Kyösti Mäkimattila ,PNP, Finlanders ei suosittuja!

raksuliko

Suosio on katoavaista, etenkin tanssipaikoilla. Kyöstin on ylimielinen asenne ja monta tuntis vain levymusiikkia. Soitetaan vain kolme kertaa 45 min. Lisäksi kerää paikalle kaikki omasta mielestä parhaat tanssijat. Lattialla sitten ajetaan muiden päälle ja mulkoillaan, jos joku jää eteen.
Finlanders on väsähtänyt ja kulahtanut. Aika on ajanut ohitse, eläke odottaa. Tehdään kymmeniä keikkoja peräkkäin ja soitetaan kuin unessa.
Pekka Niskanpojat moni kakku päältä kaunis. Hieno bussi ja esiintymisasut eivät enää peitä orketerin osaamattomuutta. Kaikki tanssilajit kuullostavat samalta. Jumputtaava yksitoikoista musiikia.
Nyt olisi aika löytää uusia esiintyjiä

34

2237

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uuttakehiin

      Olen samaa mieltä. Nämä orkat ovat oleet suosittuja mutta liika on liikaa. Ovat liian usein samassa paikassa, etenkin PNP.

    • Oletväärässä

      Ainoat bändit ja artisti jotka vetää tasaisenvarmasti paikalle tanssijoita. Ja Kyösti myös tavallista kansaa katsomaan keikkaa.

      • Vanhanajanmusiikkivetää

        Vanhojen tanssimusiikki on edelleen kova juttu. Siks nämä eläkeläistanssimusiikkibändit vetää aika hyvin.

    • daadirlandaada

      Meillä on muutama tuore nuorehkoista soittajista koostuva orkesteri, jotka soittavat hyvin ja vähän jopa muutakin kuin kaikki muut, no Reetan ticotico menköön sarkastisena kliseenä :)
      Joten heille ja muille vastaaville lisää keikkoja. Vaikka noiden stara-orkkien rinnalle, niin ehkä saavat hekin innostusta uusiutua ja skarpata.

      • Tasapäätherätkää

        Onhan näitä uusia hienoja orkestereita olemassa. Kun vielä tanssijat innostusivat tulemaan heidän keikoilleen.
        Mennään vaan tasapäänä massan mukana hurmahurmasinitaivaskyöstihurmahurmajne.

    • pyskopaattienuhritry

      Tarkoittikohan keskustelun avaaja, että hänen mielestään parhaat tanssijat? Kyöstihän puolestaan on sitä mieltä, että hänen keikoilleen tulevat parhaimmalla mahdollisella musiikkimaulla siunatut musiikkiharrastuksen sekä kuuntelijat että tanssijat. Ja näinhän se vähän onkin.

      Noitten suosituimpien orkestereitten keikoille hakeutuu tottakai myös kaikkein tunteettomimpina musiikkiharrastuksen sekä kuuntelijoitten että tanssijoitten keskuudessa pidetyt psykopaatit. Kuta pienempi esimerkiksi tanssilava sattuu kenelle tahansa suosikkiartistista sitä todennäköisemmin psykopaatit ilmestyy sinne, mutta eivät musiikin takia, vaan sen takia, että he pääsevät siellä mielin ja määrin rusikoimaan ihmisiä, joilla ei ole mitään mahdollisuutta päästä heitä samalla tavalla karkuun kuin esimerkiksi kadulla tai torilla, jossa psykopaatin uhri voisi sitäpaitsi huutaa vieläpä poliisiakin apuun. Monet noista täysin tunteettomista psykopaateista näyttävät kärsivän masokismistakin ja ainoastaan innostuvat siitä lisää, kun heitä kalauttaa kyynärpäällä esimerkiksi otsaan.

    • vännyvänny

      Olen samaa mieltä. Nämä ppykopaatit jopa työntävät käsillä toisen parin tieltään. Jatkavat sitten hullun kiilto silmissään vauhdikasta menoaan. Poistyönnetty pari ei varmmaan enää tansseihin ilmesty. Kohta saavat tanssia yksin lattialla. Kyösti tuntuu keräävän näitä psykoja. Tavalliset tanssijat siirtyy muualle

      • Foksikammo

        Minua ovat työntäneet vain foksaajat.

    • ninna24

      Jätän väliin psykotanssit

    • mattivan

      Näihhän se on joskus ollut. Ei taijja enää olla

    • päinvastoin

      No sitten ollaan varmaan käyty eri tansseissa, koska juuri näiden orkkien keikoilla ( Hurma) käy eniten porukkaa. En tiedä onko sitten paikkakuntakohtaista, mutta yhtä hyvin voisi kirjoittaa Kyösti Mäkimattila, PNP, Finlanders huippusuosittuja!

      • VapaaOonPäättämään

        Kyllä ketjun aloittaja kirjoittaa ihan omiaan. Vielä nämä mainitut bändit vetää porukkaa edelleen ja loppua ei näy. Osa tanssijoista (ns. tanssieliitti fb:n tanssiporukka) on näitä laumasieluja, jos siellä joku keksii kirjoittaa, että joku tanssibändi ei ole hyvä niin kohta kaikki ovat samaa mieltä. Ei voi olla erimieltä rehellisesti kun pelätään, että "nolaa" itsensä. Nämä voi saada jonkun suosion laskemaan. Onneksi saan itse valita mistä tykkään👍.

      • Baskaksenbajamaja

        Aloittaja taitaa olla tanssinpitäjä joka ei ole saanut tai pystynyt ottamaan kyseisiä esiintyjiä ja nyt dissaa Suomen parhaita bändejä ja artistia.

      • VapaaOonPäättämään
        Baskaksenbajamaja kirjoitti:

        Aloittaja taitaa olla tanssinpitäjä joka ei ole saanut tai pystynyt ottamaan kyseisiä esiintyjiä ja nyt dissaa Suomen parhaita bändejä ja artistia.

        Tuskinpa on, on kuvittelin, että lavanpitäjät tänne kirjoittelee. Näitä negatiivisia juttuja kirjoittelee katkera ihmiset. Luulevat, että uskotaan taii ollaan heti samaa mieltä. Minulla ainakin on vankasti ihan omat mielipiteet ja menen ihan minne milloinkin mieli tekee välittämättä lainkaan mitä mieltä joku muu on. Saa kehua tai haukkua ei vaikuta.

    • Kouvola-Asikkala

      Olin sattumalta viikonloppuna Varjokuvan ja PNP:n keikalla. Ihmisiä oli erittäin paljon.
      Kyösti ei ole ylimielinen, vaan kulkee tauolla pihalla ja juttelee kaikkien ihmisten kanssa.

    • taivaantosi

      Olen nähnyt Kyöstin kaksi eri persoonaa. Mieleeni on tullut, että olisiko joskus masennusta, tai sitten ei ota lääkkeitään.

      • Kysyynääsvoimia

        Kyösti jaksaa jutella tanssijoiden kanssa kiitettävästi!

      • NiinTykkään

        Kyösti on valloittava vähäeleisyydessään. Huippumusaa, kiitos ihanalle Varjokuva- orkesterille keikoista, joihin en kyllästy.

    • resakki

      Kyösti säästää itseään ei tee kuin pakolliset jutut. Varjokuvalla vain kolme settiä illassa. Loppu levymusaa tai toinen orkka. Ennen Kyösti veti orkan kanssa koko illan. Runoja kyllä myydään innokkkasti.

      • huipullahantuulee

        Runoja on luettavaksi, sen grammarin soidessa väliajalla.

      • SitäSaaMitäTilaaa

      • hellettäkinpukkaa
        SitäSaaMitäTilaaa kirjoitti:

        Kyösti säästää itseään ei tee kuin pakolliset jutut. ....
        En kyll' ole samaa mieltä ;) Wau - tätä lisää ...lauantaina :)
        https://www.youtube.com/watch?v=v2XE3mmJbUA

        Toimiikohan Syviksessä ne uudet ilmastointi laitteet ?
        ;)

      • Anonyymi
        SitäSaaMitäTilaaa kirjoitti:

        Kyösti säästää itseään ei tee kuin pakolliset jutut. ....
        En kyll' ole samaa mieltä ;) Wau - tätä lisää ...lauantaina :)
        https://www.youtube.com/watch?v=v2XE3mmJbUA

        Kyösti Mäkimattila jätti levy-yhtiön ja myy nyt itse
        keikkansa: "Aion kokeilla, minkä verran minulla on hartioita siinä hommassa"

        Kyösti Mäkimattila on ollut musiikkialalla pitkään ja nähnyt alan muutoksen jo parinkymmenen vuoden ajan. Ensimmäiset tanssiorkesterikeikkansa hän teki 14-vuotiaana, ja vuonna 2002 Mäkimattilan yhtye Varjokuva voitti ensimmäisen kerran tanssiorkestereiden Suomen mestaruuden.

