Kuuauto Kuussa?

onko.foordi

Eikös Jenkeiltä jäänyt joku auton roppana Kuuhun? Miksi sitä ei ole kuvia myöhemmin otettu, on kai luotaimia lähellä kuuta käynyt joilla olisi voinut ottaa kuvia vai löytyykö kuvia? Autohan on varmaan jo riisuttu, renkaat viety ja tiilien varassa, Venäläiset kosmonautit vieneet moottorin ja peilit!

96

2033

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • monenlaisia.luuloja

      Kun viitisenkymmenta vuotta sitten käytiin kuussa, epäuskoisiakin kommentteja oli, mutta niitä oli sangen vähän. Muistan, miten eräs insinööri kertoi häpeillen, että hänen vanha isänä piti kuussa käyntiä lavastuksena. Ei ollut kuulemma mahdollista.

      Nykyisena internetaikana luuloisuus on yleisempää. Syynä lienee, että netissä on viljalti materiaalia, joka saa ajatuskyvyltään heikot harhapoluille.

    • PiäniKuuAkka
      • envoi

        Minultakin pääsi. Ei tuommoisilla vehkeillä kuuhun lennetä. Kuuraketissa pitäisi olla laskelmien mukaan n. 6 metriä paksu lyijysuojus muuten avaruuden hirvittävä säteily käristää ihmisen sekunneissa!

      • Todistustaakka
        envoi kirjoitti:

        Minultakin pääsi. Ei tuommoisilla vehkeillä kuuhun lennetä. Kuuraketissa pitäisi olla laskelmien mukaan n. 6 metriä paksu lyijysuojus muuten avaruuden hirvittävä säteily käristää ihmisen sekunneissa!

        Esitäpä ne laskelmasi lähtöarvoineen, että voimme niitä arvioida. Muutoin niillä on sama arvo kuin väitteellä, että kuu on juustoa.

      • envoi

        Helppoa. Ensin mitataan paljonko yksi metri lyijya vähentää säteilyä sitten lisätään metrejä niin paljon ettei ihminen kuole.

      • Todistustaakka
        envoi kirjoitti:

        Helppoa. Ensin mitataan paljonko yksi metri lyijya vähentää säteilyä sitten lisätään metrejä niin paljon ettei ihminen kuole.

        Lyijyn vaimennus säteilylle tiedetään hyvinkin tarkasti. Se, mistä olen erityisen kiinnostunut, on käyttämäsi avaruuden säteilytaso ja säteilyn laatu.

        Mutta sehän on tietysti salaista tietoa.

      • Kuulin_salkkarilta
        envoi kirjoitti:

        Minultakin pääsi. Ei tuommoisilla vehkeillä kuuhun lennetä. Kuuraketissa pitäisi olla laskelmien mukaan n. 6 metriä paksu lyijysuojus muuten avaruuden hirvittävä säteily käristää ihmisen sekunneissa!

        Jo pelkästään Kuopioon matkatessa pitäisi sen lyijysuojuksen olla yli 2 metriä paksu. Joten kuuhun matkatessa lyijysuojuksen pitää olla satoja kilometrejä paksu.

      • AmateurAstronomer
        envoi kirjoitti:

        Minultakin pääsi. Ei tuommoisilla vehkeillä kuuhun lennetä. Kuuraketissa pitäisi olla laskelmien mukaan n. 6 metriä paksu lyijysuojus muuten avaruuden hirvittävä säteily käristää ihmisen sekunneissa!

        Puhut siis Van Allenin vyöhykkeistä. Te salaliittoteorikot tunnutte aina unohtavan että säteilyä on monenlaista, te tunnutte luulevan että kaikki säteily on röntgen- tai gammasäteilyä. Van Allenin vyöhykkeet koostuvat protoneista ja elektroneista ja suojaustakaan siis ei tarvita niin paljon, jos ollenkaan.

      • SatelliititSalaliittoa
        AmateurAstronomer kirjoitti:

        Puhut siis Van Allenin vyöhykkeistä. Te salaliittoteorikot tunnutte aina unohtavan että säteilyä on monenlaista, te tunnutte luulevan että kaikki säteily on röntgen- tai gammasäteilyä. Van Allenin vyöhykkeet koostuvat protoneista ja elektroneista ja suojaustakaan siis ei tarvita niin paljon, jos ollenkaan.

        Tiesitkö myös että Van Allenin vyöhyke estää lähettämästä elektroniikkaa avaruuteen, sillä säteily rikko komponentit ja käräyttää virtapiirit, siksi maan ulkopuolella ei voi myöskään olla satelliiteja eikä kansainvälisiä avaruusasemia.

    • monia.uskomuksia

      Edesmennyt appiukkoni kertoi, kuinka hänellä oli niin tarkka taskukello, että oli sen avulla voinut havaita radion aikamerkin heittävän muutaman sekunnin milloin toiseen, milloin toiseen suuntaan.

      Koska tunsin jo edeltä hänen luonteensa ja tietotasonsa, en tuntenut tarvetta keskustella hänen kanssaan aiheesta.

      • Fabianin.kadulta

        Radion aikamerkki voikin heittää - johtuu maaverkon kulkuajoista ja siinä reitityksestä tapahtuvista muutoksista.

      • monia.uskomuksia
        Fabianin.kadulta kirjoitti:

        Radion aikamerkki voikin heittää - johtuu maaverkon kulkuajoista ja siinä reitityksestä tapahtuvista muutoksista.

        Siihen aikaan radio-ohjelma ja sen mukana aikamerkki ei kulkenut digitaalisesti, vaan analogisesti. Se kulki valon nopeudella. Siitä oli otettavissa normaalikäyttöön riittävän tarkka aika. Valonnopeuden ja reititysten aiheuttama heitto oli niin pieni, ettei se ollut ihmisen havaittavissa ilman tarkkoja instrumentteja, vain sekunnin tuhannesosia.

        Alkujaan aikamerkki annettiin yhtenä lyöntinä. Sen tarkkuutta lisättiin myöhemmin usealla lyönnillä, joten voitiin käyttää myös nooniomenetelmää merkkien vastaanottamisessa. Merkit olivat kuitenkin liian pitkiä tarkkaan havainnointiin.

        Kaikkein tarkin aika Yleisradion kautta saatiin television juovaoskillaatiosta.

        Nykyisenä digitaalisena aikana tilanne on toinen. Ei ole yleisesti tiedossa, kuinka kauan linkkiketjun tietokoneet varastoivat tietoa, ja kuinka monta niitä on. Kuitenkin niin kauan, että aikamerkin heitto on merkittävä.

        Tieteellisiin tarkoituksiin aika välittyy radioteitse atomikelloista, joten viivästymä voidaan laskea ajanmittaajan etäisyydestä. Normaaliaikaa mittaavia atomikelloja on kai viitisentoista kappaletta. Tarkimpana saatavissa olevana aikana käytetään niiden keskiarvoa. Heitto on kai nykyään korkeintaan yksi sekunti 300 000 vuodessa.

      • Fabianin.kadulta
        monia.uskomuksia kirjoitti:

        Heittoa tuli erilaisista ja vaihtuvista kulkuajoista (tieto) - muuhun en puutu.

        Juovasta sai hyvän kellon pikkutarpeeseen ja nyt sekin on historiaa - sen korvaa GPS-kello jos on tarvetta.

        Esim. Arduinon kortille saa valmiina Adafruit kilkkeen kelloksi.

        https://www.adafruit.com/product/746

    • hipsisvarpuli
    • Ressu1

      Ottakaapa selvää ensin.millainen säteily avaruusessa on ennen kun puhutte lyijysuojista

      • Kylmät faktathan saattaisivat herkimmillä ja tuoreimmilla salkkareilla, jotka eivät vielä ole ehtineet kovettaa aivojaan, häiritä salkkarimölinää.

      • OhMyShit

        Nähdäkseni kaikki saamamme tieto on valheelista ja vääristeltyä tämän asian tiimoilta.
        Voimme muodostaa käsityksemme ainoastaan meille välitetyistä tiedoista julkisessa mediassa.

        NASA on syöttänyt valheellista informaatiota vuodesta 1969. "Kuukäynnit" sen laukaisivat ja sen jälkeen meno on ollut peruuttamattoman hurjaa.
        Perääntyä se ei enää voi ja väärennöksistä on tullut jo maailman kiertäjiä; tässä yksi:
        https://www.youtube.com/watch?v=bRIFj0x1qvs

      • Sinun viestisi on valheellinen.

      • kauheaa.uskontoa
        Kollimaattori kirjoitti:

        Kylmät faktathan saattaisivat herkimmillä ja tuoreimmilla salkkareilla, jotka eivät vielä ole ehtineet kovettaa aivojaan, häiritä salkkarimölinää.

        Käytän kirjoitustasi linkkinä, koska siten et voi estää sinulle tulevaa tietoa, että sinulle on kirjoitettu.

        Aloittamassani ketjussa Luterilaisuuus-palstalla "Uskonnollinen pahoinpitely" väitit minun sanoneen tai tarkoittaneen sellaista, mitä en ollut sanonut enkä tarkoittanut.

        Kirjoitin sinulle 19.7.2017 21:23 ja kirjoitustasi koskien 21.7.2017 7:30.

