Ihmisoikeutemme. Onko valtio hoitanut vastuunsa?

aito.suomalainen

Oikeus elämään
- elämälle on lyöty Suomessa kova hinta. Se on Euroopan kallein maa ja maksaa EU:lle suhteessa suurinta jäsenmaksua. Puhumattakaan muiden pankkien rahoittamisesta ja miljardeja euroja maksavasta maahanmuuttopolitiikasta, jotka kaikki on pois koko kansan hyvinvoinnista (paitsi kansanedustajat ja muut hyväosaiset). Elämäsi ja sen laatu on riippuvainen siitä, miten onnistut työelämässä. Jos putoat pois siitä kelkasta, elämäsi on kiinni siitä, miten saat rahaa muualta kuin palkkana. Kun sosiaalista tukemista rajoitetaan, saatat joutua tilanteeseen, jossa rahasi ei enää riitä turvaamaan elämää. Toteutuuko oikeus elämään näin? On lottovoitto syntyä Suomeen, mutta täysosumia jaetaan koko ajan harvemmille.

Oikeus työhön / Oikeus kehitykseen
- tämä tarkoittaa sitä, että valtiolla on vastuu siitä, että työpaikkoja on kaikille työhön kykeneville. Miten valtio on hoitanut vastuukenttänsä olemalla lähes yksinomaan EU:ta palveleva instanssi? EU:n ja oman kansamme parista valittujen EU-palvelijoiden harjoittama politiikka tuhoaa järjestelmällisesti koko maamme talouskenttää.

- meillä on ollut yksi maailman parhaista koulutusjärjestelmistä. Se ylläpitää kansakunnan sivistystä sekä luo ammattilaisia äärimmäisen vaativillekin aloille. Kun maamme koulutus-työ-kehitys-menestys -jatkumoa tuhotaan järjestelmällisesti, millainen vaikutus sillä on ihmisoikeuksien toteutumiselle? Kun maamme johto on päättänyt rajoittaa sosiaalista tukemista jopa radikaaleilla keinoilla (esim. karenssien systemaattinen lisääminen ja toimeentulotuen rajoittaminen), se kohdistuu esim. oikeuteemme saada suoja työttömyyttä vastaan.

Millaisesta toiminnasta on siis kyse, kun Suomessa tietoisesti, ja tiedetysti, harjoitetaan politiikkaa, jonka vaikutukset näkyy hyvinvoinnin laskuna? Miksi edustajamme käy esim. Bilderberg-tapaamisissa? Miksi hallintarekisterillä halutaan peitellä toimintaa? Esimerkiksi veronkiertoa, metsien, pohjavesien, kaivosten, tieverkostojen jne. yksityistämistä ja omistuspohjaa. Ei se ole enää salaliittoteoriaa, että maatamme valmistellaan Federaatiota varten. Eikä sekään, että opportunismi ja korruptio on mm. Stubbille, Sipilälle, Kataiselle, Niinistölle jne. omaa maataan ja kansaansa tärkeämpi asia. Nyt globalismi, Euroopan Federaatio, Suomen itsenäisyyden päättyminen jne. on faktisia asioita, joita pyritään peittelemään keinolla millä hyvänsä. Jos näiden asioiden olemassaolon joku kieltää, niin syynä on joko tyhmyys tai sitten laskelmoivuus.

Miten siis esimerkiksi minun kohdallani ihmisoikeudet on toteutuneet, kun tahtomattani putosin pois työelämästä ja tukiani on leikattu niin paljon, että en enää selviydy? Pystyn maksamaan vuokrani ja ostamaan ruuan. That's it. Mihinkään muuhun ei jää rahaa. Ei nettiin, ei puhelimeen, ei vaatteisiin, ei hygieniatarpeisiin, ei kotivakuutuksiin (joka on vaadittu vuokrasopimuksessa), ei terveyskeskusmaksuihin, ei lääkkeisiin (pysyvä lääkitys päällä: vp ja kol.) jne. Jouduin myös luopumaan koirastani, koska ei ole varaa ylläpitää lemmikin elämää. Jopa eläinlääkärikulut on hinnoiteltu niin korkealle, että lemmikeistäkin on tullut hyväosaisten ökyviihdettä.

Eikä tee yhtään helpommaksi sekään, että kansa tuskin edes haluaa ymmärtää, millaisista kuvioista EU:n kanssa on kyse. Katsokaa Stubbia, Sipilää yms. mitä korruptio aiheuttaa. Ja me kansa hyväksymme tämän, koska uskomme, että auktoriteetilla on oikeutus tehdä lähes mitä vain. Mutta täytyy antaa propsit EU-operaation aivoille siitä, että ovat kyenneet luomaan järjestelmän, joka vie jäsenmaalta taloudellisetkin mahdollisuudet irtautua kannattamattomasta järjestelmästä. Se näkyy myös näistä teeskentelyistä, valheista, vääristä/kaunistelluista tiedoista... eli kokonaiskuvasta.

Koitetaanko hyvät kansalaiset vihdoinkin koota rivimme niin suureksi ja vahvaksi, että voimme ottaa takaisin maamme näiltä korruptoivilta ja korruptoituneilta voimilta??? Jos maata johtava aines aiheuttaa tietoisesti politiikallaan jopa kansalaisten kuolemiakin, niin olemme yhtä oikeutettuja iskemään takaisin. Puuttuu vain selkäranka ja rohkeus niiden tekosyiden ja itsepetoksellisuuden tilalle, joilla jopa puukkoa omassa selässä voidaan pitää perusteltuna ja oikeutettuna. Meillä on hyvin vähän enää aikaa. Euroopan Federaation julistuksen jälkeen ei ole enää mitään tehtävissä. Paitsi pakkosopeutuminen. Mutta senhän suomalainen osaa.

1

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Bror-Erik1974odin

      No jopa piti `pappi soarnan`, olen pahoillani etten voi millään tasolla yhtyä kapearaiteiseen ajatteluusi. -Suomi on hyvä maa ja Maailma on hieno paikka. <3 Eiks niin?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    8. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    10. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    Aihe