        Nyt hän on päätynyt tilanteeseen, jossa hän sanoi irti sopimuksensa suurten levy-yhtiöiden kanssa.
        – Nyt kun fysinen levy on alennustilassa, ehkä lopullisesti, ja ihmiset eivät enää osta levyjä, niin levy-yhtiöt haluavat jollain tavalla artistista ilon irti.

        Mäkimattilan kokemuksen mukaan levy-yhtiöt tarjoavat levymyynnin vähentyessä kokonaispalveluja, joissa ne hoitavat keikkamyynnin ja kaiken sen mitä artistiuuteen liittyy.

        – Minä olen kokenut, että sellainen palvelu voi olla aika kallis. Isot monikansalliset levy-yhtiöt tietävät arvonsa, mahdollisuutensa ja valtansa tällä alalla.

        Keikkamyynti omiin käsiin
        Nyt Mäkimattila aikoo kokeilla pärjääkö artisti paremmin hoitamalla itse keikkamyntinsä.
        https://youtu.be/e8zIWYnDMTU
        – Aion nyt kokeilla sitä, minkä verran minulla on hartioita siinä hommassa. Tällä hetkellä myyn keikat itse. Kyllä historiassa on paljon esimerkkejä siitä, että se on ennenkin onnistunut.

        Mäkimattila ei kuitenkaan halua syyttää levy-yhtiöitä tilanteesta, johon iskelmämusiikki on ajatunut.

        – Ei minulla ole mitään pahaa sanottavaa isoista levy-yhtiöistä. Ehkä minä edustan vain iskelmälaulajana sellaista genreä, mikä on radiosoittokiellossa ja ymmärrän, että levy-yhtiöt ovat vähän ihmeissään – että mitäs musiikkia tuollaisille laulajille tehtäisiin.

        Myös runokirja ilmestyi omakustanteena
        Mäkimattila teki saman irtioton myös kirjailijana. Hänen neljästä runokirjastaan kaksi oli suuren kustantamon julkaisemia, mutta uusin teos on omakustanne.

        Kyösti Johannes Mäkimattila on suomalainen laulaja, joka valittiin tangokuninkaaksi Seinäjoen Tangomarkkinoilla vuonna 2013. Ennen tangokuninkuutta hän toimi Varjokuva-yhtyeen rumpalina. Nykyään Varjokuva toimii hänen taustayhtyeenään, ja kokoonpanoon on valittu uusi rumpali.

        TOIVEET ON KUULTU!
        KORSUORKESTERI TEKEE ODOTETUN PALUUN KONSERTTILAVOILLE!
        2020

        KORSUORKESTERI 30 VUOTTA POTEROSSA

        Kyösti Mäkimattila - Tarja Närhi - Juha Maunu

        - Isänmaan puolesta -konserttikiertue

        la 8.2. Imatra, Kulttuuritalo Virta (**)
        su 9.2. Kuusankoski, Kuusankoskitalo (**)
        ma 10.2. Turku, Konserttitalo (*)
        ti 11.2. Pori, Promenadikeskus (**)
        to 13.2. Järvenpää, Järvenpää-talo (*)
        pe 14.2. Mikkeli, Konserttitalo Mikaeli (**)
        la 15.2. Joensuu, Carelia-sali (**)
        su 16.2. Kuopio, Musiikkikeskus (*)
        ma 17.2. Lahti, Sibeliustalo (*)
        ti 18.2. Hämeenlinna, Verkatehdas (**)
        Konsertit klo 19 ....
        Eikun menoks :-)

      • Anonyymi

        Kyllä me tanssijat saimme makiaa mahan täydeltä kun Kyösti lauloi Kerholan tansseissa sunnuntaina 24.11.2019 ilman levytaukoa puoli kuudesta kaksikymmentä yli yhdeksään. Revi siitä :) Eli melkeinpä neljä tuntia 2 x 45 minuutin sijaan. Ei taida muissa solisteissa löytyä tuollaista asennetta, koska keikkapalkkionsa saavat vähemmälläkin laulamisella. Siinä on haastetta muille. Aivan mahtavaa! Kyöstin tanssit ovat parhaita ja samalla ruuhkaisimpia, joten valivali tyyppien kannattaa jäädä kotiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyösti Mäkimattila jätti levy-yhtiön ja myy nyt itse
        keikkansa: "Aion kokeilla, minkä verran minulla on hartioita siinä hommassa"

        Kyösti Mäkimattila on ollut musiikkialalla pitkään ja nähnyt alan muutoksen jo parinkymmenen vuoden ajan. Ensimmäiset tanssiorkesterikeikkansa hän teki 14-vuotiaana, ja vuonna 2002 Mäkimattilan yhtye Varjokuva voitti ensimmäisen kerran tanssiorkestereiden Suomen mestaruuden.

