Maailmankatsomustieto

ammuuuu

Ei opeteta yhdellekään ihmiselle mitään uskontoa tai maailmankatsomusoppia ennen kuin he tulevat kouluikäisiksi. Koulussa sitten esitellään koko maailmankatsomusten ja uskontojen kirjo koko komeudessaan. Sitten annetaan kunkin valita itselleen se, minkä kokee eniten omakseen ja mahdollisuuden vaihtaa valintaansa vaikka joka vuosi tai kuulua lukuisiin uskontokuntiin, jos siltä tuntuu.

Paras Ismi tai Ismittömyys voittakoon. Olisi mielenkiintoista nähdä, mikä olisi lopputulos.

2

265

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eksyttäjäksikin_nimetty

      Tätähän minäkin odotin/oletin tapahtuvaksi muinaisessa nuoruudessani. Ei sopinut koululaitoksen toimenkuvaan. Olisi kai ollut liian sivistävää.

      Elämänkatsomustieto oli silloisen oppiaineen nimi. Sitä ei sopinut opettaa valtionkirkon jäsenille vaikka olisivat halunneet, taas kai sama pelko liiasta sivistyksestä.

      Kaikkinensa ehdotuksesi maailmankatsomustiedon opettamisesta on lämpimästi kannatettava ajatus.

      Uskomisen vapaushan meillä on jo ollut melko pitkään, vapaus olla uskomatta onkin jo hankalampi asia. Vakaumuksien tulisi nauttia kunnioitusta -> jos odotan Suurta Kurpitsaa saapuvaksi ei minua tule pelastaa jonkun toisen 'oikealle tielle'.

    • NytNäin

      Tässä paras vaihtoehto nyt: et-opetus.fi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      2177
    3. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      2175
    4. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      2175
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      2174
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      2174
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      2173
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      2173
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      2173
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      2173
    Aihe