Jollat kryssissä

jollotelija

Tuli kokeiltua optaria vähän aikaa sitten, aika vekkulia purjehtimista. Mikä olisikaan tästä seuraava isompi jolla, joka kryssisi hyvin. Joskus miettinyt että 2mR:kin olisi hauska peli, tietysti vähän eri konspti kuin kevytjolla..Ajatus olisi hieman kajakkimainen purjehdus paikkoihin joihin purkkarilla ei pääse.
Onko ehdotuksia?

13

436

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Joakim1

      Pitäisi aika paljon vielä tarkentaa kysymystä. Suurin osa jollista on kilpakäyttöön tehtyjä. Ne ovat yleensä ohutta lasikuitua eli eivät kestä kolhimista ja rantaan vetämistä sekä varsin helposti kaatuvia eli enemmin tai myöhemmin pääset uimaan. Tällaisia ovat vaikkapa E-jolla ja Laser yhdelle hengelle.

      Sitten on lähinnä mökkikäyttöön tehtyjä jollia, jotka ovat tukevampaa tekoa ja huomattavan paljon paremmin pystyssä pysyviä (voivat edelleen kaatua). Noista tietysti myös seuraa hitaampi nopeus. Tällaisia ovat vaikkapa Walker Bay, Still 525 ja Terhi Sailit. Yhdelle hengelle ainakin Walker Bay 8 tai mielummin 10 voisi olla hyvä valinta.

      Kolmantena vaihtoehtona pienet köliveneet kuten 2.4 ja 606. Lightning on ehkä kahden viimeisen välimuoto. Noilla pääsee pienen syväyksen (tai nostokölin) ja koon ansiosta vielä moniin paikkoihin, joihin isommilla ei pääse.

    • applix

      Jos "pääseminen paikkoihin joihin purkkarilla ei pääse" on päällimmäinen käyttötarkoitus, valitse sellainen jolla/kevytvene, jossa sekä nostoköli ja peräsin ovat taaksepäin taittuvaa mallia. Ei siis pistokölimäinen, kuten optarissa tai Laserissa.

      Pistoköli-mallisen nostokölin suuri heikkous on, että kun se ennemmin tai myöhemmin osuu kiveen, vene pysähtyy äkisti ja jos vauhti on hiemankin kovempi, köli tai kölilaatikko voi riikkoontua. Vähintäänkin vene voi syntyvässä hämmingissä helposti kaatua, jos kivelleajo tapahtuu yllättäen.

      Valitettavasti taakse taittuva nostokölirakenne on hieman kalliimpi valmistaa, joten se löytyy aika harvasta kevytvenetyypistä. Päällimmäisenä tulee mieleen Still 380 ja Still 525 sekä 470 ja 420. Näistä 470 ja 420 ovat kuitenkin puhtaita kilpailuveneitä ja epäkäytännöllisiä ko. käyttötarkoitukseen.

    • ämpärimuovia

      Vielä mainitsematta RS-veneet. Nimikkeen alta löytyy monta mallia, joista ainakin Feva on kohtalaisen yleisessä käytössä täälläkin. Ämpärimuovisina ne sietävät paljon enemmän rantautumisia kuin lasikuituiset varsinaiset kilpajollat. Kirjoitin varsinaiset, koska Feva on myös kilpaluokka. Se kertonee siitä, että pelkästärantalelusta ei ole kyse.

      • Jollottelija

        Hyvä kommentti kestävyydestä , WB8 on ollut käytössä, mutta ei oikein purjehdi, ainakaan peruspurjeilla. Tuollainen osui silmään, sen kun saisi taittokölisenä! http://www.k2sailing.net


      • Joakim1
        Jollottelija kirjoitti:

        Hyvä kommentti kestävyydestä , WB8 on ollut käytössä, mutta ei oikein purjehdi, ainakaan peruspurjeilla. Tuollainen osui silmään, sen kun saisi taittokölisenä! http://www.k2sailing.net

        Kyllä WB:t purjehtii ihan OK. En ole varma olenko 8:lla purjehtinut, mutta 10:llä olen purjehtinut muutamaan kertaan ja yllätyin sen vauhdista. Kyllä se optaria nopeampi on, jolloin jälkeen jää myös Still 380 ja Zoom.