        Nyt hän on päätynyt tilanteeseen, jossa hän sanoi irti sopimuksensa suurten levy-yhtiöiden kanssa.
        – Nyt kun fysinen levy on alennustilassa, ehkä lopullisesti, ja ihmiset eivät enää osta levyjä, niin levy-yhtiöt haluavat jollain tavalla artistista ilon irti.

        Mäkimattilan kokemuksen mukaan levy-yhtiöt tarjoavat levymyynnin vähentyessä kokonaispalveluja, joissa ne hoitavat keikkamyynnin ja kaiken sen mitä artistiuuteen liittyy.

        – Minä olen kokenut, että sellainen palvelu voi olla aika kallis. Isot monikansalliset levy-yhtiöt tietävät arvonsa, mahdollisuutensa ja valtansa tällä alalla.

        Keikkamyynti omiin käsiin
        Nyt Mäkimattila aikoo kokeilla pärjääkö artisti paremmin hoitamalla itse keikkamyntinsä.
        https://youtu.be/e8zIWYnDMTU
        – Aion nyt kokeilla sitä, minkä verran minulla on hartioita siinä hommassa. Tällä hetkellä myyn keikat itse. Kyllä historiassa on paljon esimerkkejä siitä, että se on ennenkin onnistunut.

        Mäkimattila ei kuitenkaan halua syyttää levy-yhtiöitä tilanteesta, johon iskelmämusiikki on ajatunut.

        – Ei minulla ole mitään pahaa sanottavaa isoista levy-yhtiöistä. Ehkä minä edustan vain iskelmälaulajana sellaista genreä, mikä on radiosoittokiellossa ja ymmärrän, että levy-yhtiöt ovat vähän ihmeissään – että mitäs musiikkia tuollaisille laulajille tehtäisiin.

        Myös runokirja ilmestyi omakustanteena
        Mäkimattila teki saman irtioton myös kirjailijana. Hänen neljästä runokirjastaan kaksi oli suuren kustantamon julkaisemia, mutta uusin teos on omakustanne.

        Kyösti Johannes Mäkimattila on suomalainen laulaja, joka valittiin tangokuninkaaksi Seinäjoen Tangomarkkinoilla vuonna 2013. Ennen tangokuninkuutta hän toimi Varjokuva-yhtyeen rumpalina. Nykyään Varjokuva toimii hänen taustayhtyeenään, ja kokoonpanoon on valittu uusi rumpali.

        TOIVEET ON KUULTU!
        KORSUORKESTERI TEKEE ODOTETUN PALUUN KONSERTTILAVOILLE!
        2020

        KORSUORKESTERI 30 VUOTTA POTEROSSA

        Kyösti Mäkimattila - Tarja Närhi - Juha Maunu

        - Isänmaan puolesta -konserttikiertue

        la 8.2. Imatra, Kulttuuritalo Virta (**)
        su 9.2. Kuusankoski, Kuusankoskitalo (**)
        ma 10.2. Turku, Konserttitalo (*)
        ti 11.2. Pori, Promenadikeskus (**)
        to 13.2. Järvenpää, Järvenpää-talo (*)
        pe 14.2. Mikkeli, Konserttitalo Mikaeli (**)
        la 15.2. Joensuu, Carelia-sali (**)
        su 16.2. Kuopio, Musiikkikeskus (*)
        ma 17.2. Lahti, Sibeliustalo (*)
        ti 18.2. Hämeenlinna, Verkatehdas (**)
        Konsertit klo 19 ....
        Eikun menoks :-)

        "niin levy-yhtiöt haluavat jollain tavalla artistista ilon irti"
        Ilosanomaa- sitähän me tanssijat haetaan
        Upeaa et Kyöstikin myy itseään 🙊
        https://youtu.be/v2XE3mmJbUA
        Kevät saa kansankin vallottomaksi ...
        Kaipauksen kuu kylmä valo tyhjän huoneen valaisee
        Kaipauksen kuu yksinäisen sielun yöhön kahlitsee
        Kaipauksen kuu vielä uskon hänen luoksein saapuvan
        Kaipauksen kuu kerro hälle että vielä rakastan

    • Herra52

      Kyllä nämä "suosituimmat" on paukkansa ansainnut.
      On ne selästi parempia joka osa-alueella.

      "Tanssiporukka"
      Kourallinen äänekkäitä yrittää välillä nuijia jotakin orkesteria.
      Nämä on silti vain yksilöiden mielipiteitä.
      11 000 muuta ei puhu mitään.
      Uskoisin suurimmanosan käyvän mielummin eri tansseissa näiden äänekkäämpien kanssa.
      Eli tekee oman valinnan.

      • Anonyymi

        Kyllä nämä "suosituimmat" on paukkansa ansainnut.
        On ne selästi parempia joka osa-alueella.
        https://youtu.be/BOsx7uzyK1s
        Kyllä ketjun aloittaja kirjoittaa ihan omiaan. Vielä nämä mainitut bändit vetää porukkaa edelleen ja loppua ei näy. 🙂👍

        🤠Matin päivä
        🤗
        Onnea❣
        Matti on kevättalven alku, "Matti kevään tuopi", ja valoakin alkaa olla enemmän eikä pärepihtiä tarvita "Matti pihdin nostaa, Matti pihdin kaataa". Matinpäivä on lumimääränkin suhteen talven taitekohta. Mutta monien sanontojen mukaan voi olla joko niin, että ”Matti kannot katkoo tai Matti kannot jatkaa” – uutta lunta voi tulla runsaastikin. Yhdeksän lumisadetta Matista on usein ennustettu. Jos Matin päivänä pyryttää tai on kova lumituisku, lunta tulee vielä monesti ennen kevättä. Vaikka lunta tulisi vain niin että oljenkorsi peittyy, tulee sitä ennen kevättä vielä lyhteen vahvuudelta tai kykkivän koiran korkeudelta. Väitetään jopa, että puolet lumesta on alas tulematta Mattina.

        Niin, ja ”Millainen ilma Matin päivänä, sellaisia sitten koko kevät”.
        Hyvää kauniin aurinkoista tätä päivää 😎

        Kiitos samoin.

    • Anonyymi

      Luulee olevansa komea, ei ole, on tympeän oloinen ja itsekäs idiootti!
      Sen kuulee hänen puheestaan, muilla voi ivailla, hän on typerä, outo!

      • Anonyymi

        Kyösti on huumorimiehiä, kaikki eivät vaan sitä ymmärrä :) Juttelee mukavia vakavalla ilmeellä. Kyösti ei tarvitse mitään teennäistä tekohymyä ja ilmeilyä, riittää kun on oma aito itsensä.

        Verratkaapa vaikka Tommi Soidinmäkeen. Huh, häntä on rasittavaa katsella saati kuunnella kun laulaessaan ilmeilee ja naamaansa vääntelee luonnottomasti.

    • Anonyymi

      Olisi kiva jos tanssimusiikki olisi myös tanssittavaa sekä kohdistettu paikalla olevalle yleisölle, eikä orkesterien ja soilistien mielensä mukaan uudelleen sovitettua / muokattua, jopa vaikeasti tanssittavaa musiikkia. Joskus tanssipaikoilla esitetään musiikkia, jossa lähes kaikki alkuperäissovituksesta on muutettu, komppi, painotukset, väliin lisätyt jatzin lirutukset, jne., jossa jopa musiikki- / tanssilajin tunnistaminen on hankalaa, tanssittavuudesta puhumattakaan. Pahimpia näkyvät olevan osa itseänsä täynnä olevista tangokuninkaista, joiden tanssikeikalla kuulee harvoin tangoa ja jopa sitäkin on jo vaikea tangoksi tunnistaa. Toiveenani olisi, että soitatte ja laulatte pääsääntöisesti sitä musiikkia, joissa olette hyviä sekä musiikkia, jossa lähes kaikki ovat tanssilattialla, eikä seinustalla odottamassa " aikaa parempaa ja seuraavia tansseja". Terv. Aktiivitanssija

    • Anonyymi

      Onhan Kyösti ihan lähimenneisyydessä levyttänyt tangon. Perinteisen, tehnyt uudelleen lämmityksen. Sovituskin perinteinen. Mielipiteitä?

      • Anonyymi

        Tuo musiikin tansittavuus on aika mielenkiintoinen asia sinällään. Ilmeisesti valtaosa tanssijoista haluaa semmoista selkeää, suhteellisen helposti tunnistettavaa. Itse koen semmoisen taas hyvin tylsäksi, esimerkkinä juuri suomalainen perinteinen tango.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      13442
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      184
      1784
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1124
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1123
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      64
      1046
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      194
      956
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      833
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe