Ensimmäiseen kielialoitukseen tuli reilusti

Suomensuomalainen

yli 50 000 nimeä, ja siihen toiseen n.20 000 mikä on ymmärrettävää. Kyselyt ovat myös näyttäneet että kansa haluaa kielipolitiikkaan muutosta, sillä noin. 74% suomalaisista haluaa pakkoruotsin pois.

Suomalaiset eivät myöskään ole halunneet, että ruotsinkieliset pitäisi "eristää" omalle alueelleen. Sitä vastoin eräs suomenruotsalainen järjestö, on kyllä halunnut omaa autonomista aluetta.

Tämä siis tuolle RKP:lle "vääristelijällekkin" tiedoksi. Mutta tämä aloitus ei ole vääristelyä - vaan totuus.

Olisi varsin mukavaa jos palstan puoluelaiset pystyisivät pysymään totuuksissa.

47

486

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kmjnhgbbb

      Näille svekomaaneille se on mahdotonta.

    • näin.on

      Valehtelu kuuluu osana heidän "kulttuuriin".

    • Ahvenanmaalla toimii Fria Åland järjestö Tuota hanketta on syytä tukea. Ihmetellä täytyy, ettei RKP tue sitä, eikä Ahvenanmaalla ole kovin suosittu. Johtunee siitä, että Suomen maksama klumppisummalla he rikastuvat päivä päivältä. Eivät halua edes liitosta Ruotsin kanssa, joka tuntuisi kielen takia luontevalta. Miksi ovat niin kiinni Suomessa?

      • Valehtelusta puheen ollen niin palstan suurvalehtelija löytyy kyllä neffeleiristä!

        Lukiolaistorvelo:
        "Ahvenanmaalla toimii Fria Åland järjestö Tuota hanketta on syytä tukea. Ihmetellä täytyy, ettei RKP tue sitä, eikä Ahvenanmaalla ole kovin suosittu. Johtunee siitä, että Suomen maksama klumppisummalla he rikastuvat päivä päivältä"

        "Arvoisa puhemies! Ensin kannatan edustaja Nylundin tekemää epäluottamuslause-ehdotusta.
        Arvoisa puhemies! Viimeisin itsehallintolaki, Ahvenanmaan itsehallintolaki, astui voimaan 20 vuotta sitten, kun myös nykyinen taloudellinen järjestelmä valtion ja itsehallinnon välillä astui voimaan. Nykyinen järjestelmä perustuu siihen, että kaikki Ahvenanmaalla maksavat valtionverot valtiolle, aivan kuten kaikki muutkin. Ahvenanmaa saa näistä veroista sitten takaisin 0,45 prosenttia valtion kaikista verotuloista. Toisinaan on esitetty, että tämä olisi taloudellinen tuki Ahvenanmaalle, mutta näin ei ole, vaan se on osa niistä rahoista, jotka ahvenanmaalaiset ovat maksaneet valtiolle ja jotka sitten siirretään takaisin, sillä prosenttimäärää 0,45 käytetään riippumatta maksettujen rahojen määrästä.
        Ahvenanmaa on hyvä veronmaksaja, sillä työllisyys on hyvä ja työttömyys alle 4 prosenttia. Viime vuonna Ahvenanmaa maksoi 0,71 prosenttia valtion kaikista suorista veroista. Kuten kaikki muut suomalaiset, me maksoimme nämä verot valtiolle, mutta prosenttimäärä, joka sitten siirretään takaisin, on sama 0,45 prosenttia, ja tämä on ongelmallista. Ahvenanmaan talous, verot ja väestö kasvavat, mutta ei Ahvenanmaan tasoitusprosentti.
        Ongelman ydin on se, että tasoitusprosenttia ei ole tarkistettu sen jälkeen, kun kyseinen järjestelmä tuli voimaan yli 20 vuotta sitten. Järjestelmän voimaantulon jälkeen Ahvenanmaan väestömäärä on kasvanut 16 prosentilla, kun taas koko maan väestö on kasvanut 8 prosentilla. Nopeasti kasvavasta väestöstä huolimatta Ahvenanmaa saa edelleen saman 0,45 prosentin könttäsumman. Se johtaa Ahvenanmaan julkisen talouden alijäämään, vaikka työllisyystilanne on erittäin hyvä, sillä mitä enemmän työpaikkoja tuodaan valtion ja koko Suomen hyväksi, sitä pienemmät ovat Ahvenanmaan julkiset tulot henkeä kohti.
        Ahvenanmaan yhteiskunnassa elää nykyään lähes 30 000 asukasta. Taloudellisesta näkökulmasta olisi parempi, että Ahvenanmaalla asuisi vain 10 000 asukasta nykyisen taloudellisen järjestelmän piirissä, sillä nykyisen järjestelmän mukaan Ahvenanmaan könttäsumma olisi siinä tapauksessa edelleen 0,45 prosenttia.
        Hallitus käsitteli budjettiriihessä Ahvenanmaan valtiovarainministeriön pyyntöä nostaa könttäsumma 0,45 prosentista 0,48 prosenttiin, jotta summa vastaisi nykyistä todellisuutta ja huomioisi ne asiat, jotka äsken mainitsin. Ei ole kyse siitä, että Ahvenanmaa saisi enemmän rahaa kuin muut, vaan siitä, että Ahvenanmaalla olisi yhtäläiset mahdollisuudet kehittyä kuin kaikilla muillakin. "

        https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Puheenvuoro/Sivut/PUH_134 2016 4 89 89.aspx

    • "yli 50 000 nimeä, ja siihen toiseen n.20 000 mikä on ymmärrettävää. Kyselyt ovat myös näyttäneet että kansa haluaa kielipolitiikkaan muutosta, sillä noin. 74% suomalaisista haluaa pakkoruotsin pois."

      No miksei "kansa" muuta kielipolitiikkaa?
      Ensimmäinen kansalaisaloite, joka nippa nappa saatiin täyteen allekirjoituksia, käsiteltiin eduskunnassa, ja se kaatui äänin 134 - 48. Sen pituinen se.
      Ainakaan RKP:ltä on turha vinkua apua ongelmaanne, intressit menee pahasti ristiin, joten etsikää parempi foorumi asiallenne.

      • Vähemmistökieleksi

        Ruotsinkieli ei ole alkuperainenkieli suomessa.

        KARJALAN KIELI VÄHEMMISTÖKIELEKSI SUOMEEN

        Karjalan kielt on puhuttu suomen alueella ainakin 1200 vuotta.

      • niinpähän
        Vähemmistökieleksi kirjoitti:

        Ruotsinkieli ei ole alkuperainenkieli suomessa.

        KARJALAN KIELI VÄHEMMISTÖKIELEKSI SUOMEEN

        Karjalan kielt on puhuttu suomen alueella ainakin 1200 vuotta.

        Eipä suomenkielikään. Tännehän saavuimme Uralista. Karjalako. No, kuka tietää. Mutta miksi niin vaikea sietää monia kieliä. Ne kaikissa suurissa sivistysmaissa ihan arkipäivää.

      • Vähemmistökieleksi kirjoitti:

        Ruotsinkieli ei ole alkuperainenkieli suomessa.

        KARJALAN KIELI VÄHEMMISTÖKIELEKSI SUOMEEN

        Karjalan kielt on puhuttu suomen alueella ainakin 1200 vuotta.

        "KARJALAN KIELI VÄHEMMISTÖKIELEKSI SUOMEEN"

        Mitä se käytännössä tarkottaisi? Tulisiko karjalan kielen puhujille säätää jotain erityisiä oikeuksia? Miten karjalan kielisten oikudet tulisi mielestäsi huomioida.

      • tajuatko
        niinpähän kirjoitti:

        Eipä suomenkielikään. Tännehän saavuimme Uralista. Karjalako. No, kuka tietää. Mutta miksi niin vaikea sietää monia kieliä. Ne kaikissa suurissa sivistysmaissa ihan arkipäivää.

        Suomen kieli on maan alkuperäiskieli, yhdessä saamen kanssa.

      • niiihhh

        Koska lahjotut poliitikot eivät halua kuunnella kansaa.

      • pientä.korjausta
        tajuatko kirjoitti:

        Suomen kieli on maan alkuperäiskieli, yhdessä saamen kanssa.

        Suomen kieli ei ole maan alkuperäiskieli saamen lailla. Saame on ainoa alkuperäiskieli, muut kielet ovat tulleet tänne silloin, kun täällä JO asui saamelaisia.

        Oletko koskaan miettinyt, miksi saamelaiset asuttivat koko Suomea aiemmin, mutta eivät enää?

      • VähänKaukaaHaettu

        Saattaa tulla yllätyksenä mutta edes ruotsalaiset eivät syntyneet alkuräjähdyksessä ruotsiin. Kannattaa myös huomata että suomi ja saamen kielet ovat sukulaiskieliä keskenään mikä tarkoittaa että suomalaiset ja saamelaiset ovat joskus asuneet samassa paikassa ja puhuneet samaa kantakieltä.

      • tajuatko kirjoitti:

        Suomen kieli on maan alkuperäiskieli, yhdessä saamen kanssa.

        Niin, entä,sitten? Mihin toimenpiteisiin asian tiimoilta tulisi mielestäsi ryhtyä?

      • fakta.homma
        Ankdam kirjoitti:

        Niin, entä,sitten? Mihin toimenpiteisiin asian tiimoilta tulisi mielestäsi ryhtyä?

