Mayweather Jr. vs. McGregor

timbets

Mitä enemmän tähän on perehtynyt, niin sitä varmempi olen:

-McGregor on kaiken tähän asti nähdyn perusteella käsittämättömän huono Mayweatheria vastaan. Mikään mitä McGregorilta on nähty ei anna syytä uskoa, että edessä olisi mitään muuta kuin pelkkä vitsi otteluksi.

Tässä tulee siis tapahtumaan, joko:

1. McGregor on Jeesuksen uusi tuleminen ja on vuodessa onnistunut oppimaan maailman parhaaksi nyrkkeilijäksi, aloittaen käytännössä nollasta. Teoreettisesti ylivertaisen älykkäältä ja henkiseltä vahvuudeltaan sekä oppimiskyvyltään omaa luokkaansa olevalta mahdollista. Eli onnistuu, jos McGregor on uusi Jeesus ja Tsinghis Khan samassa vartalossa.

2. Huomattavasti todennäköisempi vaihtoehto, eli että 2000-luvun ylivoimaisesti paras nyrkkeilijä tekee kehässä ihan mitä tahtoo ja milloin tahtoo uhoavalle rääväsuulle.

Tässä on sitten eri vaihtoehtoja:

2.1. Mayweather saattaa tähdätä rahan takia uusintaan ja näyttelee ottelusta tiukan (menisikö läpi, pilaisiko maineen?).
2.2. Mayweather tyylittelee show'n vuoksi ja ehkä jossain 10. erässä tönäisee kuolemanväsyneen reppanan nurin.
2.3. Mayweather alkaa vittumaiseksi, painipoikien, mm. Danan ja McGregorin vittuiluista suuttuneena ja tappaa McGregorin kehään. Näännyttää sen 10 erää ja pitää miestä sen verran pystyssä, ettei ottelua keskeytetä, jotta saa lyötyä maksimaalisesti väsynyttä tolloa päähän. Mayweather on luultavasti kykeneväinen sadismiin ja jos kokee egonsa loukatuksi, niin mistäpä siitä tietää? Normaalia mestaritason vastustajaahan ei Mayweatherin lyönneillä yleensä edes tyrmätä, mutta nyt onkin vastassa tollo, jota saa vetää vapareilla täysiä kupoliin ilman, että se osaa yhtään väistää, torjua, joustaa tai lyödä takaisin.

--------------------

Canelo vs. Mayweather tuossa videolla. Canelo on McGregorin kokoluokkaa ja kehässä varmasti McGregoria vahvempi, oli fyysisesti parhaassa iässään, on tällä hetkellä monen mielestä p4p paras nyrkkeilijä maailmassa, mutta Mayweather teki miehestä vitsin. Miten helvetissä koskaan nyrkkeilemätön painija aikoo pystyä selvästi parempaan kuin Canelo, lapsesta asti nyrkkeillyt superlahjakkuus?

https://www.youtube.com/watch?v=I30iuzCucCc

7

132

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • timbets

      Tässä vaiheessahan viimeistään luulisi McGregorin sparranneen nyrkkeilijöiden kanssa jo sen verran, että ymmärtää, ettei hänellä ole minkäänlaisia mahdollisuuksia, vaan on täysin Mayweatherin armoilla. Miltähän tuntuu mennä kehään tietäen, ettei mitään mahdollisuuksia, että turpaan tulee koko ilta?

      Vai onko niin narsisti, että uskoo itseensä, vaikka varmasti on saanut sparreissa turpiinsa jokaiselta nyrkkeilijältä?

      No ei siinä sinänsä, McGregor tekee elämänsä tilin. Eli ei voi paljon syyttää. Show Businesstä. Tyhmiähän ovat he, jotka tuosta maksavat. Ja me, jotka kohua luomme.

    • kaikaurahomo

      McGregor ei ollut erityisen hyvä Star Warsissa tai Ghost Writerissa. Tällä menolla miehen parhaaksi elokuvaksi jää Trainspotting, jossa hän esitti kaljua hikistä narkkaria.

      Ehkä Mayweather-matsin opeilla McGregor saa aikaan nyrkkeilyleffan, josta tulee uusi Rocky...?

      McGregor on urheilullinen kaveri. Skottiperimästä lienee hyötyä myös nyrkkeilyssä, ja munat vilkkuen kiltti päällä kehään vaan. Mayweather saa haistella Ewanin palleja lähiottelussa.

      Kaiken järjen mukaan McGregorilla ei tosiaan pitäisi olla saumaa tässä, mutta kai hän syystä kehään lähtee.

    • duhupasbjörneborg

      Jep. Ja jos tää Kuningatar Elisabet oli tosi osseissa tästä Eva Rides Forresterista lun.se tuli britteihin, niin miten sitten Ewan McGregor, joka on puolta nuorempi sonni.

      Sehän haukku kaikki Evan miehet tuhkamuniksi ja haluais päästä pökkimään Evaa ite. Otti Star Wars-leffan miekkansa fallos-symboliksi käteensä ja tökki sillä huutaen EVA RIDES FORRESTER, EVA RIDES FORRESTER...

      McGregor kuulemma haastaa Mayweterin koska haluaa nousta samoihin statuksiin kuin Eva, maailmanmestariksi.

    • johancryufff

      Edellisten kommentoijien anti keskusteluun noin sata rosenttia.

      Ewan McGregorin ura näyttelijänä on kusahtanut pahemman kerran, ja nyt on haettava vauhtia ottamalla rahasta turpaan. Kai se jotain sympatiaa ja sääliä tällä hakee.

      Vittu miten paska leffa se Big Fishkin oli. Lopettais vaan McGregor kokonaan. Alkais nyrkkeileen.

      Ja joku Moulin Rouge.... vittu mitä paskaa!

      Veikkaan et Mayweather antaa sille yhen koukun käkättimeen per paska leffa. Kunnon moukutusta!

    • wdwdwqwqdd

      Viihdettä tuo sirkushuveja kansalle meyweather tietenkin on ylivoimanen mutta sama se olisi toisn päin ei mitään jakoa taas mayweatherillä jos ottelevat mma. Toivottavasti nyt kestää edes pari erää pystyssä gregor.

    • pentholmtotherescue

      Ei ole mitään erikoista tai kunnon viihdettä esim. Eva Rides Forresterin rinnalla. Se on kunnon moukutusta, kun Eric Forrester 75v odottaa tavi ojossa sängyllä että Eva pudottautuu katossa roikkuvista telinevoimistelurenkaista hänen päälleen.

      Tunnen yhden kevyen sarjan nyrkkeilijän, joka fanittaa tota ihan täysillä. Se meni naimisiin aikanaan niin, että istu villapaita päällä saunassa viikon päästäkseen painoihin. Koko kappeliin ei laskettu sisään ketään, joka ei ollut tasan lightweight 61.2 kg. Monet laihdutti, vaimot lihotti... lapset laitettiin läskisoosikuurille ja Osmo Lovemachine 100kg käännytettiin ovelta.

      Kevyen sarjan nyrkkeilijät teki kunniakujan kun pari tuli ulos kirkosta, ja silti sulhanen vaan tuijotti älypuhelintaan, jossa parhaillaan pyöri tietokonesimulaatio Evasta stetson päässä ratsastamassa Eric Forresterin puolikovalla joka oli laitettu muka pullistelun merkeissä yli-isoon Trojan Magnumiin.

    • stanislaw

      Oon kuullu saman. Se oli tää Tamperelainen kevyen sarjan nyrkkeilijä Mie. Marko Mononen oli bestmanina ja tuijotti painonvetojen jälkeen silmänaluset mustina kaikkia kuin mielenterveyspotilas.

      Papiksi oli valittu varmuuden vuoksi pienehkö mies, mutta hän mittautti silti Björn Borgin kalsarit pullistellen tuplahaukkarit ojossa alttarilla ensin tasan 62kg. Siirtä hän siirtyi most musculariin ja karjui: "SYNNITTÖMIÄ OVAT HE JOTKA EFEDRIINILLÄ ELÄÄ!", suunnaten huudon kohti isoa Jeesus-ikonia.

      Kierrettyään hautausmaan ja krematorion ja tehtyään 56 haarahyppyä Everlastin saunapuku päällä, Pappi mittautti tasan 61.2 kg alasti. Ja oli valmis vihkimään, poltettuaan ensin tupakan ja puettuaan verkkarit ja vaimonhakkaajapaidan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe