Silloin, kun koneet alkoivat syrjäyttää ihmisiä työelämästä, olisi pitänyt säätää laki, että koneista maksetaan sosiaaliturvamaksut sen mukaan, montako työntekijää ne syrjäyttävät.
Paljonko ihmisiä on irtisanottu tehtaista, pankeista, kaikkialta. Ja uudelleenkoulutus ei kaikille onnistu, ei ole esim. kieli- ja matikkapäätä pärjätä tietoyhteiskunnassa. Ja asunnot ovat missä ovat, mutteivat siellä, missä vielä olisi töitä saatavilla. Kukaan ei osta taloa paikkakunnalta, jonka työpaikat ja palvelut koko ajan vähenevät.
Maailman väestön on laskettu olevan jo 9,3 Mrd vuonna 2050. Ihmiset tappelevat töistä, joita tehdään ruokapalkalla.
No, kait tässä tulee taas maailmansota, sen jälkeen ihmiskunta onkin sitten takaisin kivikaudella, jos joku vielä selviää. Meille käy kuten sopuleille. Reunan yli vaan.
Tekniikan verotus
1
55
Vastaukset
- Tyhjän_tekemistä
Tekniikan edistymistä estämällä pysytään siellä kivikaudessa. Kun näitä juttuja miettii vähän pitemmällä ajanjaksolla, huomaa että köyhyys johtui juuri siitä, että ihmiset tekivät töitä koneiden sijasta. Kuten vaikkapa maataloudessa tai metsätöissä vielä sata vuotta sitten. Katovuonna tuli oikeasti nälkä, vaikka kuinka innokkaasti heilutti kuokkaa tai kirvestä.
Muistan itsekin, kuinka vielä 70-luvulla piti kaukopuhelut tilata keskuksesta. Siellä oli toki tuhansille välittäjille töitä, mutta joskus piti odotella kauan ja puhelukin maksoi ihan pirusti. Eiköhän tässä 40 vuoden aikana ole noille keskuksessa istuneille rouville keksitty jotain järkevämpääkin tekemistä. Meillähän on nyt varaa ostaa jotain muuta, kun rahat eivät mene puheluihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit326881Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3114011Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e593821TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.433339- 1742591
Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne552282- 552116
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1262010Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:111680Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281649