Minun tulevat hääni - suunnitelma

Ihanamorsian

Hei

tässäpä on luonnokseni tulevista häistäni. Kommentit tervetulleita!

Aloitan häiden suunnittelu reilusti etukäteen, mieluiten puolitoista vuotta. Puhun siitä tietenkin koko ajan kaikille. Paitsi tuleville vieraille, joille ilmoitan vasta viime tingassa, että kesän kiireisin ja kaunein viikonloppun on varattu iki-ihanalle juhlalleni.

Kaasoksi valitsen sen tyypin kaveripiiristä, johon en ollut moneen vuoteen yhteydessä, mutta joka on sinkku, joten hänellä on aikaa järjestää juhlia. En tietenkään kiitä häntä työstä mitenkään ja häiden jälkeen katkaiset yhteydenpidon uudestaan. Annan hänelle ristiriitaisia, toteutettavaksi mahdottomia ohjeita, ja olen vihainen kun hän ei noudata niitä.

Sulhaseni ei tietenkään saa missään nimessä puuttua minun päiväni järjestelyyn, mutta samaan aikaan hänen on oltava aiheesta loputtoman kiinnostunut. Työpäivän aikanakin hänen on vastattava puheluihini hääjärjestelyistä ja somepostauksiini.

Morsiusneitoja peluutan toisiaan vastaan ja valitsen heistä suosikkini, muille olen ilkeä.

Vieraat valitaan sen mukaan, kenellä on paljon rahaa. En ole ikinä tykännyt hammaslääkärisedästäni, mutta nyt hänet on kutsuttu. Ylettömän kallis lahjalista on selviö. Häiden jälkeen teen somepostauksia, joissa haukun ne, joilta ei tullut kalliita lahjoja.

Hääpaikaksi valitaan kansakoulu keskellä ei-mitään keskisuomalaisessa maalaispitäjässä. Mitään julkista liikennettä sinne ei ole. Lapsiperheitä en ota huomioon, mutta tietenkin kiukuttelen sitten kun lapset ikävystyvät juhlissa ja ovat nälissään.

Hääbändiksi valitaan virkaheitto tangopumppu, jonka solisti juotetaan tukkihumalaan ennen juhlaa. Haluan yksilölliset, ainutkertaiset häät, ja siksi googlaan netistä täsmälleen samat vironkieliset hääpuheet ja morsiamenryöstöt kuin kaikki muutkin.

Siirtyminen kirkosta hääpaikkaan on tietenkin pitkä ja sekavasti järjestetty ja kaikki joutuvat nälissään odottamaan ruokaa, joka loppuu kesken. Viinaa tietenkin riittää, ja sitä juotetaan erityisesti heille, joiden tottumuus juomiseen on heikoin. Bestman mökeltää kännissä loukkaavan ja alatyylisen puheen.

Tällaiset ovat tulevat unelmahääni, maltan tuskin odottaa! Jos unohtui vielä jotakin, lisätkää.

6

176

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onnistuuvarmasti

      Melko selkeä on ohjelma ja suunnitelmat. Kirkossa kannattaa valita vihkikaavat pidemmän kaavan mukaan, mitä pidempi sitä parempi, pari vierasta tosin pyörtyy ja lapset saavat jo opetusta aikuisuuteen. Opastusta kirkosta juhlapaikalle ei kannata nykyään järjestää, kun kaikilla on kuitenkin navigaattorit, eikä haittaa vaikka navigaattorit ajattavat Hortanaisen navetan takaa peltotietä ja saman niminen tie löytyy naapurikunnan puolelta 20 km päästä.
      Vaan ihan varmuuden vuoksi tarkistaisin, että onhan siellä juhlapaikassa ulkohuussi? Pihalla voi olla hieman pehmoista. Ulkohuussin valokatkaikaisija on hieman vaikea käyttää.
      Häiden ajankohtaa kannattaa myös hieman vielä miettiä, keväinen kelirikkoaika on parasta aikaa Keski-Suomessa häiden viettoon, jolloin juhlavieraat voivat hinailla joutessaan toistensa autoja pahimmista kurapasseista. Jää halvemmallekin pitopalvelulle aikaa järjestellä ruokailua, kun juhlapaikan sulakkeet eivät kestä kaikkien sähkölaitteiden käyttämistä yhtä aikaa. Parkkipaikoista on turhaa pitää huolta juhlapaikan pihalla, sopu sijaa antaa. Ja lisää ohjelmaa saa, jos onnistuu järjestämään tanssimista varten eri paikan juhlapaikan läheisyydestä 5km päästä vaikkapa nuorisoseurantalolta, jolloin saadaan hinailla autoja uudelleen ja se orkesteri ehtii vetämään kunnon pohjat...

      Kyllä sinun häät onnistuvat, onnistuivathan isäni serkunkin häät ja olivat todella ikimuistettavat!

    • NäinMeillä

      Oman kokemukseni mukaan kannattaa myös aina luottaa siihen että juhlapäivänä on kaunis ja lämmin sää. Eli kaikille ei tarvitse olla paikkaa sisätiloissa ja kaikenlaiset ulkokatokset ja teltat kannattaa unohtaa. Leikit ja muu ohjelma järjestetään myös ulkona, kuten myös buffet-pöytä jonka majoneesipitoiset salaatit ja graavikalat kannattaa sijoittaa siihen aurinkoisimpaan pihan kohtaan.

    • naitariittaa

      Tilaa morsiuspuku Kiinasta mahdollisimman tiukalla aikataululla.

      Varmista että polttarit pidetään mahdollisimman kaukana ja sinne kutsutaan paljon sellaisia, joita ei kutsuta häihin.

      Vaihda meikin ja kampauksen tekijää viikko ennen häitä.

      Flirttaile bestmanin kanssa estottomasti.
      '
      Hauku anoppi.

    • näilläonnistuuvarmasti

      Hääautoksi kannattaa valita jonkun tuttava "viltterin" vanha auto... https://www.youtube.com/watch?v=1nNEJHWnHIw

      Juhlapaikan parkkipaikoilla ei ole tosiaan väliä...

      Sahti on oivallinen perinnejuoma häissä, käy kaikille ja...

      Ruokien kylmäketju, mikä se on?

      Kinuskilla päälystetty hääkakku kesäkuumalla toimii todella hyvin...

      Lohikaloja ei kannata koemaistaa lainkaan ennen lopullista valmistusta tarjoiluun, ainahan ne samalle maistuu...

      Hääkutsuun ehdottomasti maininnat lahjatoivelistasta ja tilinumero...

    • häävideo

      Aika hyvät ohjeet oletkin jo saannut. Häävideota kuvaamaan ei kannata hankkia ammattilaisia, kyllä siihen taitavia henkilöitä löytyy halvemmallakin.

    • kakkuloppui

      Hääkutsuja kannattaa painattaa enempi, jos niistä saa määräalennuksen. On sitten ylimääräisiä kutsuja jakaa vaikka työpaikalla työkavereille toisen osapuolen tietämättä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe