Pesän omaisuus vierasvelka takuuna

scared

Meitä isäni perinnön saajia on äiti ja kolme veljestä. Kahdella veljelläni on pankkilainaa, jossa isäni on takaajana. Toisen laina on pienempi ja toisella iso talolaina. Miten voin välttyä siltä että en itse joudu maksamaan tätä lainaa joskus. Omaisuus joka on takuuna on vanha omakotitalo, metsää ja rivitalo asunto. Pyytääkö pankki tietoja perikunnalta? Voiko perunkirjoituksessa vaatia, että veljeni ottaa itselleen ne pantit. Tai, että hänen talonsa vakuus arvo määritettäisiin uudelleen, koska remonttia on tehty. Hän on sitä mieltä, että takuu vaan jätetään perikunnalle, näin ollen kaikki ollaan kiinteistöjen ja metsien loukussa.

3

179

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • imnotarealrobot

      Et ole henkilökohtaisessa vastuussa kuin sellaisista veloista, jotka olet itse ottanut tai joihin olet ryhtynyt takaajaksi ja allekirjoittanut paperit. Jos veljiesi velka jäisi maksamatta, realisoitaisiin pantti eli vakuudeksi asetettu kuolinpesän omaisuus. Jakakaa siis pesä saman tien, jokaiselle osuutensa mukainen siivu. Veljesi joutuvat sitten käymään kumpikin omassa pankissaan panttaamassa perimänsä osuudet velkojensa vakuudeksi. Sinun siivuasi ei pantata, jollet niin halua. Pesä on jaettava, jos yksikin osakas sitä vaatii.

      • scared

        Kiitos vastauksesta, olo helpottui. Jo tuo selkeyttää, että jokaisen velallisen on erikseen käytävä pankissaan. Tämä isomman velan ottanut veljeni sanoi, että että, hänen pankista on sanottu, ettei vaikuta lainoihin kun perikuntana säilyy. Ymmärrän hänen kantansa, mutta kun on omaakin lainaa talosta, missä ei takaajaa.


    • Juristiatarvitaantässä

      Onko velkoja enemmän kuin omaisuutta? Selvitä, mitä tapahtuu, jos jako tehdään. Veljesi joutuu hankkimaan uudet takuut lainalleen, tai myymään talonsa maksaakseen perikunnalle. Pesää ei ehkä voi jkaa, jos siinä on takuuvastuita. Ei ole kovin yksinkertainen tapaus. Kysy pankin lakimieheltä neuvoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      Yleistä iskelmämusiikista
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe