Ruotsalainen rasismi suomalaisia kohtaan elää

ruotsi.ei.ystävä

edelleen vahvana Ruotsissa.

Tutkijoiden ja aktivistien mielestä suomen kieltä on ajettu ahtaammalle Ruotsissa parin viime vuoden aikana.

Suomen kielen käyttöä rajoitetaan Ruotsissa, kirjoittaa joukko ruotsinsuomalaisia tutkijoita ja aktivisteja sanomalehti Dagens Nyheterin julkaisemassa debattiartikkelissa. Sitä tapahtuu niin viranomaistasolla kuin arkielämässäkin, vaikka suomi on vähemmistökieli Ruotsissa.

Opettajat voivat kieltää oppilaita puhumasta suomea välitunnilla. Koulun johto voi kieltää suomenkielisiä opettajia puhumasta suomea oppilailleen ruokasalissa. Suomea keskenään puhuvia opettajia pyydetään vaihtamaan kieltä suomesta ruotsiksi opettajainhuoneessa.

– Sitä tapahtuu nyt. Kaikkia suomen opettajia ei kohdella tällä tavalla, mutta sitä tapahtuu koko maassa, pohjoisesta etelään, kirjoittajat toteavat.

He viittaavat Ruotsin suomalaisen opettajaliiton tekemään kartoitukseen.

– Näissä tilanteissa ei ole kyse vain puutteellisesta tiedosta, vaan syrjinnästä.

– Olemme hämmästyneitä siitä, että suomen kieli – vaikka suomalaiset ovat käyttäneet sitä Ruotsista keskiajalta lähtien – on yhä enemmistölle niin latautunut asia, että sen käyttö kielletään joissakin yhteyksissä. Ei voi olla niin, että omaa kieltään puhuvan ihmisen pitäisi pyytää sitä anteeksi.

Suomalaisia siis syrjitään edelleen Ruotsissa, kun taas muslimit on kohotettu kunniakansalaisiksi. He saavat kouluissa puhua omaa kieltään, niin paljon kuin huvittaa.

25

1461

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuo ei ole mitään uutta, sitä on ollut jo kymmeniä vuosia.
      Tarkoitan, että asia mistä kirjoitit pitää varmaan paikkansa.

      Aikoinaan kun olin Ruotsissa opiskelemassa, niin jos olin jossain suomalaisten kanssa, oli kohtelu suomalaisia kohtaan ynseää.
      Minulle oltiin ystävällisiä, ja jotkut kysyikin, että miksi kuljet noiden suomalaisten mukana, kun et itse ole suomalainen.
      Johtuisikohan siitä, kun en ole tyypillisen suomalaisen näköinen, enkä ääntänyt ruotsia suomalaisittain.

      • totta.on

        Itse ennen ruotsissa asuneena niin voin sanoa, että kyllä siellä edelleen elää tietty "herrakansa" - asenne. Sitä samaa asennetta löytyy myös meidän omilta "rantaruotsalaisiltamme", jonkun verran edelleen.

        Minä en kokenut ruotsissa koskaan mitään syrjintää, tai "finnjäveliksi" haukkumista. Mutta tapasin kyllä toisia suomalaisia, joita oli haukuttu - varsinkin naisia.


    • nonononou

      Ruotsalaisiin en luottaisi tiukan paikan tullen.

    • jutfiuyfgoyfgogl

      Ruotsalaiset kuvittelevat olevansa jotain parempaa kun suomalaiset.
      Osa ruotsalaisista ei suostu keskustelemaan suomalaisten kanssa aidosti ja avoimesti.
      Ruotsi on edistyksellinen maa monessa mielessä. Työpaikoilla kyetään melko hyvään tasa-arvoon ja vuorovaikutukseen, suomalaisten esimiesten sanelupolitiikan sijasta.
      Työryhmissä keskustellaan ja ihmisiä kuunnellaan.

    • 64v

      Miksi 50 luvulla syntyneille aikoinaan opetettiin, että kaikki ruotsalaismiehet ovat homoja? Aika vaikea päästä uskomuksesta eroon!

    • nopeuttiko

      Eikös niillä ollutkin läppähousut aikoinaan.

    • RuotsiParempi

      Suomalaisilla on alemmuuskompleksi ruotsalaisia kohtaan koska tietävät ruotsalaisten olevan fiksumpia. Siksi suomalaisille on lähes säälittävän tärkeää voittaa Ruotsi jääkiekossa ja muussa kun kuvittelevat että se merkitsee jotain. Samaa alemmuuskompleksia suomalaiset miehet yrittävät purkaa näillä homovitseillä.

      • vmbmmgmmvv

        Täysin pelkkää vasuripaskaa!


      • Anonyymi

        Totta puhut, näin se on.


    • onkohanparempi

      Ruotsalaisten miesten alushousut,,,keltainen puoli taakse ja ruskea eteen,,,suomessa värit on päinvastoin!

    • nähtyä

      Eri yhteiskuntaluokkia löytyy kaikkialta, niin Suomesta, Ruotsista, Lieksasta jne.
      Nykyisen hallituksen aikana Suomi polarisoituu ennätysvauhtia ja luokkaerot sen kun kasvaa.
      Omassa lapsuudessani opin, että varakas herrakansa asuu Miljoonaniemessä, poissa rahvaan ulottuvista. On aivan turha sormella osoitella ruotsalaisia, kun samat ilmiöt löytyvät oman nurkan takaa.

    • tuttua.toimintaa

      Miljonaniemessä ja Tehdassaarella asuivat insinöörien perheet. Voimakylässä asuivat pienempien pomojen perheet. Insinöörien lapsille oli jonkin aikaa jopa oma linja-autokuljetus oppikouluun, etteivät vaan he joudu tekemisiin rahvaan lapsien kanssa.

    • Mollaajille

      Miksi haukutaan ruotsalaisia? Mukavia ja ystävällisiä naapureita. Eivät uhoa ja uhkaile eivätkä tule tänne rajan yli rauhaamme häiritsemään. Apua antoivat sodan aikana ja työpaikkoja sodan jälkeen köyhyydessä kamppailevalle ja sotavelkoja maksavalle Suomen kansalle. Kiittää pitäisi oikein kädestä pitäen ja Ruotsia ja ruotsalaisia mollaavat lähettää Uralin taakse. Siellä olisi aika miettiä, että mitenkäs se historia oikein menikään?

      • turha.kehua

        Lähes 20v. asuin ruotsissa ja voin sanoa, että kohteliaita kyllä, mutta hyvin tekopyhiä ihmisiä. Edestä päin kehuvat, takaa päin haukkuvat.

        Ja sotien aikaan sveduilla oli tietysti oma lehmä ojassa, joten antoivat jonkun verran apua mutta sotaan eivät liittyneet. Toivoivat että Suomi jotenkin onnistuisi pärjäämään, sillä ruotsista itsestään ei olisi ollut vastusta venäläisille. Tästä on kyllä tullut puhuttua ihan ruotsalaisen ammatti-upseerinkin kanssa. Ruotsi oli myös hyvin natsi mielinen maa sodan alussa, ihan kuningasperhettä myöten, ja myös myi rautamalmia natseille jotka maksoivat juutalaisten kullalla.

        Joten en hirveästi menisi sveduja kehumaan, oma etu heillä on aina mielessä. Ja tiukan paikan tullen en ruotsiin luottaisi, vaikka meillä minkälaisia sopimuksia olisi.

        ps. taitaa nim."mollaajille" olla hurri, joka tietysti puolustaa ruotsia, se kun on suomenruotsalaisten henkinen kotimaa.


    • hteaHYATHTH

      Tyhmät paskiaiset neuvoivat matuja tornioon, ja suomeen, no tietysti kun sipilän mulkku ensin ohjeisti matuja suomeen lupaamalla talonsa loisille!

      • Voetokkiiisa

        Kylläpä on sivistynyttä kielenkäyttöä. Jos ei toisenlaiseen kommentointiin kykene, olisi parasta olla kirjoittelematta. Maahanmuttajat ovat ylittäneet rajat milloin lännestä ja milloin idästä. Idästä käsin yritettiin suurempaa operaatiota vuonna 1939. Jos siinä olisi onnistuttu niin vähemmän Sinäkin herjaisit länsinaapuria. Mahdollista olisi, että Sinä tai minä emme olisi syntyneet Pielisjärvellä tai Lieksassa. Tuskin olisimme ollenkaan syntyneet. Eiköhän meidän mahdolliset isät tai äidit olisi karkotettu jonnekin huitsin nevadaan, mikäli olisivat hengissä säästyneet. Joten kannattaisi pitää pienempää suuta ja kaivaa historian kirjat esille. Jos et kestä ruotsalaisia tai mamuja niin hae turvapaikkaa itänaapurista.


      • Anonyymi

        Miksi Suomi otti sellaisen jätkäkaartin, eihän Ruotsissa ollut sotaa, vai oliko.
        Suomi tyhmänä laittoi rajavartijat kantamaan jätkien IKEA kasseja! Kuka lie käskenyt, tuskin Sauli.
        Suomeen saa tulla vaikka 500000 venäläistä soturia, täällä on vastaanottokomitea valmiina. Niinhän oli Irakin armeijan jätkillekin. Sitä tulvaa pällisteltiin paikanpäällä ja teeveestä, tuntui ihan uskomattomalta. Pääministeri vielä lähetti viestin Lähi-itään ja Afrikkaan, että tänne vain, kyllä mahtuu ja antoi vielä talonsakin raukkojen sotureitten käyttöön.
        Liekkö Sipilää hävettänyt jälkeenpäin? Jos vähänkin on asiaa ajatellut, veikkaan, että on. Mutta eipä siinä mitään, saatiin kerralla isompi määrä elättejä.


    • htealHYATHTH

      Kaivele sinä hanuriasi!

      • Menoksivaan

        Jos kenen ei kelpaa olla Suomessa niin siitä vaan etsimään uutta olopaikkaa. Ei ne pidot mahda siitä parantua, mutta ainahan kannattaa kokeilla. Kaikki älyttömyyksiä mölisevät kaverit vaan samaan matkaan onnea etsimään ihan mihin ilmansuuntaan tahansa. Näkemiin ja hyvästi.


    • arhartyuruy

      Niin, eikä kannata ruuasta valittaa, vaan lähteä takaisin sinne somaliaan ja irakiin!
      Ei jää ikävä!

    • Ruotsalaiset kyllä myöntävät suomalaisten olevan hyviä työntekijöitä, jopa parhaita maailmassa.

      • totta.on

        Se on kyllä totta, sen huomasin itsekkin siellä asuessani.


    • Anonyymi

      "Suomalaiset ja askenaasijuutalaiset ovat erityisryhmiä"

      Lääketieteensäätiö

      ”Meillä on muihin maihin verrattuna tiettyjä etuja, joita tutkijat ovat osanneet hyödyntää. Yksi asia on väestön geneettinen ainutlaatuisuus. Suomalaiset ovat askenaasijuutalaisten tavoin oma pieni väestöryhmänsä, jolla on oma luokka kansainvälisissä geneettisissä tietokannoissa”, Palotie selittää.

      Geneettisissä tietokannoissa maailman väestö on jaettu kahdeksaan luokkaan: afrikkalaiset, latinot, eurooppalaiset poissulkien suomalaiset, askenaasijuutalaiset, itä-aasialaiset, suomalaiset, etelä-aasialaiset ja muut.



      Geenitieto avaa uuden ulottuvuuden – suomalaisilla on erityisasema alan tutkimuksessa

      Hesari 16.11.2020

      • Anonyymi

        Mielenkiintoista.


      • Anonyymi

        Mikä erikoisasema? Suomalaiset ovat ihmisiä siinä mitkä muutkin, ja kuuluvat geneettisesti johonkin ryhmään siinä missä muutkin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      67
      1696
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      163
      1401
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1232
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      120
      1194
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      48
      1096
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      70
      859
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      825
    8. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      190
      758
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      93
      737
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      654
    Aihe