Ikuinen lainahelvetti

ikuinen_lainahelvetti

Olen reilu parikymppinen korkeakoulutettu nuorimies ja nyt on tultu siihen tilanteeseen, että lainoja on paljon useammasta paikasta ja en enää pysty niitä maksamaan ollenkaan pois. Kaikki tämä on omaa tyhmyyttäni, kun opiskelujen ohella tein pienipalkkaista osa-aikaista työtä, johon minun täytyi ajaa omalla vanhalla autollani. Rahat eivät riittäneet pakollisten menojen jälkeen mihinkään ja turvauduin lainaan, jonka vuoksi olen tässä tilanteessa. Laskujen mukaan lainoja olisi 12 000€, jonka vuoksi en saa enää öisin edes unta, kun summa pyörii koko ajan mielessäni, samoin kuin kaikki muutkin synkät ajatukset. En tiedä mitä tässä tilanteessa tulisi edes tehdä, töitä ei enää ole ja en saa uutta paikkaa vaikka kuinka olen hakemuksia lähetellyt. En ole sanonut asiasta kellekkään, enkä kehtaa asiasta mainita edes vanhemmilleni, jotka luulevat vieläkin, että minulla menee elämässäni hyvin.

13

610

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eielämätuohonlopu

      No luultavasti tuolla koulutuksella pääset hyviin töihin..?! Ota yhteys velkaneuvontaan. Siellä vaitiolovelvollisuus! Olet nuori, ehdit maksaa velan hyvin pois. Onhan monella opintolainaakin useilla kymppitonneilla. Tsemppiä!

    • Kuliissit

      Olen seurannut useitakin jotka ovat joutuneet ongelmiin taloutensa kanssa.
      Yhteistä monille on se että kulissit pitää pitää yllä viimeiseen asti.
      Auto pitää olla näyttävä, asunto hyvältä paikkaa, vaatteet aina viimeisen päälle, jne.

      Toisekseen mikä tuo 12 000€ edes on?
      Itselläni on velkaa 180 000€ ja firmallani 90 000€.
      En menetä yöuniani tuon takia.

      Myönnät vanhemmillesi että olet elänyt yli varojesi ja hommaatte (joko vanhempiesi takauksella tai vanhempiesi nimissä ) pankkilainen jota saa kohtuu korolla.
      10 v laina tekee reilu 100€/v, sitten vaihdat kaiken halvempaan jottei tule uutta velkaa.

      • AP_lainahelvetti

        Laina on kulutusluottoa. En ole tuhlannut sitä mihinkään turhaan, eikä minulle ole tärkeätä pitää edes mitään kulissia yllä. Autonikin on vanha romu, jonka ostin todella halvalla, että pääsisin käymään töissä ja saisin sitä arvokasta työkokemusta.


      • LoistavaVinkki

        Täysi työmarkkinatuki nettona on 557 eur/kk eli vuodessa 6684 euroa ja 2 vuodessa 13 368 euroa. Mutta vanhempien luona (virallisesti) asuessa tulorajat on aika tiukat vanhempien tulojen suhteen. Siis etsipä avulias mummo jonka luona voit asustella vähän aikaa ja syödä mummon ruokia, niin voit lyhennellä velkaa työttömyysetuudella. Korkeakoulutusta voi hyödyntää huoltamalla mummon tietokonetta ja muuta tekniikkaa sekä toimimalla mummon raha- ja sijoitusneuvojana (hyvä varsinkin jos on kouriintuntuvaa kokemusta velkaantumisesta niin osaa neuvoa muita).

        Muista Mummo-räp: "Mummos aina funtsii ja menneitä kelaa, mee nyt tapaa mummoos ennen ku se delaa"


    • poiuiopoi

      Lähetät hakemuksia, mutta mikään ei tärppää. Joko hakemus on pielessä, alasi kapea tai tuhat muutakin hakee samoja paikkoja kuin sinä. Eli muuta hakemustasi ja hae muitakin mahdollisia hommia, ei vain ominta alaasi. Työtä löytyy verkostojen avulla, muttei ehkä sitä, mihin olet koulutettu.
      Mainitset, että velkoja on useita. Jos et ole töissä nyt, ei yhdistelylainaa myönnetä, mutta heti kun duuni löytyy, hae sellaista. Yhtenä lainana saat pottisi maksettua. Laske myös, selviäisitkä ihan ilman tätäkin järjestelyä, yksi velka kerrallaan ylimääräisillä lyhennyksillä kokonaan pois pienimmästä alkaen.
      Jos työtä ei löydy, velkasi valuvat ulosottoon. Etsi se isoin velkasi ja jätä se maksamatta. Käytä kaikki rahasi pikkuvelkojen poismaksuun. Ensimmäiseen perintäkirjeeseen vastaat vaatimalla ulosottoon siirtämistä. Eli älä jää perintätoimiston lypsettäväksi, jos et joka tapauksessa kykene velkojasi maksamaan. Mitä vähemmän velkoja on lukumääräisesti, sitä pienemmät oikeuskulut saat niskaasi.
      Vanhemmillesi voit kyllä velastasi mainita. Jos ette ole täysin etääntyneet, heillä on jo jonkinlainen aavistus, etteivät asiasi ole kohdillaan. Pieni rahallinen apu voi pelastaa luottotietosi ja selviät pahimman yli. Se apu voi olla myös ruokakassi tai sähkölaskun maksaminen, ei mikään tuhansien eurojen takaus tai laina.

    • Oma_kehu_haisee

      "Olen reilu parikymppinen korkeakoulutettu nuorimies "

      Oletko itse määritellyt itsesi reiluksi, vai onko asiasta objektiivinenkin arvio olemassa?

      • icdidshivho

      • Oma_kehu_haisee

        "Kielitoimiston sanakirjan mukaan sana reilu voi tarkoittaa muutakin kuin luonteenlaatua."

        Tietysti, jos sen jäljessä on substantiivi, jota se määrää. "Parikymppinen" ei ole substantiivi, joten sana "reilu" viittaa siis substantiiviin "mies". Tämän ymmärtäminen vaatii hieman enemmän kielitajua kuin aloittajalla on.


      • ketjunaloittaja

        Yrittäkää pysyä aiheessa. Jos jostain syystä tulkitsit kehumiseksi niin olet väärässä.


      • Hubaa-
        Oma_kehu_haisee kirjoitti:

        "Kielitoimiston sanakirjan mukaan sana reilu voi tarkoittaa muutakin kuin luonteenlaatua."

        Tietysti, jos sen jäljessä on substantiivi, jota se määrää. "Parikymppinen" ei ole substantiivi, joten sana "reilu" viittaa siis substantiiviin "mies". Tämän ymmärtäminen vaatii hieman enemmän kielitajua kuin aloittajalla on.

        Yksi kaikkien aikojen parhaista Fingerporeista on se jossa reilu kolmekymppinen ja vajaa nelikymppinen poikamies.


    • Nyt ehdottomasti pyydät kaikilta lainalaitoksilta jäljellä olevan pääoman suuruuden ja lasket muutenkin huolella eri lainojen hinnan. Maksa todelliselta vuosikoroltaan kalleimat lainat pois mahd. nopeasti. Yöuniin auttaa jos puhut asiasta vanhemmillesi tai muille läheisille. En usko että läheisesi suhtautuvat asiaan niinkuin kuvittelet, tälläisessä tilanteessa asioita paisuttelee päässään jos niistä ei puhu. Sosiaalisen luoton saaminen on vaikeampaa, sillä et ole vielä niin suurissa ongelmissa velkojen kanssa.

      • langan_aloittaja

        Olen yrittänyt saada isompaa yhdistelylainaa, mutta ne vaatii suhteellisen hyvä palkkaista työtä, varsinkin tuolla 12 000€ summalla. Läheisimmilleni olen jo muutaman päivän aikana avautunut pikkuhiljaa, että olen pahassa rahavaikeuksissa. Katsotaan miten tässä nyt tulee käymään, töitäkin olen kovasti etsinyt ja hakemuksia lähetellyt, mutta toistaiseksi tuloksetta.


    • kokemusta.on

      Älä päästä asioita etenemään umpikujaan, reilusti otat vanhempien kanssa kissan pöydälle vaikka pahalta tuntuisi ja etsitte sopivan suunnitelman noiden hoitoon. Summa on helposti hoidettavissa vielä tässävaiheessa. Nielaise ylpeytesi, kyllä se siitä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      100
      2936
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      106
      2500
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      92
      2256
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      22
      2082
    5. 177
      1896
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      44
      1883
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      46
      1825
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1756
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1558
    10. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      137
      1323
    Aihe