Käytetäänkö niiden löytämisessä jotain tiettyjä menetelmiä minkä mukaan voidaan määritellä että dinosaurusten erot johtuvat tietystä tapahtumasta evoluutiossa mitkä havaitaan fossiileista? Kun evoluutioteoria on pohjalla niin käytetäänkö näitä samoja tapoja kaikkien fossiilien tutkimisessa eri lajien välillä?
Fossiileista todisteina
taukkientaukki
1
54
Vastaukset
Kyllä evoluution kehitys voi antaa vihjeitä tapahtumisistakin, esimerkiksi jääkausien ja lämpimien vuorotteluista. Meteoriitin putoaminen 65 mijoonaa vuotta sitten ja dinojen fossiilien loppuminen sopivat hyvin yhteen.
Suuri osa evoluutiosta on kuitenkin uusien ekolokeroiden valloittamista. Ei silloin fossiiliaineistosta voida luoda täydellistä kuvaa vallinneista oloista ja eliöiden sopeutumisesta vallitseviin oloihin.
Mutta, että kehitystä on tapahtunut, on fossiliaineistonkin perusteella vähintäänkin ilmeistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kyllä suoraan
Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.691980Voisitko nainen kertoa mulle
Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun1641539- 1401397
- 901318
Miehelle naiselta
Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te491250Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa
Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-2731067- 75992
Olen syvästi masentunut
En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi120968- 110957
Nainen, millainen tilanne oli
kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin49787