Miksi niin monilla on vaikeuksia...

Hihukki

... sanoa asioita oikeinpäin?! Jos joku sanoo, että "Jumalaa ei ole olemassa"; niin lapsikin tietää, että se "kortti" on vielä väärinpäin. Tai jos joku sanoo, ettei ruumiimme kehity, inkarnaatioittemme välillä tms niin sekin kortti on vielä väärinpäin:-D No, ette ehkä silloin todella nää, vastustajan korttia, mutta uskotteko, ettei se kädessä oleva silti kovin eri välttämättä ole?

Tietysti, kun kyse on oikeastikin joskus vanhoista sieluista, he voivat opettaessaan TAHALLAAN sanoa asioita väärinpäinkin, koetuksena oppilaalleen, että alkaako tämä edes inistä vastaan, jos ope sanoo jotakin väärinpäin. Raamattu kertoo tuollaisesta opettajasta, Sarkarjan kirjassa. Sakarja sai nuoruudessaan olla erittäinkin herttainen ja hyvä ope, mutta ennustaessaan tavallaan kansalleen tulevaa, hänen täytyi vanhana olla vääräkin, että kävisi ilmi, että tulee aika, jolloin maailmassa oli opettajia, jotka "eksyttivät ihmisiä, ja halkaisivat syömiltään porsailta ja lampailta sorkatkin".

Vääryydessä on myös paljon viettelystä, koska moni vääryyteen mieltyneenä, saa nopeasti kiinni "tämän maailman ruhtinaan" mielistelyt, koska hän on tietoisesti AINA väärä, ei hän halua koskaan kenellekään mitään oikeaa opettaa, piffata vain isot rahat, kaikesta muiden viihdyttämisestään. Ja Danielkin sanoi, ettei OIKEILLA opettajilla silloisessa maailmassa ole kuin lopulta PIENI menestys, mutta se, mikä heissä on parempaa, on se, että heille jää aina hyvä mieli, heille maksaa Jumala hyvän fiiliksen ja hyvän käytöksen aina HETI puhtaana käteen, vaikkapa hynää ei tulekaan käteen juuri mitään opettamisistaan.

Minua on monet syyttäneet lähes, liiallisesta "herttaisuudesta", ja ajatellen että tässäkin on jotakin petollista. No, oli tai ei, se varmaan johtuu siitä, ettei minun sydämeeni tullut lapsena vanhempieni eroamisen tragediaa, vaikka yhtä kaikki, vanhempani olivat lopulta liiankin tarkkoja käytöksen suhteen, eivätkä kyenneet ymmärtämään muutamaa humalatilani sekoilua. Ja siis pistivät raa'asti hulluksi todettuaan "nuorukaisen" tähän Suomen rahallisesti köyhimpään poseen, olla psyykekuntoutuja. Ehkä vain rangaistusvangeilla tai konkurssin tehneillä yrittäjillä on tilillään pienemmät tulot - kai.

3

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kääntämätön_tosiaan

      Minusta on omahyväistä kenenkään väittää tajuavansa kaiken Raamatussa kirjoitetun oikein. Voi sanoa tulkinneensa tietyllä tavalla, omallaan siis, mutta mistä kukaan voisi tietää ymmärtäneensä kaiken juuri niin kuin se on alun perin tarkoittu?

      Raamattuun kuulemma on päätynyt tarkoituksella kaikki mitä siinä nyt on. Kuitenkin eri puolilla maailmaa on käsittääkseni erilaisia painoksia Raamatusta, kaikki kuitenkin "Raamatun" nimellä. Joissakin on jotain, mitä toisissa ei ole. Tähän kun vielä lisää käännösvirheet, niin mikä voisikaan olla omahyväisempää kuin väittää tajunneensa kaiken oikein - vieläpä kirjaimellisesti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      75
      2290
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      175
      1771
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      162
      1639
    4. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1392
    5. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1388
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      296
      1261
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      135
      1119
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1073
    9. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1062
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      55
      958
    Aihe