Tunkeilevat sukulaiset

rasittunut

Tilanne on tällä hetkellä tämä:
Mieheni sairastaa aivosyöpää, johon tehty leikkaus ja nyt käynnissä sädehoito (vien joka päivä hänet illalla autolla sairaalaan, koska omaa korttia ei ole). Eli raskaat hommat perheellämme menossa.
Jo vuosien ajan meille kylään on tultu ilmoittamatta, urkittu perheen sisäisiä asioita ja kerrottu niitä eteenpäin muille sukulaisille (anoppi) . Tosin näissä kyläilyissä ollut yleensä puolisen vuottakin väliä välimatkojen takia, joten olen en ole aiemmin joutunut tästä keskustelemaan. Nyt asumme kilometrin päässä anoppilasta ja miehen veljeltä.
Nyt tilanne on kärjistynyt: käyvät "kylässä" lähes joka päivä ilmoittamatta. Kerroin miehelleni, että en pidä näin tiheästä yhteydenpidosta, varsinkaan maanantaina klo.19 työpäivänä. Lupasi ottaa asian puheeksi, mutta ei ottanut. Yllätys, yllätys. Tein sen siis itse ja lähetin miehen isälle mielestäni ihan asiallisen tekstiviestin: "kutsumatta ei enää voi tulla. perheemme tarvitsee myös omaa rauhaa". Tästähän miehen isä suivaantui ja huusi ja raivosi miehelleni puhelimeen. Tarkkaa sisältöä en kuullut, mutta kuulin mieheni vastaukset. Mies sanoi vain minun yksin haluavan rauhaa kotonani, eli poisti siis heti itsensä "kuvioista". Puhelun jälkeen mies vastaanotti viesti isältään, jossa pyydeltiin liian ilkeää lausetta anteeksi (luulen että koski minua), mies oli heti mukana ettei haittaa ollenkaan. Jotenkin vaikutti, että minusta tehtiin jälleen kerran syypää kaikkeen, myös miehen mielestä.
Riitoja on ollut aiemminkin, miehen isän, minun ja anopin välillä. Kerran kun olin yksin kotona lapseni kanssa, appi ja anoppi tulivat meille yhdessä olut päkit kainalossa, vaativat televisiosta urheilua. Sanoin, että ei, koska minulla on ohjelma kesken. Appi laittoi sitten television kiinni ja alkoi yhdessä anopin kanssa huutamaan minulle, että miten kehtaan kieltäytyä. Yhdessä siinä sitten rämpättiin, hän tv:tä kiinni ja minä auki. Tilanne päättyi siihen, että lähtivät ovet paukkuen meidän kodistamamme. Kerroin tästä miehelle, kun tuli kotiin ja ei ollut moksiskaan vanhempiensa käyttäytymisestä kotonamme. Miehen isä on agressiivinen, ollut tapon yrityksestä linnassa ja anoppi aikalailla samaa kastia ja myös todella juorukello.
Vastaavia tilanteita on nyt 12 vuoden ajalta paljon. Ahdistaa, kun en voi luottaa edes omaan mieheeni.
Teenkö väärin, kun haluan myös perheelle omaa rauhaa ja viettää perheeni kanssa suht normaalia arkea sairauden keskellä? Mies ja tytär saavat kyllä vierailla moikkaamassa heitä. Onko muutenkaan normaalia tällainen joka päivänen kyläily?

5

551

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vieraas11

      Miehelläsi on raskasta, mutta niin on myös sinulla. Syöpää sairastavan läheinen joutuu taipumaan moneen, ja itse syöpää sairastava ei välttämättä tätä huomaa. Tämä on ihan ymmärrettävää toki, sillä miehelläsi on nyt paljon mielessä, ja hän toisaalta saattaa saada myös jonkinlaista lohtua siitä että omaa perhettä kiinnostaa hänen vointinsa.

      Tilanteesi (ja lapsenne) on kohtuuton. Sekä sinä että lapsenne (hänenhän isä on vakavasti sairas) tarvitsette nyt myös palautumisaikaa, eikä kenenkään tarvitse ottaa kotiin vastaan 24/7 vieraita. Ei kenekään! Onko miehesi aina ollut noin kovasti vanhempiensa puolella, vai vasta nyt sairastuttuaan alkanut sellaiseksi? Miehesi paikkahan on sinun rinnallasi, ja sinun miehesi rinnalla. Kun sinulla tulee riita appivanhempien kanssa heidän tunkeileuvuudesta, niin miehen tulee valita paikkansa sinun rinnalta. Teillä on yhteinen koti ja lapsi, joten tämä on puolison vastuu toista puolisoa kohtaan.

      Mielestäni appivanhempisi aggressiivisuus ja appiukkosi väkivaltainen tausta ovat erittäin huolettavia seikkoja, sekä se että miehesi hyväksyy vanhempiensa aggressiivisen käytöksen. Tämä on uhkatekijä sekä sinun tytärtäsi että sinua kohtaan. Toisen kodissa ei voi käyttäytä noin, sitä vasten on ihan lakikin säädetty: kotirauhan häirinnästä nimittäin. Minun on pakko kysyä, mutta käyttäytyykö miehesi ikinä aggressiivisesti tai väkivaltaisesti? Jos, niin voit joutua tilanteeseen, jossa sinun pitää miettiä jopa eroa. Jonkinlainen parisuhdeterapia voisi myös auttaa, sillä mies on nyt todella sokea vanhempiensa käytökselle.

      Sinun on varmasti vaikeaa nyt hoitaa tilannetta, sillä miehesi on sairas etkä halua hylätä häntä. Mietin kuitenkin, että olisiko mahdollista ottaa aikalisä, ja lähteä lapsenne kanssa esimerkiksi vanhempiesi/ystäviesi luo hetkeksi evakkoon? Appivanhempasi voisivat sitten hoitaa kuskaamiset sairaalaan, kun heillä näyttää sitä aikaa olevan kovasti. En kirjoittaisi tällaista, jos en aidosti ulkopuolisena ihmisenä kokisi tarinaasi hälyttäviksi. Huolestuttavin tekijä siis on appiukkosi aggressiivisuus ja väkivaltainen tausta.

      Ja mitä tulee viimeiseen kysymykseesi, niin et ole todellakaan kohtuuton jos vaadit tällaista asiaa. Aivan ymmärrettävää tilanteessanne. Jos miehesi yhtään tuntuu ymmärtävän järkipuhetta, niin pyydä vaikka lukemaan tämä vastaus. En minäkään (eikä moni muukaan) jaksaisi lähes jokailtaisia vieraita arkenakin, vieläpä jos tullaan ilmoittamatta. Kaikilla ihmisillä on oikeus rauhaan, myös sinulla.

    • hämmästynytkummastunut

      Ihmetyttää, viet miehesi joka ilta sairalaan saamaan hoitoa. Miksi sädehoidot annetaan illalla?
      Normaalistihan hoitoja ei anneta koskaan iltaisin eikä viikonloppuisin komplikaatioriskin takia.

      Anoppi/appi tietävät poikansa olevan arki-iltaisin sairaalassa ja siitä huolimatta ne tunkee kotiinne klo 19.00. Miksi he tulevat, kun poika kerran on kuitenkin sairaalassa?
      Jos anoppi/appi haluavat olla poikansa kanssa, mikseivät he vie miestäsi sairaalaan, silloinhan he saisivat viettää laatuaikaa keskenään? Eikö anopillasi/appiukollasikaan ole ajokorttia/autoa?

    • Lnouy

      Ota ero, muuta pois, niin pääset koko rupusakista eroon.
      Miehesi kunnioittaa vanhempiaan niinkuin aikuiset lapset yleensä tekee. Olisi jo ottanut neutraalimman asenteen jos seisoisi omilla jaloillaan. Ei tule koskaan muuttumaan ja tilanteesi tulee vaan pahemmaksi.

      • Tyhjättynnyritkolisee

        Missä kuplassa elät? Vai tynnyrissä? Ero kun puoliso on vakavasti sairas?


    • joojuujoo

      Jos ajat joka ilta sädehoitoon, niin miten olet klo 19.00 kotona avaamassa oven?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      66
      1582
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      162
      1349
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1192
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      118
      1169
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      38
      1020
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      67
      818
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      805
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      89
      686
    9. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      182
      676
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      634
    Aihe