        Jos paremmin purjehtivan haluaa, pitää hankkia joko paljon herkemmin kaatuva tai sitten selvästi isompi jolla.


      • jollottelija
        Joakim1 kirjoitti:

        Kyllä WB:t purjehtii ihan OK. En ole varma olenko 8:lla purjehtinut, mutta 10:llä olen purjehtinut muutamaan kertaan ja yllätyin sen vauhdista. Kyllä se optaria nopeampi on, jolloin jälkeen jää myös Still 380 ja Zoom.

        Jos paremmin purjehtivan haluaa, pitää hankkia joko paljon herkemmin kaatuva tai sitten selvästi isompi jolla.

        Ehkäpä muistikuvani on värittynyt ajan saatossa...tässä WB 8 oli vähän samanlainen purje kuin optarissa ja wb:llä myynnissä myös "performance sail kit" varmaan parempi.
        Kyllä mielestäni saa olla ainakin pidempi jolla, jollaa ei ole tarkoitus vetää veneen perässä.


      • ämpärimuovia

        Tulipa mieleen vielä yksi:Tvåkrona. Se on ollut Ruotsissa suosittu junioriluokka ja Suomestakin joitakin löytyy. Ruotsista hakemalla bensakulut olisivat varmaan hankintahintaa suuremmat. Junioriveneenä se on tehty kestämään vähän enemmän.

        Ja yksi negatiivinenkin maininta. Scout on nimensä mukaisesti partiolaisille tehty jolla, mutta sillä on tarkoitukseensa sopimattoman konstruktion maine.


    • InsinöörinPainajainen

      Tuollaisia ei juuri ole valmiina, mutta itse tekemällä vanerista saa tehtyä juuri sellaisen veneen, kuin haluaa. Paradox pursi on itseoikaiseva pursi jossa miehistö pysyy suojassa veneen sisällä eikä tarvitse osallistua veneen pystyssä pitämiseen. Erikoisin piirre lienee, että vene luovii kohtuullisen hyvin, vaikka siinä ei ole köliä lainkaan (!) :

      https://www.youtube.com/watch?v=R7dziswouKA

      http://www.microcruising.com/paradox1.htm


      Uudempi, kevytversio Paradoxista, Enigma360 - jota mahdollisuus kuljettaa jopa auton kattotelineellä:
      https://www.youtube.com/watch?v=nQPKyOHWzfQ

      https://aiki.pbworks.com/w/page/1594388/Enigma sailboat

      • jollottelija

        Aika hauskoja! Kyllä joku itserakennus projektikin on ruvennut kiinnostamaan...halvempaa tietysti ostaa käytetty, mutta täytyyhän sitä jotain näpräämistä aina olla. K2/2.4mR/taittokölin risteytys :D


      • jollottelija

    • PurjehtimaanTuomittu

      Itselläni on yhä sellainen aika raato Daysailor. On siis nimi eikä tyypin kuvaus. Muualla en ole koskaan tällaiseen törmännyt.

      Se on viitisen metriä pitkä, kääntyvät köli ja peräsin. Keulassa on pieni suljettava kajuutta, johon saa tavarat. Avotila on valtava, jopaa kuusi ihmistä mahtuu.

      Purjehtimisen tuntu lähenee kölivenettä. Tämän saa kuitenkin nurin ja pystyyn. Vahingossa ei ole kaatunut, mutta tarkoituksella kokeilin. Ihan kohtuulliset ominaisuudet kaikilla tuulilla.

      En kauppaa tätä. Purjehduskunnossa se kyllä on, luonto ei salli muuta. Mutta se on niin vanha, kolhuinen ja paikattu, että rahaa siitä ei kehtaa pyytää. Ja itse mieluusti käyn muutaman kerran kesässä kokeilemassa oikeaa purjehdusta, joka ei köliveneellä koskaan ihan sama ole.

    • Hii-o-hoi

      Suomen jollat ovat (niinkuin Joakim sanoi) lähinnä kilpailu tai mökki tarkoitukseen tehtyjä.
      Ulkomailta löytyy myös retkeily/matkakäyttöön tarkoitettuja jollia. Wayfarer varmaan paras tai ainakin tunnetuin esimerkki.

      Jos haluaa päästä "paikkoihin johon ei purkkarilla pääse" niin pieni katamariini sopii siihen - ei syviä kölejä, matala syväys.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe