Huijauksen kohteenako?

Huijjattukkko

Sekavaa! Mulla on viime kesästä asti ollut kumppani ulkomailta ja viimeeksi joulun jälkeen hänen luonaan olin ja meillä oli ihan hauskaa ja nautimme toisistamme. Kuitenkin tätä toista reissua ennen hän yhtäkkiä katosi mitään sanomatta jonnekkin kahdeksi kuukaudeksi ja oikeastaan olinkin jo unohtanut hänet, kunnes hän sitten viime hetkillä otti yhteyttä yllättäen ja valitteli masennustaan yms. Ja päätin sitten kuitenkin tavata vielä hänet, kun matkakin oli jo varattu.
Nyt tämän viime reissun jälkeen yhteydenpito on ollut enemmänkin minun tehtäväni, tosin aikaeroa on se 6 tuntia ja hänelläkin nykyään töitä. Se väheni niin, että pari kolme kertaa viikossa hän vaivautui vastaamaan viesteihini facebookissa, eikä koskaan kirjoiteltu reaaliajassa toisillemme.
Tästä jokin aika sitten avauduin hänelle ja kävin epäilemään koko hommaa, että onkohan tässä ees mitään järkeä ja hän pahoitteli, ettei ole pitänyt yhteyttä ja aloimmekin sitten kerran päivässä keskustella hetken aikaa reaaliajassa. Mutta tämäkin vasta minun painostukseni jälkeen.
Nyt taas sitten viikonloppu ja ei eilen laittanut mitään, vaikka missä vaiheessa tahansa voisi laittaa. Tänä aamulla oli jotain pistänyt, mutta ei sitten sen jälkeen ole käynyt facessa, eli vähän niinkun sama meno sitten jatkuu.
Pääsiäisenä ois tarkotus lähteä uudestaan, mutta nyt vähän ahdistaa, että onkohan tässä oikeesti mitään järkeä, vai yliajattelenko asioita, koska meillä kuitenkin oli ihan hauskaa keskenämme. Olenko vain lapsellinen ja tunteideni vallassa? Vai pitäiskö tässä huolestua.

Kuitenkin nainen Filippiineiltä, niin mulla on takaraivossa vaan ajatus, että haluaa mun avulla vaan pois sieltä...

7

268

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lopettaisinsuhteen

      Ei kukaan katoa 2 kuukaudeksi ellei joudu koomaan, vankilaan, ole toista suhdetta tms.
      Jos ei vaikuta enää yhtä rakastuneelta, miksi jatkaa suhdetta, ei siitä onnellista tule jos ei tunteita.

    • Kannattanee.unohtaa

      Sillä oli ja on toinen kiikarissa? Katosi kun aloitti toisen suhteen ja otti uudelleen yhteyttä kun juttu kosahti. Aitoa kiinnostusta suhun ei ole, siksi pitää huonosti yhteksiä.
      Siihen on vaikea sanoa haluaako avullasi pois maasta, se on mahdollista ja hyvä pitää mielessä.

    • käytä_järkeä

      Jos olisit hänelle oikeasti tärkeä hän ei olisi kadonnut pariksi kuukaudeksi. Eikö nuo ole muutenkin sellaisia ett läheiset on tärkeitä, ei tärkeiltä ihmisiltä kadota, vaan huolehditaan tai pidetään edes yhteyttä.
      Etkä itsekään pidä häntä tärkeänä koska melkein unohdit pariksi kuukaudeksi.

    • oppeliinji1

      Niin ihana kuin tuo ihminen onkin aina tavatessanne ja uutisia vaihtaessanne, ei kuulosta koko homma oikein realistiselta.

      Vaihdappa ihanteesi kohdetta ja keskittäydy puolison etsintään lähempää, niikuin Suomesta. Lopettamalla ramppaamisesi maailman toiseen ääreen tuon luotettamattoman ihmisen perässä, säästät pitkän pennin ja paljolta harmaita hiuksia.

    • alyanakotaas

      Onko mies Alanyasta?
      niiin miehes oli varmaan panemassa muita eikä edes muistanut että sinäkin olet olemassa koska oot kaukana ja miehellä jo toiset naiset kiikarissa. Nyt jos se toinen nainen on vaikka kiireinen miehellä taaas aikaa sinullekin! olet nyt kakkonen/kolmonen

    • Cekavaaaa

      Noniin, taas ollu pitämättä yhteyttä ja nyt sanoin, että ohi on, syynä luottamuspula. Ja täytyy sanoa, että parempi näin, ihan turhaan kituutin itteäni, hhah! Koska nyt voin toteuttaa seksuaalisuuttani niiinkuin haluan ja parin viikon päästä lähdenkin sinne mutta toisiin naisiin!;))

      Tähän sisältyy tärkeä opetus!! Intuition kuunteleminen. Heti sen ekan kerran jälkeen mun sisäinen ääni sanoi, että hankkiudu eroon tuosta muijasta, mutta en kuunnellut. Se ääni oli taustalla koko ajan, mutta en vaan halunnut uskoa sitä. Nyt uskoin ja oikein mahanpohjassa kutkuttaa, mitä kaikkea pääsen vielä kokemaan ja tästä lähin kuuntelen sisäistä ääntäni tarkasti!:)

    • Cekavaaaaa

      Noniin, asioista keskusteltu ja syy selvisi intuitioni varoitteluun: pitkälle edennyt bulimia. Löysin vuosien takaisia kuvia, jossa oli aika tuhdissa kunnossa, nyt kuin luuranko.
      Olin niin sokea rakkaudesta, että en suostunu kuuntelemaan itseäni.

      Noh, oppia ikä kaikki, toivottavasti paranee. Oli sydäntä särkevää nähdä tuo kehityskaari..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      313
      3757
    2. 208
      3039
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      72
      2584
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      242
      2044
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1475
    6. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1381
    7. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      175
      1380
    8. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1357
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      25
      1334
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1277
    Aihe