net"
https://www.seurakuntalainen.fi/blogit/median-muokkaama-sukupuolisuus/

77

562

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niin ja nyt media muokkasi Leo-Pekka Tähden vuoden urheilijaksi.

      Raamatun mukaan vammmaiset ja muut rupiset ei perisi Jumalan Valtakuntaa.

      • tolkkua

        Ei ihme, että sait lemput hellareista kun et edes tuon vertaa raamattua tunne.

      • tolkkua kirjoitti:

        Ei ihme, että sait lemput hellareista kun et edes tuon vertaa raamattua tunne.

        Etkö sen vertaa tiedä, että Jeesus pitää vammaa rangaistuksena, peräti edellisiltä sukupolvilta perittynä. Ei varmaan asiaa taivaaseen rangaistuna.

      • tolkkua
        torre12 kirjoitti:

        Etkö sen vertaa tiedä, että Jeesus pitää vammaa rangaistuksena, peräti edellisiltä sukupolvilta perittynä. Ei varmaan asiaa taivaaseen rangaistuna.

        Laita Raamatun kohta, kiitos!

      • laita.jo
        torre12 kirjoitti:

        Etkö sen vertaa tiedä, että Jeesus pitää vammaa rangaistuksena, peräti edellisiltä sukupolvilta perittynä. Ei varmaan asiaa taivaaseen rangaistuna.

        Laitatko Raamatun kohdan!

      • laita.jo kirjoitti:

        Laitatko Raamatun kohdan!

        Voi tätä! Jeesus kyllä paransi vamman saaneita. Anteeksi kovasti, vaikka tuskin Jeesus koskaan on elänyt siten kuin Raamatussa sanotaan.

      • laita.jo
        torre12 kirjoitti:

        Voi tätä! Jeesus kyllä paransi vamman saaneita. Anteeksi kovasti, vaikka tuskin Jeesus koskaan on elänyt siten kuin Raamatussa sanotaan.

        Myönnät siis taas valehdelleesi, hyvä!

      • sanallasanoen

        Torre suoltaa omaa mielikuvitusmaailaamsa kuin pikkulapsi. Intoa on enemmän kuin taotoa.

      • laita.jo kirjoitti:

        Myönnät siis taas valehdelleesi, hyvä!

        Heh. Minulla ei ole lainkaan mielikuvitusta. Muistin väärin, mutta valehtelin viimeksi vuonna 2011. Muistin Jeesuksen sanoneen, että ainakin turmassa ollut sai rangaistuksen sukupolvien takaisten syntien takia.

      • laita.jo
        torre12 kirjoitti:

        Heh. Minulla ei ole lainkaan mielikuvitusta. Muistin väärin, mutta valehtelin viimeksi vuonna 2011. Muistin Jeesuksen sanoneen, että ainakin turmassa ollut sai rangaistuksen sukupolvien takaisten syntien takia.

        Laitatko sen Raamatunkohdan jo?

    • HIVstäAIDSiin

      Ensin sallitaan homopropaganda. Seuraavaksi media kertoo lesboparien superlapsista. Geenien muuntelulla voidaan valita lapsen värikin etukäteen värikartasta.
      Brexit avaa uuden liiketoiminnan.

    • TotuusSattuu

      Ehkäpä se paras linja kuitenkin löytyis jostain sieltä keskeltä. Seksipitoisen valtamedian vastapainoksihan perinteinen kristillinen opetus on keskittynyt seksin näyttämiseen syntinä, kertonut masturboinnin mädätävän selkäytimen ja että naisen ei kuulu haluta seksiä. Puhumattakaan siitä että papin aamen tekee kuin taikaiskusta aikaisemmasta kauhistuttavasta synnistä "kauniin asian" josta pitäisi sitten osata nauttia kun sitä on ensin pitänyt vain pelätä. Tuskin sekään on ihan se kuva johon kannattaa palata.

      • Olen myös sitä mieltä, että joku keskitie olisi se paras ratkaisu. Tavallaan tiukat fundamenttalisti uskovaispiirithän syyllistyvät myöskin tuohon seksualisoimiseen aivan kuten valtamedia mutta toki käänteisenä.

        Nythän on kuitenkin suomessa vielä pientä toivoa koska koulut lähtevät spn- opetukseen ja konservatiivinen kristillisyys ei ainakaan kannatustaan nosta.

        Mutta todellakin on niin kuin aloittaja kirjoittaa, että tuollaisella ei pelkästään muokata tyttöjen minäkuvaa vaan myös vaikutetaan tuleviin poikien sukupolviin siitä miten naisiin tulee suhtautua tai sanoisiko pikemminkin miten heitä tulee "arvottaa"

      • "Ehkäpä se paras linja kuitenkin löytyis jostain sieltä keskeltä."

        Kuten monessa muussakin asiassa.

      • kui2

        Tässä "pätkässä"asiaa.

    • YllättävääEiköVain

      Helsinki hyötyy mediasta. Pääkaupunki saa lisää naisasukkaita maaseudulta. Media kannattaa spn-lakeja, koska se on heidän etunsa.
      Onko maaseudun tyhjennys Suomen etu?

      • puhtaalla.logiikalla

        Meinaatko, että kaikki Helsinkiin tulevat naiset on lesboja :d No eikös se vaan sitten ole hyvä lähtevät kiusaamasta maaseudun peräkammarien poikia kun , ei ne kuiteskaan teille antais.

      • puhtaalla.logiikalla kirjoitti:

        Meinaatko, että kaikki Helsinkiin tulevat naiset on lesboja :d No eikös se vaan sitten ole hyvä lähtevät kiusaamasta maaseudun peräkammarien poikia kun , ei ne kuiteskaan teille antais.

        :D ja muuhun suomeen jäävät yksinäisen miehet sitten "homoja"...!

    • ohukrsnuv

      Olin opiskelu aikoina usein Upsalassa.
      Usein istuin kesäisin kahvilan teranssilla.
      Kerran tuli kaksi nuorta miestä seuraani ja esitteleivät itsensä.
      He, molemmat olivat Jeesuksia.
      En ottanut todesta mutta he ymmärsivät ongelmani ja näyttivät
      henkkarinsa. Rehellisiä olivat.....

    • Tuossa blogissa oli paljon asiaa. Meidän aikamme todellakin yliseksualisoi aivan liikaa.

      ”Seksuaalisuuden teologian kautta voisimme puolestaan tarjota seksuaalisuuteen suuremman ja syvemmän näkökulman kuin vallitseva kulttuuri, jonka näkemys seksuaalisuudesta on mekaaninen, suorituskeskeinen, esineellistävä ja pinnallistava.”
      https://www.seurakuntalainen.fi/blogit/median-muokkaama-sukupuolisuus/

      Tuota ajatusta kannattaa pohtia!

    • LuomuAvioliitto

      " kristillisellä kasvatuksella ja seksuaalisuuden teologialla olisi oma, tärkeä paikkansa"
      Abortin, homoliiton ja eutanasian kyseenalaistaminen parantaa tilannetta. Nainen elämän luojana miehen kanssa saa ihmisen tuntemaan itsensä tarpeelliseksi. Nainen ja mies pitäisivät itseään ja toisiaan kauniina. Homot ja femakotkin voisivat samalla parantaa asennettaan.

      • Miten se parantaa tilannetta, ettet sinä soisi seksuaalivähemmistöille avioitumismahdollisuutta? Tai kuolemansairaalle eutanasiaa jos hän itse sitä haluaa? Puhumattakaan abortista?

        Miten homot ja femakot liittyvät toisiinsa ? Ensimmäinen on seksuaalinen suuntautuminen ja toinen aate.

      • Jospa ensin luet tuon aloituksen?

      • TotuusSattuu
        mummomuori kirjoitti:

        Jospa ensin luet tuon aloituksen?

        Aloituksen ongelma on lähinnä se että se haluaa kovin mustavalkoisesti nähdä karrikoiduksi esitetyn "valtamedian" kaiken pahan alkuna ja juurena ja taas kristillisen arvomaailman kauniina ja puhtaana joka tuo vain pelkkää hyvää ja tasavertaisuutta.
        Maailma ei oikesti ole ihan näin mustavalkoinen. Kyllä nykyinen media on myös moniääninen eikä tarvjoa vain ja ainoastaan tuota töröhuulisten seksipommien maailmankuvaa. Iso osa perinteisistä naistenlehdistä tarjoaa vikko toisensa jälkeen juttuja naisista jotka arvostavat parisuhdettaan, kehittyvät ihmisinä ja elävät taavertaisina ihmisinä niin ammatillisesti kuin muutenkin miesten kanssa.
        Ja myös kristillinen oppi varsinkin lahkojen tulkitsemana tarjoaa välillä myös hyvin perinteisiä roolimalleja jossa naisen paikka on lähinnä kotona lapsia hoitamassa kun mies on ansaitsemassa oikeassa maailmassa. Kovin seksistinen ajatus sekin.

      • TotuusSattuu kirjoitti:

        "...haluaa kovin mustavalkoisesti nähdä karrikoiduksi esitetyn "valtamedian" kaiken pahan alkuna ja juurena..."

        En kyllä kokenut sitä karrikointia tai niin mustavalkoisena?

        Siinä ole aivan oikeassa että on kristillisiä piirejä, jotka negatiivisuudessaan tulevat korostaneeksi näitä yliseksuaalisia puolia - esimerkkinä vaikka tämä AA-kerho.

        Minusta ainakin tämä aloituksen teksti oli melko mustavalkoinen:
        "Tyttöjen ja naistenlehdet välittävät viestin josta ei voi erehtyä: tyttöjen on oltava kauniita ja seksikkäitä ollakseen hyväksyttyjä. Tyttöjen osa on asettua miehisen katseen kohteiksi, objekteiksi. Missä ovat tyttöjen- ja naistenlehtien kansikuvat, joissa poseeraisi tavallinen tyttö tai nainen? Missä viipyvät kansikuvat, joissa seksivinkkien, kauneusvinkkien ja laihdutusohjeiden sijasta puhuttaisiin itsensä kehittämisestä, unelmien toteuttamisesta, kouluttautumisesta tai tasavertaisesta parisuhteesta joka ei perustu seksille vaan toisen ihmisen arvostamiselle? "

        Minusta ainakin ns. tavalliset naistenlehdet ja viikkolehdet ovat jatkuvasti täynnä juttuja joissa haastatellun naisen tärkein ominaisuus ei ole ulkonäkö vaan se mitä hän on saavuttanut, mitä elämässä oppinut ja miten elänyt ja selvinnyt vaikeuksista.

        Esim. ihan satunnaisesti katsottuna vaikkapa uusimman Annan pääotsikon juttu:"Pamin puheenjohtaja Ann Selin keskellä syöpähoitoja: ”Pahimpien kipujen ja pelkojen kanssa ihminen on aina yksin”"
        Ei minusta kuullosta jutulta jossa olisi vain seksiä ja ulkonäköä.

        Toki meillä on Cosmopolitanin ja 7-päivää lehden tapaisia lehtiä joissa ulkonäkö ja seksi ovat jatkuvasti esillä mutta eivät ne sentään vielä mikään enemmistö julkaisuista ole.

        ”Missä ovat tyttöjen- ja naistenlehtien kansikuvat, joissa poseeraisi tavallinen tyttö tai nainen?”

        ”Minusta ainakin ns. tavalliset naistenlehdet ja viikkolehdet ovat jatkuvasti täynnä juttuja joissa haastatellun naisen tärkein ominaisuus ei ole ulkonäkö vaan se mitä hän on saavuttanut…”

        En nyt kovin paljon lue noita ”naisten” lehtiä, mutta niitä selailen aina silloin tällöin. Pääsääntäisesti niissä ikävä kyllä on juuri tuon väitteen mukaisia kuvia ja juttuja. Osassa ne toki on verhottu, eivätkä niin pistä silmään.
        Totta on, että on lehtiä, joissa on jotain asiaakin. Mielestäni ne ovat vähemmistönä.

        Kun otat mukaan myös nuorille suunnatut painotuotteet ja videot, niin siellä ei ole puhettakaan siitä, etteikö naista pidettäisi objektina yhä edelleen.

      • TotuusSattuu

        "En nyt kovin paljon lue noita ”naisten” lehtiä, mutta niitä selailen aina silloin tällöin. Pääsääntäisesti niissä ikävä kyllä on juuri tuon väitteen mukaisia kuvia ja juttuja. "

        Luemme varmaan eri lehtiä. Jos itse katson vaikka kahta suurta naistenlehteä, Anna ja Me Naisia, niiden jutut eivät minusta ole leimallisesti ulkonäkökeskeisiä tai edes vain naisiin keskittyviä vaan melkoisen monipuolisia. Kansissa ei ole pääsääntöisesti ole missejä tai malleja vaan ihmisiä jotka ovat elämässä saavuttaneet jotain myös ihan ammatillisesti tai taiteellisesti. Osa näistä tietysti myös nättejä vaikka se ei yleensä ole se pointti.

        Luen noitakin, mutta aivan samaa niissä on. Kiinnität ehkä eri asioihin huomiota? Vaikka kannessa on vähän tavallisempia, niin jutuissa esiin tulee turhan usein aivan sama ihannointi jostain "täydellistä" kuvasta.

      • TotuusSattuu
        mummomuori kirjoitti:

        Luen noitakin, mutta aivan samaa niissä on. Kiinnität ehkä eri asioihin huomiota? Vaikka kannessa on vähän tavallisempia, niin jutuissa esiin tulee turhan usein aivan sama ihannointi jostain "täydellistä" kuvasta.

        Olet oikeassa siinä että asiat näkee yleensä jokainen omalla tavallaan ja jokainen kiinnittää eri asioihin ja painotuksiin eri tavalla huomiota.
        Täytyy myös muistaa että lehtijuttujen ja median tarkoitus on kuitenkin aina herättää ihmisen kiinnostus joten jutuissa pitää aina olla joku vähän tavallista kiinnostavampi näkökulma jotta se kiinnostaa ihmisiä. Harva jaksaisi viikosta toiseen lukea juttuja vain täysin tavallisesta arjesta joka olisi kuvitettu kuvilla joissa ihminen olisi meikittä, vähän valvoneen näköisenä ja tukka hapsottaen. Yksi tuollainen juttu olisi piristävää, kymmenen vain tylsää.
        Median tarkoitus ei siis olekaan peilata vain pelkkää tavallisuutta vaan nostaa esiin niitä kiinnostavampia osia siitä. Toki se helposti menee kiiltokuvamaiseksi mutta tämän ymmärtäminen on myös juuri sitä useinperäänkuulutettua medialukutaitoa.

      • taastätäsamaa

        Tunnen muutaman homon jotka heteroiden mielestä ovat kiusallisen komeita ja hyvin itsensä hoitavia ja feministejä joita haluat loukata kutsumalla femakoiksi.
        Nämä feminiiniset feministit ovat usein hyvin fiksususti esiintyviä ja työelämässään menestyviä. He valitsevat seuransa eikä heidän seuraansa tarvitse hävetä. Heidän tarpeellisuutensa ei ole vain synnyttämisessä eikä miehen ihailun kohteena olemin

        LuomuAvioliitto-nikki sanoo:

        "Abortin, homoliiton ja eutanasian kyseenalaistaminen parantaa tilannetta."

        MITÄ TILANNETTA PARANTAA?

        "Homot ja femakotkin voisivat samalla parantaa asennettaan"sanoo nikki LuomuAvioliitto.

    • Media ei muokkaa yhtään mitään silloin kun ihmisiltä löytyy medialukutaitoa.

      Tosin nyt kun nykyinen hallitus leikkaa koulutuksesta ja sivistyksestä, voimme odottaa yhä lukutaidottomampia ihmisiä ja vielä kun piiskataan porukka rasittamaan itsensä liialla työllä puolikuolleiksi, niin kritiikille, saati syvälliseen perehtymiseen asioihin ei edes löydy aikaa. Silloin on pakko ottaa vastaan mitä annetaan - joko jonkun karismaattisen julistajan tai jonkun muun yhtä luotettavan välikäden kautta. Eikä edes pelkkä asiantuntijan tai tutkijankaan titteli riitä vaan heidänkin kohdallaan on aina hyvä tarkistaa taustat yms. etenkin silloin kun näin julkisuuteen kirjoittelee.

      • ”Media ei muokkaa yhtään mitään silloin kun ihmisiltä löytyy medialukutaitoa.”

        Tämä ei taida pitää paikkaansa?

        Kun miettii, että mistä tulevat ne kuvat, joiden mukaan oletamme, että meidän pitää olla tietyn näköisiä ja oloisia? Kun ajattelee, että ”minun pitää olla laihempi, iso rintaisempi, lihaksikkaampi jne.” tai mitä oletetaan seksin harrastamisen olevan, kyllä nuo mielikuvat ovat syntyneet hyvin pitkälti median kautta.
        Minkälainen on ”seksikäs” ja kelpaava mies tai nainen? Miltä näyttää ”naisellinen” tai ”miehekäs”? Etnekin nuoret vertaavat itseään median tuomiin mielikuviin itseään.

        Näitä kuvia tulvii joka paikka -aina eri musiikkivideoita arkisiin viikkolehtiin saakka. Puhumattakaan mainonnan luomista kuvista.

      • mummomuori kirjoitti:

        ”Media ei muokkaa yhtään mitään silloin kun ihmisiltä löytyy medialukutaitoa.”

        Tämä ei taida pitää paikkaansa?

        Kun miettii, että mistä tulevat ne kuvat, joiden mukaan oletamme, että meidän pitää olla tietyn näköisiä ja oloisia? Kun ajattelee, että ”minun pitää olla laihempi, iso rintaisempi, lihaksikkaampi jne.” tai mitä oletetaan seksin harrastamisen olevan, kyllä nuo mielikuvat ovat syntyneet hyvin pitkälti median kautta.
        Minkälainen on ”seksikäs” ja kelpaava mies tai nainen? Miltä näyttää ”naisellinen” tai ”miehekäs”? Etnekin nuoret vertaavat itseään median tuomiin mielikuviin itseään.

        Näitä kuvia tulvii joka paikka -aina eri musiikkivideoita arkisiin viikkolehtiin saakka. Puhumattakaan mainonnan luomista kuvista.

        Niin mutta tarvitseeko niiden mukaan mennä? En ole koskaan oikein ymmärtänyt sitä. Olen oikeastaan aina ihmetellyt, että miksi ihmiset ovat niin alttiita tuollaisille vaikutteille? Etenkin kun tietää, että mainosten tarkoitus on myydä tiettyä elämäntapaa, kuttuuria ja tuotteita jne. Mitä tyytymättömämpi ihminen itseensä ja elämäänsä on, sitä suurempi tarve hänelle tulee hankkia (lue kuluttaa) kaikkea sitä mitä ulkopuolelta valmiina annetaan. Vaikka kaikki se ylenmääräinen kulutus tekee ainoastaan itse kulutuksesta riippuvaiseksi - siitä tulee itseään ruokkiva kierre. Olen kulutuskriittinen ja hankin ainoastaan sen minkä tarvitsen. Paljon voi myös tehdä itse mistä jo sinänsä tulee paljon iloa.

        Olen kasvanut sellaisten aikuisten kanssa, jotka ovat jo pienestä saakka rohkaisseet ottamaan itse selvää asioista, kyseenalaistamaan vallitsevia totuuksia, kokeilemaan / tutkimaan itsekseen ympäristöä jne. Siinä oppii jatkuvasti uutta kun ei ota kaikkea kritiikittömästi vastaan.

      • Sähkö__Jänis kirjoitti:

        ”Niin mutta tarvitseeko niiden mukaan mennä?”

        Jos vähääkään tunteen ihmisen tapaa toimia (näitä tutkivat eri tieteet kuten psykologia, sosiologia jne.) niin näin vain tapahtuu. Me vaikuttamme toinen toisiimme ja meihin vaikutetaan.

        Mainonta ja markkinointi vaikuttavat oikeastaan kaikkiin – tavalla tai toisella. Niitä ei välttämättä edes itse huomaa.

      • kiiskivastarannalta

        Minä uskon, että taustalla ihmusessä vaikuttaa hyväksytyksi tulemisen tarve ja yksinäisyyden ja hylätyksi tulemisen pelko - näin varsinkin naisilla.

      • kiiskivastarannalta kirjoitti:

        Minä uskon, että taustalla ihmusessä vaikuttaa hyväksytyksi tulemisen tarve ja yksinäisyyden ja hylätyksi tulemisen pelko - näin varsinkin naisilla.

