Aloitan tulostamalla AA:n ohjelman, monistan sen ja käyn tiputtamassa postiluukuista. Seuraavassa vaiheessa, kun tiedän jollakin juopolla olevan putki päällä, alan rimputella aamuvarhaisella ovikelloa ja rämpyttämään postiluukkua.
Alan kiusaamaan talomme puleja.
5
111
Vastaukset
- puohitien.puliveivi2000
Jos jäät ovelta kiinni rimputtelusta tai traktaattien levittämisestä, niin kiskaisen huosusi alas ja ulisin rapun muut puliveivarit apuun ja kauhoitamme sinut porukka niin, että kauhoitut lopullisesti. Totaalinen kauhoitus.
- valitse_pulit_harkiten
Olet itse aivan samanlainen puli ja kiusaat ihmisiä vain sen takia, kun sinulla ei ole muutakaan tekemistä. Mutta usko pois, tulet erään kohteesi tapauksessa katumaan lopun elämäsi, eli noin 5 sekuntia.
- pulikiusaaja
Monisteet on jaettu ja ovipönkkä asennettu. Kyrsii noi pulit, mitättömiä ja turhia olioita maan päällä. Ainakin yhdellä on putki käynnissä, aamuvarhaisella teen ovihyökkäyksen.
Olet varmasti omasta mielestäsi aivan oikealla asialla.
Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että toistuva ja asiaton postiluukkujen kolistelu on kotirauhanhäirintää. Siitä seuraa yleensä vähintään sakkoja. Moinen temppuilu on myös varoituksen jälkeen peruste antaa sinulle asunnostasi häätö.
Mahtaa sitten harmittaa kun talosi puliukoilla on edelleen lämmin ryyppypaikka talvella, ja itse värjöttelet pahvilaatikossa. Asunnottomana voit tietysti valita naapurisi paremmin kuin taloyhtiössä, mutta metsistä on vaikea löytää muunlaisia naapureita kuin puliukkoja. Tilanne ei siis siltäkään osin paranisi.
Hyökkäys talosi puliukkoja vastaan aiheuttaa siis ainoastaan sinulle lähdön talosta, eikä se katkaise kenenkään juomaputkea.- rytmikästä_asiaa
Totta. Moinen toiminta todennäköisesti vain pahentaa uhrin putkea ja saa kohteen sotajalalle. Lisäksi, mitä useammin käyt riehumassa jonkun ovella, sitä enemmän kertyy silminnäkijöitä ja todistajia terrorisoijan häätämiseksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 743710
- 2013002
- 252910
- 492778
- 242714
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412465Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2622231Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2101923Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241917- 441867