JUMALAN TERVE !

SALI TÄYTTYY, KUN VANHOILLISLESTADIOLAISET KOKOONTUVAT SEUROIHIN HELSINGISSÄ

Kolmena iltana viikossa HKL:n bussilinja 65 A täyttyy uskomassa olevista vanhoillislestadiolaisista. Veräjämäen seurakuntakodissa puhuja julistaa sitä samaa synninpäästöä helsinkiläisille, jota Lars Levi Laestadius julisti yli sata vuotta sitten lappilaisille.

Kaikki ovat kelvottomia ja Jumalan kirkkautta vailla, Haapaveden kirkkoherra Teuvo Aho aloittelee seurapuhettaan Armon vuonna 1988 Helsingissä. Puhe on pitkä, penkki kova tottumattoman istua.

Helsingin Rauhanyhdistyksen seurakuntakodin läheltä, Myrskyläntieltä Veräjämäestä on vaikea löytää parkkipaikkaa, vaikka HKL:n bussilinja 65 A on kuljettanutkin sinne ruuhkabussin täysiä lasteja.

Helsingin Rauhanyhdistyksen seurakuntakoti valmistui kolme ja puoli vuotta sitten. Vanhoillislestadiolaiset ryhtyivät rakentamaan, kun vanhat tilat Fredrikinkadulla kävivät ahtaiksi. Muhkea tiilitalo maksoi 7,5 miljoonaa markkaa ja 60 000 talkootyötuntia.

Rauhanyhdistys järjestää seurakuntakodilla neljät seurat viikossa. Sunnuntai-iltaisin seuroihin osallistuu tuhatkunta uskomassa olevaa vanhoillislestadiolaista. Sunnuntaiseurat ovat ilmeisesti Helsingin alueella väkimäärältään suosituin, säännöllisesti toistuva hengellinen tilaisuus.

"JEESUKSEN NIMESSÄ JA VERESSÄ"

"Piskuinen on se lauma, joka seuraa Herraamme Kristusta loppuun asti", Aho jatkaa seurapuhettaan. On ehkä liioiteltua määritellä piskuinen lauma vanhoillislestadiolaisten kokoiseksi, mutta liikkeestä katsottuna se ei ole paljoa suurempikaan.

Ero uskomassa olevien ja maailman välillä on jyrkkä, vaikka yksittäisen ihmisen uskonvahvuutta lestadiolainen ei ainakaan tämän päivän Helsingissä käy mielellään määrittelemään. Omaansa hän pyrkii valvomaan jatkuvasti.

"Enemmän pitäisi ihmetellä sitä miksi minä, joka tunnen syntisyyteni, olen uskomassa, kuin sitä, että kaikki eivät usko", Aho jatkaa.

Lestadiolainen korostaa parannuksentekoa ja synninpäästöä. "Parannus on vaivaa ja katumusta synnin tähden ja samalla uskomista synninpäästöön" Luther määritteli aikanaan.

Seurapuhuja jatkaa, puhe kuuluu penkkien alle asennetuista 480 kovaäänisestä. Lapset, joita on paljon, meluavat. Lasten meteli ei tunnu häiritsevän aikuisia, ilmeisesti lasten äänet kuuluvat asiaan.

Seurapenkissä istuvalla isällä on oikealla puolellaan kolme ja vasemmalla kaksi alle kymmenvuotiasta lasta. Äitiä ei näy, ehkä hän on Kätilöopistolla.
Lestadiolaisia naisia on paljon hoitoalan ammateissa, esimerkiksi kätilöinä. Isä antaa penkissä kiehnaaville lapsilleen Sisua ja salmiakkia.

Eräs äiti kantaa palosireeninä parkuvaa lastaan hoitohuoneeseen, jonne myös kuuluu kovaäänisestä seuramenot. Hoitohuoneen ilmoitustaululla mainostetaan uskovaisten laskettelumatkaa Itävaltaan.

Puhe alkaa kääntyä loppuaan kohden. Sieltä täältä seuraväen joukosta nousee joku, tai kohottaa kättään, merkiksi siitä, että haluaa synninpäästön.

Seurapuhuja julistaa synnit anteeksi sanoen puheensa väliin nopeasti, melkein itkuisesti "Jeesuksen nimessä ja veressä synnit anteeksi".
Kolehti kerätään Helsingin Rauhanyhdistyksen hyväksi.

NAISPAPPEUS EI OLE ELÄMÄN JA KUOLEMAN KYSYMYS

- Me olemme tavallisia yhteiskuntaa kunnioittavia ja kirkkoon kuuluvia kansalaisia, Helsingin Rauhanyhdistyksen puheenjohtaja Reino Konttila sanoo.

Rauhanyhdistyksen miehet ovat äärimäisen varautuneita ja kysyvät aluksi suoraan missä mielessä heistä ollaan nyt kirjoittamassa. Onhan vuosien aikana lestadiolaisista kirjoitettu ehkä enemmän satua kuin totta.

Vanhoillislestadiolaisuus on kirkon herätysliikkeistä sisäänlämpiävin ja suljetuin. Ulospäin se näyttää toimivan kirkkona kirkossa, mutta liikkeen sisällä korostetaan luterilaisuutta ja kirkkoon kuulumista.

Lestadiolaisuus levisi Helsinkiin pohjoisesta 1870-luvulla. Tasan sata vuotta sitten, 1888, perustettiin Helsingin rauhanyhdistys ensimmäisenä lestadiolaisten rauhanyhdistyksenä Suomessa.
Tällä hetkellä yhdistykseen kuuluu 900 henkilöä. Jäsenyyttä ei edellytetä seuraväeltä.

- Kaikki ovat tilaisuuksiimme tervetulleita, Reino Konttila vakuttaa.

Rauhanyhdistys kutsuu paikkakunnaltaan vakaana uskovaisena tunnetun miehen, ehdottomasti miehen, viralliseksi seurapuhujaksi. Suomen Rauhanyhdistysten keskusliitto ei hyväksy naispappeutta.

Keskusliiton johtokunta käsitteli aikanaan naispappeutta ja SRK:n puheenjohtaja Erkki Reinikainen esitti kirkolliskokouksessa siellä asiasta keskusteltaessa SRK:n pitävän naispappeutta Raamatun vastaisena.

- Naispappeus ei kuitenkaan ole kirkon elämän ja kuoleman kysymys. Olemme perustaneet oman Raamatun mukaisen kantamme, silloin kun sitä on kysytty, nyt tyydymme kirkon kantaan, SRK:n johtokunnan jäsen, espoolainen Väinö Sivula toteaa.

- Me emme tahdo olla jatkuvassa sodassa kirkon tai muitten tahojen kanssa. Pääasia on, että olemme ilmaisseet kantamme. Meillä Siionissa on paljon parempaa puhuttavaa kuin yhteiskunnan tai kirkon jatkuva arvostelu, hän jatkaa.

LESTADIOLAINEN KOROSTAA LUTERILAISUUTTAAN

Ekumenia, kirkkojen ykseys on vanhoillislestadiolaisittain kirosana, mikäli sellaisia käytettäisiin.

Lähetystyö ymmärretään lestadiolaisuudessa yksinomaan seurojen pitämiseksi siellä, missä niitä ei säännöllisesti ole.
Vanhoillislestadiolaiset osallistu kirkon lähetysjärjestöjen ulkomailla tekemään lähetystyöhön.

- Lähetysjärjestöjen ekumeeninen näky ja ulkomaisten kirkkojen kanssa yhteistyössä toimiminen ei ole mielestämme oikea, sillä Kristuksen seurakunta muodostuu vain uskomassa olevista ihmisistä.

- Kysymys ei ole siitä ettemmekö me haluaisi auttaa hädänalaisia ihmisiä. Päinvastoin, olemme innolla mukana esimerkiksi kirkon Yhteisvastuu keräyksessä, Reino Konttila sanoo.

- Vaikka vanhoillislestadiolaisuuden ja kirkon välillä on ollut juopaa, liike on säilynyt kirkon sisällä.

- Me vanhoillislestadiolaiset olemme sanan täydessä merkityksessä luterilaisia, Teuvo Aho sanoo.

Esimerkkinä täydestä luterilaisuudesta hän mainitsee että seurapuheissa lainataan huomattavasti enemmän Martti Lutheria kuin Lars Levi Laestadiuksen ajatuksia.

LESTADIOLAISET JA PAAVI SAMAA MIELTÄ EHKÄISYSTÄ

- Jumalan terve, muodinmukaisesti pukeutunut nuori sanoo samanlaiselle Vanhan kirkon eteisessä. Rauhanyhdistyksen ehtoolliskirkko on alkamassa. Jumalan terveellä tervehditään vain henkilöä, jonka tiedetään olevan uskomassa. Toimittajasta ei tiedetä, joten hänelle sanotaan iltaa.

Siioni kasvaa sisältäpäin, sillä vanhoillislestadiolainen avioituu yleensä samaa uskonymmärrystä olevan henkilön kanssa.
Seka-avioliittoja ei suosita, koska niissä "syntyy vaikeuksia", esimerkiksi ehkäisykysymyksessä.

Siionin kasvu on varmalla pohjalla, sillä ehkäisyvälineiden käyttö on vanhoillislestadiolaisten parissa edelleen harvinaisempaa kuin yleistä.

Lapset ovat Jumalan lahja, lapsilukua ei ihmisen tule säädellä. Tässä asiassa vanhoillislestadiolaiset ja paavi Johannes Paavali II ovat samoilla linjoilla. Ehtoollisenvietto täyttää Vanhan kirkon ääriään myöten täyteen.
Kaupungin humu häviää virren poljentaan, sisällä kirkossa on lämmintä ja valoisaa, kuin äidin sylissä.

- Helsingin seurakunnat ottavat kirkkotiloihinsa erittäin mielellään meidän ehtoollistilaisuuksiamme ja jumalanpalveluksia, Väinö Sivula toteaa. Ilmeisesti lestadiolaisten tilaisuudet kaunistavat seurakuntien tilastoja.

Saarnaavan rovasti Mauno Koivunevan ääni voimistuu loppua kohden.
"Kun minä katselen teidän kasvojanne, ei se kirkkaus niissä tule teistä itsestänne, vaan kirkon lampukoista", Koivuneva jyrisee. Ehkä se on lestadiolaisten kuivaa huumoria.

Jono ehtoollispöytään ulottuu melkein ovelle asti. Kaikki ovat kutsutut, kukaan ei estelisi jos menisisn siihen jonoon vaikka uskomassa en olekaan.

Mutta mikä on lestadiolaisuuden sanoma vuonna 1988 Pörssin tai diskojen sykkeessä eläville helsinkiläisille ?

- Sanomamme on vanhanaikainen saarna synnistä ja armosta. Sanoma on kaikille sama, Väinö Sivula vakuuttaa.

TEKSTI: Mari Teinilä
KIRKKO-JA KAUPUNKI 20.1.1988