        Kyllä asia koskee molempia sukupuolia. Mutta kyllä sitä hyväksytyksi tulemista hyvin usein haetaan, enkä tarkoita, että mitään yleistä hyväksytyksi tulemista vaan jonkun erityisryhmän hyväksyntää.

        Ajattelen tässä mm. erilaisten leikkausten ja täytteiden käyttöä oman seksikkyyden korostamisessa. Implantteja laittavat miehetkin, samoin penisten korjausleikkauksia tehdään yhä enemmän. Puhumattakaan ”nuorennus” leikkauksista.

        Tässä pyörii sellainen miljoonabisnes, että sen markkinointi on todella tehokasta. Meidän asenteisiin pyritään vaikuttamaan niin laajalla alueilla, että lopulta turrumme niihin.

    • Voin kyllä arvata, että median vaikutus koetaan uhkana sellaisissa autoritäärisen uskonnollisissa piireissä, joissa ihmiset opetetaan jo pienestä saakka tottelevaisiksi ja kuuliaisiksi ulkoisia auktoriteetteja kohtaan vailla kyseenalaistamisen, arvioinnin tai kritiikin mahdollisuutta.

      Silloin ongelma on enemmänkin juuri siinä kristillisessä kasvatuksessa kuin mediassa. Vanhempien tehtävä on kasvattaa lapsensa itsenäisiksi, omaan arviointikykyynsä luottaviksi, kriittisiksi kansalaisiksi, jotka eivät pureskelematta niele kaikkea mitä joku taho milloinkin sanoo.

    • Medialukutaito on näköjään otettu opetussuunnitelmaan vuodesta 2004 lähtien. Sille on selvästi tarvetta informaatioähkyn jatkuvasti lisääntyessä:

      "Medialukutaito on kyky lukea ja ymmärtää mediaa, nähdä sen tuottamien ilmiselvien merkitysten taakse[1], sekä suodattaa ja arvioida vastaanotettua informaatiota. Medialukutaito on siten tavallista lukutaitoa laajempi taito[1]. Siihen kuuluu myös taito käyttää asianmukaisia laitteita. Kriittinen medialukutaito painottaa taitoja, joiden avulla ihminen pystyy arvioimaan mediasisältöjä kriittisesti ja median esitystapoja tulkiten.[2]"

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Medialukutaito

    • Jäin pohtimaan, että entä jos otsikko olisi "Uskonnon muokkaama sukupuolisuus". Aivan yhtä kategorisoivaa sekin on; annetaan jokin tietyissä piireissä yleisesti hyväksytty miehen tai naisen roolimalli esim. miten uskonnollisissa piireissä suhtaudutaan naiseen, joka ei aio hankkia lapsia? Onko sellainen hyväksyttyä?

      Ja mitä ulkonäkökeskeisyyteen tulee, niin ylipäänsä mikä tahansa täydellisyyteen pyrkiminen on huolestuttavaa. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa uuskarismaattiset piirit, jotka pitävät uskovien ulkonaista terveyttä, menestystä ja tiettyä elämäntapaa osoituksena oikeasta uskosta. Eikö tuo ole aivan yhtä pinnallista kuin mikä tahansa muukin pinnallisuus? Etenkin, jos kaikki tuosta normista poikkeava demonisoidaan, eristetään ja torjutaan? Eikö se ole tekopyhää?

      • "Eikö tuo ole aivan yhtä pinnallista kuin mikä tahansa muukin pinnallisuus? "

        Kyllä. Se on aivan samaa asiaa, mutta "kolikon" toiselta puolelta.

    • raporttia

      Seta tekee myyräntyötään nyt jo lapsiin!

      • En oikeastaan ymmärrä, miksi yksi yhdistys on nostettu joidenkin uskovien toimesta noin suureen asemaan. Mutta kai se joku vihollinen pitänee sitten olla... :(

      • mummomuori kirjoitti:

        En oikeastaan ymmärrä, miksi yksi yhdistys on nostettu joidenkin uskovien toimesta noin suureen asemaan. Mutta kai se joku vihollinen pitänee sitten olla... :(

        Seta on nostettu asemaansa vihervasemmiston, ateistien ja liberaaliteologian kannattajien toimesta.
        Näille ryhmille vihollinen on se, että nainen on nainen ja mies on mies sekä se, että Jumalan sana on samaa mieltä.

      • lettas kirjoitti:

        Ahaa.... sinä varmaan noin Setan sisäpiiriläisenä tunnet paremmin kuin me, jotka emme ole niin kiinnostuneita.

      • mummomuori kirjoitti:

        Ahaa.... sinä varmaan noin Setan sisäpiiriläisenä tunnet paremmin kuin me, jotka emme ole niin kiinnostuneita.

        Ei setan historia ja perustukset mikään salaisuus ole.
        http://ajaaskel.simplesite.com

      • lettas kirjoitti:

        Seta on nostettu asemaansa vihervasemmiston, ateistien ja liberaaliteologian kannattajien toimesta.
        Näille ryhmille vihollinen on se, että nainen on nainen ja mies on mies sekä se, että Jumalan sana on samaa mieltä.

        "Näille ryhmille vihollinen on se, että nainen on nainen ja mies on mies sekä se, että Jumalan sana on samaa mieltä. "

        Tuo ei ole totta. Vihollisia ei taida olla. Ja tavoitekin on vain se että ihmisillä on oletava samat oikeudet riippumatta heidän henkilökohtaisista ominaisuuksistaan.

        Kuten Suomen perustuslakikin määrää.

      • lettas kirjoitti:

        Ei setan historia ja perustukset mikään salaisuus ole.
        http://ajaaskel.simplesite.com

        Ei niin, yhdistyksen asiakirjat kyllä löytyvät varmaan helposti.

        Se on etujärjärjestö siinä missä muutkin etujärjestöt.

      • mummomuori kirjoitti:

        Ei niin, yhdistyksen asiakirjat kyllä löytyvät varmaan helposti.

        Se on etujärjärjestö siinä missä muutkin etujärjestöt.

        "Se on etujärjärjestö siinä missä muutkin etujärjestöt."

        Totta, aivan kuten vaikkapa Aito avioliitto ry. Vaikka mulle ei ole vielä tähänkään päivään mennessä selvinnyt miten sukupuolineutraali avioliittolaki uhkaa miehen ja naisen oikeutta avioliittoon. Eihän esim. oikeus sananvapauteen tarkoita vapautta rajoittaa muiden sananvapautta. Siinä tehdään tyhjäksi ja kyseenalaistetaan koko oikeuden olemassaolo sinänsä. Jos vapautta ei käytetä oikein, sitä joudutaan rajoittamaan kaikkien osalta mikä taas lopulta ei palvele kenenkään etua ts. jos Raamattuun vedoten uskonnon nimissä rajoitetaan muiden ihmisoikeuksia, se ei johda muuhun kuin uskonnonvapauden rajoittamiseen. Mikä järki siinä on?

        Kauniita asioita tuhoavat, tuhoavat kauneuden. Sekö siinä on, että jonkun toisen etu harmittaa niin paljon, että mieluummin ollaan sitten vaikka kaikki ilman?

      • Sähkö__Jänis kirjoitti:

        Kauniita asioita tuhoavat, tuhoavat kauneuden. Sekö siinä on, että jonkun toisen etu harmittaa niin paljon, että mieluummin ollaan sitten vaikka kaikki ilman?

        Aivan kuten on jo väläytelty mahdollisuutta luopua kirkollisesta vihkimyksestä kokonaan.

      • mummomuori kirjoitti:

        Ei niin, yhdistyksen asiakirjat kyllä löytyvät varmaan helposti.

        Se on etujärjärjestö siinä missä muutkin etujärjestöt.

        Tuossa linkissä on tarpeelliset tiedot sen poliiittisista ja muista taustoista.

      • lettas kirjoitti:

        Tuossa linkissä on tarpeelliset tiedot sen poliiittisista ja muista taustoista.

        Ikävä kyllä erään pahimman vääristelijän mielipiteet eivät ole faktaa…

      • Sähkö__Jänis kirjoitti:

        "Se on etujärjärjestö siinä missä muutkin etujärjestöt."

        Totta, aivan kuten vaikkapa Aito avioliitto ry. Vaikka mulle ei ole vielä tähänkään päivään mennessä selvinnyt miten sukupuolineutraali avioliittolaki uhkaa miehen ja naisen oikeutta avioliittoon. Eihän esim. oikeus sananvapauteen tarkoita vapautta rajoittaa muiden sananvapautta. Siinä tehdään tyhjäksi ja kyseenalaistetaan koko oikeuden olemassaolo sinänsä. Jos vapautta ei käytetä oikein, sitä joudutaan rajoittamaan kaikkien osalta mikä taas lopulta ei palvele kenenkään etua ts. jos Raamattuun vedoten uskonnon nimissä rajoitetaan muiden ihmisoikeuksia, se ei johda muuhun kuin uskonnonvapauden rajoittamiseen. Mikä järki siinä on?

        "Raamattuun vedoten uskonnon nimissä rajoitetaan muiden ihmisoikeuksia, se ei johda muuhun kuin uskonnonvapauden rajoittamiseen. Mikä järki siinä on? "

        Siinä on mielivalta - ei järki.

      • mummomuori kirjoitti:

        Ikävä kyllä erään pahimman vääristelijän mielipiteet eivät ole faktaa…

        Mikä oli vääristelyä?
        Jos syytät vääristelystä voinet esittää myös ne asiat?

      • mummomuori kirjoitti:

        "Raamattuun vedoten uskonnon nimissä rajoitetaan muiden ihmisoikeuksia, se ei johda muuhun kuin uskonnonvapauden rajoittamiseen. Mikä järki siinä on? "

        Siinä on mielivalta - ei järki.

        Syytätkö Jumalaa mielivallasta?

      • lettas kirjoitti:

        Syytätkö Jumalaa mielivallasta?

        En todellakaan vaan heitä, jotka käyttävät Raamatun sanaa omiin pahoihin tekoihinsa-

      • taastätäsamaa

        http://ajaaskel.simplesite.com

        "

        Vähemmistöaktivistit toimivat härskisti

        Näyttää siltä että vähemmistöaktivistit (voivat olla setalaisia, poliittisia tai muita) ovat ajan saatossa menneet vain radikaalimpaan suuntaan. Osa käyttäytyy vihamielisesti ja halveksii lakeja. Näistä häiriköistä on tehty useita rikosilmoituksia jotka liittyvät aiheiltaan poliittiseen ilkivaltaan ja varkauksiin. Aito avioliitto kansalaisaloitteen kampanjan aikana heitettiin mainosten jakelijaa yllättäin kaljatölkillä takaapäin päähän ja uhkailtiin väkivallalla. Suuria mainosbanderolleja leikattiin poikki ja varasteltiin.
        Kampanjatelttaa vastaan tehtiin jollain voimakashajuisella kemikaalilla hyökkäys jolla töhrittiin teltan seiniä pilalle. Kerran teltta uhattiin polttaa ja jokapäiväistä Helsingissä oli vihamielisyys joka huokui näistä radikaaleista."

        JAA-A
        Olin juuri lukemassa yleislakosta 1956 jolloin bensa-asemalla kahakoitiin koska bensaa jaettiin lakon aikana.
        Muistelen 80-lukua jolloin Suomen uskovaiset sanoivat Jumalan iskeneen homoja homorutolla.

        Jos tuon "http://ajaaskel.simplesite.com".tekstin kirjoittaja voisi kuulla, niin sanoisin että " puhu pukille!" Te ette ole nähneetkään vihaa ja solvauksia. Typerää lapsellista hehkutusta "heitettiin mainosten jakelijaa yllättäin kaljatölkillä takaapäin päähän ja uhkailtiin väkivallalla."

      • taastätäsamaa

        lettas

        "Seta on nostettu asemaansa vihervasemmiston, ateistien ja liberaaliteologian kannattajien toimesta.
        Näille ryhmille vihollinen on se, että nainen on nainen ja mies on mies sekä se, että Jumalan sana on samaa mieltä. "

        Osana moittimaasi joukkoa, huomauttaisin, että sinulla on suorastaan omituisen kapea käsitys Seta ry:n toiminnasta. Onko tietämättömyytesi tahallista? Ettet vain tahallasi mustamaalaa syyttömiä ihmisiä ja syyllisty tarkoituksella vääristyneen todistuksen antamiseen ihan tavallisista aktiivikansalaisista?

      • mummomuori kirjoitti:

        En todellakaan vaan heitä, jotka käyttävät Raamatun sanaa omiin pahoihin tekoihinsa-

        Keitä sellaisia on?

    • MustaLintuEiLaula

      Musiikkikilpailu näyttää esimerkkiä. Mennään musiikki edellä.
      Mennään avioliittoonkin naisen ja miehen välisen rakkauden takia. Ei muuteta Aitoa Avioliittoa sukupuolineutraalien pariliitoksi.

      • eilaulaei

        Musiikki edellä parempaan suuntaan.

    • lopetatvaanihmettelyn

      Niin noh, mediahan toimii siten että se sanelee. Se kuka sitä uskoo huuli pyöreänä, on tuomittu siihen median nyhveröiden saneluun.
      Ihmiset ei oikein ole tajunnut median olemusta. Media haluaisi että sillä on paljon kuuntelijoita ja lukijoita. Jos ei ole, se lakkaa olemasta.
      Toimii aivan samoin kun mikä tahansa valtaa haluava taho.
      Älkää siis kuunnelko tai seuratko mediaa( lehdet, radio, tv, uutiset, mielipiteet yms).
      Ne ovat pelkkää kuraa joilla on jokin tarkoitus sinun ohjaamiseen, kun muuten et osaa itse ajatella tai päättää asioita.

    • whitetrusshia

      MTV Finland (White Trash kanava) , eli entinen musiikkikanava jossa 16 vuotiaat tulevat teiniäidit esittelevät omaa "White trash" elämäänsä. Kaikki tytöt ovat "hirveen" näköisiä, jotka antavat säälistä koska eivät usko muuten saavansa "poikaystävää" ja tulevat raskaaksi. Missä on ne kaikki hoikat kauniit teinit maha pystyssä. Ei niitä ole koska heillä on järki päässä ja hyvä itsetunto. Ja sitten nämä maha pystyssä olevat teini ihmettelevät miksi "panokaveri" ei ole enää kiinnostunut minusta. Kannattaisko katsoa sinne alapäähän joka on kupera. Nää kundit eivät ole halunneet muuta kun jyysttää jolta saa helpoiten ja nyt se on pikkasen vaikeaa kun tulkeva teiniäiti ajattelee vain sitä omaa masuansa ja seksi on tipotiessä. Tosin tienaavat hyvin (5000 dollaria/jakso) noissa tosi-tv ohjelmissa ja saavat taloutensa kuntoon ja opiskelurahat tienattua.

    • LuomuAvioliitto

      Seksualisoitunutta mediaa"
      Lukijoita ei enään kiinnosta naisen ja miehen välinen tasa-arvo. Siksi media kannattaa spn-tasa-arvoa. Lukijat haluaisivat tietää, mitä se käytännössä tarkoittaa?
      Marginaaliryhmät elättävät mediaa. Opetellaan ajattelemaan ihan itse. Toivotko läheisellesi tai itsellesi tilannetta, jossa tarvitaan aborttia, spn-avioliittoa tai itsemurha-avustusta?
      Jos et toivo, mitä eduskunnan tulisi tehdä? Pitääkö eduskunnan tehdä lakeja asioista, joita kukaan ei itselle toivo?

      • TotuusSattuu

        "Toivotko läheisellesi tai itsellesi tilannetta, jossa tarvitaan aborttia, spn-avioliittoa tai itsemurha-avustusta?"

        Kyse ei ole siitä, toivooko jotain. Vaan siitä, että kun tilanteita kuitenkin tulee eteen, niihin on olemassa hyviä ja eri ihmisten tarpeet täyttäviä vaihtoehtoja.

      • Tässä ketjussa puhutaan juuri päinvastaisesta asiasta. Miksi heterojen välisestä seksistä on tehty niin suuri asia? Mihin me tarivtaan jokapaikasta tursuavaan seksiä? Tai miksi me arvoimme ihmisinä sitä, miten paljon herätämme seksuaalisia "himoja" vastaikkaisen sukupuolen osalta - jos ei ole seksikäs, on huono nainen tai mies?

      • TotuusSattuu
        mummomuori kirjoitti:

        Tässä ketjussa puhutaan juuri päinvastaisesta asiasta. Miksi heterojen välisestä seksistä on tehty niin suuri asia? Mihin me tarivtaan jokapaikasta tursuavaan seksiä? Tai miksi me arvoimme ihmisinä sitä, miten paljon herätämme seksuaalisia "himoja" vastaikkaisen sukupuolen osalta - jos ei ole seksikäs, on huono nainen tai mies?

        "jos ei ole seksikäs, on huono nainen tai mies?"

        Niin ja sitten on se toinen joukko joka taas näkee avoimesti seksuaalisen ihmisen automaattisesti huonona naisena tai miehenä.

      • TotuusSattuu kirjoitti:

        "jos ei ole seksikäs, on huono nainen tai mies?"

        Niin ja sitten on se toinen joukko joka taas näkee avoimesti seksuaalisen ihmisen automaattisesti huonona naisena tai miehenä.

        Toki, mutta todella pieni vähemmistö - ja usein kaksinaismooraalin kautta.

      • TotuusSattuu
        mummomuori kirjoitti:

        Toki, mutta todella pieni vähemmistö - ja usein kaksinaismooraalin kautta.

        No itse asissa se ei ole ihan pieni joukko. On edelleen valitettavan yleistä että vaikkapa tyttö tai nuori nainen jolla on useita seurustelu- tai seksisuhteita, leimataan "horoksi" tai ainakin jotenkin "helpoksi" joka ei ole edelleenkään mitenkään suotuisa leima. Ei siis saisi haluta ja tykätä seksistä vaikka sen ihan vastuullisestikin tekisi. Ja tämä kohdistuu nimenomaan tyttöihin. Heidän siis pitäisi olla yleensä samaan aikaan seksikkäitä mutta ei sitten kuitenkaan saisi sitä seksiä haluta. Melko ristiriitaista minusta.

    • Musta.Lintu.Ei.Laula
      • Suomen perustuslain mukaan:

        "Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella."

        Perusteletko mikä Setan toiminnassa jona pyrkimyksenä on ihmisten yhdenvertainen kohtelu yhteiskunnassa ja lainsääsännssä on esim. perustuslain vastaista?

      • taastätäsamaa

        YksinkertaistaEiköVain

        "Perusteletko mikä Setan toiminnassa jona pyrkimyksenä on ihmisten yhdenvertainen kohtelu yhteiskunnassa ja lainsääsännssä on esim. perustuslain vastaista? "

        Lyön päivällisen vetoa Kämpissä ettei hän osoita sinulle, mitään Seta ry:n toiminnassa joka olisi perustuslain vastaista.

      • ToinenMustaLintu

        Ei tosiaankaan ole vain taskurahoista kysymys.

      • taaastätätätää

        Pikkuasioitahan nämä ovat. Niitä koskevia huomioita ei huomata eikä kysymyksiin vastata
        Suomessa on selkeä tapa sanoa "ei". Jos olet ostamassa jotakin ja kysyt yritykseltä postitse, onko tuotetta kaupassa, niin "ei ole" ilmaistaan jättämällä vastaamatta. Mitä tuhlata postimaksua siihen, että sanottaisiin " meillä ei ole tuotetta".
        Sama linjaus täällä. Jos ei kiinnosta kuulla toisen ajatusta, sivuutetaan ajatus....! Hirteen ne, jotka häiritsee sopua.

      • Ehkä kannattaa samalla selvittää myös todelliset asiat ja verrata tähän propagandaan?

      • ei.niin.woodoo.uskova

        Tuossa Arto Jääskeläisen Simplesite-sivustossa häiritsi pari seikkaa eli
        1) mitä ihmettä se hymiö siellä oikein tekee! Koko sivusto on pelkkä oksennus eli se hymiö pilaa koko sivut!
        2) toiseksi, mikä on se maaginen merkki, joka vilahtaa sen hymiön takaa kun sitä hymiötä klikkaa? Jokin woodoo-juttu vai?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    8. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    10. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    Aihe