        Ei mihinkään, koska teidän kielenne tulee katoamaan mantereelta vähitellen.

      • alkuperäisyys
        VähänKaukaaHaettu kirjoitti:

        Saattaa tulla yllätyksenä mutta edes ruotsalaiset eivät syntyneet alkuräjähdyksessä ruotsiin. Kannattaa myös huomata että suomi ja saamen kielet ovat sukulaiskieliä keskenään mikä tarkoittaa että suomalaiset ja saamelaiset ovat joskus asuneet samassa paikassa ja puhuneet samaa kantakieltä.

        Suomalaiset ja unkarilaiset ovat kielensä perusteella sukulaiskansa, mutta eivät juuri muuten.

        Oletko siis sitä mieltä, että unkarilaisetkin ovat Suomen alkuperäisasukkaita? Ja suomalaiset Unkarin alkuperäisasukkaita?

      • fakta.homma kirjoitti:

        Ei mihinkään, koska teidän kielenne tulee katoamaan mantereelta vähitellen.

        Eipä ole kadonnut tuhanteen vuoteen joten veikkaan että säilyy vielä toisen mokoman. Neffen märkä uni ei meidän sukupuuttoa vauhdita. Dream on!

        Lär dig svenska!

      • Adjö
        alkuperäisyys kirjoitti:

        Suomalaiset ja unkarilaiset ovat kielensä perusteella sukulaiskansa, mutta eivät juuri muuten.

        Oletko siis sitä mieltä, että unkarilaisetkin ovat Suomen alkuperäisasukkaita? Ja suomalaiset Unkarin alkuperäisasukkaita?

        Se kai tarkoittaa että suomalaisten,unkarilaisten ja saamelaiset esi-isät ovat asuneet joskus samoilla seuduilla. Saamelaiset taas ovat geneettisesti lähellä espanjan baskeja vaikka kieli ei olekkaan ainakaan kovinkaan lähellä enää nykyään, joten pitäisikö saamelaiset ajaa takaisin Espanjaan koska eivät olekkaan asuneet ikuisesti Suomessa. Ruotsalaisten sukulaisia taas löytyy Intiasta joten mielestäni olisi kohtuullista jos ruotsalaiset palaisivat sinne suuntaan takaisin meidän suomalais-ugrilaisten mailta.

      • passiivizz
        Ankdam kirjoitti:

        Eipä ole kadonnut tuhanteen vuoteen joten veikkaan että säilyy vielä toisen mokoman. Neffen märkä uni ei meidän sukupuuttoa vauhdita. Dream on!

        Lär dig svenska!

        Ja yleensä on niin, että mitä enemmän kieltä uhkaa katoaminen, sitä enemmän sen eteen tehdään töitä. Näin kävi pienelle romanikieilelle, joka saatiin elvytettyä kirjakieleksi lähes sukupuuton partaalta.

        Olemme siis sivistysvaltio, ja me emme anna maan kielten kadota yhtään minnekään. Ja palstafennomaanikaan ei saa niitä katoamaan, sen verran passiivien on (- kun ei ole saanut edes pakkoruotsia katoamaan, vaikka yritys on (muka) kova).

      • Omistus_
        Adjö kirjoitti:

        Se kai tarkoittaa että suomalaisten,unkarilaisten ja saamelaiset esi-isät ovat asuneet joskus samoilla seuduilla. Saamelaiset taas ovat geneettisesti lähellä espanjan baskeja vaikka kieli ei olekkaan ainakaan kovinkaan lähellä enää nykyään, joten pitäisikö saamelaiset ajaa takaisin Espanjaan koska eivät olekkaan asuneet ikuisesti Suomessa. Ruotsalaisten sukulaisia taas löytyy Intiasta joten mielestäni olisi kohtuullista jos ruotsalaiset palaisivat sinne suuntaan takaisin meidän suomalais-ugrilaisten mailta.

        "Se kai tarkoittaa että suomalaisten,unkarilaisten ja saamelaiset esi-isät ovat asuneet joskus samoilla seuduilla."

        Niin, he ovat asuneet mahdollisesti jossakin nykyisen Venäjän alueella. Se ei kait kuitenkaan tarkoita, että he omistavat tämän perusteella Suomen maat ja mannut, vai kuinka? Etenkään, kun näistä kansoista saamelaiset ovat tämän maan ensimmäisiksi asuttaneet, ja vain he ovat sen perusteella tämän maan alkuperäisasukkaita.

      • AlkuperäinenAsukas

        Miksi juuri Venäjällä jos lähimmät sukulaiset asuvat Espanjassa? Mikä pakkomielle teillä svekomaaneilla on sijoittaa suomalaiset juuri Venäjälle? Kauanko maassa pitää asua että saa tämän alkuperäiskansan statuksen? Euroopassa ei taida olla yhtäkään valtiota jota nykyiset kansat olisivat auttaneet yhtä kauan kuin suomalaiset ovat tätä maata. Se näkyy jo suomalaisten geeneissä jotka eivät ole sen enempää nykyisten Eurooppalaisten tai Aasialaisten vaan alueen alkuperäisiä.

      • asukkaat
        AlkuperäinenAsukas kirjoitti:

        Alkuperäisasukkaiksi kutsutaan heimoja, jotka ovat asuttaneet alueen ensimmäisinä. Kyse ei siis ole siitä, KUINKA KAUAN he ovat alueella asuneet.

      • HienoAjatus

        Eli kaikki eurooppalaiset pitää heivata välimeren yli?

      • AlkuperäinenAsukas kirjoitti:

        Miksi juuri Venäjällä jos lähimmät sukulaiset asuvat Espanjassa? Mikä pakkomielle teillä svekomaaneilla on sijoittaa suomalaiset juuri Venäjälle? Kauanko maassa pitää asua että saa tämän alkuperäiskansan statuksen? Euroopassa ei taida olla yhtäkään valtiota jota nykyiset kansat olisivat auttaneet yhtä kauan kuin suomalaiset ovat tätä maata. Se näkyy jo suomalaisten geeneissä jotka eivät ole sen enempää nykyisten Eurooppalaisten tai Aasialaisten vaan alueen alkuperäisiä.

        Wiki:
        Suomalaisten alkuperä
        "Suomalaiset puhuvat suomalais-ugrilaista kieltä, ja kieli liittää heidät etelä- ja itäpuolella asuviin suomalais-ugrilaisiin kansoihin. Vanhastaan ajateltiin, että suomalaiset ovat lähteneet Volgan mutkan alueelta noin 2500 eaa. liikkeelle kohti Suomea. Arkeologia ja genetiikka eivät ole hyväksyneet ajatusta, vaan ne ovat 1960-luvulta alkaen korostaneet asutuksen jatkuvuutta, jonka mukaan Suomessa on katkeamattomasti ollut asutusta jääkauden päättymisestä saakka. Kielitieteilijät ovat viime vuosina tuoneet esille jatkuvuusteoriaa vastustavaa todistusaineistoa. Jotkut heistä kannattavat ajatusta, että Suomessa oli saamelaisia ja germaaneja jo ennen suomalaisten tuloa, joka olisi tapahtunut rautakauden alussa. Suomen kieli on siis voinut tulla Volgan mutkasta, vaikka Suomen väestö ei ilmeisesti ole sieltä peräisin.

        Vuonna 2008 julkaistu suomalaistutkimus paljasti suuria eroja itä- ja länsisuomalaisten perimässä. Tutkimuksen mukaan itä- ja länsisuomalaiset eroavat toisistaan geneettisesti enemmän kuin englantilaiset saksalaisista. Suurten eroavaisuuksien syynä pidetään eristymistä. Suomalaisten geneettiset juuret ovat tutkimuksen mukaan pääosin Keski-Euroopassa. Itäsuomalaiset eivät kuitenkaan näytä olevan yhtään lähempänä venäläisiä kuin länsisuomalaiset, vaan päinvastoin: länsisuomalaisten geneettinen FST-etäisyys sekä venäläisiin että ruotsalaisiin on noin 30, itäsuomalaisilla molempiin noin 70. Eri puolilta maata kotoisin olevat suomalaiset saattavat siis olla nykytasolla geneettisesti kauempana toisistaan kuin eri puolilta Eurooppaa kotoisin olevat ihmiset. Suomalaisten lähimmät geneettiset sukulaiset ovat virolaiset ja ruotsalaiset. Epäsuorasti samoista selvityksistä voidaan päätellä, että suomalaiset poikkeavat geneettisesti saamelaisista."

        Rannikoiden ruotsinkielinen asutus
        "Ruotsalaisväestöä muutti nykyisen Suomen puolelle 1100–1200-luvuilta lähtien. Ruotsalainen asutus levisi varsinkin saaristoihin ja rannikoille. 1300-luvun loppuun mennessä rannikkoalueet olivat jo lähes täysin ruotsalaisten asuttamia."

        Suomeen on aikojen saatossa muutettu / vaellettu kolmelta eri ilmansuunnalta, kuka tänne tuli ja milloin ei anna kenellekään mitään etuoikeuksia!

        Nykytilanteen on historia muokannut, eikä kukaan tule koskaan vääntämään kelloa taaksepäin!

      • Rkp-propaganda

        *Jotkut heistä kannattavat ajatusta, että Suomessa oli saamelaisia ja germaaneja jo ennen suomalaisten tuloa, joka olisi tapahtunut rautakauden alussa. "

        Tätä germaanien täällä oloahan on koitettu todistella jo Freukan ajoista asti, huonolla menestyksellä tosin. Fakta on kumminkin se germaanit ovat koko Skandinavian alueella melko tuoreita tulokkaita. Olen kyllä lukennut näitä germaaniteorioita mutta ne ovat ikävä kyllä olemassa vain suomenruotsalaisten ylemmyyden nostamiseksi Suomessa.

        "1300-luvun loppuun mennessä rannikkoalueet olivat jo lähes täysin ruotsalaisten asuttamia"

        Jännä juttu että Suomen noihin aikoihin pienellä väkimäärällä ja tästä viellä pienemmällä ruotsalaisella asutuksella on saatu asutettua jo 1300-luvulla koko Suomen rannikko aina Hangosta Petsamoon. Hienoja asioita teille opetetaan koulussa. Lycka till!

      • MuutosOnVarma
        Ankdam kirjoitti:

        Wiki:
        Suomalaisten alkuperä
        "Suomalaiset puhuvat suomalais-ugrilaista kieltä, ja kieli liittää heidät etelä- ja itäpuolella asuviin suomalais-ugrilaisiin kansoihin. Vanhastaan ajateltiin, että suomalaiset ovat lähteneet Volgan mutkan alueelta noin 2500 eaa. liikkeelle kohti Suomea. Arkeologia ja genetiikka eivät ole hyväksyneet ajatusta, vaan ne ovat 1960-luvulta alkaen korostaneet asutuksen jatkuvuutta, jonka mukaan Suomessa on katkeamattomasti ollut asutusta jääkauden päättymisestä saakka. Kielitieteilijät ovat viime vuosina tuoneet esille jatkuvuusteoriaa vastustavaa todistusaineistoa. Jotkut heistä kannattavat ajatusta, että Suomessa oli saamelaisia ja germaaneja jo ennen suomalaisten tuloa, joka olisi tapahtunut rautakauden alussa. Suomen kieli on siis voinut tulla Volgan mutkasta, vaikka Suomen väestö ei ilmeisesti ole sieltä peräisin.

        Vuonna 2008 julkaistu suomalaistutkimus paljasti suuria eroja itä- ja länsisuomalaisten perimässä. Tutkimuksen mukaan itä- ja länsisuomalaiset eroavat toisistaan geneettisesti enemmän kuin englantilaiset saksalaisista. Suurten eroavaisuuksien syynä pidetään eristymistä. Suomalaisten geneettiset juuret ovat tutkimuksen mukaan pääosin Keski-Euroopassa. Itäsuomalaiset eivät kuitenkaan näytä olevan yhtään lähempänä venäläisiä kuin länsisuomalaiset, vaan päinvastoin: länsisuomalaisten geneettinen FST-etäisyys sekä venäläisiin että ruotsalaisiin on noin 30, itäsuomalaisilla molempiin noin 70. Eri puolilta maata kotoisin olevat suomalaiset saattavat siis olla nykytasolla geneettisesti kauempana toisistaan kuin eri puolilta Eurooppaa kotoisin olevat ihmiset. Suomalaisten lähimmät geneettiset sukulaiset ovat virolaiset ja ruotsalaiset. Epäsuorasti samoista selvityksistä voidaan päätellä, että suomalaiset poikkeavat geneettisesti saamelaisista."

        Rannikoiden ruotsinkielinen asutus
        "Ruotsalaisväestöä muutti nykyisen Suomen puolelle 1100–1200-luvuilta lähtien. Ruotsalainen asutus levisi varsinkin saaristoihin ja rannikoille. 1300-luvun loppuun mennessä rannikkoalueet olivat jo lähes täysin ruotsalaisten asuttamia."

        Suomeen on aikojen saatossa muutettu / vaellettu kolmelta eri ilmansuunnalta, kuka tänne tuli ja milloin ei anna kenellekään mitään etuoikeuksia!

        Nykytilanteen on historia muokannut, eikä kukaan tule koskaan vääntämään kelloa taaksepäin!

        "Nykytilanteen on historia muokannut, eikä kukaan tule koskaan vääntämään kelloa taaksepäin!"

        Haluatko käydä kertomassa vaikka Israelilaisille saman? Tai niille kaikille saksalaisille jotka asuivat ympäri Eurooppa viellä hetki sitten. Kelloja on väännelty aina suuntaan jos toiseen tilanteen mukaan.

      • AlkuperäinenAsukas kirjoitti:

        Miksi juuri Venäjällä jos lähimmät sukulaiset asuvat Espanjassa? Mikä pakkomielle teillä svekomaaneilla on sijoittaa suomalaiset juuri Venäjälle? Kauanko maassa pitää asua että saa tämän alkuperäiskansan statuksen? Euroopassa ei taida olla yhtäkään valtiota jota nykyiset kansat olisivat auttaneet yhtä kauan kuin suomalaiset ovat tätä maata. Se näkyy jo suomalaisten geeneissä jotka eivät ole sen enempää nykyisten Eurooppalaisten tai Aasialaisten vaan alueen alkuperäisiä.

        Nöteborg är nyckeln. På den europeiska sidan bor européer och på isolatsidan diverse vaxnyllen och genstörda fyllon. Vi tackar för att ni hållit era gener i er egen krets, där de också kommer att dö ut.

      • "Teidän maahanmuutosta vastaava ministerinne ei saanut palautussopimuksia neuvoteltua koska oli liian kiire hoitaa suomenruotsalaisten etuja."

        Thors oli maahanmuuttoministeri 4 vuoden ajan, vuodesta 2007 vuoteen 2011.
        Mitä ovat tehneet maahanmuuttoministerit viimeisen kuuden vuoden aikana koska muistelet vain menneitä?
        Sementoiko Thors jotenkin maahanmuuttopolitiikan niin ettei sitä enää ikinä voi muuttaa?

        Väittäisin että aika paljon on olosuhteet maahanmuuttoalalla muuttunut sitten Thorsin ministerikauden.

        P.S.
        Mitäköhän suomenruotsalaisten asioita on mahtanut päätyä maahanmuuttoministerin pöydälle?

      • PariEsimerkkiä

        "P.S. Mitäköhän suomenruotsalaisten asioita on mahtanut päätyä maahanmuuttoministerin pöydälle? "

        Varmaankin siihen on ainakin käytetty satoja ellei peräti tuhansia tunteja kun pohdittu millä saataisi "kotiutettua" mahdollisimman moni suomenruotsalaiseksi, eikös teillä ollut ihan puolueen laajuinen strategia tämän suhteen. Kyseinen strategiahan vaati myös runsaasti lisää maahanmuuttoa jotta suomenruotsalaisten määrä saataisi nousuun.

      • PariEsimerkkiä kirjoitti:

        Nyt siis väännät asiat niin että maahanmuuttajien kotiutus on suomenruotsalaisten asia.
        Puhe oli meidän suomenruotsalaisten asioista joita väitit maahanmuuttoministerin edistäneen.

        Täällä palstalla te neffet räyhäätte kovaan ääneen siitä ettei MUKA ruotsinkielisiin kouluihin huolita maahanmuuttajien lapsia (mikä ei pidä paikkansa) mutta ei teille myöskään sovi että maahanmuuttajia kotoutetaan ruotsiksi.

        Päättäkää jo!!

      • Ankdam kirjoitti:

        Eipä ole kadonnut tuhanteen vuoteen joten veikkaan että säilyy vielä toisen mokoman. Neffen märkä uni ei meidän sukupuuttoa vauhdita. Dream on!

        Lär dig svenska!

        Varmaan moni haluaisi opiskella ruotsiksi, mutta se on tehty lähes mahdottomaksi. Kouluissa pakkoruotsin tunnit ovat vain pelkää häirintää.
        Yli 60% oppilaista ei opetukseen osallistu lainkaan. RKP ei suostu, että ne jotka eivät halua istua pakkoruotsin tunnilla vapautettaisiin. Esimerkki uskontoa ei ole pakko osallistua. Suomessa on ppakko istua pakkoruotsin tunnilla ja kuolla.

      • Häpeällistä
        Ankdam kirjoitti:

        Nyt siis väännät asiat niin että maahanmuuttajien kotiutus on suomenruotsalaisten asia.
        Puhe oli meidän suomenruotsalaisten asioista joita väitit maahanmuuttoministerin edistäneen.

        Täällä palstalla te neffet räyhäätte kovaan ääneen siitä ettei MUKA ruotsinkielisiin kouluihin huolita maahanmuuttajien lapsia (mikä ei pidä paikkansa) mutta ei teille myöskään sovi että maahanmuuttajia kotoutetaan ruotsiksi.

        Päättäkää jo!!

        Ruotsinkieliselle puolelle taitaa kelvat vain helposti kotoutettavat tapaukset, muut sysätään suomenkieliselle puolelle. Monet romanit puhuvat ruotsia mutta kaikki käyvät koulunsa suomenkielisellä puolella, ainoa selitys on rotusyrjintä.

    • Huomautan

      Ensimmäiseen kielialoitteeseen tulin yli 70 000 nimeä eli yhteensä lähes 100 000!

      Mikä on VALTAVA määrä ottaen huomioon keräyksen hankaluuden.

      Koska henkilöllisyyden todistaminen vaatii vaivaa allekirjoittajalta.

      • Tasa-arvoisen avioliittolain puolesta tehty kansalaisaloite keräsi 50 000 ääntä yhdessä päivässä! Aikaa meni alle 8 tuntia!

        Pakkoruotsialoitteen kanssa kulkivat pakkoruotsiuskovaiset pitkin maita ja mantuja ja saivat juuri ja juuri tarvittavat nimet kasaan 6 kuukaudessa!!

      • heheheheheeee
        Ankdam kirjoitti:

        Tasa-arvoisen avioliittolain puolesta tehty kansalaisaloite keräsi 50 000 ääntä yhdessä päivässä! Aikaa meni alle 8 tuntia!

        Pakkoruotsialoitteen kanssa kulkivat pakkoruotsiuskovaiset pitkin maita ja mantuja ja saivat juuri ja juuri tarvittavat nimet kasaan 6 kuukaudessa!!

        Mitä se tähän kuuluu?

      • heheheheheeee kirjoitti:

        Mitä se tähän kuuluu?

        Kuuluu todisteena siitä että tärkeät asiat etenee vauhdilla, neffen pakkoruotsihorinat ei kiinnosta ketään. (Ainakaan ketään normaalijärkistä ihmistä)

      • Ankdam kirjoitti:

        Kuuluu todisteena siitä että tärkeät asiat etenee vauhdilla, neffen pakkoruotsihorinat ei kiinnosta ketään. (Ainakaan ketään normaalijärkistä ihmistä)

        "Kuuluu todisteena siitä että tärkeät asiat etenee vauhdilla, neffen pakkoruotsihorinat ei kiinnosta ketään. (Ainakaan ketään normaalijärkistä ihmistä)"

        Kylläpä Ankdamilla on pöyhkeän neffettelevä nenänvarttaan pitkin singottu mielipide netin suomenkielisistä käyttäjistä, joita sentään on miljoonia. Nykysuomen sanakirja: fenno = suomenkielinen. Siispä nettifenno (ankdamilaisittain neffe ja Ankdam itse siis vastaavasti on nesve) on todellakin netin suomenkielinen käyttäjä. Ankdam on langennut kaivamaansa kuoppaan sananvalinnoissaan ja sanakeksinnöissään.

        Ongelmana pakkoruotsi kiinnostaa kolmea neljäsosaa suomalaisista, kuten Ankdam hyvin tietää näistä lähteistä, mutta julkisesti ei ole tietävinään:

        http://www.abo.fi/public/fi/News/Item/item/9408

        http://web.abo.fi/pressmaterial/sprakundersokning_Finska.pdf

      • -Ankdam hyvin tietää näistä lähteistä, mutta julkisesti ei ole tietävinään

        Sitten räksyttävät sulle, kun puhut totta månta krt peräkkäin.

      • Nettisuomalainen-nettif kirjoitti:

        "Kuuluu todisteena siitä että tärkeät asiat etenee vauhdilla, neffen pakkoruotsihorinat ei kiinnosta ketään. (Ainakaan ketään normaalijärkistä ihmistä)"

        Kylläpä Ankdamilla on pöyhkeän neffettelevä nenänvarttaan pitkin singottu mielipide netin suomenkielisistä käyttäjistä, joita sentään on miljoonia. Nykysuomen sanakirja: fenno = suomenkielinen. Siispä nettifenno (ankdamilaisittain neffe ja Ankdam itse siis vastaavasti on nesve) on todellakin netin suomenkielinen käyttäjä. Ankdam on langennut kaivamaansa kuoppaan sananvalinnoissaan ja sanakeksinnöissään.

        Ongelmana pakkoruotsi kiinnostaa kolmea neljäsosaa suomalaisista, kuten Ankdam hyvin tietää näistä lähteistä, mutta julkisesti ei ole tietävinään:

        http://www.abo.fi/public/fi/News/Item/item/9408

        http://web.abo.fi/pressmaterial/sprakundersokning_Finska.pdf

        Kummia tyyppejä nuo sinun "nettiä käyttävät suomalaisesi" koska vaikka kolmelleneljäsosalle heistä, sinun väittämäsi mukaan, on elämän ja kuoleman asia päästä eroon pakkoruotsista niin he eivät saa peukkua persiistään että kävisivät allekirjoittamassa adressin asiansa puolesta. Nimiä jouduttiin keräämään ovelta ovelle ja festareilla, toreilla ja turuilla, ja saatiin nippa nappa 50000 täyteen.

        Mielipdekyselyyn ne pari tuhatta suomalaist netin käyttäjää sentään kruksasivat vastauksiaan mutta eivät siis adressiin. Miksi?

        Sen sijaan ne samat 5 miljoonaa suomalaista netinkäyttäjä
        innostuivat oikein joukolla kun oli kyse homojen oikeudesta menmä naimisiin! Heti paikalla nettiä käyttävät suomalaiset kaivoivat pankkitunnuksensa esiin ja ja naputticat tukensa tasa-arvoiselle avioliittolaille! 50000 nimeä täyttyi yhdessä työpäivässä!! Miksi?

        Oisko koulutus, ihmis- ja kansalaisoikeudet sittenkin tärkeämpiä suomalaisille netinkäyttäjille kuin neffen vapautus ruotsin opiskelusta?

        Ankdam:"Mielipdekyselyyn ne pari tuhatta suomalaist netin käyttäjää sentään kruksasivat vastauksiaan mutta eivät siis adressiin. Miksi?"

        Adressin olemassaolo ei ollut yleisesti tiedossa. Adressikysely ei myöskään ole tutkimus, Kolmen yliopiston yhteistutkimuksen pätevästi tehdyssä otoksessa oli noin 7000 henkilöä. Se oli tavallista suurempi, koska yleisin otos tieteellisissä mielipidetutkimuksissa on 1000-2000. Näissä linkeissä voit perehtyä päteviin tutkimuksiin. Tosin olet ilmoittanut, etteivät ne sinua kiinnosta. Faktat eivät kiinnosta. Miksi?

        http://www.abo.fi/public/fi/News/Item/item/9408
        http://web.abo.fi/pressmaterial/sprakundersokning_Finska.pdf
        http://www.kielipolitiikka.net/tutkimukset.php.

        "Sen sijaan ne samat 5 miljoonaa suomalaista netinkäyttäjä
        innostuivat - -."

        Jos ne viisi miljoonaa olisivat innostuneet nimensä kirjoittamisesta adressiin, se prosessi ei olisi vieläkään päätöksessä, joten älä liioittele. Juuri tuon vuoksi on kehitetty tieteellisesti päteviä keinoja miljoonien ihmisten mielipideosuuksien paljastamiseksi kohtuullisen otoksen avulla.

        "Adressin olemassaolo ei ollut yleisesti tiedossa. "

        Kyllä ihmiset yleensä tietävät niistä asioista jotka heitä kiinnostavat, ja ottavat selvää. Jos adressista ei tiedetty niin se johtui siitä että valtakunnallisesti harvaa kiinnostaa.

        "Adressikysely ei myöskään ole tutkimus,."

        Ei todellakaan ole, vaan se on kansalaisten tekemä lakialoite!! ....ja nyt sitten olet sitä mieltä että monivalintamielipidetutkimus on painavampaa kamaa kuin vahvaa tunnistautumista edellyttävä kansalaisaloite.
        Kansalaisaloite joka johtaa eduskuntakäsittelyyn jos sille löytyy riittävästi kannattajia - ei löytynyt!

      • wwoeoeeoen

        Totta, kun aihe kiinnostaa riittävästi, adressit kyllä löytävät tiensä allekirjoittajille. Ja jos aihe on päivänpolttava, niin se pysyy aiheenakin pinnalla ja uutisotsikoissa ilman mitään erityisponnisteluja. Pakkoruotsi ei pysynyt.

    • ldfkjgkgjldkfgjfkj

      Olen aivan vakuuttunut, että jos esim. eutanasiasta olisi ollut vastaava nimien keräys, niin MOLEMMILLA kerroilla olisi saatu vaadittu 50 000 helposti kokoon. Ihmisille tärkeät asiat (siis asiat, jotka koskettavat ihmisiä merkittävästi) eivät jäisi yhtäkkiä "varjoon", vaan halu muuttaa asia säilyisi entisenlaisena.

      On hyvä myös muistaa, että eri asia vaatia jotakin, kuin esim. vastata mielipidekyselyyn. "Pakkoruotsimielenosoitukseen" eduskuntatalon edessä (v. 2012?) osallistui vain kourallinen ihmisiä, ja heistäkin suurin osa oli varttuneempaa väkeä, pääosin miehiä.

      • viktigafrågor

        Inititivet för bevarandet av Vasa sjukhus fulljour fick också på några dagar 50 000 namn.

      • tillsammans44
        viktigafrågor kirjoitti:

        Inititivet för bevarandet av Vasa sjukhus fulljour fick också på några dagar 50 000 namn.

        Över språkgränsen, både svensk- och finskspråkiga undertecknade.

      • gemenskap9
        tillsammans44 kirjoitti:

        Över språkgränsen, både svensk- och finskspråkiga undertecknade.

        Också från andra orter än Österbotten ställde folk upp.

    • svenskhet

      Vaasan sairaala sai 60 000, ja kaikki suomenruotsalaiset allekirjoittivat sen aloitteen, mukaan lukien sylilapset

      • applåd

        Så utmärkt att svenskspråkiga babysar är så duktiga.

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      7955
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      180
      1767
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1124
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1123
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      64
      1036
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      194
      956
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      833
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe