Tilanteeni: olen valmistumassa ammattikorkeasta nyt tänä keväänä. "Oikea" aika valmistumiselleni olisi vasta jouluna, mutta olen saanut opintoni hyvälle mallille ja valmistuminen häämöttää puolta vuotta aiemmin. (Jes!) Olen saanut myös työpaikan hommattua.
Mietin vain, peritäänköhän minulta paljonkin tukia tämän valmistumisvuoden aikana takaisin, kun olen käynyt töissä koko alkuvuoden niin, että olen tienannut yli Kelan rajan. On mielestäni kuitenkin epäreilua, etten saisi käydä töissä ja nostaa tukea tältä keväältä, kun joka tapauksessa jätän nostamatta koko syksyn tuet valmistuessani nopeammin. Jos ja kun tulen saamaan Kelalta takaisinperintäkirjeen, voinko perustella asiaa sillä, että valmistuin nopeammin enkä nosta kaikkia minulle kuuluvia tukia kuitenkaan. Tuntuu tylsältä, kun tuntuu että tulee rangaistuksi siitä, että käy töissä ja vielä kaiken lisäksi valmistuu nopeammin. Jos jättäisin yhden kurssin syksylle ja vain huvikseni siirtäisin valmistumiseni normaaliin ajankohtaan, voisin nostaa vielä kahden tuhannen euron edestä tukia, mutta nyt kun valmistun etuajassa ja käyn töissä ansaitakseni rahaa, en saisi edes kevään ajalta tukea ilmeisesti normaalisti nostaa. Tai Kelan laskurin mukaan vain kolmen kuukauden edestä...
Onko kellään kokemusta/tietoa? Tietääkö joku soveltaako Kela koskaan mitään "poikkeussääntöjä" tällaisessa tilanteessa?
Opiskelijan tuloraja kun valmistuu etuajassa
3
347
Vastaukset
- 1245768
Siis miten niin et nosta sinulle kuuluvia tukia? Opintotukioikeus lakkaa, kun valmistut. Ei sinulle kuulu mitään syksyn tukia, kun et ole silloin enää opiskelija. Jos tienaat yli tulorajan, niin tietysti tukia peritään takaisin. Miksi tässä pitäisi tehdä juuri sinun kohdallasi joku poikkeus? Ajoissa valmistuminen ei ole peruste, vaikka hieno asia sinänsä onkin.
Kannattaa miettiä tarkkaan paljonko sitä velkaa tekee Kelalle. Jos ei ole oikeutta tukeen tälläkään hetkellä, niin olisiko syytä ilmoittaa siitä Kelaan nyt.
Se on katsos niin, että tuet kuuluvat niille, jotka niitä tarvitsevat. Jos pystyy elättämään itsensä, ei ole yhteiskunnan velvollisuus enää siinä kohtaa tukea yksilöä. - fgjjhgfhgf
Kela voi soveltaa poikkeussääntöä, jonka mukaan tulojen tarkastelu lopetetaan valmistumiskuukauteen. Eli valmistumisen jälkeiset tulot ei tällöin vaikuta. Mutta alkuvuoden tulot kyllä huomioidaan. Opintotuen perusajatus on se, että sitä maksetaan vain tulottomille ja pienituloisille. Jos on paljon töissä, niin tienaa riittävästi, eikä tarvitse veronmaksajien maksamaa sosiaalitukea, jotta tukirahat riittävät niille pienituloisille ja tulottomille.
- gfhghgf
Jäljelle jäävät tukikuukaudet ovat käytettävissä yliopisto-opintoihin, jos päädyt jatkamaan opintoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit305659Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3093834TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.372966Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e372919- 1642404
- 552066
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1221950Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:91624Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s51576Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281549