        Poistuminen näyttää olevan sinun strategiasi kun et kehtaa myöntää erehtyneesi. Huomasin puuttuvan kykysi myöntää erehdyksesi jo aikaisemmin hyvin eksaktissa asiassa. Selitit fysiikan teorian vastaisesti ulkoa tuodun kappaleen sulamista asunnossa olevassa jääkaapissa. Annoit väärän selostuksen energian kulutuksesta. Kun tästä huomautin, kiemurtelit aluksi ja selitit, etteivät kaikki ymmärrä, muttet vedonnut vastineessasi tunnettuihin fysikaalisiin tosiseikkoihin. Sitten katosit myöntämättä erehdystäsi.

        Olet miltei aina selostanut oikein, tosin arrogantisti, näsäviisaasti ja toista halveksivasti. Joskus kuitenkin erehdyt, etkä pysty sitä luonteesi vuoksi myöntämään.

        Kaikki, mitä kirjoitin ja mitä sinä kirjoitit Luterilaisuus-palstalla, on ainakin toistaiseksi nähtävissä:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14930441/uskonnollinen-pahoinpitely

      • jokosössötysloppuu
        OhMyShit kirjoitti:

        Nähdäkseni kaikki saamamme tieto on valheelista ja vääristeltyä tämän asian tiimoilta.
        Voimme muodostaa käsityksemme ainoastaan meille välitetyistä tiedoista julkisessa mediassa.

        NASA on syöttänyt valheellista informaatiota vuodesta 1969. "Kuukäynnit" sen laukaisivat ja sen jälkeen meno on ollut peruuttamattoman hurjaa.
        Perääntyä se ei enää voi ja väärennöksistä on tullut jo maailman kiertäjiä; tässä yksi:
        https://www.youtube.com/watch?v=bRIFj0x1qvs

        Salaliittouskovaiset ovat alhaisen koulutuksen omaavia yksinkertaisia ihmisiä jotka kerjäävät huomiota hinnalla millä hyvänsä.
        Tässä huomiota salkkareille taivaan täydeltä
        https://www.youtube.com/watch?v=Vun7yg3nrs4
        Oletteko nyt tyytyväisiä -saamaanne huomioon?

      • nasanasanasanasa
        jokosössötysloppuu kirjoitti:

        Salaliittouskovaiset ovat alhaisen koulutuksen omaavia yksinkertaisia ihmisiä jotka kerjäävät huomiota hinnalla millä hyvänsä.
        Tässä huomiota salkkareille taivaan täydeltä
        https://www.youtube.com/watch?v=Vun7yg3nrs4
        Oletteko nyt tyytyväisiä -saamaanne huomioon?

        Ei B52 pommikuiluun voi millään mahtua noin paljoa tulta ja niin ettei kone syttyisi itse palamaan, ja sitten kone näkyi vielä pilven läpi! Köpelöä feikki CGIitä.

    • Tele.metri

      Mitä tietoa kuuautosta maahan välitettiin - kun siihen tarvittiin jopa kaksi suunta-antennia jotka molemmat olivat helical-antenneja ja joista toinen oli varustettu parapoloidilla?

      Miksi kuuauton nopeus olosuhteisiin nähden oli tarpeettoman suuri?

      Työn jälki on lähinnä lavastemestarilta kuin insinööriltä.

    • HuuhaaHuuhaa
    • EpäKäytössä

      Kuvan vasemmalla laidalla : "Control display detail" - säätimet ovat varsin futuristiset ja sopivat lähinnä tieteiselokuvaan kuin käytäntöön ja sanon, että olen USA'ssa käydessäni NÄHNYT vastaavia sikäläisissä kodinkoneissa - 60-luvulla.

      • EpäLogiikkaa

        No jos olet NÄHNYT vastavia katkaisijoita 60- luvulla, niin miten vit*ssa ne kykenivät silloin enää olemaan futuristisia?

      • VanhassaVaraa

    • poksvaan

      Oliko kuuautossa renkaissa paineilma vai oliko kenties umpikumirenkaat?

      • Kuuauton renkaat olivat painosorvatun alumiinivanteen päällekudottua sinkitettyä teräslankaa, jonka ulkopintaan oli kiinnitetty kitkapinnaksi titaaniliuskoja. Renkaan teräskudoksen sisällä oli vielä titaaninauhoista koottu renkaan jouston antava osa sekä vanteen suojana rajoitinpuskuri.

      • KysynTämän
        Kollimaattori kirjoitti:

        Kuuauton renkaat olivat painosorvatun alumiinivanteen päällekudottua sinkitettyä teräslankaa, jonka ulkopintaan oli kiinnitetty kitkapinnaksi titaaniliuskoja. Renkaan teräskudoksen sisällä oli vielä titaaninauhoista koottu renkaan jouston antava osa sekä vanteen suojana rajoitinpuskuri.

        Miksi sinkitty?

      • KysynTämän kirjoitti:

        Miksi sinkitty?

        En tiedä.

        Korroosion estämiseksi teräksiä sinkitetään, mutta kun kuuauton käyttöaika oli joka tapauksessa vain muutaman päivän, ei käsittääkseni olisi mitään merkitystä onko jokin osa sinkitty vai ei.

      • Vai.Mitä
        Kollimaattori kirjoitti:

        En tiedä.

        Korroosion estämiseksi teräksiä sinkitetään, mutta kun kuuauton käyttöaika oli joka tapauksessa vain muutaman päivän, ei käsittääkseni olisi mitään merkitystä onko jokin osa sinkitty vai ei.

        Kuussa ei ole happea?

      • Vai.Mitä kirjoitti:

        Kuussa ei ole happea?

        Ei, eikä vettä, mikä on etenkin galvaanisen korroosion yleisin elektrolyytti.

        Titaani ja teräs, titaani ja alumiini sekä jossain määrin myös teräs ja alumiini muodostavat kyllä korroosiota muodostavan galvaanisen parin, mutta tuskinpa tuolla Kuun olosuhteissa on niin väliä.

        Eikä kyllä Nevadan autiomaassakaan, jos salkkarit tästä meinasivat saada vettä myllyyn! : D

      • TasausPyöränLukko

        Miljardibudjetilla se olisi jo kasattu tykkänään titaanista.

    • 155x65

      Firestonet kuuautossa alla ja hiilidioksidia renkaissa ja painetta 1.8 kiloa.

    • envoikuhunmennä

      Hassua että vielä nykypäivänäkin on ihmisiä jotka uskovat kuussakäyntiin. Ehkä se on jonkinlaista auktoriteetin pelkoa. Ehkä totuus heitä pelottaa. Lukemattomat todisteet nasan keplotteluista ovat esillä.

    • seuraavanaMars

      No onhan siellä Kuussa astronauttien töppösten jäljetkin joten kyllä siellä Kuussa on ihan aikuisten oikeasti käyty.

      • envoi

        Kuka ne on nähnyt?

      • envoikuhunmennä

        Nuita jälkiä voi tehdä vaikka kenkäpyörällä. Kottikärryn renkaaseen liimataan kengänpohjia ja sitten vain työnnellään siksakkia.

      • OokkonaOulusta
        envoikuhunmennä kirjoitti:

        Nuita jälkiä voi tehdä vaikka kenkäpyörällä. Kottikärryn renkaaseen liimataan kengänpohjia ja sitten vain työnnellään siksakkia.

        Nuitapa nuita. Kuussa ei ole käyty mutta silti siellä on työnnelty kottikärryillä siksakkia.

      • grggtaq

        robootti on työntäny niitä kärryjä.....

    • Ressu1

      On myös hassua ettei nykyajan ihmiset osaa tai kykene tulkitsemaan tieteellisiä artikkeleita vaan mennään ennemmin tunteisiin, yksinkertaistuksiin ja silkkaan humpuukkiin mukaan vain koska on trendikästä olla erimieltä kui harmaantuneet teoriat.

      • rgikr3e

        Tutkimusten mukaan ihminen on tyhmenemässä, taitaa vauhti olla luultua nopeampi!

    • KaasuaPerkele
      • kaasutahelvettiin

        Tyypillinen salkkareiden paskavideo.

      • PeukuttajaOnKaaTyhmä

        Hra KaasuaPerkele linkkasi NASAn aidon videopätkän nähtäväksemme.
        Kuinka se voisi olla salaliittoteoreetikon paskavideo?

      • PeukuttajaOnKaaTyhmä kirjoitti:

        Hra KaasuaPerkele linkkasi NASAn aidon videopätkän nähtäväksemme.
        Kuinka se voisi olla salaliittoteoreetikon paskavideo?

        Ehkä siksi, että se on salaliittoteoreetikon paskavideo. Oletko sokea, typerä, valehtelija, vai näitä kaikkia?

        En ihmettelisi.

    • vapaatailmatilaa

      Tiede on yhteinen sampo joka jauhaa hyvinvointia meille kaikille.Se on kuin hunajapurkki josta ammentaa.Valitettavasti tämä hunajapurkk ivetää puoleensa muurahaisia ,kärpäsiä ja torakoita yms loisia joita kutsutaan yhteisellä nimellä salaliittoteoreetikoiksiHe tulevat meidän jääkaapille syömään meidän ruokiamme,rikkovat kaiken ja lopuksi sotkevat ulosteillaan paikat.
      Eikä heidän vastaisessa taistelussa auta hienostelu
      https://www.youtube.com/watch?v=9s7-JLyMx8o

      • RiamuRepesi

        Otsikon mukaisesti tässä ketjussa pitäisi keskustella kuuautosta.
        Kuitenkin tämä yksi hihhuli riehuu raivopäänä solvaten kanssaihmisiään.
        Tieteen kehitykseen kuuluu kyseenalaistaminen, se on tae sen kehittymisestä.

        Tässä on hieman Moon Buggyn renkaista:
        https://www.youtube.com/watch?v=c9MorhFLAkk

      • kjhkjhkjhkhk
        RiamuRepesi kirjoitti:

        Otsikon mukaisesti tässä ketjussa pitäisi keskustella kuuautosta.
        Kuitenkin tämä yksi hihhuli riehuu raivopäänä solvaten kanssaihmisiään.
        Tieteen kehitykseen kuuluu kyseenalaistaminen, se on tae sen kehittymisestä.

        Tässä on hieman Moon Buggyn renkaista:
        https://www.youtube.com/watch?v=c9MorhFLAkk

        Kuusalkkarien jutuilla ei ole ikinä ollut mitään tekemistä tieteen kanssa.

    • onkosittenkään

      Katsoin videon kun Kuuautolla huristelevat niin että hiekka lentää, luulisi että tuo hiekka lähtisi helpommin lentoon ja lentäisi kauemmas kun renkaat sitä lennättää.

      • PasianssiaKolmisin

        Kuussa hiekka todellakin lentäisi 6 x pidemmälle. Nämä on kuitenkin kuvattu Maassa koska Kuuhun ei nyt sitten päästykään.
        Nasa julkisti aikoinaan paljon materiaalia ja sitä nyt katuu. Eihän se voinut arvata että niitä tullaan vuosikymmeniä myöhemmin tikuilla kaivelemaan.
        Kerrotaan että NASAlta on "hävinnyt" valtavasti "Kuukäyntimateriaalia mikä on tietenkin valitettavaa uskottavuuden kannalta?

    • karhu_kopla

      No ei kait kukaan niin pöljä ole että jos vie kuuautosta kaiken irti lähtevän niin ottaisi siittä viellä kuvan! Mittä se sillä tekisi, lähettäisi poliisille vai? Eihän noin tyhmä olisi kuin....

      • karhu_koplaus

        ...salaliittouskovainen!

    • airfoiljokaeikirj

      Miksi kuuautosta pitäisi kuvia lisää ottaa. Kyllä se on jo maassa ollessa niin tutkittu että tuskin siitä uutta löytyisi kuussa tiirailemalla? :D
      Tieteellinen arvo olisi aika nolla.
      Tietysti kulumista voisi päätellä, Sama noiden mars luontainten kanssa. Olisi kiva katsoa mikä jumitti pyörän,

    • kolme.autoa

      Kuuautoja vietiin Kuuhun kolmella viimeisellä miehitetyllä kuulennolla. Maan painovoimassa sellainen painoi parisataa kiloa, ja Kuussa vain kuudesosan. Jokaisessa pyörässä oli pieni vain 0,25 hevosvoiman sähkömoottori. Renkaat olivat metalliverkkoa eikä niissä ollut ilmaa eikä kumia.

      • pieraus

      • RarioMän
        pieraus kirjoitti:

        Hähähähähähähähääää....
        Eniten näin maallikkona naurattaa tuo sateenvarjoantenni:
        https://www.youtube.com/watch?v=3QOI3GUbcrI

        Voihan paraboliantenni maallikkoa naurattaa, mutta tuskin ketään, joka tietää edes jotain antennitekniikasta.

      • Helikilikalirhombic
        RarioMän kirjoitti:

        Voihan paraboliantenni maallikkoa naurattaa, mutta tuskin ketään, joka tietää edes jotain antennitekniikasta.

        Huvittaa se ammattilaistakin - kaksi helical-antennia ja toinen varustettu paraboloidilla - ja kumman syystä sekin, että antennikaapeli on vedetty tukipuomin ulkopuolelta?

        MIKSI?

        :)

      • unohditko
        Helikilikalirhombic kirjoitti:

        Huvittaa se ammattilaistakin - kaksi helical-antennia ja toinen varustettu paraboloidilla - ja kumman syystä sekin, että antennikaapeli on vedetty tukipuomin ulkopuolelta?

        MIKSI?

        :)

        Saman asian inttämistäsi viime vuodelta:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14038598/kiinalainen-nakemys#comment-82486830

        Suuntaavalla antennilla siis voitiin lähettää kuvaa Maahan suoraan kuuautosta. Sen lisäksi että kuuauton kuvayhteys oli varajärjestelmä laskeutumisaluksen vastaavalle järjestelmälle, sillä voitiin myös lähettää kuvaa Maahan kaukana laskeutumisaluksesta maastoesteiden takaa, ja kuuauto pystyi antennillaan lähettämään kuvaa aluksen noususta Kuun pinnalta.

      • pröötäle

        Haista sinä nyt jo kukkanen. Samaa intit viime vuonnakin.
        Usko nyt jo; Kuussa ei olla käyty ja kaikki keskustelu sen ympäriltä on tasan turhaa ja naurettavaa.

        Naurettava tuo "Kuu- auto" häkkyröineen todella on. Joka tuollaisiin satuihin uskoo sen täytyy olla hullu.

      • unohditko
        pröötäle kirjoitti:

        Kuusalaliittosatuilusi ja inttämisesi antenneista eli sinulle häkkyröistä joista et mitään ymmärrä kuten et muustakaan tässä on naurettavaa, mutta sinulle kaikki voileipää monimutkaisempi on naurettavaa satua.

      • nomercytoyou
        pröötäle kirjoitti:

        Haista sinä nyt jo kukkanen. Samaa intit viime vuonnakin.
        Usko nyt jo; Kuussa ei olla käyty ja kaikki keskustelu sen ympäriltä on tasan turhaa ja naurettavaa.

        Naurettava tuo "Kuu- auto" häkkyröineen todella on. Joka tuollaisiin satuihin uskoo sen täytyy olla hullu.

        Kuusalkkarituhohyönteiset yrittävät vallata tähtitiedepalstaa..

        Mutta tieteen vastaisku on armoton!

        https://www.youtube.com/watch?v=qHOTwpFcpAw

      • KaikkeaKukkua
        unohditko kirjoitti:

        Saman asian inttämistäsi viime vuodelta:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14038598/kiinalainen-nakemys#comment-82486830

        Suuntaavalla antennilla siis voitiin lähettää kuvaa Maahan suoraan kuuautosta. Sen lisäksi että kuuauton kuvayhteys oli varajärjestelmä laskeutumisaluksen vastaavalle järjestelmälle, sillä voitiin myös lähettää kuvaa Maahan kaukana laskeutumisaluksesta maastoesteiden takaa, ja kuuauto pystyi antennillaan lähettämään kuvaa aluksen noususta Kuun pinnalta.

        Maa-asemat olivat olivat sitä luokkaa gainin suhteen, että tikkuantennilla kuusta-maahan-kuuhun olisi selvitty.

        Antenni on rakenteena sellainen, että sen varalle ei tarvita ylimääräistä antennia - mekaaninen himmeli.

        Mutta - miksi tutkassa on kentänvoimakkuusmittari ja miksi:

        Kopsaan ja pastaan:

        "https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/originals/d8/3b/cb/d83bcbc8e0bff9db0fc19e92ffaac27d.jpg

        "Radar"-paneelin "Signal strenght"? - ja sitten paneelista "Communications antennas" "Signal strenght" asteikolla 0-5 ja vielä _poikkeuksellisella_ kiertokelamittarilla?

        Normaalisti S-yksiköt 0-9 ja desibelit päälle?

        Eivät ole insinöörin kynästä - miljardibudjetin olessa saatavilla."

        :)

      • KokoPainolla

        Kuukulkuneuvoon ei vaikutanut samaa kuudettaosaa maan vetovoimasta kuin niihin kuussa pomppiviin tallustelijoihin?

        :)

      • ressu1
        KaikkeaKukkua kirjoitti:

        Maa-asemat olivat olivat sitä luokkaa gainin suhteen, että tikkuantennilla kuusta-maahan-kuuhun olisi selvitty.

        Antenni on rakenteena sellainen, että sen varalle ei tarvita ylimääräistä antennia - mekaaninen himmeli.

        Mutta - miksi tutkassa on kentänvoimakkuusmittari ja miksi:

        Kopsaan ja pastaan:

        "https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/originals/d8/3b/cb/d83bcbc8e0bff9db0fc19e92ffaac27d.jpg

        "Radar"-paneelin "Signal strenght"? - ja sitten paneelista "Communications antennas" "Signal strenght" asteikolla 0-5 ja vielä _poikkeuksellisella_ kiertokelamittarilla?

        Normaalisti S-yksiköt 0-9 ja desibelit päälle?

        Eivät ole insinöörin kynästä - miljardibudjetin olessa saatavilla."

        :)

        otatko huomioon tutka asean vastaa ottavan kaistan leveyden....

        :)

      • KaistallaLeveyttä
        ressu1 kirjoitti:

        otatko huomioon tutka asean vastaa ottavan kaistan leveyden....

        :)

        Mitä kaistaleveydestä - TUTKASSA?

        Huomasin, että "tutkat" toimivat S-alueella

        "Solid state
        10.51 GHz
        9.58 GHz
        "
        https://www.hq.nasa.gov/alsj/ApolloLMRadarTND6849.pdf

        Noille taajuuksille puolijohteita ei tavan kaupasta löytynyt?

        Kytkentäkaaviota etsiskelin, mutta .. onko tietoa minkä sortin 'kivillä' se tutka toteutettiin?

      • KaistallaLeveyttä kirjoitti:

        ressu1 kirjoitti epähuomiossa tutka-asemasta, tarkoittaen radioasemaa.

        Laskeutumisaluksessa oli kaksi tutkaa: laskeutumistutka ja lähestymistutka. Ei niillä ollut mitään tekemistä Maahan kommunikoinnin kanssa.

      • TänäänJaEilen
        Kollimaattori kirjoitti:

        ressu1 kirjoitti epähuomiossa tutka-asemasta, tarkoittaen radioasemaa.

        Laskeutumisaluksessa oli kaksi tutkaa: laskeutumistutka ja lähestymistutka. Ei niillä ollut mitään tekemistä Maahan kommunikoinnin kanssa.

        Minä haluaisin dataa niistä 10 gigahertsin puolijohteista - 60-luvulla?

      • KaistallaLeveyttä kirjoitti:

        Mitä kaistaleveydestä - TUTKASSA?

        Huomasin, että "tutkat" toimivat S-alueella

        "Solid state
        10.51 GHz
        9.58 GHz
        "
        https://www.hq.nasa.gov/alsj/ApolloLMRadarTND6849.pdf

        Noille taajuuksille puolijohteita ei tavan kaupasta löytynyt?

        Kytkentäkaaviota etsiskelin, mutta .. onko tietoa minkä sortin 'kivillä' se tutka toteutettiin?

        Lohkokaaviossa signaalin lähteenä on taajuussyntetisaattori (ilmeisesti 100 MHz) ja sen perässä taajuuden kertoja (x96 = x2x2x2x2x2x3). Taajuuden kertojan voi kasata diodeista useampiasteisena eli tuossa viimeisessä asteessa tarvittiin tehoa kestäviä mikroaaltoalueelle asti toimivia diodeita.

        Uutena mahdollisuutena olisi tietenkin voinut olla myös vuonna 1962 keksitty Gunn-diodi, mutta tässä sitä ei ilmeisesti käytetty kun sen kestävyydestä ja toimivuudesta ei vielä ollut kokemusta. Gunn diodi on puolijohdekomponentti, jolla saa helposti tuotettua mikroaaltoalueella toimivan tehokkaan oskillaattorin 10 GHz taajuuksista ylöspäin. Sen lähtötehoksi on usein mainittu lukuja 50 mW asti ja ylikin. Kaikille autoilijoille tuttu juttu poliisin nopeusvalvonnasta.

      • TänäänJaEilen kirjoitti:

        Minä haluaisin dataa niistä 10 gigahertsin puolijohteista - 60-luvulla?

        Olihan niitä silloin jo ihan mikroaaltoalueelle toimivina aktiivisina komponentteinakin. Tunnelidiodi keksittiin 1957 ja niitä oli useita markkinoilla, askeldiodi (SRD eli st.ep-re.co.v.e.ry diodi ) keksittiin 1959. Edelleen saa netistä ostettua germanium-mikroaaltodiodia 1N23.

        Kunnollisia tehoa kestäviä vahvistinkomponentteja saatiin odotella pidempään, mutta milliwattiluokan mikroaaltosignaaleita oli mahdollisuus tuottaa ja käyttää puolijohteilla 60 - luvun alkupuolelta asti. Transistorien ja fettien rajataajuudet nousivat mikroaaltoalueelle asti vasta myöhemmin.

      • ExB kirjoitti:

        Pieni googlaus netissä löytää historiaa.

        h t t p : / / w w w . a m e r i c a n r a d i o h i s t o r y . c o m / A r c h i v e - E l e c t r o n i c s -
        W o r l d / 6 0 s / 1 9 6 6 / E l e c t r o n i c s - W o r l d - 1 9 6 6 - 0 7 . p d f

        https://urly.fi/Nu8

        Tuossa on artikkeleita mikroaaltodiodeista kuulentojen ajalta. Aktiivisia vahvistinkomponentteja ei suuremmille tehoille löytynyt puolijohteista valmistettuna mutta sellaisistahan ei tässä ollut kysymys.

      • hämähäggimies
        pieraus kirjoitti:

        Hähähähähähähähääää....
        Eniten näin maallikkona naurattaa tuo sateenvarjoantenni:
        https://www.youtube.com/watch?v=3QOI3GUbcrI

        Tuohan on vähän samantapainen kuten minun oma tekemä ja käyttämä "spiderbeam"! Nauran riemusta kun olen onnistunut rakentamaan antennin joka toimi niin RX- kuin myös TX-käytössä.

      • gcyesee

        Olikohan aivan varmasti renkaat metalliverkkoa, ei kyllä sille näytä noissa kuvissa. Lienee ennemminkin jotain kottikärryn renkaita!

    • MäOlenKuuUkkeli

      Vantaan Heurekassa oli aikoinaan lapsille Kuukävelylaite. Valjaat puettiin päälle ja ne olivat joustovaijereilla kiinni katossa. Hyppely oli aivan samanlaista kuin Kuu- ukkohyppelyt studioissa.
      Minäkin siinä hyppelin ja leikin olevani Armtrong.

      • Heureka_Heurekassa

        Sinä ja muut lapset, niin. Sitten kekkasit elämäsi väläyksen.

    • lirnaus

      Kävin siellä Heurekassa minäkin lapsia hyppyyttämässä.
      Siellä sain ahaa- elämyksen että juuri noin ne Kuu- ukkelit hyppelivät.
      Hieno ja totuudellinen replica tuo oli.

      • Heureka_Heurekassa

        Uskomaton ahaa-elämyksesi kruunaa sinut.

    • Toinen kysymys on että miten ne jenkit sai sen auton kuuhun.

    • ochiwuxws

      Hinaamalla, biltemassa on kestäviä hinausköysiä.

    • Ressu1

      Kuumodollin mukana taitettuna. Insinöörit aluksi suunnittelivar vaikka millaisia ajoneuvoja..pieni yksinkertainen kuuauto vei voiton

    • hähähähähähääääää

      Joka vielä uskoo kuukäynteihin täytyy olla hullu.

      • palloviski

        Minäkin voin muuttaa tästä asiasta mielipiteeni kunhan minulle esitetään uskottavaa vastakkaista tietoa. Netin foliohattujen videoilta sitä ei vain ole vielä löytynyt.

    • Ressu1

      Itseni on vakuuttanut kaikki kolmannen osapulen sekä apoll ohjelman itsensä tuoma kehitys...täytyy olla tyhmä jos ei osaa tulkita apollo ohjelmam tieteellistä dataa

    • minäkötyhmä

      Kuinka se voi olla "dataa" kun elettiin silloin analogista aikaa?

      • varfikuremos

        Missä määritellään että datan pitäisi olla digitaalisessa muodossa? Minun ymmärtääkseni sana "data" tarkoittaa tietoa. Kun piirturi vetää viivaa paperille tai analoginen kamera lähettää kuvaa niin siinä käsitellään dataa.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Data

      • Linnunradan_laidalta
        varfikuremos kirjoitti:

        Joskus kynä, paperi, viivotin, harppi ja astemitta olivat kova sana. Lieneekö enää laskentataitoisia olemassakaan..?

      • asioistapuhuttavaoik
        varfikuremos kirjoitti:

        Missä määritellään että datan pitäisi olla digitaalisessa muodossa? Minun ymmärtääkseni sana "data" tarkoittaa tietoa. Kun piirturi vetää viivaa paperille tai analoginen kamera lähettää kuvaa niin siinä käsitellään dataa.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Data

        Niin, se tuo "data" tarkoittaa digitaalista tietoa eli ei voi käyttää 60 luvun aikana kerätyistä tiedoista "data" nimitystä koska vastaanottimet oli analogisia.

      • Näin_se_vain_on

        Älä viitsi joutavia höpöttää. Data-sanalla on monta muutakin merkitystä kuin vain digitaalinen tieto. Sitä on käytetty vuosisatoja aiemmin kuin kukaan tiesi mitään tietokoneista.

    • Linnunradan_laidalta

      Lunar Reconnaissance Orbiter (LRO) on kuvannut useita Apollo- ohjelman laskeutumispaikkoja.

      http://spaceref.com/news/viewpr.html?pid=34522

      Olisi kivaa yrittää itsekin jollain kaukoputkella, mutta taitaa olla erotuskyky turhan heikko siihen, kun ei ole ihan perfecto näkö enää.

      • Näin_se_vain_on

        Kullakin kaukoputkella on tietty optinen resoluutio, joka ei riipu siitä, onko putken päässä puolisokea astronomi vai erittäin suurresoluutioinen kamera.

      • voiperseensuti

        Nasan lro kuvaillut samassa tsudiossa kui apollokin.

      • Linnunradan_laidalta

        Olen kyllä tietoinen kritiikistä koskien julkisuuteen annettuja tietoja Apollo- ohjemista. Siksi harmittaa vähän tuo, että ei ole oikein kalustoa eikä kuntoakaan itse todeta samoja asioita. Mutta kysymykseen "onko otettu muita kuvia" vastauksena oli tuo LRO. Muuta kättäpidempää ei tähän saumaan tietääkseni ole.

        Muuten koskien Apollo- ohjelmia vastaan osoitettua kritiikkiä, en pysty arvioimaan kumpi osapuoli on luotettavampi.

        Onneksi tämä on yksittäisenä asiana yksinkertainen ( kyllä / ei ) ja siksi ratkennee pian.

    • eiolepakoputkea

      Mistä pakoputkesta kyse? Kuu-autonko pakoputkesta?

    • uparit

      ei siit oo kuvia ku niiltä jäi kässäri vetämättä ja se lähti vierimään rotkoon

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1840
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1489
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      125
      1265
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1262
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1180
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      270
      979
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      942
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      107
      895
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      101
      836
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      684
    Aihe