Entinen puoliso ei juurikaan lapsensa perään kysele, mutta selän takaa valittaa etten anna tavata lasta.
Onko niin että kaikki tapaamiset ja niistä sopiminen on vain minun harteilla??? Miksei hän voi avata suutansa ja yritä kompromissia josta lapsi ennen kaikkea hyötyy! meillä ei ole virallista eikä epävirallista sopimusta. Sen teko on mahdotonta sillä hän niistä lipsuu eniten.
Isän into tavata lastaan
19
287
Vastaukset
- taisittenkin
lapsen äiti lipsuu; ei suostu yhteishuoltoon, lapsen asumiseen vuoroviikoin- ja ettei elatusta suoriteta, lapsen tulot ja menot
tasan, eli äiti suorittaa isälle puolet lapsilisästä- ja verotuksen lapsivähennyksestä.
Kyllä lainsäädännössä on määritelty "lähivanhemmalla" olevan velvollisuus pitää yhteyttä "etävanhempaan" ja huolehtia lapsen tapaamisoikeuden toteutumisesta vanhempaansa, jonka luona
lapsi ei virallisesti asu; mikäli teillä olisi vuoroasuminen käytössä pääsisit myös tästä vastuusta kätevästi eroon.
Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain tarkoituksena on lapsen suhteen säilyttäminen kiinteänä vanhempaansa, jonka luona lapsi ei virallisesti asu; tämä toteutetaan lain mukaan siten, vastuunkanto- ja päätöksenteko eli lapsen huoltajuus pidetään yhtenäisenä ja toisaalta lapsen suhde vanhempaansa turvataan tapaamisoikeudella.
Lapsen huollon tulee turvata lapsen myönteiset ja läheiset ihmissuhteet, erityisesti suorat kontaktit lapsen ja hänen vanhempansa välillä; lapsen huolto- ja tapaamisratkaisu tulee tehdä ja ratkaista edellä mainitun mukaisena.
Lapsella on oikeus vanhempaansa- ja tavata vanhempaansa, jonka luona lapsi EI virallisesti asu. Perustuslaissa on selkeästi ja kiistatta todettu vanhemmalla olevan myös oikeus perhe-elämäänsä omien lapsiensa kanssa. - ÄläSotkeLAkia
Jos nyt sitten ette tekisi ensin alkuu mitään sopimusta. Soita exällesi ja kysy, milloin hänelle sopii ottaa lapsesa hoitoonsa. Toivottavasti lapsi on jo kouluikäinen, silloin osaa jo itsekin hyvin ilmaista mitä tahtoo.
- djkdjkdjkdfj
Miksi estät lasta tapaamasta isää? On sun vastuulla että lapsi näkee isää joten älä ole itekäs.
- Raisionkaupungin
ja lapsen äidin tarkoitushakuinen vieraannuttaminen omasta isästään, isänpuoleisista isovanhemmistaan ym. suvustaan edelleen jatkuu vielä 10 vuoden jälkeenkin perättömin lausu
min, selvityksin tuomioistuimessa lapsen olosuhteista..- Yhakka
Itseasiassa isänpuoleiseen sukuun kaikki on kunnossa. Isovanhemmat pitää yhteyttä kuin myös sedät/tädit. Isä tässä asiassa on hankala. Ps. Isäni oli yh. ja en kamalasti nähnyt äitiäni joten tiedän omasta kokemuksesta miltä se tuntuu..
- vieraannutettuisä
Yhakka kirjoitti:

Itseasiassa äidinpuoleiseen sukuun kaikki on kunnossa. Isovanhemmat pitää yhteyttä kuin myös sedät/tädit. Vieraannuttaja "äiti- ja Raision kaupungin lastensuojelu-"
viranomaiset perättömin lausumin, selvityksin tuomio-
istuimessa lapsen olosuhteista tässä asiassa on se ainut
hankala. Ps. ex-akka on sosiaalitoimen/ lastensuojelun tarkoityshakuinen "yksinhuoltaja-" perättömin lausumin, selvityksin ja en kamalasti nähnyt lapsiani, joten tiedän
omasta kokemuksesta miltä se tuntuu.. - Ziiiiizzus
Sun kannattaa jo hakea apua. Mt-ongelma ei nykyään ole häpeä kun sen hoitaa. Noilla teksteillä ymmärrän hyvin jos et valitettavasti pääse näkemään muksujasi. Tsemppiä! Jaksuhalit!
- Ziiiiizzustako
Ziiiiizzus kirjoitti:
Sun kannattaa jo hakea apua. Mt-ongelma ei nykyään ole häpeä kun sen hoitaa. Noilla teksteillä ymmärrän hyvin jos et valitettavasti pääse näkemään muksujasi. Tsemppiä! Jaksuhalit!
Siis kenenhän tässä kuuluu sitä apua hakea; kyllä se on vieraannuttaja "äiti- ja Raision kaupungin luonnehäiriöiset, sairaat vieraannuttaja lastensuojelu-" viranomaiset
perättömin lausumin, selvityksin tuomioistuimessa lapsen olosuhteista mielenvikaisessa-, sairaasssa "viranomais-" menettelyssä. Aivan oikein Mt-ongelma- ja lapsen tarkoitushakuinen vieraannuttaminen omasta isästään- ja suvustaan ei ole vieraannuttaja "äidille- ja viranomaisille"
mikään häpeä, kun sen hoitaa ja lopettaa narsismin, lasten tarkoitushakuisen vieraannuttamisen..tämä lasten "äidin-
ja viranomaisten-" harrastama tarkoitushakuinen lasten vieraannuttaminen on alkanut jo vanhempien asumuseron ensimmäisestä päivästä alkaen jatkuen jo yli 10 vuotta.. - ÄläSotkeLakia
Yhakka kirjoitti:
Itseasiassa isänpuoleiseen sukuun kaikki on kunnossa. Isovanhemmat pitää yhteyttä kuin myös sedät/tädit. Isä tässä asiassa on hankala. Ps. Isäni oli yh. ja en kamalasti nähnyt äitiäni joten tiedän omasta kokemuksesta miltä se tuntuu..
Onhan se sitten jo puoli voittoa, että ainoastaan isä ei saa itsestään sen vertaa irti, että tapaisi lastansa. Tarkoittaako isän puolen suvun yhteydenpito tarkalleen ottaen mitä? Kutsuvatko kylään ja käytkö lapsen kanssa isänsä vanhemmilla kylässä jnpp?
Ja oliko se muksu sen ikäinen että pärjää isänsä hoidossa? - ÄläSotkeLakia
Yhakka kirjoitti:
Itseasiassa isänpuoleiseen sukuun kaikki on kunnossa. Isovanhemmat pitää yhteyttä kuin myös sedät/tädit. Isä tässä asiassa on hankala. Ps. Isäni oli yh. ja en kamalasti nähnyt äitiäni joten tiedän omasta kokemuksesta miltä se tuntuu..
Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain tarkoituksena on lapsen suhteen säilyttäminen
kiinteänä vanhempaansa, jonka luona lapsi ei virallisesti
asu; tämä toteutetaan lain mukaan siten, vastuunkanto
ja päätöksenteko eli lapsen huoltajuus pidetään
yhtenäisenä ja toisaalta lapsen suhde vanhempaansa
turvataan tapaamisoikeudella.
Lapsen huollon tulee turvata lapsen myönteiset ja läheiset ihmissuhteet, erityisesti suorat kontaktit lapsen ja hänen vanhempansa välillä; lapsen huolto- ja tapaamisratkaisu
tulee tehdä ja ratkaista edellä mainitun mukaisena.
Lapsella on oikeus vanhempaansa- ja tavata vanhempaansa, jonka luona lapsi EI virallisesti asu. Perustuslaissa on selkeästi
ja kiistatta todettu vanhemmalla olevan myös oikeus perhe-elämäänsä omien lapsiensa kanssa. - Yhakka
ÄläSotkeLakia kirjoitti:
Onhan se sitten jo puoli voittoa, että ainoastaan isä ei saa itsestään sen vertaa irti, että tapaisi lastansa. Tarkoittaako isän puolen suvun yhteydenpito tarkalleen ottaen mitä? Kutsuvatko kylään ja käytkö lapsen kanssa isänsä vanhemmilla kylässä jnpp?
Ja oliko se muksu sen ikäinen että pärjää isänsä hoidossa?He viettävät aikaa yhdessä ja käyvät ulkoilemassa ilman minua. Tiivis suhde heihin eikä se minua haittaa, parempi vaan että ovat osa lapsen elämää. En ole se estäjä. Isä ei vaan viitsi ottaa yhteyttä. Lapsi aloittaa koulun nyt syksyllä.
- vieraannutettu
Yhakka kirjoitti:
He viettävät aikaa yhdessä ja käyvät ulkoilemassa ilman minua. Tiivis suhde heihin eikä se minua haittaa, parempi vaan että ovat osa lapsen elämää. En ole se estäjä. Isä ei vaan viitsi ottaa yhteyttä. Lapsi aloittaa koulun nyt syksyllä.
Miksi estät lasta tapaamasta isää? On ainoastaan sinun vastuulla lainsäädännön muksisesti ns "lähivanhempana-", että lapsi asuu/ tapaa isäänsä, joten älä ole itekäs. Lapsen etu on yhteishuolto, viuoroasuminen, ei elatusta; suoritat isälle puolet lapsilisistä ja verotuksen lapsivähennyksestä-
- SokeaReettakin
vieraannutettu kirjoitti:

Joojoo, sulle on raha tuossa kaikkein tärkeintä - huomaahan sen.
- Yhakka

Ihan miten vaan. Lähinnä kiinnosti tietää miten saada se isä tapaamaan kun ei estetä muutoinkaan. Isä ei hyväksynyt että lapsi on erityislapsi, joten en tiedä vaikuttaako se asiaan. Miksi isälle pitää maksaa jos itse hoidan kaikki lapsen kulut. Eikö isä sitten ole itsekäs jos ei tahdo lastansa nähdä? Eikö pitäisi nöyrtyä neuvottelemaan eikä ajaa omaa agendaa.
- Zxdx

Kuka nyt anta lapet sutturien kynsiin me ei olla suttuiota ikinä nähty minä kielsin heitä näkemästä kamalia nauhoja ,mieskin oli samaa meiltä että suturat ei ole hyvää seuraa meidän lapsille.
- vieraannutettu
SokeaReettakin kirjoitti:
Joojoo, sulle on raha tuossa kaikkein tärkeintä - huomaahan sen.
"Joojoo, sulle on raha tuossa kaikkein tärkeintä - huomaahan sen." Miten niin minulle; enhän minä saa lapsistani edes elatus maksuja? En ole saanut mitenkään osallistua lasteni elämään
eli en ole voinut vaikuttaa mihinkään enkä siten voinut/ saanut osallistua ja maksaa edes esim. lapseni harrastemenoja, virik-keitä, matkoja yms? Olen tarkoitushakuisesti lapsistani erotettu, vieraannutettu "isä-" perättömin lausumin, selvityksin, vieraan- nuttamisin tuomioistuimessa lapsen olosuhteista.- - vieraannutettu
Yhakka kirjoitti:
Ihan miten vaan. Lähinnä kiinnosti tietää miten saada se isä tapaamaan kun ei estetä muutoinkaan. Isä ei hyväksynyt että lapsi on erityislapsi, joten en tiedä vaikuttaako se asiaan. Miksi isälle pitää maksaa jos itse hoidan kaikki lapsen kulut. Eikö isä sitten ole itsekäs jos ei tahdo lastansa nähdä? Eikö pitäisi nöyrtyä neuvottelemaan eikä ajaa omaa agendaa.
Nöyrrytkö sinä lapsen äitinä neuvottelemaan lapsen isän kanssa; sovit lapsen isän kanssa yhteishuollosta, vuoroasumisesta, ei ela-tusta; suoritat isälle puolet lapsilisistä- ja verotuksen lapsivähen-nyksestä?-
- oikaisu
Zxdx kirjoitti:
Kuka nyt anta lapet sutturien kynsiin me ei olla suttuiota ikinä nähty minä kielsin heitä näkemästä kamalia nauhoja ,mieskin oli samaa meiltä että suturat ei ole hyvää seuraa meidän lapsille.
Kuka nyt antaa lapet natturien kynsiin. Me ei olla nattuiota ikinä nähty; minä kielsin heitä näkemästä kamalia nauhoja, nainenkin oli samaa meiltä, että naturat ei ole hyvää seuraa meidän lapsille.
- Viisastenjuoma
Zxdx kirjoitti:
Kuka nyt anta lapet sutturien kynsiin me ei olla suttuiota ikinä nähty minä kielsin heitä näkemästä kamalia nauhoja ,mieskin oli samaa meiltä että suturat ei ole hyvää seuraa meidän lapsille.
Sinäkin olet taas päässyt avohoitoon, muista ottaa lääkkeesi, älä juo viinaa siitä ei hyvää seuraa.......
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit327001Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3114031Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e633953TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.433379- 1742621
Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne552392- 552126
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1262010Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:111690Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281659