Mielipidettä naisilta

missäkunnonnaiset

Avovaimoni petti seitsemän vuoden yhdessäolon jälkeen. Kertoi asiasta suhteen päätyttyä ihan pokkana, ei pyytänyt anteeksi tai myöntänyt tehneensä mitään väärää, nimesi suhteen virheeksi. Kielsi myös olleensa intiimimisti miehen kanssa, mutta miksi ihmeessä pitää salata jos kyse ei olisi seksistä. Olisin ymmärtänyt mies puolisen kaverin jonka kanssa voi käydä vaikka kahvilla, mullakin pari naispuolista kaveria. Juttelin asiasta yhden tuntemani naisen kanssa ja sain puolueettoman mielipiteen koska nainen ei tunne tai tiedä avovaimoani. Nainen kysyi että ihanko tosissaan uskon ettei avovaimo ole sextannut miehen kanssa. Jos hän olisi suhteessa niin varmasti seksi kuuluisi kuvioihin eihän kukaan pelkän juttelun perusteella halua mitään sutinaa. Olen kysynyt jälkikäteen avovaimoltani mutta on aina kieltänyt intiimin kontaktin sen miehen kanssa mutta ei pysty kuitenkaan katsomaan silmiin kun vastaa. Kun kysyin miksi ette jatkaneet tapailua niin vastaus varmaan tyypillinen, mies oli naimisissa ja oli hankaluuksia tapailla. Olen tätä pyörittänyt päässä mutta eihän se siitä mikskään muutu, pitäiskös itsekin etsii salasuhde ja katsoo miten avokki siihen suhtautuu. Eka tyttöystäväkin petti ja toisessa pidemmässä suhteessa olessani sain oikein lutkan, oneksi heräsin ja jätin naisen. Ei oikein luottamus pelaa hameväkeä kohtaan.

15

410

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • morelikes

      TIetysti kannattaa pettää, koska ethän sinä voi olla pettämättä. Sen jälkeen teitä onkin kaksi paskaa samassa suhteessa. Pettureita molemmat.

    • Niinpaaa

      Mulla ihan sama tilanne! Mies petti ja yhteisiä vuosia 7 takana. Eivät kuulema oo muuta tehny ku hengaillu töissä ja jutellu ja käyneet kahvilla, mutta tein naisen kuvalla uuden whatsapin ja mun mies oli niin tyhmä ettei älynny eri numeroo ja viesteissä sanoi kakkos naiselle ettei kertonut mulle muuta kun noi edellä mainitsemani asiat. Ei myöntänyt muuta edes kun sai tietää että minä viestittelin kakkosena..Miehen kakkonen oli/ on myös avoliitossa :/ tuntuu ihan vitun pahalle. Ei tästä pääse mitenkään yli varsinkin kun edellisessä suhteessa mies petti omien sanojensa mukaan satoja kertoja :/ itsetunto ihan nollassa..

      • Niinpaaaa

        Ja ei. Pointti oli ett luottamus tulee takas jos on tullakseen. Vaatii helvetisti hommia/ terapiaa ym että yli pääsee. Niinkuin mun mies niin sun nsinenkin on varmasti tehnyt enemmän. Valehtelee itselleen ja sulle :/


      • dark-moon

        Ei kannata juosta missään terapiassa. Pettämään vain sitä puolisoa, niin sitten molemmat tietää mille se tuntuu toisesta. Jos haluaa sen jälkeen käydä terapiassa, niin voi käydä siellä yhdessä.


      • missäkunnonnaiset
        dark-moon kirjoitti:

        Ei kannata juosta missään terapiassa. Pettämään vain sitä puolisoa, niin sitten molemmat tietää mille se tuntuu toisesta. Jos haluaa sen jälkeen käydä terapiassa, niin voi käydä siellä yhdessä.

        Joo ei siinä terapiat auta jos nainen on antanut pilluaan vieraalle, täytyy antaa ajan kulua jos vaikka oma mieli rauhoittuu mutta luottamus onkin sitten toinen asia. Tein kuitenkin pari järjestelyä jotka hiljensi avovaimon, siirsin yhteistilin käyttöoikeuden itselleni koska olin sen avannutkin nimelläni ja avokki sai nukkua vierashuoneen sohvalla pitkät ajat, kyllä muutui pikkuhiljaa katuvaksi kun huomas mihin pettäminen johti. Mutta joo miksi siis en itsekin pettäis silloin toinen tajuaa miltä tuntuu.


      • missäkunnonnaiset kirjoitti:

        Joo ei siinä terapiat auta jos nainen on antanut pilluaan vieraalle, täytyy antaa ajan kulua jos vaikka oma mieli rauhoittuu mutta luottamus onkin sitten toinen asia. Tein kuitenkin pari järjestelyä jotka hiljensi avovaimon, siirsin yhteistilin käyttöoikeuden itselleni koska olin sen avannutkin nimelläni ja avokki sai nukkua vierashuoneen sohvalla pitkät ajat, kyllä muutui pikkuhiljaa katuvaksi kun huomas mihin pettäminen johti. Mutta joo miksi siis en itsekin pettäis silloin toinen tajuaa miltä tuntuu.

        Paitsi jos toinen ei välitä siitä, vaikka sanoisit pettäneesi. Sanoo vain, että nythän voidaan sitten pettää molemmat oikein kunnolla kun molemmat ollaan niin hyviä pettää.


    • Hameväenedustaja

      Tunnen naisia niin laidasta laitaan, että mitä tähän nyt sanoisi. Miehet helposti lokeroivat naiset. On rouvat, on vaimoainekset, on kukkahattutädit, on lutkat, on lehmät jne. En oikein tiedä. Kyllä nainen voi ihastua johonkin toiseen mieheen, mutta tunteet menevät ohi, kun nainen tajuaa, että mies oli urpo.
      Mut on jätetty kerran ilman että kerrotaan syytä. Ei edes tekstiviestillä. Mut on petetty kerran. Erosin. Olen lähtenyt suhteesta pettämällä. Olen petetyn hyvä ystävä nykyään.

    • minttulähtipiiriin

      Unohda koko juttu. Jos tekee uudestaan, reagoi vasta sitten.

      • kerrastapoikkimutta

        pettämistä ei kannata unohtaa koskaan. ei sitäkään kannata unohtaa, että kyyn purema tietää tuskaa.

        pettämisen ei kannata antaa olla vaikuttamatta asioihin, niin kauan kun pettäjä selvästi salaa ja valehtelee tai jatkaa pettämistä.


    • petturii

      Jos naapurin miehen kanssa juttelee kaupassa niin onko kyse pettämisestä? Aloituksessa sanottiin ettei seksiä ole ollut, onko siis petetty?
      On pettänyt itsekin koska kertoo henkilökohtaisista asioista tutulle naiselle. Tuohan on selvää pettämistä...

      • missäkunnonnaiset

        Olet nyt vähän väärillä jäjillä, avovaimo tapaili salaa miestä ja valehti että kaveri kyseessä. Ei kai naapurin kanssa jutella salaa kaupassa vaan tehdään ostoksia.


      • missäkunnonnaiset kirjoitti:

        Olet nyt vähän väärillä jäjillä, avovaimo tapaili salaa miestä ja valehti että kaveri kyseessä. Ei kai naapurin kanssa jutella salaa kaupassa vaan tehdään ostoksia.

        Kyllä siellä kaupassa voi jutellakin niiden ostostenteon lomassa. Tosin täälläpäin kaupat ovat yleensä hieman suurempia kuin siellä maaseudulla ja niissä on myynnissä hieman muutakin kuin vain maitoa ja leipää. :)


      • missäkunnonnaiset
        Godam kirjoitti:

        Kyllä siellä kaupassa voi jutellakin niiden ostostenteon lomassa. Tosin täälläpäin kaupat ovat yleensä hieman suurempia kuin siellä maaseudulla ja niissä on myynnissä hieman muutakin kuin vain maitoa ja leipää. :)

        En asu maaseudulla, tiedoksi vaan ja tuskin siellä kaupassa seksiä myydään, vai.


      • missäkunnonnaiset kirjoitti:

        En asu maaseudulla, tiedoksi vaan ja tuskin siellä kaupassa seksiä myydään, vai.

        Mutta kyllä siellä kaupassa tulee juteltua istuttua kahvikupposen ääressä ja juteltua jonkun kanssa vähän muustakin kuin niistä aiotuista ostoksista. Voi vaikka sopia tulevista kuvioista.


      • petturii
        missäkunnonnaiset kirjoitti:

        Olet nyt vähän väärillä jäjillä, avovaimo tapaili salaa miestä ja valehti että kaveri kyseessä. Ei kai naapurin kanssa jutella salaa kaupassa vaan tehdään ostoksia.

        Mustasukkaisille puolisoille ei voi kertoa edes kaverista. Aloituksen mukaan ei ole ollut mitään pettämistä. Korkeintaan mies petti kun kertoi ns. naiskaverille intiimejä asioita parisuhteestaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      68
      1713
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      163
      1411
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1232
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      120
      1204
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      48
      1106
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      70
      869
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      835
    8. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      191
      766
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      97
      759
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      654
    Aihe