Kiitos Paavalille,

JeesuslähettiPaavalin

joka lähti julistamaan pakanoille evankeliumia ja siksi mekin saimme sen lopulta kuulla!

vaan saarnasin ensin sekä Damaskon että Jerusalemin asukkaille, ja sitten koko Juudean maalle ja pakanoille parannusta ja kääntymystä Jumalan puoleen, ja että he tekisivät parannuksen soveliaita tekoja.

130

818

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Asioitaseuraillut

      Harva osaa kiittää Jumalaa Paavalista tässä pimeässä ja pakanallistuneessa maassa.

      • jesukurmottaa

        Kiittäkäämme Paavalia Jeesuksen jumaluudesta, aameenn


    • Jeesusarmahtaa

      Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.

    • Eikö teistä tullut kadotustuomion julistajia.

    • Jeesusarmahtaa

      Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista.

    • Jeesusarmahtaa

      Uskollinen todistaja ei valhettele, mutta väärä todistaja puhuu valheita.

      • Anonyymi

        Jeesus pelastaa. Hän on uskollinen.


    • alfa123om22

      Paavali oli oman aikansa vallankumouksellinen ja hyvin rohkea mies. Yleisesti ottaen hänen ympärillään oli satoja tuhansia ristiinnaulittuja, jotka olivat puhuneet pahaa Danielin Jumalasta tai lakia vastaan. Silti Paavali lähti puhumaan lakia vastaan ja toi myös toisenlaista Jumalaa maailmaan kuin mitä Danielilla oli ollut.

      Paavalin onneksi Rooma oli tuohon aikaan suvaitsevainen ja melkein kaiken salliva humanistinen suurvalta. Rooma salli perustaa jopa uskontoja vihollisalueiden kansalaisten ja kansojen toimesta. Antiikin perintö on suvaitsevaisuus sillä Kreikan filosofit olivat jopa avoimen homoseksuaaleja etc.

      Keisarit olivat loukanneet Israelin Jumalaa ja hänen pyhäkköään ja ehkä sen vuoksi Paavali meni läpi keisarien seulan kun hän puhui Israelin Jumalaa, hänen pyhäkköään ja lakiaan vastaan.
      Eli Paavlin sisäinen suurus, jos sitä oli ynnättynä sen ympäristön suuruudella, jossa hän toimi ja vaikutti osuivat tällä kertaan yhteen kuin paita ja peppu.

    • Jeesusarmahtaa

      Sillä ei meillä ole sota verta ja lihaa vastaan, vaan pääruhtinaita ja valtoja vastaan, maailman herroja vastaan, jotka tämän maailman pimeydessä vallitsevat, pahoja henkiä vastaan taivaan alla.

    • Jeesusarmahtaa

      ja Jeesukselta Kristukselta, uskolliselta todistajalta, häneltä, joka on kuolleitten esikoinen ja maan kuningasten hallitsija! Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä

    • Jeesusarmahtaa

      Sinä päivänä Mooses vannoi sanoen: 'Totisesti, se maa, johon sinä olet jalkasi astunut, on tuleva sinulle ja sinun lapsillesi perintöosaksi ikiaikoihin asti, koska sinä olet uskollisesti seurannut Herraa, minun Jumalaani.'

    • Jeesusarmahtaa

      Ja kaikkien luotujen, jotka ovat taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja meren päällä, ja kaikkien niissä olevain minä kuulin sanovan: "Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalle ylistys ja kunnia ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti!"

    • Pitäisikö teillä pikkuhiljaa siirtyä puhumaan Suomen laista, kun on nimittäin sellainenkin tupsahtanut tulemaan tässä Paavalin ja 2000 välillä.

      • Ettäsiismitäettä

        Siis? Eikös tämä ollutkaan Raamattu-palsta? Minä kun olin ihan siinä käsityksessä. Ja muistaakseni Paavali on sieltä keskeisimmästä päästä Raamatun henkilöstössä.


      • Ettäsiismitäettä kirjoitti:

        Siis? Eikös tämä ollutkaan Raamattu-palsta? Minä kun olin ihan siinä käsityksessä. Ja muistaakseni Paavali on sieltä keskeisimmästä päästä Raamatun henkilöstössä.

        Minä en pidä laittomista henkilöistä, kuten Paavali.
        Merkillistä kyllä, hän itsekin varoittaa laittomuuden lapsista.


      • niinipä.niin
        fari.g kirjoitti:

        Minä en pidä laittomista henkilöistä, kuten Paavali.
        Merkillistä kyllä, hän itsekin varoittaa laittomuuden lapsista.

        Kukapa pitäisi?


      • Hengellinentaistelu
        fari.g kirjoitti:

        Minä en pidä laittomista henkilöistä, kuten Paavali.
        Merkillistä kyllä, hän itsekin varoittaa laittomuuden lapsista.

        On se kumma, miten Teuvo on onnistunut Paavaliviha-kylvössään niin hyvin. No, onhan se Perkele tosin ahkera omassa työssään.


      • Ei.se.sen.kummempaa.ole
        Hengellinentaistelu kirjoitti:

        On se kumma, miten Teuvo on onnistunut Paavaliviha-kylvössään niin hyvin. No, onhan se Perkele tosin ahkera omassa työssään.

        Totuus voittaa aina lopulta.


      • Hyvävoittaalopulta
        Ei.se.sen.kummempaa.ole kirjoitti:

        Totuus voittaa aina lopulta.

        Siihen minäkin luotan, että hyvä lopulta elämässä voittaa.


      • Anonyymi
        Hengellinentaistelu kirjoitti:

        On se kumma, miten Teuvo on onnistunut Paavaliviha-kylvössään niin hyvin. No, onhan se Perkele tosin ahkera omassa työssään.

        Niinpä!


    • Kunnes tulee tuo laiton.....valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla.............

      Laki on kumottu laki on ristiinnaulittu, emme ole enää lain alla........

      Minä olen ollut lainalaisille niinkuin lain alainen ja niille joilla ei lakia ole, minä olen ollut niinkuin minulla ei lakia olisi, vaikka minulla Jumalan laki on.

      Emme me lakia kumoa, pois se me vahvistamme sen.

      Luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja,

      Laki on kumottu laki on ristiinaulittu........ emme ole enää lain alla......

      Otappa siitä selvä..

      • Jeesukseenluottava

        Laki on edelleen voimassa.
        Sen tehtävä on osoittaa ihmiselle, missä kohtaa tämä on rikkonut Jumalaa vastaan.
        Jeesus täytti lain.
        Jeesus vapautti kuolemallaan häneen uskovat lain ikeestä.
        Jeesuksen omalle ei julisteta enää kadotustuomiota.


      • Silmä.silmästä
        Jeesukseenluottava kirjoitti:

        Laki on edelleen voimassa.
        Sen tehtävä on osoittaa ihmiselle, missä kohtaa tämä on rikkonut Jumalaa vastaan.
        Jeesus täytti lain.
        Jeesus vapautti kuolemallaan häneen uskovat lain ikeestä.
        Jeesuksen omalle ei julisteta enää kadotustuomiota.

        Meillä laki on on vanha voimassa,
        tuo Aatamin aikuinen.
        Rahavallan pillit on soimassa,
        olen perustus laillinen.


    • Jeesusarmahtaa

      Minä laulan Herran armoteoista lakkaamatta, julistan suullani sinun uskollisuuttasi polvesta polveen.

    • Jeesusarmahtaa

      Minä sanon: ikiajoiksi on armo rakennettu, sinä olet perustanut uskollisuutesi taivaisiin. -

    • Jeesusarmahtaa

      Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua."

    • Kun sinä uskollisesti noudatat tätä entisen ystäväni - Devout/Devoit - Puskalähetyksen käskyä:

      "Kun kerran Teuvo ei pelaa reilusti
      Tehdäänsittenniin                                 
      20.11.2016 20:14
      ja herjaa vaan ja toimii vilpillisesti, tehdään sitten tästä palstasta oikein villilänsi, kunnes saamme tänne sheriffin ja saamme tästä asiallisen foorumin, jossa kukaan ei herjaa ketään ja vääryyttä ei harrasteta!"

      Niin voisitko kertoa, miten saisin häneen yhteyden. Ei toimi sähköposti, ei puhelin eikä tavallinen posti.

      Kun jotakin nimimerkkiä arvelen hänen nimimerkikseen, saan vastauksen; "En ole Devoit."

      Hänen viimeisin omalla nimimerkillään kirjoittama todistus on lähes 9 vuoden takaa

      "Devoit
      5.9.2008 23:25
         kysyn. kirjoitti:
      Miten se heittäminen tapahtuu?

      Vain verbaalisesti. Kohdallani hoitomies heikki saari totesi, että minut heitetään saatanalle.
      En tiedä, minkä vastapalveluksen hän saatanalta siitä sai."

      Jos hänet vielä tapaat, voisitko kysyä, miten kauas hänet on heitetty, ja  kysyä:

      Minkä palkinnon hän Saatanalta saa, levittäessään minusta jatkuvasti törkeitä valheita ja uhkailuja?

    • Jeesusarmahtaa

      Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: "Herra tuntee omansa", ja: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee."

    • Jeesusarmahtaa

      Mutta Jumalan vahva perustus kuitenkin pysyy, joka tällä kiinnitetty on: Herra tuntee omansa: ja lakatkaan jokainen vääryydestä, joka Kristuksen nimeä mainitsee.

    • Jeesusarmahtaa

      Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -

    • Paavalinveli

      Jumalalle kiitos Paavalista!

    • violaluna17

      Kiitos Jumalalle,joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!

    • Aamenaamenaamen

      Aamen!!! Niin se on!

    • Jeesusarmahtaa

      Jumalan tie on täydellinen. Herran puheet tulella koetellut: hän on kaikkein kilpi, jotka häneen uskaltavat.

    • Jeesusarmahtaa

      Joka vaivaista sortaa, se herjaa hänen Luojaansa, mutta se häntä kunnioittaa, joka köyhää armahtaa.

    • fari.g
      • "Myöhemmin kristityt saivat runsaasti vaikutteita Vergiliuksen Haadeksesta. Hänen eepoksensa esittelemä malli sielujen puhdistamisesta toimi myöhemmän kristillisen kiirastulen esikuvana. "


    • Ihan oikeasti Paavali sanoo: " Emme me lakia kumoa, me vahvistamme sen. "

      Ja Jeesus sanoo; " Menkää ja myykää omaisuutenne ja luovuttakaa köyhille saatte moninkertaisesti tässä ajassa ja tulevassa iänkaikkisen elämän. "

      Ei teistä kukaan tule näin tekemään.

    • Älkää ottako mitään mukaanne.

      Opetuslapset sanoivat: ' Me olemme luopuneet maailmasta ja kaikesta mitä siinä on, mistä me nyt otamme sen hyvän, joka meidän pitäisi antaa köyhille.'

      Jeesus antoi heille lääkärinlaukun ja sanoi; ' Parantakaa kaikki sairaat kaupungissa "

      Opetuslapset sanoivat; "Sinä lähetät meidät tehtävään, johon meillä ei ole mitään koulutusta. "

      ??????????????

      Ja niin suurin osa lähti omille teillensä .

      • Ettäihankosellaista

        Jaaha, että vai niin.


      • Anonyymi
        Ettäihankosellaista kirjoitti:

        Jaaha, että vai niin.

        "Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi."


    • Jeesusarmahtaa

      Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

    • Jeesusarmahtaa

      Paavali oli Jumalan mies.

      • Enpä.ole.tiennytkään

        Oliko jo siihen aikaan sukupuoli neutraali avioliitto käytössä???


    • Jeesusarmahtaa

      Meidän Jumalamme on taivaissa; mitä ikinä hän tahtoo, sen hän tekee.

    • Niinsevaanonpi

      Niin se vaan on!

    • Huhujenmukaan

      Myös Paavali oli tutkamies?

      • Niinsevaanonpi

        Sinun kaltaiset valheelliset juoruämmät joutuvat itkemään vielä katkerasti pahoja tekojaan.


      • Sanonpahan.vaan
        Niinsevaanonpi kirjoitti:

        Sinun kaltaiset valheelliset juoruämmät joutuvat itkemään vielä katkerasti pahoja tekojaan.

        Kannattaa noiden ennusteiden kanssa olla varovainen, ettei tule itselle katkeraa pettymystä.


      • Niinsevaanonpi
        Sanonpahan.vaan kirjoitti:

        Kannattaa noiden ennusteiden kanssa olla varovainen, ettei tule itselle katkeraa pettymystä.

        En voi asialle mitään, mutta niin se vaan on.


    • Jeesusarmahtaa

      Maan uskollisia minun silmäni etsivät, että he asuisivat minua lähellä; joka vaeltaa nuhteettomuuden tietä, se on oleva minun palvelijani.

    • Jeesusarmahtaa

      Sinun käteesi minä annan henkeni, sinä, Herra, lunastat minut, sinä uskollinen Jumala.

      • Anonyymi

        Herra, sinun armosi ulottuu taivaisiin, sinun totuutesi pilviin asti.


    • Jeesusarmahtaa

      Hän on kallio; täydelliset ovat hänen tekonsa, sillä kaikki hänen tiensä ovat oikeat. Uskollinen Jumala ja ilman vääryyttä, vanhurskas ja vakaa hän on.

    • Jeesusarmahtaa

      Matkalaulu. Autuas on jokainen, joka pelkää Herraa, joka vaeltaa hänen teillänsä.

    • Jeesusarmahtaa

      Sillä niin monta kuin Jumalan lupausta on, kaikki ne ovat hänessä "on"; sentähden tulee hänen kauttaan myös niiden "amen", Jumalalle kunniaksi meidän kauttamme.

    • Jeesusarmahtaa

      Itkien he tulevat, ja minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen. Minä vien heidät vesipuroille, tasaista tietä, jolla he eivät kompastu. Sillä minä olen Israelin isä, ja Efraim on minun esikoiseni.

    • Jeesusarmahtaa

      Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on.

      • Anonyymi

        "Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä."


    • Jeesusarmahtaa

      Sentähden Herra odottaa, että hän olis teille armoinen, ja sentähden on hän noussut teitä armahtamaan; sillä Herra on oikeuden Jumala. Autuaat ovat kaikki, jotka häntä odottavat.

    • Kerrassaanupeeta

      Paavali teki upeeta työtä!

    • Jeesusarmahtaa

      Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.

    • Jeesusarmahtaa

      Ei yksikään, joka sinua odottaa, joudu häpeään; häpeään joutuvat ne, jotka ovat syyttä uskottomat.

    • KristusONihana

      Sillä sinä, Herra, siunaat vanhurskasta, sinä suojaat häntä armollasi niinkuin kilvellä.

    • AamenkiitosJeesus

      Herra vastasi Moosekselle: "Mitä sinä nyt pyydät, sen minä myös teen; sillä sinä olet saanut armon minun silmieni edessä, ja minä tunnen sinut nimeltäsi."

    • AamenkiitosJeesus

      Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.

    • AamenkiitosJeesus

      Sentähden Herra odottaa, että voisi olla teille armollinen, sentähden hän nousee armahtaaksensa teitä; sillä Herra on oikeuden Jumala. Autuaita kaikki, jotka häntä odottavat!

    • AamenkiitosJeesus

      Sillä sinä Herra siunaat vanhurskaita: sinä kaunistat heitä armollas niinkuin kilvellä.

      • AamenkiitosJeesus

        Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan.


    • AamenkiitosJeesus

      Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä."

    • AamenkiitosJeesus

      "Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä."
      Aamen!

      • AamenkiitosJeesus

        Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta.
        Aamen!


    • AamenkiitosJeesus

      Muista laupeuttasi, Herra, ja armoasi, sillä ne ovat olleet hamasta iankaikkisuudesta.

    • Paavalinveli

      Paavali, väkevä Jumalan työtoveri ja soturi!

    • AamenkiitosJeesus

      "Näin sanoo Herra Sebaot: Tuomitkaa oikea tuomio, tehkää laupeus ja olkaa armahtavaiset kukin veljellenne,

    • AamenkiitosJeesus

      Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.

    • AamenkiitosJeesus

      Ja tiedä siis, että Herra, sinun Jumalasi, on Jumala, uskollinen Jumala, joka pitää liiton ja on laupias tuhansiin polviin asti niille, jotka häntä rakastavat ja pitävät hänen käskynsä,

    • AamenkiitosJeesus

      He eivät tehneet parannusta murhistaan eikä velhouksistaan eikä haureudestaan eikä varkauksistaan.

    • AamenkiitosJeesus

      Sillä sinä, Herra, olet hyvä ja armollinen, sangen laupias kaikille, jotka sinua avuksensa huutavat.

    • AamenkiitosJeesus

      Ja jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. Sillä Siionin vuorella ja Jerusalemissa ovat pelastuneet, niinkuin Herra on sanonut; ja pakoonpäässeitten joukossa ovat ne, jotka Herra kutsuu.

    • KiitosJeesuskiitos

      Kiitos Jeesus!

    • AamenkiitosJeesus

      Näin sanoo Herra: Niinkuin paimen saa pelastetuksi leijonan kidasta pari sääriluuta tai kappaleen korvaa, niin pelastuu israelilaisiakin, niitä, jotka istuvat Samariassa sohvankulmassa ja kirjosilkkisellä leposijalla.

    • AamenkiitosJeesus

      Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän kanssanne. Amen.

    • AamenkiitosJeesus

      Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne.

    • AamenkiitosJeesus

      Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.'

    • AamenkiitosJeesus

      Maistakaa ja katsokaa, kuinka Herra on hyvä. Autuas se mies, joka häneen turvaa!

    • AamenkiitosJeesus

      Muista, Herra, laupiuttas ja hyvyyttäs, joka maailman alusta on ollut.

    • AamenkiitosJeesus

      Kaikki Herran tiet ovat hyvyys ja totuus niille, jotka hänen liittonsa ja todistuksensa pitävät.

    • AamenkiitosJeesus

      Te tiedätte sen, rakkaat veljeni. Mutta olkoon jokainen ihminen nopea kuulemaan, hidas puhumaan, hidas vihaan;

    • AamenkiitosJeesus

      jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestansa.

    • AamenkiitosJeesus

      Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni.

    • Paavalinveli

      Paavali oli Jumalan voimallinen ase! Ja on edelleen kirjeittensä kautta.

      • Törky.kirjeitä

        Kuuluuko tuo nimimerkin "AamenKiitosdevoit" juttu, niihin Paavalin kirjeisiin?


      • Nottasilleen
        Törky.kirjeitä kirjoitti:

        Kuuluuko tuo nimimerkin "AamenKiitosdevoit" juttu, niihin Paavalin kirjeisiin?

        Se on Teuvon keksimä nimimerkki.


    • AamenkiitosJeesus

      Laupias ja armahtavainen on Herra, pitkämielinen ja suuri armossa.

      • Anonyymi

        Herra, sinun armosi ulottuu taivaisiin, sinun totuutesi pilviin asti.
        Kuinka kallis on sinun armosi, Jumala! Ihmislapset etsivät sinun siipiesi suojaa.


    • AamenkiitosJeesus

      Herra on armollinen ja vanhurskas, meidän Jumalamme on laupias.

    • AamenkiitosJeesus

      Hänen herransa sanoi hänelle: 'Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon.'

    • AamenkiitosJeesus

      Jumala on uskollinen, hän, jonka kautta te olette kutsutut hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme yhteyteen.

    • AamenkiitosJeesus

      Opetuslapselle riittää, että hänelle käy niinkuin hänen opettajalleen, ja palvelijalle, että hänelle käy niinkuin hänen isännälleen. Jos he perheenisäntää ovat sanoneet Beelsebuliksi, kuinka paljoa enemmän hänen perheväkeään!

    • AamenkiitosJeesus

      Herran siunaus rikkaaksi tekee, ei oma vaiva siihen mitään lisää.

    • AamenkiitosJeesus

      Herran edessä, sillä hän tulee, sillä hän tulee tuomitsemaan maata: hän tuomitsee maanpiirin vanhurskaudessa ja kansat uskollisuudessansa.

    • AamenkiitosJeesus

      Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.

    • AamenkiitosJeesus

      Te himoitsette, eikä teillä kuitenkaan ole; te tapatte ja kiivailette, ettekä voi saavuttaa; te riitelette ja taistelette. Teillä ei ole, sentähden ettette ano.

    • AamenkiitosJeesus

      Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.

    • AamenkiitosJeesus

      Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika,

    • AamenkiitosJeesus

      Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari.

    • AamenkiitosJeesus

      Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.

    • AamenkiitosJeesus

      Sillä sinä, Herra, olet hyvä ja anteeksiantavainen, suuri armossa kaikille, jotka sinua avuksensa huutavat.

    • AamenkiitosJeesus

      Hän pelastaa senkin, joka ei ole viaton; sinun kättesi puhtauden tähden hän pelastuu."

    • AamenkiitosJeesus

      Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

    • AamenkiitosJeesus

      Kaikki Herran polut ovat armo ja totuus niille, jotka pitävät hänen liittonsa ja todistuksensa.

    • AamenkiitosJeesus

      Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.

    • AamenkiitosJeesus

      Daavidin virsi. Kiitetty olkoon Herra, minun kallioni, joka opettaa minun käteni taistelemaan, minun sormeni sotimaan,

    • Niinoli

      Paavali oli Jumalan mies!

      • Olipaniin

        Teuvo on Julman mies ja hyvin totinen.


    • AamenkiitosJeesus

      Mutta hän sanoi heille: "Älkää peljästykö; te etsitte Jeesusta, Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut ylös; ei hän ole täällä. Katso, tässä on paikka, johon he hänet panivat.

    • Aamenaamenaamen

      Kiitos ennen muuta Jumalalle Paavalista!

      • Niinpäniinpäniinpä

        Niinpä!


      • SusrkeaEsitysEiJatkoon
        Niinpäniinpäniinpä kirjoitti:

        Niinpä!

        Kuvitteletko sinä olevasi joku, Harri Nykäsen romaanien sankari "Raid"?


    • Paavalinveli

      Paavali oli väkevä Jumalan ase.

    • AamenkiitosJeesus

      Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.'

      • Mikä.näistä.tietää

        On vaan noita herroja niin monen nimisiä, että kellehän niistä pitäis huhuilla?


    • AamenkiitosJeesus

      Sinun sanasi on kokonansa totuus, ja kaikki sinun vanhurskautesi oikeudet pysyvät iankaikkisesti.

    • Kysyväinen

      Etkö voisi jollakin nimimerkillä herjata ja vihata itseäsi, jotta voisit ylpeillä taivastilisi kasvamisesta, kuten pois jahtaamasi entinen ystäväsi:

      "Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan, kun ihmiset erottavat teidät keskuudestaan ja inhoavat teidän nimeännekin.
      Iloitkaa silloin, hyppikää riemusta, sillä palkka, jonka te taivaassa saatte, on suuri. Samoinhan tekivät heidän isänsä profeetoille."

      Sen, minkä teet toisille, tee se myös itsellesi.

    • AamenkiitosJeesus

      Sillä ei tarvitse Jumalan kauan ihmistä tarkata, ennenkuin tämän on astuttava tuomiolle hänen eteensä;

    • AamenkiitosJeesus

      Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

    • AamenkiitosJeesus

      Seuraavana päivänä hän näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!"

    • AamenkiitosJeesus

      "Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme."

    • Anonyymi

      Kumarra paavalia ja näytät samalla pers...juutalaispoika jeesukselle

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1508
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1032
    3. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      40
      782
    4. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      771
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      707
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      700
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      679
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      37
      676
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      71
      634
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      304
      609
    Aihe